Hyvää pyhäinpäivää! Nyt on rauhallista, mutta sisäisesti tyhjä olo. Eilinen meni niin temesta-huuruissa, että mua naurattaa. Kaksi pilleriä, jotka ennen ei ole saaneet mua kuin ehkä vähän haukottelemaan niin vei eilen tajun. Nukuin iltapäivän ja kun heräsin olin ihan kohmeessa. En tosiaan kunnolla edes muista, että kävin suihkussa ja tein nälissäni suklaapuuroa ja kaksi omenaa. Pakotin miehenkin syömään suklaapuuroa. Loppuilta meni facessa ja eräitä kuvia ottaen.

Aamulla puhelin soi. Mies myi eräät autonrenkaat ja saimme ruokarahaa. Olin aamulla paremmalla tuulella kuin eilen mutta vielä kait turtunut eilisestä pillerikännistä. Sitten tapahtui jotain, mikä laittoi mut ihan pois tolaltaan. Tein kauppalistaa miehen läppärillä. Samalla kävin YouTubessa. Kiinnitin huomiota, että siinä etusivulla missä YouTube suosittelee jotain videoita oli videosuositus, missä keekoili jotain venäläisiä parikymppisiä tytteleitä bikinit päällä ym. Joku sellainen muka hassu hupivideo. Se suositus oli samassa syssyssä kuin rallivideot joita tiedän mieheni katsovan joka päivä. Tietysti mieleeni pöllähti, että mies on tietty katsonut niitä, koska hän on saanut suosituksen niistä. Kuten esim jos katson YouTube kissavideon niin seuraavaksi se suosittelee mulle läjän niitä ym. Olen sanonut jo aiemmin, että olen sairaan mustasukkainen ihminen (syitä miksi olen tullut sellaiseksi en jaksa kertoa) ja se liittyy myös epävakaaseen persoonaan. Tiettyjä asioita välttelemällä ja elämällä tietyllä tavalla saan sen pidettyä kurissa, mutta kun eteen tulee jokin "ärsyke" se pamahtaa päälle jonkun psykoosin tavoin, eikä sitä hallitse sillä hetkellä. Mulle tuli kauhea olo. Ajattelin että mieheni siis vaihtaa YouTubesta tuollaisia pimuja ja mieleni huusi että ei kait se nyt ole kummakaan kun minä olen tällainen seksitön läskiläjä ja vittumainen luonne, että ihme jos mies ei salaa katselisi netistä jotain pimuja. Kurkkua alkoi kuristamaan, itkin ja menetin maltin vaikka yritin rauhoittua ja sanoa itselleni että tuleehan munkin tuben etusivulle vaikka mitä ihme suosituksia vaikken katso niitä ja että en saa alkaa raivoamaan miehelle koska en voi olla varma asiasta. No, ei auttanut. Itkin ja laitoin miehelle ihan typerän viestin ja toisenkin kun hän siis oli myymässä niitä renkaita. Tuntui että pää räjähtää. Viestien sisältöä en kerro. Mies soitti melkein välittömästi kun oli menossa kauppaan. Mies sanoi että hän ei todellakaan ole niitä katsonut. En uskonut vaan sanoin suorat sanat. Kun mies tuli kotiin sanoin vielä suoremmat sanat. Mies sanoi ettei varmasti ole katsonut niitä, koska ei edes käy tuben etusivulla vaan menee rallivideoihin oman linkkinsä kautta ja näytti mistä. En uskonut, enkä tiedä uskonko vieläkään. Asiaa selvitettiin varmaan tunti. Sanoin että tästä lähtien tule. Tarkastamaan sen koneen säännöllisesti ja mikäli paskaa löytyy niin kone lentää parvekkeelta alas! Muistakaa että sanoin tuon raivon vallassa. Nyt olen jo rauhoittunut ja alkaa tuntua siltä että otin hertsiä taas täysin tyhmästä asiasta ja turhaan. Näitä raivokohtauksia tulee aina välillä. Kun olen läski ja tunnen itseni rumaksi, aina. Tuntuu selvälle ettei mies halua minua. Meillä ei ole edelleenkään seksiä kuin harvoin ja minä en enää halua sitä. Se nysvääminen miehen erektiohäiriöiden vuoksi ei ole tyydyttävää. Mies tietää sen ja on katkera omaa ongelmaansa kohtaan. Kauhun tasapaino asian suhteen säilyy jos ei tule tuollaisia "ärsykkeitä". Olen sitä mieltä, että jos mies ei halua minua (olkoot totta tai ei) ja jos ei pysty antamaan tyydyttävää seksiä minulle niin silloin ei ole oikeutettu tuijottelemaan vieraiden naisten seksikkäitä kuvia tai videoita. Olkoot se sitten niin tai ei. Aikani raivosin. Mies pysyi melko asiallisena. Hän tietää että tulen vahtimaan hänen konettaan. Tiedän ettei ole oikein vahtia, mutta koska olennhäiriintynyt niin teen niin tai sitten unohdan koko asian sen tein. En tiedä vielä. Inhottaa ja ottaa päähän tämä nykymaailma kun joka ikisessä paikassa ja varsinkin netissä kaikki on erotisoitu ja täynnä esim.puolipukeisia lähes teini-ikäisiä ja parikymppisiä että miehet saa niitä kuolata! Haloo mitä naisille on?? Ei mitään! Jotain vauvojen kuvia. Ihan kuin nainen ei tarvisi mitään seksuaalista vaan olla joku pyhä Madonna ja vauvan äiti ainoastaan. Mua vituttaa tämä maailma! Vatsa kurisee mutta pitkitän syömistä. Vaikka kaapissa olisi ruokaa. Kävin vaakalla. Olen laihtunut 4 kiloa nyt syksyn aikana vähällä syömisellä ja päivittäisellä kävelyllä. Nyt painan 85kg se on paljon mutta silti vähemmän kuin 89 jonka olin pahimmillani. Tärkeintä on että saan laihdutetut kilot pidettyä poissa. Olen päättänyt laihtua vaikka sitten kuin hitaasti. En enää halua olla mustasukkainen raivohullu läski. Aion laihtua, saada kiinteyttä. Aion ottaa kasvoihin jonkin nuorentavaa operaation jossain vaiheessa, yritän keksiä mistä saan rahat kerättyä, pistän hiukset uusiksi. Haluan taas tuntea olevani kaunis ja että mies on ylpeä minusta kuten ennen oli. Haluan myös että muut ihmiset huomaavat minut positiivisesti. Täällä kaupungissa missä asun taso on kova ja erottuminen ei ole helppoa. Lähes kaikki ovat hoikkia ja urheilullisia, iäkkäätkin. Saati sitten nuoret kuin jotain fitness ihmisiä kaikki. Ja tämä on totta. Olen 3 vuotta seurannut niitä. Maaseutukaupungeissa ei ole niin räikeää. Täällä on. Inhoan koko paikkaa, en vaan vihaan. Täällä ei ole mitään mikä saisi minut nauttimaan. Toisin kuin kesäisin pienemmät kaupungit ja maaseutu. Rakastan niitä! Ehkä mun on pakko muuttaa täältä pois, en tiedä. Toisaalta mun sisin sanoo että mun on pakko tulla sellaiseksi että voin asua myös täällä ja kulkea ylpeänä. Mun on saavutettava se taso! Tiedän, että peli ei ole täysin menetetty, mutta tehtävää on paljon. Jos laitan faceen naamakuvani meikattuna ja sopiva valaistus ym. niin saan 120-150 tykkäystä. Se nyt ei tavallaan kerro mitään, mutta olen huomannut että "oikeasti" rumat saa vain muutaman tykkäyksen. Läski vartaloni ei koskaan näy kuvassa. Näköjään en ole laitettuna susiruma. Ja mustaleima tykätä sen vuoksi että miehet yrittäisi iskeä koska tietävät että olen varattu. No, se siitä! Joku päivä haluan olla siinä kunnossa että kehtaan kuvata myös vartaloni, tosin nyt kyllä tuntuu ettei sellainen päivä voi tulla ikinä. Muistelen haikeana aikaa kun ahdistukseltani en voinut syödä ja paino putosi 56kg saakka. No, olin myös niin heikko etten jaksanut tehdä mitään ja pohjattoman masentunut. Sitten alkoi mirtat ja paino alkoi nousta lujaa. Ensin olin vain tyytyväinen, että saan painon normaalilukemaan 64kg mikä on minulla ollut aikuisiällä (tarkoitan yli 30-vuotiaana). Mutta kun saavutin sen niin paino vain nousi eteenpäin jne.

Nyt näyttää siltä, että erittäin niukka ja tarkka ruokavalio, vitamiinit hivenaineet hyvät rasvat, jokapäiväinen liikunta ja lihottavien herkkujen totaalivälttäminen toisi tulosta hitaasti mutta varmasti. I hope so.. Koska muuten elämäni ei tule koskaan nousemaan tästä kuopasta.

Kohta syön muutaman ohuen paistisiivun ja kananmunan vihreiden vihannesten kanssa. Seuraavaksi rahkaa illalla. Kävelylle en lähde koska kulutin energiani aamulliseen raivoamiseen ja siivoamiseen. Lisäksi minua huimaa kun en ole syönyt kunnolla moneen päivään.

Nyt on hieman tyynempi tosin tyhjä ja lievästi alakuloinen olo.

Palataan!

Olipa eilen meininkiä. Vissiin menkat tulossa kun mieliala pomppii. Tänään suht seis ja lievä alakulo. Ulkona tosi harmaata ja myrskyää. Marraskuu alkanut. Vuoden vittumaisin kuukausi, aina. Tästä se alkaa taas pimeys ym. Koko maailma roikkuu harmaana. Ärsyyntynyt ja saamaton olo. Nukuin puoli kahdeksaan ja silti väsyttää, ei tee mieli syödä. Tuntuu että kaikki ruoka on epäterveellistä. Kyllästynyt tähän myrkylliseen maailmaan. Peiliin ei viitsi edes katsoa. Haluaisin vain maata tässä maailman loppuun.

Palaan tänne marisemaan, kun on vähän tylsä päivä. Ulkona ilma vain huononee ja tottapuhuen mua ei huvittaiskaan lähteä nyt ulos kävelylle. Päätä särkee, vatsaa nippaa, ällö olo, kiukuttaa, masentaa.. Pms! Mies toi eilen kaupasta suklaalevyn. Hyi hitto, että oli pahaa. Luit oikein..pahaa. Ilmeisesti en himoitse enää suklaata vaan esim.omenoita ja banaania, marjoja, rahkaa, tonnikalaa, kananmunaa, maustamatonta jugurttia, lusikallisen hunajaa ym. Omituista, mutta hyvä varmaan niin. Tuntuu sille, että vitamiinit ja hivenaineet paikkaa elimistössä puutoksia ja elimistö ei kokoajan huuda makeaa. Eli jatkuva makean ja suolaisten rasvaisten herkkujen mieliteko voisikin olla tiettyjen vitamiinien puutetta. Mun mielestä varsinkin magnesium poistaa suklaanhimoa. Tai sitten kuvittelen.

Join kahvin herättyäni ja siitä parin tunnin päästä maustamatonta jugurttia, johon sekoitettu öljyä ja punaista marjajauhetta. Kananmuna ja vitamiinit. Ei tekisi mieli syödä mitään enempää. Mies sanoi, että voisimme tilata tänään vaikka pizzaa ym kotiin. Mua alkoi heti ällöttää koko ajatus. En halua tilata mitään roskaruokaa. Inhottaa se tunkkaisen rasvan maku niissä. Että tämmöistä vaihteeksi. Tällä menolla jos näin jatkuu voin hyvinkin laihtua sen kymmenen kiloa.

Pitäisi järjestää kotia. En jaksa. Ei saa nyt mitään aikaiseksi. Tuntuu että mun toimenkuva tässä maailmassa on tämän kodin puunaaja. Mies kyllä auttaa imuroinnissa, vie roskat ja pesee keittiön altaita, pyyhkii lieden, pesee pyykkiä, tyhjää ja täyttää astiakonetta, muttei koskaan esim. pese wc pönttöä tai pyyhi pölyjä. Joo, eihän tuosta saisi nipottaa kun muuten kuitenkin auttaa, mutta joskus mietin onko mun tehtävä täällä maan päällä olla ikuinen paskapöntön kuuraaja? Ei ihme jos en tunne itseäni seksikkääksi kun olen aina pölyrätti kourassa gollegehousut jalassa.

Huh, maailma näyttää tänään perin ankealle. Mietin jos pistäis sittenkin elämän risaiseksi: ottais temestan ja tilais iskender kebabin? Tai sitten ei, en tiedä.

Hyvää sunnuntaita AK.
Toivottavasti olosi on jo parempi. Mietin eilen kun luin kirjoituksiasi, että tavallaan on varmaan hyvä uutinen, että kehosi antoi Temestaan kunnollisen vasteen. Tarkoittanee sitä, ettei sietokyky ole enää niin korkealla. On palautunut takaisin "lähelle nollaa " jos niin voi sanoa. Se lienee ihannetila. Silloin tietää, että nappi myös auttaa kun sen ottaa. Ei tarvitse pelätä, että niitä menee kourallinen vailla mitään vaikutusta. 🙂👍

Nyt niin kauan kuin muistan, kommentoin tuota Youtube-asiaa. On totta, että etusivulle nousee suosituksia sen mukaan mitä olet katsonut. Nämä suositukset saattavat liittyä aiheisiin joita olet katsonut tai sitten ovat niiden katsomiesi videoiden julkaisijoiden muita videoita. Eli jos se joku rallityyppi on joskus postannut jonkun bikinimimmi-videon niin youtube saattaa ehdottaa sitä katsottavaksi, koska olettaa, että olet kiinnostunut tämän käyttäjän muistakin videoista. Esimerkiksi mulle tuli aamulla suosituksiin kissavideoita, balettivideoita ja "porn teacher" video! Mun konetta ei käytä kukaan muu kuin minä, ikinä, joten kysyn vaan mistä toi pornovideo sinne sitten pamahti... 😠 En usko, että miehesi vahtaa mitään venäläisiä akkoja youtubesta, niinkuin en minäkään aivan taatusti vahtaa mitään pornomaikkoja. Ymmärrän kyllä suuttumuksesi täysin. Pystyn itse eläytymään tilanteeseesi. Sen verran monta kertaa minäkin löysin vaikka mitä epäilyttävää exmieheni koneelta. Välillä päätin, etten välitä enkä katso. Sitten taas katsoin ja petyin. Siihen mieheen ei voinut luottaa. 😞

Pojuun voi luottaa, mutta tällä hetkellä olen taas kyllästynyt ja ahdistunut jatkuvasta kontaktista. Kaipaan taas omaa tilaa ja tuntuu, että tukehdun kun toinen ravaa asunnossani koko ajan ja on silmät selällään jos en halua halailla ja sekstailla 24/7. Olen taas sellaisen itseinhon vallassa ettei mitään rajaa. Paino nousee nousemistaan. Tänään oli jo yli 97 kg. Se on täysin hallitsematonta ja en pysty ymmärtämään miksi vaan lihon. En kuitenkaan syö karkkia tai muuta roskaruokaa yhtään enempää kuin ennen. Ja tällä tarkoitan siis ennen eroa ja masennuslääkkeitä ym. Tiedän ettei tilani ole enää missään määrin normaali, mutta minkä tälle voi. Kun ei ole töissä, ei ole työterveyshuoltoa. Terveyskeskuksen vastaanotolle meneminen on yhtä tyhjän kanssa. Yksityiselle ei ole rahaa. Niin, ja tämä raha-asia on tosi ärsyttävä. Poju on minulle velkaa lähes tuhat euroa ja en tiedä miten aikoo maksaa sen takaisin. Minä todellakin tarvitsisin ne rahat. Joulukin on tulossa ja haluaisin ostaa tyttärelle jotakin. Lisäksi sain veromätkyjä monta sataa. En tiedä miten taas selviän tästä loppuvuodesta. Viime vuonna oli sama juttu. Silloin kaikki rahani meni tähän ex-ystäväni liikeideaan. Taidan olla liian kiltti kun en pysty pitämään omia puoliani yhtään. Kerta toisensa jälkeen joku hyötyy kiltteydestäni. Pitäisi varmaan haistattaa paskat kaikille ja muuttaa erakkona jonnekin keskelle metsää kissojeni kanssa. Siellä saisin elää rauhassa vailla tuijotusta ja ulkopuolisten vaatimuksia. Tavallaan haluaisin silti vielä palata työelämään ja "olla normaali", mutta se tuskin tulee lähiaikoina toteutumaan. Ulkonäköni kielii tällä hetkellä sisäisestä kriisistä sen verran, että tuskin kukaan haluaa minua edes palkata. Olen väsynyt, eloton ja muodoton lihavuori joka on ollut pois työelämästä 1,5 vuotta mt-syin. Ei kovin vakuuttava CV.

Mietin tuossa aiemmin kun AK kerroit miehesi haluavan koiran niin onko hän ollenkaan ymmärtänyt mitä sellaisen ylläpito maksaa? Minulla on kissoja ja olen laskenut että niiden ruokaan ja hiekkaan menee vähintään 100 euroa kuussa. Vähintään. Tässä summassa on vain kissanruoka huomioitu, ei esim sitä että ostan niille joka kauppareissulla jonkun raakalihapaketin tai pakastekalaa. Katkarapujakin ostin ennen kun maksoivat Lidlissä vain noin vitosen pussi. Nyt hinta yhtäkkiä melkeen tuplaantui enkä ole enää raaskinut ostaa 9 euroa maksavaa pussia. Joten oikeasti tuon summan saa varmaan tuplata kun nämä muutkin ruuat otetaan huomioon. Iso koira syö paljon. Tiedän sen, koska meillä oli lähes 60 kg painava koira exän kanssa. Käytännössä pitää ajatella että ruokakulut ovat melkein samat kuin jos teille muuttaisi kolmas ihminen siihen jääkaappia tyhjentämään. Sillä erotuksella ettei eläimelle voi syöttää mitä tahansa jos jääkaappi on tyhjä. Tai sanoa sille, että sori meillä ei syödä tänään kun ei ole mitään. Jotenkin tuli mieleen että miehesi haluaa ison koiran, susikoiran tai vastaavan. Se on "miehinen" koira. Vai tyytyisikö hän johonkin kilon painoiseen chihuahuaan? En usko. Heh. 😎😀

Minä olen taas kyllästynyt elämääni ja tämä koko viikko on ollut pelkkää ahdistusta. En usko sen olevan pelkästään korvienvälistä johtuvaa. Uskon, että tässä on muutakin.

Amassados, Kiitos kun olit kirjoittanut ja jaksanut miettiä minunkin asioitani. Voin todellakin nyt paremmin, onneksi. Se taisi olla taas sellainen parin päivän "raivari" mikälie pms-kohtaus. Liekö lähentelemään jotain esivaihdevuosia kun pms-oireet vahvistuneet hurjasti, kierto pomppii ym. No, olisi ihme jos saamani rajut hoidot eivät olisi vaikuttaneet edesauttavasti myös siihen. Olen huomannut, että se selkäjomotuskin seuraa kuukautiskiertoa.. Ovulaatio ja ennen menkkoja, samaan aikaan kun vatsaa särkee, jomottaa myös ristiselkää. Tosin liikunnalla olen saanut koko oireen pois. Se kovempi särky ja kankeus, mikä tuli mökiltä oli kyllä noidannuoli, siihen auttoi myös maltillinen liikunta ja venyttely. Tuntuu myös, että jo muutaman kilon painonpudotus on auttanut myös selkään, kun vatsa on hieman pienentynyt, eikä kait rasita selkää niin paljon. Lisäksi olen oikonut ryhtiä, etten ole koko ajan hartiat lysyssä ja muutenkin kuin perunasäkki, sekä tehnyt joka päivä vatsa ja pakaratutistuksia, jotta nämä lihakset alkais paremmin tukemaan selkää. Uskon myös, että syömäni vitamiinit ja varsinkin magnesium ehkäisee noita selän lihaskramppeja. No, jopa tuli taas selostus..

Sitten siihen YouTube asiaan. Minua lähes naurattaa se juttu nyt. Silloin ei naurattanut. Kun se sama venäläiset akat videosuositus pomppasi eilen minun YouTube seinälle.. Ja minä nyt en todellakaan ole niitä katsonut. Hävettää, että raivosin miehelle kuin mikäkin raivohullu. No, hän tietää millainen olen. Onhan se hänelle raskasta minun vainoharhat ja mustasukkaisuus ( en kehtaa täällä edes selittää mitä kaikkea mies on joutunut kuulemaan ja nielemään. Koskaan hän ei ole antanut aihetta ja on luotettava, kaikissa asioissa. Toisin kuin minunkin ex joka lopulta paljastui oikein kieroilijaksi. Hyvin tuttu tunne tuo, että yrittää olla katsomatta ja sitten kuitenkin katsoo ja paljastuu paskaa. Se repii sisältä hajalle. Olen minä aikaisemminkin kollannut miehen konetta, jopa puhelinta näiden vuosien aikana kun vainoharha saa minusta vallan. Koskaan en ole mitään löytänyt. Eikä hänellä ole tapana edes poistella sivuhistoriaa tai viestejään eli olen nähnyt ne kaikki. Minulla ei pitäisi olla mitään syytä olla mustis tai epäillä mitään, mutta minä vain olen sellainen, että kehittelen kauhuja ihan tyhjästä. Kuuluu osana mt-ongelmiini. Ehdin jo raivota miehelle, että tästälähtien vahdin miehen konetta ja asensin siihen säädön mikä suodattaa pois kaiken "arveluttavan" materiaalin. Mies olisi voinut saada raivokohtauksen jo siitä että nuuskin hänen konettaan, syytän ties mistä ja säädän sinne kaikenmaailman asetuksia. Mutta, hän otti sen järkevästi ja sanoi, että voin vahtia, ettei hänellä ole mitään salattavaa.

Nykyäänhän on tosi yleistä, että parisuhde kärsii siitä kun miehet tuijottavat pornoa netistä. Sieltähän sitä on helppo katsoa. Netin keskustelupalstat on täynnä naisten kirjoituksia siitä kuinka he kärsivät kun mies on koukussa nettipornoon. Minun mielestä netin porno on täysin syvältä oleva asia. Montakohan suhdetta se on rikkonut? Puhumattakaan kaikki seksichatit, seksitreffit ym. Vihaan koko aihetta. Sitten se on ihan kuin joku luonnollinen asia, että miehet nyt vain katsoo nettipornoa. Mulla on nollatoleranssi sen suhteen. En hyväksy sitä. Rinnastan sen pettämiseen. No niin se siitä.

Kun viikonloppu oli mitä oli niin mies oli ihana kun kävi kaupassa niin toi kumpun ruusuja ja oli ostanut tosi kauniin valkoisen puisen kynttilälyhdyn, joka oli täynnä suklaata! Se on miehen tapa piristää minun mielialaa ja osoittaa että välittää minusta. Tänään hän tekee myös ruoan. Minä siivosin aamusta ja koti on nyt kunnossa.

Tuo eläinasia. Arvasit oikein. Saksanpaimenkoira, tietysti😀 Kyllä mies tietää, hänellä on ollut koiria koko ikänsä ennen minua ja ymmärtän että on eläinrakas ja kovasti toivoo koiraa, toivonut jo niin kauan kuin ollaan oltu yhdessä. Minusta meillä ei ole mahista eikä järkeä ottaa koiraa niin kauan kuin talous on tiukilla ja asutaan kerrostalossa.

Kerran tapahtui hupainen juttu liittyen tähän eläinasiaan. Mies tuijotti tietokoneen ruutua täysin keskittyneenä ja silmissä lumoutunut ilme. Ihmettelin että mitä sieltä tuijottaa. Ehdin jo vitsillä sanoa, että mikäs siellä nyt niin kiinnostaa kunnes huomasin että mies katsoi kissanpentujen kuvia, kun niistä oli myynti-ilmoitus. Heh.. Iso mies lumoutui kissanpentujen kuvista! Hassua ja hellyttävää. Mies on monta kertaa sanonut, että jos ei saa koiraa niin haluaisi kissan. Kissoja hänellä on ollut aikanaan ent vaimonsa kanssa. Kissoista minäkin pidän ja sitä olen monta kertaa itsekin harkinnut, mutta jokin siinä vain tökkii. Rahanpuute ja se että kissaakaan en haluaisi ottaa kerrostaloon. Meillähän oli kissa kun asuimme maalla Ok- talossa ja siellä asia oli Ok. No, tämä eläinasia on meillä ikuinen puheenaihe. Mies vain on niin eläinrakas että sitä on vaikea joskus ymmärtää. Kyllä hän tajuaa ettei meillä ole vara, mutta kuitenkin on sisimmässään katkera kun minä "kiellän" eläimen ottamisen ja siksi mies usein kiroilee kun on niin kallis asunto, auto ym ettei ole vara ottaa eläintä. No tämä on tätä, se tulee aina kiukuspäissään ollessa esille.

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Aurinkokin paistaa. Jääkaappi on taas täynnä (järkevää) ruokaa. Minulla ei edes tee mieli herkkuja. Hyvä niin. Kirjoitan tänään myöhemmin lisää nyt on pakko toimia. Palataan!

Hyvää huomenta! Kaikille. Pahoittelut, etten ole käynyt teidän muiden ketjuissa kirjoittamassa, muistan kuitenkin teitä. On aina niin kiire tulostaa omat vuolaat ajatuksen virrat tänne, ettei energiaa oikein jää muille kirjoittamiseen.

Tänään on ihan hyvä olo. Aurinko paistaa, että vähän pirteämpi maisema ikkunan takana. Ulkoilu ei kuitenkaan kiinnosta. No, ei maailma siihen kaadu jos en nyt kolmatta päivää lenkkeile. Ruokavalio pysynyt järkevänä, eikä herkkuja tee mieli vaikka oli rahapäivä ja kaikkea. Olisi voinut ostaa, mutta jätän väliin. Painokin tuntuu pysyvän alentuneessa lukemassa kun muistaa itsepintaisesti pysyä erossa sokerista ja vehnäsistä. Jospa se joskus aleniskin pysyvästi. Tänään syön vihreitä papuja ja kanasuikaleita tilkalla aurajuusto kastiketta ja ananaspaloja. Muuten rahkaa ym.

Amassados, mietin tuota painojuttua. Minä en tiedä varmaksi sanoa, mutta luulen, että vaikka mulla oli kilppari-arvot keväällä Ok niin kuitenkin mun kilppari ei toimi optimaalisesti. Aina ei edes vajis näy niissä arvoissa. Vhh-ruokavalio ja vitamiinit, varsinkin pieni lisä jodia tuntuu laittavan jotain eloa aineenvaihduntaan. Minulla tuntuu auttavan juuri tuo vhh, vitamiinit ja hivenaineet, tosi tarkka kaiken roskan välttäminen, pienet kävelylenkit, venyttely, hunajaa ja helokkikapseleita otan joka päivä, luulen että vaikuttaa edullisesti hormoonitasapainoon. Mutta nämä nyt on vain luuloja ja tuntemuksia.

Kaksi päivää sitten tapahtui jotain, joka muutti mun ajatusta elämästä ja ahdistuksesta, peloista. Lievitti niitä. Sain jonkin punaisen langan päästä kiinni. Kerron siitä tänään myöhemmin vaikka en tiedä onko se liian rankka aihe tänne, mutta kirjoitan kuitenkin. Nyt alan siivoilemaan ja syömään aamiaiseni.

Palataan!

Tiedäthän AK, että tänne voit vuodattaa kaunistelematta kaiken mitä mielessä liikkuu. 🙂🌻 mikään aihe on tuskin liian hurja. Jos olet löytänyt punaisen langan, jaa se ihmeessä. Ties vaikka joku muukin löytäisi joskus omansa.

Minä olen herännyt taas viiden maissa kipuihin. Lonkkasärky on näköjään nyt jokapäiväistä. Mietin juuri, että viime vuonna lonkat särkivät vain jos kävin juoksemassa. Ei voi siis suoranaisesti johtua ylipainostakaan. Ongelmalliseksi lonkkakivun tekee se, että kipu tuntuu säteilevän jostakin lonkan sisältä. Luusta? Säteilevä ja polttava kipu jatkuu ja jatkuu. Mikään asennon muuttaminen ei auta. Istuminen on tuskaa, makaaminenkin vähän niin ja näin. Se hyvä puoli aikaisessa aamunousussa on ollut, että olen ehtinyt käydä kommentoimassa vähän jokaiseen ketjuun. Omanihan on jo hautautunut jonnekin. Kuollut ja kuopattu. En edes haluaisi lukea niitä tuskallisia juttuja sieltä enää. Riittää, kun muistan miten paljon tuhoa yksi parisuhde sairaan narsistin kanssa voi saada aikaan. ☹️

Minulla on ollut hyvänä aikomuksena mennä ulos kävelemään jo monta päivää. Aikomukseksi on jäänyt. En pysty. En saa itseäni pukemaan enkä varsinkaan lähtemään ulos. Poju on päivät töissä, joten hänestä ei ole seuraa siihen. Enkä kyllä haluaisikaan seuraa. Olen tällä hetkellä aika aloitekyvytön. En saa mitään itse tehtyä loppuun asti. En jaksa keskittyä enkä jaksa aloittaa. Ehkä haen seuraavaksi lankaa ja alan virkata jotain. Siinä ei tule paineita, että täytyy onnistua kerralla niin kuin ompelussa. Vieläkin harmittaa se viime viikkoinen kun leikkasin kalliin kankaan pilalle. En ole edes yrittänyt korjata tekelettäni. Ei siitä enää paitaa tule.

Tämän viikon positiivisin asia on kun sain tiedon eteen tullut valituksi siihen työhön, johon työkkäri pakotti hakemaan. 😀😀

Amassados, palaan kirjoittelemaan vaikka pelkäänkin, että tästä tulee sekava sepustus, kun on ollut jo touhua tälle päivälle ja taisin vähän väsähtää tai herpaantua, mutta yritän kertoa tämän ajatukseni mahdollisimman selkeästi. Siis sen punaisen langan. Itsellenikin se on vielä uusi ajatus, oivallus jota sulattelen. Se tuli niin nopeasti minulle, etten ole vielä ehtinyt sitä täysin jäsennellä. Siihen liittyy niin suuri asiakokonaisuus. Oikeastaan koko loppuelämäni. Varoitan kaikkia tätä lukevia, että tulen käsittelemään kertomassani aiheita/aihetta, joka saattaa olla järkyttävä, ahdistava tai tuoda tympeitä ajatuksia tai traumoja mieleen. Siihen kun liittyy myös elämän loppuminen, mutta yritän kirjoittaa niin positiivisesti ja juuri niin valoisasti kuin itse asian koin, että siitä jäisi lukijallekin positiivinen tunnelma.

Eli siitä asti, kun 2012 sairastuin vakavasti ( en halua vieläkään sanoa sen sairauden nimeä koska se kuulostaa niin oksettavalle, mutta kaikki tietää/arvaa mikä on se S-alkuinen pelottava tauti, jossa on rankat hoidot) niin siis tietty siitä asti kun sairastuin, kävin läpi puolen vuoden rankat hoidot, olin resuna henkisesti ja fyysisesti, hoitojen jälkeen pitkä toipuminen, jo entisten mt-ongelmien paheneminen, vakava masentuminen ym.niin tietysti elämäni ei ole ollut ennallaan. Vaikka olen vieläkin elossa ja elämäni näennäisesti normalisoitunut niin samaahan se ei ole kuin ennen. Sanotaan, että S tekee aina etäpesäkkeen mieleen ja se on totta. Vaikka parantuisikin niin henkiset arvet jää ja pelkoja, masennusta ym. Tietysti se on yksilöllistä miten kukin selviää henkisellä puolella, minullahan oli psyykkiset ongelmat ja epävakaa persoonallisuus jo ennen S. Ja S ei ainakaan parantanut näitä. Vahvat pelot ovat jääneet jälkeensä, mutta en jaksa niistä enämpää, jokainen varmaan voi kuvitella.

Pari päivää sitten illalla kuuntelin radiota. Ohjelma eräästä saattohoitokodista. Kuulosti mielenkiintoiselle ja päätin kuunnella sen. Minua on kiinnostanut elämän ja kuoleman, psykiatrian ja filosofian asiat jo ennen sairastumistani, siis koko elämäni, mutta tietysti nykyään vielä eri merkityksessä, omakohtaisesti. Se ohjelma oli aivan ihana! Se muutti kerralla ajatteluani! Kuulostaa omituiselle, mutta ihan kuin valo ja rauha olisi laskeutunut ahdistuneeseen sieluuni ja vienyt pelkojani ja taakkaani pois. Siinä ohjelmassa haastateltiin ihmisiä, joilla oli parantumaton sairaus ja olivat hoitokodissa elämänsä loppumetreillä. Se, kuinka täynnä elämää he olivat, kuinka paljon täynnä suunnitelmia mitä tehdä vielä loppuajat (viikkoja, kuukausia, jollain ehkä puoli vuottakin vielä) kuinka tyytyväisiä ja rauhallisia he olivat. Kukaan ei puhunut suorastaan kuolemasta vaan elämästä, perheistään, harrastuksistaan, lemmikeistään ym. Kukaan ei maannut sängyn pohjalla vaan rupattelivat keskenään iloisesti ja nauttien viime hyvistä hetkistä. Olipa joku lähdössä vielä ulkomaan matkallekin, joku kesämökilleen ym. Kaikilla heillä oli ollut vuosia aikaa elää sairauden diagnoosin jälkeen, tietysti hyviä ja huonompia vaiheita, ja vielä saattohoitoon tulon jälkeenkin useilla oli pitkäänkin elämää suhteellisen toimintakykyisenä, koska heidän olonsa ja esim.kivut oli tehty niin hyväksi sietää kuin on mahdollista, hoitajat olivat ihania ja kaikessa keskityttiin tosiaan jäljellä olevan elämän mahdollisimman hyvään mahdollistamiseen.

Mitä enemmän ajatuksen kanssa kuuntelin niin sitä enemmän ohjelma ja sen antama valo ja lohdullisuus kosketti minua. Pelkoni ja ahdistukseni möykky sisälläni tuntui sulavan ja ajattelin: " ei minullakaan ole lopulta mitään pelättävää! Nuo ihmiset joilla ei enää ollut mitään tehtävissä niin heillä oli vielä niin paljon tekemistä ja elämää, täysiä päiviä ja he saivat hyvää hoivaa ja tukea, heitä ei jätetty yksin. Jotenkin pelkoni hälvenivät. Tajusin, että minä olen ja elän vieläkin ja toistaiseksi asiani ovat hyvin! Mikäli sairaus uusiutuisi niin minulle voidaan antaa vielä useita hoitoja ja jatkaa elämääni vuosiakin. Minun sairauteni oli vakava, mutta ei pahimpia mahdollisia, siihen on hyvät hoidot ja paranemisprosentit ovat erittäin hyvät, mutta kuten mikä tahansa S sillä on mahdollisuus uusia ja tulla takaisin. Ja vaikka lopulta ei olisi enää mitään tehtävissä ei minulla olisi mitään hätää mikäli saisin senkaltaisen loppuelämän kuin siinä hoitokodissa. Itse asiassa löin samantien lukkoon pidemmän tähtäimen suunnitelman, takaportin, suunnitelma B:n. Ennen se "varasuunnitelma" oli aina vain se IM koska en nähnyt muuta vaihtoehtoa mikäli häviäisin pelin. Nyt en enää suunnittele IM, koska tajuan ettei minun tarvitse tehdä sitä, se suunnitelma on täysin turha enkä enää halua sitä. Nyt suunnittelen ainoastaan loppuelämääni kävi siinä miten vain niin siinä käy hyvin!

Olen ollut jo pitkään kyllästynyt tähän nykyiseen paikkakuntaan. Haluaisin muuttaa täältä pois. Myös mies haluaisi. En aio vielä puhua miehelle mitään, mutta sain idean tuosta ohjelmasta, että alan katselemaan uutta asuinpaikkaa sieltä seutuvilta missä myös tuo hoitopaikka on. Haluaisin aloittaa uuden elämän, uudessa paikassa. Alan olla siihen valmis. Tiedän että myös mieheni kaipaa sitä. Itse asiassa hän on useita kertoja ehdottanut jo aikaisemmin että muuttaisimme sinne lääniin asumaan. Haluaisin löytää kivan paikan, jossa nauttia (mahdollisesti) rauhallisesta, luonnollisesta maalaiselämästä, edullisemmin kuin täällä Pk-seudulla ja sinne voisi ottaa sen koiran ja kissakin ym. Jos elämäni jatkuisi terveenä niin hyvä, jos sairastuisin uudelleen saisin hyvät hoidot uudestaan ja jos kaiken jälkeen elämäni ajautuisi loppuun sairauden vuoksi niin pääsisin hyvään hoitoon loppuajaksi kuten ne ohjelman ihmiset.

Ymmärrän, että tämä ajatukseni voi kuulostaa oudolle sellaisen ihmisen mielestä joka ei ole kokenut tällaista asiaa, mutta minulle tämä oli suuri juttu ja sain siis kiinni punaisesta langasta mitä elämälläni teen kun nyt olen kolmisen vuotta ollut vailla mitään suunnitelmaa! Ja ahdistukseni on helpottanut. Tietysti elämäni ei valistunut sillä sekunnilla, mutta edes se, että minulla on uusi suunnitelma antaa minulle voimaa todella paljon. Mieleeni tulvii asioita mitä ja missä voisin tehdä ym.

Vielä ihmeellisemmäksi asian tekee se, että tämä kaikki tapahtui kuitenkin yhdessä illassa! Ja juuri samana iltana, kun eräs hyvin voimallisesti uskossa oleva minulle tuttu ihminen rukoili puolestani ja siunasi minua! Niin samana iltana tuli tuo ohjelma ja koko asia ikäänkuin laitettiin mieleeni!

Kuulostan ihan hurahtaneelle, mutta en usko että tämä on mikään mt-ongelma. Muutamia kertoja elämässäni kun olen ollut ahdingossa ja eksyksissä ja rukoillut itse johdatusta niin asiat ovat yhtäkkiä lähteneet selviämään samalla fiiliksellä kuin nyt tämä. Olen varma, että Jumala ei halua minun tuhoavan itseäni koska minulla on edessäni ihanaa elämää kävi miten kävi. Jumala halusi kertoa minulle, että IM ei ole minun tieni vaan elämän tie, täyden elämän tie on minun tieni.

Tämän halusin kertoa. Nyt olen vähän voipunut ja alan rentoutumaan. Palaan asiaan huomenna! ☺️❤️

Oi AK 😍 olen niin iloinen puolestasi. Ihan kyyneleet nousivat silmiin kun luin kirjoitustasi 😍
Luulenpa, että pystyn ymmärtämään mitä koit. Hyväksyminen. Se lienee yhteistä kaikilla tuossa saattohoitokodissa. Vain hyväksymisen kautta voi jatkaa elämää, oli päiviä paljon tai vähän. Se tuttuni, jonka äkillisestä kuolemasta täälläkin kirjoitin joku aika sitten, oli myös ollut saattohoidossa. Hänkin oli elinvoimainen loppuun asti, vaikka tiesi päivien käyvän vähiin. Haikein mielin muistan häntä edelleen.

Minulla on tänään vähän parempi päivä. Olen yrittänyt muistaa syödä nyt etenkin D-vitamiinia sekä L-Tyroksinia. Toivon, että näkyisi mielialan kohoamisena. Eilen yritin vähän venytellä, mutta tulin siitä vain vihaiseksi. Millä voin venytellä kun rasvamaha on edessä. En saa taivutettua päätä reisiin, koska toi ällöttävä ihrakumpu on tiellä. Lueskelin eilen lonkkasäryn syitä netistä. Löytyi kaikkea mahdollista sisäelinten- ja suoliston alueen syövästä välilevytyrään. Siitäpä sitten arpomaan. Yritän kumminkin ensin saada tätä painoa pois. Olen asettanut tavoitteeksi 10 kg vuoden loppuun. Katsotaan kuinka käy.

Kävin kaupoilla aikomuksena ostaa ulkoiluhousut. Ajoin toiseen kaupunkiin, etten näkisi ketään tuttuja ja saisin lyllertää rauhassa. Housut löytyi, mutta koko 46 ei mahtunut kiinni. Nappi ja vetoketju jäivät ainakin 5 cm vajaaksi. Isompaa kokoa en löytänyt enkä kehdannut kysyä olisiko mitään 48 tai 50. Sinne sitten jäivät. En saanut housuja.🙄 Olin hetken huonolla tuulella, mutta jouduin kävelemään niin paljon kauppaa ristiin rastiin kun siellä oli joku remontti menossa eikä mikään ollut siellä missä ennen, joten väsyin enkä muistanut enää huonoa tuultani. En edes siinä vaiheessa kun valitsin taas kassajonon väärin ja jouduin siihen, missä on maailman hitain kassahenkilö ja vielä hitaammat asiakkaat, joilla kestää vartti tyhjentää ostoskärrynsä sisältö liukuhihnalle. Siinä sitten seisoin ja ihmettelin mielessäni miten joku voi olla noin jeesuksen hidas. Jokainen ostos piti kärrystä nostaessa katsoa, että ai tätäkin ostin ja oho mikähän päiväys tässä kalassa on. Jos olisin ollut Pojun kanssa, olisin varmaan pyöritellyt silmiäni. 😀

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Taidan istahtaa hetkeksi terassille kissojen kanssa kun aurinkokin paistaa niin kivasti. Laitoin viime viikolla lintulaudan takapihan puuhun. Siinä on kissoillekin aktiviteettia kun saavat tuijottaa tirppoja ja haaveilla paistisaaliista.

Tänäänkin on ollut ihan hyvä päivä. En tiedä johtuuko auringosta vai siitä, että olen saanut nukuttua vähän paremmin. Oli miten oli, päivä on jäänyt plussan puolelle. Olin jo aamulla tarmokkaampi, joten päätin tarttua härkää sarvista ja katsoa saako siitä pilalle leikkaamastani kankaasta mitään aikaiseksi. En todellakaan uskonut, että onnistun saamaan siitä mitään käyttökelpoista, mutta kas kummaa, tunika siitä tuli! Pääntie jäi vähän rumaksi, mutta kyllä tuolla kehtaa ulos mennä. Olen niin iloinen, että sain sen pelastettua ettei kallis kangas päätynyt tilkkupussiin. Vielä kun rohkaistuisin tekemään itselleni housut niin ei tarvitsisi tuskailla kaupassa. Luulen, että osaisin kyllä. En vaan saa aikaiseksi ja jotenkin puuttuu rohkeus edes aloittaa.
Muuta ihmeellistä tänään ei oikein ole tapahtunutkaan. Toivottavasti tämä hyvä vire jatkuu.

Kiitos Amassados kauniista kirjoituksestasi☺️❤️ siihen "valaistumis"-kirjoitukseeni! Luotinkin, että ymmärrät, tiesin! Oli liikuttavaa mitä kirjoitit ystävästäsi. Kiitos myös, että olet sen jälkeen kirjoittanut kuulumisia, vaikka itselläni on tässä ollut muutaman päivän taukoa. Otan osaa turhauttavasta housujen ostosreissusta, osasin kyllä eläytyä siihen ja tuommoinen on niin syvältä, kun asiasta tehden lähtee ja olisi pakko löytää, mutta mikään ei sovi ja mieliala laskee kuin lehmän häntä.. Olen kokenut sen. Mutta tuo, että olit niin väsynyt, että unohdit huonon tuulen, anteeksi vain mutta minusta se oli niin hupaisasti sanottu, että virnuilin itsekseni. Itse mitä väsyneempi olen niin sitä pahantuulisempi ja äksyän vain enkä pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan olemaan ystävällinen. Mietin lonkkakipuasi, se mahtaa olla inhottavaa. Minä olen sellainen, että jos minulla on kipua jossain niin väkisten alan joka minuutti kuulostelemaan sitä kipua, mietin sitä, enkä pysty etääntymään siitä.Liittyy varmaan ahdistushäiriöiseen luonteeseen. Sinä vaikutat aika hyvin hallitsevan itseäsi paineista huolimatta, vaikutat sillä lailla "jämäkälle" ihmiselle. Itse olen enemmän sellainen, että passivoidun ja jään kuulostelemaan "sängyn pohjalle" kaikkea negatiivista. Sekin että olet pystynyt olemaan työelämässä on minusta tosi iso asia, itse en voisi kuvitellakaan, varsinkaan nykyään. Eikä minulla ole enää kosketusta asialliseen ulkomuotoon, siisteyteen, pukeutumiseen ym.

Minä koin valtavan "valaistuksen", kuten kerroin. Olen vieläkin kiinni siinä ajatuksessa ja suunnitelmassa. Mutta.. Tulin vähän ryminällä alas "taivaista" noin muuten, arkisesti. Olen paljon miettinyt, että olisiko minulla sittenkin kaksisuuntaista? On nimittäin nykyään melko jyrkkiä nuo vaihtelut ja toimintakyky ym. No, se ja sama kun en kuitenkaan lääkkeitä syö, enkä aiokaan syödä. On vain niin kummallista, että menee jakso kovassa "hypessä" toimintatarmo ja itsetunto pilvissä ja tuntuu että kaikki menee kuin tanssi vain ja sitten tulee se aallonpohja kun kaikki lakkaa kuin napista painamalla.

Nyt minulla on taas "pohja". Ei nyt mitään kovin dramaattista, mutta pari päivää ollut olo, että saa kaiken väkisten tehdä, mieli on ärtyisä ja matalalla, mikään ei oikein huvita, kaikki on hidasta, väsyttää, harmaata, ei saa lähdettyä kävelylle ym. Ruokavalion olen ihme kyllä saanut pidettyä järkevänä, enkä ole sortunut vetämään herkkuja. Tosin nyt alkoi marjajauheet närästämään, joten voi olla että sen joudun jättämään pois. Koti odottaa siivousta viikonlopuksi ja yleistä järjestelemistä olisi vaikka kuinka paljon. Tuntuu, etten jaksa. No, teen väkisten. Meinaan myös pyytää miestä tuomaan kellarivarastosta joulukoristelaatikon. Alan pikkuhiljaa tekemään jokavuotista jouluasetelmaa tuohon valkoiselle pöydälle. Muistan, että olen joka syksy ollut jonkinasteisesti alamaissa sitä tehdessäni, taitaa sitten olla jotain kaamoshyytymistä, johon etsin lohtua joulusta.

Olen saanut melkein 5kg painoa pois. Ei se paljon missään näy tai tunnu, kun lähtöpaino oli melkein 90kg. Mutta onhan se helpottavaa nähdä, että edes tiukalla dieetillä saa jotain tulosta, kun ei sekään välillä auttanut. Tosin en ole ehkä ihan näin tiukka jaksanut olla vielä kertaakaan. Kuitenkin, vuosi sitten olin kymmenen kiloa keveämpi ja sentään jotkut housutkin meni päälle ja saappaat mahtui jalkaan. Haluan päästä alle 80 kilon että painoni on 7 alkuinen niin sitten mahtuu jotain päällekin. Vielä en viitsi edes sovittaa kun tiedän ettei mahdu vielä. Suren yhä entisen ulkomuotoani perään. Totuus on, että olin kaunis ja sain siitä elämäniloa. Sen menetys on menetys, jota suree kuin mitä muutakin. Kuitenkaan se nyt ei ole tärkein asia ja onneksi mieheni ei painosta minua esim laihtumaan tai "huolehtimaan" itsestäni.

Kaikesta huolimatta naurattaa se, että kun olin vauhdissa niin jaksoin faceen laitella upeita maisema ym.kuvia ja mietiskellä sinne ties mitä filosofisia juttuja ja sain paljon tykkäyksiä ja uusia "kavereita". Nyt tuskin jaksan päivittää jonkun tylsän kahvikupin kuvan ja toivottaa ne helpot klisheet: Hyvää huomenta ym. Heh, niin se vire muuttuu. Onneksi olen varautunut siihen ja minulla on arkisto kuvista mitä päivittelen mielialan ja jaksamisen mukaan.

Nyt on pakko alkaa toimimaan vaikka väkisten. Päivä on ällön harmaa ja synkkä ulkona, se vaikuttaa myös pääkoppaan. Palaan tänne ja luen uudestaan mitä olet kirjoittanut ym. En muistanut sanoa, että me olimme yhden päivän mökillä laittamassa sitä lopulliseen talvikuntoon, se oli ihan kiva, puuhakas päivä, mutta sen jälkeen alkoikin tämä matalavire. Hirmu kiva, että sinulla on nyt ollut parempaa ja sait sen tunikankin tehtyä! Minä en osaa ommella mitään. Olen vilkuillut netistä yhtä muodikasta plus koon vasteliikettä mutta epäilen että näyttäisin pellelle niissä kuteissa. No, katsotaan kun olen laihtunut vielä lisää. Eli siis varmaan vasta keväällä.

Olen iloinen AK puolestasi että olet saanut jo 5kg pois. Se tuntuu varmaan jo vyötäröllä ettei housut kiristä enää niin paljon. Olen itse huomannut, että ihmiset alkavat huomata laihtumisen kun painoa on pudonnut vähintään 8-10 kg. Se ilmeisesti näkyy sitten jo niin selvästi että siitä uskalletaan jo mainita. Minullakin oli tänään sellainen olo, että jee nyt olen varmasti laihtunut ainakin 3kg. Paskan marjat! 400 grammaa! Se ei ole yhtään mitään 😠 Olin niin raivoissani, että päätin jäädä koko päiväksi peiton alle. Ilmakin on niin surkea ettei huvita edes ulos katsoa.

Torstaina kun kerroin, että on ollut pari hyvää päivää niin johan se ilta muutti sitten kaiken. Pojulta alkoi tulla taas seksistisiä viestejä ja kun käskin sen lopettaa, suuttui. Väitti, että vallankäyttöni on lannistavaa ja alkoi taas urputus siitä kuinka joka päivä pitää olla halailua ja seksiä on liian vähän ja miksi hän ei saa tehdä aloitetta seksiin jne jne. Anteeksi vain avautuminen, mutta minusta hänellä on joku pakkomielle asian suhteen. Seksi joka päivä ei kiinnosta minua. Onko se jotakin vallankäyttöä jos en suostu? Eikö minulla olekaan itsemääräämisoikeus vartalooni? Turhauduin taas siitä, että tämä sama kitinä alkoi jälleen kerran. Olen huomannut, että vähintään 2 viikon välein nämä tietyt asiat nostetaan esiin. Yleensä loppuviikosta, perjantaina. Nyt oli ihme kyllä torstai. Siinä sitten hän saa viikonlopun mukavasti käyntiin riitelemällä ja minutkin huonolle tuulelle. Mitä järkeä tässä on? Onko tällä mitään tulevaisuutta kun elämä ei voi vain soljua mukavasti? Jatkuvasti pitää olla joku asia hänellä huonosti, että voi tuntea elävänsä. Tavallaan ymmärrän jos se on opittu malli 12 vuoden edellisestä parisuhteestaan, mutta minä en jaksa elää näin enkä jaksa vatvoa kerran viikossa sitä olenko antanut tällä viikolla riittävästi aikaa/huomiota/piparia hänelle. En vaan jaksa. Olen itsekäs enkä jaksa. Enkä ymmärrä jos on niin tyytymätön, miksei vaan lähde ja jatka matkaansa? Miksi roikkuu minussa jos en pysty täyttämään hänen halujaan? Voin kertoa, että omat halut katoaa savuna ilmaan kun saa yksityiskohtaisesti selostetun viestin mitä ja miten haluaisi minua milloinkin... *tsiisus*

Tänään olen pysynyt tosiaan koko päivän sängyssä. En saanut viime yönä taas nukuttua kuin muutaman tunnin, joten olen torkkunut pitkin päivää enkä meinaa millään tajuta että kello on vasta 7 illalla. Ulkona on ollut pimeää jo kahdesta lähtien. Inhoan tätä vuodenaikaa. Olisi edes lunta niin päiväkin olisi kirkkaampi.

Ompelin eilen toisen tunikan samalla kaavalla kun sen torstaina tehdyn. Siitä tuli hienompi. Onnistui kerralla täydellisesti. Tänään en ole jaksanut ommella mitään. En minäkään AK ennen osannut mitään. Tai ainakin luulin etten osaa. Mutta minulla on siitä ihmeellinen muisti, että kun olen jonkun asian joskus osannut tai opetellut, pystyn toistamaan sen vuosienkin tauon jälkeen. Muistat varmaan kuinka koulussa käsityötunneilla oli pakko kutoa villasukka ja/tai lapaset? Meillä oli se muistaakseni ala-asteen 5. tai 6.luokalla. Sen koommin en ikinä kutimiin koskenut, mutta kun viisi vuotta sitten kaivoin puikot esiin, osasin hetkessä tehdä itselleni lapaset. Ilman ohjetta. Muistin senkin miten silmukat luodaan. Kädet vaan teki automaattisesti sen mitä piti. En osaa selittää paremmin. Sama on ollut ompelemisen suhteen. Olen 7.luokalla ommellut kauluspaidan jossa oli napit. En tykännyt koko hommasta yhtään ja kaavat ym tuntuivat absurdeille. Kasi- ja ysiluokalla otin valinnaisaineina musiikkia ja kuvaamataitoa tuplatunnit ettei ollut pakko mennä enää käsitöihin. Eroni jälkeen löysin kerran kirppikseltä perushyvän ompelukoneen lähes ilmaiseksi (10 €) ja sen jälkeen päätin kokeilla mitä osaan. Toistaiseksi olen osannut tehdä kaikki ne vaatteet joihin olen hankkinut kankaan. Netti on ollut loistava apu mm vetoketjun ompeluun ym. Olen aina uskonut, että pystyn mihin tahansa jos niin haluan. Olosuhteiden vuoksi olin kuitenkin jo koulussa alisuorittaja, jolla oli täydet edellytykset olla kympin oppilas mutta kotiolojen vuoksi oireilin liikaa ja olin keskittymiskyvytön. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt kuinka kaikki olisi toisin jos joku olisi silloin puuttunut tilanteeseeni ja olisin päässyt sijaiskotiin. En toki tiedä olisiko se pelastanut mitään, mutta jo silloin ajattelin, että mikä tahansa on parempi kuin alkoholistiperheessä jatkuvan henkisen ja fyysisen väkivallan kohteena oleminen. Opin selviytymisen minimiteholla.

Selviytymistä tämä elämä on edelleen. Nyt vain on myös muiden murheet kannettavana. Mitä ihmettä teen sen Pojun kanssa?

😯🗯️😯🗯️

Sunnuntai ja isänpäivä. Heräsin aikaisin ja melko virkeänä. Nukuin kunnolla kun illalla otin yhden temestan. Muutenkin ihan hyvä mieliala. Vaihdoin petivaatteet ja järjestelin. Tein eilen jo jouluasetelmaa tuohon pöydälle, että vähän piristäisi tätä harmautta. Leivoin miehelle teeleipiä, joista tuli ihan hyviä. Kaivoin koristeeksi laatikosta hänen tytärten pieninä tekemiä isänpäiväkortteja ja laitoin niitä pöytään. Keitin kahvit ja palvelin miestä. Oli ihan kivaa! Hänen tyttäret eivät tule ainakaan tänään, heillä ei ole niin tapana viettää kun asuvat muualla, soittavat kyllä päivän aikana ja onnittelevat. Mies näkee heitä sitten myöhemmin. Minun isä asuu maailman toisella puolella, emmekä ole nykyään tekemisissä ja vaari on taivaassa. Että semmosta. No, onhan taivaassa meidän kaikkien Isä, Taivaan Isä. Myöhemmin tänään teemme yhdessä ruokaa ja kakku on pakastimessa. Ulkona sumuista ja harmaata, sateista.

Ulkona harmaata ja sateista. Täällä isänpäivä lipunut ihan hyvissä, kodikkaissa merkeissä. Mies tekee kaalilaatikkoa ja uunista tulee hyvä tuoksu. Tämä ilma ja hämäryys on jotenkin unettavaa ja pötköttelen makkarissa. Odotan ruoan valmistuvan. Syönnin jälkeen varmaan katselen jotain dokumenttia YLE areenasta.

Amassados, ymmärrän ahdistuksesi Pojusta. Tuntuu todellakin ehkä hieman pakonomaiselle tuo seksintarve ja nuo kuvailut ym. Siis tietysti esim suhteen alkuvaiheessa "hommaillaan" joka päivä ym. Mutta kun suhde jatkuu niin se hyvällä tavalla tasaantuu ja arkistuu. Minun kokemuksen mukaan seksiä on vapaasti silloin kun kummallakin mieli tekee esim. pari kertaa viikossa oli meillä miehen kans ihan normaali määrä ennenkuin niitä "esteitä" tuli. Jotenkin kuulostaa aika paljolle tuo joka päivä. Itse tulisin hulluksi jos joku "vaatisi" minulta seksiä tuolla tavalla. Tietysti on hyvä, että Poju haluaa sinua noin, mutta jotenkin tuo kuvio kuulostaa hänen puoleltaan vähän "lapselliselta" tuo mankuminen.

Kyllä 5kg tuntuu sen verran, että maha ei ole koko ajan tiellä ja käveleminen on helpompaa. Mutta onhan tätä lihaa vielä.. Kunhan nyt pääsisi pikkuhiljaa alle 80kg kevääseen mennessä, vaikka 76kg olisi hyvä. Siinä painossa olen jo suht ihmisen näköinen.

Huh, nyt meni olo niin veteläksi, johtuu ehkä kun söin aamulla sitä tekemääni leipää ja sen jälkeen aamiaisen, jossa sitä väkevää marjajauhetta niin alkoi närästämään että jouduin yökkäämään, tuli niin paha olo. Nyt täytyy rauhoittua, että jaksaa syödä kohta tuota laatikkoa.