Olen tässä ajatellut elämääni. On todella yksinäinen olo. En koskaan juttele muiden kuin mieheni kanssa. Tosin nytkin on melkein oltu hiljaa koko päivä. Mies lukee kirjaa ja minä löhöilen makuuhuoneessa. En edes tiedä onko äiti yrittänyt soittaa minulle kun se puhelin on kiinni, virta loppu. Laitoin sen aamulla lataukseen, mutta en sitten muistanut käynnistää. Mutta en olisi kyllä jaksanut puhua äidin kanssa, koska en halua hänen tietävän kuinka huonosti mulla menee. Mutta tosiaan ajattelin, että olen tosi yksinäinen. Mieheni lisäksi mulla ei ole ketään. Jos miehelle sattuisi jotain olisin täysin yksin ja äitini on jo 70v eli ei mikään nuori ja en voi luottaa siihen, että enää tukeutuisin häneen. Eli oikeastaan olen yksin maailmassa. Nuorempana sitä ei surrut huomista, aina vähintään sillä että oli kaunis tiesi pärjäävänsä ja saavansa jotain. Typerää, mutta niinhän nuori ajattelee. Ei sitä osaa ajatella, että itsekin joskus voi olla ikääntyvä, sairastunut, ulkonäkönsä menettänyt, jolle ei enää kaikki olekaan mahdollista. Minusta kyllä tuntuu, että mies on kanssani velvollisuudentunnosta. Hän kerran sanoi, että ei voisi jättää minua senkään vuoksi, että olen kokenut elämässäni niin paljon pahaa ja hän ei halua aiheuttaa mulle enää lisää pahaa. Tiedän että hän voisi ihan hyvin juuri velvollisuudentunteen vuoksi olla kanssani. Aika raskas ajatus sekin. Kohta on yö ja jotenkin ahdistaa nukkumaanmenokin. Sekin tuntuu niin turhalle kun aamulla herää näihin samoihin asioihin.

En tiedä miksi kirjoitan tänne kokoajan, ehkä siksi että en roiku facessa niin mulla ei ole mitään tekemistä. Tai kaipaan kontaktia johonkin. Luultavasti olen vain ahdistunut. Jos olisin tosi tyytyväinen niin tuskin tuntisin tarvetta koko ajan kirjoittaa tänne. Ehkä se on vain eräs konsti selvitä tunnista toiseen, tänne kirjoittaminen.

Äsken mietin, kuinka paljon lopulta tällainen ahdistunut luonne hukkaa elämänsä päiviä. Nytkin olen ollut ehkä turhaan ahdistunut jo syyskuusta saakka sellaisten asioiden suhteen mistä en edes tiedä vaikka ne eivät menisikään huonosti. Jos ne menevätkin Ok niin olen ollut turhaan ahdistunut monta kuukautta! Todellista elämän hukkaamista. Ja vaikka asiat menisivätkin huonosti niin mitä hyötyä oli olla etukäteen ahdistunut puoli vuotta? Tietysti asiat ei käytännössä toimi näin, mutta ajatuksen tasolla, varmaankin koko elämä on kulunut olemalla ahdistunut. Ihan syvältä! No onnen hetketkin, kun läsnä on aina enemmän tai vähemmän ollut ahdistus ja menettämisen pelko, pelko että kaikki se hyvä loppuu ym. Itse tiedostaa tämän mutta ei voi muuttaa sitä. Sillä lailla ei koskaan voi olla oikeasti onnellinen. Luulen, etten koskaan ole ollut oikeasti onnellinen, ilman taustalla kalvavaa epäluuloa. Surullista.

Tunnen, että olen umpikujassa joka suuntaan. Kaikkia asiat hyökkäävät tajuntaan, enkä tiedä mistä lähtisin liikkeelle yksi kerrallaan. Ja mua ärsyttää etten saa olla yksin ollenkaan että edes saisin rauhassa kelata mitä teen. Mies on koko ajan kotona ja mua ahdistaa tämä läsnäolo mutta hiljaisuus. Mulle tekis varmaan hyvää vaikka lepoloma pönttölässä. Tai yöllä livahdan täältä jonnekin, enkä tule takaisin.

Tämä on ollut kauhea päivä. En saanut nukuttua ahdistukseltani. Itkin yöllä ja pitkin päivää. Iltapäivällä makasin 6 tuntia sängyssä puoliunessa. Nytkin vaan itkettää ja ahdistaa. En ole itkenyt pitkiin aikoihin tai paremminkin ahdistus ei ole ollut tätä kokoluokkaa sitten viime vuoden. Jotenkin tuntuu ettei millään ole mitään väliä. Elämällä eikä siinä sinnittelemisessä. Tyttäreni vaikeudet, jotka syksyllä tulivat tietooni olivat musertavia kestää. Hänen nykyinen ylimielinen asenteensa minua kohtaan on tällä hetkellä sietämätöntä. Isäänsä ihannoi, eikä siinä tietysti mitään pahaa ole. Ei hänen isänsä ole huono ihminen. Minä vain olen paska. Olen ruma, lihava, tyhmä ja pihi. Poissa on ne ajat, jolloin olin idoli. Kaunis ja paras äiti. Sitä en ole kuullut enää aikoihin. Ehkä tämä kuuluu ikään ja kasvamiseen, mutta pahalta tuntuu. Lopulliselta. Oma suhteeni omaan äitiini on aina ollut etäinen. Etäisyys kasvoi sitä mukaa kun väkivalta kodissamme lisääntyi, eikä äiti tehnyt mitään sen lopettamiseksi. Mitä lapsi muuta voikaan kuin kääntyä pois päin jos vanhemmat eivät ole turvallisia? Minä en ole koskaan ollut ilkeä tyttärelleni. Hän oli syntymästään saakka elämäni valo, jolle annoin kaiken sen rakkauden jonka osasin ja jota halusin suojella maailmalta. Niin se vaan kääntyi minua vastaan. Kuinka olisinkaan aikuisena kaivannut äitiä, joka olisi ollut läheinen. Kuinka halusinkaan itse olla tyttärelleni äiti, joka on aina läsnä. Mikään ei vaan mene niin.

Tällä hetkellä haluaisin vaan lopettaa kaiken. Hengittämisen, elämisen, kitumisen, ahdistuksen ja jatkuvan tuskan oman elämän epäonnistumisesta. En tiedä kauanko jaksan sinnitellä tällä nuoralla, joka roikkuu sen rotkon yllä, jonka pimeys on aina vain houkuttavampi.

Pojua en ole jaksanut ajatella yhtään. Hermostuin sille kun tuli tähän ja alkoi jälleen kerran jankuttaa erästä asiaa, jonka olen jo kahteen kertaan hänelle selittänyt. Jos jotain, niin tyhmyyttä en kestä. Siis sitä, että saan selittää saman asian uudelleen ja uudelleen. En kestä toistaa samaa asiaa monta kertaa. Siitä tulee olo, ettei minua kuunnella. Tyhmyys on myös sietämätöntä. Se, että itse pitää tehdä kaikki tai mitään ei tule tehtyä. En voi olla sellaisessa parisuhteessa. En pysty tällä hetkellä mihinkään parisuhteeseen. Poju on hyvä ja kiltti, mutta minä en vain pysty. En, vaikka tiedän olevani yksin tässä maailmassa. En siltikään, vaikka kauhukuvissani makaan siellä varaston lattialla kevääseen saakka eikä kukaan osaa sieltä etsiä. Ja koska etsisikään? Kuukausien päästä kun alkaa vuokrat mennä rästiin? Tai kun postit alkavat tippua luukusta maahan?

Tästä on aika vaikea nähdä ulospääsyä.

Sori kun tuppaudun teidän seuraan, mutta haluaisin kommentoida tohon ulkonäkö/paino -juttuun. Mullakin on kokemusta siitä, että vain hoikkana havaitaan, nyt on menny jo 20 vuotta niin et olen pelkkää seinää miehille, bmi 27 (168 cm, 78 kg). Mulla on sellainen stressaajan ruumiinrakenne, valtava pallomaha ja sen alla tikkujalat (ja nyt kun Kuunvalo sanoit, myös se ällöttävä niskakyttyrä). Yläpuolella roikkotissit, ennen C-kuppia, nyt ties mitä ovatkaan. Kävin tänään etsimässä liivejä alennusmyynneistä, olen pärjännyt pari vuotta yksillä ja samoilla, mutta ne nitisee inhottavasti (kuin maksamattomat kengät, jotka kuulemma narisee). No kiusallista se on. Löysin (tai oikeastaan tyttäreni löysi, olimme yhdessä kaupoilla ja mun ikänäkö estää pikkuprinttien tutkimisen lapuista) yhdet 100 B:t ja kahdet 105 C:t. YHDETKÄÄN EI MENNEET KIRISTÄMÄTTÄ PÄÄLLE!! Olen ihan kypsä! Mun ns. normikoko on aina ollu 85 C, edes 56-kiloisena ei mennyt mikään 75 päälle ja silloin oli sentään BMI jo alle kahdenkymmenen. Kai se sitten on ruumiinrakenteesta vaan kiinni. Mun pitäis siirtyä kaikissa vaatteissa äitiysosastolle, mutta on se vähän noloo näinkin ryppyisellä naamalla...

Olis oikeesti kiva tulla taas nähdyksi... olen sitä mieltä, että paino on isompi tekijä kuin ikä. Vähän vanhempikin voi kelvata, jos runko on kunnossa... ihanaa, että teillä on kuitenkin molemmilla miehet ja saatte seksiä. Mulla oli nuorempana ne hommat aina hanskassa, mut nyt olen joutunut olemaan ilman yhtään mitään jo ainakin viis vuotta...

Laamanen, tervetuloa. En usko, että AK pahastuu jos joku muukin tilittää ulkonäkötuskaa. Olet oikeassa, että ruumiinrakenteesta on myös paljon kiinni miltä näyttää. Minä olen 166 ja 96,1 kg. 2 vuotta sitten paino oli 68 kg. Olin silloin hoikka ja hyvännäköinen. Nyt olen llhava. Todella lihava. Syy tähän oli Mirtazapiini, jonka käytön aloituksesta lihoin kolmessa viikossa 8kg ja sen jälkeen 10kg muutamassa kuukaudessa, loput 10 kg viimeisen vuoden aikana. Osasyynä lihomiseen oli aktiivisen kilpaurheilu-uran loppuminen, sairausloma, ja henkinen romahtaminen. Mirtalla ja Escitalopharmilla lääkittynä jo muutenkin huono perusaineenvaihduntani lopetti toiminnan. Tässä nyt ollaan. Ulkopuolella terveydenhuollosta, työelämästä, sosiaalisesta elämästä ja kaikesta siitä mikä luokitellaan ihmisen perushyvinvoinnin lähteiksi. Parisuhde on, mutta ei perinteinen. Emme asu yhdessä, emmekä yhteen muutakaan mikäli se minusta riippuu. Seksi ei tällä hetkellä kiinnosta tippaakaan. En halua olla alasti edes peilin edessä. Ja suoraan sanottuna en välitä nähdä poikaystävääni alasti tällä hetkellä. Meillä on eri intressit seksin suhteen. Niin määrällisesti kuin laadullisestikin.

AK, minulla oli aikanaan 74kg se raja, jolloin vielä kelpasin. Siinä painossa olin vielä hyvännäköinen, vähän rehevämpi, mutta hyvännäköinen. Sain huomiota, päät kääntyivät kaupassa kun kävelin korkokengilläni hyvässä ryhdissä, ja minua haettiin esim paljon tanssimaan jos olin jossakin tanssiravintolassa tms. Muutama kilo siihen päälle niin sormia napsauttamalla muutuin näkymättömäksi. Vierestä haettiin, minun läpi katsottiin. Vietiin edestä, takaa ja sivuilta. Ihan kuin en olisi siinä ollutkaan. Niin vaan jäin ilman tanssittajaa. Tai sitten joku humalainen känniääliö haki. Tai joku pervo, jolle lihavuus oli jotenkin kiihottavaa. Niinkuin se yksi josta kerroin, joka tuijotti rintojani koko ajan kun puhui minulle.

En saanut viime yönä taas nukuttua. Arvasin sen. Itkin pitkälle aamuyöhön. Puoli neljä katselin kelloa ja mietin miten ihmeessä tästä voi selvitä. Puoli 7 aikoihin nousin ylös. Pää on sekavan oloinen ja silmät itkusta punaiset ja turvonneet. Sumeat. Näkökin tuntuu huonontuneen. Havaitsin sen siinä silmätulehduksen aikaan kun en nähnyt kunnolla enää lähelle enkä kauas. Pienempiä printtejä saa tiirailla hyvässä valossa ikkunan vieressä lähelle ja kauas kun silmä ei vaan tarkenna. Kai tämä on sitä ikänäköä sitten. Sekin tästä nyt vielä puuttuu että silmälasikauppaankin pitäisi löytyä satasia. Ei ole.

Taidan tutkia e-reseptini ja laskea rahat. Romuja olisi myytävä täälläkin, että saa ruokarahaa. Huonosti vaan mikään menee kaupaksi, edes eurolla tai kahdella.

Kannattaakin muuten katsoa e-reseptit vielä tänä vuonna. Koska1.1. 2016 joutuu niistä maksamaan enempi. Joutuu maksamaan sen 50 euron omavastuun ensin.
Esim. epilepsialääkkeeni maksavat nyt 3 euroa mutta 1.1 joutusin maksamaan niistä 54.50 euroa. Kun tuo kolme euroakin nousee 4.50 euroon.

Kelan sivuilta löytyy tarkkaan uudet hinnat. Mutta tuo 50 euroa on aika iso yllätys jos ei sitä ole hoksannut ja siksi kannattaa käydä apteekissa vielä tänä vuonna. Lisäksi apteekit voivat joustaa ja antaa lääkkeitä hieman ennen kuin oikeasti saisi. Minä voin hakea lääkkeeni tasan viimisenä päivänä ja joudun tuon 50 euroa maksamaan vasta huhtikuussa.

Kiitos kun olette kirjoittaneet☺️❤️ Amassados, Laamaton tervetuloa vain mukaan! Ja Maanvaiva kiitos kun muistutit tärkeästä asiasta!

Mulla on pönttö niin sekaisin, etten kykene paljon kirjoittamaan. Syynä se, että menin aamupäivällä ottamaan Tramalin ja se ei sovi mulle, mutta olin taas "unohtanut" sen. Eilen illalla yritin opetella uutta nukkuma-asentoa ja laitoin tyynyjä erilailla ym. Tuloksena se, että olin koko yön rötköttänyt ihme asennossa, myös pyörinyt kun osa tyynyistä oli aamulla lattialla asti. Olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Olin masentunut heti kun sain silmät auki enkä olisi halunnut nousta ollenkaan kun heti herätessä mieleen muistui kaikki ongelmat. Olo oli itkuinen ja vaivainen.

Mies meni käymään asioilla. Lähetin hänelle tekstiviestin ja kerroin siinä kaiken mikä painaa mieltäni ja miksi olen masentunut. Olen ennenkin tehnyt niin kun en saa suullisesti kerrottua jotain. Sen jälkeen otin Tramalin. No, menin siitä ihan kuutamolle koko päiväksi. Aivot ei toiminut sen vertaa että olisin kirjoittanut tänne. Siis olisin halunnut kun oli niin henkisestikin paha olla, ja yritinkin, mutta en kyennyt muodostamaan kirjoitusta. Nyt vasta alkaa vähän pää selkeytyä vaikka sekava olo on vieläkin.

Amassados, toivottavasti nukumme ensi yönä vaikka pahoin pelkään, että tulee huono yö koska Tramal on ennenkin vienyt unet minulta. Sinun viime yö kuulosti niin ikävälle. Kirjoitan huomenna lisää kun pää on selkeämpi.

Amassados, kiitos ystävällisyydestäsi! Toivottavasti Kuunvalo ei myöskään ole loukkaantunut. En ole oikein perillä näiden ryhmien säännöistä, kuuluisiko perustaa oma ketju ja pitäytyä sitten siinä, vai saako muiden ketjuihin vapaasti kommentoida??

Kerroit siitä ikänäöstä, no se on tosi rasittavaa. Jos ei heti halua mennä silmälasikauppaan, voi kokeilla niillä kostutustipoilla, halvin pikkupullo apteekissa on jotain 6 euroo, riistoa sekin, mutta halvempaa kuin lasit (eikä niillä tipoilla eroja oo keskenään kait). Mulle sanoi tuttu lääkäri, että näön vaihtelu ainakin johtuu silmänpinnan kosteustilanteesta pääosin. Itse vaihtelen jatkuvasti laseja, siis välillä näkee hyvin joskus vuonna 198X määrätyillä "Apuva-mies"-laseilla, joskus taas uusimmilla jne.

Ja kuka nainen ei tietäisi sitä painoa, missä näyttää hyvältä... monilla on ne skinny-jeansitkin vielä tallella toiveikkuuden nimissä... itsekin olen säästänyt jotkin vuonna 1981 itse ompelemani housut: jos niihin vielä joskus mahdun, olen tyytyväinen (todellisuudessa olisin varmaan aika huonossa jamassa).

Ne lääkkeet... on kyllä joskus ihana helpotus, mutta pidemmän päälle niistä aina tulee sivuvaikutuksia ja riippuvuutta. Varmaan kuolisin, ellen saisi aamuisin mun kahta vp-nappia, pulssi nousee sikiötasolle ja lattia muuttuu katoksi...🙂

Laamaton, en tietystikään ole loukkaantunut vaan on ihan kiva, että kirjoittelet tänne ja minun puolesta mun ketjuun saa kyllä kirjoitella ihan mitä mielessä on, joten ihan vapaasti vaan!

Huh, viime yö oli aikamoista sirkusta! Valvoin koko yön, ainoastaan aamuyöllä nukahdin hetkeksi ja silloinkin näin painajaista. Aamulla kyllä tuntui, että järki lähtee, mutta ei kait se sitten lähtenytkään😀 Saattaa olla, etten vähään aikaan ota Tramal-pilleriä. Tulee siitä niin vättymäiset sivuvaikutukset, kuten pönttö menee aivan sekaisin ja yöunet menee kokonaan.

Aamulla sitten pikkuhiljaa venyttelin aivojani kahvilla. Mies lähti käymään tyttärensä luona ja sain onneksi olla yksin. Siivosin vähän ja puhuin äidin kanssa puhelimessa. En tiedä mikä nyt on, mutta tunnun piristyvän heti henkisesti kun jään yksin. Se on vaan niin kiva vähän aikaa olla ihan omassa rauhassa ja esim siivoaminen yksin on paljon kivempaa. Ilmeisesti minua häiritsee jos joku on koko ajan seuraamassa vieressä tekemisiäni. Ehkä jos on luova ihminen niin kaipaa välillä sitä omaa, rauhallista hetkeä milloin kerätä voimia ja ideoida asioita.

Mies tuli kotiin ja nyt syömme. Oikein luksusateria uunilenkkiä ja makaronia. Rahaa on nolla euroa. Onneksi huomenna voi puhelimella tilata pizzaa ym. Saa ainakin uudeksi vuodeksi ruokaa. Eipä tässä muuta tänään. Mieli ei mikään niin riemukas ole, mutta vähän reippaampi kuin eilen. Ei ole itkettänyt, eikä IM pyörinyt niin aktiivisesti mielessä. Mutta ei se silti tarkoita että mikään olisi sen paremmin😎

Laamaton, en usko että täällä on sen enempää sääntöjä kuka saa kirjoittaa kenenkin ketjuun. 🙂 Minunkin ketjuni on jossain hautautuneena tuolla Parisuhde-puolella, josta loikkasin tänne vallan. En jaksanut enää kirjoittaa omaani, koska alunperin avasin ketjun lähinnä omaksi päiväkirjakseni ero- ja kuolemakriisien jälkeen. Olen sitten vuodattanut tähän AK:n ketjuun. Hih😎😀

Maanvaivalle tosiaan kiitos tärkeän asian muistuttamisesta. Käyn sen verran harvoin apteekissa, että tämä asia oli jotenkin mennyt minulta ohi. Viimeksi kun kävin, muistan kuulleeni farmaseutin ja erään asiakkaan keskustelleen tästä. En tiedä miksi en rekisteröinyt asiaa niin että se koskee minuakin. On tästä varmaan ollut uutisissa, mutta kuten olen ennenkin todennut niin en katsele televisiota ja radiostakin kuuntelen vain sellaisia kanavia, joilla ei tule uutisia puolen tunnin välein. Tai kuuntelen musiikkia Spotifysta. En jaksa niitä uutisia enää. Ei kiinnosta kuulla pelkkää negatiivista tuutin täydeltä. Sanomalehtien tilaukset on ollut pakko lopettaa ajat sitten rahapulan vuoksi.

Olen ollut tänään vähän paremmalla mielellä, vaikka en viime yönäkään saanut nukuttua. Aamuyöstä näin hirveää painajaista, jossa istuin suihkussa. Päälläni oli eräs vuosien takainen, upea esiintymisasuni, joka oli kaunein asuni ikinä. Unessa näin itseni ikään kuin ulkopuolelta. Säästän teidät yksityiskohdilta. Heräsin kukonlaulunaikaan väsyneenä. Lonkkasärky on taas palannut ja on päivittäistä. Sohvalla en pysty makaamaan lainkaan. Istumisessa väsyy niska, koska nämä jumalattomat kannut, joita rinnoiksikin kutsutaan, vetää ryhdin etukumaraan. Yleensä makailen sängyssä useamman tyynyn tukemana. Tuolissa istuessa kipeytyy selkä ja niska. Onneksi ei ole tietokonetta, jonka ruudun ääressä istuisin. On vain tämä puhelin. Onneksi riittävän hyvä sellainen.

Kävin tänään nopeasti kaupassa. En päässyt aamulla liikkeelle, joten olin menossa vasta neljän jälkeen ja tuli taas ahdistus siitä ruuhkasta ja ihmismäärästä. Kaupan ovissa vastaan tuli joku mies, jolla oli käsissä kaksi viinapulloa ja paketti makkaraa. Silläkö tulee toimeen? Kassalla edessäni oli mies, jolla oli kärryssä kolme laatikkoa kaljaa. Ei siis mitään mäyräkoiria vaan ihan laatikoita. Kolme! Montako tölkkiä niissä onkaan, 24? Nauraa röhötti kassatytölle, että näitten pitäisi riittää uuteenvuoteen. Kassalikka siihen, että niinhän sitä luulis. Hekottelivat siinä sitten kuin parhaan vitsin olisivat murjaisseet. Oikeestiko tämä maailma on menossa tähän, että pään sekoittaminen, örvellys ja rällästys on uusi normaali?

Päästäni ei synny nyt mitään järkevää. Yritän päästä huomenna kauppaan sen verran ajoissa ettei koko kylä ole kaljaostoksilla samaan aikaan. En vaan kestä näitä vappuja, juhannuksia ja muita viinanvetojuhlia.

Voi, että tämä on kauheaa! Olen aivan paskana. Itkenyt vaan ja pelkään niin, että järki kohta lähtee. Menin sitten nettiä kaivelemaan ja lukemaan luustoon levinneestä syövästä ja joka paikassa mainittiin oire: selkäkipu! Ja varsinkin ristiselkä. Juuri niin kuin minulla. Voi luoja, saanko taaskaan nukuttua??? Nyt en enää viivyttele vaan soitan heti aamulla isoon sairaalaan. Pakkohan se on. En ole edes tajunnut, että tämä vois olla niin vakava oire! Mistä tietää minne se on jo levinnyt ja voiko hoitaa ja kuin kauan on elinaikaa. Muutama kuukausi? Muutama vuosi? Jotain siltä väliltä? Sydän hakkaa niin, että varmaan pyörryn kohta! Pakko oli sanoa tuosta miehellekin ja kyllä hänkin pelästyi ja sanoi, että olisi pitänyt soittaa jo ajat sitten! Niinpä, minä tyhmä aina viivytän asioita! No, eihän mistään vielä tiedä mitään, mutta kyllä tämä nyt vie mielenrauhaa, eikä ainakaan paranna mielenrauhaa. Anteeksi että kirjoitan täällä asiasta, kun eihän tämä mikään sairauspalsta ole, mutta pakko oli tänne purkaa tämä asia. Täytyy edes yrittää nukkua..

Ja anteeksi nyt vielä, kun vielä tulen tänne kirjoittamaan, mutta onneksi äsken löysin tietoja siitä tautityypistä mikä minulla oli niin voidaan melkein aina hoitaa vielä vaikka olisi luustoon levinnyt. Tämä vähän nyt antoi uutta toivoa, mutta kyllä tässä tulee olemaan paljon unettomia öitä ja jännityksen ja odotuksen täyttämiä päiviä. Onneksi mies suhtautuu tyynen rauhoittavasti kuten aina, niin se antaa minullekin aina uskoa, että lopulta voimme yhdessä selvitä. Halusin heti miehen läheisyyttä. Nyt hän on myös kirjan kanssa täällä makuuhuoneessa sängyssä löhöää. Silloin kun olin pahasti sairas niin olimme aina vierekkäin päivälläkin samalla sängyllä, kyse ei siis seksistä vaan ihan lähellä olemisesta. Hyh, kylläpä tämä elämä menee taas vähän turhan jännittäväksi.. Minähän kävin jo aiemmin lääkärissä, mutta silloin otettiin vain tavallinen röntgen-kuva ja sehän ei mitään esim. kasvaimia näytä. Huh, hirveästi häsmäkkää tiedossa ja se kaikki alkaa huomen aamulla. Tarvitsen syödä ainakin sata temestaa että pysyn järjissäni!!!!

Nukuin hyvin, kahden Temestan voimalla. Herätessä vasta 8 aikaan mies toi kahvin yöpöydälle, hörpin sitä ja odotin, että herään. Sitten soitin sairaalaan ja kerroin murheeni. Hoitaja vie viestiä lääkärille jne. Tänään nyt ei mitään tapahdu, mutta ens viikon alussa saan varmaan tutkimusaikoja ym. No, nyt yritän ottaa lomaa tästä koko asiasta viikonlopun ajan.

Ulkona on tosi hämärä ja lauha ilma. Mietin käviskö tänään ulkoilemassa kun en ole varmaan koko pakkasten aikana poistunut täältä ulos. Mutta, en tiedä vielä viitsinkö. Mies meni käymään kirjastossa. Hän lukee paljon kirjoja, noin viisi kirjaa viikossa. Nyt kun Lyrica on lopetettu tai mies on sen itse ajanut alas ( ihmeen hyvin mennyt, ei hänestä ole mitään vieroitusoireita huomannut) niin kun Lyrica on lopetettu mies sanoo että on paljon skarpimpi olo ja pystyy keskittymään lukemiseen taas. Luulen, että se on myös miehen konsti paeta stressaavia asioita kirjojen maailmaan. Hyvä asiahan se on.

En ole tänään paniikissa, en niin ahdistunut tai masentunut. Mitä se kannattaa. Asiat on niin kuin on. Hyvin tai huonosti. Tällä hetkellä en siihen itse voi vaikuttaa niin yritän ottaa vain mahdollisimman rennosti ja jos en muuten rentoudu niin pistän pilleriä menemään. Sen ole. Kuitenkin päättänyt että yritän olla enemmän läsnä läheisilleni. Pidän tästä lähtien päivittäin yhteyttä äitiin. Hän on ansainnut myös välittämistä, eikä sitä ettei lähes koskaan kuule ainoasta lapsestaan mitään. Aika on rajallista ja tästä lähtien käytän sen järkevästi. En enää haaskaa aikaa.

Joka tapauksessa kävi sitten miten kävi minun tulevaisuuden kannalta niin odotan kevättä ja mökkireissuja. Se paikka on paras maailmassa.

Onneksi saimme myytyä vähän romua ja saamme ruokaa uudeksi vuodeksi! Vähän myös herkkuja. Pepsi Maxi nami nami!

Minä uskon AK, että selkäkipu johtuu rintojen painosta. Selkärangan olisi kumminkin tarkoitus olla suhteellisen suora ja jos sen yläpää alkaa kääntyä liikaa eteenpäin johtuen pään, niskan ja hartioiden (koska rinnat!) painosta, alaosa (ristiselkä) alkaa vastaavasti kääntyä mutkalle toiseen suuntaan. Siitä seuraa väistämättä kipua, niin hartioihin kuin alaselkäänkin. En ole fysioterapeutti, mutta entinen kilpaurheilija, joten anatomia on tullut tutuksi. Etenkin selkä- ja jalkaongelmat (usein johtuivat toisistaan) tulivat tutuiksi ja niistä kärsin itsekin. En silti missään nimessä vähättele huoltasi jos selkäkipu liittyykin siihen toiseen kamalaan tautiin. Minä olen aina luullut, että luustokasvaimet näkyvät röntgenkuvissa. Äitini sanoi, että mummoni haimakasvainkin näkyi.😑❓

Luin lisää rintojen pienennysleikkauksesta. Googleta AK jugulum-mamilla eli mitta kaulakuopasta nänniin. Se mitta plus muut oireet ratkaisevat pisteet joita täytyy olla 50 päästäkseen leikkaukseen. Terveyskeskuksen lääkäriltä saa lähetteen erikoislääkärille. http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/hpt/hpt00085.htm
Minä tein jo päätöksen, että mun on pakko laihtua sen verran, että saan BMI:n alle 30. Jossain sitä pidetään rajana leikkaukseen. Sen yli oletetaan, että suuret hinkit on lihavuuden seurausta ja ellet laihdu, ei leikkauksesta (julkisella puolella ) katsota olevan pitkäkestoista hyötyä. Ja tietysti nukutus on suurempi riski ylilihavalle kuin vähän ylipainoiselle. Toisaalta BMI -vaade osoittaa myös sen, että jos laihdut ja rinnat on silti jättimäiset ja roikkuvat, leikkaus on terveyden kannalta perusteltua. Sitä paitsi runsas rintakudos lisää rintasyövän riskiä.

Heräsin tänään jo neljältä nukuttuani muutaman tunnin. Minulla näyttää menevän kaava niin, että ensin olen aivan sekaisin, ahdistunut ja masentunut. Perun kaikki sovitut menot. En pysty mihinkään, olen toimintakyvytön. Valvon yöt, nukun puolet päivästä. Tällä viikolla olen itkenyt enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Sen jälkeen alkaa maaninen vaihe. En nuku, olen touhukas ja puuhailen kaikkea. Suunnittelen mitä aijon tehdä lähiaikoina tai puolen vuoden päästä. Ne suunnitelmat ei vain ikinä toteudu kun masennun taas ennen kuin saan mitään tehtyä. Tämä syksy on varsinkin ollut tosi vaikeaa. Luulen sen johtuvan SSRI-vieroitusoireista. Ymmärrän hyvin miksi moni ajautuu takaisin syömään näitä lääkkeitä. Olen itsekin miettinyt olisiko parempi vain syödä, mutta Pojun lääkäri oli sanonut ettei suosittele 1- 1,5 vuotta pitempää jaksoa, koska "alkaa pää pehmetä", kuten oli asian ilmaissut. Minun lääkärihän ei puhunut sivuoireista mitään, saati lopettamisoireista. Hän mainosti mirtaa turvallisena valmisteena, johon ei voi jäädä koukkuun. Kun pelkäsin lihovani, hän kysyi onko minulla syömishäiriö. Sanoi etten voi hetkessä lihoa 50 kilosta sataan. No, ei siinä hetki mennyt, vuosi riitti! Ja Escitalopharmilla ei myös pitänyt olla mitään haittavaikutuksia. Se kuulemma auttaisi minut takaisin toimintakykyiseksi. Pienellä annoksella ei ollut merkittävää vaikutusta. Isommasta tulin yliaktiiviseksi niin etten pystynyt nukkumaan kun jalat juoksivat peiton alla itsekseen. Mutta eipä näitä kukaan kerro etukäteen. Pilleriresepti vaan naamaan ja nopeasti ulos vastaanotolta. Kuinka paljon lääkäri oikeasti ehtii potilastaan hoitaa jos vastaanottoaika on 15-20 minuuttia?

En tiedä kuinka tämä päivä menee tai mitä teen. En ole vieläkään päässyt kauppaan ja kello on jo noin paljon! Tuskin menenkään kun kohta väsyn ja pitää päästä hetkeksi nukkumaan. Sen jälkeen kaupat alkaa olla kiinni ja kaikki ryyppäävät jossakin ja "pitävät hauskaa". Miksi en ymmärrä tällaisen päälle mitään? Ei minulla ole mitään ryhmää tai sosiaalista ryhmää johon kokisin kuuluvani. Ihmishylkiö.

Hei,

Hyvä uutta vuotta sinulle Autiontalon kuunvalo ja myös muut, jotka kirjoittelette tänne. Minusta kirjoitat kivasti ja elävästi ja olen siksi jäänyt seuraamaan kuulumisiasi.

Ei kannata heti pelästyä noita ristiselkäkipuja, vaikka tietysti on hyvä tutkia asia. Ne voivat hyvin olla seurausta huonoista selkälihaksista ja liikkumattomuudesta, sekä ehkä jos niin kuin olet kertonut, on tullut noita lisäkiloja, niin nekin voivat aiheuttaa rasitusta. Selkävaivat ja nimenomaan ristiselän vaivat ovat tosin yleisiä 🙂! Itsekin kärsin niistä jatkuvasti.

Haluaisin teille sanoa, jotka pohditte noita ulkonäköön liittyviä painoasioita, että ehkä näette itse ne suurempana kuin ovatkaan myös sinulle Amadsados. Tietystikään ei ole hyvä, jos ne aiheuttavat selkäoireita tms. mutta ulkonäöllisessä mielessä älkää antako asian häiritä niin paljon. Itse olen aikalailla normaalin painon rajoissa mutta en katsele asioita, niin että pyöreämpi ihminen ei voisi olla kaunis 🙂 tai pistä asialle kauhean suurta merkitystä. Luulen, että tuo voi liittyä masennukseen, että sen näkee itse isompana asiana kuin onkaan. Minusta monet pyöreätkin ihmiset ovat todella nättejä.

Ihminen tavoittelee aina vähän sitä mitä kuvittelee puuttuvan ja luulee, että sitten on onnellinen, kun on sen jonkun asian saavuttanut. Olen itse eronnut ja minulla on ollut elämässä vaikka minkälaisia vaikeuksia (oikeasti todella isojakin sellaisia) mutta olen kuitenkin niistäkin huolimatta aika onnellinen, vaikka välillä yksinäisyys vaivaa (nimenomaan niiden tosi läheisten ystävien puute) ja parisuhdekaan ei ole aina niin ruusuilla tanssimista mutta luulen, että kaikilla ihmisillä on jotain vaikeuksia elämässään. Olen itse ajatellut, että se on enemmän omasta suhtautumisestani kiinni, että päätän olla onnellinen. Minä itse yritän löytää niitä onnen aiheita tosi pienistä asioista, esim juuri nyt pikkupakkasesta, kauniista kahvikupista ja rauhallisesta kahvihetkestä, kukkakimpusta jne. Eihän se aina näin mene, mutta nämä onnellisuuden mielikuvahetket kantavat myöhemmin ja vahvistavat minua okemaan vahvempi kun on jotain vaikeuksia. Tämä saattaa kuulostaa vähän naiivilta mutta joku on joskus sanonut, että ennen nukkumaanmenoa olisi hyvä miettiä niitä asioita, joista on kiitollinen ja jotka ovat tuoneet onnen tunnetta sinulle tänään 🙂!

Mutta tietysti ymmärrän, että jos on vakavasti masentunut, niin tarvitaan muutakin tukea ja apua. Enkä halua vähätellä vaikeaa masennusta ja kuolemannpelkoa jne. ja silloin tällaiset ohjeet toisilta ei masentuneilta saattavat kuulostaa jopa naurettavilta.

Toivon teille kaikille hyvää vuotta 2016 ja yrittäkää pitää lippu korkealla. Tunnen myötätuntoa vaikeuksissanne mutta uskon, että selätätte ne, koska olette kuitenkin hyvin fiksuja ja analysoitte hyvin asioita 🙂!