Nyt kuljen katuani pitkin
on katu toiveen särkyneen.. ja monta muuta ihanaa, nostalgista biisiä jäi tästä kesästä mieleen. Jäi mieleen Sipoo rantoineen. Jäätelökoppi. Sattumalta tavattu tuttava pitkästä aikaa. Tienvarsien kesäkukat. Aurinkoiset kalliot. Havisevat heinäpellot. Kuistin kukoistavat pelargoniat. Valkoiset ruusut makuuhuoneessa. Juhannuksen taika. Uuno Kailaan runot. Valkoinen, antiikkinen sohva. Pitkät, aurinkoiset iltapäivät. Paossa kuumuutta. Kummallinen, kaunis, surullinen kesä.

Viimeinen kesä? En halua uskoa niin. Haluaisin elää vielä pitkään. Parempaa elämää. Yksinkertaista, arkista, onnellista elämää. Entiseen ei enää ole paluuta. Samantyyppisen haluaisin, uusin maustein. Kuinka paljon viisaampi olen nyt. Kuinka paljon elämä opettaa. Se koulu on joskus kova ja kyyti kylmää. Epäreilultakin se tuntuu ja järjettömältä. Ei siitä silti oikeasti haluaisi luopua, kuin ehkä mustimman masennuksen hetkellä.

Haluaisin tulla terveeksi. Haluaisin "korvata" miehelle kaiken sen, minkä hän on minun hyväksi tehnyt. Että hän saisi välillä hengähtää ja elää. Olla mökillä. Tehdä mitä haluaa. Olla passattavana. Sen hän on totisesti ansainnut. Minun hyvä mieheni. Oravien suojelija🙂

Olen löytänyt maan päältä taivaan. Olen löytänyt Jeesuksen. Enkelit. Välillä tuntuu, kuin itse S vetäisi minua pimeyteen. Silloin katson JK:n kuvaa seinällä ja pyydän häntä auttamaan minua.

Hiljaisuutta, Vapahtaja.

Se on hienoa, että olet löytänyt maanpäällisen taivaan Kuningas Jeesuksessa, niinhän minäkin. ☺️❤️

Kamppailu on toki kovaa pimeyden ja valkeuden välillä, myös omassa sisimmässä. Mutta valkeus on jo voittanut, täytyy vain taivaltaa tässä vajavaisessa maailmassa se aika, joka määrätty on.

Kesään on tosiaan mahtunut paljon surua, mutta myös pienistä asioista nauttimista, jälleen nuo sinun suunnitelmasi/toiveesi kuulostavat hyviltä ja realistisilta. Ja hei, selvisit tästä hirmuisen vaikean tuntuisesta kesästä! 🙂🌻:

Kirjoittelehan taas, minä myös jos/kun vaikka jotain merkityksellistä tapahtuu. 🙂

Hei,
kirjoitat niin kauniisti ja sielukkaasti. En tiedä, miksi, mutta tuli mieleen Edith Sodergranin runo, jossa oli mm. " elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu jne. Lukioaikana, äidinkielen tunnilla piti valita mieluinen runo. Valitsin em runon. Opettaja oli kummissaan ja sanoi:" Tuoltako sinusta todella tuntuu?". Olin silloinkin tosi masennuksen laaksossa.
Huomenna olisi sieniretken vuoro. Mielenkiinnolla odotan, mitähän saalista sitä saa🙂 Tsemppiä sinulle ja siunausta.

Moi taas teille, ystäväiseni. Tulin tänne kurkkaamaan, miten täällä menee, ja alkoi Itkettää, tuli ikävä, tajusin, miten sumussa olen kesäni viettänyt, eikä se kyllä siinä mielessä ole nyt kovinkaan erilaista ja se alkoi surettaa... tiedostaa, miten elämä vain jatkuu eteenpäin, ja roikkuu itse mukana vaikkei täydellä teholla olisikaan eikä saisi siitä välttämättä oikein mitään irti. tuntea itsensä ulkopuoliseksi omassa elämässään... se on aika kammottavaa. 😐

Kaksi viikkoa töissä ja se syö kyllä voimia, ihan loppu olen välillä. vaikka periaatteessa hyväkin että on osa-alue, missä on "pakko" skarpata ja olla se "oma itsensä" eli nimenomaan se mikä ei ehkä ole mutta mitä muut luulevat ja kuka ehkä itsekin ennemmin haluaisi olla. Ei nämä munkaan mietteet tästä hirveästi muutu, heittelevät, ja surullinen olen sisimmässäni varmaan aina. 😞 Nyt vaan teen sitä lähinnä itsekseni, ja olen onnistunut rakentamaan taas suojamuurin ylös vähän paremmin niin on seurassa helpompi olla. Miettii sitten, että ei tämäkään varmaan ole hyvä juttu. Kuljen kehää. Sama kaava on toistunut jo monta kertaa. sillä erotuksella tosin, että nyt en usko, uskalla enkä halua Ketään lähelleni. En enää.

Päivä kerrallaan. syksy kauhistuttaa. Mutta sekin tulee, halusin tai en, ja tein sitten sen eteen jotain tai en. Se on sinänsä helpottava ajatus.

Paha mieli myös siitä, että olen "hylännyt" sinut AK, olet kuitenkin tärkeä minulle. Olen täällä kyllä. Sinun kuulumiset on minulle tärkeitä. Ajatuksesi kuulostivat kauniilta ja niissä oli myös valonpilkahduksia. Surumielisyyttä mihin samaistun...

Palataan🙂🌻

Vihdoinkin voin kertoa jotain hyvää uutista. Olen ollut nyt siinä vatsaoperaatiossa ja täytyy sanoa, että olo on, kuin eri ihmisellä! Näin energinen en ole ollut, en edes muista milloin viimeksi. Eilen jaksoin käydä eri paikoissa ja siivota, sekä seurustella vieraiden kanssa koko päivän. Tietysti olen toipilas ja täytyy välillä levätä, mutta ei enää tarvitse koko aikaa vain maata ja masentua. Ruoka maistuu taas, oksetus on poissa. Suurin osa masennuksesta on myös poissa. Minulla näköjään tuo fyysinen huonovointi vaikutti hyvin paljon olemiseen ja masennuin sen vuoksi. Nyt pääsen viimeinkin kuntoutumisen alkuun ja kaikki näyttää jo paljon valoisammalle. Jaksan alkaa ulkoilemaankin ja kuntoni kohenee.

Tuntuu todella ihanalle, kun olo on sellainen, kuin joskus aikoinaan. Olen nyt enemmän oma itseni. Tuetysti kestää kauan ennenkuin aivan ennalleen palautuu pitkän sairastamisen jälkeen ja kunto on tietenkin huono, mutta kuitenkin jo nyt jaksan enemmän ja mieli on valoisampi. Tänään menen muutamaan kauppaan ja Plantageniin hakemaan syksyn kasveja, joita miehen kanssa laitamme pihalle. Mieskin on hyvin iloinen minun muutoksesta ja nyt meidän elämä voi alkaa vihdoin olemaan normaalimpaa, eikä niin rajoittunutta. Nyt alan palkitsemaan miestä siitä, kuinka hienosti hän on rinnallani kulkenut ja minua huolehtinut. Voimieni mukaan alan tehdä palveluksia hänelle. Sen teen ilomielin ja nyt toteutamme miehen toiveita esim. se mökkireissu joka jäi tekemättä kesällä ym. Nyt syksylläkin on ihan kiva olla mökillä vaikka kalastamassa ja pitää tulta takanssa ym.

Voi Luoja, että olen aivan innoissani KAIKESTA! Minulla on olo, kuin olisi herännyt sadan vuoden unesta. Varmasti edelleen silloin tällöin kirjoittelen tänne. Tämä on ollut tärkeä apu koko kesän ajan. Temestaa syön enää puolikkaan 1mg päivässä eli eiköhän sekin ala olla kohta historiaa. Vihdoinkin kaikki näyttää paremmalle ja valoa on tullut elämään. Ehkä tällä jutulla sittenkin voisi olla onnellinen loppu🙂

Onpa ihana lukea tällainen selviytymistarina! 🙂🌻

Onpa mahtava kuulla tällaisesta käänteestä! Nyt vain sitten nauttimaan niistä pienistä ja suurista jutuista ja kuntoa kohottelemaan, kun on voimia ja intoa siihenkin. 🙂 Hyvää loppukesää ja syksyn alkua, toivottavasti kirjoittelet joskus kuulumisia!

Kiitos teille hienoista kommenteista!

Tänään oli niin kiva päivä. Heti aamusta lähdimme liikkeelle ja kiertelimme eri kauppoja, sekä hoidimme asioita. Parasta oli, että jaksoin koko päivän olla liikenteessä, eikä missään vaiheessa iskenyt se hirveä väsymys, ahdistus ja masennus ym. Eli se koko "keitos" onkin tainnut olla enemmänkin fyysistä sairautta ja huonoa kuntoa ja siitä on sitten tullut ahdistus ja masennus, kun koko ajan ollut huono olo, eikä ole jaksanut mitään. Ja on pelännyt, että tuleeko sitä koskaan enää ehommaksi?

Täytyy sanoa, että näin dramaattista muutosta en olisi uskonut tapahtuvaksi edes sen vatsaoperaation jälkeen. Luulin, etten tulisi koskaan siltikään enää normaaliksi. Ei kait se toisaalta ole ihmekään, että masentuu jos huonokuntoisena päivät joutuu vasten tahtoaan vaan makaamaan, kun ei jaksa mitään, vaikka halua olisi tehdä vaikka mitä. Eihän ihmistä ole luotu makaamaan sängyn pohjalla.

Välillä jo luulin, että vika on ainoastaan päässäni, että olen niin vakavasti masentunut, että siksi voin myös fyysisesti huonosti. Onneksi en alkanut mitään psyykelääkkeitä syömään "turhan" vuoksi. Nyt temestaakaan ei tarvi sillä lailla vetää koko ajan, kun ei ahdista. Sekin on iso asia, kun olin ihan lirissä sen lääkkeen kanssa.

Nyt minä vain höpötän ja höpötän, mutta kun olen niin ilahtunut tästä uudesta elämän normalisoitumisesta. Ei pyöri itsemurha mielessä ainakaan jos tämä hyvä vointi jatkuu. Silloin en todellakaan halua muuta, kuin ELÄÄ! Kohta täytyy se asuntoauto hankkia, että pääsee härräämään pitkin maakuntia ja ILMAN itsetuhoisia ajatuksia.

Kyllä olisi kiva jonnekin mökille mennä vielä muutamaksi päiväksi. Minulla on niin hirveästi hommaa, jotka on jääneet tekemättä energian puutteen vuoksi. Tämä suhteellisen uusi koti on vielä puoliksi sisustamatta ja se tietää melkoista urakkaa, vaikka kylläkin mieluista, täytyy alkaa taas kiertämään kirppiksiä ja antiikkiliikkeitä, sisustusliikkeitä ym. Se on oikeastaan minun ja miehen yhteinen harrastus se kodin sisustaminen ja tavaroiden hankkiminen. Sitten yksi koira tulee meille pidemmäksi aikaa hoitoon ja ulkoilemme sen kanssa sitten. Sitten aion SYÖDÄ. Voi kuulostaa kummalle, mutta syöminen on nyt niin tapetilla, koska olen koko kesän ollut syömättä ja tavallaa paastonnut, kun en ole pystynyt syömään. Nyt pystyn ja nälkä on hirveä. Painoa olen menettänyt paljon, joten minulla on todellakin varaa lihoa sellaiset 10kg. Eli saan syödä niin paljon, kuin haluan. Ja ´kaikkea muutakin tekemistä.

Sitten se eräs tärkeä asia.. Olen luvannut Jeesus Kristukselle ja Jumalalle, että jos paranen niin alan tekemään asioita muiden ihmisten hyväksi. En tiedä vielä tapaa, mutta aion aloittaa menemällä kotipaikkani seurakuntaan käymään jossakin tapahtumassa kuulostelemassa jne. En tiedä vielä mitä siitä seuraa, mutta minulla on intuitio, että minun täytyy tehdä niin, että niin on tarkoitus. Mutta en minä ihan vielä sinne jaksa mennä, sitten kun olen vahvempi.

Kyllä minä aion tänne kirjoitella jatkossakin. On niin kiva kirjoitella, kun on hyvääkin sanomista, vihdoinkin!

Onkohan Monange vielä kuulolla? Toivottavasti luet tämän ja tiedät, että minulla menee nyt paremmin, enkä ole masentunut, enkä haudo itsemurhaa. Toivottavasti sinullakin menee paremmin tai ainakaan et olisi ihan synkkyyksissä. Minulla on kyllä tunne, että sinulla menee ihan hyvin. Hyvä niin. Kiitos, kun olit minun elämässä mukana koko kesän, en unohda sinua.

Tekisi mieli lähteä huomenna pyörimään Sipooseen ja tekemään sellainen "hyvästit kesälle"-reissu sinne. Vähän ajelua luonnossa, rannoilla ym. Sitten käynti parissa sisustus ja antiikkiliikkeessä, ehkä syömässä jossakin.. Ehkä myös Tuusulassa yhdellä kivalla kirppiksellä..Ihana, kun jaksaa nyt liikkua. Ei tarvitse koko ajan masentuneena maata kotona 4-seinän sisällä.

Vihdoinkin voin siis sanoa, että paremmalle näyttää ja toivottavasti jatkuukin hyvä noste.

Olen koko kesän hartaasti toivonut, että tulisi se aamu, jolloin herään virkeänä, hyvällä tuulella ja täynnä suunnitelmia päivän varalle.

Tämä aamu oli sellainen. Heräsin jo puoli viisi, enkä enää saanut unta, mutta se ei haitannut. Illalla valvoin (en ole jaksanut valvoa puoleen vuoteen) myöhempään, kun katsoin kakkoselta erään jännityselokuvan ja siksi olin ensin hieman uninen, mutta virkosin siitä nopeasti, eikä olo ollut yhtään sellainen ahdistunut, itkuinen, masentunut, väsynyt ja toivoton. Hymyilin jopa itsekseni ja aloin heti miettimään, mitä kaikkea tänään tekisin. Ruokahalukin on kohdillaan, kun tekee jo mieli aamiaista. Pari kiloa olen jo saanut takaisin alle viikossa. Juon vielä aterioiden lisänä Nutridrink-juomia, että saan niistä lisäpotkua .

Vitamiinit ja hivenaineet, sekä hyvälaatuiset öljyt otan myös ruokavalioon. Olen nyt innostunut murattikasveista. Olohuoneeseen ostin eilen Plantagenista sellaisen pienen muratti"rengas"-asetelman. Aurinkoinen ilma ja mietin mitä aamiaiseksi ja mihin tästä lähden suunnistamaan. Onko se Sipoo, Mäntsälä, Tuusula vai ne kaikki. Aivan mahtavaa, että jaksan noin vain lähteä jonnekin. Ennen tiesin jo valmiiksi, etten jaksa ja se masensi tosi paljon.

En tiedä "saanko" enää kirjoittaa tänne, koska en nyt tällä hetkellä ainakaan ole masentunut, mutta kirjoittelen kuitenkin. Kait niitä huonompia päiviä tulee joskus minullekin, mutta saa kait tänne jotain positiivistakin kirjoitella, ettei aina vain itsarin hautomisia. Minulla itsariajatukset on nyt poistuneet takavasemmalle, hyvä niin. Maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa, että haluan elää. Ai niin, ja tuo pelkän temestan puolikkaan ottaminen päivässä ei ole aiheuttanut MITÄÄN ongelmia, kun ennen vähentäminen oli todella vaikeaa. Kohta heivaan sen puolikkaankin ja sitten olen siitä myrkystä vapaa.

Olen niin täynnä intoa, että toivottavasti ei pamahda mikään mania päälle, mutta en oikein usko. Tunnen enemmänkin olevani nyt oma itseni.

Jos joku haluaa kommentoida jotain tai kertoa omasta elämästään niin luen erittäin mielelläni edelleenkin. Minä kun satun olemaan kiinnostunut myös muista ihmisistä.

Palaillaan🙂

Rakas AK, et arvaakaan kuinka iloinen olen puolestasi!!! Elämäsi kuulostaa nyt oikein ihanalle ja olet kyllä ansainnut kaiken hyvän mitä eteesi tupsahtaa, hieno juttu! 🙂

Tuo on juurikin sitä, kun vastapainoksi siitä kaikesta kuilunpohjalla olemisesta aina toivoo, että tulisi sitten sitä suuren suurta iloa, minkä senkin pystyisi kokemaan vahvasti. Sinä olet saavuttanut nyt sen. Siksi meidät on luotu tällaisiksi yltiötunteellisiksi, että osaa sitten arvostaa sitä hyvää ja tuntee senkin täysillä, eikä vaan niitä kurjista kurjimpia aikoja, eikö totta? 🙂🌻

Minulla jollain tapaa parempaa kyllä, mutta aika yhdentekevää.. en tiedä onko ne nuo lääkkeet, mutta olen tosi uupunut ja voimaton, aamuisin tosi hankala herätä. Mutta positiivista on,että muutaman viikon päästä pääsen vihdoin sinne psyk.polille, sieltä tuli juuri eilen kirje, että aika on varattuna! siitä olen kiitollinen. Kertaalleenhan jo käännytettiin pois. 4kk olen aikaa joutunut sitten odottamaan. toivotaan, että siitä lähtisi joku isompi pyörä pyörimään. Ja kyllä minäkin täällä käyn, ja on kiva lukea aina sinun kuulumisia, ja iloita sinun puolesta jos ne on hyviä🙂

Heissulivei ja täällä taas..

Onko se hyvä vai huono asia? En tiedä.. Vähän jo tympii kaivaa tätä esille, mutta teinpä sen kuitenkin.

Pikakelausta taaksepäin. Taisimme jäädä elokuulle. Silloin minulla meni hetken aikaa paremmin. Sitten alkoi mennä TODELLA huonosti. Itse en sitä ymmärtänyt.. en ymmärtänyt, kuinka masentunut ja ahdistunut todella olin ja kuinka pitkälle tuo tila oli päässyt. Kävin useita kertoja lääkärillä, päivystyksessä, jopa ambulanssilla 2-3 kertaa, kun sydän hakkasi hulluna, pyörrytti ym. (Ahdistusta, näin jälkeenpäin osaan sanoa).

Minä pelkäsin vain ruumiillisia oireita. En tajunnut, että masennus ja ahdistus voi aiheuttaa sellaista..en saanut nukuttua, en syönyt juuri mitään, olin rättiväsynyt, en ulkoillut, en jaksanut edes puhua mitään, en olla mistään kiinnostunut jne. Päivät menivät sängyllä makoillessa ja itsemurha alkoi olla pakkoajatus suurimman osan päivää..

Erinäisten kuvioiden jälkeen olin melkein kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla hoidossa. Diagnoosi: Toistuvan masennuksen vakava masennusjakso. Se osastojakso oli kauhukokemus (en erittele sen enempää) josta jäi varmasti traumoja..

Jotenkin se masennus/ahdistus siis loppukesän aikana pääsi ihan tappiin saakka ja ihme, että olen vielä elossa.

Ei minulla nytkään mitenkään kovin hyvin mene. On tietysi parempiakin päiviä, jopa mukavia ja vauhdikkaampia (epäily kaksisuuntaisesta on olemassa, tutkimukset kesken) ja sitten tahmeampia, mutta ei enää yhtä synkkiä, että putoaisin ihan kaivoon ja vaikka koko päivän makaisin vain sängyssä mitään puhumatta tai mistään kiinnostumatta.

Itsemurhaa en enää harkitse. On tullut selväksi. Se ei ole mikään ratkaisu tähän ongelmaan. Ajatus itsemurhasta ei enää kiinnosta minua.

Kohta kolmisen viikkoa olen käyttänyt erästä masennuslääkettä pienellä annoksella ja kyllä siitä jotain hyötyä on ollut, vaikka en pidäkään sen syömisestä. Juuri se, etten ole niin valtavan ahdistunut, että keskittyisin vain ahdistukseni, masennuksen ja im:n miettimiseen sulkien kaiken muun ulkopuolelle.

Olen avohoidossa. Kerran viikossa terapiaa (en ole varma sen hyödyllisyydestä).

Tänään on hieman töhkeämpi päivä. Aamusta kuitenkin siivoilin miehen kanssa (kyllä hän on edelleen menossa mukana..mielisairaalaan tuli joka ikinen päivä katsomaan ja toi tullessaan tulipunaisia ruusuja..) ja sen jälkeen olen lueskellut kirjaa ja selaillut netistä joulujuttuja, syönyt ja sen sellaista. Saattaa olla, että tänään en mene ulos kävelylle (eilen tein pidemmän kävelyn ja eksyin, heh..en kerro enempää)

Tänään en oikein saa mistään kunnolla otetta. Yritän vähän sitä ja vähän tätä, mutta en oikeastaan mitään kunnollista saa aikaan, joten taidan antaa olla, vaikka sekin sitten tekee inhottavan olon, kun tuntee itsensä ihan surkimukseksi..

Parempiakin päiviä on ollut, että olen tehnyt enemmän kotitöitä, sisustanut (joulujuttuja), olemme käyneet kaupoissa (pidempiä monen kaupan kierroksia ym.) Olen ulkoillut ja syönyt kunnolla (masislääke tekee ruokahalua ja olenkin lihonut muutaman kilon, mikä nyt ei vielä hälyttävää, koska olin laiha luikero aloittaessani). Mikä parasta, lääke on ikäänkuin vaimentanut sen järjettömän ahdistuksen ja pahimman masennuksen terän. Vaikka välillä olo on ehkä liiankin tasainen ja tiedättehän kyllä..mutta parempi näin, kuin kokoajan itsarin partaalla. Jaksan kuitenkin jo innostua hieman niistä jutuista, mistä ennenkin esim. kirjojen lukeminen (ei onnistunut keskittymiskyvyn puutteen vuoksi vielä muutama viikko sitten) kodin sisustaminen (ei kiinnostanut, en jaksanut) syöminen (ei maistunut) nukkuminen (en nukkunut, noh vieläkin on nukkumiset vähän sitä sun tätä tai unet värikkään rauhattomia, levottomia, todentuntoisia, ei kuitenkaan painajaisia, aamuisin kuitenkin yleensä herään ei-virkeänä jostain syystä)..yhteydenpito läheisiin (en jaksanut pitää yhteyttä kenenkään kans, en vastannut puhelimeen ym. nyt useimpina päivinä vastaan vaikka vieläkin tuntuu, etten osaa puhua mitään järkevää ja jotenkin "häpeän" itseäni ja omaa olotilaani, kummallista..tänään tosin en vastannut äidin puheluun, kun tuntui et olen vähän jumissa, enkä osaa rupatella.

Eli vaihtelevaa, mutta kuitenkin parempaa, kuin ennen osastolle menoa. Vähän tylsäksi tyypiksi koen itseni. Miehen mielestä en ole todellakaan tylsä vaan kuulema yllätyksiä täynnä joka päivä, heh.

Ei minun ajatus leikkaa kovin terävästi, toisinaan muisti pätkii, aamuisin olen aika kuutamolla ja kestää kauan "herätä". Aamuisin en myöskään "kykene" oikein keskustelamaan mitään kunnollista. Tarvin sen oman rauhan ja ajan, että pääni alkaa taas toimimaan.

Tässä vähän kuulumisia. Seuraavaksi taidan keskittyä tilaamani lehden lukemiseen, ehkä saan sieltä jotain uusia ideoita ja virikkeitä.

See You Soon!

A.K

Ps. vieläkin ajatukseni kiertävät autiotalojen kiehtovuudessa🙂

Vastasin sitten puhelimeen, kun äiti soitti. Ensin tuntui, etten osaa mitään edes jutella. Eli jännitän ja minua ahdistaa jopa läheisten kanssa keskusteleminen. Siksi, koska ajattelen heidän huomaavan, kuinka minusta on "tullut" tyhmä ja kuinka pihalla olen. Itsestäni ainakin tuntuu, että olisin muuttunut tosi tyhmäksi. Tieddostan kyllä, että lääkitys tekee osansa tuohon tunteeseen, koska sen verran se tasaa, että toisinaan tuntee olevansa "tyhmä" sen vuoksi. Aivan, kuin ei sytyttäisi niin nopeaan, kuin ennen.

No, puhelu meni ihan hyvin ja sain jopa sanottua äidille sen, että siksi en joskus halua puhua, koska tuntuu, etten osaa mitään järkevää sanoa. Tuumasimme sitten, että eihän tarvi mitään järkevää puhuakaan, puhuu mitä puhuu. Ehkä se hieman vapautti minua. saattaa olla, että vastaan tästälähtien puhelimeen.

Ulkonäkö on minulle nyt kamala asia. Tunnen itseni hyvin rumaksi. Senkään vuoksi en aina halua lähteä mihinkään. En kehtaa kuvailla itseäni, mutta entinen kaunotar on muuttunut rumaksi. Rupsahtanut. Pitkä-aikainen rasitus alkaa näkyä. Hehku ja hehkeys ovat poissa. Kyllä, se masentaa ihmistä, joka on tottunut saamaan ulkomuodostaan pelkästään kehuvia kommentteja. Joka nykyään on muuttunut näkymättömäksi.

En edes uskalla ajatella, kuinka mies on kärsinyt tästä kaikesta. Ensin minun vakava sairaus ja sitten tämä "mielensairaus" heti perään..hip hei! Varmasti kauheampaa, kuin osaan ajatella. Mieskin on HYVIN väsynyt. Hän ei sano sitä suoraan, mutta se ilmenee yleisenä negatiivisuutena ja aggressiivisuutena, joka suunnataan koko yhteiskuntaa ja esim. politiikkaa kohtaan. Minusta myös tuntuu, ettei hän enää rakasta minua yhtä paljon, kuin ennen. Seksiä meillä ei ole ollut pitkään aikaan. Olemme sopineet, ettemme nyt "jaksa" harrastaa sitä. Siltikin tuntuu vähän pahalle. Mutta, ehkä vakavasti masentunut ja toinen, jolla myös masennusta ja burn-out (?) ei sängyssä ajattele ensisijaisesti seksiä vaan sitä, kuinka saisi nukuttua mahdollisimman hyvän huonon yön.

Enimmäkseen ilmapiiri on lattea, pilvinen ja sumuisen veltto. Intohimoa ja elämänilon paloa ei havaittavissa. Mutta mieluummin tasaista, kuin itsemurhan pakkoajattelua ja siitä keskustelemista joka päivä (myös mieshän jollakin tasolla suunnitteli sitä).

Sitten tulee aamu ja päivä (aina välillä) jolloin yhtäkkiä toteamme ulkona valkenevan päivän olevan aurinkoinen. Valo tarttuu meihin ja kaikki on taas melkein kevyttä, olemme hetkessä läsnä, puuhailemme, hetken kaikki on melkein, kuin ennen vanhaan hyvään aikaan. Ne päivät ovat ihania. Niitä saisi olla enemmän. Mutta ei niitä pakottamalla saavu.

Takaisin maan pinnalle. Taidan ottaa jääkaapista puolukkapiirakkaa lämpenemään. Meinasin ensin mennä suihkuun, mutta en mene. En minä ole edes likainen. Mieluummin syön nyt ja luen kirjastosta lainaamiani kirjoja ja ehkä katson jotain telkusta.

Kahdeksalta on iltapalan aika. Yhdeksän maissa otan lääkkeen. Kymmeneltä Nukku tulee. Ja tämä on joka ilta sama rytmi.

Huomenna on perjantai ja aamulla klo: 9.00 Psyk.Polille näyttäytymään. Muuten en yhtään tiedä mitä päivä tulee pitämään sisällään.

Ps. Mielialalääkkeen rinnalla menee edelleen Temesta. Kokonainen 1mg tai puolikas aamuisin (vaihtelee). Valitettavasti. Olen siis edelleen Bene-koukussa, vaikkakaan en kovin pahassa, mutta kuitenkin.

Pikaiset Huomenet!

Yö meni hieman paremmin. Lääkkeen aiheuttamat vilkkaat ja värikkäät unet olivat läsnä, mutta siihen alkaa jo tottumaan. Heräilin välillä, mutta nukahdin uudestaan. Se tuossa lääkkeessä on hyvä, että se nukuttaa uudestaan jos herää välillä. Ilman lääkettä jäisi pyörimään ja ahdistumaan.

Otin lääkkeen jo klo: 20.00 eli iltapalan aikaan, jotta se ei aamulla aiheuttaisi inhottavaa töppyrää ja ehkä se hieman auttoi. Benen otin kuitenkin, ilman sitä en "herää" koko päivänä. Lääke tekee myös ruokahalua ja varsinkin makeanhimoa ja eilenkin tuli mätettyä oikein urakalla makeisia, jäätelöä, sipsejä ym. No, kuten sanoin minulla on vara muutama kilo lihoa, mutta ei sen enempää. Täytyy alkaa hieman järkeistämään tätä ahmimista. Se vaan on niin kiva herkutella nyt kun kaikki maistuu niin hyvälle pitkän kitukuurin jälkeen.

Olo ei ole mitenkään kovin ahdistunut. Minulla on se Psyk.Polille meno yhdeksäksi ja eiköhän se mene ihan hyvin, vaikka ei nyt niin huvittaisi sinne mennä. Mieluummin menisin jonnekin kirpputorille tavaroita bongaamaan. Ehkä samalla reissulla käynkin myös kirppiksellä.

Nyt tätytyy alkaa valmistautumaan lähtemiseen. On aina vähän tympeää lähteä jollakin tietyllä ulkopuolisen tahon määrittelemällä aikataululla. Mieluummin ottaisin päivän kerrallaan ilman mitään ennakkosuunnitelmia ja aikoja.

Palaamisiin!

Voi että AK, et arvaakaan, olen täällä aina välillä käynyt kurkkimassa näkyykö sinua, ensin harvemmin ja nyt viime viikolla ihan päivittäin: Olipa jotenkin hirmuisen outoa kun yhtäkkiä sinä olitkin taas kirjoittanut! Ilahduin, vaikka toki on kurjaa, kun luin miten sinulla on mennyt. Toivoin, että sinulla menee niin hyvin, ettet siksi käy täällä. 🤔

Mikä lääke sinulla on nyt menossa? Minä puolestani olen alkanut taas vähentää Venlaa, ihan tosi vähän kerrallaan, laskeskelin, että varmaan jouluna voisin olla kuivilla. En ole kysynyt lääkäriltä mitä mieltä tästä olisi. tiedän, että haluaisivat, että jatkan… mutta kun en itse halua. Olkoon tämä tosissaan viimeinen kerta kun noihin kosken edes. Haluan eroon niistä.

Ensi viikolla minulla on hoitokokous psykologin ja lääkärin kanssa missä puhutaan jatkosta, psykologi kyllä puoltaa sitä, että aloittaisin psykoterapian. katsotaan kuinka kauan menee, että sen vaan löydän edes. en voi uskoa, että tässä on mennyt puoli VUOTTA jo tätä asiaa puljatessa enkä edelleenkään ole edes terapiassa… ja menee rahaa ihan hurjasti omasta pussista, yli 26v. kun olen.

No aloinpas hölisemään omiani tänne sinun ketjuun, tarkoitus oli oikeastaan vaan sanoa, että kiva kun olen saanut ystävääni AK:oon taas yhteyden, toiv sinulla menisi kokoajan kivemmin ja luen kyllä kirjoituksesi täällä🙂👍

Hei Monange! Olen ajatellut sinua usein ja tiiviisti sen jälkeen, kun tein paluun tänne. Hienoa, että olet yhä linjoilla🙂 Mirtatsapiini on minulla lääkityksenä tällä hetkellä. Iltaisin 15mg eli vielä aika mieto annos, mutta saa nähdä mitä mieltä lääkäri on ensi maanantaina, tuleeko muutoksia? Alle kolme viikko mennyt. Taisit M mainita tuosta Mirtsarista joskus aiemmin, että olisit sitä joskus käyttänyt, että se lihotti sinua tai jotain.. No, minulle se tekee mahdottoman paljon lisää ruokahalua ja varsinkin makean mielitekoja. Toisaalta hyvä, että olen saanut vihdoinkin syötyä, sekä kadotettuja kiloja takaisin ja nauttia syömisestä, sekä voimistua fyysisesti kaiken "rääkin" jälkeen. Sinulla M taitaa mennä ihan hyvin? Hieno juttu🙂🌻

Aamulla olin terapiassa. Ihan hyvin sain itseni hereille ja sinne. Mies tietysti oli autoa kuskaamassa ja mukana. Minähän en edes aja autoa, kun ei ole ajokorttia, eikä autolla ajaminen ole koskaan kiinnostanut. Ihan mielellään kyllä istun kyydissä. Terapia oli ihan asiallinen. Enemmän posi, kuin nega. Tunti sitä ja sitten kiersimme muutaman kaupan ja iiisoooon kirppiksen, josta löysinkin muutaman kiva esineen (vanha ikoni, posliiniset kermakko ja sokerikko, englantilaista vanhaa sinistä maisemaa, jotain muuta vielä mitä en nyt muista..) Muisti pätkii nykyään tuon tuosta..kuulema kuuluu masennukseen, ikävää.

Mies on ollut tänään negatiivisella tuulella. Minulla oli enemmän energinen ja luova vire päällä ja tunsin, että miehen negaatio yritti latistaa ja jarruttaa minun "harvinaista" nostatustani. Miehen selkä kyllä oli hyvin kipeä, eikä tykännyt hyvää kauppojen kiertelystä. Mutta kuitenkin.. olen viime päivinä tuntenut, että nyt kun minulla menee edes hieman paremmin ei mies jaksakaan enää tukea minua sillä lailla, kuin aikaisemmin. Vaikka onhan selvä, etten todellakaan ole vielä millään lailla "parantunut". Tuskinpa vakava masennus kolmessa viikossa paranee? Lääke on ehkä alkanut jonninverran puremaan pahimpaan suicide-koomaan, mutta kuitenkin.. tuntuu, kuin mies ei enää viitsisi panostaa minuun ja meidän suhteeseen yhtään, huoh! Tiedän, että ylireagoin, mutta tuntuu pahalle. No, ymmärrän kyllä jos hän on jo kyllästynyt kaikkeen, mutta olenhan minäkin tässä kärsijänä ihan yhtä lailla. Kaupassa sain "raivarin" ja sanoin miestä "dorkaksi", koska ei lihaa ostaessa edes kysynyt minulta haluanko syödä sitä??? No, en todellakaan halua. Tiedän, että ei saisi käyttäytyä noin, mutta minulla vain keitti yli. Olen jo kahtena päivänä pienen ajan sisällä "riehunut" miehelle kaupassa ja osoittanut mieltäni ym. Kotona sitten yritin hyvitellä. Jonkinlainen mökötys miehen osalta jatkuu. Mököttäköön. Elän sitten aivan omaa elämääni.

Kun tulimme kotiin söin pikaisesti patonkia eri leikkeleillä jne. Sitten aloin sisustaa ja tehdä asetelmia lähinnä olohuoneeseen. Kumma, että tämä asunto on alkanut nyt vasta kiinnostamaan minua..Kesän olin niin lukossa, etten pystynyt mitään sisustamaan tai nauttimaan koko asunnosta, kuin hetkittäin. Vasta nyt olen alkanut viihtyä myös olohuoneessa, enkä vietä aikaani pelkästään makuuhuoneessa, kuten tähän asti. Minähän en ahdistukseltani pystynyt edes keskittymään eri huoneissa olemiseen vaan makasin vain makkarissa. Kamalaa. En enää koskaan halua vajota niin syvälle. Tähänastisesti pahin masennus ever.

Sisustaminen kesti nyt iltaan saakka. On kiva jaksaa edes kiinnostua omasta kodistaan ja sen laittamisesta. Se luo minulle elämänuskoa ja iloa, että nautin jälleen siitä, mikä minulle on aina ollutkin tärkeintä eli kaunis koti, ympäristöt, kauniit esineet, sisustukset jne. Olen myös jaksanut tutkailla erilaisia sisustuslehtiä lähinnä tyyliin "vanhaa ja valkoista" tuo suosittu tyyli on myös minun sydäntä lähinnä, vaikka tietysti muuntelen sitä oman makuni mukaan.

Taustalla soi klassinen musiikki, kuten minulla aina. Rakastan sitä ja se hoitaa minua. Ilta on jo aika pitkällä. Pää alkaa hieman herpaantumaan. Kirjoitan epäluovasti. Siitäkin syytän itseäni ja tunnen inhoa. Vaikka ei kait pitäisi. Minulla tekee jo jälleen mieli syötävää, joten taidan mennä kaivelemaan jääkaappia. Olen varannut sinne vaikka mitä herkkuja.

Ainakin sisustamisvimma, jouluhulluus ja syöminen ovat minua ominta itseäni. Ehkä olen tulossa jälleen enemmän omaksi itsekseni ja pääsemässä elämään kiinni. Kävelylenkki jäi tältä päivältä tekemättä, mutta tulihan liikuntaa tänään muutoin.

Tänään pidän elämästäni, vaikka siinä paljon parannettavaa onkin. Juuri tällä hetkellä pidän. Olen onnellinen, että saan elää näköistäni elämää, eikä tarvitse aamulla lähteä töihin vaan voi elää suunnittelematta edes seuraavaa päivää. Ottaa päivän vastaan semmoisena, kuin se tulee. Koen sen luovaksi elämäntavaksi ja niin olenkin elänyt lähes koko elämäni.

Kun herään loikoilen sängyssä. Verkkaan hoidan aamutoimet. Taas makoilen ja katson, kuinka päivä alkaa sarastaa. Kuuntelen klassista. Kuuntelen itseäni. Kuuntelen päivää, millainen siitä on tulossa ja millaisen siitä haluaisin? Mikä on tunnetilani ja vireyeni taso?

Haluaisin kiihkeästi jaksaa joku päivä tehdä suunnittelemani syysretken. Kävellen eräälle autiotalolle, jossa en ole vielä käynyt vaan kuullut siitä eräältä tutulta. Ottaisin evästä ja kertakäyttögrillin. Paistaisin makkaraa ja joisin limsaa perillä. Ottaisin kuvia ja aistisin taloa ja luontoa. Se olisi kiva syysretki ennen talven tuloa. Kaikkea tuollaista suunnittelen..

Tunnen olevani taiteilija! (saa nauraa, minuakin naurattaa)🙂

Taidan alkaa suunnittelemaan iltapalaa, koska minulla on NÄLKÄ! Ai niin, huomenna on lauantai ja viikonloppu edessä..minun on pakko saada tehdä joku retki sinne autiotalolle tai jonnekin muualle (vaihtoehtoja on muutama).

Palaillaan Soon!

Nälkäinen Taiteilija A.K