Mutkia tuli matkaan.. Automyyjä teki oharit ja sen kotteron voi sitten unohtaa. Huoh.. Olen aika pettynyt, kun odotin koko viikon sinne mökille pääsyä.

Jos ei sinne pääse niin tunne, että tekisi mieli ahmia herkkuja vaan koko viikonloppu. Sama mitä tekee jos joutuu kotona istumaan koko viikonlopun ja ne mökin matotkin pestiin jo valmiiksi. Mä en tajua tuollaisia, joiden sanaan ei voi luottaa.. Tässä maailmassa voi kyllä enää luottaa mihinkään kun kaikki yrittävät kilpaa kusettaa toisiaan.

Syön marjoja ja viiliä. Nykyään mun yksi vakiosyötävä. Tuijotan ikkunasta pimeyteen. Viikonlopusta tulee nyt hieman erilainen. Tietäähän sen.. Napostelen herkkuja (kylläkin terveellisiä sellaisia, paitsi limsa) ja otan pillerin tai pari. Roikun facessa. Siinä se.

Tätä kirjoittaessa mies soittaa toiseen autopaikkaan ja yrittää sada sieltä toisen kotteron. Ei tiedä vielä miten käy. Huomenna pitää kuitenkin käydä kaupassa. Tänään olen siivonnut, että sitä ei tarvitse tehdä.

Ilmoittelen miten lopulta käy..

Harvinaisen kiva fiilis. Nukuin hyvin ja heräsin aikaisin. Kävelimme kauppaan jo puoli kahdeksan aikaan. Ilma on kiva, pilvinen, hieman sumuinen, lämmin. Ostimme vain tämän päivän ruoat, kun huomenna nyt menemmekin sinne mökille, auto järjestyi toisesta paikasta eilen vielä myöhemmin illalla. Ostin herkuksi tänään yhden suklaapatukan ja söin sen kahvin kanssa kun tulimme kotiin.

Tuntuu kivalle päästä huomenna hetkeksi eri maisemiin ja yleensäkin mennä jonnekin. Samalla mietityttää onko mökillä kaikki hyvin, ettei ole käynyt varkaita ym. Mökki ei ole meidän, tietenkään, vaan miehen vanhan sukulaisen, joka ei käy siellä koskaan. Saamme käyttää sitä ja pidämme sitä kunnossa, olemme mökkitalkkareita. Ilman meitä se piha menisi umpiryteiköksi ja mökki "homehtuisi" käytön puutteeseen. Kesällä on kattoremontti ja muutakin remppaa. Paljon tehtiin jo viime kesänä. Olen kiitollinen, että saamme käydä siellä ja valmis tekemään paikan hyväksi minkä kykenen. Omaa mökkiä ei ole koskaan vara hommata.

Eipä tässä muuta nyt, hiljalleen teen kotitöitä ja välillä facessa. Mukavin mitä odotan huomiselta on makkaran paisto nuotiolla ja venerannassa käynti.

🙂🌻

Ihanaa mökkireissua AK! 🙂🌻

Koko päivä on mennyt täysin perseelleen. Nyt tympii ja lujaa, joten varoitan: tästä tulee tosi negatiivinen kirjoitus. Aamu oli Ok, lähdettiin ajelemaan mökille. Matkanvarrella pysähdyttiin yhteen kivaan paikkaan, jossa olen ennenkin ottanut kuvia. Yllättävän kylmä ja lunta ja jäätä oli siellä sisämaassa päin vielä. Mökille ei sitten päästy.. Sinne vievä muutenkin surkeakuntoinen tie oli niin lumen ja sohjon peitossa, että autokin jäi kertaalleen kiinni pohjastaan ja minä jouduin työntämään sitä, että saatiin irti ja päästiin edes pois sieltä. Ensin näytti, ettei auto liikahdakaan enää ja joudutaan hälyttämään eräs tuttu mies avuksi vetämään auto pois hangesta, mutta lopulta mies sai sen lujaa kaasuttamalla jälleen ajourille ja päästiin pois sieltä, keskeltä metsää. Olin todella pettynyt, ettemme päässeet mökille. Itkin jo siellä metsässä. Mieskin oli pahalla tuulella. Käytiin sitten kaupassa siellä ja ajettiin kotiin. Aurinko paistoi kirkkaasti ja sain migreenin. Nyt päätä särkee, lääkkeistä huolimatta ja tuntuu muutenkin, että kaikki on päin persettä. Tiedän, että migreeni tekee aina mielialani ärtyneeksi, mutta tietysti olen pettynyt kun odotin niin kauan mökille pääsyä ja nyt tuntuu, että koko viikonloppu on pilalla.

Masentaa koko elämä. Ja ärsytti, kun miehen tytär soitti ja kyseli oisko meillä yhtään rahaa vipata? Meillä?! Joo, on ihan hirveästi! Tällaisilla sairaseläkeläisillähän on tili pullollaan rahaa. No joo, ymmärrän jos on ruoat loppu ym, mutta kun tämä tytär on aina jo vuosia sitten joka ikinen kerta kun on puheissa isänsä eli siis mieheni kanssa ruinannut rahaa. Muuten ei ole koskaan ollut niin tärkeää hänelle olla isänsä kanssa tekemisissä, mutta avot jos on mahis saada vaikka puupennin verran rahaa niin kiitää kummasti paikalle. Mua tuo tyyli ärsytti jo silloin. Tytär opiskelee ( mikä tietty hyvä asia) käy satunnaisesti töissä ja on pienen lapsen äiti. Ymmärrän, että rahaa on niukasti. Mutta, hän on myös kova tuhlaamaan rahaa. Minua ärsyttää hänen tyyli esittää elävänsä jotain glamourelämää ja facessa ainakin esitellään jatkuvasti uusia vaatteita, koruja, meikkejä ym. Ja myös alko tuntuu maistuvan viikonloppuisin. Tytär on myös pikavippikierteessä ja uskon, että myös käyttää huumeita. Nuorempana pyöri ihan huumepiireissä ja vetivät myös lääkkeitä viinan kanssa. Nyt on käynyt ilmi, että tyttärellä menee satoja euroja kuussa jonnekin, kukaan ei tiedä mihin hän rahaa hassaa, mutta minä olen aika varma, että huumeisiin. Tytär on langanlaiha ja ylivilkkaan oloinen, silmät tapittaa päässä ja pupillit on neulanterän pienet. Kuvioissa pyörii jätkä, joka ainakin ennen oli huumenuori, ajelee hienolla prätkällä ja ihmettelen mistä siihenkin on rahat saatu. Tytön äiti ja vaari ovat suht varakkaita ja auttaneet tyttöä rahallisesti, mutta nyt on ilmeisesti rahahanat pistetty kiinni niin alkaa meiltä mankuminen. Miehellä on kaksi tytärtä ja koskaan kumpikaan ei soita isälleen vain kysyäkseen mitä hänelle kuuluu tai miten voi? Tytöt ei edes tajua, että ei ole itsestäänselvää, että heidän isänsä on edes hengissä ja aika pitkälti minun ansiosta. Minä sain miehen eroon rankasta alkoholinkäytöstä, takana oli jo yksi sydänkohtaus ja lukuisia muita vähältäpititilanteita. Alkuvuosina olisin halunnut kovasti tutustua tyttäriin ja kutsuimme usein kylään ym. Teimme ruokaa jne. Muutamia kertoja onnistui, mutta pikkuhiljaa huomasin, että he eivät koskaan soita tai käy oma-aloitteisesti, saattoi mennä kuukausia, ettei heistä kuulunut mitään. Pikkuhiljaa luovutin ja ajattelin, antaa olla. Siinä suvussa vain raha merkitsee. Tytöt ovat oppineet sen. Lisäksi olen huomannut vuosien varrella, että tuo toinen tytär on tosi kiero ja manipuloiva. Mielestäni hän valehtelee paljon ja mieheni ottaa kaiken tosissaan ja uskoo. Yritän joskus vaivihkaa sanoa, että onkohan tuo nyt ihan totta.. Katsoin äsken facesta niin taas on uusia kuvia, joissa biletetty ja esitellään uusia vaatteita. Minä sanoin miehelle, että meidän rahoja ei sitten jaeta penniäkään minnekään. Ärsyttää kun itseläkään ole varaa ollut vuosiin käydä edes kampaajalla, ei ostaa vaatteita, ei yhtään mitään. Ihmekään jos alkaa näyttää rupsahtaneelle kun ei voi mitenkään panostaa itseensä! Ruma, vanha tuulipuku päällä kulkea itseään nolaamassa.

Tunnen olevani surkea, vanha, mielisairas lehmä, mutta siltikin..jotenkin mua ärsyttää se koko tytär niin lujaa. Varmaan olen kateellinen, kun facen kuvissa on pitkä, hoikka, pitkähiuksinen, kaunis nuori nainen, minihame ja tissitoppi päällä, korut ja helyt sun muut, on lapsikin jo nuorena, kohta myös hyvä ammatti opiskeltuna. Sehän on kaikkea sitä mitä minulla ei ole. Ei myöskään ole ollut koskaan rikasta äitiä tai vaaria auttamassa, ei rakastavaa isää, ei lemmikkieläimiä, ei yhtään mitään. Suoraan sanottuna tyttö on ylimielisen lutkan näköinen. Ennen oli kivan ja asiallisen näköinen. No, ajat muuttuvat. Joistakin kasvaa prinsessoita ja toisista rupsahtaneita, hulluja, tyhjäntoimittajia.

Myös mies ärsyttää. Tekisi mieli lähteä litomaan. Miten helkkarissa tällaisessa suhteessa, jossa ei ole mitään seksuaalista kontaktia voi pysyä naisellinen itsetunto hyvänä?! Ei mitenkään. No, ei sekään mitään. Olen jo tottunut, edellinen suhde meni samalla tavalla, loppuvuodet olin ilman seksiä. Nyt menee samalla tavalla. Olen varma, että ne on nämä mun läskit miksi miehellä ei "pelitä". Vittuako tässä sitten yhdessä ollaan jos minä naisena olen niin ällöttävä?! Taidan olla vain siivous ja kodinhoitokone, joku helvetin äidin korvike, mikä lie!!! Anteeksi vain, mutta olen raivona. Tekisi mieli haistattaa pitkä paska ja häipyä. Olen täysin turha ihminen tässä maailmassa ja olisi kaikille läheisille palvelus jos hyppäisin jorpakkoon!

Eilen olin vielä hyvällä tuulella ja täynnä optimismia. Nyt olen vajonnut, jonnekin. Mietin, että tuskin kukaan on koskaan ymmärtänyt minua oikeasti tai sitä, että en ole pelkästään ilkeä, laiska, oikutteleva vaan minulla on persoonallisuushäiriö. Äiti ei tajua mikä se on, vaikka olen sitä vuosikaudet yrittänyt selittää. Äiti ei edes usko, että minulla olisi mitään mt-ongelmia. Minua loukkaa se, ettei äiti myönnä, että minulla olisi oikeasti mielenongelmia. Tuntuu ahdistavalta, että hän vähättelee niitä ja etsii syitä aina muualta. Mies ei myöskään ymmärrä persoonallisuuttani. Olen yrittänyt puhua millainen lapsuuteni ja nuoruuteni on ollut ja mistä mikäkin johtuu, ettei hän luulisi, että olen vain "vittumainen" ihminen, kuten kerran kännissä sanoi. Myös exä ihmetteli luonnettani ja piti veemäisenä. Ei minua ymmärrä kukaan, eikä lähimmäiseni tunnu edes ymmärtävän mikä on personallisuushäiriö. Niinpä ongelmistani en myöskään voi puhua, ne ikäänkuin vaietaan ja leikitään kuin ei mitään vikaa olisi. Ei siis ole itsekään helppoa tietää pitäisikö puhua vai olla hiljaa. Enimmäkseen en jaksa enää avautua kun en saa vastakaikua koskaan.

Jotenkin tuo, että olen koko talven odottanut mökille pääsyä ja nyt se meni pilalle saa minut tuntemaan, ettei tässä elämässä ole enää mitään. No, tietysti pääsen sinne kun lumet sulaa, mutta mistä tietää kuinka kauan siihen vielä menee..

No joo, eilen oli huono päivä..
Olin illalla jo aikaisin niin väsynyt koko päivästä, että nukahdin ajoissa. Otin illalla allergialääkkeen, jonka pitäisi olla väsyttämätön. Voi olla, mutta mielestäni myös tehoton. Nenä hieman tukossa ja kasvojen iho punoittaa. Taidan vastees pysyä niissä vanhoissa vaikka väsyttävätkin, mutta en ota joka päivä niin sama, vaikka välillä olisikin väsynyt.

Selkä ja käsivarret vähän kipeät auton työntämisestä. Mies laittoi mökin omistajalle viestiä ja pidämme tässä pian palaverin ja saamme kait jonkun auraamaan sen tien. Se ei ole ihan pikkupätkä vaan kolmisen kilometriä umpimetsään. No, sen näkee sitten.

Juon vielä aamukahvia. Heräsin seitsemältä ja roikkunut facessa. Suunnittelin, että kun renkaat on vaihdettu autoon niin menisimme käymään eräässä paikassa mihin ei kävellen pääse. Siellä olisi kuvattavaakin. Mutta nyt sataa, joten täytyy tarkkailla jos tulee parempi ilma. Muuten mieliala just tällä hetkellä melko Ok.

Huonoa täälläkin. Kaikki on todella vaikeaa tällä hetkellä. Jatkuva huoli tuosta yhdestä kissasta, joka edelleen oirehtii vaikka ehdin jo huokaista että olisi jo terve. Ei ole. En tiedä mistä saan rahaa sen hoitamiseen ja tutkimiseen uudelleen. 1,5 kk takainen sairaalakeikka vei jo luottokortin melkein tappiin. Olen ollut ahdistunut ja levoton. Viime yö meni taas valvoessa ja itkeskellen. Miksi minun elämäni on tällaista? Mitä pahaa olen tehnyt, että kaikki vastoinkäymiset osuvat kohdalleni? Kuolemat, pettämiset, erot, lupaavan urheilu-uran loppuminen, sosiaalisten suhteiden loppuminen, masennus, ulkonäköongelmat, opiskelun kariutuminen, potkut töistä, työttömyys, sairaus, tyttären itsetuhoisuus (oirehtii koska minä oirehdin), kyvyttömyys luottaa enää kehenkään, yksinäisyys, taloudellinen ahdinko, exän jättämä velkakierre... mitähän jäi mainitsematta. Minulla oli ihan hyvä elämä ennenkuin exä tuhosi sen. Nyt ei ole mitään. Kissat ovat olleet ankkurini tähän elämään ja nyt kun tuo yksi sairastaa koko ajan, pelkään, että sekin jättää minut. En kestä jos kuolee. Olen niin epäonnistunut ihmisenä että eläimetkin sairastuvat ja voivat pahoin kanssani. Hyvänä hetkenä tuntuu, että olen ihan ok mutta suurimman osan ajasta koen epäonnistuneeni kaikessa. En ole saanut mitään aikaan elämässäni ja kuitenkin tässä ollaan jo keski-ikäinen.

Joku tuolla muualla kirjoitti masennuksen kroonistumisesta. Minulla varmaan on sama tilanne. Jos on lapsesta asti kuullut olevansa läpimätä, hyödytön, elämänpilaaja, ruma, lihava, laiska ja niin tarpeeton tälle yhteiskunnalle ettei edes siivoojaksi kelpaa (70-luvulla se oli täysin halveksittu ammatti, pohjasakka) ei voi odottaa kovin vankkaa itsetuntoa mihinkään. Yhtään koulua en ole saanut käytyä loppuun asti. Olen kai alitajuisesti vastannut niihin odotuksiin mitä minuun kohdistettiin. Kun sinulle kerrotaan lapsesta asti, että olet nolla ja sinusta ei tule mitään, kai sitä vaan sitten toimii niin, että täyttää sen ruudun. En saanut lapsena apua, vaikka yritin sitä pyytää. Kukaan ei auttanut. 90-luvun alussa oltiin jo herätty lastensuojelutyössä vähän paremmin, mutta pikkupaikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa ja jälleen asiat kohdallani vaan lakaistiin maton alle. Yläasteen koulukuraattori oli ainoa joka otti asiat vakavasti ja lähetti minut sosiaalitoimistoon lastenedunvalvojalle. Tämä oli kuitenkin luokkakaverini äiti ja jälleen sekin auttamistie tyrehtyi siihen kun vanhempani selittivät suu vaahdossa miten vaikea teini olin. Oikeasti en edes ollut vaikea. Oireilin, koska lapsuudesta jatkunut väkivalta, henkinen ja fyysinen pahoinpitely aiheuttivat ahdistusta eikä ollut mitään tahoa josta saisi apua. 13-vuotiaana suunnittelin IM. Sitä ennen olin jo toivonut usein kuolevani. Nyt kun katsoo kadulla roikkuvia nykyteinejä, siinä ne vaikeat kakarat ovat, jotka imppaavat liimaa, narkkaavat, ryyppäävät, varastavat, hakkaavat nuorempia lapsia rahan toivossa, rikkovat bussipysäkkejä jne. Minä en tehnyt ikinä mitään sellaista. Silti olin vanhempieni mielestä kamala ja ylimielinen, josta ylpeys on hakattava pois.

Kerroit AK ettei äitisi ymmärrä tekojensa seurausta eikä sitä, että lapsuutesi ja hänen sinuun kohdistama väkivalta on aiheuttanut pysyvät traumat ja muutokset persoonassa. Tuttua. Minun isäni mielestä hänkään ei tehnyt mitään väärää. Minussa oli kaikki syy. Perimmäinen syy oli, että olin syntynyt. Sitä vihaa minuun piti hakata. Isän sisarusten mielestä näistä asioista ei ollut ikinä soveliasta puhua ääneen. Ei koskaan eikä missään. Tätini sanoi joskus ettei ole fiksua pestä likapyykkiä julkisesti, että kotiasioista ollaan hiljaa. Samaisen tädin aviomies teki IM silloin 80-luvulla. Tädistä tuli työkyvytön ja myös hänen tyttärensä, serkkuni, joka silloin oli jo melkein teini-ikäinen sai siitä traumat. En tiedä miten asiaa ikinä käsiteltiin heidän perheessään. Meillä siitä ei ainakaan saanut puhua. Sen tiedän että serkkuni ei ole pystynyt olemaan oikein työelämässä. Miehensä siivellä elää. Ei olla tekemisissä, joten en kovin tarkkaan enää tiedä. Mutta tämä asenne lienee kertoo siitä, että hiljaisesti hyväksyttiin vaan kaikki vaikka tiedettiin mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Isän sisarukset pitävät minua vaikeana ihmisenä kun tuon julki joka tilanteessa, kuinka halveksin isän väkivaltaisuutta ja alkoholismia ja etten pysty antamaan anteeksi lapsena koettua jatkuvaa pahoinpitelyä. Samoin minusta tuntuu ettei äitinikään oikein tajua mitä seurauksia tällä kaikella on ollut ja on edelleen. Itseasiassa monet asiat ovat pulpunneet pintaan muistin syövereistä tässä viime aikoina.

Niinpä tässä ollaan taas siinä vaiheessa, että mietin mihin elämäni on menossa. Ja mitä enemmän mietin, sen surkeammalta kaikki näyttää.

Katsoin viikko-pari sitten telkkaria pitkästä aikaa. En yleensä avaa koko vehjettä koska sieltä tulee pelkkää paskaa, mutta nyt olin kotona sellaiseen aikaa ettei ollut muutakaan enkä halunnut kuunnella radiota. Tuli joku ohjelma toisenlaisista äideistä. Vuorossa oli nuoripari, joka kuukauden seurustelun jälkeen olikin raskaana ja kummatkin asui vielä vanhempiensa luona tai jotain sellaista. Tyttö oli joku kohujulkkis. Never heard. 😀 en vissiin lue Seiskaa kun en enää tiedä Suomen kohujulkkiksia. 😀 No siinä sitten ohjelman aikana muuttivat yhteen ja poika esitteli raskaana olevalle tyttöystävälleen lukujärjestyksen, johon oli merkinnyt kotityöt. Tytön tehtävä oli pestä vessat ja pöntöt. Kuulemma se ei ole miesten työtä. Kukaan raavas mies ei kuulemma putsaa paskapönttöjä! Tyttö vaan nyökytteli epäuskoisena. Ohjelman lopulla erosivat. Siinä siunaamalla hetkellä kun se jannu alkoi puhua, että pönttöjen kuuraus on naisten hommaa, sinä AK tulit mieleen! Muistan miten kerran kiehuit raivosta kun miehesi pitää sinua pönttöjen putsaajana eikä ikinä tee sitä itse. Hölmö assosiaatio. Onko miehet niin ääliöitä, että naisen arvo on oikeasti paskapöntönkuuraajana?!

Olen yrittänyt saada aamun käyntiin. Siivosin saunan. Se on aina yhtä vastenmielistä konttaamista lauteiden alla. Ja taas sai aukoa viemäriä kun saunan lattiakaivo ei vetänyt. Siihen löytyi kyllä syy suihkun puolelta. Ne yhdistyy siis samaan kaivoon ja olin viimeksi laittanut sen suihkun hajulukon niin tiukkaan että peitti saunan puolen valuma-aukon. Nyt mietin menisinkö jumppaan vai kävelemään. Auringonpaiste sai minut piristymään ja unohtamaan murheet hetkeksi. Olen kaivannut Pojun seuraa ja juttelua hänen kanssaan. Yöt tuntuu niin yksinäisiltä ja ahdistavilta, mikä on sinänsä hassua koska emme Pojun kanssa juuri viettäneet öitä yhdessä hänen lapsilaumansa vuoksi. Minä en halunnut siellä yöpyä. Tiedän, että tämä on vain jotain kaipuuta joka menee ohi. Kuitenkin siinä vaakakupin toisessa päässä painaa ne syyt miksi halusin lopettaa suhteen/tapailun.

Paino on vihdoin pudonnut alle 90. Tämä tarkoittaa yli 8 kilon laihtumista. Viime viikolla toinenkin ihminen sanoi että olen laihtunut. Hän sentään näkee minua pari kertaa viikossa vapaaehtoistyöni merkeissä, joten tuntui hyvältä kun joku sellainen huomaa joka kuitenkin näkee minua usein. Jotain on siis todella tapahtunut. Hitaasti, mutta varmasti. BMI on 32,5. Se on saatava alle 30 ennenkuin voin päästä rintojen pienennysleikkaukseen. Tai kyllä saan tarvittavat "roikkumispisteet" jo muutenkin ihan koon vuoksi, mutta pistetaulukossa ei huomioitu niska-hartiavaivoja tai toimintojen rajoittuneisuutta jos BMI oli yli 30. Valitettavasti omat utareeni on edelleen samanlaiset ämpärit vaikka olen laihtunut. Ei siis kannata meikäläisen ainakaan olettaa saavansa mitään b-kuppia, vaikka laihtuisi kuinka.

Amassados, olet päiväni ilo☺️❤️ Kiitos, että olet kirjoittanut! Olet minulle tärkeä ja ajattelen sinua joka päivä, aina jossain välissä käyt mielessäni. Kirjoituksessasi lapsuudestasi oli taas huikean paljon samaa kuin minulla on ollut. Niin paljon, että se ansaitsee taas ihan oman kirjoitusosionsa. Ja luultavasti käytän paperia, kynää ja ranskalaisia viivoja, kun teen muistiinpanoja kirjoitustani varten. Muistini ja keskittymiskykyni ei ole varsinkaan ärsyyntyneenä kovin kummoinen niin en muista enää mitä piti vastata jos en lunttaa muistiinpanoja, kun tässä kirjoittaessa ei näe toisen kirjoitusta niin se on joskus hieman hankalaa. Minun on pakko purkaa tähän nyt lasti tuntemuksiani. Ärtymykseni on jatkunut siitä saakka, kun mökkireissu meni persiilleen. Osa on pms-selittämätöntä ärtymystä, mutta sitä voimistaa tietyt miehen piirteet, ne negatiiviset. Vaikka mies onkin hyvä mies niin hänessä on huonoja piirteitä, kuten tietysti minussa on paljonkin ja kaikissa meissä. Hänessä on reilusti enemmän hyviä, kuin huonoja, mutta ne muutama "huono" ottaa minua päähän, kun toistuvat aina vaan. Ne ovat osa häntä ja niinhän sitä sanotaan, ettei toista voi muuttaa mieleisekseen. Ymmärrän sen, mutta ajattelen, että jos nuo piirteet muuttuisivat niin miehestä tulisi entistä parempi. Hah! Lapsellista tiedän.. Mutta, ensimmäinen ärsyttävä asia on se tökeryys hellyyteen. Siitä olen jo kertonutkin. Ei häntä voi ihan kylmäksikään sanoa. Joka päivä halataan ja illalla hyvänyön hali ja pusu ja mies toivottaa hyvää yötä ja sanoo, että rakastaa minua. Mutta minä kaipaisin enemmän, juuri sitä tunnetta, että olisin tärkeä, että hartioita hierottaisiin, selkää siliteltäisiin, kävelyä käsi kädessä joskus. Mutta, yllättäin miehen mielestä ne, kuten vessanpöntön pesukin (!) on akkamaisia juttuja ja hän ajattelee, että hänen miehisyytensä jotenkin vähenisi jos hän alkaisi "paijaamaan" ja "lepertelemään", näin olen miettinyt. Mies on siinä mielessä vanhanaikainen, että on hyvin tarkka, ettei hän vain tee mitään "akkamaista". Pölyjen pyyhkiminenkin on sellaista, just joo.. Ruokaa kyllä tekee, koska on ylpeä taidoistaan keittiössä ja kylläkin ihan ansiosta, koska tekee todella hyvää ruokaa. Mutta sitten se kaikista ärsyttävin. Tätä ei ole sanottu ääneen, mutta luulen, että miehen mielestä minulla ei tarvitse olla omaa rahaa, että naisella ei kuulu olla, mikä on mun mielestä uskomattoman sovinistinen ajatus! Jos esim sain tässä taannoin äidiltäni synttärilahjaksi muutaman kympin rahaa niin mies oli jotenkin myrtsin oloinen, kun puolileikillään hehkutin, että kerrankin minulla on omaa rahaa ja mietin mihin ne käyttäisin. Lopulta kävi, kuten kahtena synttärinä aiemmin. Kun jätin rahan säästöön tulevaa varten, että käyttäisin sen sitten kun haluaisin ostaa jotain todella tärkeää, jotain itselleni. Niin eiköhän taas loppukuusta kun rahat vähenivät meidän yhteiseltä tililtä niin mies ehdotti että lainataan minun synttärirahoista ja minulle maksetaan takaisin sitten kun eläkkeet tulevat. Sanoin napakasti, että en todellakaan lainaa siitä omasta rahastani, kun mies ei sitten kuitenkaan maksa sitä takaisin vaan "unohtaa" koko jutun. Näin kävi viime vuonna. Miehen mielestä ilmeisesti jos saan rahaa lahjaksi niin minun pitäisi antaa se yhteiseen "talouskassaan", joka on mielestäni täysin väärä ajatus. Raha on annettu minulle siksi, että saisin kerrankin ostaa itselleni jotain. No, jotenkin ovelasti mies nyt kuitenkin sai minut taas suostuteltua, että lainasin sittenkin ja sanoin monta kertaa, että nyt hän sitten kans maksaa takaisin ja lupasi maksaa. Nyt sitten ostettiin se auto ja siihen meni iso osa rahoista. Mies lupasi, että maanantaina eli tänään saan sen rahan. Aamulla lähti käymään tyttärensä luona pitkästä aikaa kun on auto ja auto on rekisteröity tämän tyttären nimiin ja vakuutukset sun muut otettu hänen nimiin, kun mies ei saisi niitä jonkun olikohan luottotietohäiriöiden vuoksi tai jotain sellaista. Ja auto piti rekisteröidä tänään. Yhtäkkiä muistin, että Ahaa, tänäänhän on maanantai ja minun piti saada rahani. Mies ei ollut puhunut niistä mitään. Aamulla vain mainitsi, että tilille jäi vain vähän rahaa kaikkien maksujen jälkeen. Tuli heti tunne, että nyt vedotaan että on vähän rahaa, ettei minulle tarvitse maksaa. Rupesi päässä kiehumaan ja kun hän tuli tyttärensä luota niin kysyin milloin meinaa maksaa minulle sen rahan. Hän meni jotenkin vaikeaksi ja mutisi, että tietysti hän voi sen maksaa vaikka heti. Ja lähti keittiöön. Jäin odottamaan, eikä mitään kuulunut. Mies pelaa taas tuota paskapeliä, että yrittää jos minä unohtaisin koko jutun ja minulle ei tarvitsisi maksaa. Voi vittu, että olin raivona. Minun olisi pitänyt mennä perässä ja kysyä, että annatkos nyt sen rahan ja lyödä nyrkkiä pöytään! No, en tosiaankaan alennu kerjäämään häntä maksamaan minulle minun lahjaksi saaduista rahoista lainattua rahaa meidän yhteisistä rahoistamme. Todella sairasta. Mies on vain hiljaa ja yrittää alistaa minut etten enää pyydä rahaa takaisin. Olin aivan raivona, mutta kerrankin päätin, että en ala raivoamaan vaan pysyn hiljaa ja "otan" rahan jossain välissä, kyselemättä, joko tililtä tai lompakosta. En muutenkaan alennu enää raivoamaan asioista vaan otan uudet käytännöt. Minua ei enää veivaa yksikään helkkarin ukko! Exä oli samanlainen, varasti rahani heti tilaisuuden tullen, lainasi jopa äidiltäni ja jätti maksamatta, laskut ja vuokrat jätti maksamatta. Nyxä kyllä hoitaa säntillisesti kaikki maksut, mutta tuo, että hänen mielestään minulle ei tarvitse antaa koskaan, eikä olla omaa rahaa on todella raivostuttavaa ja alistavaa käytöstä. Tiedän, että hän perustelee asian niin, että eihän hänelläkään koskaan ole omaa rahaa. No, ei olekaan, mutta hän polttaa tupakkaa ja siihen menee meidän yhteisiä rahoja. Mikä oikeus hänellä on pistää rahaa tupakkaan, joka on kallista ja minä en saa ostaa mitään. Tästä on keskusteltukin joskus mutta ei siitä ole selvyyttä tullut koskaan. Luulen, että mies on katkera, kun ei enää ole hyväpalkkaisessa työssä, eikä voi hassata rahaa kuten entisessä elämässään jolloin oli omakotitalot meren rannalla, veneet, ralliautoja, kaivinkoneet, moottorikelkat ja kaikki mahdolliset "lelut" joilla mällätä. Miestä tympii kun ei voi elää leveästi kuin ennen ja tuntuu nostavan sitä myös minuun. Myös se, että mies ei saa sitä lemmikkiä ottaa korpeaa häntä ja hän "piilokostaa" sitä, etten minäkään saa mitään. Mielestäni miehessä on naisvihaa sisällä. Se pilkahtaa joskus aina esille. Varsinkin minun naiseus sen jälkeen kun seksielämä loppui on hänelle joku piilovihan kohde. Hän ei tue naisellisuuttani millään tavalla, tuntuu tekevän kaikkensa että minäkään en enää jaksaisi yrittää tulla entisenlaiseksi. Pizzaa kyllä syöttää, että pysyisin läskinä. Eikä tykkää että laitan kuviani faceen. Hyvin vastentahtoisesti joskus kehuu kun oikein kerjään kehuja jostain itsessäni. Mies on juuri sellainen, että hän ei voi sietää sitä että minä en koko ajan kehu ja ihaile ja palvo ja ylistä häntä miehenä, palvele ja ole vaatimatta itselleni mitään. Minähän en kehu jos minua ei kohdella hyvin. Sitten mies kostaa myös omaa seks kyvyttömyyttään latistamalla naiseuttani. Siinäpähän yrittää! Kakkoseksi tulee jäämään. Minua on yritetty koko elämäni latistaa joka puolelta. Joku päivä saattaa olla että saan tarpeekseni paskaa ja pakkaan laukut ja lähden. Olen tehnyt suunnitelman, kerään rahaa, ostan kuorman tavaraa, myyn ne ja se on sitten minun rahaa josta en anna miehelle pennin jeniä. Luulee minua ihan reppanaksi, jota voi kusettaa mielin määrin. Teen itselleni hiljaista suunnitelmaa koko elämästäni. Sitä hän ei tiedä ja jos paska jatkuu niin hän jää joku päivä nuolemaan muniaan yksin. Mies pelkää, että laihtuisin ja jos minulla olisi rahaa niin ostaisin jotain sexyjä vaatteita ja joku toinen mies pian ihastuisi minuun ja lähtien jonkun matkaan. On turvallista, että olen meikitön läski joka masentuneena makaa kotona pieruverkkarit jalassa ja syö pizzaa. Mies varmaan tyytyväinen, että ulkonäköni on mennyt pilalle, ettei ole enää sitä jatkuvaa toisten miesten kanssa kilpailua kuin silloin kun olin hoikka ja kaunis. Äsken ehdotin, että tilataan pizza ja hän suostui heti..heh heh..😉 luulee, että olen tyhmä. Pitäkööt vitun lahjarahat! Joku päivä tulee katumaan. Minustakin tulee hiljainen kostaja. En enää raivoa vaan toimin hiljaa ja joku päivä ylläri on valmis. Loppuikääni en ala olemaan pelkkä siivous ja kodinhoitokone ja miehen vallan alla!!!!!!

Se on oikein AK, että pidät puolesi. On miehiä, jotka haluavat hallita puolisoaan. Vaikka hiljaisestikin. Siten, että toisella ei ole koskaan rahaa ja toinen saa valtaa sen kautta että toinen on ikäänkuin toisen armoilla.
Minulla oli sama tilanne kerran tyttäreni isän kanssa kun erosimme satavuotta sitten. Asunto oli vuokrakämppä, mutta minun nimeäni ei ollut lainkaan vuokrasopimuksessa. En tiedä miksi sitä ei silloin siihen laitettu. Siinä vaiheessa kun tyttäreni isä halusi lähteä muihin maisemiin, hän alkoi uhkailla, että minun pitää lähteä lapsen kanssa. Uhkailu oli täysin absurdia ja idioottimaista, koska telkkaria ja sohvaa lukuunottamatta kaikki asunnon huonekalut ym kipot ja kupit olivat minun. Hänelle ei olisi jäänyt asuntoon mitään. Ei edes haarukkaa ja veistä. Hän vain halusi sen vallan tunteen, että voi heittää minut, lapsen ja rojuni pihalle. Ja tiesi, että rakastin sitä paikkaa asua ja asuntoakin. Pakkomuutto olisi ollut minulle hirveä sydänsuru, ja sen hän tiesi myös. Käytti henkistä väkivaltaa siinä. Tätä jatkui aikansa kunnes olin aivan kyllästynyt ja aloin etsiä omaa asuntoa, ostin oman auton ja aloin tehdä itsenäisiä siirtoja niin että hän huomasi ettei voikaan vaikuttaa minuun siten kuin luuli. Hän kuitenkin teki päätöksensä ja muutti itse pois ja vuokrasopimus vaihdettiin minun nimiini. Takuuvuokra taisi olla kumminkin minun maksama. Sen episodin jälkeen ajattelin, etten ikinä enää järjestä itseäni sellaiseen tilanteeseen jossa kukaan mies voi kiristää minua asumisella. Ja niin vaan exän kanssa sitten kävi kuten kävi kun luotin sokeasti että olemme yhdessä loppuikämme. Meillä oli kyllä omat tilit, mutta hän maksatti minulla isomman osan laskuja vaikka tienasi itse tonnin kuussa käteen minua enemmän. Samaan aikaan kun minä kamppailin, että saan kaikki laskut hoidettua palkastani, hän laittoi koko ajan yksityiselle säästötililleen rahaa jemmaan. Tämä oli mielestäni todella sikamaista. Hyväksikäyttöä. Kerran kun riitelimme rahasta, hän väitti säästäneensä sitä varten että ostaa minulle uuden auton. Omaansa hän vaihtoi uuteen parin vuoden välein. Riidan päätteeksi totesi ettei osta minulle yhtään mitään koska olen joka asiasta mäkättävä ämmä ja että ne on hänen rahoja, joilla tekee mitä huvittaa. Sen jälkeen päätin, että en ikinä koskaan enää luota kehenkään niin paljon, että tulevaisuudessakaan laittaisin omat rahani yhteiselle tilille tai antaisin oman minuuteni jonkun toisen käsiin. Olen nyt kahdessa parisuhteessa nähnyt mitä siitä seuraa.

Silti kotoa ne mallit opitaan. Sinunkin miehesi AK on sen ikäinen, että silloin kun nän on ollut lapsi ja nuori, on ollut ihan normaalia, että vaimo on kotona jolle mies antaa tarvittaessa viikkorahaa. Minun kotoa tuli toisenlainen oppi. Äidin palkasta meni suoraan vuokrat ja muut asumiskulut. Isän palkka olisi pitänyt käyttää ruokaan ja laskuihin plus meidän lasten tarpeisiin. Ikinä ei ollut rahaa. Isä ryyppäsi aina tilinsä ja siitä ei koskaan jäänyt mitään. Minä sisaruksineni kuljin vanhempien serkkujemme vanhoissa lumpuissa. Mustia, sinisiä ja ruskeita vaatteita minulla. Ei mitään tyttömäistä tai kaunista. Usein ei edes puhdasta tai ehjää. Minua luultiin usein pojaksi. Uudet vaatteet saatiin vain syksyllä kun koulu alkoi sekä koulun päättäjäisiin. Minua pilkattiin ja haukuttiin koulussa myös pukeutumisen takia ja kun yläasteella aloin ostaa omilla kesätyörahoilla uusia vaatteita, isä alkoi huoritella ja pilkata pukeutumistani kun yritin näyttää edes tipan verran tytöltä. Muistan kuinka löysin Seppälästä valkoisen kauluspaidan, jossa oli rinnassa painettuja ruusuja. Ihanan tyttömäinen ja todella nätti paita. Sopi hyvin farkkujen kanssa. Kun tulin se päällä ensimmäistä kertaa koulusta kotiin, isä oli vastassa eteisessä ja nauroi pilkallisesti että tuollaisenako olet ollut koulussa. Että voi jeesus sentään, mene huomennakin pitsipaita päällä kouluun niinkuin mustalaisämmä! Ei sinusta sen parempaa tule, ketä luulet kusettavasi.

En ymmärrä miksi näitä muistoja pulppuaa nyt vähän väliä mieleen. Tiedän, että minulla on tässä yksi ihmiselämä käsittelemättä ja isän kokoinen tragedia mutta eipä tässä tilanteessa oikein ole voinut alkaa terapiaa etsiä. Sekin on niin kaksiteräinen miekka. Tuntuu luovuttamiselle jos kaiken tämän taistelun jälkeen päädyn kumminkin terapiaan ja ehkä kroonisen masennuksen kautta kokonaan sairaseläkkeelle. Tai miksi sitä kutsutaankaan. Olen koko elämäni taistellut pysyäkseni hengissä, oikeuttaakseni olemassaoloni. Onko taisteluni ollut turhaa rimpuilua vastavirtaan, jonne on mahdoton nousta? Nytkin on tosi paska fiilis kun olin tehnyt suunnitelmia tulevaisuuteni varalle syksyn osalta ja nyt se vaihtoehto A ei ainakaan toteudu. Sain sentään eilen soitettua yhden pakollisen puhelun, jota olen lykännyt tammikuusta lähtien. Ei ollut hammaslääkäriin, vaikka sinnekin pitää ihan pakosta nyt ottaa yhteyttä. Yhdestä paikasta on pala pois, tunnen sen selvästi kielellä. Se on juurihoidettu hammas, joten ei särje. Pahimmassa tapauksessa on siis jo täysin kuollut koko hammas ja ei enää auta paikkailut.

Nyt on niin kova migreeni taas, ettei ajatus kulje oikein loogisesti. Lopetan hetkeksi. Ainiin, söin minäkin pitsaa tänään. 😀 Koin, että ansaitsin sen huonojen uutisten jälkeen. Tänään en kyllä muuta syö ja täytyy käydä kävelemässä illalla vielä. Pitsassa on kumminkin yli mun koko päivän kalorit. Haluan laihtua edelleen, ,joten kalorit on oltava joka päivä miinuksella. Mulle tää laihtuminen on puhdasta matematiikkaa. Inhosin sitäkin koulussa ja inhoan tätä laihduttamistakin mut jos ihmisen BMI on 32,5 on se sairaalloisen lihava. Siinä ei mitkään selittelyt auta.

Yritän kirjoittaa jotain käsitettävästi tänne, vaikka tuntuu, että aivot on ihan puuroa. Ärsyttää, että joka kerran, kun aion kirjoittaa tänne pitemmästi ja jäsennellysti niin joudun johonkin väsyttävään tapahtumien virtaan ja hukkaan voimani, enkä jaksakaan kirjoittaa tänne, kuin jotain pintaliipaisua.

No, kevennyksenä, ennenkuin menen rasittaviin asioihin kerron, että pitkään (vuosia) ilman alkoholia ollut ihminen voi mennä niin "huppeliin" alkoholilla kostutetun kakun ahmimisesta, että lennokkaassa olotilassa menee sopimaan kummallisia asioita tuosta vaan.. Epäilen, että olin kakusta humalassa, kun soitin äidilleni ja ilmoitin päättäneeni juuri, että lähitulevassa eli tämän kuun aikana tulen käymään kylässä siellä. Siis äidilläni. Olen kyllä pikkuhiljaa kypsynyt ajatukseen, että haluan tavata äitini vuosien jälkeen, kun elämä on kuitenkin lyhyt ja arvaamaton, enkä halua kokea sitä, että äidilleni tapahtuu äkisti jotain ja minä en ole vuosiin käynyt siellä, vaikka mitään muuta estettä ei ole ollut, kuin omat estoni ja huonot muistoni siitä kylästä. Olen kertonut äidilleni, että olen nykyään läski, mutta en halua antaa sen enää vaikuttaa elämäni asioihin, enkä suostu enää häpeämään itseäni ja että äitinikin olisi syytä lopettaa krooninen ulkonäkönsä haukkuminen ja että tästälähtien keskitymme kaikkeen olennaiseen. Äitini on hyvin onnellinen, että olen vihdoinkin menossa sinne ja kertoi, että on odottanut minua kovasti, mutta ei ole halunnut painostaa tulemaan, kun ei ole ollut varma mikä minun (psyykkinen) vointi ja jaksaminen on. Matkaa on kuitenkin satoja kilometrejä. Olemme jutelleet pitkiä puheluita asioista yleensä. Kuitenkin, huvittaa tuo, että se viimeinen rohkaisu päätökselle tuli kakkukännin ansiosta..

Sitten ne rasittavat. Eilen aamulla päätin, että mies todellakin saa maksaa mulle sen velan. Raivo oikein nousi, kun huomasin, että yritetään vedättää taas, että unohtaisin koko asian. Lähdimme kauppaan ja hississä kysyin milloin meinaa maksaa ne rahat mulle? Katsoi minuun kuin jankuttaisin taas jotain ihan hullua asiaa. Paloi pinna ja annoin kuulua, että totta helvetissä hän maksaa sen rahan mulle ja mua on ihan turha yrittää vedättää, raha kuuluu mulle, koska se oli äitini synttärilahja mulle! Mies oli selvästi ärsyyntynyt, mutta ei puhunut mitään. Selvästi oli ärtynyt, kun pistin lujille, enkä antanut kiltteyttäni asian olla, kuten usein on käynyt. Olen mielessäni päättänyt, että yksikään ukko ei enää kuseta multa rahaa, ei yhtään penniä! Exähän oli oikein "ammattivaras" ja olen saanut siitä jo niin trauman, että raivo alkaa kiehua jos huomaan, että minua yritetään kusettaa raha-asioissa. Lujille se otti, niin monta kertaa sain asiasta jankuttaa, mutta sainpa rahani ja enää en koskaan "lainaa" kun en kerta saa rahoja suosiolla takaisin. Tosin, eipä mulla rahaa olekaan kuin kerran vuodessa, kun äiti antaa synttärilahjaksi. Mua risoo myös se, että aikanaan lainasimme äidiltäni 400e ja sitä ei ole maksettu takaisin kuin osa. Viime kesänä lainattiin 200e kun oli hätä menettää auto jos ei erästä maksua makseta. No, en olisi halunnut äidiltä lainata, kun arvasin että maksamatta jää. Mies lupasi, että maksetaan varmasti. No, ei ole maksettu tähän päivään mennessä. Vaikka usein kyselin, milloin maksamme äidille. No, ei kyllä ollutkaan rahaa, mutta huomasin, että miehellä ei ole halua edes maksaa. Tietää jo etukäteen, että äitini on niin kiltti, ettei nosta meteliä asiasta. Minua taas vituttaa suunnattomasti, että jokainen mieheni huijaa äitiäni rahallisesti. Exä jäi satoja euroja velkaa äidilleni. Äidilläni on pieni eläke ja elää hyvin niukasti. Silti lainaa aina jos joku osaa tarpeeksi säälittävästi pyytää. Mies ikäänkuin "unohtaa" velan, kuin sitä ei olisi olemassakaan. Ja jos sen ottaa puheeksi hän ärtyy, mutta ei tee asialle mitään. Exä oli samanlainen, tosin ärtymyksen asemesta selitteli muka hyväntuulisena ummet ja lammet milloin aikoo maksaa ym. Nyxä ei edes lupaa maksaa. Viime kesänä itkin äidilleni, että minua hävettää kun ollaan hänelle velkaa. Äitini armahti koko velan, mutta asia hävettää yhä. Ikinä en anna enää miehen lainata äidiltäni, eikä myöskään minulta. Se on loppu nyt!!!

Exä jätti myös laskuja ja vuokria säännöllisesti maksamatta. Nyx onneksi on erittäin tarkka, ettei mitään virallista laskua jää maksamatta ja tulostaa kuitit talteen ym. Se on onneksi hyvä asia, mutta sitten jos on tilaisuus jättää omille lähimmäisilleen maksamatta niin sen tekee. Ällöttävää! Siskonsa mieheltä (jota oikeasti vihaa) sai suostuteltua lainaamaan 2000e ja eikä ole maksanut tähän päivään. Luonnollisesti välit poikki siihen suuntaan. Miestä ei harmita kait, koska vanhat riidat taustalla ja muutenkin huonot välit.

Amassados, olet oikeassa siinä, että mies on sitä ikäluokkaa, että heilläkin isä on hoitanut ja hallinnut raha-asiat ja äidille ostettu "kaikki tarvittava" isän lompakosta. Kuten sanoin, mies oli ennen hyvätuloinen (myöskin työnarkomaani) jolla ei ollut rahasta puutetta ja ensimmäisen vaimon kanssa oli hieno talo, pelit ja vehkeet. Myös toisen vaimon kanssa oli vakavarainen elämä. Haittana, ettei koskaan kotona kun työnarkomaani ja vapaa-ajalla enimmäkseen kännissä. Kun oli rahaa juoda. Miehen isä jo aikoinaan oli kova työmies, joka ansaitsi perheelle hyvät rahat ja siitä "palkintona" ratkesi juomaan muutaman kerran vuodessa muutaman päivän putkia. Tuurijuoppo. Minut tavatessa oli vielä hyvä palkka ja viinakin maistui. Sitten vammautui selkä niin pahoin, että loppui työt, muutakin vaivaa. Tulotaso romahti ja siitä ei mies ole vieläkään "toipunut". Tavallaan ymmärrän sen, että hänelle on vaikeaa elää perse auki, kun on tottunut, että rahaa on. Ja on aina ollut ylpeä siitä, että on omalla työllä ansainnut rahat jo nuoresta lähtien. No, viinanjuonti onneksi loppui meidän suhteen alussa jo ja elämäntapa muuttui. Nykyään 2-3 kk välein muutama olut, kirkasta viinaa ei koskaan. Siihen olen tyytyväinen, että on Alkon suhteen niin hyvin pysynyt aisoissa. Tietää, että jos alkaisi pämppäämään niin meidän suhde loppuisi. Ja kun minä en juo niin ei ole houkutuksia hänelläkään liikaa. Tosin exä oli myös tuurijuoppo, joka minut tavattuaan "raitistui" jopa 14 vuodeksi, mutta alkoi vetää viinaa, kun oli mielessään päättänyt ottaa eron minusta. Oli maailmalta löytänyt kivoja juoppokavereita ja minä aloin tuntua tylsälle nalkuttavalle akalle, joka ei anna juoda. Oli iloluontoisia juoppoakkoja, joiden nauravaisessa seurassa oli hyvä olla ja reissutyö kun oli ja paljon matkusteli viikot niin "kaksoiselämää" vietti jopa kaksi vuotta, ennenkuin minä sain mitään tietää, oli jo uusi akkakin valmiina ja tämän luo suoraan livahti kun oli minusta eron ottanut.

Pohjimmiltani en luota tässä elämässä kehenkään. Niin monia pettymyksiä on tullut jo ihan lapsuudesta saakka. Olen ollut kiltti, yksinäinen, huono otsetuntoinen, en ole koskaan osannut arvostaa itseäni, olen ollut hyväksikäytettävä ja pelännyt hylkäämistä ja katsellut paljon "sormien läpi" vaikka olisinkin aavistanut ettei kaikki ole hyvin. Olen itsepintaisesti halunnut sitä satua ja kaunista idylliä, kodin onnea, jota minulla ei ole koskaan ollut. Olen halunnut elää haavemaailmoissa ja pudonnut lujaa.

Nyxä on elämäni paras mies siinä suhteessa, että on turvallinen, eikä humputtele maailmalla, hän pitää luonnonläheisestä elämästä, kaikki muut lupaukset (paitsi velan takaisinmaksut) pitävät ja hän on huumorintajuinen, älykäs ja meidän yhteinen elämä sujuu enimmäkseen hyvin. Tietysti ymmärrän, että jokaisessa on ne pimeät puolensa, kyllä minustakin niitä huonoja puolia löytyy vaikka kuin jos aletaan listaamaan, mutta tästä lähtien aion olla suhteessamme "aikuisempi" enkä joku huollettava pikkuvauva. Tyyli siitä, että mies hoiti raha-asiat silloin kun olin sairas ja myöhemmin niin masentunut, etten pystynyt huolehtimaan mistään. Se tyyli jäi ja täytyy myöntää, että minulle se on sopinut koska inhoan raha-asioiden hoitamista, enkä edes hallitse kaikkea niin on helppoa kun toinen hoitaa ne, mutta samalla olen saattanut asemani huonoksi vaatimaan tietoja raha-asioista kun "mies ne hoitaa niin silloin minun ei tarvi niistä kysellä". Ja mies olettaa, että jos saan lahjana rahaa niin se on sitten yhteistä rahaa, eikä minun omiin menoihin.

Olen herkutellut ajatuksella, että saisin jotain romuja myymällä vaikka muutaman satasen rahaa, joita käyttäisin vain minä. Että mulla olisi omaa rahaa ansaittuna jostain ja minä määräisin niitä. Tietty voisin miehellekin jotain kivaa ostaa, mutta vain jos minua huvittaisi. No joo, taidan olla lapsellinen. Omahan on syyni kun ei ole rahaa, kun en ole töissä, mutta kuitenkin. Minulla on joitain erityiskykyjä, joilla voisin "tienata" mutta en ole nykyään siinä kunnossa, että pystyisin niitä tekemään, mutta ehkä joskus...

Tuosta miehen venkuloinnista sen rahan kanssa suutuin niin paljon, että mieleen hiipi taas kerran, että olisi niin helppoa, että asuisi yksin eikä tarvisi riidellä rahankäytöstä ym. Että olisi itsenäinen, mutta siihenpä se sitten jääkin. Totuus on että en missään nimessä haluaisi erota miehestäni, koska muutamaa asiaa lukuunottamatta hän on hyvä kumppani, enkä jaksaisi enää tämän ikäisenä "opetella" elämään yksin. Mutta, aion ottaa uuden linjan tässä suhteessa, ja olla kovempi ja tarkempi kuin ennen. En tingi oikeuksistani enää tuumaakaan, enkä siedä mitään hömpöttelyä. Melkein jo eilen meinasin ladata pöytään vaatimuksen esittää päivämäärä ja suunnitelma milloin menemme naimisiin. Kerroinhan, että mies suuttui vuonna 2013 kun kosi ja en halunnut silloin naimisiin, kun olin niin huonossa kunnossa, enkä tiennyt edes jäänkö henkiin. Mies kerran kännissä totesi, että hänhän kosi kerran ja minulle ei sopinut. Kait se otti taas miehisen itsetunnon päälle kun hän olisi halunnut, sormukset kaikki valmiina ja minä menin puihin. On sitä mieltä, ettei montaa kertaa kysele. Sanoin suoraan, että olen kohta nelikymppinen, en enää mikään teini, enkä ala loppuikääni vain "olemaan avopuoliso". Meillä ei ole edes varaa näillä näkymin ostaa sormuksia, joten saa nähdä tuleeko siitä koskaan mitään. Tosin en kyllä kohta tiedä haluanko enää mennäkään. Exän kanssa en halunnut edes naimisiin, olin nuori ja halusin elää "vapaasti". Exä oli katkera siitä, että en halunnut lapsia ja naimisiin. En ole koskaan ollut oikein perinteistä tyyppiä, joka haluaisi lapsia ja kirkkohäät ym. Ja se hemmetin lemmikkiasia tuntuu nousevan esille vähän väliä.. Musta ihan oikeasti tuntuu, että mies on katkeroitunut siitä. Joka päivä katselee ikkunasta haikean näköisenä toisten koiria kun niitä talutetaan tästä ohi. Mutta kun minä olen allerginen niin minkä minä sille voin. Mies ei usko vaan luulee että esitän allergista. Huh.. Huomaan, että meidän suhteeseen alkaa kertyä kaunaa aiheuttavia asioita kun vuosia vierii.

Minua huvittaa myös suunnattomasti ajatus, että jos tästä vielä hoikistuisin ja muuttuisin "seksikkääksi" kuin ennen niin yhtäkkiä olisikin eri ääni kellossa, se on varma se! Tiedän jo, että sitten kyllä mies soisi minulle taas vaikka mitä, kuten ennen, kun kauneuttani ihailtiin ja mies oli ylpeä, että hänellä on niin kaunis nainen. Taisin olla joku kaunis nukke, jota oli kiva esitellä ja kaverit olivat hänelle kateellisia. Oli myös aktiivinen seksielämä ja olin hyvä tekemään "temppuja" sängyssä. Kuulema paras mitä mieheni on kokenut. No, se siitä.. Silloin kun mies vielä pelkäsi että joku toinen mies vie minut niin oli hyvin "hövelinä" ja se olin minä joka määräsi tahdin. Tosin en nykyään kannata tuollaisia valtapelejä suhteessa, mutta olen varma, että asemani olisi eri jos olisin "parempi sijoitus". Osakkeeni läskinä, seksiä vieroksuvana mt-ongelmaisena taitaa olla laskussa (sarkastista naurua).

Tulipa pitkää tekstiä, huh. Taidan pitää tauon ja palata vielä kirjoittamaan. Pakko hakea iltapalaa ensin.

En jaksanut illalla enää jatkaa, väsy tuli yhtäkkiä. Jouduin ottamaan allergialääkettä ja nyt se väsyttää. Otin peräti kaksi kappaletta. Myös oksettaa. Lidlin huono kahvi kuohuu sisuksissa. Kun auto tuli kuvioihin niin ruokarahat taas kortilla. Tarkoittaa vähemmän ja huonompaa laatua. Tietyistä luomutuotteista en luovu. Syön vähemmän. Ärsyttävä vuodenaika siinä mielessä, että jos en ota antihistamiinia niin naama on ärtyneen punainen. Naama punaisena vähän vaikea tuntea itseään ihmisen näköiseksi. Tuulinen ilma heittää pölyjä liikkeelle. En mene ulos..

Facessa taas aggressioita. Jos olet tuon kaveri niin siksi joku ei ole sinun kaveri ja olepa siinä sitten näiden riitapukareiden ristitulessa. Tänään oli eräs pudottanut mut kavereistaan. Tavallaan hyvä niin, mutta kostoa odotellessa. Onko face lapsellisten ja vinksahtaneiden aikuisten leikkikenttä?! Minulle se on lähinnä elämän lisämauste, enkä jaksa ottaa niin tosissaan. Ihmettelen, kuinka jotkut ottavat sen hyvin tosissaan ja henkilökohtaisesti.

Muutoinkin tämä kevät tuntuu kiihdyttävän ihmisiä ja suoraan sanottuna olen väsynyt, kun tuntuu, että olen viimepäivinä ollut joku "hullumagneetti" ja "kuunteleva korva" vähän joka puolelle, facessa varsinkin. Mun inboxi ei ole mikään mt-toimisto. Sitten kun en jaksa enää lohduttaa niin suututaan. Eräs unohtaa jatkuvasti ottaa lääkkeensä, sekoaa ja yrittää varastaa koko "identiteettini", matkii joka asiassa! Samanlaiset kuvat, päivitykset, kaikki. Lähettää viestiä tuhat kertaa päivässä. Kerjää huomiotani ja suuttuu, kun ei sitä saa tarpeeksi. Pyytelee kavereiksi kaikki samat kuin minulla. Asiasta huomauttaessani alkoi hirveä haloo..itsesääliä ja tuhoisuutta, viestiä viestin perään. Luoja, että olen väsynyt kaikkiin sekopäihin. En uskalla poistaa kavereista. Yrittää itsemurhaa. Olen voimaton. Yritän pitää kauhun tasapainon. Kait se taas tästä..

Live elämässäkin tuntuu kaikki "seonneen". Mies on kauhean levoton ja kelaa asioita stressaantuneena ääneen. Eilen muustakin vainosta kiukustuneena ärähdin, ettei kaikkea aina tarvi niin tarkkaan miettiä, vähiten politiikkaa! Joskus täytyy vaan antaa olla ja mennä. Eihän mies ilkeyttään, on vain alkanut taas stressata raha-asioita kun talous kiristyy. Mutta kun ei se miettimällä parane. Saastuu vain koko ilmapiiri ja minä juuri yritän parempaa ilmapiiriä. En kestä kireää, painostavaa. Siitä sai lapsuudessa tarpeekseen. Mies hölöttää. Äiti hölöttää omia huoliaan. Minä olen hiljaa ja kuuntelen, kunnes väsyn. Facessa vielä painostetaan. Räjähdän sisällepäin ja haluaisin paeta koko maailmasta. Opettelen olemaan raivostumatta. Ennen se oli reagointimallini, eikä ole ollut hyvä. Yritän tuoda tilalle tyyneyttä ja kylmää järkeilyä. Huonolla menestyksellä, mutta kuitenkin.

Joku aivastuttaa ja ärsyttää ihoa. Tuntuu, ettei allergialääke auta. Ulkonäkö kauhea ja vaihteeksi läskit ahdistaa. Eilen sovitin kahta paitaa kaapistani. Ostin ne viime kesänä kesälomareissulta. Keski-ikäisen naisen tanttatelttoja. Tehty läskien piilottamiseen. Olin norsun näköinen! Pitäydyn hupparissa ja tuulipuvun housuissa. Muka sporttinen tyyli käy parhaiten nyt. Pakko lopettaa kirjoittaminen ja tehdä jotain. Eilen pyyhin pölyt, tänään imuroin. Teen vuoropäivinä kutakin.

Palataan🙂🌻

Päivä on taas ehtinyt iltaan. Jotenkin tosi masentunut olo. Ilta-auringon kirkkaus tekee mielen haikeaksi. Mulla on tunne, ettei minusta pidetä missään. Ei ole koskaan pidetty. Ja miten koskaan oikeasti uskaltaisin olla oma itseni, kun jo lapsena on pilkattu maan rakoon kaikki, mikä on aitoa minää. Aina tullut selväksi, että olen omituinen, huonompi kuin muut, minussa on jotain vialla ja olen hävettävä otus, jota täytyy nolata ja rankaista. Siinäpä oivat kasvun eväät. Hienosti minusta onkin kasvanut huonoitsetuntoinen, yli-itsekriittinen, itseään tarkkaileva, häpeävä, alisuoriutuja, ahdistunut, pelkäävä, masentuva, eristäytyvä. Nykyään voisi sanoa, että ajoittain alkaa tuntumaan, että luovuttanut.

Otan kaiken liian tosissaan. Kun saan jostain harvoin kehuja niin alan suorittamaan sitä asiaa. Paremmin ja paremmin, vaadin itseltäni ja jos en mielestäni onnistu kaiken aikaa ylittämään itseäni niin masennun. Häpeän sitäkin, että olen riippuvainen muiden "tykkäyksistä", facessa. Jos päivitykseni ei saa tyypillistä määrää tykkäyksiä niin menen paniikkiin ja kelaan miksi siitä ei tykätty ja missä epäonnistuin. Mieleen hiipii ahdistus, etten osaa enää tehdä niin hyvin, kuin pitäisi. Siitäkin, että se eräs poisti minut kavereista, ensin se ei tuntunut miltään, mutta nyt aloin ahdistua, että onko selkäni takana jokin viha minua kohtaan menossa?

Miksi en koskaan opi ottamaan rennosti? Siksikö, että lapsena ja nuorena sain olla joka minuutti varuillani. Ei varmaan ole kovin terveellistä, että rentoutuu vain itseään huumaamalla. Olisi tarpeen olla pois facesta, mutta en pysty. Olen ottanut sen elämääni. Sitä kautta saan "työtä" ja tekemistä, kontakteja, hyväksyntää ehkä.. Mutta sama homma kuin aikoinaan koulussa ja myöhemmin yrittäjänä työskennellessä.. Minulla menee kaikki liian överiksi ja sitten saan burn-outin.

En ole jaksanut liikkua. Vatsa pullottaa. On läski olo ja pitkästä aikaa sekin masentaa. Huomenna pitäisi mennä kauppaan ja kelan konttoriin. En tajua miten selviydyn ihmisten ilmoille. Haluaisin eristäytyä taas ja maata tässä sängyllä musiikkia kuunnellen päivätolkulla. En mene suihkuun. Huomenna joudun kätkemään likaiset hiukset päähineen alle ja olen taas tyhmän näköinen.

Tänään ollut taas paremmin. Aamulla kävimme kaupassa ja kelaan viemässä yhden paprun. Päätin, että typerää lakkia en enää käytä, kun jo niin lämpimät ilmat. Opettelen olemaan ilman sitä. Hiukset ovat likaiset, mutta laitoin kiinni niin ei huomaa niin selvästi. Olen ottanut yhden vanhan hupparin käyttöön ja pidän sitä kaulahuivin kanssa. Paremman näköinen, kuin ruma tuulipuvun takki. Tosin ne rumat tuulihousut on vielä käytössä. Jopa "meikkasin" vähän. En uskaltanut laittaa meikkivoidetta, ettei iho ärsyynny. Peitin vain vähän silmänalusia, korostin kulmakarvoja ja vähän huulipunaa. Silmämeikkiä en myöskään uskaltanut laittaa, kun iho ärtyy niitä pois putsatessa. Joka keväinen ongelma. Vasta kun kesä alkaa ja atooppinen ihoni rauhoittuu niin uskallan taas meikata. Tosin kesällä ei tarvitse meikata kuin niukasti. Tyydytin epävakaata itsetuntoani parilla kuvalla facessa. Sain taas uskoa itseeni. Mutta myös muihin. Etteivät kaikki ole ilkeitä vaan on vielä halua sanoa kauniisti toiselle ihmiselle. Söin yhden jäätelön, joka maistui liian makealle. Herkkuani ovat nykyään marjat. Olen jo tottunut pois sokerinmakeasta.

Iltapäivästä ja illasta nyt jotenkin hyvä fiilis. Vaikutti myös se, että kuvastani tykkäsi eräs "merkittävä", idolini. En olisi uskonut, että HÄN ikinä tykkäisi lähes meikittömästä kuvastani. Vähän boheemityylisestä. Kieltämättä tulin iloiseksi. Ja mikä merkittävintä, tänään, juuri äsken sain aikaiseksi yhden luovan työn, mitä en ole pystynyt, enkä ole saanut inspiraatiota moneen vuoteen! Oikeastaan kymmeneen vuoteen. Olen ällikällä lyöty! En olisi uskonut enää koskaan sitä tekeväni. Nyt minulla on jotenkin hyvä olo. Ehkä voisinkin vielä alkaa harrastamaan tuota vanhaa juttuani, jossa olin jopa ihan kelvollinen.

Suunnittelen uutta tyyliä itselleni. Tosin tarvisin siihen myös rahaa. Mutta, ainahan sitä voi suunnitella. Sataa ja sataisi vain paljon ja olisi lämmintä niin mökkitie sulaisi pikaisemmin.

Tänään on tiistai ja viime päivät on mieliala ollut kohtuullisen hyvin. Mielialan vaihteluita kiihtymykseen ja äkäisyyteen, sekä ajoittaiseen tyytymättömyyteen on ollut, mutta niitähän minulla on ollut aina, lapsesta saakka. Ja pms osallisena asiassa, menkat alkoi eilen. Kierto taas heittelee muutamilla päivillä. Välillä pitenee, välillä lyhenee. Luultavasti esivaihdevuosioireita. Tai sitten jotain muuta. Suht aktiivisia päiviä. Kauppa ja kirjastokäyntejä, pienehköjä ajeluita autolla lähiseudun luontokohteisiin, valokuvausta ja sitä toista, uudelleenvirinnyttä taiteellista harrastusta, joka oli niin kauan poissa. Siitä ei nyt kuitenkaan enempää. Olen saanut itseäni taas ihmisemmän näköiseksi, kun olen alkanut kevyesti meikkaamaan ja iho tuntuu sen kestävän. Tosin välipäiviä on pidettävä tai tulee kuivumista ja ärsytystä. Niin paljon pölyjä nyt leijuu ilmassa. Ja sisäilma edelleen kuivaa koneellisen ilmanvaihdon vuoksi. Allergiaoireet pysyy jotenkuten kurissa lääkkeillä, joita en ihan joka päivä joudu ottamaan. Olen laittanut huulipunaa, hiukan peitevoidetta ja ripsiväriä. Heti kun tulen kotiin niin putsaan ne pois ihoa ärsyttämästä. Iho on vielä kuiva talven jäljiltä ja kesäisin on paljon kosteampi. Hiuksetkin ovat ihan järkevän näköiset, kun ovat kasvaneet pituutta ja saan ne siististi kiinni isolla clipsillä takaraivolle.

Edelleen huppari, kaulahuivi ja tuulipuvun housut käytössä. Tänäkään kesänä en mahdu farkkuihin, joten en tiedä miten pukeudun kun kesä alkaa. Mökillä on tietty jotkut lökärit jalassa, mutta ihmisten ilmoilla.. No, luultavasti keksin jotain, kuten muinakin kesinä. Jotenkin en näitä niin suosittuja legginsejä osaa käyttää. Niitähän näkee paljon tukevammillakin ihmisillä ja mielestäni on ihan Ok näköiset, mutta jotenkin en taas osaa kuvitella niitä itseni päälle. Varaa ei ole ostaa yhtään mitään. Talous on äärimmäisen tiukilla. Ensinnäkin tässä kuussa on ollut auton osto ja sen maksuja, sitten ilmaantui vielä eräs yllättävä maksu, ei mikään kauhean iso, mutta riittävästi, että mentiin tiukille. Minun oli pakko laittaa jo kertaalleen takaisinperimäni lahjarahani jälleen jakoon, siihen maksuun, muuten oltais oltu kusessa, mutta kyllähän asia koski myös minua. Autosta en halua kesä-aikaan luopua, silloin saisi sanoa hyvästit rakkaalle kesämökille, joka taas on erittäin tärkeä mielenterveyden vuoksi. Maksu koski siis autoa. Ja onhan se myös harrastusväline, että pääsen valokuvaamaan pidemmälle. Ja että pääsen äidin luona käymään joko 22.päivä tai sitten kuun vaihteessa. Ja miehen sukulaisten luo, jonne myös pitkä matka. Onhan näitä kaikkia menoja kesällä. Syksyllä meinaamme taas laittaa auton pois koko talveksi. Jos ei sitten löydy halvempi, sopiva vuokra-asunto, jolloin olisi vara pitää jotain autonrutkua, mutta semmoisen asunnon löytyminen ainakaan täältäpäin on hyvin epätodennäköistä.

Olen tuntenut löytäväni edes hieman henkistä tasapainoa ja ainakin hieman valoisampaa mieltä. Siihen varmaan vaikuttanut, että saan muutamasta harrastuksestani motivaatiota elämään ja tietysti kevään tulo ja odotukset kesän mukavista reissuista ja kesämökistä antavat toivoa ja sisältöä tulevaan. Niin naurettavalta kuin se kuulostaa niin luulen saaneeni Facebookin kautta itsetuntoani ylöspäin ihan pohjamudista, olen saanut vuorovaikutusta ihmisiin ja toivetta siitä, että voisin vielä rakentaa elämääni jotain.. Etten olisikaan täysin kelvoton. Sitten kun itsetunto on ollut piirun parempi niin uskalsin päättää sen äidin luo matkustamisen ja taas se teki mieltäni paremmaksi ym. Tässä on ollut positiivisten asioiden kertautumista. Olen myös aktiivisesti ottanut asennetta, että elän tässä hetkessä, enkä anna itseni mennä täysin ahdistuksiin ja sitä kautta masennukseen. Jos kova ahdistus meinaa alkaa tulemaan niin katkaisen sen rauhoittavalla heti alkuunsa. Ja niin pärjään taas muutaman päivän eteenpäin. Uskoni elämään on taas vaihteeksi parempi. Elän jotenkin ajatuksella, että nyt on kesä tulossa ja kivoja asioita, otan niistä kaiken irti ja taas syksyllä on muut asiat ja ne sitten aikanaan. Pitkä, kuuma kesä ja mä aion elää sen! Sitä rataa..

Olen myös tehnyt tietoisia päätöksiä esim ongelmassani, etten pysty kohtaamaan mieheni tytärtä. Olenhan kertonut siitä. Tytär on tietysti miehelleni tärkeä, kun on hänen lapsi kyseessä. Se on selvää. Olen saanut itselleni selväksi sen, että minun on käsiteltävä tätä ongelmaani, joka rajoittaa meidän elämäämme, kun mies ei voi koskaan pyytää tyttäriään meille kylään, enkä minä koskaan ole matkassa kun mies vierailee heillä. Onhan se omituista ja tytöt luulevat, että minulla on jotain heitä vastaan pahemman kerran. Tytöt eivät tiedä minun mt-ongelmista, eikä ne kyllä mielestäni heille kuulukaan, mutta silloin minun pitää hoitaa ongelmani sille tasolle, että pystyn kohtaamaan heitä jollakin tavalla. En voi loputtomiin vältellä heitä, se on hullua. Eikä se ole miestäni kohtaan oikein, etten pysty kohtaamaan hänen lapsiaan. Tiedän, että mies kärsii siitä ja varmaan hänenkin vaikea selitellä tytöilleen miksi meille ei voi tulla ja miksi minä en koskaan tule matkaan kylään. Eli otin ensimmäisen askeleen ja juttelin toisen tytön kanssa hetken puhelimessa. Rupattelu oli hieman kankeaa, emme ole puhuneet mitään pitkään aikaan, mutta uskon, että kyllä se siitä lähtee, kun vaan saa asiat alkuun. Jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi, että vierailemme siellä tai hän meillä. Ja minun on vain saatava kylmällä järjellä klaarattua asia. Osallistuin myös siitä omasta lahjarahastani parillakympillä erääseen lahjaan, mikä koskee tätä tytärtä ja hän tietää, että olen osallistunut siihen. Hän oli jo lähettänyt asiasta kiitoksen isälleen ja myös minulle eli asian pään olen saanut nyt auki. Se on jo minusta ihan hyvin.

Olen siis yrittänyt nyt, useammassa asiassa. Aika näyttää miten ne etenevät. Vaakalla en ole käynyt, enkä tunne tarvetta käydä. Ruokavalio on pysynyt edelleen järkevänä. Herkkuja olen syönyt suurinpiirtein yhden suklaapatukan ja yhden roskaruoka-annoksen viikossa. Muuten olen pysynyt ruodussa, eikä se ole tuottanut niin suurta ongelmaa. Selvästi en etsi lohdutusta herkuista niin kauan kuin saan tyydytystä elämäni muilta osa-alueilta. Huomaan myös sen, että jos äkisti ahdistun ja menee "matto jalkojen alta" niin ensimmäinen ajatus on ottaa pilleri, tilata pizza ja pepsi ja hautautua sängynpohjalle.

Viimeksi kun söin jäätelön viime viikolla niin se ei maistunut kovin hyvälle. Mieleni alkoi tehdä viiliä ja marjoja. Pieni suklaapatukka kahvin kanssa perjantaisin tai lauantaisin maistuu ihan hyvälle. Pizza harvemmin syötynä ihan hyvää. Mitään sipsejä tai irtokarkkeja tai pullaa ei tee mieli, eikä pakettijäätelöitä.

Tässä taisi olla päällimmäiset kuulumiset. Amassados olet mielessäni ja erityisesti Kissasi vointi.. Kuulemme sitten taas kun sen aika on.

Palataan🙂🌻