Uusi päivä alkaa valjeta. Nukuin aika hyvin. Kuuden jälkeen heräsin ja kurkku on tosi kipeä. Saattaa olla jotain flunssaa tunkemassa. Kuulema paljon liikkeellä nyt. Sain itseni onneksi ihan hyvin hinattua ylhäälle ja vaatteet päälle. Odottelen sairaanhoitajaa ottamaan ne verikokeet. Vähän jännittää se maksa-arvo, että mihin taivaisiin se on pompannut ja joudunko laakista lopettamaan Mirtatsapiinin. Kuten sanoin se olisi harmittavaa, koska lääkkeestä on mielestäni ollut hyötyä.. Lääkärikin kait soittaa tänään sitten tuloksista.

Laitoin miehelle kassiin vajaan isänpäiväkakun jämät niin voivat tyttärensä kanssa yhdessä syödä ne, kun kahvit juovat kuitenkin. Ja Pikku-Myy nuken sille natiaiselle.

Marraskuu on jo pitkällä. Vielä joulukuu ja tämä koko raskas vuosi on ohitse. Kyllä vuodet menevät nopeasti. Niin paljon tapahtumia. Enimmäkseen negatiivisia olleet pari viimeistä. Olisi kiva jos ensi vuosi olisi jo parempi/normaali. Tosin minun elämä ei ole koskaan ollut ns. "normaalia". Olis edes sellaista "minun normaalia" positiivisesti sävytettynä.

Ihan kiva olla vähän aikaa yksin. Omissa maailmoissaan ja mietteissään. Kynttilät lepattavat ja radio soittaa klassista. Tutut aamurutiinit. Valot päällä. Tarvitsen paljon valoa. Minun pitäisi syödä D-vitamiinia. Aikaisemmassa verikokeessa D-vitamiinitaso oli alhainen. Luin erään tutkimuksen, jossa oli mitattu masennus ja itsemurhapotilaiden verestä erittäin matalia D-vitamiinin tasoja.. Tuli mieleen olisiko jotain osuutta minunkin masennuksella, itsemurha-ajatuksilla ja tällä alhaisella D-tasolla? Toki se nyt yksistään selitä, mutta jotain osuutta? Lääkäri oikein määräsi syömään D-vitamiinia. En ole vielä saanut haettua apteekista, kun on nyt muutama päivän ollut likviditeettitilanne melkoisen kehno.

Fiilis ei nyt niin huono. Ainakaan ei ahdista just nyt erityisemmin. Saa nähdä päivän mittaan. Miehellä menee reissullansa osa päivästä, joten saattaa olla ettemme enää sitten, kun tulee kotiin lähde minnekään autolla, joten minulle saattaa tulla sisäpäivä ja ainakin jos olo jatkuu kovin flunssaisena niin en lähde ulos. Teetä keitän heti kun sh on käynyt ja taidan laittaa siihen jotain droppeja. Ai niin, mutta en kyllä uskalla sen maksahomman takia nyt mitään luontaistuotteita, lääkärikin muistaakseni kielsi niiden käytön nyt. Alkoholia en käytä muutenkaan ollenkaan, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Kun Sh lähtee keitän tavallista vihreää teetä ja otan eilen leipomaani kaurakakkua. Siinä saa olla tämän päivän aamiainen. Tai mietin vielä jos viitsin keittää puurot oikein ym. Mun paino on noussut Mirtaa syödessä huimat 8kg vähän yli kuukaudessa. Aikamoinen. Oiskohan maksa tykännyt siitäkin kyttyrää? Vaikka tuskin ne kaikki kilot läskiä on vaan nestettä osa. Vaikka olenhan minä syönyt kyllä rasvaa ja sokeria ja suolaakin ihan kiitettävästi. Parempi kyllä, että paino noussut, kun olin jo aika laihahko masennuksen ruokahalunpuutteen vuoksi. Nyt maistuu kyllä aamiaiset, ihme kyllä päivällä päiväruoka ei niinkään hyvin..mut sitte välipalat ja illalla voisi mussuttaa vaikka mitä.

No, alan nyt odottelemaan Sh saapumista.

Hoitaja kävi ja viipyi melkein tunnin jutellen niitä näitä. Hyvin mukava ihminen. Tiesi minun mielenterveystilanteen ja siksi varmaan olikin varannut aikaa enemmän. Oli kiva jutella kaikenlaista ja kuulla vähän hyvääkin palautetta esim. hoitaja ihmetteli, että minun koti on niin kaunis ja siisti, vaikka olen masentunut, että olen jaksanut siivota ja laittaa. Sanoinkin, että koko kesä meni, etten jaksanut kuin pakosti tehdä välttämättömimmät ja nyt vasta olen jaksanut enemmän panostaa kotiin. Onhan tietysti mieskin välillä jotain siivonnut silloin, kun olin huonompi, mutta kyllä siivous on ollut aika lailla minun hommaa. Mutta sanoin, että ellen siivoa ja pidä kotia jossakin järjestyksessä masennun siitä vieläkin enemmän eli se on pakko olla kunnossa.

Vaikka olikin kiva jutella niin huomasin hieman väsyväni siitä. Tuollainen tunnin kekustelukin (minä aina antaudun sellaiseen sata lasissa) kun en ole oikein tottunut nykyään sosiaalisiin kontakteihin vie minusta voimia, vaikka olisikin positiivista.

Taidan vähän hengähtää ja nauttia nyt yksinolemisesta. Kurkkukin on yhä kipeä ja hieman flunssainen olo.

Kuuntelin youtubesta muutamia biisejä. Lähinnä kasaria. Tuli sen verran nostalginen olo, että tarvitsin nenäliinaa.. Oi, niitä aikoja! Jos sanotaan "80-luku" minulle tulee välittömästi mieleen kesä ja auringonpaiste, sekä biisi "Wake me Up before you go go.." En tiedä miksi juuri se, mutta siihen tuntuu tiivistyvän koko lapsuuden kesä, kesäreissut, jäätelö, aurinko, tahmaiset purkat.

En voi tajuta, että siitä on jo 30 vuotta! Siis 30??? What a fu.k?! Mihin ne 30 vuotta oikein hurahti? Mennä päivänä mietin, minne viime kesä hurahti? Minä en näköjään elä ajassa vaan ihan jossain toisessa todellisuudessa..

Hämärä, harmaa, sateinen, ulkona. Nyt minua alkoi jo yksinoleminen stressaamaan. Saisi mies jo tulla. Olen ihan toivoton. Pikkulapsen asteella. Pappa on 4 tuntia pois ja A.K.lla on jo Pappaa ikävä. A.K on sentään pian 36-vuotias. Eipä uskois. Sen verran on lapsellinen olo hela tiden! Eräs psykologi sanoi valittaessani "vanhentunuttta" ulkonäköäni, että "sinullahan on tuollaiset lapsenkasvot, eiväthän ne tavallaan vanhene" Hah! Ihan mielenkiintoinen kommentti. No, ei siinä mitään. Minun äiti on 70-vuotias ja vieläkin aivan järkiään häntä luullaan joksikin 40-vuotiaaksi. On pieni ja hoikka, virkeä ja nuoren näköinen. Sitten näille "tytöttelijöille" aina sanoo suoraan ikänsä ja sitten niillä loksahtaa suut auki epäuskosta ja ne menee ihan sekaisin sanoissaan. Hupaisaa!

Missä Pappa viipyy? Miksi se ei soita minulle??? Onko se hylännyt minut??? Eikö se enää rakasta minua???

Byhyyyyyyyyyyy! (itkupotkuraivari)😯🗯️

Tunnelmat muuttuvat. Nyt tuli jo mitta täyteen yksinolemista ja sisäinen tyhjyys alkoi vallata. Olen lukenut, että "sisäisesti tyhjä olo" on tyypillistä epävakaille persoonille, siis pers.häiriöisille, jollainen itse satun olemaan.

Muistan itse kärsineeni tästä valjusta "tyhjästä" olotilasta varmaan lapsesta saakka. Yleensä, kun jään yksin. Minun on hyvin vaikeaa sietää yksinolemista. 35-vuoden ikään mennessä olen ollut/asunut yksin alle puoli vuotta ja sekin aika oli painajaista (eron jälkeen entisestä miehestäni) joka meni hiinä ja hiinä lääkkeiden avulla. Sitten tapasin Papan, joka pelasti minut siitä yksinäisyydestä. Toivottavasti en joudu koskaan enää kokemaan yksin asumista/olemista. Tällainen muutama tuntikin alkaa olla jo niillä rajoilla.

Yksin ollessa en osaa tehdä mitään, enkä tarttua mihinkään. Siksi kirjoitan koko ajan tänne. Itkenyt en sentään ole. Hämärä, alakuloinen ilma luo vielä turvatonta tunnelmaa. Laitoin äsken miehelle viestin, ei ole vielä vastannut. Varmaan asioilla, mutta silti..tulee tunne, että on jotain minua tärkeämpää. Alkaa v.iduddamaan. Jos soittaa en vastaa. Siitäpähän saa. Kait kiertelee jossain tyttärensä kanssa ja on niin hänen lumoissaan, ettei minua edes muista. Tai sen pennun lumoissa. Sielläpähän elää nyt hetken jotain perheidylliä sitten. Minä en vastaa puhelimeen jos soittaa. Tai laitan viestin, että olen kaatunut tai jotain muuta. Jospa sitten välittäisi minustakin.

Menkat alkoivat juuri. Vatsaa kipristelee. Ehkä sillä on osuutta tunnetiloihini, en tiedä. So boring täällä..☹️

Mies tuli ja teki lihamureketta. Olikin ollut vähän häsmäkkää tyttären luona. Sossutätit puuttuneet nuoren parin elämään..nuori äiti aivan hermona. Poikaystävästä ei ole isäksi. Nuoria ovat ja poika on oikea hörhö. Pikkurikoksia, aineita, epämääräistä elämää. Pappa koittaa auttaa, mutta...

Siitähän se sitten taas oleminen minullakin oikeni, kun mies tuli kotiin ja mureke alkoi valmistua. Muuten tämä päivä menny aivan ihme haahuiluksi. Lääkäri soitti. Maksa-arvot laskeneet reilusti ja voi jatkaa Mirtan kanssa. Hyvä niin.

Ulkona vain sataa ja sataa. En ole nokkaani ulos pistänyt. Enkä pistä enää tänään.

Tämän koneen kans räpännyt kokopäivän. Taidan seuraavaksi lukea lehtiä ja kirjaa. tekee mieli herkkuja. Joku kääretorttu olis aika bueno.

Eli aivan turhis päivä, mutta kohtahan tuo on jo ohitse. Onpahan ollut lepopäivä.

Rakas AK, minulle tulee aina jotenkin kotoisa olo kun luen sepustuksiasi. Varmaan kun tuntuu, että ymmärretään toisiamme ja olet kuitenkin jo vaikka miten monta kk "ollut" minunkin elämässä. Tuntuu kanssa että mihin se kesä oikein katosi… todella hatarat muistikuvat jotenkin kaikesta ja aika kammottavaa… 😑❓ Mutta ehkä parempi niin. En halua enää ikinä vajota niin alas, mutta pelkään kyllä, että se tulee taas vastaan.

JA tuo "sisäisesti tyhjä olo", se on minulla kanssa. Ollut aina läsnä. Siihen ei oikein mikään auta kun se olotila jostain yhtäkkiä hiipii ja valtaa sinut. se vain lisää voimaansa kun alkaa miettimään, että mitä ihmeen tarkoitusta tällä Millään edes on?? Kun ei ole vastauksia suurimpaan osaan ainakaan minun pään kysymyksistä.. siksihän varmaan niissä omissa haavemaailmoissaan sitä onkin enemmän kotonaan.

Hyvä että saat jatkaa Mirtzaa! Minä laitoin just mailia yhdelle terapeutille joka vaikutti ihan hyvältä nettisivujensa perusteella, tässä on viikko mennyt niin, etten ole koko asiaan saanut tartuttua kun tuntuu niin isolta ja hankalalta. niin nyt olen ihan tuosta tyytyväinen, vaikka hyvin voi olla, ettei hänellä ole aikaa ottaa minua sinne.

Pelkään, ettei ehkä kukaan voi edes ymmärtää minua kuitenkaan. Ja kyllä se vaan aina se kuolema kiehtoo ja kutsuu puoleensa, ikävä kyllä. Vaikka minulla se on täysin satavarma asia etten sitä mitenkään tee, nyt enkä tulevaisuudessakaan. Mutta miksi siitä haaveilen? Tuntuu, ja on oikeastaan aina tuntunutkin, etten viitsi enkä voi mitään tulevaisuuttani oikeastaan edes suunnitella, kun ajatuksissani näen sen niin, etten ole täällä. Ehkä se on vain kuvainnollista, koska ajatukseni eivät ole oikein nytkään täällä vaan jossain ihan omissa maailmoissani taas, hah. 😟

Kirjoittelehan taas, minä odotan aina kuulumisiasi 🙂🌻

Vatsaa kipristelee, kuukautiset. Vatsaa kipristelee, hampurilainen. Vatsaa kipristelee, kaurakakku. Tiedän vielä ottavani ehkä jäätelöä. Ja varmaankin vatsaa kipristelee. Olen huomannut, että hurmaannun jälleen syömisestä. Ehkä syön masennusta pois. Painon lisääntyminen on tuntunut hyvältä. Siksi, että minusta on tullut isompi ja vahvempi, myös henkisesti. Minua ei haittaa, vaikka minusta tulisi lihava. Minusta se olisi ihan siistiä. Olla iso, olla samalla piilossa läskien alla. Olla isosti. Olla todella olemassa. Inhoan olla laiha. Se on sama, kuin ei olla, olla olematta.

Koko kesä meni syömättä ja ruoasta ahdistuen. Ruokahalua ei ollut. Semmoinen on kauheaa. Sitä tuntee kuihtuvansa ja kuolevansa. Minä olen aina nauttinut syömisestä ja ruoasta ja varsinkin jälkiruoista. Näen paljon uniakin, joissa kiertelen tuntemattomissa paikoissa ja rohmuan ja ahmin, jopa varastan ruokaa ja aina melkein herkkuja. Leivonnaisia, jälkiruokia ym. Inhoan vihanneksi ja kaikkea terveellistä. Se on ihan hirveää. En saa itseäni edes pakosti syömään vihanneksia, noita mauttomia ja kuivia ällötyksiä. Tiedän, että olen pöljä ja itse saan siitä kärsiä. Mutta lihamureke, porsaankylki, kanansiivet, käristemakkara, kebab-liha, leikkelemakkarat, verimakkarat, rasvaiset kalat, kaikki leivitetty, nugetit, fish and ships, ranskalaiset, sipsit, hampurilaiset, pizza, leikkeet, perunamuusi, kermakastikkeet, kerma, smetana, kermaviili, ranskankerma, voi, jäätelö, rahkat, marjat, hedelmät, rasvaiset juustot, kananmunat, limsa, vichy, keksit, suklaa, karkit, pullat, pikkuleivät jne. Listaahan voisi jatkaa loputtomiin. Tästä vain seurauksena, että minulle tuli uudestaan nälkä. Lääkekin pitää ottaa.

Otan lääkkeen ja jatkan ruokajuhliani. Kymmeneltä nukkumaan! Ihan kiva ilta ollut, ei ole ahdistanut. Mies on ollut paremmalla tuulella, kuin pitkään aikaan, vaikka onkin huolissaan tyttärestään. Niin minäkin vähän olen.

Puoli kymmeneltä nukkumaan ja unta kolmeen saakka yhtä kyytiä, jolloin heräsin ja kävin vessassa. Takaisin nukkumaan ja heräsin vasta puoli kahdeksalta, joka on minulle jo kyllä tosi myöhään. Fiilikset oli aika hyvät herättyä. Ajattelin, että kokeilenpa olla ottamatta joka-aamuista bentsiiniä, että jospa pärjäisin jo ilmankin, pelkällä Mirtsarilla. On se kumma, mutta heti alkoi tulla levoton ja ärtynyt (ahdistunut) olo..liekö fyysistä vai psyykkistä riippuvuutta. Varmaan molempia. Ei oikein mukavaa, mutta en jaksa nyt asiaa ajatella sen koommin. Otin napin ja sillä mennään taas tämäkin päivä.

Muuten fiilikset taas aika ok. Vähän tympii, kun ei ole nyt rahaa niin ei oikein minnekään viitsi mennä kiertelemään, kun tulee vaan paha mieli sitten jos/kun näkee jotain kivaa, eikä voi sitä ostaa. Kirpputoreille ei kannata mennä ollenkaan, koska siellä on aina jotain kivaa ja se vasta ketuttaa jos ei voi sitten sitäkään edullista ostaa.

Aurinko paistaa, mutta en tiedä vielä mitä merkitystä sillä on mun päivälle. Varmaan siivoan sisällä, vaikka ei täällä oikeasti mitään siivottavaa olisi, kun on melkein joka päivä siivottu. Jotenkin tympäisee, kun tuli niin myöhään vasta herättyä. Nyt tulee sellainen tunne taas, ettei saa tästä päivästä kiinni ja se on inhottava tunne, eikä sitä tunnetta tahdo saada pois, kun se on jo vallannut mielen.

Mies yritti soittaa tyttärelleen, jolla on puhelin kiinni. Mies huolestui tietysti, koska yleensä puhelimen kiinnioleminen merkitsee jotain negatiivista. Minuakin vähän huolestuttaa sen tyttären tilanne. Hyvin nuori on ja pienen lapsen kanssa käytännössä yksinhuoltaja, kun poikaystävä on ihan hulttio ja jopa vaarallinen, joskus väkivaltainen. Eivät vain eroa. Jatkavat kaiskaamista ja nyt on jo sossun tätitkin mukana menossa..

Nyt alkoi varmaan bene vaikuttamaan, kun mieliala vähän parani. Taidan alkaa hommailemaan täällä sisällä, kun en vielä tiedä lähdenkö tänään ulos. Liikaa on kyllä tullut sisällä aikaa vietettyä viime päivät.

Sain yhtäkkiä kummallisen kiukunpuuskan. Kivahdin miehelle ihan tyhmästä asiasta. Olisiko menkoilla vaikutusta asiaan? Minulle tuli kyllä turhautunut, jopa ahdistava ajatus siitä, että mitä tänään teen, kun ei sinne kirppiksillekään voi mennä löytöjä etsimään, eikä liioin edes ruokakauppaan. Siivoaminen tuntuisi tyhmälle, kun ei ole siivottavaa. Täällä asunnossa sisällä oleminen toi jotenkin paniikintunnetta. Kummallista. Tai onko siinä nyt kummallista jos on kolmisen päivää melkein viettänyt sisällä.

Pyysin kyllä mieheltä anteeksi kivahdustani. Mies kysyi, että miksi pyydän anteeksi. Oli hölmistynyt, eikä edes ollut ajatellut, että olisin kivahtanut mitään. Heh, ehkä mies oli vain niin kultainen tai sitten niin hämmästynyt, kun pyysin anteeksi, että esitti muka, ettei ollut rekisteröinyt kivahdustani. Miehen tytär ei vieläkään vastaa puhelimeen. Mies koitti soittaa toisen tyttärensä puhelimeen jos tietäisi onko jotain tapahtunut, mutta tämäkään ei vastaa. Saattaa kylläkin olla töissä, että siksi ei vastaa.

Selvästi minulla on nyt epävakaisempi mieliala, joka muuttuilee hetkestä toiseen ja ärsykkeestä toiseen. Toisaalta tunnen sisälläni olevan energiaa ja virtaa samalla ollen levoton ja äkäinen. Ja toisaalta taas tekisi mieli vain lekotella ja kuunnella musiikkia ja antaa aivojen levätä. Ota tästä nyt selvää ja tämäkin osoittaa vain sen, ettei minulla tällä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, kuin ylianalysoida itseäni ja ahdistua siitä.

Kysyin juuri mieheltä olisiko hyvä idea jos meillä jouluna olisi kummallakin sängyssä jouluiset petivaatteet ja sitten olisi kummallekin jouluiset pyjamat ja voisimme ne päällä viettää vaikka koko joulun. Ne voisin tilata vaikka Hobby Hallista. Tilaan naapurin nimellä jos ei ole rahaa. Tietysti naapurin luvalla, joka on miehen kaveri. Minulla on nyt vimma saada jouluisia tavaroita ja muitakin tavaroita, jotta olisi tekemistä sitten niiden kanssa värkätä. Onkohan mun mielikuvitus vähän rajoittunut, kun en yhtäkkiä keksi mitään järjellistä tekemistä ilman tavaroita.

Radiosta kuuluu Classic-kanava. Sieltä tulee kivoja sävelmiä ja näin aamuisin ihania elokuvasävelmiä. Täytyy nyt alkaa jotain puuhailemaan, vaikka väkisin ennenkuin pää alkaa räjähtämään ja seuraava olisi itkukohtaus ja se olisi jo koko päivänpilaus.

Mies sai toisen tyttärensä kiinni ja juttelee asioista, mitä siellä on tapahtunut.

Mulla tekee mieli jotain kakkua. Aamiaista ei tee mieli ollenkaan. Kummallista sekin. En syö aamiaista väkisten. Odotan, että tulee oikea nälkä.

Sanoin miehelle, että en jaksa enää kolmatta päivää jäköttää kotona vaan haluan jonnekin ajelulle, kauppaan tai jonnekin vaan. Keksin sitten, että käydään kirppiksellä. Vaikka ei ole tänään rahaa niin ajattelin olevan järkevää käydä tsekkaamassa valmiiksi onko siellä mitään ostettavaa ja jos ei ole niin ei huomenna turhaan sitten mene sinne, kun kuitenkin tulee useampi kauppa kierrettäväksi. No, ei ostettavaa siellä. Kävin myös yhden pienemmän kirppiksen tsekkaan valmiiksi (sieltä kotipusero 1e) ja kirjastolla kävin muutaman kirjan lainaamassa.

Kun palattiin kotia tehtiin uunissa kanansiipiä ja aloin tutkailemaan kauppojen mainoksia. Tein vähän muistilistaa mitä pitäisi ostaa ja mitä hubaa voisi ostaa. Listan tekeminen on vielä kesken. Mies teki pikkukaupat eräästä koneesta ja saatiin taas vähäksi aikaa rahaa. Nyt täytyy lähteä käymään lähikaupassa hakeen täksi illaksi sapuskaa.

Alan inhoamaan miestä.

Eilinen päivä oli mukava. Kävimme monessa kaupassa ja löysin kivoja joulujuttuja. Kierros vei vähän voimia. Takasin kotona järjestelin ostetut ruoat jääkkaapeihin (niitä on kaksi). Sitten mylläsin koko olohuoneen ja makkarin, kun asettelin uudet joulujutut paikoilleen.

Mies otti muutaman kaljan. Alkoi käymään äkäiseksi. Oli koko illan pahalla tuulella ja suorastaan v*dduili mulle. Mua alkoi muutenkin taas ahdistamaan eräs vanha asia ja pursjahdin itkuun senkin takia. Oli pakko ottaa bentso, että rauhoituin ja jatkoin joulujuttuja. Mies muuttui tosi inhottavaksi ja alkoi päpättää, että minä en tee mitään. Ai, minäkö en tee mitään?! Kukahan meillä siivoaa ja hoitaa järjestelyt joka päivä? Kuka tekee aamiaisen? Kuka tekee joulukoristelut? Mies ei tee noista mitään. Ruoan tekee, joskus imuroi ja vie roskapussin. On totta, etten pitkään aikaan (siis pahimman masennuksen aikana jaksanutkaan/halunnut tehdä yhtään mitään) mutta olen mielestäni tsempannut siitä paljon ja tosi hyvin nyt. Ei tarvitse huushollia hävetä ja joka päivä on siistiä ja puhdasta. Ja olen yrittänyt tehdä kodista vielä kauniin ja viihtyisän sisustamisella, että olisi ihanaa tunnelmaa ym. Mies loihe lausumahan, ettei hän niin niitä sisustuksia katsele tai että minkä näköistä on, eikä oikeastaan sellaisesta välitäkään. Siis what a h.ll?! Sanoin ehkä sitten "huomaisi" jos jättäisin siivoamatta ja järjestämättä ja koristelematta, että voisi olla hieman ankeamman näköistä? Aivan kohtuuttomia puheita. Myös kiroili ja ärisi kaikesta koko illan. Että otti päähän ja ottaa vieläkin. Väsyttää ja ketuttaa.

Nukuin sentään ihan kohtuullisesti. Herättyä aamupalaa ja siivosin oikein tahallaan koko talon. Mies imuroi. En ole paljon jaksanut sille jutella. Eipä tuo ole itse ollut millänsäkään. Vielä litkii olutta, kun muutama tölkki jäi eilisestä. Aion olla miestä kohtaan todella kylmä tänään. Jotenkin eilen loukkaannuin tosi paljon. En ymmärrä miten mies saattaa puhua ja käyttäytyä noin. Tuntui, kuin olisi matto viety jalkojen alta just kun alkoi tuntua kaikki selkeämmälle.

Mulla on muutenkin sellainen tunne, että aina kun alkaa mennä paremmin niin eiköhän tule jotain aihetta ahdistukseen tai parisuhde alkaa tökkimään. Mies yrittää nyt olla hieman ystävällisempi ja tekee mun mieliruokaa ym. vaistoaa varmaan mun ynseyden ja tietää mistä se johtuu. Pitemmän aikaa on jo ollut tunne, etten rakasta miestä enää yhtä paljon. Vaikuttaa usein olevan melko aivoton idiootti. En tiedä vaikuttaako lääkkeet minuun jotenkin niin, että olen túnnekylmempi vai onko tämä suhde tosissaan alkanut tökkimään ainakin minun osaltani?

Nyt pyörii päässä se ahdistuksen aihe, miehen eilinen käytös, ja ulkonakin on harmaa ilma. No, koti on nyt kunnossa. Täytyy elää nyt vain omassa kuplassaan, jonne en miestä päästä ennenkuin pyytää anteeksi eilistä. Siinäpä juokoot kaljojaan. Mulle hän on kuin ilmaa nyt. Oikeastaan ottaa päähän kaikki.

Miksi kaiken pitää aina mennä hajalleen just kun kaikki ois hyvin?

Harmaa päivä jatkuu.

Olen ollut pikkuisen väsyneempi tänään. Onko syynä ahdistus/masennus/apatia, joka kumpuaa eilisen illan inhottavista tunnelmista?

Perunakinkkulaatikko tuoksuu uunissa. Ei tee mieli mennä ulkoilemaan. Otin puolikkaan bentson lisää. Tyhmää, mutta tein niin. Elän jälleen päivä kerrallaan, kuin viimeistä päivää. En ajattele nokkaani pidemmälle. Mielestäni paras tyyli elää.

Tavoitteista ja suunnitelmista ei ole koskaan seurannut, kuin pettymyksiä ja taka-iskuja. Olen tehnyt itsestäni alisuoriutujan. Oikeasti olen lahjakas ja älykäs. En ole silti saavuttanut elämässäni mitään.

Ei ole omaisuutta. Ei lapsia. Ei koulutusta. Ei luottotietoja. Ei työtä. Ei ajokorttia. Ei ystäviä.

Minulla on oikeasti mukiinmenevä puoliso. Ihan kiva vuokrakoti. Ihan mukava äiti.

Tämä päivä on ihan huttua. Yritän syventyä lukemiseen ja kuunnella klassista. Otan lisää pilleriä jos ahdistaa. Väärin, mutta oikein.

Kamala päivä. Harmaa ja harmaa mieli. Olen ollut koko päivän uninen, poissaoleva ja kiukkuinen. Siis alakuloinen, masentunut. En oikein tiedä mistä se johtuu. Koti on kaunis ja siisti nyt, mutta se ei lohduta minua. Miestä en siedä nyt ollenkaan. Eiliset humalaiset loukkaukset kaihertavat mieltä. Mies ei ole tietääkseenkään niistä tai sitten ei muista. Se saa minut inhoamaan häntä. En tiennytkään, että voin tuntea näin häntä kohtaan. Kyllä hän kait huomasi vihani. Kysyi mitä ottaisin iltapalaksi. Yleensä ei koskaan tee minulle iltapalaa vaan teemme itse omat iltapalamme, mitä nyt kumpikin syö.

Mutta ei tämä alakulo ole pelkästään miehestä johtuvaa vaan elämänväsymystä, joka kumpuaa jostain syvemmältä. Onhan näitä ollut. Energisiä päiviä ja sitten näitä lamapäiviä.

En tiedä. En osaa nyt sanoa oikein mitään järkevää. Pitkästä aikaa tänään makasin hetken pikkuhuoneen sängyllä. Vetäydyin sinne ja se on aina merkki masennuksesta. Otin taas puolikkaan benen. Ehkä sen voimin jaksan syödä iltapalan ja kestää loppuillan.

Pitkästä aikaa i-m kävi taas mielessä. Ei se tuntunut hyvälle ajatukselle. Ei se tuntunut millekään, eikä sopivalle.

Mielestäni peilistä katsoi Ruma. Se on masennus minussa. Masennuksen nimi on Ruma. Ruma, Ruma, Ruttumuna.

Nukuin näkemättä unia tai ainakaan en niitä muista. Olo herätessä oli aika jees, mutta nyt ahdistus yrittänyt nostella päätään ja Rumakin kurkisteli jo ovesta. Toivotin sen hevonkuuseen. Energiatasoni on hieman huono. Uninen olo, kuin ei heräisi ollenkaan. Ehkä nukuin liikaa ja liian pitkään.

Aamupalaa ei tee mieli. Keksin itselleni koko ajan jotain pientä puuhaa, etten nitkahtaisi sängylle. Pientä järjestämistä ym. Siivoamaan en nyt ala. Ei ole mitään siivottavaa, kun monena päivänä peräkkäin siivosin, kun oli virtaa. Kirja on luvun alla. Natascha Kampusch 3096 päivää. Muistatte varmaan tämän siepatun tytön, joka vietti kellarivankilassaan vuosia. Kauheudessaan lohdullista luettavaa. Minä olen enemmänkin mieleni vankilassa, mutta pystyn samaistumaan ja jos N on selvinnyt minäkin voin selvitä. Aina, kun alkaa tuntua oleminen tylsälle tai ahdistaa mietin, että minulla sentään on esteetön kulku sisällä ja ulkona. Minua ei lyödä, eikä pidetä nälässä. Minulla on puhelin käytössä. Minulla on vapaus valita mitä teen jne. Luulen, että tuo kirja on minulle juuri oikea luettava.

Perjantaina olisi ollut terapia. Missasin sen ja vielä tyhmästä syystä. Annoin miehelle luvan juoda olutta, vaikka tiesin, ettei hänestä olisi silloin pe-aamuna kuskiksi sinne psyk.polille. Halusin kuitenkin osoittaa miehelle kiitollisuutta, koska sain ostaa niin paljon kauniita joulutavaroita. Kaljanjuonti silloin tällöin on miehelle tärkeää. Yhtä tärkeää, kuin minulle tavarat. Mies nollaa hermojaan kaljalla. Minä ostamalla jotain ihanaa. Ja en minä ole mikään kieltämään toista juomasta joskus kaljaa, kun itsekin joka päivä otan annokksen bentsonia. Sehän on riippuvuutta, ihan huumeriippuvuutta. Pe-aamuna sitten soitin psyk.polille ja peruin aikani. Nyt se tuntuu vähän tyhmälle. En tiedä olisiko siitä ollut minulle hyötyä. Silloin tuntui, että ei.

Lääkitykseni annos 15mg Mirtatsapiinia on alhainen ja siinä on vielä nostovaraa. En tiedä haluanko nostaa sitä? Vai jatkanko tällä annoksella nyt ainakin toistaiseksi. Niin varmasti teen. Äh, tylsä aihe. En jaksa sitä nyt ajatella.

Minulla on vapaa kulku sisällä ja ulkona. Saan syödä mitä haluan. Saan nukkua rauhassa. Kukaan ei lyö minua. Saan kuunnella radiota ja katsoa telkkua. Saan syödä namuja. Minulla on asiat aika lailla hyvin. Koska sisältä tuntuu nyt tekeminen loppuvan loogista on siirtyä ulkomaailmaan. Luulenpa, että autoajelu olisi hyvä vaihtoehto. Ei ole nyt intoa kävelylenkkiin vaikka se olisikin tarpeellinen. Ehkä kävelen jonkun polun ajelureissulla sitten.

Nyt on vielä turvallista, kun on lauantai. Huomenna sunnuntai ja silloin vielä turva, mutta maanantai-ahdistus alkaa jo sunnunta-iltapäivästä. Tuota maanantaiahdistusta olisi syytä työstää varmaan terapiassa. Se on jatkuva ja häiritsevä.

Nyt alan suunnitella autoajelua. Myöhemmin syön ja jatkan N:n lukemista. Telkusta tuski tulee mitään tänään.

Ahdistus se teettää kummia asioita.

Mies meni pihalle pesemään autoa. Mulla alkoi se yksi ahdistuksen aihe kiertämään päässä. Olisin halunnut soittaa asian tiimoilta eräälle näkijälle, jotta olisin saanut hieman mielenrauhaa. Mun puhelin on pre-paid, eikä tarpeeksi saldoa. Nerokkaana päätin soittaa miehen puhelimesta. No, siinäpä olikin esto palvelunumeroihin. Ja sitten, se numero jäi näkymään soitettuihin. Halusin poistaa sen, mutta en osannut. Miehellä monimutkainen älypuhelin. Niinpä sähläsin ja poistin sitten koko puheluhistorian ja nyt en tiedä olenko tuhonnut jotain tärkeitä numeroita sieltä? Arvatkaapa olenko paniikissa? Jouduin jo äkkiä ottamaan puolikkaan bentson. Sydän hakkaa ja hermostuttaa, ahdistaa. Tiedän, että mies huomaa puhelutietojen katoamisen hetkellä millä hyvänsä ja siitäkös sitten ärinä alkaa, kun koko hela hoito on hukassa..Minä en tietysti aijo tunnustaa räplänneeni sitä, koska en ikimain halua tunnustaa, että olen yrittänyt näkijälle soittaa. Mies ei sellaista sulattaisi. Ja minua hävettäisi.

Olemme kait kohta lähdössä ajelulle. Nyt saan siis perusahdistuksen lisäksi vielä jännätä koko päivän, milloin mies huomaa puhelimen tilanteen.. voi itku, minä se aina osaan sählätä hommat ihan soosiksi. No, ei voi mitään. Vahinko on jo tapahtunut. Huono omatuntokin jo kolkuttelee tekosestani. Ja pelkään valmiiksi, kuin mies räjähtää jos siellä on ollut jotain tärkeitä yhteystietoja ja tietysti ihmettelee "miten puhelin on voinut kadottaa noin vain puheluhistorian". Tästä taitaakin "jännittävä" päivä tulla. Huoh....

Ei auta itkut markkinoilla. Olen TYHMÄ!

Ajelut ajettu. Aurinko paistoi huikeasti. Nostalgia soi autoradiosta. Hieman virkistyin, vaikka tuntuikin, että suurimmaksi osaksi katselin, kuin unessa. Kirkas aurinko puiden rungoilla, metsäplänteillä, pihoilla. Hieman haikea mieli. Taisi olla sitten viimeinen tällainen ilma ja olikin melkein täydellinen. Käveltyä ei tullut. Siitä miinusta. Kaupan kautta. Jauhelihaa, kermaa, kananmunia, katkarapuja. Lihamureke tulee kananmunakatkarapuvalkokastikkeen kans. Mies sen tekee. Minä ostin chipsejä, irttareia ja pasteijoita illaksi. Vähänkö on taas kaloripitoista syötävää. Totuus vaan on se, etten jaksa ajatella ruoan terveellisyyttä. Mätän mahdollisimman makeaa ja rasvaista. Vaaka näyttää jo 66kg kun kuukausi sitten 57. Et silleesti. Tietysti Mirtatsapiini tekee ruokahalua. Aluksi oli suunnitelma ottaa vain menetetyt kilot takaisin. Eli 64kg ollut mun normaali paino. Nyt siis se ja vähän päälle. Mutta en minä välitä. Saatan syödä tuonne hieman yli 70 kilon. Ihan huvin vuoksi. Minusta on mukavampi olla massavampi ja herkutella, silloin kun maistuu.

Mies ei ole vielä huomannut puhelinjuttua. On kyllä käyttänyt puhelinta. Tälläkin hetkellä puhuu. Jännää, kun ajatellaan niin, että minä olen yhteiskunnan kriteereiden mukaan varmaan syrjäytynyt. Ja minusta on mukava olla syrjäytynyt. Minua ei tippaakaan huvittaisi mennä töihin, eikä se edes sopisi minulle. Olen eräänlainen Kari Grandy, joka on aina kulkenut omia polkujaan. Opiskelu ei kiinnosta, eikä ole koskaan kiinnostanut, vaikka olen jonkinverran opiskellutkin.

Vedin chipsejä ja irttareita. Pakko lopettaa, että jaksan syödä sitten ruokaa. Ai niin, ja kääretorttua myös ostin. Syön nyt jouluun saakka ainakin aivan kaksin käsin.

Luultavasti mulla tippuu hampaat suusta ja saan diabeteksen. Kolesteroli ja sokeri ovat olleet jo lievästi koholla, sekä kilpirauhas-arvot, että maksa-arvot. Et silleesti. Mutta en jaksa joka sekunti ahdistua noista. Luulen, että nopea lihominen on nostanut noita arvoja.

Minua on aina kiinnostanut omat juttuni, jotka taas eivät ole muita aikanaan kiinnostaneet, kuten juuri tuo autiotalojen bongaaminen tuntuu nykyään olevan oiken muotia.

Mutta en jaksa nyt höristä tänne enempää. Hieman tyhjäkäyntipäivä tänäänkin ja extra-lääkettä mennyt, mutta näillä mennään.