Voi, sinun päivähän kuulostaa aktiiviselta! Tuli vähän parempi mieli, kun sain siitä lukea. Mulla puolestaan päivä ihan helvetistä taas vaihteeksi.. Niin hirveä, että mietin jo ihan vakavissaan, että mitä teen, että pääsen sen päättämään ja tätä kaikkea pakoon😞 No, onneksi sain tuossa levättyä ja vähän torkuttuakin jonkun pahimman huipun yli, nyt vaan tosi surullinen olo.

Siellä juttelussa oli aika rankkaa, onhan se aina, kun yrittää oksentaa kaikkia tuntojaan ulos. se alkoi kanssa olla sen kaksisuuntaisen kannalla. ITse en varma, voi olla, että olisi minullakin tuo epävakaa, en tiedä. Mutta toivon, että joskus vielä selviää. Sitten ehkä ymmärtäisi itseäänkin paremmin. Olin sitten tuosta jo ihan loppu ja aika maassa, piti yhtä kaveria nähdä mutta peruin, sitten tuli pusikoista yksi asia eksän kanssa, ja tuli ihan tosi kurja mieli... Vaihdettiin tuossa muutama tekstari taas pitkästä aikaa. Jotenkin loppujen lopuksi siitäkin tuli ehkä parempi mieli, tiedän nyt ainakin, ettei ole kenenkään muun kanssa, mutta mitäs sillä tiedolla teen, rakentelen vaan pilvilinnoja..... on kyllä hankala päästä eteenpäin hänestä😭 Nyt kyllä kaipaisin niin taas kunnon rutistuksen joltakin, mutta en halunnut edes soittaa kenellekään, ehkä sinulle AK olisin voinut, mutta muuten oli olo, että olen kyllä niin yksin omassa sekavassa mielessäni että itkettää.

Yritän mennä vaan takaisin nukkumaan, toivon taas, että tämä päivä olisi jo ohi ja huominen jotenkin maagisesti paremmin. Kiva kun olit kirjoittanut, AK rakas, se tuo ainakin vähän iloa tämänkin kaistapään elämään!

Täällä taas.. Tämä päivä onkin ollut aktiivinen pitkästä aikaa. Lähdimme vielä viemään postiin sen kortin, jonka kirjoitin äidilleni. Samalla kertyneet tyhjät limsa ja vichy-pullot kaupan palautukseen ja sieltä vähän lisää syötävää. Sitten kortti postiin ja yhdellä roinatorilla, josta tosin en löytänyt, kuin yhden peltisen pienen rasian. Aion laittaa siihen taskulaskimen, jota pidän kassissa, jonka siis ostin aamulla..plääh, aikamoinen shoppailupäivä, mutta harvoinpa näitä nyt on. Yleensä niin passiivista minun oleminen.

Ihan kiva päivä ollut, siis ainakin näihin asti, kuten sanoin mieli voi heittää minne tahansa, joten en luota edes siihen, että tämä päivä kokonaisuudessaan yöhön saakka jatkuisi suhteellisen hyvänä. Jokin pieni asia tai oire voi romuttaa koko pakan. Hirveää, mutta niin se vain on. Pilleriä ei ole tarvinnut tänään ottaa lisää, mutta varmaankin huomenna se sitten alkaa tuntumaan, että bentsoa on liian vähän suonissa, hah. Niinhän se aina menee.

Ihmeenkin aktiivinen olo ollut tänään. Huomenna odotan romahdusta. Ei tällainen hyvä voi jatkua kahta päivää kerrallaan. Ei ole lähes koskaan jatkunut. Sehän se on rasittavaa, kun ei voi huomista päivää tietää ollenkaan, näin ollen ei voi mitään suunnitellakaan koskaan ja se taas vie perusturvantunteen elämästä. Näin ollen ei voi luottaa mihinkään, eikä kehenkään.

Makkari on kauheassa siivossa. Tänään ostettua tavaraa lojuu joka paikassa ja tuo minun "alttari" eli valkoinen pöytä on, kuin pommin jäljiltä. Aivan kauhean näköinen. No, en ole sitä pariin päivään siivonnut. Enkä muutenkaan siivonnut. Kuumalla en jaksanut ja tänään olen ollut liikenteessä lähes koko päivän. Tuntuu kummalliselle, että en ole siivonnut. Tuntuu, että koko asunto HUUTAA likaisuutta, vaikka ei kait se niin voi olla, koska kuitenkin olen tähän asti siivonnut lähes joka päivä. Minulla on varmaan neuroosi siivoamisesta. Äidilläni on ihan oikesti siivousneuroosi ja joskus ajattelen, että vuosien saatossa minusta tulee yhä enemmän äidin kaltainen joissakin asioissa, vaikka eihän se huonokaan asia ole jos pitää kotinsa kunnossa, kunhan ei ihan överiksi mene.

Tuossa välissä puhuin äitini kanssa pitkään puhelimessa ja nyt aloin tuntemaan jonkinlaista pientä väsymystä, joten varmaan viisasta vähän huilata välillä ja yrittää syödä jotain, kun tuo pöytä on kyllä ennen yötä saatava järjestykseen. Ja kellokin on jo kohta kuusi! Kamalan nopeasti päivä mennyt, kun kerrankin ollut liikenteessä enemmän.

Monange, luin sinun ketjusta, ettei se keskustelu-käynti ollut mennyt kait ihan putkeen. Tosi harmi ja ymmärrän sinun tunteen nyt. Olen itsekin niin usein kokenut turhaannusta mielenterveys"palveluiden" vuoksi, itse en ole koskaan kokenut saavani apua en mistään "terapiasta", siis en koskaan, enkä enää odotakaan saavani apua mistään muualta, kuin omasta pääkopastani, itsestäni, siis jos joskus tästä onnistun tokenemaan. En luota enää mihinkään viranomaisiin, en lääkäreihin, en mielenterveysihmisiin ym. En ole koskaan tuntenut saavani mitään helpotusta keneltäkään ulkopuoliselta, enkä mistään puhumisesta, muuta kuin puolisoni ja äitini ja joskus ystävän kanssa. Ne ovat olleet parasta terapiaa.

Nyt pakko lopettaa ja levätä hiukan. Muuten tulee kohta väsy..

Rakas Monangepieni.. Olen tosi surullinen sinun puolesta ja mielelläni halaisin sinua ja vaikka silittäisin hiuksia jos se rauhoittaisi sinua. Minuun ainakin toimii aina jos olen tolaltani, ahdistunut tai surullinen jos saan itkeä ja läheinen kuuntelee minua, silittää hiuksia ja lohduttaa. Kertoo, että kaikki menee kyllä ihan hyvin (vaikka en uskoisikaan, että kaikki menee hyvin, koska yleensä se ei mene niin)mutta on kiva uskotella sillä hetkellä niin, että pääsee vain sen hetken ylitse.

Olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä tässä elämässä on läheisyys ja elämän jakaminen toisen, sinulle rakkaan ja täydellisesti sinulle sopivan ihmisen kanssa. Kaikki muu on toisarvoista. Rakkaus on tärkein ja suurin. Että saat omistautua ja sinulle omistaudutaan. Se pitäisi muistaa joka ikinen sekunti. Silloin, kun se rakas ihminen on siinä rinnalla. Pitäisi rakastaa täysillä. Se on hirveän vaarallista ja kuluttavaakin. Kuin polttaisi kynttilää molemmista päistä, mutta mielestäni se on ainoa oikea tapa rakastaa. Joko rakastaa niin tai sitten rakkaus ei ole todellista.

M, minullekin on alettu puhumaan tuosta kaksisuuntaisesta. En oikein usko siihen. Mielestäni epävakaa sopii minuun paremmin. Mielestäni epävakaa sopii myös sinuun juurikin. Mutta eihän näitä diagnooseja voi näin tehdä, heh. En minäkään usko, että olisit pelkästään masentunut. Minulla ainakin se eron jälkeinen "masennus" toi esille ne muut mielenongelmat, jotka olivat piileskelleet minussa. Ja niistä tulin tietoiseksi vasta silloin, kun ne ongelmat tulivat "kuoreni murtumisen" yhteydessä. Silloin olin melkein puolitoista kuukautta osastohoidossa ja minulle tehtiin jos mitä testejä ja tutkimuksia lääkärin ja psykiatrin toimesta. Minulla on siis oikeat "hullun paperit" olemassa. Minulle on sanottu niin, että minulla ei ole mitään varsinaista mielisairautta (mutta se oli silloin, nyt olen vielä paljon ongelmallisempi..) mutta silloin oli se psykoottinen masennus ja persoonallisuushäiriö/häiriöt diagnosoitiin. Tosin lopullisesti en usko niidenkään paikkaansapitävyyteen, vaikka epävakaa sopiikin minuun aika lailla.

Huh, en jaksa filosofoida enempää. Kohta on taas syömisen aika, iltapala. Taidan kuitenkin lykätä sitä yhdeksään saakka, koska söin ihan vasta. Nyt alkaa tuntumaan, ettei aivot enää tuota järkeviä ajatuksia vaan sekavaa puuroa. Alkaa jo hieman väsyttää poikkeuksellisen vauhdikkaan päivän jälkeen. Säälittävää, että elän, kuin vanhus ja väsyn kaikesta helposti. Olen tullut siihen päätelmään, että väsyn fyysisesti, mutta eniten väsähdän psyykkisesti. Ahdistun, hermostun ym. ja silloin pettää fysiikkakin. Tosi mahtavaa..plääh. Olen siis romuna niin henkisesti, kuin fyysisesti.

Kuitenkin, tämä päivä oli mukava. Uudet, pienet tavarahankinnat olivat piristäviä. Ostin myös uuden Kodin Kuvalehden (mielestäni hyvä lehti)mutta en lue sitä vielä vaan säästän sitä niin, että sitten jos minulla on joko tylsää tai sitten keskittymiskykyni on parempi niin silloin luen sen. Se on ikäänkuin varastoituna inspiraation hetkeä varten.

Sain pöydän järkättyä. Söin aterian (tosin pienen). Kirjoitin tänne. Nyt taidan vain olla loppuillan. Tietysti tänne vilkaisen ennen nukkumaanmenoa, sehän on jo rutiini.

M, jos on p-ska päivä ei voi muuta, kuin odottaa sen loppumista ja toivoa, että seuraava päivä olisi parempi tai siinä olisi edes jotain hyvää. Minä olen ainakin tullut nykyään tosi vähään tyytyväiseksi. Näin se elämä opettaa (tämän sanon kyynisen katkeroituneella äänellä, hah)

Odottelen iltapalan ottamista ja sen jälkeen varmaan sammun, kuin saunalyhty.

Hyvää Yötä Ystävä Kallis, Palataan piakoin, minä olen aina täällä ja luen sinua. Halaus sinulle. Olet ajatuksissa🙂

Kiitos, rakas AK, kaikessa samoilla linjoilla sinun kanssa, ja minustakin se elämää suurempi rakkaus ja toiselle omistautuminen ja sitoutuminen oli elämän suurin ja tärkein asia, minkä arvotin kaikkein korkeimmalle ja oliSI vieläkin varmaan, jos saisin vakuutettua itselleni, että joku olisi sen arvoinen enää, koska menen niin helposti näemmä rikki edelleen eroista ja tällä kertaa en vaan ole saanut itseäni enää millään tavalla koottuakaan... niin onko järkeä enää yrittää, jos lopputulos on tällainen... 😭 huoh.. eikä kyllä kukaan kiinnostakaan. Ei yhtikäs kukaan. Sekin on muuttunut. Joskus tykkäsin käydä treffeillä. Tykkäsin käydä ulkona. Nykyisin, en ollenkaan! Enkä jotenkin edes "jaksaisi" tutustua kehenkään uuteen. Mitä jos paljastuukin, ettei sovita yhteen? Mietin tällaisia tyhmiä.. En ole päässyt eksästä yli. Se on ihan selvä, mutta surettaa kyllä. Vastasin vielä hänen viimeiseen viestiin jotain että on rankkaa ja tarvitsisi enemmän kuin koskaan sen kainaloon käpertymistä mutta et tiedän ettei ole mahdollista ja se itkettää kun edelleen kaipaan niin.. ei vastannut enää... kyllä se tuntuu kurjalta.

Myös tää tyhjyyden tunne on aika kamala. Millään ei ole mitään merkitystä oikeastaan eikä mikään nappaa. Korkeintaan tämä paikka. Mutta muuten, ei niin mikään. 😑❓

Siitä olen iloinen, että sulla AK noin hyvä päivä. Ehkä puolestaan nyt saan susta voimaa! Mulla jäi kaikki pikkujututkin tekemättä, menin vaan takaisin nukkumaan, silittelin välillä kissaa, se on kanssa ollut tänään pieni rakkaudenkohde. vaikkei se tietenkään sama ole.. mutta olen onnellinen siitä, että mulla on se ja se halusi olla lähellä☺️❤️☺️ Eläimet aistii kyllä jos on surku ja tulevat usein lohduttamaan. se on jotenkin kaunista. ei katso surunaihetta eikä kysele.. tulee vain ja on lähellä. Sitä läheisyyttä kaipaisin kyllä muutenkin. Mutta nyt näin. Olen niin omassa poterossani ja herkässä tilassa, että en usko, että johtaisi mihinkään hyvään tässä vaiheessa joku ihan random uusi tyyppi.

Nyt omin sun ketjun, toivottavasti saat tän viestin vielä nyt ennen nukkumaanmenoa. Olet parasta tässä päivässäni, kiitos siitä ja kirjoitellaan lisää huomenna. Nyt täällä kanssa aivot aika jäässä, ehkä kun olen tänään syönyt vaan aamupalaa, siksi varmaan puoliunessakin koko päivän, mutta tuli fyysisesti niin huono olo itkemisestä että vasta nyt tajuan.. Halaus🙂🌻

Minulla on pää aivan sekavan oloinen. Aivan , kuin en olisi ihan tällä planeetalla. En tiedä onko se ahdistusta, vai jopa jonkinasteista paniikkia?

No, kelaan vähän taaksepäin. Päivä oli ihan mukava. Yön nukuin tosi huonosti, heräsin ekan kerran jo kolmen jälkeen ja sitten nukahtelin koiranunta ja heräsin tosi aikaisin, väsytti ja tuli se joka-aamuinen ahdistuksentunne, joka ei välttämättä ole kauaa, mutta tulee aina varsinkin jos herään liian aikaisin.

Ennen nukuin temestan avulla, kuin tukki ja unia näkemättä. P-skat, se lääke on menettänyt tehonsa ja nukun tosi levottomasti ja näen kummallisia unia ja herään aamuyöstä. Aamulla siis väsytti, mutta halusin lähteä liikenteeseen..jonnekin, pois sisältä. Menimme yhdelle kirpputorille. Se oli ihan ok, mutta en löytänyt sieltä, kuin yhden pienen ruusukuvioidun, posliinisen, soikean korurasian. Jatkoimme toiseen kaupunkiin. Siellä on yksi isompi kirppis. Ja sieltä sitten löysin aivan ihanan, ei-vanhan, mutta vanhantyylisen, keskikokoisen taulun, jossa tummatukkaisen, kauniin naisen kuva, valkoisissa, "patinoituneissa" kehyksissä. Lumouduin samantien, kun näin sen. Nainen taulussa on aivan jonkun "hengen" näköinen. Vanhanaikaiset vaatteet ja kampaus. Tajusin heti, että taulu sopii täydellisesti minun kotiini. Ihanan vanhan, kuluneen valkoinen, romanttinen tyyli, joka iskee minun sieluun asti. Rakastan sellaista!

Ostin vielä Jyskistä uuden wc:n maton, pinkin, pyöreän mallisen. Mielestäni entinen on likainen, vaikka se on myös aika uusi. No, ehkä pesen sen ja laitan jonnekin muualle esim kodinhoitohuoneeseen. Sitten vielä parissa kaupassa ja ruokakaupassa. Välillä aurinko paistoi kuumasti ja tunsin, että väsymys tulee. Kotona söin ja otin erään luontaistuotepillerin, joka mielestäni teki minulle tämän kumman, ahdistuneen, sekavan olon. Se on jokin yrttipilleri, jonka pitäisi lisätä vireyttä. Minulla monet sen tyyliset aiheuttaakin levottomuutta ja ahdistunutta, jopa paniikinomaista oloa. Myös vatsa alkoi vähän kurraamaan, vaikka sain tänään lääkäriltä hyviä uutisia, että sitä skeidabakteeria ei enää löydy näytteistä (hallelujaa)! Mutta lääkärin mukaan suolisto saattaa olla nyt hyvin herkistynyt pitkän aikaa sen infektion jälkeen ja oirehtia silti.

Minä en tiedä enää mistään mitään. Että mikä oire johtuu mistäkin ja kuinka paljon ne on psykosomaattisia? Esim. ahdistus ja paniikkihan aiheuttaa vaikka mitä ruumiillisia oireita. Tiedän, koska nuorempana kärsin niistä. Olen ollut niin pitkään stressin alainen, että ehkä mulla on puhjennut joku ahdistus/paniikkihäiriö. Masennus aiheuttaa väsymystä ja ruumiillisia tuntemuksia myös. Vai olenko jotenkin tullut ihan hulluksi? Ahdistavaa, kun ei koskaan ole normaali olo. Tai ehkä joskus, hetkellisesti.

En tiedä, ehkä se yrttipilleri ei sovi minulle. Voi vehnä, kun ajattelin, että olisin saanut siitä vähän potkua. Minulle ei sitten sovi mitkään lääkkeet. Taidan olla toivoton tapaus.

Tiedän, että elämä voisi olla niin paljon parempaa ja onnellisempaa, kun olisi normaaliolo. Jotenkin ei edes ajatukset pysy kasassa. En siis voi kirjoittaakaan mitään järkevää. Ehkä pitäisi vain yrittää olla, eikä ajatella mitään. Sehän onkin tosi helppoa..

Mies vaikuttaa pitkästyneelle ja turhautuneelle. Tiedän, että se haluaisi lähteä jonnekin reissuu ntai mökille. On raukka odottanut koko kesän, että mentäis jonnekin. Minä en tajua itseäni miksi en halua lähteä minnekään. Mitä oikein pelkään? En tiedä..Kauheaa, että minun vuoksi mieskään ei pääse mihinkään. Tulee tosi huono omatunto. Mies on niin kiltti, eikä viitsi sanoa ääneen, mutta vaistoan, että on kiukkuinen ja turhautunut. Ja minä en voi tälle jotenkin vain mitään, sellainen tunne.

Tunnen itseni tosi mielisairaaksi ja vialliseksi, omituiseksi, huonoksi.

En taida jaksaa kirjoittaa enää. Ei ole keskittymiskyky oikein kohdillaan.

Monange, olet mielessäni ja ajattelen sinua, vaikka en just nyt pysty kunnolla kirjoittamaan☹️

Palaan, kun tilanne rauhoittuu.

Pahin ahdistus hellitti. Se helpotti, kun miehen pää oli vatsani päällä ja silitin sitä. Eli se lämmön ja läheisyydentunne vei ahdistusta pois. Monange, ymmärrän hyvin, että se kissan läheisyys ja sen silittäminen on merkittävää, koska miehen silittäminenkin rauhoittaa.

Minä kaipaisin varmaan enemmän, että minua silitettäisiin. Mies on ihana, mutta ei sillä tavalla fyysisesti oikein osaa osoittaa hellyyttä. Minä joskus kaipaisin ihan vaan sellaista rauhallista lähekkäinoloa ja silittämistä, halaamista jne. Kait se olisi terapeuttista minun piinatulle ruumiille ja sielulle, heh. Minä en oikein lapsuudessakaan kokenut sellaista hellyyttä eli minä olen sen suhteen pohjaton kaivo. Exä aina silitti minua, hieroi hartioita ym. se oli hänessä hieno puoli. Sain häneltä paljon hellyyttä, joka rauhoitti minua. Esim. hän aina silitti minut uneen nukkumaan mentäessä. Nyksä ei oikein välitä sellaisesta. Ei hän tyly ole, mutta ei osaa, kun ei ole tottunut sellaiseen. No, ei voi saada kaikkea. Enkä halua haukkua miestä, koska hän muutoin on niin hyvä.

Minä juuri ajattelin, että pitäisi skarpata jotenkin ja mennä vaikka pariksi päivää jonnekin mökille tms. jos se on miehelle niin elämää suurempi asia. Mutta en lupaa edes itselleni vielä mitään sen suhteen. Täytyy kuulostella tilannetta.

Tuo nainen valkoisessa taulussa katsoo surumielisen näköisenä. Ehkä hän on joku piinattu sielu ja minun kohtalotoveri?

Vieläkään en oikein tunne osaavani kirjoittaa mitään järkevää, joten taidan luovuttaa tältä erää. Kohtahan tämä päivä on lopuillaan.

Pianhan tämä koko kesä on lopuillaan. Jotenkin surullinen ajatus, loppujenlopuksi, vaikka en itsekään tiedä miksi?

Minulla kyllä suht sekavat 24h, menty taas aika laidasta laitaan, en pysy oikein perässä... Nukuin enemmän tai vähemmän joku 17h ja olisin voinut jatkaakin, mutta omatunto pakotti nousemaan ja sitten lueskelin kirjaa yhdellä terassilla ja näin sitä ystävää minkä tapaamisen eilen siirsin ja sitten jatkoinkin toisen ystävän kanssa iltaa oikein myöhään tuttavien kanssa... kellohan on nyt vaikka mitä.... mutta jotenkin olo ettei kiinnosta, kun ei ole huomiselle menoja...... voi olla, että olen itsekseni taas huomispäivän. Tämän päivän aktiviteetit korvaa taas paljon!

AK, mitä pahaa teille tapahtuisi jos lähtisitte johonkin mökille? Jos sinulla olisi siellä vaikka kuitenkin vaihtoehto vain olla ja levätä? Jos se olisi suht lyhyen matkan päässä, ettei joutuisi ahdistumaan siitä matkustuksesta. Voisit koittaa... Saisiko mies siitä iloa elämään. Sietäisitkö sen aikaa?

Nyt uni alkaa voittaa, palataan enemmän huomenna taas. Hyvän unen toivotukset, toiv. vielä olet unessa useamman tunnin, kello nyt mulla vaikka mitä mutta ei haittaa kun voin nukkua mihin aikaan vain..... 😉

Kiitos Monange🙂

Heräsin joskus viiden aikaan. Aamusta aloin siivota. Oikein perusteellisesti. Sitten tuli äkkilähtö erään syyn vuoksi asioimaan. Jouduimme kävelemään odotettua pitemmät matkat ympäriinsä ja taisin uupua täysin. Yhdistän tämän kamalan olon myös bentsojen vähempään annokseen. Kauhuissani ajattelen pääsenkö ikinä niistä eroon ja minkä helvetin joudun vielä käymään läpi? En jaksaisi. En sitten millään..

Olo on karsean apaattinen ja väsynyt, ahdistunut. Ei oikein ajatus kulje, ja tännekin on vähän vaikea kirjoittaa. Jos olisin tiennyt tämän aikanaan, en olisi niin kevyesti napsinut lääkkeitä. Voi Luoja, että ahdistaa. Yritän korvata temestaa ottamalla pieniä murusia pamia. Siis päivällä. Temesta ei toimi enää ollenkaan ja se pitäisi saada pois. Mielialalääkkeitä tyrkytetään, mutta niitä en halua syödä. Niistä vasta sekaisin menenkin.

Suoraan sanottuna tekisi mieli lopettaa koko tämä kärsimys nimeltä elämä. Anteeksi vain, taidan olla nyt aika syvällä. Tällaiset päivät on kyllä ihan hirveitä☹️

Ak, toivottavasti parempi päivä tänään! Minä vaan nukun ja nukun ja nukun, nytkin olisin voinut jatkaa ikuisesti... Eilinen meni ihan ohi. sain vain pyykit viikattua, muuten en oikeastaan mitään. Kävin suihkussa kyllä. Ja katsoin telkkarista niitä jenkkien huutokauppasarjoja. Ne on minusta kivoja niiden jännien löytöjen takia, mutta se niiden tarjouskilpa on jotenkin ahdistavaa kuunneltavaa kun etenee niin nopeasti, heh...

Päivät vaan menee eteenpäin... Mikään ei muutu. En pääsekään mökille nyt, siellä on siskoni lapsiperhe, ei kiinnosta mennä sinne heidän kanssaan kun kaipaan rauhaa. Nyt olen siis jumissa kotona. Ei oikein nappaa mikään. Mietin paljon kaikkea yliluonnollista. Ja mietin, voiko tämän mun elämän olla tarkoitus mennä näin? Uskon kuitenkin kohtaloon. Mutta taistelenko nyt itse ikäänkuin kohtaloa vastaan jäämällä kotiin ja "estämällä" mitään tapahtumasta mun elämässä? En tiedä, en ihan saa järkeä ajatuksiini. 😝

Näin hirveää painajaista missä riitelin pomoni kanssa ja olin pakotettu lopettamaan työni. Pelkään jo sitä, että pitäisi mennä sinne takaisin. Mutten oikein voi lopettaakaan😞 Ahdistaa.. Mietin kanssa, että jos menettäisi auton hallinnan ja ajaisi "vahingossa" päin jotain kallioseinää, niin olisiko se oikeutetumpi tapa lähteä... haaveilen siitä.. mutten tee sitä, koska mun tuurilla en kuolisi kuitenkaan vaan vammautuisin vaan tosi pahasti ja joka tapauksessa aiheuttaisin lisää huolta ja murhetta perheelle ja ystäville. Hankala elämä..

Kirjoittelen taas sun ketjuun kun en jaksanut etsiä omaani, sano jos alkaa häiritsemään🙂👍

Monange, ei todellakaan häiritse.

Lähes kaikki muu häiritsee. En pääse tasapainoon mieleni kanssa. Synkät ajatukset kiertävät loputonta kehää ajatuksissani, enkä saa niitä katkeamaan. Mietin, mietin, mietin..vaikka tiedän, ettei se ole järkevää. Mutta minä en ole järkevä. Minä en hallitse mieltäni vaan mieli hallitsee minua. Niin se on aina mennyt. Siksi minun elämä on varmaan ollutkin niin kummallista ja poukkoilevaa aina.

Lääkehomma ahdistaa minua. Se pyörii mielessä kaiken aikaa. Olen kait niin viekkareissani. Mutta en ota nyt. Siksi kait minulla on epätodellinen ja hieman paniikinomainen tunne päällä koko ajan. Jotenkin flunssainen ja pönttö olo lisäksi. Virun vain tässä viltin alla ja kidun. Haaveilin taas siitä mahdollisuudesta, että voisi poistua tästä maailmasta. Toisaalta haluan ja toisaalta en. Tai ehkä en tiedä enää itsekään. Olisi turvallisempi olo jos olisi takaportti. Mietin, kuinka ihanaa siellä olisi, vailla huolia, vaivoja, masennusta. Luultavasti kohta kuuntelen Siionin lauluja ja sitten tietenkin alan vollottamaan, kokeilepa M kuunnella niitä joskus ja niiden sanomaa taivaan kodista ym niin siinä ei kyllä masentuneena pysty olemaan itkemättä. Lohdullisia ne tietysti ovat.

Minun hammasta särkee. Se muistuttaa minua taas, etten ole hoitanut itseäni hammaslääkäriin ajoissa. Minä en saa aikaiseksi ja pelkään mennä sinne, vaikka ei varmasti olekaan yhtään mikään juttu. Joku tuntematon kauhun narukerä on kietoutunut tiukkaan ympärilleni ja olen vain. Olen jähmettynyt. Inhottavaa. En tiedä miten pääsen täältä ylös. Mitään en ainakaan jaksa tehdä. Olen todella hullu. Miksi en voi olla tavallinen ihminen? Eilen illalla ajelulla katselin ihmisiä. Niin tavallisen, onnellisen ja kauniin näköisiä. Sellaisia, kuin tavallinen ihminen on ja näyttää. Minä näytän aivan jollekin aaveelle, ainakin omissa silmissäni. Elävälle kuolleelle. Sellainen on olokin.

En nyt jaksa enempää. Palaillaan🙂

Eilinen päivä iltaan saakka oli kyllä ihan superhirveä. Olin kauhean ahdistuksen, jähmetyksen ja mustan masennuksen vallassa. Kaikki hirveät sairaudet ja muut pelot pyörivät mielessäni ja näin kauhukuvia tulevaisuudesta. Olin aivan kuolemantunnelmissa. En pystynyt koko päivänä tekemään mitään.

Lisäksi pelotti, kun mies oli aika "kypsänä" eilen. Onhan se kait aika tylsää, kun toinen on tuossa tilassa, eikä normaali arki oikein onnistu. Eilen jopa ajattelin taas, että olisi parempi vain asua yksin, että saisi rauhassa nuo huonot olotilat käydä läpi, mutta samalla tajuan, ettei siitä yksinolemisesta tulisi yhtään mitään. Yksinkertaisesti sekoaisin. Mutta, silloin kun ahdistus iskee täysillä ei mikään vaihtoehto tunnu hyvältä, ei kerrassaan mikään.

Minulla on aivan varmasti ahdistushäiriö. On ollu ennenkin elämäni aikana ahdistuskausia. Nyt siinä on mukana vielä tuo bentsoilla kikkailu, tai sitten koko "ongelma" johtuu niistä. Olen toistaseksi pysynyt siinä minimiannoksessa, jota varmaan jatkan niin kauan, kuin on pakko. Senkin ottaminen tympäisee NIIN kovasti, mutta pakkohan se on. Olen jo oppinut sata kertaa, että seinään on ihan turha yrittää lopettaa. Tämä on pidemmän ajan projekti, mutta se ei oikein sovi minulle, kun olen niin kärsimätön ihminen.

Luulen, että olen ollut niin kauan hirveän paineen ja stressin alainen, sekä "turruttanut" sitä vain lääkkeillä, että olen siirtänyt sitä ahdistusta tähän hetkeen. Ehkä minun mieli tulee jälkijunassa ja käsittelee vasta nyt niitä ahdistavia asioita. Tai sitten olen vain yksinkertaisesti tullut hulluksi.

No, bentsoista ainakin haluan pilkkuhiljaa eroon, se on selvä. Tänään olen yrittänyt ottaa mahdollisimman iisisti, etten väsyttäisi itseäni millään ylimääräisellä. Luulen, että tuo kauhea ahdistus verottaa voimiani tosi paljon. Ei ole yhtään kivaa, mutta minkäpä tälle voi. Kait se joskus siitä helpottaa.

Pikaisesti kävimme kaupassa ja takaisin kotia. Ei siis mitään pitkiä ajelulenkkejä, ei ole nyt sellainen olo. Ei ole vieläkään kovin energinen olo. Ai niin ja mielestäni tuo ahdistushäiriö kulminoituu minulla juurikin syömiseen ja ruokaan. Näin on ollut ennenkin elämässäni. Eli ruokahalua ei ole, joskus jopa ruoan ajatteleminenkin ahdistaa, jopa yököttää kun pitäisi syödä. Yritän sitten syödä väkisten ja sekin on vaikeaa. Kun alkaa ahdistamaan joku asia, alan jopa yökkäilemään.

Mutta ei auta, kuin yrittää, päivä kerrallaan ja uskoa/toivoa, että jotain tulevaisuuttakin olisi olemassa. Siinäpä pieni raportti. Ei aivot nyt tuota mitään kovin rakentavaa, pitkää juttua.

Tietysti odotan kuulevani M:n kuulumisia? Että miten siellä hurisee? Ja mitä Kissalle kuuluu?

T: Sekopää AK😝

Ainoa asia, mikä minua tuntuu aidosti innostavan on autiotalot. Senhän huomaa jo nimimerkistäkin, heh. En tiedä, miksi ne minua niin kiehtovat? Onko metsän keskellä, puiden siimeksessä, yksinäisenä ja hylättynä oleva autiotalo kenties minun oma sielunkuvani? Jotain veto siinä on.

Haaveilen sellaisen löytämisestä jostain täältä seutuvilta. Mutta eihän niitä täällä ole. Ei täällä talot loju autiona, kun tontitkin on jo niin arvokkaita, että kaikki mahdolliset kolot rakennetaan täyteen uutta. Ja ei siinä mitään, onhan se luonnollista, että rakennetaan uutta ja kaikki talonresut, mitkä ei ole käytössä puretaan. Silti minulla on halua löytää ja tutkia niitä. Ei minua oikein muu tällä hetkellä kiinnostakaan, kuin henkimaailman mietiskely, autiotalot (niihinkinhän liittyy tunne yliluonnollisesta) ja jotkut sisustukseen liittyvät ja vanhat esineet. Ehkä toisinaan joku kirja tai lehti. Siinäpä ne kiinnostukset, ja nekin silloin, kun en ole aivan täysin ahdistuksen vallassa.

Unelmoin "vapaasta" elämästä. Että jossain metsän keskellä, vanhassa mummonmökissä saisi yksin ja kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa vain lojua sängyllä ja seurata ikkunasta auringon liikkeitä päivän aikana, valon suunnan muuttumisia, valon ja varjon kuvajaisia lattioilla ym. Ehkä välillä nousisi sieltä sängystä jotain syömään (siellä saattaisi maistuakin) ja kävisi jonkun ihan mitättömän pienen, rauhallisen kävelyn.

Voihan sitä aina kuvitella tekevänsä niin. Tai yrittää kotioloissa soveltaa niitä kuvitelmia.

Hiipihän se iltapäivä-ahdistuskin sieltä, tosin ei yhtä voimakkaana, kuin eilen. Mutta sellaisen ahdistuspiikin tunnistin kyllä. Se vaati hieman keskittymistä ja kun päiväruokakin tuli samaan syssyyn niin meinasi alkaa sekin ahdistamaan. Mies lojui sängyssä mun kans ja makasin kainalossa ja rentouduin ennen syömistä. No, ruoka ei ollut oikein mun makuun (kaupan valmisateria) ja pitkin hampain söin sitä, mutta söin kuitenkin (melkein) koko annoksen. Ahdistus hieman vaimentunut, tosin se voi tulla vielä uudestaan. Huomaan, että miehen läheisyys ja esim, toisen iholta hehkuva lämmön tunne on todella rauhoittava. Olen varmaan loputtoman hellyydenkipeä.

Vähän sellainen tylsä olo, mutta ei nyt ihan tosissaan itsemurhaolo, vaikka sekin on mielessä taas välähtänyt. Mutta se nyt on tämän aaltoilevan ahdistuksen aiheuttamaa. Sellaista vaihtoehtojen puntarointia. Välillä kyllä pelkään, että mikä päivä sekoan ja kyllästyn niin paljon, että päätän "tässä tämä nyt oli" ym. Kunhan pääsis tässä olemisessa hieman vahvemmille raiteille niin ei tarttis tuollaisia edes miettiä. Se on kyllä kauhea olo, kun oikein kunnon bentso(vierotus)ahdistus tulee päälle, eikä voi ajatella mitään järkevästi ja mielessä pyörii mm. itsari. Hyi että, sellainen on hirveää.

Mutta on sekin tavallaan kivaa, ettei tunne olevansa ihan lääkepökkyrässä, vaikka lääkettä otankin, mutta en sellaisia määriä kuin ennen, eikä se kyllä enää kolahda, otan vain viekkareiden ehkäisyyn ja niitä tulee jo annosta pienentämällä. Eli aika plusmiinusnolla-tilanne. Tällä hetkellä menee puolikas 1mg temesta aamulla ja kokonainen yöksi. Vielä joitakin aikoja sitten meni vaihtelevasti jopa 3 temestaa päivässä ja jotain extraa päälle satunnaisesti siis.

Olen vakavasti harkinnut homeopaatille menemistä. Ai niin, en tainnut silloin vastata Monangelle, että homeopaatille vain varataan aika, vastaanotto kestää ehkä tunnin ja saat lääkkeet matkaan tai sitten ne tulevat sinulle postitse jälkeenpäin, mutta useimmiten saat lääkkeet matkaan. Helsingissä on homeopaatteja pilvin pimein. Hinnat vähän vaihtelevat, mutta rahaa saa matkaan varata, siis vastaanotto ja lääkkeet jotain 100e paikkeilla tai vähän yli. Tai voi olla allekin.

Hypnoosiahan olen myös miettinyt, mutta en tiedä uskallanko. Typerästi pelkään, että sekoan vielä enemmän🙂 Vaikka tuskin siinä niin kävisi. Muistelen kuitenkin, että jossain olisi sanottu, että jos käyttää mielialalääkkeitä tai rauhoittavia niin silloin ei suositella samaan aikaan hypnoosia, että ehkä siinä on joku yhteisvaikutus ja aivot menis sekaisin, puhun varmaan ihan puutaheinää, kun en asiasta tiedä..

Aika tiiviisti olen makuuhuoneessa viihtynyt. Jumitan tietty ahdistuksessa. Olen aina ollut sellainen jumittaja, jos olen jostain edes lievästi ahdistunut tai jokin häiritsee minua (siis jokin asia, joka ei ole kunnossa, tai sitten kuvittelen ettei se ole kunnossa) Välillä hyökkää päähän ajatuksia sairauksista (sekä mieli, että fyysisistä), välillä ruoka-ajatuksia, välillä parisuhde, ja välillä ei yhtään mitään.

Aikas tylsää, mutta näin tämä vain menee. taidan kuunnella vähän Siionin virsiä, eilen en pystynyt. Ehkä alan itkemään, ehkä en. Naapurin mies tuli mökiltä, hyvä että miehellä on nyt muutakin seuraa, kuin minä, koska olen nyt niin mahdottoman rasittava, vaikka yritänkin pitää aika matalaa profiilia ja olla normaalisti. Näkeehän mies kuitenkin, etten ole ihan ok. Se raukka on aina silloin huolissaan, varmaan jo kroonisesti huolestunut minusta. Varmaan kauhea stressi omaisellekin tällainen, katsella sekopäistä lähimmäistä. En oikeasti haluaisi olla mieheni housuissa. En tajua mieten se on kestänyt ja miten kestää tästä eteenpäin minua. Ei ole totisesti helppoa olla minun kanssa. Vaikka enhän tahallaan ole hankala.

Palataan, Monange ajattelen sinua🙂🌻

Siionin, AK.

Yö oli mitä oli. Heräsin ekan kerran joskus kolmen maissa. Korvatulpat, joita käytän miehen kuorsaamisen vuoksi olivat rutistuneet korviin niin, että ne olivat synnyttäneet kivuliaan alipaineen. Auts! Kiskoin ne äkkiä pois ja korvia särki ja repi vielä kauan aikaa ja makasin hereillä. Nukahdin ja heräsin tutusti viiden jälkeen. Väsytti, päätä särki (särkee edelleenkin, ehkä korvajutun vuoksi). Eipä ollut mikään pirteä olo.

Makoilin jonkin aikaa. Sitten päätin, että tänään suoritan tiettyjä tehtäviä. Aloin pyyhkimään pölyt ja pesin vessan ja keittiön. Tyhjensin roskikset. Siis aivan äsken.

Herätessä olin aika hermostunut. Pumppu hakkasi ym. Temesta on nyt pienillä annoksilla ja tekee tietysti vaikka mitä p*ska-oiretta. Mitenhän ihmeessä sitä jaksaa niin kauan, että tuo vieroitus on järkevällä tasolla? Saati sitten loppu? Mutta sitä en osaa ajatellakaan, että joku päivä en enää ota temestaa. Sehän on jo osa mun elämää, ikävä kyllä. Mutta kun ei siitä mitään hyötyä enää ole. Siksihän sen täytyykin saada loppumaan.

Aion tänään aina välillä tehdä jotain ja välillä lepäillä. Vielä ei ole kova ahdistus, mutta sehän tuleekin aina iltapäivä/alkuilta. Siihen paikkeille kun saisi vaikka jonkun homeopaattisen lääkkeen, millä loiventaisi (en aio alkaa diapamilla vierottamaan).

Seuraava operaatio on aamupalan syönti. Se e varmaan mikään kummoinen ateria ole. Kuppi muroja ehkä. yritän syödä kellontarkasti ja tasaisesti. Annokset on kyllä pieniä. Haluaisin vain, ettei vaatteet roikkuis päällä. Se on inhottavaa. Mutta e voi lihoa ennenkuin syön jotain kaloripitoisempia juttuja. Nyt syön niin kevyttä ruokaa.

Hyi, ensi viikko ahdistaa jo etukäteen. Siellä on paljon velvollisuuksia hoidettavana, tylsiä asioita, voi plääh, en tajua miten jaksan ne. Varmaan samalla robottiasenteella, joka on nyt päällä. Eli pakottaa vain tekemään ja menemään. Muutenhan kaikki jää tekemättä ja siitä seuraa kaaos.

Palaamisiin.

Robotti AK😎

Olipa rauhoittavaa lukea sun kuulumisia AK... Jos pystyttäisiin, niin haluaisin kanssa autiotaloja etsimään, se kiinnostaa. Ja muutenkin samoilla linjoilla kun sinä, taas. Olen kanssa miettinyt, että olisi kiva asua jossain metsän keskellä pienessä, jännässä mökissä, kissojen kanssa, ja vain olla, rauhassa! Siitä haaveilen... Ja myöskin olen loputtoman hellyydenkipeä, niinkuin sinäkin.

Minulla on ihan tosi epätodellinen olo. En pysty mitään tekemään. Eilinen meni niin, että lähdettiinkin ryyppäämään, hukutin murheeni siihen, oli ihmeellisiä kohtaamisia mielenkiintoisten ihmisten kanssa, kaikkea kummallista, ja sitten, ihan viimeiseksi, näin eksän!!!!! en oikein itsekään nyt ymmärrä, että miten se kävi. Soitti, ja vastasin. Sitten nähtiin. En muista mitä puhuttiin. Paitsi sen, että kun sanoin, että olen miettinyt, miten voisin tappaa itseni niin, että saisin sen näyttämään onnettomuudelta, niin se taisi vähän suuttua ja oli sitä mieltä etten saa puhua sellaisia.. muuten en muista mitä puhuttiin😑❓ Mutta halattiin vaikka miten pitkään ja suudeltiinkin. Sen lähellä on vaan paras ikinä olla. Nyt mietin vaan sitä. En tiedä, mitä tuo nyt oli. En tiedä nähdäänkö enää. En tiedä mistään mitään. Enkä aio hälle soittaa. en ota mistään selvää.... Nyt vain olen. Ja on olo, etten ole tässä, vaan jossain toisessa todellisuudessa, aika ahdistavaa. En osaa nyt muuta sanoa. Miten elämä voi mennä kokoajan vaan Enemmän solmuun????? 😐

Miettii hyvin sekava M 😟