Olen tehnyt tuttavuutta erään miehen kanssa joka ei itse polta tupakkaa, ja toivoisi löytävänsä naisen joka ei myöskään polta tupakkaa. Minä poltan. Olen alkanut pohtimaan että voisin ihan hyvin lopettaa tupakan polton, ja alkaa seurustelemaan.☺️❤️☺️

Olo vähän helpompi, tuntuu, että toivoa on parempaan!

Postista tuli Maistraatin esteettömyystodistus. Mies siitä jo kovasti on puhunutkin ja odottanut sitä. Minä olen ollut ahdistunut, kun nämä ajatukset pyörineet päässä ja naimisiin vielä pitäisi mennä! Päätin, että nyt jos koskaan on puhuttava asiat halki ihan oikeasti, asiallisesti, toista kuunnellen ja minä en saa alkaa meukkaamaan. Sanoin, että voisimmeko nyt keskustella ihan kunnolla muutamista asioista ennen tätä suurta asiaa, naimisiinmenoa. Kerroin kaikista asioista, jotka mieltäni painavat ja tuli kyllä avauduttua ja myös anteeksi pyydettyä omia virheitään. Puhuimme asiat selviksi, tai enimmäkseen minä puhuin ja kyselin, mutta mies vastaili asiallisesti ja tosissaan. Sanoin, että vaikka emme ole uusi pari niin minusta naimisiinmeno on suuri asia ja kunnioitan sitä ja viimeistään ennen sitä tulisi kaikki asiat selvittää pois mieltä vaivaamista. Mies kertoi myös, että hänellä on halu ja aikomus lopettaa tupakointi, mutta tekee sen omassa tahdissaan ja lääkärin avulla. Sen halusinkin kuulla. Ja yleensä mitä hän lupaa niin sen myös pitää. Toivotaan niin, mutta minä myös lupasin, etten joka päivä ota asiaa puheeksi, enkä painosta. No, ainakin mieleni helpottui tältä erää, puhuin myös paljon muita asioita, jotka miehelle selvensivät paremmin minun ajoittain hyvinkin kaaosmaista käytöstä ja mistä se johtuu, ihan lapsuuden asioista lähtien. Oli ihan hyvä jutella, välillä itkin, kun tein niin syviä "luotauksia" minulle vaikeisiin asioihin.

Tehtiin paljon uusia suunnitelmia ym. Tunnelma on jo paljon positiivisempi. Kyllä se on vain toisinaan otettava kunnolla kissa pöydälle parisuhteen asioissa, vaikka minuakin jännitti niin, että hyvä etten pökrännyt.

Palaillaan🙂🌻

Tänään on ollut ihan reipas päivä, mutta näin iltaa kohden tuntuu alakulo ja tyhjä olo hiipivä takaisin. Aamulla päätin olla reipas. Lenkkivermeet niskaan ja metsäreittiä patikoimaan. Vaihtelevaa maastoa. Oli satanut paljon ja kalliot olivat niljakkaat. Kaksi kertaa menin limaisen kiven päällä nurin, kun kengät luistivat. Nyt on toinen jalka vähän kipeä. Kotona keitin kaurapuuroa. Söin ja aloin siivoamaan. Imuroin ja pyyhin pölyt. Pesin kylppärin. Järjestin mökiltä tuodut tavarat paikoilleen. Mies pesi pyykit ja auttoi. Tänään en ole huomauttanut tupakoimisesta, kuin kerran. Lenkillä ollessa kielsin miestä polttamasta kun kerran olemme kuntoilemassa niin on tyhmän näköistä lenkkeillä rööki kädessä ja se inhottava röökin lemu, yääkk en voi sietää sitä enää ollenkaan! Mutta muuten en ole maininnut. Asia on kuitenkin jatkuvasti mielenpäällä. Tuntuu oudolle olla näin neuroottisen huolestunut kerrankin jostain toisesta. Yleensä olen pelännyt vain mitä itselleni tapahtuu. Nyt tuntuu, etten paljoakaan välitä tai ole huolestunut itseeni liittyvästä vaan miehestäni. Mutta ne huoliajatukset pyörii päässä samalla tavalla kuin silloin jos olen ahdistunut omista asioistani. Mietin aikooko mies oikeasti lopettaa polttamisen? Ja mikä päivä saan nähdä siitä ensimmäiset konkreettiset todisteet. Tiedän, että mikään painostus ei auta. Hän on kuitenkin jo luvannut minulle, että lopettaa. Mikä päivä se tapahtuu? Toivon, että se tapahtuisi. Ja en tiedä mitä teen jos se ei toteudu. Varmaan silloin uhkaan erolla. Jos ei sittenkään tapahdu niin ehkä sitten eroan. Hyvin vaikea tietää..

Eilen ja tänään aamulla oli jotenkin kova tahtotila päällä kaiken kanssa. Tein kaikenlaisia suunnitelmia tulevaisuuteen ja mihin päin elämääni lähden viemään ym. Nyt tuntuu, että olen vain märkä rätti vailla mitään tahtoa. Huvittelin juomalla kylmää Cocis Zeroa ja ottamalla sen kanssa yhden lääkkeen. Se on ehkä parasta "huumetta" mitä tiedän, siis se yhdistelmä pään nollaukseen. Oikeasti tekisi mieli vetää useampi lääke, mutta en tee sitä.

En jaksa tehdä tänään enää mitään. Makoilen vain makkarin rauhassa ja kuuntelen kuulokkeilla musaa. Tuntuu, että voisin nukahtaa tähän ikuiseen uneen. Päästä rauhaan ja ikuiseen valoon. Pois täältä sekavasta maailmasta, jota terroristit tuhoavat päivittäin. Tämä planeetta on käynyt liian sekavaksi ja inhottavaksi.

Mökillä minulla on tapa "ottaa yhteyttä" henkimaailmaan. Menen sänkyyn makaamaan selälleni, silmät kiinni ja painan käteni vasten hirsiseinää. Kuvittelen sen seinän "jatkuvan" henkimaailmassa, sen talon seinänä, joka minua odottaa siellä. Vanha, hirsiseinäinen talo, väriltään vaaleansini/valkoinen, jossa tummempaa sinistä myös, Välimeren sinistä. Pihassa valkoisia ruusupensaita paljon, valkoisen aidan ympäröimä piha, kaunis portti. Sisällä hämärää ja viileää, sähköjä ei kait ole. Talo on kallioisten kukkuloiden maisemassa. Alas vie kaunis rantatie, meren rannalla. Tietä ympäröivät vanhanaikaiset lyhdyt. Aivan ensin näin taloa vain sisältäpäin, aistin sen tunnelmaa. Myöhemmin olen nähnyt enemmän pihaa ja maisemaa.

Ei se millekään paratiisille vaikuta, mutta jollekin rinnakkaismaailmalle tämän maailman kanssa. Kuitenkin rauhallisempi ja kauniimpi paikka. Siellä voi tehdä ja harrastaa kaikkea, kuten täälläkin. Mutta ymmärryksemme siellä on paljon laajempi kuin täällä. Ajattelemme eri tavalla. Sanotaan, että jos tässä elämässä tietäisimme, kuinka kiva paikka tuo toinen todellisuus on niin kukaan meistä ei haluaisi olla täällä minuuttiakaan.

Täällä kaupungissa pystyn kontrolloimaan miehen tupakointia paremmin kuin mökillä. En siis sanoin tai teoin vaan esim näen, kuinka monta kertaa hän menee parvekkeelle ja voin päässäni laskea montako tupakkaa päivässä polttaa. Mökillä hän voi polttaa paljon enemmän minun näkemättä. Että sellainen hullu kyttääjä olen.

Palataan🙂🌻

Heräsin melko aikaisin ja ensin oli veltto olo, mutta pikkuhiljaa virkistyin ja päätin lähteä taas aamulenkille. Yritän ottaa sen tavaksi. Mies lähti mukaan. Pyysin, ettei lenkillä tupakoisi koko ajan, eikä muutenkaan minun lähellä, koska mua oksettaa se haju ja en halua, että tupakansavun hengittäminen pahentaa mun allergioita, koska sitten ei ainakaan voi ottaa mitään eläintä. Käytän nyt valttikorttina sitä eläinasiaa. Itse asiassa itselläni on alkanut tekemään kovasti mieli eläintä nyt, mikä on aika kummallista. Mietin jatkuvasti olisiko se kissa vai koira ja mitä rotua ym. Mutta luulisi käyvän myös miehelle hyvänä kannustimena. Muuten en tänään enää tupakka-aiheesta höpötä. Joka päivä vain alan vihjaamaan jotain pienesti. Itse mies tänään sanoi, että hänen pitää tilata se aika lääkäriin. Hyvä niin. Nyt yritän pitää sen, että vien miestäkin lenkille päivittäin ja syömme terveellisesti. Liikunta ja terveellinen ravinto on myös tärkeää astman ja COPD:n hoitoa. Olen saanut miehen innostumaan liikunnallisista suunnitelmista. Aiomme hankkia polkupyörät ja alkaa ajaa niillä. Minulla on nyt tuon miehen kuntoutusasian vuoksi kova tahtotila päällä ja samalla meinaan hävittää kiloja itsestäni. Minulla on paljon enemmän motivaatiota kun on saatava mies elämään terveemmin, eikä vain se, että minä itse. Tuli juuri mieleen, että kun meillä on aikaa niin voisimme alkaa käymään kylässä ja auttamassa jotain yksinäistä vanhusta, joka haluaisi seuraa. Näitä ystäväpalveluitahan on. Minulla tunkee nyt ideaa kovasti. Tiedä sitten olenko taas "ylivilkkaassa" tilassa. Sateinen on ilma taas. Tuntuu, ettei täällä kaupungissa ole sisällä mitään tekemistä. Tylsää. Mutta mökillekään en haluaisi ihan heti mennä takaisin. Olen vissiin vähän kyllästynyt jo siihen paikkaan. Äidille soitan myöhemmin päivällä. Sielläkin pitäisi käydä uudestaan vielä tämän kesän aikana.

🙂🌻

Että mua ärsyttää tuo miehen tupakointi!!! Miksi siellä parvekkeella täytyy rampata koko ajan??? Tuommoinen ole kuin opittu tapa!!! Olen niin sisäisen raivon vallassa, että voisin huutaa ja karjua ja heitellä kaikki tupakkavehkeet parvekkeelta alas. Muuten tässä vaahtoaisi, mutta en tajua, kuinka tyhmä voi olla ihminen, jolla on astma, sekä keuhkoahtaumatauti jopa ollut jo vuosia ja vetää röökiä??? Täytyy olla jotain päässä vialla. Semmoinen olo, ettei se lopeta ikinä. Tekisi mieli huutaa, että jos mun apu ja tuki menee kuin kuuroille korville niin jää sitten yksinäsi tappamaan tahallaan itseäsi sillä tupakalla ja lähtisin litomaan. Minne menisin? Ei ole rahaa, eikä mitään paikkaa, ei autoa ym. Täällä olen ja pysyn kun en muuta voi. Hiljaisen raivon vallassa. Kohta kippaan lärviin rauhoittavan, muuten alan riehumaan ja huutamaan ja siitä ei mitään hyvää seuraa. Just kun saatu joku puheyhteys asiasta vireille. Tietysti tiedän, ettei muutamassa päivässä ihmeitä tapahdu, mitta silti. Odotan jotain merkkiä edes. Joku ääni vain takaraivossa sanoo, ettei tästä mitään tule, ja se ajatus itkettää. Kun olis edes joku jolle vois purkaa tätä asiaa..

En ottanut rauhoittavaa. Unohdin ottaa ja enää en viitsi. Otan vasta sitten kun on oikea tarve. Se, etten ole napsinut niitä joka päivä on ehkä selkeyttänyt hoksottimiani niin, että olen paremmin perillä asioista ja mitä tässä elämässä tapahtuu. En ole sumussa enää. Tai en tiedä olenko ollut, ehkä jonkinlaisessa. Onneksi en ole ottanut kuin max 1 pilleri/ kerran päivässä tähänkään saakka, kun vähän hirvitti kun luin jostain, että joku ottaa 6 pilleriä temestaa päivässä. Tuntuu aika kovalta annokselta. Mahtaa olla vaikea vieroitus jos tuosta joskus vieroittuu. Muistan itse vuosia sitten, kun minulla meni "lujaa" temestan kanssa, sattuneesta syystä. Lääkärin määräyksestä 3kpl päivässä ja siihen päälle saatoin ottaa vielä diapamin ja opiaattipohjaisen särkylääkkeen. Mahtanut olla melko "kukkuu"😎 Ei ihmekään jos niistä eroon pääseminen oli välillä yhtä helvettiä. Myönnän, että nykyään ajatus ottaa pieni tilkka viiniä ja temesta sen kanssa on houkutteleva. Olen kuitenkin jossain sisimmässäni ilmeisesti päättänyt olla sotkeutumatta alkoholiin missään määrin. Se ei ole minun juttu. Aamulla oli aamuhommat ja ulkoillut. Loppupäivänä en ole tehnyt oikeastaan mitään, lekotellut vain ja kuunnellut musaa, pyörinyt facessa ym. Kohtahan tuo on jo nukkuma-aika. Tuntuu aika paljon hiljentyneen tämä Tukinet. Muistan ajan, kun täällä oli hyvin vilkasta, kymmenkuntakin vakiokirjoittajaa samassa ketjussa, mutta ajat muuttuvat, kuten kaikki, mikään ei jää paikoilleen.

Kesän 2013 luulin olevan viimeiseni. Olin lähes varma siitä. Se oli pahin sekasorron ja mustan kauhun vuosi. Oli tapahtunut niin paljon. Minullahan oli suunnitelmia, niitä synkkiä ainoastaan. Vuokrata mökki ja lopettaa elämäni siellä. Vuokrata asuntoauto, ajaa sillä Lappiin ja lopettaa kaikki. Muistan tuon kaiken. Olisinko silloin uskonut, että vielä kesällä 2016 olen näinkin hengissä ja suht elämässä kiinni. Nyt on se mökkikin, mutta ei tulisi mieleen lopettaa elämää siellä. Elämä on joka tapauksessa jatkunut. On samoja ongelmia ja uusiakin ahdistuksia, mutta niitä on vissiin aina. Ja tulee aina olemaan. Mutta nyt olen elämässä mukana. Tänään oli hyvä päivä! Aamusta kampesin itseni liikkeelle ja kävimme kävelemällä kirjastossa. Oli kaunis lämmin päivä, enkä hävennyt yhtään rumia vaatteitani tai läskejäni. Kotona imuroin ja tein pikku järjestelyitä. Mies piti lupauksensa ja soitti aamulla sen lääkärinajan. Se on vasta kahden viikon päästä, mutta asia on vireillä. Miehellä on tupakit loppu ja joutuu olemaan ilman perjantaihin saakka. Hyvää harjoitusta. Varmasti pe ostaa röökiä, mutta on vähentänyt jo polttamista ja asenne muuttunut. On ollut ihan hyvällä tuulella ja ärisemättä. Pe ostan apteekista niitä nikotiinipillereitä ja ehkä sen suihkeen niin saa niitä vetää väliin ja vähentää tupakkaa. Pikkuhiljaa, päivä vain ja hetki kerrallansa. Yritän pitää yllä tsemppaavaa asennetta. Olen kehunut miestä, kuinka hyväkuntoinen hän on sairaudesta huolimatta ja että kannattaa nyt lopettaa, niin ei pilaa enempää terveyttään. Olen kehunut kuinka paljon mökillä on jaksanut tehdä ym. Nyt mennään positiivisen kautta. Se toimii paljon paremmin kuin negatiivinen. Suunnittelemme elämään kaikkea uutta ja kivaa, toimintaa, ettei tupakoiminen olisi "harrastus". Yritän luoda innostavaa ilmapiiriä ja varoa virheitäni eli suuttumista ja raivoamista. Sehän vain masentaa toista ja saa polttamaan enemmän. Saan itse voimaa ja tarkoitusta elämälleni, kun taistelen miestä eroon tuosta röökistä ja luon meille terveempää elämää. Elokuussa on naimisiinmeno. Se tuntuu kivalta. Tehdään pieni häämatka jonnekin. Perjantaina on luvattu helteitä ja ilmat paranee. Lähdetään takaisin mökille silloin. Mua ei niin huvittaisi. Olen nyt viihtynyt kaupungissakin, mutta miehen kannalta parempi mennä sinne, kun hänellä on siellä sitä motivoivaa tekemistä. Alan kohta lukemaan kirjastosta lainattua jännäriä. Ja suihkussa on käytävä. Haisee ihan paskalle, kun hikoillut lenkeillä.

Aamusta olin reipas. Heräsin aikaisin ja vein itseni lenkille. En mene kovin yksityiskohtiin, koska tullut pelko, että tätä ketjuani "tarkkaillaan". Mutta siis aamullisten tapahtumien ja loppupäivän ilmapiirin vuoksi olen melko mieli maassa nyt. Aamulla pesin, siistin itseni ja meikkasin vähän. Mitähän sekin kannattaa? Ei mua kukaan edes huomaa tässä maailmassa, joten sama olenko huoliteltu vai en. Luulisi joskus edes kuulevansa itsestään jotain hyvää tai kaunista. Jotain rakastavaa tai välittävää. Mutta ei. Ei koskaan. Mikähän siinä on niin vaikeaa vai onko se silkkaa ilkeyttä? Ettei tueta tai huomioida. Ei ihme, että alkaa pikkuhiljaa tuntea olevansa ihan jätettä. Huono, jolla ei ole mitään oikeuksia. Viime ajat olen itse yrittänyt. Olla tukena, tsempata, kehuakin. Näyttää taas vesittyvän kaikki mitä olen yrittänyt. Niin pettynyt olo, kun itse on avautunut ja yrittänyt olla hyvä ja mitään ei saa takaisin. Sitä alkaa miettimään, että onko oikeasti niin mitätön ja viallinen ihminen, ettei ansaitse mitään hyvää? Surullinen ja tyhjä olo.

Sitähän tämä koko elämä on ollut. Huonouden tunnetta. Häpeää itsestään. Hyväksymisen ja lämmön, hellyyden murusten etsimistä, sisäistä yksinäisyyttä. Ne, jotka olivat hyviä, ovat jo menneet. Nykyisyys vain toivetta jostain lämpimästä, hyväksyvästä rakkaudesta, hellyydestä. Ei hyväksyvää kosketusta. Olenko niin inhottava? Minua ei ole vuosiin koskettu rakastavasti. Ihmekään jos halu mihinkään kontaktiin katoaa. Eristyksissä kaikesta. Olen tosi yksinäinen. Ei mitään kontaktia ulkomaailmaan. Ilahdun jokaisesta ystävällisestä ilmeestä, eleestä ja sanasta, jonka joskus kohtaan.

Tuntuu, kuin mun elämä olisi pilattu alusta saakka. Miten mun kohdalle on sattunut niin häiriintyneet ihmiset? Joskus mulla on ollut vielä halua ja intoa luoda lähes tyhjästä ihmeitä. Saavuttaakin jotain kovalla työllä. Silloin vuosia sitten. Ja joka kerran kaikki meni pilalle ulkopuolisten tahojen toimesta. Aloitin monta kertaa alusta ja aina meni kaikki.

Nyt on parhaat vuodet menneet. Kohta keski-ikäinen, eikä mitään jäänyt käteen. Niin kauan kun oli nuoruutta, kauneutta ja antoi itsestään kaiken niin oli jotain hyvää. Nyt sitä on pelkkää ilmaa, ei mikään, kellekään. Täysin näkymätön. Liian vanha. Hyödytön.

En kestä tätä vihamielistä hiljaisuutta. Kuuntelin sitä jo lapsena. Ja mietin, mikä minussa on vikana, kun tunnelma on niin kylmä. Mietin, mitä olen tehnyt väärin. Kun oma äiti toivoi kuolemaani. Miten lapsi osaa käsitellä sellaista? Muistan sen kauhean häpeän ja huonouden tunteen, shokin siitä, että minun toivottiin olevan kuollut. Ja fyysinen väkivalta. Kuinka monta kertaa olin hakattu mustelmille, eikä kukaan puuttunut asiaan. Millainen ihminen edes voi jatkuvasti pahoinpidellä omaa lastaan? Ja nyt, kun vihdoin toivoisin lempeää kosketusta niin en saa sitä. Taas vihamielisyyttä. Ja onhan mun kimppuun jo kerran käyty. Siitäkään ole kehdannut missään kertoa.

Vaikea on jaksaa taas olla olemassa.

Aikamoinen kontrasti ero toissapäiväisessä ja eilisessä postauksessa. Onko AK sanonta: "Tuttu helvetti on turvallisempi, kuin tuntematon taivas.", sinulle tuttu? Jos et muille, niin kerrothan ainakin hoitotahollesi tuosta kimppuun käymisestä?

Pompula, kiitos kirjoituksesta! Tiedän, että eroa näillä kirjoituksillani. Mielialat on vaihdelleet paljon. Nyt kun olen ahdistunut mieheni tupakoinnista ja siihen liittyvistä asioista niin reagoin sen mukaan, miten tilanne elää. Nyt on ollut pari päivää huonoa aikaa täällä kotona, kun miehelläni on tupakat loppu ja tunnelma on puhumaton ja apaattinen, sekä välillä kireä. Ei hän nyt ole ärissyt, mutta on hiljainen, kun keskittyy omaan huonoon oloonsa. Minä sitten pitkästyn ja ahdistun siitä hiljaisuudesta ja jännitän jo sitä miten asiat etenevät lähitulevassa, että pitääkö lupaukset vai tuleeko pettymyksiä ym. Näitä kelaan koko ajan ja yritän pitää sillä lailla matalaa profiilia, etten ainakaan koko ajan puhu niistä asioista. Niistä olen nyt puhunut tarpeeksi ja miehen on annettava nyt toimia itsellisesti ja tehdä omat päätöksensä. Ja eiväthän muutokset hetkessä tapahdu. Vaikeaa kun itse haluaisin tietty että hänen tupakointi loppuisi heti, mutta ei se niin mene. Pelkään, että tästä tulee kynnyskysymys koko suhteelle. En tiedä miten voin enää muuttaa ajatuksiani takaisin entiselleen jos muutosta ei tulekaan. Nyt kun olen herännyt tähän ajatukseen. Mietin vain ihmeissäni, että miten tämä nyt tuli ja miksi ei ennemmin?! Olenko ollut niin kiinni omissa asioissani ja IM-ajatuksissa, ettei muuta ole päähäni mahtunut. Nyt on olo, etten välitä mitä minulle tapahtuu, mutta mitä miehelle tapahtuu? Jos minä en menehdykään ja hänelle käy niin, niin mitä hyötyä on siitä, että minä jäin eloon? Kauhean raskas tunne valtaa minut, kun mietin näitä ja taas sama ahdistava tunne, kuin silloin kun itse olin sairas, enkä tiennyt miten kaikki päättyy, enkä voinut itse kontrolloida tai nopeuttaa asioita ja se, etten tiennyt mikä on kaiken lopputulos ahdisti minua niin paljon, että pitkälti siksi halusin päättää kaiken. Nyt se sama tunne, kun en tiedä miten tässä käy. Minä reagoin ulkopuolisiin ärsykkeisiin korostetusti ja se, onko ne huonoja vai hyviä, määrää pitkälti olotilaani. Toistaiseksi en ole puhunut kellekään tuosta yksittäisestä kiinnikäymisestä, joka oli riidan aikana, enkä jotenkin usko sen enää toistuvan. En tiedä puhunkokaan. En haluaisi, että mieheni saisi mitään vaikeuksia siitä, vain yhden erehdyksen vuoksi. Tietysti jos asia toistuisi. Täytyy myöntää, että vuonna 2012-13 olin itse väkivaltainen ja mielenterveyteni ollessa todella huonossa jamassa löin miestäni ihan reilusti kasvoihin muutaman kerran, kun olin ärsyyntynyt. Se ei ole oikein. Enää en löisi, enkä ole lyönytkään. Ilman tätä ahdistustani tupakoinnista kaikki olisi ihan hyvin. Mikään ei ole tässä muuttunut niin paljon, että pitäisi olla näin poissa tolaltaan. Nämä samat asiat ovat olleet koko ajan olemassa. Jotenkin tuntuu, kuin päässäni olisi naksahtanut jotain nyt peruuttamattomasti eri asentoon. Kesä on mennyt ihan hyvin, lukuunottamatta sitä, että ilmoihin olen ollut pettynyt. Ja hieman kyllästynyt mökillä olemiseen. Onhan tämä tupakka-asia kytenyt mielessäni jo keväästä saakka, mutta nyt täysin kärjistynyt. No, en jaksa nyt kirjoittaa enempää. Voin vain seurata miten asiat etenevät. En voi miestäni muuttaa väkisin. Vain hän itse voi sen tehdä. En ole ottanut nyt lääkettä. Sekin vaikuttaa mielentiloihini milloin olen ottanut ja milloin en. Perjantaina on taas maalle lähtö ja voi olla, etten kirjoittele sieltä niin usein.

Todella masentunut olo. Hiljaisuus vain jatkuu. Vähän vaikeaa, kun ei toinen puhu mitään. Huokailee vain ja välillä kiroilee jotain. Tosi hieno ilmapiiri. Vatsa kipeä tulevista menkoista, enkä viitsi lähteä lenkille. En jaksa nyt tsempata mitään. Jokseenkin apatiassa istun vain ja tuijotan, välillä ikkunasta ulos, välillä nettiä.

Huomennahan se on rahapäivä niin puheliaisuus varmaan palautuu, kun saa röökin palamaan. On niin väsynyt ja toivoton olo. Mikään mun tuki ei tunnu kelpaavan, enkä minä kelpaa. No, ollaan sitten hiljaa ja huomenna on aivan turha alkaa puhua pulisemaan monen päivän mykkyyden jälkeen. Mun osalta tämä elämä näyttää olevan täyttä pettymystä ja paskaa vuodesta toiseen, vain sadistiset ihmiset rinnalla vaihtuvat. Itkettää vain ja tekisi mieli hypätä jorpakkoon. En jaksa enää yrittää, kun vastassa on aina kivimuuri, joka ei järkähdä.

Rautainen itsetunto pitäisi olla, että pysyisi kasassa. Kun naisena olet täysin huomaamaton, etkä kuule koskaan ainoatakaan kehua itsestäsi. Kun mikään mitä teet ei aiheuta positiivista reaktiota. Yrität pitää kodin ja kesämökin siistinä ja viihtyisänä. Ei mitään. Yrität tsempata ulkonäössä ja parisuhteessa. Ei mitään. Mikään apu toista kohtaan ei kelpaa, eikä mene perille. Mitään et tee oikein vaan kaikesta löytyy vikaa. Ainakin vähintään astiakone on väärin lastattu ja puurokattila ei ole tarpeeksi puhdas. Mikään harrastuksesi ei saa tukea. Kun kerrot, että tarvitsisit apteekista hilseshampoota et saa sitä. Se unohdetaan. Samoin käy muille pyynnöille. Lopulta et viitsi enää edes pyytää mitään. Rahaa sinulla ei ole koskaan, joten et voi itse käydä ostamassa mitään.

Huomenna kait lähtö korpeen taas. Ei jaksa enää kiinnostaa sekään paikka. Samaa paskaa sielläkin. Kait tämä tästä taas muuttuu, vaikka ei siltä nyt tunnukaan.

Tilasimme ruokaa. Juttelimme vähän. Mies on ollut nyt mukavampi. Minua on mm. edellisessä suhteessani kusetettu 14 vuoden ajan niin systemaattisesti, että epäilen aina (vaistomaisesti, vaikka en haluaisi) että mitä on asian takana, varsinkin jos on ensin huonoa ja sitten yhtäkkiä ystävällisyyttä. Varmaankin ilmassa helpotusta siitä, että syöpäkääryle-lakko päättyy huomenna. Näin otaksun. Minusta saa oikeasti ihan sellaisen kuvan näiden kirjoitusten perusteella, että olisin tosi ilkeä ja v-ttumainen puoliso, kun täällä valitan. Totuus on se, että en voi muuallakaan puhua näistä asioista. Minulla ei ole kontakteja. Äidille voin puhua vain hyvin rajatusti. En halua häntä enää rasittaa huolillani yhtään ylimääräistä, kun on jo vanha ihminen ja koko elämäni ajan kuunnellut minun murheita. Ystäviä ei ole, kun olen vähäisetkin ystävät jättänyt vuosia sitten. Hoitokontaktia ei ole nyt, vasta elokuun lopulla pidetään hoitokokous. Toki päivystykseen pääsen aina, mutta nämä nyt ei ole päivystysasioita. Niin, eli tänne kirjoitan ja myös rehellisesti, että mitä minulle oikeasti kuuluu. Ilkeä en ole. Olen miettinyt asioita ja totuus on se, että kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja tulevaa aviopuolisoani niin paljon, että haluan saada hänen elämänsä mahdollisimman terveelliseksi, että hän eläisi vielä pitkään. Ja kait hän haluaa nähdä miten hänen aikuiset lapset ja lapsenlapsi pärjää elämässään ym. Mietin, olenko minä ollut niin raskas puoliso, että hän on menettänyt elämänhalunsa ja haluaa tupakoida itsensä hengiltä. Edellinen mieheni eron minusta ottaessaan valitti, ettei jaksa enää olla kanssani, kun kaikki on yhtä vuoristorataa ja olen niin itsekäs ihminen. Silloin kyllä olinkin typerämpi ja käyttäydyin usein kusipäisesti. En ole enää semmoinen, mutta tuskin persoonallisuushäiriö ja kaikki traumat minusta tekee kovin helppoakaan. Olen kyllä myöntänytkin jo miehelle tässä aiemmin, että minulla olisi muutama seikka itsessäni korjattavana, jotka pilaa meidän elämää. Se, että olen sairaan mustasukkainen ja elämämme on pyörinyt pitkään sen ympärillä. Se, että mieheni joutuu olemaan aina varuillaan, kun ei tiedä millä tuulella olen milloinkin. Se, että en osaa keskustella ristiriitatilanteissa asiallisesti vaan alan heti huutamaan ja raivoamaan, sen jälkeen itkemään. Siinäpä ne pahimmat oli. Ex-mieheni sanoi, ettei minun kanssa voi puhua mistään, eikä uskalla sanoa mitään, kun alan huutamaan. Sitten ihmettelen, kun miehet ei puhu ajatuksistaan tai tunteistaan. Samat ongelmat jatkuvat tässä suhteessa. Minun pelko, että olen huono ja minut jätetään. Pelko, että mies kuolee. Että en kestä kritiikkiä tai sitä, että toinen ei ole samaa mieltä kanssani ym. Nyt täytyy pitää pää kylmänä ja seurata mihin asiat lähtee menemään. En halua pilata tätä suhdetta, tässä on vielä toiveita vaikka mihin. Haluan asua rivitalossa. Haluan, että olemme urheilullisia ja että meillä olisi koira! Ei kait pahoja toiveita. No niin nyt en kirjoita enempää. Olen onneksi laihtunut muutaman kilon ja yritän jatkaa. Olen saanut ne pois jokapäiväisellä lenkkeilyllä ja hyvin tiukalla ruokavaliolla.

Tänään on ollut kiva päivä! Aamusta oli aika myrtsi olo vielä, mutta nyt jo parempi. Kävimme kaupassa jo aikaisin aamulla. Menimme kävelemällä, että saadaan liikuntaa ja säästää auton bensaa. Kaupasta ostin pelkästään terveellistä syötävää. Salaattiaineksia ym. Ei herkkuja. Nekin herkkuihin tunkemani rahat voi nyt käyttää miehelle nikotiinin korvaustuotteisiin. Ostimme nyt nikotiini imeskelytabletteja niin niillä saa vähennettyä ainakin, ettei tarvi tunnin välein vetää röökiä. Jokainen vähennetty rööki on hyvä asia ja vie kohti terveempää tulevaisuutta. Ja noita ainakin nyt niin kauan, kuin saa ne lääkärin määräämät vieroituslääkkeet. Olen tyytyväinen ja hyvillä mielin, että mies suostuu noita käyttämään. Paljon parempi tunne nyt. Hän on minulle niin tärkeä, että haluan, ettei turhaan tuhoa itseään. Haluan tosiaan meille sen muuton, rivitalon, koiran ym. Ja haluan itseni kuosiin ja läskit veks. Onneksi olen saanut muutamia kiloja pois.

Olen koko aamupäivän siivonnut ja mies on auttanut. Nyt alkaa olla paikat kunnossa ja suunnittelen, että jos menisin käymään vielä lenkillä. Kahden aikaan on ruoka ja se on mulla tänään tonnikala salaattiateria. Menen nyt alhaisilla kaloreilla.

Mökille ei lähdetty, kun sinne luvattu ukkosilmoja. Ihana, kun ei tarvinnut lähteä sinne.

Päivä on jatkunut tosi kivasti. Lähdinkin käymään vielä kävellen eräällä kirppiksellä ja mies lähti mukaan. Se kirppis on yksi niistä paikoista, jossa en ole käynyt melkein vuoteen, kun en ole halunnut näyttäytyä näin lihavana. Nyt olen päättänyt, että menen minne vaan, enkä piilottele enää mistään paikoista. Jos joku jotain ihmettelisi niin sanoisin reilusti, että niin olen tässä vähän lihonut! Ei se sentään mikään rikos ole, minkä vuoksi pitäisi istua kotona neljän seinän sisällä. Kiva ollut miehen kanssa kävellä. Aamulla tosiaan kaupassa ja myöhemmin siellä kirppiksellä. Mies on tsempannut niin hyvin. Tänään ei ole polttanut, kuin muutaman tunnin välein, kun ennen meni melkein aski päivässä. Kun käveltiin ulkona niin poltti vain yhden per lenkki. Hän todella yrittää ja olen siitä todella iloinen. Pää-asia on, että hän yrittää. Ja yleensä kun mies johonkin ryhtyy todellisella päätöksellä niin se kans menee niin. Hän on itsepäinen. Mutta pelkäsin, että hän olisi itsepäinen juuri toisinpäin, eikä alkaisi yrittämäänkään. Olen kyllä valmis tukemaan kaikin mahdollisin tavoin, koska asia on minulle niin tärkeä. Toivon, että tämä jatkuisi näin hyvin. Tottakait takapakkia tulee varmasti jossain vaiheessa, mutta tärkeintä on, että joku päivä se loppuu kokonaan.

Parisuhdekin tuntuu heti läheisemmältä ja paremmalta, kun kumpikin yrittää ja puhaltaa samaan hiileen, eikä kiukuttele toisiaan vastaan. Söin tonnikalasalaatin. Illaksi varattu vesimelonia. Meinaan vakaasti jatkaa kevyttä ruokavaliota ja liikkumista, kun mieskin kerran yrittää. Mökille menemme vasta kun tulee paremmat ilmat. Viihdyn toistaiseksi ihan hyvin täällä kaupungissa. Täällä pystyy paremmin liikkumaan, kun ei ole hyttysiä kimpussa ja vetiseksi kastunutta mökkitietä, mitä rämpiä.

Ollaan suunniteltu kaikenlaista. Aika näyttää miten minkäkin käy. Nautin nyt tästä kivasta päivästä ja tästä tsempistä niin kauan kuin sitä kestää.

Palataan🙂🌻

Mahtaakohan ystäväni Amassados olla linjoilla vielä? Ajattelen sinua joka päivä ja toivon, että asiat ovat kohtuullisen hyvin.

On ollut aktiivista nyt. Lenkkeilty joka päivä, parikin kertaa päivässä. Käyty eri paikoissa ym. Mies on tsempannut tupakan suhteen. Nyt menee muutama tupakka päivässä, kun ennen meni se aski. Puhuttu paljon asioista. Minä olen luvannut laihtua ja hän lopettaa tupakoinnin. Olen innostanut monilla hyvillä asioilla ja tulevaisuuden suunnitelmilla. Hän on onneksi nyt motivoitunut myös. Suunniteltu uusia liikuntaharrastuksia ja ruokajuttuja. Tänään käytiin melkein 10km lenkki kuumasta ja kosteasta ilmasta huolimatta. Vähän välillä hikoilutti ja meinasi veto loppua, lähinnä minulta. Mies veti lenkin ihan hyvin. Onneksi hänellä on melko hyvä kunto niin siksikin kannattaa nyt hänen lopettaa polttaminen, kun on vielä jotain kuntoa jäljellä. Ja itsekään en ilmeisesti enää täysin rapakunnossa ole, kun jaksan kuitenkin tuon matkan kävellä. Ilman liikakiloja menisi vielä sujuvammin. Nyt olen pitänyt melko tiukkaa ruokavaliota ja paino on pysynyt laskusuuntaan. Liikunta tuntuu olevan se avainsana. Mieliala on ollut ihan hyvä nyt kun ahdistus ja huoli on mennyt pois. Yritän pitää päivät aktiivisena ja täynnä tekemistä niin paremmin pysyy asiat ruodussa.

Palataan!🙂🌻