P*askapäivä jatkuu.

Mitään en edelleenkään ole saanut aikaan. Sängyllä istunut kone sylissä. Mies on tällä välin jo käynyt kaupassa ja laittaa ruokaa. Lihastroganoffia, joka on aika työläs ruoka. Mulla on niin saamaton, väsynyt, lamaantunut olo. Samalla tunnen itseni huonoksi ja omituiseksi. Ja syyllisyys, kun en tee mitään. Itku kurkussa ja pelko, että alan vielä miehellä äkisemään, just kun se on hyvällä ja reippaalla tuulella, mikä tietysti nyt vain ärsyttää minua, kun muina päivinä ollessani itse vireessä olen toivonut sitä. tasan ei käy..mikään!

Ei ole pitkään aikaan ollut tämmöistä. Tämmöistä oli silloin ennen kuin jouduin osastolle. Nyt en enää mene osastolle, ikinä. Kamala paikka. Voin siellä niin huonosti. Kyllä minä pärjään, mutta tympii olla tällainen. Mulla oli välillä jo niin paljon parempaa. Taas on aivan tyhjä ja lamaantunut olo. Aivan, kuin aivotoiminta olisi ihan jäässä ja yhtään ajatusta ei päässä olisi. pakko varmaan ottaa yksi "oppari". Sen teen aina, kun olo menee aivan mahdottomaksi. Se laukaisee tilannetta, vaikka saatan kyllä jopa nukahtaa, joten harkitsen vielä..

P*askapäivä edelleen jatkuu, kuinka ollakaan. Nythän on jo kohta iltavuoron aika. Stroganoff hautuu edelleen ja mies työstää sen kimpussa. Minä olen jumittanut edelleen tässä koneella. Välillä haahuillut, muka tehnyt jotain, mutta aivan äly ämpärissä.

Äsken otin tabun, mutta en opparia vaan kofeiinipillerin. Vanha kunnon kofeiinipilleripurkki nökötti pitkään käyttämätömänä kaapin perukoilla ja päätin sieltä napata. No, en huomannut mitään järisyttävää vaikutusta. Ehkä se hieman paransi keskittymiskykyä tai jotain..kait niitä pitäis ottaa enemmän, että tämän kooman selättäisi. Aivastelin jälleen äsken, joten voi kyllä olla, että mulla on jokin flunssa tai allergia, joka vie voimia.

Tai sitten täällä asunnossa on sitä hometta. Aivastelu ja väsymys ovat myös homeoireita. Olen asunut jo niin monessa homeloukussa, että olen varmaan läpihomehtunut.

Selailin äsken (jopa) kiinnostuneena Life-terveyskaupan lehteä, jossa oli paljon kaikkia superfoodeja ja sen sellaista. Ei varmaan olis pahitteeksi meikäläisen nahistuneelle elimistölle, joka varmaan on täynnä myrkkyjä kaikkien sairauksien ja lääkkeiden jälkeen.

Hypnoosilla vois vielä saada pääkoppansa kuntoon (toiveajattelua). Ehkä kofeiinitabu auttoi jonkinverran, kun aloin suunnitella kynttilöiden sytyttämistä ja pöydän mälväämistä. Ou jee! toivottavasti vaikutus kestää sata vuotta.

Ulkona alkaa pimenemään. INHOAN pimeää!!! Maanantaita vielä enemmän. I hate mondays!

mä en ole ikinä kofeiinipillereitä ottanut. Luulin nytkin kun aloin vitamiinia syömään, että se olisi joku ihmelääke ollut ja tuonut voimia. Ja katin marjat. Mut onneks tänään on hiukan parempi olla, vaikka väsynyt olenkin. Kumpa jaksan vielä viikon.

Kiitos kun kävit lukemassa. Voimia sulle. yritä keksiä joku juttu, mistä saat voimaa ja mielenkiintoa. Ehkä sitä kautta alkaa olokin tulla suht siedettäväksi. Hyvä mun on sanoo, kun en ite noudata neuvojani 😀

Kiitos Saloka vierailusta!

Tämä kakka päivä on kääntynyt kohti loppuaan. Lopuntunnelmat on myös mun päässä. En tarkoita mitään suicide vaan ikäänkuin olisin ainakin 100v. ja matkani päässä. Sekoittanut itseni ja tullut hulluksi ja rammaksi. Mitä järkevää mun elämässä voisi enää tapahtua?

Parisuhdekin on so boring ja joka päivä samaa, samojen asioiden ja rutiinien toistamista. Olen niin tyytymätön itseeni ja tunnen itseni niin huonoksi, että en todellakaan voi olla tyytyväinen mihinkään muuhunkaan. Nyt loppupäivän mieskin on lähinnä vain ärsyttänyt mua. Kaikki sen puheenaiheet, mikään niistä ei kiinnosta mua. Autot, lumilingot ja sen sellaiset. Stroganoff oli pahaa, kuten eilinen ruokakin. Voisin purskahtaa itkuun. Olen niin väsynyt kaikkeen. Inhoan tätä synkkää laatikkoa, jota kodiksi sanotaan. Laatikko on. Inhoan vuotavaa nenää ja flunssaista oloa. Kofeiinipilleri ei kauaa jeesannut. Shittiä.

Mussa on niin paljon negaatioita ja pelkoja. Ne syö mut vielä. Nyt ois iltapala, mutta ei tee yhtään mieli ruokaa. Ehkä syön jotain kevyesti tai sitten vasta yhdeksältä. Järki seisoo päässä kuin...

Toivottavasti huominen ei ole yhtä tahmea, kuin tämä päivä.

Hieman parempi yö takana. Pari kertaa heräsin ja kävin keittiössä juomassa. Ulkona 7 astetta pakkasta, aapuaaa! En tajua miten vilukissana ja tottumattomana (viime talvenhan vietin melkein sisällä) kestän tuon pakkasen..

Liikenteeseen pitäisi lähteä. Verikoe täytyy käydä ottamassa. Ja samalla varmaan ainakin ruokakaupassa käydä. Ei nyt niin energinen olo (jos se nyt on koskaan) mutta ei aivan yhtä hirveä, kuin eilen aamulla. Aivastelin tosin ja niistin nenää jo tässä. Yritän olla välittämättä nuhaoireesta. Mulla kun on aina vähän niin, että jos ilmaantuu jokin oire niin se on heti "päivä pilalla" ja alan pakonomaisesti kuulostelemaan vointiani (aiemman sairaustaustan syytä luulisin) Nivelet on myös vähän kipeät ja naksuu ja paukkuu.. Olo on aamuisin, kuin vanhalla mummolla.

Pimeää on vielä, mutta pikkuhiljaa valostuu. Täytyy ängätä kovasti vaatetta päälle. En halua palella yhtään enempää, kuin on pakko. Tyyliseikoista en niin välitä. Aivan sama minkä näköisenä olen, kunhan on lämmin olo. Ehkä laitan toppahousut.

Nyt ei ehdi enämpää jorisemaan. Täytyy lähteä kohta menemään.

Palaillaan!

Terveiset glögin ja piparien, sekä torttujen ääreltä!

Verikokeessa käyty aamulla. Sen jälkeen oli suunta erääseen halpiskauppaan, josta ihme kyllä en löytänyt ostettavaa, kuin wc-raikastimen, joka unohtunut monta kertaa. Lidlistä lähti taas mukaan patonki, muutama joulutorttu, vähän marsipaania ja kookoskeksejä, jugurttia ym. Vielä K-marketiin, josta peruskamaa. Ihanan joulukortin löysin (ihan itselleni) yllättäin tykkäsin mustan ja kullanvärin yhdistelmästä wanhan ajan tyyliin, talvimaisemakuvalla. Laitoin sen tuohon mun joulualttarille.

Mies korjasi kätevänä naapurin autoa ja tienasikin pienesti. Toisen naapurin kans käytiin vielä huoltoasemalla. Sieltä tarttui mukaan piparkakut ja vielä matkalla kotiinpäin leipomosta pikkuleipiä. Varmaankin kauhistelette jo ostamieni herkkujen määrää. Muistakaa kuitenkin, että olen hamstraajaluonne eli en todellakaan syö kaikkea kerralla vaan kerään kaappiin tulevien päivien varalle ja maistelen vain osan het samantien.

Söin patonkia lisukkeineen. Kylmä kylmäsi luissa sen verran, että jälkiruoaksi lämmitin glögiä ja otin pipareita ja torttuja. Nami!

Alkuiltanuokun välttämämiseksi ehdotin miehelle pimeä-ajelua, joka on jännittävää, kun auto lipuu pimeässä ja saa katsella ihmisten valaistuja pihoja ja ikkunoita. Menemme vielä paikkaan, jossa on muistoja ja tunne-arvoa aina (miehen) lapsuudesta saakka.

Voi Haisuli, mikä aamu.

Levoton yö. Painajaisia. Silmiä kutitti ja hieroin niitä (!) heräsin juomaan pari kertaa. Onneksi olin varannut vesikannun yöpöydälle, ettei tarvinnut lähteä unipöhnässä keittiöön. viiden aikaan heräsin, niin..ahdistukseen. Pyörin levottomana ja sydän hakkasi. Ajatuksissa pyöri huominen tt-kuvaus ja kaikki kauhukuvat. Oli aika masentunut olo. En olisi halunnut nousta ollenkaan vaan nukkua tämän päivän ylitse.

Ulkona on taas lauhtunut ja vielä pimeää. Mies odottaa tilaamaansa lumilinkoa postista. Alkaa tehdä lumitöitä pienimuotoisesti tässä myös naapureille. Epäilen kyllä idean toimivuutta. En ole viitsinyt miestä lannistaa, mutta ihmettelen, miten hän kipeällä selällä meinaa lumitöitä tehdä. Onhan toki ennenkin tehnyt vain ihan väkipakolla. Kova luonne kun on. Tekee vaikka pää kainalossa.

Minua nyt yhtä-aikaa kiinnostaa joulu ja ei kiinnosta. Liian ahdistunut ja väsynyt olo. Alakulo painaa harteita. Eilinen vauhdikas päivä taisi myös viedä voimia, en tiedä.

Taidan ottaa oikein aamuterapian. Lämmitän glögiä ja nautin tortun ja pipareita sen kanssa. Menen lämpöhuovan alle ja rentoudun. Sytytän kynttilät. Kuuntelen klassista. Suunnittelen viikonlopun pikkujoulua ym.

Otan nyt tästä päivästä kaiken irti. Tämä päivähän saattaa olla tämän elämänjaksoni viimeinen. Huomenna on kuvaus ja jos sieltä jotain p-skaa löytyy alkaa helkkarinmoinen pyöritys ja härdelli ja lopputulosta ei tiedä kukaan..Kaitpa ne aika nopeasti ilmoittaa eli lääkäri soittaa jos on jotain hälyttävää tai jos haluavat lisää tutkia.

En edes jaksa sanoa, kuinka kyllästynyt olen koko sairauteen ja kaikkeen mitä se on vienyt mun elämästä. Täytyy vain toivoa, ettei mitään hälyttävää löytyisi. En oikein jaksais enää sitä showta, joka viimeistään romuttaa kaiken. Fysiikan ja psyyken ja saattaa henki mennä.

Olen yhtä-aikaa pelon, ahdistuksen ja masennuksen vallassa.

Ja toisaalta välinpitämätön.

Alan tehdä sitä terapiatemppua.

Päivä valkenee.

Minun elämä on mummoelämää. Nivelet naksuen hipsuttelen huoneesta toiseen tossut jalassa. Hiljaista, rauhallista, verkkaista. Olen mummo! Ai niin, ja en ole enää nainen vaan "mummo" tai muumio. Seniili haamu. Aave. Reliikki. Näkymätön.

Näkymättömänä oleminen v-tuttaa. Kauneus ja hehku kun katoaa, myös sinä itse katoat. Kukaan ei enää kehu, ei katso kahta kertaa. Ei edes yhtä. Minut on alennettu. Ennen olin estraadilla. Nyt nyyhkin estraadin alla. Jaksaisinpa soittaa tänne jonkun hätäkompanian. Rolf Nordsrtöm, Jutta superdieeteistä, Raili Hulkkonen, Jope Ruonansuu vaikka kertomaan "Lapin miehen" kolttosista. Saisi jotain uskoa tähän elämään.

Ennen jaksoin flirttailla. Hyvän maun rajoissa. Enää ei tulisi mieleenkään. Olen liian epätoivoinen ja hukassa. Olen menettänyt uskoni itseeni. Olen liian kyllästynyt olemaan minä. Olen kyllätynyt edes kirjoittamaan itsestäni mitään. Ei minussa ole mitään.

Olen kohta 36-vuotta. Mitäääh? Minä? 36-vuotta? Tämän täytyy olla huono vitsi. Mutta kun ei ole. Minä olen siis aikuinen? Minulla pitäisi olla jo kaikki se mitä minulla ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan. Ammatti, työ, omistusasunto, lapsia. En osaa kuvitella missä vaiheessa nuo kaikki olisin hankkinut. Minun elämä on ollut täynnä muuta, lähinnä harkitsematonta säätämistä, josta ei ole jäänyt käteen mitään.

Parisuhde on ja vuokra-asunto (joka taitaa olla sisäilmaongelmainen).
Ja se parisuhdekin tuntuu joinain päivinä vetelevän viimeisiään. Nykyään melkein joka päivä. Mies ei huomioi minua tarpeeksi ja minä olen äkäinen, jatkuvasti. Vedän johtopäätöksen, että silloin kun vielä olin kaunis ja hyödyllinen, hän jaksoi huomioida ja ihailla minua. Kun olin kaunis, kodinhengetär ja sängyssä kiihkeä. Nyt kun en enää ole, olen näkymätön. Kait olen vain taakka. Pettymys miehelle. Niin minä ajattelen ja minun ajatukset on yleensä osuneet aika nappiin.

Mies lähti autoa huoltamaan naapurin kanssa. Autoon menee rahaa. Minä loihe itkemähän, että olisin halunnut nekin rahat joulurahaksi. spiidasin, kuin pettynyt pikkulapsi. Huh, taidan olla todella sekaisin itseni ja elämäni kanssa.

Yritän sitä terapiajuttua. Laitan lämpöhuovan ja lämmitän glögiä. Kynttilät jo palavat. Ulkona hämärää. Minun päässä hämärää huttua.

Hu-huu!

Olen käpertynyt omiin maailmoihini. En saa nyt mitään aikaiseksi, enkä oikeastaan haluakaan. Haluan vain olla jouten, "levätä", antaa asioiden ja todellisuuden tulla ja mennä. Luultavasti minulla on myös pms-oireilua, joka on pahentunut. Se lisää masennusta ja ahdistusta, saamattomuutta. Vaikka tiedän, että suurin syy on se iso paha peikko, jolta en voi mitenkään puolustautua. Ketäpä ei pelottaisi. Eniten olen vain kyllästynyt ja turhautunut, ehkä katkerakin. Miksi minun elämä on tällaista? Siinä se ydinkysymys.

Perkeleen aurinko alkoi paistamaan. En nyt kaipaa sitä. Olisin halunnut sen hämärän, jossa kärvistellä rauhassa. En sitten lämmitänyt glögiä, enkä laittanut lämpöhuopaa. Enkä laitakaan. Se idea on ohi nyt. Mies tuli kotiin. En jaksa kuunnella sen juttuja autosta. Mutta en voi sitä loukkaamatta sanoa. Siispä olen hiljaa.

Eilen pimeä-ajelulla sain yhtäkkiä päähäni, että menisimme käymään miehen vanhemmalla tyttärellä kylässä pikaisesti. Se oli minulta iso juttu. En ole halunnut heitä kylään, enkä mennä heille. Ei sillä etten heistä pitäisi. Ei vain ole ollut energiaa ja häpeän itseäni, etten ole halunnut näyttäytyä. Mies oli vähän ihmeissään ja ilahtui selvästi. Mies kaipaa tietysti tyttäriään ja onkin yksin vieraillut heidän luonaan aina välillä. Itsekin ilahduin ideastani ja vähän jännityin siitä. Se oli minulle iso kynnys. Olisin saanut samalla yhden joululehden sieltä. No, kuinka ollakaan tytär ei ollutkaan kotona vaan erään kaverinsa kanssa. Jotenkin mun fiilis romahti samantien. Tuli pettynyt, tyhjä ja alakuloinen olo. Täysin järjetöntä, mutta sillä hetkellä tajusin, että niin normaalit ihmiset elävät.. Käyvät töissä ja vapaa-päivinä ovat kavereiden kanssa, harrastavat ym. Tunsin itseni täysin vialliseksi ja joksikin epämääräiseksi "vammaiseksi". En saanut enää mielialaani nousemaan. Mies huomasi sen ja yritti piristää selvästi itsekin harmistuneena, kun emme päässeet kylään. Mies tajusi, kuinka tärkeää se olisi minulle ollut, eräänlainen kaapista ulostulo.

Tiedän, että joku voisi ehdottaa menemistä joku muu päivä. Sehän olisi ihan luonnollista. Mutta ei minulle. Jos saan jonkun idean se pitää toteuttaa heti. Jos ei se toteudu heti tunnen syvää vastenmielisyyttä koko asiaa kohtaan ja se jää varmasti tekemättä. Nyt varsinkin, kun on niin paljon muita, ikäviä asioita.

Että kehtaisin liikkua avoimemmin minun pitäisi saada ulkoinen olemukseni kuntoon ja pääni enemmän tasapainoon, sekä itseni virkeämmäksi.

Nyt mies pöpöttää tuossa vieressä. En voi enää keskittyä tähän.

Olen lamaantunut. En pysty muuta, kuin makoilemaan tässä sängyllä nyt. En oikein voi keskittyä mihinkään. Pää tuntuu puuroiselle. Mieli ehdottelee jotain kotitöitä. Ei onnistu. En pysty tekemään mitään. Hupaista, yritän miettiä, mikä minua estää tekemästä?

Esim. ajattelen tyhjentäväni astiakoneen. Mielessäni luon kuvan itsestäni tyhjäämässä sitä konetta. Kun pitäisi nousta ja tyhjätä se, en liikahdakaan. En vain jotenkin pysty. Tosi omituista. Lamaannus. Onko se pelko, ahdistus, masennus, mikä tällä tavalla lamaa.

Inhoan lamaannusta. INHOAN sitä. Se muistuttaa minua kesästä, kun makasin ahdistuneena.

Tunnen itseni maailman huonoimmaksi, kun en edes pakottamalla pysty tekemään.

Olen surkimus.

Huomaan, etten ole tänään tehnyt muuta, kuin roikkunut täällä. Mutta, täältä on löytynyt mielenkiintoisia kirjoituksia tälle päivälle.

Äsken söin kokonaisen pizzan ("doctorötker") ja oli yllättävän hyvää. Cocis Zeroa sattui olemaan vielä kaapissa, joten se pizzan seuraksi.

Tyhjä ja väsynyt olo on ja tympii, että päivä on mennyt "hukkaan". Miksi sitä ei osaa olla tehokkaampi silloinkin, kun ei niin hyvin potki?

Wau. Nyt alkoi päätä särkemään. Hapenpuutetta varmaan. Ja tänään illalla pitää se varjoaineenlitku juoda, yäk. Monenneskohan kerta tämä on? Tuskin sekään mitään niin terveellistä ainetta on..kauheita myrkkyjä muhun on pumpattu parin vuoden aikana. Tuskin elimistö niistä koskaan täysin toipuu.

Mun elämä on aivan kauheaa. Ja minä olen ihan luuseri.

Joulupukki on aivan paras. Ja mies, kun sanoi: "Kulta, sun pizza on nyt valmis"☺️❤️

Lamaannuksessa täälläkin mennään. Aivot tanssis jätkän jenkkaa, mut kroppa ei. Pelkkä notkuminen netissä saa väsymään.
Mullakin oli pääsärky. Jouduin ottaa lääkkeen siihen.

Toivottavasti jaksat huomenna paremmin.

Viimeinen roikkaus tänne tänään..

Olen huvittanut surkeaa päivääni nyt syömällä pari joulutorttua ja pipareita. Toisaalta nälkä ja toisaalta ei huvittais syödä mitään.

Karsean vetämätön olo. Alakuloinen ja levoton yhtä aikaa. Eiköhän tuo jonkinsortin ahdistuneisuutta ole.

Mies värkkäsi ulkona lumilinkoa. Kamala pärinä siitä lähtee. Sillä aikaa sen kyljykset paloivat uunissa. Ei tullut käryä, joten en reagoinut. Vähän harmitti, kun minä läsötän sisällä mitään tekemättä, enkä edes tuollaista huomaa, kun toinen paahtaa niska limassa meidän taloustilanteen parantamiseksi.

Muistin, että lääkärin papereissa luki mun kilpirauhasarvojen olevan koholla. Tosin ne arvot puuttuivat siitä..alkoi vaan mietityttämään, kun meillä suvussa paljon kr-sairauksia ja mullakin rutkasti siihen viittaavia oireita. Lääkärithän eivät ota tosissaan kr-asioita. Mulle lääkäri ei puhunut mitään, että kr-arvot koholla. Luin sen vasta raportista..hmmmm. K-r aiheuttaa paljon myös psyykkistä oirehdintaa, kuten masennusta, jopa psykoosia.

No, en viitsi alkaa enempää arvuuttelemaan, mutta jos musta ei mitään vikaa löydy ja oireet vaan jatkuu alan itse tutkimaan tuota k-r asiaa. Uskon, etten ole pelkästään masentunut vaan asiassa on jotain muutakin..

Ilta on jo pitkällä. Huomenna aikainen herätys sen kuvauksen vuoksi..huoh.

AK, täällä ollaan, olen joka päivä lukenut teidän viestejä, mutta olen kyllä itse kanssa niin ihme saamattomuuslevelillä että en ole saanut aikaiseksi edes vastattua!! Että näin.. Minulla nyt kanssa yksi fyysinen vamma päällä mikä estänyt liikkumisen, olen kolmatta päivää neljän seinän sisällä, alkaa hajottamaan oikeen tosissaan.. ja sitten kun nyt just voisi siivota ja tehdä kaikkea järkevää, niin arvaatte varmaan, etten saa aikaiseksi. 😞

Äsken nukahdin tähän olkkarin matolle kissan kanssa, aattelin just siirtyä sänkyyn nukkumaan. ei kyllä huvita mikään muu kun nukkuminen. Kuuntelin joululauluja, tuli ihan kamala olo ja yksinäinen, vaikka aina ennen olen ollut jouluihminen.. aika synkkä meininki täälläkin nyt.

Voimia kaikille meille, josko sitä aina hetki kerrallansa pystyis ainakin esittämään olevansa normaali(…) ja sillon kun ei pysty niin sitten ei vaan pysty ja jättää ne tekemiset tekemättä, ei täälläkään just nyt kukaan muu näe millaisessa kunnossa mun koti on. Vaikka sehän kai lisää tutkitusti masennusta että on kaikki ihan hujan hajan. Mutta mä menen nyt vaan nukkumaan. jes! 🙂👍

Pakko oli vielä tulla kirjoittamaan, kun on veto niin pois ja mieli on maassa ja ärtyisä olo. Miestäkin jo haukuin tyhmäksi (joo, tosi viisasta), kun sen jutut välillä tuntuu niin tyhmälle, vaikka tuskinpa se enää kohta tietää, mitä mulle puhuis, etten olis naama nutturalla ja v-ttuuntuneen oloinen. Enhän haluais olla p-skamainen, mutta en voi sille mitään, kun en vaan jaksa kuunnella..

Hirveä päivä ollut. Voisin purskahtaa itkuun.. Ja huomenna aikainen herätys ja reissu kuvaukseen. Pakottamallahan se taas menee. Olis vaan kiva joskus elää normaalisti, eikä aina pakottaa itseään tai taistella päivästä toiseen. Tässä välillä oli jo hieman valoisampaa, mutta nyt tuntuu pohja olevan taas aika lähellä..En saa romahtaa, en saa.