Pakkasta yli 20 astetta. Alan homehtumaan tänne sisälle. Toisaalta, en tiedä huvittaisiko edes mennä minnekään. Nyt meillä ei ole autoa. Auto myytiin toistaiseksi pois. Sillä rahalla maksettiin pari isompaa rästilaskua ja ruoan riittäminen on turvattu. Pärjäämme kyllä. Mies käy kävelemällä lähimmässä kaupassa. Bussit kulkee ja juna-asema on ihan vieressä jos tarvii kauemmas mennä. Näin toistaiseksi. Ensi kuun alussa on mahdollisuus hankkia joku edullinen autonreuhka ja keväämmällä sitä tarvitaan mökillä käymiseen. Tosin jos näin kylmää niin sinne pääse kuin vasta toukokuussa. No, saa nähdä.

Muutoin hieman parempi päivä. Tosin nukuin taas huonosti. Mutta sain aamulla eräältä henkiseltä taholta hieman huojennusta murheisiini niin on ollut vähän mukavampi olla. Tietysti on vieläkin huolia, mutta en ajattele niitä koko ajan. Otin muutamia kauniita kuvia, pakkasesta ja muusta eli inspiraatiolle löytyi luovuutta. Jos on kovin masentunut ei jaksa olla luova. Mies kantoi kaupasta taas ison kasan herkkuruokia ja muita herkkuja. Kivahan niitä on popsia, mutta sillä keinoin ei tietysti laihdu. Nyt tahdon kuitenkin pienesti juhlistaa tätä henkisesti parempaa oloani. Mietin vain muutama vuosi taaksepäin.. Herkuttelin silloinkin kovasti, enkä paljon liikkunut ja enimmäispaino taisi olla 75kg mutta yleensä 64kg seutuvilla. Ja söin todella paljon. Joka päivä jotain hyvää ja herkkuruokia. Kumma, että nyt sitä on alkanut samoilla syöneillä niin kovasti lihomaan. Aineenvaihdunta ei pelitä, se on ainakin varma.

Kiitos taas palautteesta Sinulle, joka viimeksi sitä kirjoitit☺️❤️ On totta, että roisilla huumorilla ja välillä kiroilemalla on eteenpäin selvitty. Minun äidillä on ollut myös vaikea elämä ja hänellä on samanlainen huumorintaju. Eräs päivä mietimme, ettei sellaista asiaa taida ollakaan josta ei huumoria saisi väännettyä ja nimenomaan mustaa huumoria. Kuolemastakin olemme hupailleet ties kuin monesti ym. Sama juttu myös mieheni kanssa. On tietysti aikoja, jolloin ei naurata yhtään mikään.

Päivä alkaa hämärtyä illaksi. Lunta sataa hiljalleen. Huomenna on taas pyhä. Kietoutuneena lämpimän pehmeän peiton ja musiikin syleilyyn ja koitan parhaani mukaan pysyä paremmalla mielellä.

Amassados, olet mielessäni☺️❤️

Minua itkettää tällä hetkellä. Se, että mies ihan oikeasti rakastaa minua ja välittää minusta hyvin paljon. Kuulostaako se itsestäänselvyydelle? Minusta se ei ole. Olemme nyt kuudetta vuotta yhdessä ja olen saanut kokea hyvyyttä koko sen ajan. En kait siltikään ole elämässäni tottunut siihen, että joku ihan oikeasti ja sydämestään haluaa minulle hyvää. Liikutun aina uudestaan kun huomaan, että mies touhuaa kovasti. Siivoaa, suunnittelee kaikkea kivaa ja jääkaappiin ilmestyy mitä ihanimpia herkkuja ym. Vuosien kokemuksella tiedän, että mies on silloin minusta huolissaan ja pelkää menettävänsä minut. Ja se, että tiedän hänen pelkäävän melkein särkee sydämeni.

Olen aina, alusta saakka sanonut ääneen, että minun ja miehen suhde ei ole mikään tavissuhde. Tämä juttu on taivaassa kirjoitettu. Kuulostaa dramaattisille ja sitä se myös on. Tämä suhde on ollut jo alkujaan täynnä niin suurta, tyyntä ja ikiaikaista rakkautta, kollektiivista välittämistä, ehdottoman lujaa halua sitoutua ja olla yhdessä elämän loppuun saakka. Vieläkin toteamme sen usein ääneen, että emme eroa koskaan, että olemme aina yhdessä. Heti suhteemme alussa tiesin, että tämä tulee kestämään, koska me vain yksinkertaisesti haluamme niin palavasti olla yhdessä. Mies on sanonut, ettei meitä erota kuin kuolema ja sekin vain väliaikaisesti. Minusta tällainen rakkaus nykyisessä materian ja vehkeilyn, petoksen ja pornon yhteiskunnassa on ihme ja taivaan lahja ja epäilemättä se syy, miksi yleensä kaiken jälkeen olen näinkin järjissäni.

Minua itkettää kun muistelen, kuinka hienosti ja täysillä mies on aina ollut vaikeissa vaiheissa mukana. Tuonut punaisia ruusuja minulle mielisairaalaan, leikkasi minut kaljuksi silloin kun hiukseni irtosivat tukkoina sairauden vuoksi ( joku muu olisi voinut sen sijaan juosta karkuun kun nainen kaljuuntuu yhdessä yössä)Mies on lukuisia kertoja ostanut minulle lämpimiä talvivaatteita, kotitossuja, kenkiä silloin kun olen ollut niin huonossa kunnossa etten ole jaksanut lähteä itse kauppoihin. Hän on lukuisin tavoin, kukin, pehmoleluin, koruin ja sanoin ja teoin osoittanut välittämisensä aina uudestaan ja mikä suurinta: hän on pysynyt rinnallani myötä ja vastoinkäymisissä. Voisiko mahtavampaa kumppania olla? Ei voisi.

-----------
Viime yö meni lähes valvoen, taas. Saattaa johtua, että olen vähennellyt rauhoittavien määrää minimiin. Mieli on ollut aika tasainen, ei mitään suurta. Vähän tympii taas arjen alkaminen. Nämä pyhäpäivät ovat mukavan turvallisia kun ei tapahdu mitään, niinpä mitään ikävääkään ei voi tapahtua.

Melkein 30 pakkasta ja aurinko paistaa. Yö oli jälleen kerran huono. Ilmeisesti olen ainakin alitajuisesti niin stressaantunut, etten vain pysty nukkumaan normaalisti. Aamuisin nukun pitkään, mutta olen silti väsynyt. Juuri nyt on jotenkin tosi huono olo. Pää on raskaan ja sumuisen oloinen, ajatus ei kulje. Kroppa painaa miljoona kiloa. Henkisesti ahdistaa. Peilistä katsottuna olen hirveän näköinen. Siis jotenkin niin turvoksissa, että pää ja naamakin näyttää jollekin jalkapallolle. Eilen söin hirveästi herkkuja. Siis en oikeaa ruokaa juuri ollenkaan, vain karkkeja, suklaata ym. En tajua miksi en pysty olemaan järkevä missään asiassa? Aina ollut sama ongelma. En osaa olla rationaalinen ja pitää itsestäni huolta kuin aikuinen ihminen. En osaa syödä, liikkua normaalisti. Kaikki menee överiksi. Makaan sängyssä ja syön vain karkkeja? Miksi? No siksi kun ulkona on huono ilma ja liikaa pakkasta. Olipa järkevä syy. Mutta noin mun ajatusmaailma menee. Ei mitään itsekuria, ei järkeä, ei kykyä ajatella vastuullisesti tai realistisesti. Koko ajan pitäisi olla joku vahtimassa kuin pikku lasta ja sanomassa: nyt syöt tämän oikean ruoka annoksen ja syöt myös sen salaatin, ja et syö karkkia koko ajan vaan kerran viikossa, nouset sieltä sängystä ja teet kotitöitä tai menet ulos kävelylle, ei kukaan aikuinen ihminen vietä päiviään sängyssä lojumalla jne. Näin pitäisi koko ajan joku puhua minulle ja tietysti en uskoisi sitten sitäkään. Mutta jotenkin tunnen kyllä itseni ihan holhottavaksi.

Aurinko paistaa, mutta se ei piristä kun se on kylmä pakkasaurinko. Odotan edelleen kutsua tutkimuksiin. Tänään on taas arki, jospa sieltä tulee postia. Ja samalla ahdistun niistä ja valmiiksi jo pelkään postin tuovan ne. Pelkään, että joudun magneettikuvauslaitteeseen. Ihme ja kumma, siinä en ole vielä koskaan ollut. Kaikki muut röntgenit, Tietokonetomografiat, PET, luustokartoitukset sun muut olen käynyt moneen kertaan. Minulla on ahtaanpaikankammo ja siksi tuo magneetti pelottaa.

Nyt ei kyllä ole ruokahalua vaan ällöttävä olo. Vatsa on sekaisin, kun otan illalla magnesiumia, että saisin paremman unen. Se normiannoskin vetää nyt vatsan sekaisin ja närästää. Lisäksi mulla on tullut pelko siitä, että paskannan yöllä sänkyyn! Jipii, uusi ahdistuksenaihe, kun niitä muuten ei olekaan riittämiin. Pelkään, että kun magnesium sekoittaa vatsaani niin yöllä pruuttaan taas sänkyyn. Sain siis trauman siitä kun turautin sen lusikallisen. Ja vaikka vatsa tuntuisi normaalille niin silti, pelkään, että unissani rapsuttelen ja tapahtuu sama vahinko. Ja pelkään, että selässä on joku vika, joka vaikuttaa pidätyskykyyn ja hurahtaa satsit ties minne. No niin, yritän erkaantua tästä aiheesta nyt..

Tämä päivä tuntuu, kuin vetäisi kivirekeä perässä. Pakko yrittää jotain tehdä. Palataan taas!

Ei tullut postissa vaan soitettiin ne ajat mulle. Eli huomenna verikokeet ja ens tiistaina lääkärin aika. No, ihan hyvä, että sai tietää, mutta nyt alkoi kamala jänskätys noiden vuoksi, enkä tajua, miten taas jaksan ja kestän kaiken tämän ravaamisen ympäriinsä, verikokeet on tässä lähellä, mutta lääkäri Stadissa. Nyt meillä ei ole sitä autoa, joten taksilla joudutaan suhaamaan. Mulla alkoi välittömästi vatsassa lennellä perhoset siitä huolimatta vaikka tiesin, että tällaista on luvassa. Hyh, täytyy vain yrittää pitää nyt pää jotenkin kasassa.

Ihan vaan vinkkinä, että jos pelottaa se housuun lurahtaminen, niin Tena kaupasta saa tilata sellaisia aikuisten vaippoja. Voisit myös kysyä tkn hoitotarvikejakelusta, niin ei tarvitsisi maksaa. On kauheaa elää vilkkaan vatsan kanssa ja stressata milloin lurahtaa. Jossakin vaiheessa alkaa stressi syödä yöuniakin. Se ei ole mikään häpeän paikka. Siksi tuotteet on kehitetty, että niistä saisi apua. En osaa linkkiä laittaa, mutta googlaamalla varmaan löytyy tietoa.

Nyt minua sitten jännittää. Kyllä sitä on hölmö, kun kaiken kokemansa jälkeen vieläkin vain jännittää verikokeita ja lääkärin käyntejä. No, kait niistä joku trauma on jäänyt. Nyt sitten tunnen oikeasti oloni sairaaksi. Viluttaa ja aivastelin, silmät tuntuu hiekkaiselle, pää raskaalle ym. Onkohan tämä nyt jotain psykosomaattisia vai niin "hyvä" tuuri, että oikeasti olen tulossa kipeäksi. Väsyttää ainakin, enkä jaksa keskittyä mihinkään. Nenästä ei vielä ainakaan tule kuumaa hengitystä, mikä on minulla merkki siitä, että olen tulossa flunssaan.

Nämä odottamattomat muutokset vain hermostuttavat ja saavat tolaltaan. Tuntuu, ettei mikään ole enää minun kontrollissa. Ensin rutiini vuosikontrolli piti olla maaliskuussa. Sitten tuli ilmoitus, että joidenkin lääkärijärjestelyjen vuoksi aikani onkin jo helmikuussa. Nyt sitten kun itse hälytin sinne tuon selkäjutun vuoksi niin aika onkin jo ensi tiistaina. Koko ajan muuttunut. Minusta se ei tunnu kivalle. Minulle kun kaikki asiat pitäisi olla vakaita, tuttuja ja turvallisia, sekä helposti ennustettavia.

Inhottaa se huominen aamu. Miten edes jaksan herätä, pitkästä aikaa joudun ihmisten ilmoille, täytyy pukeutua ja on vielä niin kylmä ja taksilla mennä. Sekin ahdistaa kun nyt ei mennä omalla autolla. Joo, olen kyllä surkea tapaus kun ahdistun tuommoisesta. Kait se elämä on niin pientä ja rajoitettua nykyään, että pienikin muutos siihen reagoi heti.

Makoilen täällä viltin alla. Söin äsken. Mielessä pyörii ja mahassa möyrii.

Lääkärissäkäynti on niin stressaavaa (vaikka olis kyse jostain ns. helpostakin vaivasta, kuten vaikka sitkeästä hiivatulehduksesta tai poskiontelo-ongelmista), että jännitän aina ihan sikana etukäteen. Joskus sattuukin sellainen arvauskeskuspaskiainen, että mieli on maassa viikkoja, mut sitten on niitä helmiäkin, jotka tosiaan haluaa auttaa ja ovat ystävällisiä. Eivät välttämättä silti päteviä, siis puhun nyt tk-lääkäreistä, joista suurin osa on epävarmoja aloittelijoita. Huippua oli kun aikoinaan vein paniikkihäiriöstä kärsivän murrosikäisen lääkäriin, niin tämä oli eniten kiinnostunut sen aknesta, joka voi kuulemma joskus hieman hermostuttaa lasta, siinä vaiheessa oli vaahtosammuttimella koppaisu jo lähellä. Apu tuli sitten omilla pennosilla yksityiseltä terapeutilta... Olen myös itse mennyt kaksi kertaa keuhkokuumeessa, ja mulle on sanottu ettei meillä perusterveydenhuollossa mitään antibiootteja määrätä (menin molemmilla kerroilla lopulta yksityiselle, oli just sen verran rahaa, kuumetta oli 40 ja ollut jo viikon, serppi noin 50 kuten mykoplasmassa usein ja sain kunnon lääkkeet). Jos siellä on joku muu kuin tietämätön kandi, niin se on sitten joku kuivahtanut vanha terveysjyrä ja sankarilääkäri, jonka mielestä jo pelkän virallisesti epäterveellisiksi tuomittujen asioiden ajattelemisen pitäisi johtaa vapausrangaistukseen.

Sitä paitsi siellä pidetään asiakkaita luusereina, joita voi kohdella melkein miten vain, sillä kysehän on työterveyshuoltoa vaille jääneistä, lue työttömistä, eläkeläisistä, lapsista ja muista köyhistä&avuttomista, jotka herättävät henkiin joidenkin lääkäreidenkin sadistiset luonteenpiirteet - nämä tapaukset ovat sitä mieltä, että he ovat luomakunnan kruunuja, eikä heidän tarvitse kohdella potilaita ystävällisesti tai edes ihmisarvoisesti, sillä sehän on hoitajien, heitä alempien henkilöiden tehtävä. (Olen kerran lähtenyt yhdestä lähiösairaalastakin karkuun, piti tehdä laparoskopia, mutta osastolla vieraillut lääkäri kohteli mua kuten vanhuspotilaitaan ja oli niin jittumainen, suorastaan haistatteli, että päätin että tänne en jää enää hetkeksikään... soittelivat sitten perään ylilääkäriä myöten hih)

Erikoisterveydenhuollossa sen sijaan saa mun mielestä 90-prosenttisesti hyvää ja ystävällistä palvelua, joten onnea vaan sulle AK lekurireissuun! Kaikki menee varmasti hyvin!

(Ohhoh, tulipahan vähän avauduttua lääkäreistä. Huonojen kokemusten takia olen vältellyt vuositarkastuksia onnistuneesti jo ainakin kuuden vuoden ajan eli ei ole mitattu sokereita, kolesteroleja, paineita eikä mitään muitakaan peikkoja... nykyisin on vain hieman vaikea saada lääkereseptejä uusittua naamaansa näyttämättä. Olen vain niin kyllästynyt kuulemaan samoja naiiveja ohjeita. Lapsikin jo tietää, että ylipainosta olisi syytä hankkiutua eroon! Vatsalihavuus on vaarallista! Viinaa ei saa juoda! Verenpaine pitää saada hallintaan (mulla lipsahtaa lääkityksestä huolimatta usein tasolle 180/130)! (Röökistä pääsin eroon jo vuosia sitten, joten siitä mulle ei enää voida kettuilla)... En edes mennyt syksyllä näyttämään tätä kaameeta ihottumaa joka puhkes yllättäen takareiteen. Netistä katoin, se on varmaankin punatäplähilseily, ei tartu, ei oo vaarallinen, ei oo lääkettä ja tulee usein räkätaudin jälkkärinä. Tk-lääkäreistä kuulemma vain 15% tunnistaa taudin. Osa lähettää dermatologille, osa ei vaivaudu tekemään sitäkään. Joten miks mä sinne menisin stressaantumaan... vähän se kutittaa, mutta varmaan aikanaan häipyy...)

Mutta kuten sanottu, onnea sulle Autiotalon Kuunvalo lääkärireissuun! Ethän ole menossakaan terveyskeskukseen
😉

Kiitos Dahliakukka vierailustasi tässä ketjussa ja noista vaippa-vinkeistä. Minulla tuli ihan liikuttunut olo, kun olit välittänyt tästä asiasta. Olen huomannut, että syömäni magnesium sitraattimuotoisena tekee löysää vatsaa jo pieninä annoksina. Banaani laittaa vatsaa möyrimään ja stressi tietysti. Nyt kun en ottanut illalla magnesiumia niin ei ole vatsa kuplinut, eikä ollut tunnetta lurahtamisesta. Mutta olen oppinut, että never say never, saattaa olla, että vaikka puolen vuoden päästä tarvinnut juuri niitä vaippoja ja muistan, kun täällä siitä kirjoitettiin. Tai sitten joku läheiseni tarvii.

Laamaton, Kiitos nasevasta ja varsin paikkansapitävästä kirjoituksestasi, jossa hyvin analysoit julkista terveydenhuoltoa. Noinhan se juuri menee. Itsellänikin rutkasti kokemusta kummastakin julkisesta ja erityis. Varsinkin tuo sadistinen lääkärityyppi mistä kirjoitit niin kyllä kolahti, kun itselläni alkuun silloin kun sairastuin vakavasti oli sellainen lääkäri, jonka hutilointien ja tahallisten laiminlyöntien vuoksi (emme tulleet toimeen ja tänä päivänäkin olen aika varma, että hän tajusi koko ajan kohdallani missä mennään ja tahallaan pelasi hengelläni) niin lopulta oli henkeni enää hiuskarvan varassa kun minut kiidätettiin ambulanssilla yliopistosairaalan, jossa huippulääkärit kauhistelivat, että minut olisi pitänyt lähettää sinne jo puoli vuotta aikaisemmin! Se on huonoa tuuria kun sattuu joutumaan sairaana tuollaisen sadistin kohteeksi ja alkuun vielä luottaa häneen, kuten kaikki muutkin kun kyseessä on sentään johtava ylilääkäri ja oman alansa osaaja. Eli Jumala siellä pienessä sairaalassa, jolle ei kukaan uskalla sanoa mitään. Hyi, näitä juttuja on Suomi pullollaan ja kuinka moni vuodessa kuolee niihin töppäilyihin ja tahallisiin ilkeilyihin. Raivostuttavaa ja surullista. Laamaton, just niin, minäkin tiedän varsin hyvin miten pitäisi elää. Ruokavalioista tiedän lähes kaiken, olen entinen huippukuntoinen himoliikkuja, tiedän terveydestä, psyykestä ym. No, semmoinen olin 20 vuotta sitten. Se tieto on nytkin päässä, mutta en elä sen mukaan. Mutta niinhän se on, ei elämä mene sen mukaan miten tietää että pitäisi tehdä. Se olisi ihan liian yksinkertaista. Kiitos, kirjoitat hyvin ja elävästi! Kirjoittele vain tänne ketjuun jos haluat ja kiitos tsempeistä!

Tänään oli sitten erikoisempi aamu, kun heräsin (pakotettuna) aikaisin ja koitin toimia nopeasti. Tosin menin helpoimman kautta. En viitsinyt edes suihkussa käydä. Pakkasta oli yhä melkein 30, joten onneksi ei tarvinnut ajatella näytänkö tyylikkäälle. Suoraan kotivaatteiden päälle vedin vain ne rytkäkamppeet ( Mieheni valko-mustat camokuvioiset paksut gollegehousut reisitaskuilla, läskieni vuoksi ne on ainoat housut mitkä mulle mahtuu, pinkit lenkkarit, ei ole talvikenkiä, saappaita olisi muttei vaatteita mitä niiden kanssa käyttää eikä ne saappaat mahdu läskijalkoihin, eräältä kirpparilta vuosi sitten löytämäni musta ihan tyylikäs merkkitakki, joka ei mahdu kiinni mahan kohdalta, mutta pidän sitä käsin kiinni, muuten se on lämmin ja kivan tuntoinen. Paksu kaulahuivi kaulaan ja neulemyssy päähän millä piilottaa likaiset hiukset ja avot! Mielenterveyspotilas style valmis! Katsoin itsekin peilistä, että olen vähän hullun näköinen, mutta en jaksanut välittää. Laitoin kaiken energian että "selviän" matkasta. Aika nopeasti suoriuduin ulos pakkaseen ja taksi tuli nopeasti. Sillä matka meni sujuvasti. Labrassa oli aika vähän porukkaa niin aikaisin 7.30 lähinnä vanhuksia. Koko juttu meni pikaisesti ja sitten vain taas taksi ja kotiin kahvin juontiin.

Jotenkin tuolin reissu oli kaikesta ennakko tylsyydestään huolimatta piristävä, kun oli yleensä liikkeellä ihmisten parissa ja juttelikin muutamien kanssa. Tuli mieleen, että onkohan niin, että sitä on ihan liikaa tai siis aina vain kotona, eikä koskaan juttele, eikä saa ihmiskontakteja niin sekin alkaa lihottamaan päätä. Jotenkin tuli ajatus, etten sen kummempi tai huonompi ole kuin ne muutkaan ja minullakin voisi olla jotain annettavaa yhteiskunnalle. Jotain pientä vaikka. Jokin kuntouttava työtoiminta voisi kait tulla joskus kyseeseen kun saisin itseni fyysisesti parempaan kuntoon, että jaksaisin päivät olla ja tehdä jotain, jossain.

On minulla vieläkin unelma siitä omasta firmasta, jatkaa siitä mihin sen kanssa jäin, mutta jotenkin eri tavalla, vähemmän stressaavana ja voimieni mukaan. Tuskin tässä loppuelämäänsä jaksaa ihan makoilla vain..

Nyt pikkuhiljaa kotitöitä ja lepotaukoja välillä.

Tulipa tänään hommattua. Siivosin koko kodin ja sen päälle leivoin täytekakun. Mies ehdotti, että tilaisimme pizzan. Ajatus oli tosi houkutteleva, mutta nyt kun ahmin puolet pizzasta niin tuli vähän huono olo. No, en kadu sen syömistä. Täytekakkua varmaan maistellaan huomenna. Sitten on sisäfileetä ja valkosipuliperunoita, varmaan huomenna. Hyvät on ruoat ainakin. Vähän huono omatunto kun pitäisi alkaa dieetti, mutta halusin ainakin vielä tämän viikonlopun herkutella, kun on stressiä siitä ensi viikon lääkäristä ym. No, tekosyitähän ne on, mutta olkoon. Tänään kyllä mietin, että jos olisin 30kg kevyempi niin olisiko minulla näitä niska, hartia, selkävaivoja? En usko. Kaikki säryt ovat lisääntyneet siinä missä painokin. No, siitä on turha höpöttää niin kauan kun tekee asialle jotain.

Nyt lepuutan makkarissa ja katson pienentyvään iltaan. On alkanut lauhtumaan ja satamaan lunta. Tulisipa lauhaa niin menisin heti ulos. Minusta sopiva lämpötila on kymmenen lämpöastetta ja siitä kylmempää ei tarvisi tulla ikinä, siis tarkoitan talviajan lämpötila. Kesällä 16-23 eli en silti toivo liian kuumaa. Ääripakkaset ja helteet on epämiellyttäviä. Tulisipa nopeasti maalis-huhtikuu ja pääsisi mökille.

Nyt alan kuunnella musaa. Palataan!

Hei
Serkkuni on kuntouttavassa työtoiminnassa ja totuus on se että hän kutoo siellä samaa sukkaa mitä hän kutoo kotonakin. Vapaaehtoistyö voi olla antoisampaa, siinä tuntee olevansa hyödyllinen ja saa antaayhteiskunnalle jotakin. Punaisen ristin vapaaehtoiskurssi maksaa kaksikymppiä mikä on väärin mutta kunnilla on vapaaehtoistoimintaa josta ei rahasteta, sitä varten on olemassa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori johon voi ottaa yhteyttä ja kirkolla on myös, netissä on sivut suurella sydämmellä jossa on lisääö tietoa. Kuntouttavasta työtoiminnasta olen kuullut muitakin juttuja että siellä askarrellaan tai tehdään jotain täysin hyödytöntä. Minullehan määrättiin ns. päivätoimintaa utta se oli pelkkää elokuvissa ja keilailemassa käyntiä. Siihen loppui se päivätoiminta. On aika paljon mummuja ja pappoja ja vammaisia jotka tarvii ulkoilukaveria tai miksei kahviseuraakin.

Huh, AK, ehdin jo pelästyä että onnistuin jotenkin masentamaan sut lääkärissäkäynnin suhteen... onneksi sulla on sitä sisäistä kapasiteettia ja laajuutta olemassa 🙂

Olen just menossa nukkumaan (aikaista mulle mut yritän, näin lomien jälkeen oikee aika olis noin klo 7), joten kommentoin vain lyhkäsesti sitä sun takkijuttua: mulle ei ole vuosiin mahtunut mikään kiva takki päälle sillai että olis mennyt edestä kiinni. Olen muodoltani kuin kaksosia viimeisillään odottava (muuten laiha)... vuonna 2012 kun oli se hirvee lumitalvi ainakin täällä Etelä-Suomessa, aattelin että varmaan pitää nykästä toi eteisen matto päälle kun lähtee ulos... ja kenkäharja vielä rappurallista otsalle... Onneksi sain broidilta Motonetistä ostetun pompan, josta sai vetskan kii... tosi naisellista... Mut kai se on turha miettiä miltä näytti kaks- tai kolmekymppisenä, vanha mikä vanha, läski mikä läski, säikky mikä säikky, pelkuri mikä pelkuri. Saamaton mikä saamaton ja lahjat on heitetty hukkaan. Laiska luuseri... mitä kaikkee olis voinu saavuttaa jos olis parempi itsetunto?😟

Olen ollut tänään superahkera. Heräsin yöllä kolmelta. En saanut enää unta. Tänään olen siivonnut, leiponut, lenkkeillyt, kokannut ym.

Iltapäivällä iski tosi väsynyt ja vetämätön olo yhtäkkiä ja sitten tuli flunssainen olo nyt on tukkoinen nenä ja huono olo. Söin kuitenkin ja otin Buranaa. Ei tarvisi nyt tulla flunssaan kun se lääkärikin tiistaina. Kaikki menee koko ajan toisin kuin suunnitelmat.

Masentaa. Mulle ei tarvi kuin flunssa niin masennun itsetuhon partaalle.

Kiitos Arka ja Laamaton! Ja pahoittelut jos en aina vastaa viesteihinne. Joskus on niin huono keskittymiskyky, että on pakko vain nopeasti kirjoittaa omat kuulumiset, tai nyt kun on flunssainen olo niin jaksaa vain vähän kirjoittaa. Silti olen kiitollinen ja nautin jokaisesta viestistä mikä tänne on kirjoitettu ja ne ovat tärkeitä!

Amassados, sinulla on varmaan kiireitä tai et jaksa kirjoitella, mutta olen näin hölmö, että alan huolestua kun sinusta ei kuulu.. Ymmärrän kyllä täysin jos ei ehdi tai jaksa, toivottavasti sinulla on asiat kuitenkin Ok? Olet ajatuksissa.

Toista päivää jo aika flunssainen olo. Kuumetta ei ole, mutta väsynyt, nenä tukossa ym. Lepäilen vain ja toivon, että olo paranee, kun tiistaina on se Stadin keikka lääkäriin. Toivottavasti en jännitä niin paljon sitä lekuria, että siksi flunssa tullut..mistäpä sen tietää.

Palataan!

Jotenkin tosi "kuollut" tunnelma. Aivan kuin kaikki elämä olisi seis. Onko se pakkasen vuoksi? Meinaan, että kun levännyt tässä punkalla niin koko päivänä näkynyt muutama ihminen vain liikkumassa ulkona.

Äsken kävin tyhjäämässä astiakoneen. Eipä paljon ole tänään jaksanut mitään tehdä. No, ei niin tekemistäkään, kun eilen tuli ahkeroitua. Jotenkin ei tainnut olla hyvä idea se eilinen kävelylenkki pakkasessa ja lumessa, liukkaalla. Pohkeiden sivut on nyt tosi arat, varmaan jännittänyt niitä liukkaalla kävellessä. Ja hengitin/ läähätin pakkasilmaa, pahensi flunssaa. Just tällä hetkellä vähän parempi olo, en muuta toivo, kuin tiistaiksi järkevämpää olotilaa.

Olen vähentänyt facea. Huomannut, ettei mun tartte siellä joka päivä roikkua. Ne muut roikkuu kyllä mun puolesta 24/7. Jos päivitän joka toinen tai kolmas päivä niin ei ne "kaverit" silti ole mua unohtaneet. Päinvastoin. Tuntuu ihan vapauttavalle. Sanotaan näin, että päivitän harvemmin, mutta asiaa. Tosin en koskaan ole ollutkaan niitä, jotka päivittää joka pieraisun. Ja vielä koiran pieraisun erikseen. No, joo se siitä.

Toisaalta on olo, että tekisi mieli turruttaa itseään lääkkeellä. Mutta, taas toisaalta ei. Taidan olla flunssasta sen verran puutunut, että se jarruttaa jo hermostoa ihan tarpeeksi.

Mietin vielä "entistä" elämääni. Kun oli terveys kohdillaan, ei tarvinnut miettiä olenko hengissä vuoden päästä? Eräskin jakso oli 7 vuotta, etten käynyt yhtään kertaa lääkärissä. No, hammastarkastuksessa, optikolla ja gynellä, mutta en muuten. Olin hoikka, vaikka herkuttelin. En edes omistanut vaakaa, en myöskään kuumemittaria. Olin sen verran nuori, että minua sanottiin nuoreksi ja paljon elämää oli vielä edessä. Olin kaunis ja sain positiivista palautetta siitä päivittäin. Silti en juuri tehnyt mitään sen eteen, että näytin hyvältä. No, vaatteet oli viimeistä muotia, kävin suihkussa, aamulla meikkasin ja kampasin hiukset, suihkautin hajuvettä. Siinä se. Iltaisin menin työntäyteisen, luovan ja innostavan päivän jälkeen nukkumaan terveen väsyneenä, mutta on onnellisena. Aamuisin heräsin hyvällä tuulella ja menin töihin omaan firmaan. Oli ihana, suuri ja kaunis koti, kauniissa maisemissa. Oli muutama hyvä ystävä. Oli hyvä puoliso (silloin kun kaikki vielä oli hyvin exän kanssa) oli jonkinverran rahaa, voisi sanoa, että elin unelmaani. Ei ihme, että tunsinkin itseni onnelliseksi niinä vuosina.

Nyt ne vuodet ovat muistoina, elämän tähtihetkinä.

En jaksa kirjoittaa nyt enempää. Taidan kuunnella vähän musaa ja yrittää rentoutua. Kuuntelen siis ihan relax-musiikkia You Tubesta.

🙂🌻

Ei tietenkään aina jaksa tai ole tilaisuutta kirjoitella vastauksia tai muutenkaan... en itse ole muuten edes FB:ssä kun en haluu muiden tietävän paljoakaan mun elämästä. Olen niin dummy vielä verkkoasioissa etten voi koskaan oikein luottaa siihen ettei jokin tietty viesti näy liian laajalle joukolle tms.

Eipä sitä nuorena (ja kauniina, kelle sellaista on annettu) tule mieleen, mitä kaikkea pahaa elämässä voi tapahtua. Mutta ei ole tarkoituskaan tulla! Missä muussa elämänvaiheessa muka voi olla huoleton ja saada sellaisesta kokemuksen? Ei ainakaan enää ikinä sen jälkeen jos/kun lapsia tulee. Sen jälkeen on aina jonkinasteinen huoli päällä (niin kuin esim. nyt kun mun tytär olis just ja just siinä iässä että vois päästää kauppakeskukseen yksin/samanikäisen kaverin kanssa, niin siellä on niitä kourijoita, väkisinpussaajia ja sivummallevetäjiä niin, että oli pakko kieltää...)Noh, Suomessa voin pian olla mahdotonta olla huoleton edes nuorena, jos nykymeno jatkuu. Ja tässä oli poliittinen päivänpläjäys.

Leipominen on ihanaa! Siitä tulee niin mukavan turvallinen olo. Pienellä rahalla voi loihtia ihania herkkuja, eikä nälästä ole pelkoa! Tämä on mulla jotenkin ihan atavistinen tila varmaan... Tykkään myös laittaa ruokaa, juoksen tarjousten perässä ja pakastan lihoja ja kaloja yms. Ja sitten laittelen niistä edullisia herkkuja. Tiedostan kyllä, että kyse on suurelta osin turvallisuudentunteen kaipuusta, mutta onhan siinä taloudellisetkin tosiasiat, kalliimpaan ruokaan ei olisi yksinkertaisesti varaa.

AK, eikös se flunssa yleensä tuu vasta "sitten kun lomat alkaa" eli koettelemuksen jälkeen. Ehkä se ei tällä kertaa liity siihen esijännitykseen? En tiedä! Mutta sen arvaan, että selviydyt kyllä siitäkin yhtä hyvin kuin lääkärissäkäynnistäkin. Olet tiukka mimmi, pidä siitä kiinni 🙂🌻