Huomenta! Nukuin kohtuullisesti.

Päivästäkin on tulossa kirkkaampi. Vähän tukkoinen olo ja en osaa sanoa, olenko tänään yhtään vireessä vai hieman vai en ollenkaan.

Eilinen päivä oli ihan pohjanoteeraus. Henkisesti ja fyysisesti huono olo. Tekisi mieli ehkä kirjastossa käydä. Toisaalta ei tekisi mieli lähteä ehkä minnekään, mutta pakotan itseni liikkumaan. En halua toista samanlaista toimentonta (eilen vain siivosin) päivää peräjälkeen.

Kirjaston vieressä on kirpputori, jossa olisi ehkä mukava piipahtaa.

Onhan torstai sentään toivoa täynnä ja aina ollut minun onnenpäivä!

Mutta minnekään pidemmälle en tänään halua. Haluan hyvin pienimuotoisen ja suppean puolitoiminnan päivän. Turvallisen. Rauhallisen. Kodikkaan. Iltapäivällä jos ahdistaa niin otan lisänappia ja ehkä myös yhden opparin, kuten eilen, minkä johdosta en muista koko iltapäivästä paljoa mitään. Olen narkomaani, mutta sama sille.

Kaikki johtuu siitä asiasta, jota jännitän. En kestä enää mitään siihen liittyvää jännitystä tai odottamista, epätietoisuutta. Huomenna saan kait asiasta jotain lisävalaistusta.

Täytyy nyt tää päivä soheltaa tässä miten parhaaksi näen.

Olen harkinnut alkaa juomaan aamuisin teetä. Se lämmittäisi ja ehkä rentoutttaisi mukavasti, koska aamuisin olen eniten ahdistunut ja masentunut aina. Tai ainakin silloin, kun on jotain tylsiä eksta-asioita, kuten nyt.

Marraskuun hidas valo

Vaalea, jäänsininen taivas, kultavalolla täytetyt pilvet, harmaat tuulenriepomat puut. Kuka voisi sanoa, että marraskuu synkkä olisi tai ankea? Sen kauniit hetket, lyhyet, pimeyden taustapahvilla käänteinen valomaisema, käännä ympäri ja ole siinä, se ohikiitävä, toiveikas, mielen ilonkipinä, hyvin ohimenevä. Se on päivä, joka sinun on täytettävä, käytävä, puhuttava, puuhailtava. Luot muistoja, muistelet. Innostut jostain kauan sitten unohtuneesta. Valo täyttää huoneen. Katseesi lepää kuusipuiden latvoissa, sinun pitäisi jo mennä.

🙂😋😎

Tylsät asiat menivät nopeasti. Sitten kirjasto ja kirpputori, sekä ruokakauppa. Kirpputorilta ei löytynyt mitään, eikä siellä käyminen erityisemmin sytyttänyt. Kirjasto oli ihan kiva. Lainasin ison pinon lehtiä. Minä Olen (rajatietoa) Maalla (countryliving-henkinen sisustuslehti) Meidän Mökki, ei varmaan selvennyksiä tarvi. Kirjoja, jopa muutama kappale. Olen jo paria kolmea lukenut sekaisin.

Muuten energiaton, valju päivä. Tuntuu taas, kuin kaikki enerrgia ja ilo olisi imetty pois, jonnekin. "Jossakin on ilo" on kirja, jota parhaillaan tutkailen. Kertoo masennuksesta. Nimi on Lassi Nummen ajatuksia. Mielestäni hyvä lause. Minäkin tiedän, että silloin, kun ilo ei ole minussa se on jossakin muualla. Se siis on jossakin ja voin sen periaatteessa löytää. Lohdullinen ajatus. "elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla" (Jari Tervo) se taas on koominen lause, joka saa masentuneenkin suun melkein hymyyn.

Tiedän kyllä, mikä minun ilon ja energian on vienyt. Ahdistus. Ja sitä seuraava masennus. Ne taas aiheutuvat tuosta traumaattisesta asiasta, joka täyttää ajatukseni. Huomenna selviää lisää. Alitajuisesti varmaan olen paniikissa, mutta tässä tietoisuudessani melkein välinpitämätön.

Olen niin alkutekijöissään masennuksesta nousemisessa, että pienikin "traumaattinen" asia suistaa minut helposti takaisin pohjalle. No, itsemurhaa en kyllä mieti. Pidän sitä jonkinlaisena mittarina masennukseni asteesta. Kun alkaa itsari pyöriä ajatuksissa 24/7 on jo tosi kyseessä. Siihen tilaan en enää todellakaan halua takaisin.

Jotain olen siis pystynyt toimimaan, mutta se toimiminen on väkinäistä ja robottimaista. Eli en ole siinä mukana, enkä saa siitä mitään. Ainoastaan lukeminen ja löhöäminen tuntuu nyt edes joltakin. Hyvä tietysti, koska muutamia viikkoja sitten en pystynyt ollenkaan lukemaan mitään, koska keskittymiskyky oli nolla. Ehkä pari sivua kirjaa ja sitten äkkiä pois. Ja siitäkään lukemastani en tajunnut tai muistanut mitään. Nyt pystyn lukemaan vaikka monta tuntia ja tajuankin suurimman osan, jopa muistan jotain. Nyt kotityöt ei kiinnosta. Mies täyttää ja purkaa astiakonetta. Hieman tunnen syyllisyyttä, mutta en viitsi ottaa hirveitä paineita asiasta. Teinhän minä tässä jopa pari viikkoa putkeen kaikki kotityöt ja eilenkin siivosin, kun mies ei tehnyt mitään. Emme me toisillemme koskaan huomauttele, kuka on tehnyt ja mitä. Joskus olisi tosin kiva saada positiivista palautetta tekemistään töistä. Mies ei ole oikein koskaan osannut kiittää mistään minun tekemisestä näiden vuosien aikana. Minä olen kyllä kehunut miestä paljonkin, paitsi nykyään en enää niin paljon jaksa.

Mies paistaa myös kanansiipiä iltapalaksi. Siis laittaa ne uuniin. Hän tekee edelleenkin meillä ruoat. Minulta se ei onnistu, ei kiinnosta, enkä jaksaisikaan. Ainakaan kaikkina päivinä. Tänään minun päässä on pyörinyt koko joukko vanhojakin tapahtumia. Olen ollut aika hiljainen ja poissaoleva, kuten sanoin energiaton.

Olin varma, että olen tänään niin turhutunut, että vedän extrabentsonin ja jonkun opparin, mutta yllätäin en olekaan tehnyt niin. Ehkä siksi, että minulla on ollut nuo kirjat ja olen syventynyt niihin, jotka ovat saaneet ajatuksia muualle kurjista asioista.

En jaksa nyt enempää kirjoitella. Taidan jatkaa lukemista ja odotan iltapalaa.

Kaunis runo, AK, sain fiiliksestä kiinni.. Anteeksi kun kommentoin nyt niin huonosti. Käyn täällä kuitenkin useamman kerran päivässä kanssa, lukemassa. Jotenkin olen ollut tosi voipunut, olen melko varma, että johtuu siitä kun vähentelen mun lääkitystä omatoimisesti, mutta en ole menossa enää takaisinpäin, aion nyt viedä sen alas ihan itekseni… En viitsinyt kertoa eilen kun kävin hoitokokouksessa lääkärin ja psykologin kassa. Hah, se lääkäri sanoikin että mielellään olisi puoli vuotta hyvä olla ja hyvissä voimissa ennenkun aletaan purkamaan lääkitystä, mutta olen itse päätökseni tehnyt ja siitä pidän kiinni. 😉 Tuntuu vaan, että voisin nukkua mielettömiä määriä! Ja aamuisin on ylivaikea päästä sängystä ylös. muuten en huomaa kauheasti mitään eroa, en onneksi negatiivistakaan. Ehkä ajatus on hieman kirkkaampi???! ja se on vain hyvä juttu!

Jotenkin tuo sinun kuvailema kotoilu vetosi myös minuun, huvittaa vaan olla ja maata viltin alla, ah. kauheasti kaikkea ohjelmaa vielä koko viikko täynnä, mutta varmaan myös ihan hyvä, että tulee itseään vähän ulkoilutettua vaikka vähän väkisinkin kun varmasti on kivaa kuitenkin.

Toivon sinulle voimia ja toivottavasti se Mirtazapiini saisi sullakin vielä aikaan mahtavan taju kankaalle -nukkumisen, se oli aivan ihanan levollista! en yhtään muista kun annostusta, mutta se oli sellainen, joka liukenee kielen alle. Koko suu aina vähän puutui silleen jännästi, hahah.. mutta sen kanssa sai itsensä ihan sipiksi ja se oli huippua! Ehkä sun pitäisi nostaa annostusta jos se ei sulla noin vahvasti toimi? Olet ajatuksissani joka päivä! 🙂🌻

Kiitos M Rakas🙂🌻

Kiva, että jaksat käydä "luonani" täällä.

Minulla on 15mg Mirta ja se ei kyllä minua nukuta kovin voimallisesti. Toisaalta en kyllä haluakaan mitään taju kankaalla-unia😉 Paremmin olen kuitenkin nukkunut, kuin ilman lääkettä. Kiva, että Sinulla tuntuu suksivan ihan sivakasti. Parempi se on itse päättää, milloin lopettaa lääkityksensä. Luulisin sen itse tietävän parhaiten.

Minulla oli puolihyvä yö. Aamusta vaan alkoi jännitys/ahdistus, kun odotan tänään sitä yhtä puhelua, jossa saan tärkeää tietoa, enkä tiedä vielä onko se tällä kertaa pos vai negaa? Olen hirvän hermostunut juuri nyt. Sain siivottua ja olen kirjaa lueskellut, mutta ajatukseni laukkaavat koko ajan kauheissa asioissa, mieleni maalaa jo eteeni kaikista pahimpia kauhukuvia. Jouduin ottamaan extrabenen pysyäkseni kasassa..

Aamusta paistoi aurinko, mutta en jaksanut siihen reagoida. Nyt on sateisempaa. Pelkään senkin olevan huono enne. Olen siis vainoharhainenkin, hyvä. Puhelun saan varmaan vasta iltapäivällä, joten tässä pidetään hullua jännityksessä. Kunpa saisin hyviä uutisia ja voisin taas jatkaa innoissaan jo hieman parempaa elämääni. Jos taas negaa tulee en tajua miten kestän..varmaan taas pillereiden ja i-m fantasioiden avulla, mutta se tarkoittaa myös masennuksen ja lamaantumisen syvenemistä ja ties mitä, jota en halua.

Meillä on mattoja, jotka keräävät hirveästi pölyä. En tajua mistä sitä pölyä oikein tulee, koska siivoan/siivoamme koko ajan. Matoista lähtee aina hirveä määrä imuroitaessa, jossa pöly menee erilliseen säiliöön, joten sen määrää voi seurata. heitän kohta kaikki matot hevon kuuseen, inhottaa tuo pölyjuttu, aivastelin siivotessa tänään. Olen joskus ainakin ollut allerginen jopa huonepölylle ja pölypunkeille.

Voi viude, sois tuo puhelin jo, tämä on niin kauheaa kidutusta. Ja saisinpa hyviä uutisia. Mieskin on hieman jännittyneen hermostuneen oloinen. Minun jännitys tarttuu häneen ja hän tietty pelkää, että jos saan huonoja uutisia niin romahdan ja sitten ei tietty kotielämä taas ole yhtään kivaa. Toisaalta tekisi mieli heittää puhelin jonnekin kartanolle ja olla vastaamatta koko puheluun ja se vasta olisikin oikea järjen riemuvoitto! Vähän, kuin vetäisi paperipussin päähänsä, ettei näe ikäviä asioita. Minulla on ikävä kyllä taipumus paeta ikäviä asioita ja vaikka viimeiseen asti uskotella kaiken olevan ihan ok. Ja sitten kun ei olekaan romahdan. Minulla ei kait ole kykyä sietää epämieluisia asioita, takapakkeja ja pettymyksiä, ei ole koskaan ollut.. Olen aina paennut tilanteesta jotenkin. Avannut jonkun takaoven ja livahtanut sieltä jättäen koko moskan taakseni, ja sen sitten edestäni löytänyt.

Edes aamiaista en ole saanut nyt alas. Tekisi kyllä mieli, mutta olen niin hermostunut, etten jaksa paneutua sen kokoamiseen. Kuvittelen, että puhelu tulee heti, kun minulla on suu täynnä ruokaa ja kuulostan idiootilta. Meinasin saada sydärin, kun puhelin soi siivotessani keittiötä ja se oli Äitini joka soitti vaikka tiesi, että odotan tärkeää puhelua. Niin äidin tapaista. lopetin puhelun lyhyeen. En tiedä loukkaantuiko hän.

Nyt ei auta, kuin ventata ja ventata ja sehän onkin niin ihanaisen helppoa, kuten me kaikki hermoheikot tiedämme. Onneksi on lääkkeet keksitty!

Yritän nyt olla😎

Juuh, vieläkin venttaan..

Olen tehnyt jo kaikki tehtävät, saanko lähteä kotia? Heh..Siis olen oikeasti tehnyt jo kaikki kotityöt ja kohta lukenut jo kaikki eilen lainaamani lehdetkin, sekä kirjat (ohuita) puhelua odotellessani. Voi pyhä jysäys, nyt en voi enää tehdä muuta, kuin kirjaimellisesti kädet ristissä odotella, milloin se puhelin alkaa möykkäämään tyhmää soittoääntään.

Mies tekee keittiössä kyljyksiä. Koti on puhdas. Pyykit on pesty. Kaikki on kauniisti ja hyvin. Liian hyvin. Eihän tällainen idylli nyt voi kestää kovin kauan. Ei saa olla negatiivinen, mutta olen kokenut sen liian monta kertaa. Juuri, kun kaikki alkoi olla parempaan päin.. Oi, miksi, Oi, miksi??

Ulkonakin veti synkäksi ja sataa. Aivan sama. Minun päivä on mennyt puhelinta kytäten ja vaikka kotityöt on tullut tehtyä ei sielu ole ollut matkassa moneen päivään. Hermostuneena robottina olen pyörinyt. Tai bentsotyyneydessä.

En tiedä lukeeko tätä edes kukaan? Aika hiljaista on siltä saralta. Paitsi ystäväni M🙂 Ihan mieluusti luen turinoitanne, ajatuksianne tai jos jotain sattuu tulemaan mieleen.

Tunne, kuin istuisin uppoavassa Titanicissa. Kuuluuko jo jousiorkesterin soittoa? Radiosta viuluklassista kylläkin..

Kyljykset tuoksuvat. Ei ole erityisemmin nälkä. Kaipaan valkeita ruusuja maljakkoon. Kaipaan vain, että tämä hetki jatkuisi ikuisuuteen tällaisenaan, ilman käärmeitä paratiisissa.

Odottavan aika on piiiiitkääääääää😝

Puhelin möykkäsi ja odotus oli onnellisesti ohi🙂

Mitään niin kauheaa, kuin odotin/pelkäsin en kuullut. Asia siis hallinnassa. Pientä säätöä, mutta se nyt on pientä niiden kauhujen rinnalla, joista olen saanut viimevuosien aikana kärsiä.. Eli siis yllättävän hyvin meni tuokin homma ja ahdistus on jo alkanut kaikota kropastani. Minulla se aina ahdistuessani kestää hetken aikaa, ennenkuin menee ohitse vaikka jokin asia olisikin jo ratkennut parhain päin niin joitakin tunteja on vielä sellainen hieman epäuskoinen olo, että pitäisikö tässä sittenkin olla vielä hieman ahdistunut😉

Kyljys maistui ihan hyvälle ja nyt tekee mieli vetää oikein kunnon pe-illan SOKERIHUMALA! Muut ne vetää ehkä kännit, mutta minä mussutan karkkeja! Mirta laittaa kyllä syömään, sen huomaan, mutta en jaksa siitä nyt mitään kamalaa stressiä ottaa, ku vihdoinkin on hieman seestesempi olo. NAUTIN nyt kaikesta, mistä voin, koska kokemani mukaan mikään seesteisyys ei kestä kovin kauaa.

Haluan ahmia herkkuja. Haluan winterwonderlandin soimaan! Haluan olla pumpulissa. Haluan katsella kauniita countrywhite-tyylisiä sisustuksia sisustuslehdistä. Haluan taas suunnitella joulua. Haluan olla hyvällä tuulella!!!!!

Olen taas taiteilija!😎

Kyllä se elämä välillä voittaa. Joskus mullekkin tulee olo, että on liian hyvin kaikki, ja et tuleekohan se ahdistus taas. Pitkin päivää on välillä ahdistus ja välil ihan jees olo 🙂 Masennus on pysynyt aika hyvin poissa, hetkittäin masentaa, mutta se ei tee toiminta -kyvyttömäksi niin kuin joskus aiemmin. Ostin mäkin just suklaalevyn, ku oon flunssan kourissa kotona. En mitenkään ahmi makeeta, silloin tällöin ostan suklaata tai leivon jotain. Ostin kynttilöitä, ku niitä on kiva poltella, ja sisustus sekä muotilehtiä minäkin luen sekä ajattelen kans joulua😀 On kiva jo suunnitella joulukorttien askartelua vaikka en kyllä tiedä minkälainen joulu on tulossa, olenko yksin vai kuinka😐 Minkälainen joulu sulle on tulossa? Jos elämä tuntuu raskaalta, kirjoittele tänne esim. Itseensä ei kannata tuhota jostain aina löytyy apu vaikka vaikeimmalla hetkellä sitä ei usko, tiedän kokemuksesta. Voimia🌻🙂🌻

Huomenta kaikille jos luette tätä. Pippa2: Kiitos vierailusta ja kommentista!

Jouluna olemme miehen kanssa kahdestaan ja kotona. Se on minun mielestä ainoa oikea joulu🙂 En kaipaa mitään tai ketään ylimääräistä sitä häiriköimään😝

Viime yön nukuin yllättävän hyvin. Kävin ajoittain hereillä, mutta lopullisesti heräsin vasta 7.30 ja ihan säikähdin, kun kello oli niin paljon. Oli vielä aika pimeää, mutta nopeasti valostunut.

Fiilikset aika ok. Ainoa negatiivinen asia, että hammasta särkee ihan vietävästi. No, en kyllä minnekään hammaslääkäriin lähde, ainakaan viikonlopulla, enkä ole vielä viitsinyt särkylääkettäkään ottaa heti aamusta. Jospa se siitä menisi..

Liian monta päivää on mennyt sisällä. Ulos on tänään mentävä happea haistelemaan.

Luulenpa, että tästä päivästä tulee ihan kiva päivä. Saa nähdä olenko oikeassa?

PS. Minua vähän ahdistaa ja vaivaa ajatus siitä, etten halua vieraita meille, enkä itse jaksa koskaan (eikä kiinnosta) mennä kylään minnekään. Jotenkin vaan en jaksa kovin pitkään jutella ihmisten kanssa vaan se tuntuu vievän voimat ja tulen melkein ärtyisäksi. Ihan ohimennen on kiva joskus jotain jutella, vaikka kaupassa, kirpputorilla tms.

Taidan alkaa aamiasta duunaamaan. Keitän pitkästä aikaa kaurapuuroa. Mies ei tykkää siitä, joten hänen ei tarvitse syödä. Muutenkaan hän ei tykkää syödä aamupalaa. En minäkään ennemmin, mutta nykyään useimmiten.

Hei! Mullakin on niin, että ei oikein jaksa tavata ihmisiä tai kyläillä. Vähän aikaa jaksaa jutella jonku kans, mut kyläilyissä miettii aina etukäteen, miten jaksaa, mitä jutellaan yms. Yritän kyllä pitää sukulaisiin ja muutamaan ystävään yhteyttä. On niin yksinäinen olo muuten, ku asuu yksin enkä edes seurustele, ku ny en jaksa sitäkään. Saattaa luvata jollekkin, että nähdään vaan ja sit onkin kohta olo et ei jaksakkaan nähdä. Nyt lähimpinä vuosina olen kyllä yrittänyt pitää sovituista menoista kiinni. Nytkin on pyhäpäivä, pimeetä ja synkkää ulkona, mieli on vähän apea😞 Huomenna onneksi alkaa taas arkipäivät☺️ mieli jotenkin aina kohoaa, ja niin väliin sitä odottaa ihan kuin jotain ihmeellistä tapahtuis 😐 Käyn kyllä päivätoimintapaikassa ja sinne on tiistaina meno.

Sunnuntai. Isänpäivä. Hyvää Isänpäivää kaikille Isille🙂🌻 Minä en isääni tavoita, koska hän on minulle vieras, enkä edes tiedä, missä hän on. Minun isäni on minun sokea piste. En ole koskaan häntä tavannut. Tunnen asian neutraaliksi, enkä tiedä onko siitä traumaa jäänyt.

Ulkona on jo pimeä. Jouluvalo on niin kaunis ikkunassa. Aivan, kuin se voisi puolustaa minua kaikkea pimeää vastaan. Kuin se valvoisi minun untani, kun minä nukun. Tv kertoo Filippiineillä käyneen kauhean luonnonkatastrofin. Inhimillisessä tekijässä, juuri nyt, puhutaan nuoren itsemurhasta. Minua nukuttaa, tunnelma on unelias..tummansininen pimeys, huoneen lämpö, kynttilät, sunnuntai..tämä viikko loppuu ja taas uusi alkaa. Taas maanantai ja minuahan maanantai ahdistaa, kuten olen jo kertonut. Aina se vain ahdistaa ja pelottaa. Minulla vielä aamulla eräs lyhyt, tylsä juttu..ja ilmeisesti jotain pakkastakin luvattu. Kohta maistamme miehen kanssa isänpäiväkakkua.

Mies on isä. Kaksi aikuista tytärtä edellisestä liitosta. Eivät he tulleet meille kylään vaan menivät toisaalle. Minua ei haittaa. Minähän olen vinksahtanut erakko, joka kammoaa vieraita. Mies olisi tietenkin halunnut, mutta on jo tottunut, ettei paljon näe tyttäriään (pitkä juttu, enkä hänen asioitaan viitsi alkaa tarkemmin täällä). Minä aamulla onnittelin miestä ja toin hänelle kahvia sänkyyn. Eilen ostimme pienen kakun. Päivä on mennyt hitaasti ja leppoisasti. Ilma oli vaihteleva, lähes koko ajan paistanut ja sitten satanut. Aamusta teimme vähän pihatöitä, mutta alkoi satamaan ja sitten olemme olleet sisällä. Mies on ollut nyt hieman paremmalla tuulella. Viime yönä pitkästä aikaa teimme "sen"😍 ja aloin nukkumaan vasta 12 jälkeen. Ehkä siksi nyt väsyttää.

Oikein mitään kunnollista en ole saanut aikaan. Aamiaista tein, oikein puuroa ym. Sitten pikkuisia kotitöitä ja ne pikku pihatyöt. Pari pientä sisustusjuttua. Iltapäivän jälkeen on mennyt vain kynttilöitä tuijotellessa ja nuokkuessa. Onhan minua ahdistanutkin tänään..Mieltä vaivaa miten käy lääkityksen, kun Mirta ilmeisesti nostanut mun maksa-arvoa sen verran, että saa nähdä kieltääkö lekuri sen käyttämisen. Miten sitten pärjään? Että mua harmittaa. Just kun tunsin saavani apua siitä lääkkeestä niin en ehkä voikaan käyttää sitä. Niin tyypillistä mun elämää. Saan vähän porkkanaa jostakin ja sitten taas tulee jotain, joka pilaa koko jutun. Aina sama laulu. Se tekee minut surulliseksi. Joitain pelon tunteita olen myös jälleen kokenut tänään. Niitä samoja peruspelkoja. Sekin on surullista, etten osaa päästää pelosta irti. Pelko on ollut aina läsnä minun elämässäni. Pelko, häpeä, epävarmuus, turvattomuus. Siitä tulee ahdistus ja masennus.

Itsaria en ole kuitenkaan ajatellut ja joka ikinen päivä, kun en tipahda sitä ajattelemaan on mielestäni voitto. Olen varma, että ilman lääkettä en tällä hetkellä voi olla ajattelematta sitä. Olen niin kauan ajatellut sitä. Jostain syystä lääke ikäänkuin "estää" minua ajattelemasta sitä. Aivan, kuin aivoni eivät enää kykenisi ajattelemaan niin. Jos yritän ajatella sitä niin en voikaan ajatella sitä. Aivoni eivät vain muodosta sitä ajatusta enää. Tai se ajatus ei mene syvälliselle tasolle, kuten ennen useiden tuntien, päivien, viikkojen, kuukausien mittaisia ajatuksia, suunnitelmia, niissä elämistä.

Tämä päivä tuntuu kamalan pitkälle. En kuitenkaan tahtoisi sen loppuvan. En halua maanantaita, enkä uutta viikkoa. Haluan jäädä tähän hetkeen. Valmiiksi kehystetty taulu.

Iltapäivällä alkanut ahdistus on kilpistynyt. Jotenkin ahdistaa vain enemmän. Olen yrittänyt ottaa rennosti, mutta aivoni askartelevat tuhatta ja sataa ahdistavien asioiden ympärillä suostumatta irrottamaan niistä. Koko ajan ahdistaa ajatus, että huomenna on maanantai ja uusi viikko alkaa uusine huolineen, haasteineen, pelkoineen ym.

Inhottaa, etten voi olla rennompi ja seurallisempi, kun mieskin on nyt paremmalla tuulella ja vielä isänpäivä ym. Olen ahdistunut, väsynyt (masentunut?) ja poissaoleva.. Eli varmaan tosi tylsää seuraa..

Miksi minua aina pelottaa ja ahdistaa niin kovasti joka ikinen sunnuntai-ilta? Mikä ihmeen maanantaifobia minulla on? Tuntuu, että olen ihan tööt-tööt ja aivot makaronia. Koitan kaikesta ahdistuksesta huolimatta olla seurallisempi nyt miehelle, vaikka tuntuu, että purskahdan itkuun hetkellä millä hyvänsä..😯🗯️

Söin iltapalaa. Äkisin vähän miehelle. Katsoin Närbildin. Otin Mirtan äsken. Minulla on hirveä inho päällä. Kaikkea kohtaan. Tai pelkoa kait se on. Pelkään yhtäkkiä kaikkea. Just sellainen olo, että tekis mieli kiskoa itsensä ihan kuutamolle, koska ei kestä tätä todellisuutta. Enhän tietenkään tee niin. Olen aivan liian järkevä siihen.

En tiedä miksi tämä kotikin vain ahdistaa. Olen yrittänyt viihtyä täällä ja tehdä tästä kodikasta, mutta täällä on jokin henki tai sellainen, joka ei muutu. Jotain negatiivista, joka vetää minutkin negatiiviseksi. Olen yrittänyt aistia sitä, mutta en saa siitä kiinni. Jotain tunkkaista, raskasta, tiheää.. tuntuu, että täällä on aina PIMEÄ, vaikka ei olisikaan. Ihan kummallista.

Katsoin kesäkuvia. Iski kamalan haikea olo. Mihin se kesä oikein hurahti? Mihin se katosi ja miksi meni niin nopeasti? Missä minä olin? Masennuksen sumussa. Ahdistuksen alhossa. Paljon syvemmällä, kuin nyt..

Ja näenkö enää ensi kesää? Näenkö enää koskaan tienvarsien kesäkukkia?

Minua pelottaa...

Yö meni ihan kohtuullisesti nukkuessa. Sekavia unia, mutta niihin alan olla jo tottunut. Heräsin kyllä tavanomaista aikaisemmin ja selvästi ahdistuneena. Minulla on nyt niin monta asiaa, jotka pyörivät päässä ja aiheuttavat epävarmuutta ja ahdistusta ja sitten masennusta.

Tälle aamulle olisi ollut verikokeen otto kohonneiden maksa-arvojen vuoksi seuranta. Ilmeisesti Mirtsapiini aiheuttanut tämän. Ahdisti niin paljon, etten halunnut lähteä sairaalalle, kun se sairaala-ympäristökin ahdistaa minua. Soitin kotisairaanhoitoon jos voisivat käydä ottamassa sen verikokeen. Heillä oli tämän aamun listat jo ihan täynnä, mutta tulevat huomenna. Päivä sinne tai tänne. En usko sen aiheuttavan ongelmaa, koska lääkäri joka tapauksessa soittaa vasta keskiviikkona, niin sehän ehtii hyvin jos huomenna eli tiistaina aamulla verikoe. Ja minusta on mukavampaa, että se tullaan kotiin ottamaan, kuin lähteä (taas kerran) labraan.

Sitten jouduin soittamaan erääseen toiseen paikkaan, joka myös on lääkäriasioita. En tiedä edes selvisikö asia kunnolla ja siitä jäi pieni turvattomuudentunne päälle. Vielä täytyy puolen päivän jälkeen soittaa Psyk.lääkärille, että voinko jatkaa Mirtan käyttöä jos se nostaa maksa-arvoja ja mikä lääke sen tilalle sitten? Koen, etten kyllä tällä hetkellä pärjää ilman lääkitystä, joten joku lääke on tilalle saatava. Tympii vain, kun juuri ehdin tottua Mirtsapiiniin, että tuleeko tilalle nyt mikä lääke ja mitä ongelmia siitä tulee ja auttaako yhtä hyvin?

Luoja, kun on taas sata asiaa mietittävänä. Viisas kun olis niin ei miettis yhtään mitään, mutta osatapa olla miettimättä ja murehtimatta. Ei kaiit sitä mielenterveysongelmista kärsisikään jos ei omaisi "taitoa" miettiä päätänsä puhki, kuvitella kauheita ja ahdistua kaikesta.

Minulla on hirveän tarkkaa aina, että miten aamun täytyy lähteä kulkemaan, jotta päivä menisi hyvin. Yleensä on huono merkki jos heti maanantai alkaa virallisten asioiden selvittelyllä ja ehdin jo niistä ahdistua ja sitten ei oikein energiaa riitä muihin asioihin niin paljon, kuin pitäis, kun kaikki energia menee ahdistavien asioiden pyörittämiseen päässä. Sitten jos ahdistuneena ja vähäenergisenä teen vaan pakolla kaikkea muuta esim. siivoan ym. niin väsähdän joskus totaalisesti.

Ei minun tarvitsisi tänään siivota, eikä tehdä oikeastaan paljon mitään, mutta en kestä sitäkään jos en tee mitään, joten pakotan itseni tekemään, vaikka sisäistä rauhaa minulla ei nyt olekaan. Ehkä vedän extra-rauhoittavaa päivällä en vielä tiedä tai ehkä tulenkin toimeen ilman sitä. Maksa ei tietysti tykkää noista lääkkeistä.

Aurinko paistaa ulkona, mutta en tiedä ollenkaan menenkö tänään ulos? Hyvähän se olisi mennä kyllä. Huomenna sitten taitaa olla pakkasta niin en tiedä onko sitten kiva mennä. Ehkäpä nyt "otan itseäni niskasta kiinni" (se inhottava, klisheinen lause, aaarrgghh) ja yritän elää, kuten ihmiset ainakin, hah!

Eli ensin aamiainen ja sitten siivoukset. Sitten ulkoilua ja loppu onkin kait "vapaa-aikaa", koska rahaa ei juuri nyt taida olla niin ei "tarvitse" lähteä mitään ostelemaan ja kiertelemäänkään.

Joka tapauksessa: "I hate mondays!" Maanantai on inhottava päivä ja minulla on aina ahdistus päällä. En taida olla yhtään luovalla päällä vaan kireän, pelokkaan, ahdistunut. Inhottavaa!!!!!!

Päivä on mennyt ihan pilalle. Minua ahdistaa koko ajan. On jotenkin jäykkä ja alakuloinen, poissaoleva olo. En osaa ajatella mitään, enkä keskittyä mihinkään. Kurkussa on inhottava kiristävä tunne, jonkinlainen palantunne ja ikäänkuin särkyä, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun, kuin sen tuntemiseen. Aina sama juttu jos minulla on jokin kipu tai oire en pysty keskittymään muuhun ja tuntuu, että koko maailma romahtaa. Jonkinlainen ahdistus/paniikkioire kait. Epäilen, että mulla on kilpirauhasessa jotain vikaa, mutta mitään semmosta ei ole tullut tutkimuksissa esille. Kumma, mikä tuo tunne sitten kurkussa on?

Muutenkin tämä päivä on ollut ihan syvältä. En sitten ulkoillut. Paitsi autolla kävimme kirjastolla ja nopeasti kaupassa. En tiedä mitä tekisin, että saisin itseni vähän enemmän "tähän maailmaan", eikä ahdistaisi niin paljon. Mikään pillerikänni ei nyt oikein tee maksalle hyvää, enkä toisaalta tahtoisi mennä mihinkään pöppyrään. Mutta en halua kyllä tänkään olon jatkuvan. Alkaa lähennellä paniikkia tämä ahdistus. Hoh hoijaa..

Ihan sonta päivä😞

Mietin hetken ja tajusin, ettei ahdistus mene ainakaan odottelemisella ohitse.. Otin extrabenen, koska en halunnut pilata koko loppupäivää. Sainkin hieman rentouduttua sillä ja tulin kait (oikeasti) hulluksi ja aloin LEIPOMAAN sellaista kauramurokakkua. Erittäin helppo valmistaa, mutta minä onnistuin sen melkein sössimään😉 Tuo kakun teko on pyörinyt minun päässä jo monta päivää ja nyt tuntui yhtäkkiä luontevalle tehdöä se.

Tuntuu tosi hassulle. Viimeksi olen leiponut ehkä vuosi sitten. Entisessä elämässäni tein tuon tuostakin jotain. En ole kovin hyvä leipomaan. Jälkiruokia teen aika hyvin. Mutta silti ennen leivoin aika säännöllisesti. Joskus tuli parempia, joskus huonompia ja jotkut lensivät suoraan roskikseen😀

Tämän päivän ahdistuksesta huolimatta pidän hyvänä merkkinä, että aloin tuosta vaan leipomaan. Se on kuitenkin perintä itseäni ja toivon mukaan merkki siitä, että alan pikkuhiljaa palautumaan samaksi ihmiseksi, kuin olin ennen, eli omaksi itsekseni.

Vaikka kaikki onkin aika tahmeaa, kuin suolla tarpomista niin aina välillä tulee muutaman päivän välein jotain pientä edistyksenpilkahdusta. Niitä on nyt lähiaikoina ollut esim, keskittymiskyvyn palaaminen lukemiseen, runon kirjoittaminen, nyt tämä leipominen, tietysti joulukoristelut ja autiotalojen miettiminen. Kaikki ne kuuluivat minuun ennen. Toin paljon laajemmin, kuin nämä pikku pilkahdukset, mutta hyvä näinkin.

Mies on tänään väsynyt. Nukkuu tuossa vieressä. Annan nukkua. Paljon asioita sillä hoidettavana ja meidän raha-asiat mietityttävät ja stressaavat miestä unettomuuteen saakka, koska hän ne hoitaa ja järjestää. Minusta ei siihen ole nyt. Ja raha-asiat on aina olleet miehen käsissä. Yhteiset rahathan meillä noin muuten on, kaikki jaetaan keskenään.

Juuri nyt on ihan hyvä. Kakku tuoksuu. Kynttilät leimuavat. Radiossa soi klassista. Mies kuorsaa..hyvin kodikasta.

Huomisaamu on erilainen. Mies lähtee jo 8 naapurikaupunkiin asioimaan ja tapaamaan tytärtään ja tyttärentytärtään☺️❤️ Mieshän on nyt Pappa. Minä jään kotiin. Sairaanhoitaja tulee ottamaan sen verikokeen/kokeet ja sitten olen yksin kotona. Erikoinen aamu. odotan uteliaana onko minusta viihtyisää olla yksin vaiko onko heti miestä ikävä ja ahdistunko yksinolemisesta. Luulisinpa, että nautin siitä.

Minun elämä on hirveän pientä. Herään aina uuteen päivään. Aamupöhinät. Käymme pakolliset asiat ja kaupat. Kirppikset silloin, kun minä tahdon. Ostoksilla, kun on rahaa. Ajeluilla silloin tällöin. Syömme. Sisustan. Keräilen kauniita esineitä. Luen kirjoja/lehtiä. Kuuntelen klassista musiikkia. Siivoan. Joskus leivon. Joskus vain loikoilen ja katselen maisemaa makkarin ikkunasta. Joskus teen pieniä pihatöitä tai käyn kävelyllä. Mies kotona tekee ruokaa. Hoitaa pyykkikoneen ja imurin. Huoltaa auton ja tekee raskaammat huoltotyöt pihalla ja sisällä. Telkkaria katsomme harvoin. Mies on enemmän netissä, kuin minä. Minä etupäässä kirjoitan tänne. Silloin tällöin lähetän tekstiviestin jollekin. Joskus keksin "retkiä". Joskus en tee mitään. Sellaista minun pieni elämä on. Olen koti-ihminen. Ollut aina.

Jokohan minun kakku olisi jäähtynyt, että voisi sitä maistaa? Taidanpa mennä katsomaan. Onneksi ahdistus tältä erää kaikkosi, vaikkakin lääkkeellä, mutta kuitenkin. Nyt olen oikein hyvällä tuulella☺️😎