Vielä unettomuudesta. Sitä on täälläkin. Välillä jo syksyllä nukuin hyvin, jopa 8-9 tuntia. Nyt se on taas mennyt tähän että en pysty nukahtamaan. Valvon pitkälle aamuyöhön ja herään jo viiden-kuuden maissa. Olen koko ajan uupunut, saatan vain maata sängyssä koska en jaksa nousta. Aamut on pahimpia. Juuri se herääminen kuudelta kun on järkyttävän väsynyt nukuttuaan ehkä kolme tuntia. Ja silti ei vaan pysty nukkua. En ole tarkistanut onko minulla vielä joku unilääkeresepti voimassa. En niitä mielellään käytä. Pelottaa jotkut Zopinoxin sivuvaikutukset. Mitä jos heräänkin alasti keskeltä kauppatoria?

AK, koita ajatella painajaisunesi siitä narsistipaskiaisesta niin, että on vain hyvä kun alitajuntasi käsittelee sen yöllä pois mielestäsi. Jokin tässä ihmisessä on vielä mielessäsi prosessoimatta ja siksi tulee uniin. Olen joskus nuoruudessani tuskaillut erään ihmissuhteen päättymistä josta aiheutui silloin valtavasti tuskaa ja murhetta. Kyse oli minun ja läheisimmän nuoruudenystäväni välirikosta, joka syntyi kun ystäväni teki minulle anteeksiantamattomia asioita. Silloin sain neuvon eräältä henkimaailman ihmiseltä sytyttää kynttilä, ottaa tämän ystävän valokuva ja sanoa kuvalle hyvästit, jonka jälkeen polttaa kuva. Neuvon sinua tekemään samoin. Jos sinulla ei ole kuvaa, ota hänet mieleesi ja kerro hänelle, että hän on loukannut sinua riittävästi, ja nyt pyydät häntä poistumaan mielestäsi. Tarvittaessa voit sanoa kaikki ne tunteet toteen, joita tämä ihminen on aiheuttanut ja joita et ole aiemmin päässyt sanomaan. Sen tehtyäsi päästät hänet pois ja hän kyllä lähtee.

Viimeksi taisin sanoa etten ymmärrä miksi jarrutan Pojun kanssa yhteenmuuttoa. Että se asunto, jota olemme käyneet katsomassa ei tuntunut kodilta. Nyt tiedän miksi. Se oikea koti näytettiin minulle unessa viime yönä. Odotan, että se tulee kohta vastaan kun suljemme nämä nykyiset vaihtoehdot.
Nyt hyvää yötä. ☺️❤️☺️

Amassados, kiva kun kirjoitit, vaikka se ei tietty ole kiva, että on paha olla. Minä tunnun tänään saaneen päivän vapaata pahasta olosta. Yö ei ollut sen kummoisempi. Ensin valvoin ja sitten nukuin hyvin levottomasti. Mutta, silti ollut eilen ja tänään parempi olo. Jotenkin taas semmoinen, että ehkä tämä elämä voisi jotenkin onnistua. Painitaan sanaa ehkä ja voisi. Kaikki tuntuu minun elämässä olleen aina äärielämistä, epävarmaa, epävakaata. Ei ihme, että minustakin tuli epävakaa. Mitä muutakaan?! Mutta.. Minulle elämän onnistuminen ja "onnellinen" elämä ei tarkoita rikkauksia, ulkomaanmatkoja, työuraa, omakotitaloa, hienoa autoa ym. Minulle se tarkoittaa, että pysyn hengissä, saan suht hyvää ruokaa, pääsen keväällä mökille, saan elää rauhassa ilman kenenkään kiusaamista, laihtuisin vielä, kuvaisin edelleen kauniita kuvia, joskus tutkisin autiotaloja ym. Hyvänä päivänä unelmoin näistä, ei suuria unelmia, mutta en osaa suuremmasta haaveilla.

Kirjoitat muuten tosi hyvin ja selkeästi, sekä elämyksellisesti. Jotenkin aistin, että sinulla on ilmaisun lahjakkuutta. Tuntuu kuin tapaisimme aina kun luen mitä olet kirjoittanut, sinun kirjoitukseen on helppo päästä sisälle, ehkä siksi koska meillä on niin sama maailma. Ymmärrän tuon masennuksesi niistä kuvista. Kuvat ovat ihan hirveitä. Minä varmaan häpeäisin itseni maan alle jos minusta tässä kuosissa leviäisi jotain kuvia. Ajatuskin on painajainen. Siksihän piileskelen. Kotona, auton suojissa, kesämökillä ym. Siksi meille ei voi tulla vieraita, enkä näyttäydy juuri missään. Tilanne on sairas, mutta en voi sille mitään niin kauan kuin näytän tälle. Painan 89kg nyt. Se on paljon 164 senttiselle. En kestä ajatusta, että ennen olin kaunis ja hyvävartaloinen. Kaivoin muutama päivä sitten esille kuvan muutaman vuoden takaa. Kuinka kaunis siinä olen, vaikka itse sanonkin. Olen muuttunut niin eri ihmiseksi sekä fyysisesti, että psyykkisesti että en kestä juuri sitä reaktiota, jonka näkisin jonkun tutun silmissä jos hän nyt näkisi minut. Ilme kertoisi "mitä tuolle on tapahtunut" tai " onko tuo todellakin se sama, sehän oli ennen tosi hyvännäköinen" jne. En vain kestäisi. Ihmiset eivät tiedä mitä minulle todellisuudessa on tapahtunut näiden vuosien aikana ja mitä olen käynyt läpi ja miksi olen muuttunut niin paljon. Siksi en voi mennä varsinkaan kotipaikkakunnalleni, jossa minua ei ole nähty niin moniin vuosiin että kaikki muistavat vain miltä näytin joskus päälle parikymppisenä. Jopa haaveilen joskus, että näitä kaikkia vaikeuksia ja sairastumisia ym ei olisi ollut elämässäni ja olisin saanut elää kukoistavaa elämää ja pysynyt kauniina. Sitten menisin sinne kotipaikalle ja ihmiset sanoisivat minulle " mitä ihmettä! Et ole muuttunut ollenkaan"! Se olisi ollut mannaa minun sielulle, mutta elämä meni toisin ja nyt pakoilen. Ei ole enää menemistä " elämän parrasvaloihin". Ennen oikein halusin esille ja nautin hyvästä huomiosta. Nyt toivon, ettei kukaan vain katsoisi minua. Kuulostaa todella tyhmälle, mutta tiedän, että jos näyttäisin sille kuin ennen ja saisin vielä " loistaa" niin suurin osa masennuksestani poistuisi välittömästi. Suurin osa masennuksestani johtuu siis siitä miltä näytän. Näytän omiinkin silmiini täysin vieraalle. Juuri sellaiselle tiukkapipoiselle läskitantalle polkkatukkineen, jollaista minusta ei koskaan pitänyt tulla. Suurimmaksi osaksi en itsekään tiedä miksi näytän tälle ja se vaivaa minua. Olen jo niin monta vuotta piileskellyt, että ilman kohottavia ja itsetuntoa vahvistavia muutoksia ja kokemuksia en tule koskaan nousemaan tästä suosta. Ja en usko, että pystyisin niin paljon muuttumaan ja se masentaa, ajatus että jatkan tämän näköisenä ja jos luoja suo niin vanhenen ja se nyt tuskin ulkonäköäni ainakaan parantaa. Kun nytkin näytän jo ennen aikojaan vanhentuneelle mummelille. Nytkin kun istun ja kirjoitan tätä puhelimella niin vatsa ja rinnat on tiellä. Joka kerran kun suihkun jälkeen rasvaan ihoani niin tuskastun kun se rasvaaminenkin on oikein voimia vievä operaatio kun lihaa on niin laajasti. Eikö tämä Tissi tule koskaan rasvattua kun tätä riittää aina vaan, saatan ajatella. Muistan kun joskus ennen suihkun jälkeen rasvasin parissa minuutissa. Tänäänkin pitäisi mennä suihkuun. Alan haista tunkkaiselle omaan nenääni kaiken rypemisen jälkeen. Ei kyllä kiinnostaisi. Pakko.

Kiusaaja on toistaiseksi ollut hiljaa. Onneksi sillä on niin paljon muutakin vainottavaa, etten minä ole koko ajan sen mielessä. En edes halua tietää tarkemmin mitä siellä FB-kulissien takana tapahtuu ja mitä minusta puhutaan. En kestäisi!

Piti kirjoittaa vielä vaikka mitä, mutta yhtäkkiä en muistakaan mitä. Sen vaan jankutan vieläkin, että ratkaiseva vaikutus ulkonäköni muuttumiselle oli Mirtatsapiinin syöminen. Se muutti jotain mikä ei palaudu ikinä. Se sekoitti koko kropan. Olen vieläkin varma, että kilpirauhaseni ei toimi, sekä muu hormoonitoiminta ei pelitä. Julkinen puoli ei näitä tutki ja rahaa ei ole mennä yksityiselle. Eli asia ei varmaan koskaan selviä.

Palataan!

No niin, sain käytyä suihkussa. Kiva sentään tuoksua puhtaalle. Kerran vitsailtiin miehen kanssa, kun tulin mökillä saunasta ja olin pessyt jollain hyväntuoksuisella niin käskin hänen haistaa minua, sitten vitsailimme, että on harvinaista herkkua haistaa minut niin puhtaana. Se oli niin hupainen juttu, että nauraa hekotin sille pitkään. Välillä on kausia, että mieskään ei jaksa tai vain huvita mennä suihkuun ja se ei ole ongelma, siinä meillä on yhteisymmärrys, että jos ei jaksa/huvita mennä suihkuun niin ei tarvitse mennä. Se on helppoa, kun olemme enimmäkseen vain kotona. Tosin kainalot, alapäät ja hampaat tietenkin pesemme joka päivä ja vaihdamme vaatteita, käytämme dödöä, että ei nyt paskalle kyllä haista, mutta mitä turhaan koko ajan suihkun alla seistä jos kotona viettää päivät ilman hikoiluttavaa tekemistä.

Luin uudestaan Amassadoksen kirjoituksen. Ajattelin, että ei voi olla totta! Taas samoja asioita. Minä lapsena usein yksin rakentelin kaikenlaisia majoja, laudanpätkistä "taloa" itselleni ym. Kerran kun sukulaiset lupasivat ottaa minut mukaan yhteen reissuun ja aamulla kiirehdin juoksujalkaa heille, että varmaan ehdin mukaan. Kun pääsin heidän pihalle niin auto oli jo poissa, he olivat tahallaan lähteneet ilman minua. Olin valtavan surullinen ja pettynyt. Olin odottanut sitä matkaa. Muistan, että oli kait kevättalvi, lunta vielä, mutta lauhaa. Menin heidän puuvajaan ja tein laudoista itselleni " pesän". Itkin siellä ja päätin olla piilossa niin kauan siellä, että heittäisin henkeni. Tunsin itseni maailman huonoimmaksi. Myöhemmin kaikki laitettiin minun syyksi, että olin taas mokannut ja myöhästynyt, vaikka se ei pitänyt paikkansa. Aika ilkeää pienen lapsen kiusaamista, mutta sitä se oli enimmäkseen aina.

Ja minulla oli myös "huonot" vaatteet. Olimme köyhiä ja äitini ompeli paljon itse. Ne eivät olleet muotivaatteita, vaikka kait ihan nättejä olivat. Äiti ei koskaan kait ymmärtänyt sitä, että nuorisolla on oma muoti, jota on seurattava jos haluaa olla menossa mukana. Äidin mielestä ei tarvinnut ja hänen mielestään minun vaatteet oli ihan hienot ja kauniit. No, olivat niin, mutta muiden lasten silmiin omituiset. Minua pilkattiin niistä vaatteista. Ylä-asteella piti olla tietyt farkut, kengät tai et ollut mitään. Kun ylä-aste alkoi minulla ei ollut niitä muotivaatteita. Myöhemmin oli, mutta se ei enää auttanut. Olin jo joutunut silmätikuksi, kiusatuksi ja kaikki mitä minulla oli, oli paskaa niiden mielestä. Myöhemmin kun äiti alkoi ostaa minulle niitä muotivaatteita niin sekään ei ollut hyvä vaan sain kuulla, että olenkin joku "vitun lellipentu" kun sainkin liian usein uusia vaatteita. Mikään ei passannut niille.

Ja myös minä istuin tunneilla masentuneena piirrellen hautakivien ja ristien kuvia koepapereiden taakse. Kerran kun olin piirtänyt hautakiven ja siihen oman nimeni ja tulevan päivämäärän kuolinajaksi niin eräs opettaja huolestui ja keskusteli kanssani tunnin jälkeen. Se oli tietysti ihan oikein tehty, mutta ei johtanut mihinkään, koska en myöntänyt että minulla olisi mitään ongelmia. En muutenkaan puhunut ongelmistani kellekään, kait häpesin koko tilannetta niin paljon, silloinkin. Ajattelin, että oma vikani että olen niin huono. Myös käänsin kaiken vihan sisälleni ja vasta parin vuoden päästä se alkoi purkautua. Yritin itsemurhaa. Myöhemmin aloin humalassa käyttäytyä erittäin aggressiivisesti. Hajotin paikkoja ja sain järjettömiä raivokohtauksia. Hajotin meillä kotona ja kävin äidin kimppuun. Niitä sanottiin käytöshäiriöiksi. Vielä tänäkin päivänä papereissani lukee "käytöshäiriöitä nuoruudesta saakka".

Kiitos tuosta henkimaailman ohjeesta. On minulla hänestä kuva ja taidan tehdä tuon tempun heti kun olen yksin kotona. Eli tiistaina mies menee jouluostoksille hakemaan jouluruoat niin silloin teen sen.

Voi että tekee mieli kylmää Pepsiä! No, ei ole. Mutta aamulla tekemääni miehen synttärikakkua syön vielä tänään. Siitä tuli ihan järkyn hyvää ja voisin ahmia sitä ämpärillisen.

Tämä päivä on ollut vähän niin ja näin.. Aamulla oli ihan suht hyvä mielentila. Sentään nukuin yöllä, enkä nähnyt painajaisia. Nukuin kyllä taas liian pitkään ja se ärsytti. Aina välillä heräsin ja sitten nukahdin taas kun en jaksanut herätä.

Joulua olen tänään valmistellut siivoamalla, mutta siinä nyt ei mitään sen erityisempää ole, kun siivoan aina muutenkin jos vain jaksan. Huomenna mies menee kauppaan ostamaan jouluruoat ja siinäpä se sitten onkin. En ole niin hirveän innostunut joulusta kuin yleensä olen ollut muina vuosina. Sellainen tunne, että mitä kannattaa hössätä niin hirveästi parin päivän vuoksi ja rahakaan ei paljon ole. Kohtahan tuo on koko joulu ohi ja alkaa uusi vuosi ja kevät tulee.

Meillä on pari päivää ollut taas oikein "kitupäivät", kun rahat on loppu. Miehellä tupakat loppu. Ei nyt ole paljoa ärissyt sen vuoksi, kun siitä olen enemmän nykyään huomauttanut. Mutta enimmäkseen on kirjan takana hiljaa ja lukee. Lääkkeen vieroituskin on hänellä vielä menossa, joten ei ehkä kovin hyvä olo.

Mies ei ole oikein mikään joulunviettäjä toisin sanoen ei välitä siitä kovinkaan. Hänelle ne lapsuuden joulut on olleet tärkeitä, ei nykyiset. Minä olen meistä aina ollut se, joka laittaa joulua. Kinkku ja sen paisto on miehelle tärkein asia. Minä en perusta kinkusta vaan haluaisin jonkun hyvän joulukalan. Harmi, että meren herkut on niin kalliita. Olisi ihana joku oikein saaristolaispöytä, missä olisi kalaherkkuja paljon. Minua ei oikein innosta nämä perinteiset laatikot sun muut. En vain kehtaa miehelle sanoa, että mun puolesta ei tarvis viettää koko joulua. No, ehkei nyt sentään. Pientä joulunviettoa kuitenkin. Joulutorttuja leivon itse ja se on kiva, kun radiosta tulee ihanaa joulumusiikkia, kaikki vanhat klassikot.

Olen kyllä aina tämmöinen samanlainen, että ennen joulua minua ei niin huvita, mutta aattona silti olen tunnelmissani. Ehkä sitten jos mieskin olisi enemmän joulumielinen, mutta en jaksa nykyään enää yksin tunnelmoida.

En ole viitsinyt ulkona käydä ollenkaan. Ollut niin tuulisia ja sateisia ilmoja. Ja muutenkin. Tänään ajattelin, että olen melkein kodin vanki. Eihän minulla ole kodin ulkopuolella mitään. En minäkään puhu kuin miehen kanssa, joskus äidin kanssa puhelimessa. Silloin harvoin kun menen jonnekin niin ihan mielelläni puhun jos on joku mukava ihminen. Perusluonteeltani olen seurallinen. Mutta syrjäytynyt näiden seinien sisälle.

Olen minäkin miettinyt, että jos poistuisin tästä maailmasta niin eipä se paljon ketään hetkauttaisi. Mies ja äitini. Mies selviytyisi vahvana ihmisenä, sen tiedän. On selviytynyt muustakin. Äitini surisi aikansa ja kumpikin he jatkaisivat elämäänsä. Vahvoja, optimistisia ihmisiä. Minä olen tässä joukossa se pessimismiin taipuvainen, haaveilija. Äiti ja mies ovat enemmän käytännön ihmisiä ja aikaansaavia, eivät mene tolaltaan.

Olen usein miettinyt sitä, että jos tänään kuolisin niin huomenna jo maailma jatkaisi kuin ei mitään. Unohtuisin nopeasti. Olenhan tavallaan jo nyt maailmasta syrjässä, nobody, ei minua nykyään edes tunne kukaan. Itsensä huumaaminen ja hukuttautuminen pyörii joskus mielessä. Mutta ei kovinkaan aktiivisesti. Enemmän muisto niiltä ajoilta 2010 alkuvuodesta kun suunnittelin tekeväni niin.

Lopulta luulen, etten tule koskaan tekemään IM. Olisin voinut sen jo tehdä. Olen ollut jo kuoleman porteilla useamman kerran ihan luonnollisista syistä. Ehkä lopulta haluan elää, niin kauan kuin elämää minulle on suotu. Minulla ei elämäni aikana ole kuin yksi IM-yritys ja sekin teininä. En ole mikään itsemurhakandidaatti, joka yrittäisi sitä koko ajan. Ehkä se on vain toistuvasti mielessäni fantasiana, kuten eräs psyk.lääkäri sanoi. Että fantasioin siitä kun psyykeni järkkyy, se on minun konsti hallita asioita jotenkin. Toisaalta se on ehkä luonnollinen ajatus minulle, joka lapsuudessani kuuntelin vuosikaudet masentuneen äitini voivotuksia siitä "kunpa pääsisi täältä pois" ja "voisihan tästä jo lähteä". Äitinikin siis on samalla tavalla masentuneena fantasioinut kuolemasta vapauttajana. Äidin isä ilmeisesti oli myös taipuvainen psyyken heilahteluihin. Taiteellista ja hermoheikkoa sukua, on sanottu joskus huumorilla meidän suvusta. Äidin isän äiti teki itsemurhan aikoinaan ja äitini isä ei koskaan tainnut siitä toipua.

Pitäisi suunnitella jouluruokien ostoslistaa. Jotenkin ei voisi vähempää kiinnostaa. Temestat on olleet loppu jo monta päivää. Tekisi mieli ottaa joku pilleri, että saisi sen ostoslistan tehtyä, taidan ottaa Sirdaludin jos se rentouttaisi. Onneksi minulla ei ole mitään "oikeita" huumepillereitä. Jäisin varmaan koukkuun alta aikayksikön.

En kiellä etteikö minulla olisi psyyken ongelmia. Mutta.. Eilen illalla eksyin You Tubessa katsomaan erään miehen tekemiä videoita, jolla on kaksisuuntainen. Hänen jutut oli kyllä niin pöpejä, että tulin taas kerran ajatelleeksi että kaikesta huolimatta tässä taitaa itse kuitenkin vielä ainakin olla suhteellisen selväjärkinen, oikeita "hulluja" löytyy tuolta pilvin pimein. En tarkoita tällä pahaa, kunhan vain tuli taas mieleen.

Pakko alkaa väsäämään sitä listaa. Mies on varmaan mielessään ihan kyllästynyt kun joutuu yksinään menemään aamulla ostamaan ne ruoat kun siellä on paljon porukkaa. Siksipä kirjoitan melko pienimuotoisen listan. Hän ottaa sitten mitä ottaa.

Yö oli hirveä. En tajua miksi en saa nukuttua! Stressaan kaikesta ja ne asiat pyörivät päässäni yöllä ja itse pyörin pitkin sänkyä. Todella raskasta ja aamuisin olen aivan poikki nukahdettuani hetkeksi aamuyöllä. Tätä on nyt jatkunut jonkin aikaa jo ja alkaa olla melko kuitti ja tympeä olo. Lisäksi aamulla oli kaikki lihakset ihan jumissa, selkä varsinkin kaikesta pomppimisesta ja kait jännitän lihaksia koko yön ajan, en tiedä.

Aamulla ei olisi voinut mikään, varsinkaan joulu vähempää kiinnostaa. Mies oli käynyt jo lähikaupasta ostamassa kahviin kermaa, tupakkaa itselleen ja vichyä ja suklaalevyn minulle. Huvitti kun työnsi fazerin sinisen levyn peiton alle kun makasin koomassa. Tuntui etten jaksa nousta millään vaan makasin kauan. Sitten mies lähti ostoslista mukana kauppaan. Sillä aikaa väänsin itseni hereille ja menin pesulle, hörpin kahvia. Lihaksiin sattui ja tuli niin epätoivoinen olo, että itku pääsi.

Mies tuli kaupasta. Neljä kassia ruokaa. Oli ostanut kinkun lisäksi minulle kylmäsavu ja graavilohta ja muita kalaherkkuja mistä tykkään. Apteekista oli hakenut Temestat. Otin heti yhden pillerin Pepsi Maxin kanssa ja olo parani heti. Lihasjumit ja mieliala parani. Aloin imuroimaan ja pölyjä pyyhkimään. Eilen jo siivosinjoten ei tarvisi tänään mitään tehdä mutta teen kuitenkin.

Nyt tuntuu ihan mukavalle, kun on ruoat kaapissa ja lääkkeitä olemassa ettei tarvitse siksi kärsiä.

Päivä on mennyt vähän sumussa. Aamu oli niin kauhea, että siitä selviämiseen meni kauan ja yhtäkkiä huomasin, että kello on jo kaksi iltapäivällä. Päivä mennyt nopeasti. Aamun jälkeen en ole saanut mitään aikaiseksi. Olen vain löhöillyt makkarissa. Kuuntelin radiosta erästä masentuneen ihmisen tarinaa ja se oli tosi paljon samanlaista kuin minulla. Mietin, että olenko jatkuvasti masentunut, silloinkin kun luulen etten ole. Ilmeisesti masennus on aina päällä, joskus vain se menee hieman taka-alalle.

Se ihminen asui yksin, eikä ollut vuoteen käynyt ulkona kävelyllä. Ei pystynyt menemään. Kerran viikossa kävi jonkun kaverin auton kyydillä kaupassa ostamassa ruokaa. Yli kuukauteen ei ollut käynyt suihkussa. En tiedä oliko siis ollenkaan pessyt pikkupesujakaan kuten itse teen päivittäin vaikken muuten pääsisi suihkun alle. Mies ei pystynyt keskittymään lukemiseen, eikä telkun katseluun. Hän pystyi vain makaamaan sängyssä. Kuulosti tosi tutulle se juttu. Mietin, että aivan kuin minä pahimmillani. Ja jos vielä asuisin yksin niin se olisi juuri tuollaista. Tunsin myötätuntoa tuota ihmistä kohtaan.

Minulla alkoi iltapäivästä tulla vähän masentunut olo. Väsymyskin painaa, kun monta yötä mennyt huonosti. Jotenkin vaan ei huvita mikään. Haluaisin vain pään niin sekaisin etten ymmärtäisi tätä todellisuutta, mutta eihän mulla ole semmoisia aineita. Temestaahan sain nyt 100 kappaletta ja niitä otinkin toisen tänään. Nehän turruttaa hiukan, mutta ei tarpeeksi, minulla on jo tottumusta niihin. Mutta hyvä lääke se noin yleensä on ilman sitä olisin hukassa. Muuten vain miettinyt elämääni kun olen niin hyödytön yhteiskunnalle, eikä minulla ole mitään paikkaa, eikä virkaa missään. Mietin aina että jos joku kysyy mikä olen ammatiltani niin minunhan pitäisi siihen vastata että en mikään. No, sehän vasta olisi mairittelevaa. Tiukan paikan tullen kerron että olen yksityisyrittäjä ollut nuoresta saakka ja nyt pidän "taukoa" siitä. Eräänlaista välivuotta. Jätän vain kertomatta, että se "tauko" alkoi jo 2009 vuonna eli aika pitkä "välivuosi".

Onneksi miehen tyttäret eivät ilmeisesti ole tulossa tänne jouluna. Mies menee heidän luokse tapanina kuten aiemminkin. Ei tarvitse pelätä vieraita siis. Onneksi he eivät nykyään enää tee sitä että tunnin varoajalla soittavat ja ovat jo tulossa. Se oli kauheaa ja sain aina hirveän ahdistuksen ja häpeä oli kauhea, kun he tulivat raikkaat ja kauniit, hoikat ja onnelliset nuoret naiset ja minä lihonneena, rumissa vaatteissa, masentuneena yritän esittää normaalia. Kyllä he fiksut ihmiset tajuavat että kaikki ei ole Ok. Mutta he eivät kysele. He ovat tottuneet sellaisiksi että pahat asiat vaietaan ja ollaan kuin ei mitään.

Olen kulautellut Pepsiä. Se on ihanaa ja joskus ainoa lohdutus. Sen kanssa otettuna temesta on ehkä paras lohdutus tällä hetkellä. Joulun jälkeen alkaa kaikki tylsä.. Laihdutus ja viralliset asiat. Voi pässin perse!!!

Aurinko paistaa ulkona. Se tuntuu piristävältä. Muistaa taas miltä valo näyttää. Rento päivä, kinkku paistettiin ja myös vähän maistettiin. Hyvää oli. Varmaan myöhemmin syödään pieni ateria perunoita, rosollia ja kinkkua. Huomenna sitten oikea jouluateria. Kinkkua, kaloja, laatikoita, sienisalaattia ym. Huomenna leivon vielä torttuja. Muuta makeaa ei ole. Eilen söin levyn fazerin sinistä ja se saa riittää. En kaivannut mitään joulusuklaita. Ne mitkä oli jemmassa, osan annoin Äidille lahjaksi ja osan söin itse jo aiemmin.

Ihan hyvä mieliala juuri nyt. Nukuin paremmin ja heräsin jo neljän aikaan. Aamusta vähän siivosin ja saatan vielä jatkaa, että imuroin. Muuta ei ole enää tehtävänä jos ei sitten yleisesti halua järjestellä.

Luulen, että palaan tänne myöhemmin vielä.

En ole aikoihin täällä kirjoitellut. Ihmeekseni muistin vielä tunnuksen ja salasanan. Taidat olla ainut "tuttu" täällä. Joskus olen ketjuasi käynyt lukemassa. Minun tilanteeni on käytännössä solmussa. Ei uutta auringon alla.

Kaikesta huolimatta toivotan sinulle rauhallista joulua ja paljon hyvää Uuteen Vuoteen.

Taidan olla tänään yksinporinalinjalla, mutta mitäpä se haittaa. Tulin vielä kirjoittamaan kun olo meni nyt illasta melko huonoksi. Alkoi ihan yhtäkkiä ahdistuksena iltapäivän alkuillasta. Melkein kuin nappia painamalla alkoivat ahdistukset syöksyillä mieleeni, enkä pystynyt hallitsemaan niitä. Kummallista, koska muuten päivä on ollut ihan hyvä. Yritin menemällä suihkuun jos se auttaisi, mutta ei. Ajatukset vain jatkuivat. Iltapäivällä aiemmin aurinkokin paistoi ja kävin jopa lyhyehköllä kävelylenkillä. Ja siivosin. Valmistelin huomista jouluaattoa.

Tuntuu, että olen hirveä ihminen, kun näin joulun aikaan tulen tänne vuodattamaan tällaisia asioita, mutta..minne muuallekaan? Alkaisinko vaikka FB avautumaan, että IM pyörii päässä näin jouluna? Tai sanoisin äidille tai miehelle? En todellakaan sano. En enää koskaan halua turhaan huolestuttaa heitä. Millään. He ovat kestäneet vuokseni ihan kauheita. Ja jos tämä on taas ohimenevää. Js toivottavasti on. Mutta, kamalan sitkeästi mielessä pyörii tämän elämän lopettaminen ja tapoja millä sen tehdä. Kauhean lohduton olo.

Jossain kohti ihminen vain väsyy aina pelkäämään. Pelkäämään lapsesta asti jotain, aina jotain ja usein kun se pelko onkin toteutunut niin se vahvistaa pelon kehää. Mitä rankempia toteutuneita pelkoja niin sitä enemmän alkaa pelätä. Pelko syö elämästä energian ja ilon, ahdistaa ja masentaa. Itsesääli on turhaa, mutta nykyään on usein tullut mieleen, että kyllä mulle on elämään lastattu paljon pahaa. Yhdelle ihmiselle. Vaikea sitä joskus ymmärtää miten täydellisesti voi elämä mennä persiilleen kerta toisensa jälkeen.

Minulla on hyvä mies. Siitä olen joka päivä kiitollinen, mutta onko hänkään lopulta tarpeeksi pitämään minut erossa itsetuhosta. Nytkin koko ajan säälittää mies, että hän arvokkaita elämänpäiviään kuluttaa minun kanssa, jonka kanssa ei ole oikeastaan mitään. Hänellä voisi olla niin paljon paremmin jossain muualla. Hän ansaitsisi parempaa.

Huomenna on jokatapauksessa Joulu. On sitä odotettu ja valmisteltu ja kyllähän se vietetään riippumatta siitä pyöriikö päässä IM vai jotain vähän parempaa.

Hyvää Joulua kaikille, jotka tämän lukevat!

Täällä on vietetty rauhallista joulua. Aamulla keitettiin riisipuuro ja syötiin kinkkusiivujen kanssa. Hyvää oli. Mies laittoi äsken saunan päälle ja meinaa saunoa. Minä olen kuunnellut radiota, ollut facessa ja syönyt vaan. Aurinko paistaa, joten ei kovin jouluista, eikä lunta ole. Ei ole kyllä yhtään jouluinen olo. Ei yhtään juhlava tunnelma vaan enemmänkin arkinen.

Iltapäivällä syödään jouluateria. Tarkoitus oli käydä hautausmaalla katsomassa kynttilöitä, mutta eipä taideta mennä. Ollaan kotona vaan. Onneksi vielä ainakaan ei ole ketään vieraita ilmoittautunut. Olo on vähän yhdentekevä ja luulen, että muuttuu alakuloiseksi pimeän tultua ja silloin otan lääkettä. Otin eilen yhteensä 3 temestaa, oli vaikea päivä. Tänään leivon torttuja vielä ja teen luumurahkaa.

Olen syyllistänyt itseäni, että olen omituinen ja epäonnistunut myös potilaana, kun jännitän ja pelkään vieläkin pian 3 vuoden jälkeen siihen pahaan sairauteen liittyviä asioita ja lääkärikäyntejä ym. Olen soimannut itseäni, että en osaa elää oikein. Tähän saakka en ole välittänyt lukea mitään vertaistukipalstoja, mutta eilen illalla aloin lukemaan ja huomasin, että siellähän vähän jokaisella paskataudin läpikäyneellä on samat ajatukset, pelot, epäilykset, toiveet ja tavat kuin minulla! Pelätään kontrollikäyntejä niin, että syödään rauhoittavia lääkkeitä jo kuukautta kahta aiemmin. Nähdään painajaisia.. Kuulostaa niin tutulle. Ehkä nyt vihdoinkin helpotan taakkaani siinä, että en ole sen omituisempi tai epäonnistuneempi potilas kuin muutkaan.

Olen päättänyt, että joulun jälkeen lopetan taas herkkujen syönnin ja limun juonnin. Laihdutan ne viisi kiloa takaisin, mieluummin enemmän, ennen kesää. Alan taas ottamaan vitamiinit. Menen hammaslääkäriin. Siinäpä näin alkuun. Unelmoin itsestäni 30kg kevyempänä, lihaksikkaampana, hampaat valkaistuna, hiuspidennys, naama siloisempana ym. Hah, saahan sitä haaveilla. Tod näk olen vuoden päästä vielä hirveämmin näköinen, painan 100kg, tukka nyrhitty lyhyeksi ja sekoilen jossain pönttölässä.

En tykkää kun aurinko paistaa jouluna, ei ole jouluinen olo. Odotan, että hämärtyy.. Siitäpä tulikin mieleeni, että HÄMÄRÄ suurkiitos kun kirjoitit!!! Olen aina silloin tällöin muistanut Sinua ja muita Susijengiläisiä☺️❤️☺️ ja miettinyt miten mahtaa kylläkin mennä.. Oikein hyvää Joulua Sinulle Hämärä!!!

Amassados, olet mielessäni vähän väliä, ymmärrän jos et ehdi tai jaksa kirjoittaa. Hyvää Joulua Sinulle Amassados!!!

Ja Sitten MONANGE, jonka kanssa kirjoittelin kauan aikaa sitten. Olen usein muistellut sinua ja miettinyt mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti hyvää. En usko, että käyt enää täällä mutta Hyvää Joulua Sinulle sinne missä oletkin..

Tulin toivottamaan sinulle AK rauhallista Kristuksen syntymäjuhlaa. En toivota hyvää joulua, koska useimmiten omat jouluni ovat olleet ahdistavia ja aikuisuudessakin täynnä suorittamista. Sana "joulu" sisältää nykyisin niin paljon markkinataloutta ja kaupallisuutta, että sen todellinen merkitys on unohtunut.

Viime vuonna olin yksin koko aaton. Poju lähti lapsineen sukulaisiin. Tänä vuonna sama juttu. Minä en tunne kuuluvani siihen kuvioon. Palaan kirjoittamaan kun saan ahdistukseni kuriin. Ehkä vasta yöllä.
Armorikasta Vapahtajan Syntymää sinulle AK. ☺️❤️☺️

Täytyy sanoa, että aika tylsä joulu ollut. Onneksi en niin hirveästi panostanut koko jouluun. No, ruoka on ollut hyvää. Tosin kinkku alkoi tökkiä jo parin päivän jälkeen. Onneksi säästin kalaherkut huomiseen. Mutta tunnelma.. Lähinnä väsynyttä ja hieman apeaa. Ei ole tullut sellaista taianomaista fiilistä, lämmintä ja odotuksesta väreilevää. Harmaata ja vähän väkinäistä. Ja se ettei ole lunta ja aurinko paistoi päivällä, ei kovin jouluista.

Onneksi huomisen jälkeen koko joulu on ohi ja pääsee taas epänormaaliin normaaliin elämääni. Arvasin, että tämä joulu tulee olemaan tämmöinen, lattea. Kieltämättä ikävää, ettei ollut varaa laittaa yhtään lahjaa. Olisihan se edes hetkeksi piristänyt saada jotain kaunista. Joulukukka-asetelma puuttuu myös.

Iltaa kohden vähän alakulo kasvanut. Otin yhden temestan nyt. Jos saisi paremmin nukuttua. Tänään en ottanut temestaa aamulla, enkä päivällä, enkä onneksi huomannut mitään vieroitusoireita.

Muistan jo poismenneitä läheisiäni. Ainakin heillä on hyvä olla taivaassa. He eivät jää mistään paitsi vaikka eivät ole enää täällä maan päällä nykyajassa.

Hei AK
Mullakin vaikeita IM-ajatuksia vaikka on joulu. Ja samaa mietin minäkin että olisiko miehellä parempi ilman minua.Vakuuttaa kuitenkin rakastavansa minua ja haluaa olla täällä kotona minusta huolehtimassa. Ja onhan tuo tytärkin. En minäkään kerro läheisilleni IM-ajatuksista, täällä niistä puhun. Sain anopilta hengellisen kirjan joululahjaksi mutta paljon pahaa oloa tuli siitä kun siinä oli vähän sellaista menestysteologiaa. Mun on vaikea kestää sitä kun on epäonnistumisia takana. Onko sulla syyllisyyttä siitä että elämä on mennyt niinkuin on mennyt, ajatteletko koskaan millaista voisi olla jos itse olisit toiminut toisin.Helpompi mulle ois kestää jos ois mikä tahansa fyysinen sairaus eikä tarvis itseään syyttää. Minäkin usein menen suihkuunkun on IM-ajatuksia.On niitä kyllä sielläkin. Oxaminia on jonkun verran jäljellä, saa nähä antaako mies tänään sitä. Lauantaina on olutta jos jaksan sinne asti. Tänään tulee Jeesuksesta dokumentti yheksän maissa illalla.

En pystynyt illalla enää kirjoittamaan. Olin liian väsynyt ja huonolla tuulella. En tiedä onko vika minussa vai onko vain silmäni avautuneet eri tavalla, mutta näen koko ajan ettei Pojulla ja minulla ole tulevaisuutta yhdessä. Mitä enemmän olen miettinyt asiaa ja mitä enemmän tässä loppuvuoden aikana on tullut kaikkia asioita esiin, sitä vähemmän näen meitä yhdessä vanhenemassa. Elämme niin eri elämänvaiheita kumpikin. En käsitä miten hän kuvittelee, että niistä voisi joskus tulla yksi elämä. Ei tule. Tai ehkä 10 vuoden päästä se olisi mahdollista kun pääsee elatusvelvollisuuksistaan, mutta miten selviämme sinne asti. Nämä viime päivät ovat olleet hyvä muistutus siitä. Minä en halua olla hänen ex-vaimonsa pompoteltavana ja sopeutua aina siihen mitä se akka milloinkin keksii.

Nyt loppuu akku. Täytyy palata taas myöhemmin. ..

Jatkan tänne näitä pöpinöitä, päivittyy milloin päivittyy. Tänään on Joulupäivä. Minun mielestä varsinainen Joulu on aatto ja sen jälkeen se on ohi. Tietysti syön vielä jouluruokia ja radiosta kuuluu joululauluja, mutta en enää ajattele olevan joulu.

Yön nukuin ihan hyvin. Tänään on ollut suht Ok päivä. Aamulla satoi vettä ja myrskysi. Nyt paistaa aurinko. Ei kovin jouluiset ilmat. Hävettää ja tympii kuinka huonossa kunnossa sitä on fyysisesti. Yrittänyt vähän venytellä ja voimistella kun tulee vain sisällä istuttua/maattua. Muutamia jumppaliikkeitä kun tekee niin tuntuu kuin olisi kovan urakan tehnyt. Minulla ei kait ole yhtään lihaksia ja nekin mitä on on kireällä kuin viulun kielet. Liikkuminenkin jo nykyään alkanut etukäteen pelottamaan, kun koskaan tiedä minne paikkaan alkaa sattumaan jne. Ennen olin hoikka ja voimakas, oli helppo pyrähtää juoksuun, potkia jalkapalloa, nostella painoja. Kyynel tulee silmään kun muistaa niitä aikoja. Liikunta oli nautinto silloin. Ja nautinto se olisi vieläkin jos siihen pystyisi. Mutta kun on kuin perunasäkki, eikä jaksa mitään. En jaksaisi varmaan edes pyörällä ajaa kuin pienen matkan. Ja kun nilkat ei toimi kunnolla, niissä ei ole joustoa niin en uskalla paljon hyppiä pyörän päälle ja pois kun pelkään kaatuvani. Syvältä koko homma. Ja häpeän että olen tämmöinen, en normaali.

Olo on kamalan lihava. Maha pönköttää tiellä ja rinnat roikkuu ties missä. Pakko alkaa laihdutus tosissaan heti kun joulu loppuu. Jos olisi rahaa niin menisin yksityislääkäriin selvittämään hormooni ja kilpirauhasasioita. Sitten menisin homeopaatille, vuosia sitten sain eräältä homeopaatilta todella tehokasta lääkettä joka pisti aineenvaihduntaan vauhtia ja laihduin 10kg. Sitten menisin fysioterapiaan, kiropraktikolle, vyöhyketerapiaan, hierontaan, nukutus hammaslääkäriin, kävisin kauneus ja hyvinvointihoidoissa, ottaisin jonkun stylistin mukaan vaateostoksille ym. Jos voittaisin paljon rahaa niin rakennuttaisin jonnekin ihanalle luontopaikalle hirsilinnan ja laittaisin pihalle patsaita ym.

Tärkeintä olisi olla onnellisempi ja toiseksi olla paremmassa kunnossa ja näyttää paremmalle. Olisi myös kiva tehdä jotain hyödyllistä ja elvyttää luovia harrastuksia.

Taidan ottaa puolikkaan Temestan. Alan vähentämään niiden määrää. En tosin tiedä miten saan sitten nukuttua.

IM ei nyt ole pyörinyt päässä. Tulin kait jumppaamisesta niin väsyneeksi etten jaksa ajatella sitä, joten on siitä jumpasta jotain hyötyä, hah hah!