Oho, mehän kirjoitettiin tänne eilen kumpikin ja melkein ristiin! Nyt kun olen taas kaupungissa (ainakin jonkin aikaa) niin minun on helpompi kirjoittaa tänne, kun saan koko ajan puhelimen akun täyteen! Nyt sitä taas arvostaa kaupungin kodin "mukavuuksia" ihanan pehmeää isoa sänkyä, suihkua, sähkövaloa, juoksevaa vettä, heh.. Eiliset fiilikseni olivat aika huonot, mutta tänään hyvin nukutun yön jälkeen jo paremmat. Heräsimme kuuden pintaan, kuten aina heräämme aikaisin, kahvia juotu ja minä ehtinyt jo samalla kotitöitä. Tuntuu, että viihdyn nyt täällä kotona taas ihan hyvin. No, varmaan jo esim. Viikon päästä haluan jo sinne takaisin mutta nyt nautin tästä. Meinaan siivota ja laittaa ruokaa, ulkoilla, lukea kirjoja (käydä kirjastossa) ja myös pelkästään lojua ja surffata netissä. Ja valokuvausta inspiraation mukaan. Mieli on paljon parempi kuin eilen. Otin illalla Norflexia ja sain selkää vetreytettyä joten jospa sekin siitä. Nyt se on ainakin parempi, kun kotona tämä sänkykin parempi kuin mökillä jossa aivan hirveä kova laveri ohuella vaahtomuovipatjalla, yääääkkk!!! Muutenkin tuntuu taas valoisammalta, eikä murehdituta se miehen asiakaan nyt, tuskin minnekään linnaan joutuu. Kiva kun Amassados sinunkin fiilikset kuulostaa noin hyville! Tämmöstähän tämä, että eilen maan rakosessa ja tänään taas pilvissä. Epävakaus siitä hyvä, että mikään ei kestä kovin kauan ei se negatiivinenkaan olotila🙂 mutta katsellaan tässä mitä päivä tuo, melko lunkisti meinaan sen ottaa. Tekisi mieli vähän käydä kävelyllä, tuli eilen ahmittua niitä herkkujakin.. Nyt en jaksa yhtään ajatella lihavuutta tai mitä en saisi syödä, syön mitä huvittaa. Palaillaan!☺️❤️

En ole tehnyt tänään aamun jälkeen muuta kuin löhöillyt ja ollut netissä. Mies kävi erään asian toimittamassa, minua ei edes kiinnostanut lähteä ulos. Ilmakin on kauniin aurinkoinen mutta tunnen tarvetta vetäytyä omiin maailmoihini. En ole erityisen huonolla tuulella, oikeastaan päinvastoin mutta jokin sisäinen "kihinä" ja levottomuus sisälläni kaipaa minua vetäytymään nyt tästä todellisuudesta. Olen syönyt herkkuja, tilasin jälleen pizzan ja ahmin sen äsken suurella nautinnolla! Tuo meidän pizzeria on kyllä niin hyvä, ettei mitään rajaa, niiden pizzat on järkyttävän hyviä. Ja nopea kotiinkuljetus. Mums! Säästin osan pizzaa myöhempään. Pizzan mukana tuli keltaista Jaffaa. Pepsi on parasta, mutta kyllä minuun uppoaa kaikki limsat. Mökillä ei tullut juuri roskaruokaa syötyä, eikä limsoja joten siksi kait ne nyt maistuu niin hyvin. Eikä siinä vielä kaikki. On jäljellä suklaata, vadelmakiisseliä, Eila lattea.. Aloitin herkuilla, pian otan temestaa ja Norflexia, saan ihanan rennon olon ja sitten kuuntelen vain musaa 80-luvulta, annan muistojen siipien lennättää minua. Joo, ei tämä järkevää ole, mutta en piittaa, koska minulla on nyt tarve tehdä näin! Mökillä oli niin paljon tekemistä että täällä kotona lojuminen tuntuu ihan lomalta, hah! Hoidan loput pikku askareet ja sitten otan ne pillerit. Tsaukkuli ja palataan!

Eipä ne pillerit eilen kolahtanut mihinkään, höh! En siis saavuttanut mitään sen ihanampaa olotilaa, ehkä vähän rauhallisempi kuin normaalisti. Kaikista herkuista täynnä vieläkin! Yön nukuin melko hyvin ja juuri tällä hetkellä ei mikään ahdista, luulen että ne lääkkeet vaikuttaa vieläkin ja iltapäivällä voi tulla "krapula". Ulkona on sumuinen ilma ja sinne en ole tänään menossa. Suunnittelen siivoamista, saa nähdä mitä saan aikaiseksi. Yllättävän kivalle tuntuu tosiaan välillä olla täällä kotona vaikka olen varma, että alan pian taas kaivata mökille. Minulla nököttää tuossa pöydällä aika kallis shamppanjapullo. Se on hyvä esimerkki minusta. Sain sen lahjaksi toukokuussa. Piti juoda se kesällä. Olen lykännyt. Siksi että ajattelen jos avaan sen ja juhlistan jotain, vaikka kesän loppumista, niin pelkään että tapahtuu jotain ikävää. Tällainen hönö olen. En vain uskalla avata sitä. Minulla on paljon näitä samanlaisia pelkoja eri asioista. Se on ikävää, koska nykyään jos tapahtuu jotain oikein mukavaa niin alan melkein samantien pelkäämään että mitä pahaa tapahtuu seuraavaksi. Taidan alkaa nyt sen siivouksen ym niin saan sitten loppupäivän huilata.

Just ajattelin, että täällä kotona on kyllä niin helppo olla ja vain olla. Sain siivottua, mutta sen jälkeen vain löhöillyt ja roikkunut facessa. Täällä ei ole mitään ihme tekemistä ja hyvä niin. Saa levätä kunnolla. Sänkykin on ihan luxus verrattuna siihen mökkilaveriin, jolla sain jo selkäni remonttiin. Nyt kun olen pari yötä nukkunut tässä omassa sängyssä koko selkävaiva kadonnut. Onneksi! Kun ehdin jo sen vuoksi huolestuakin. Pelkäsin että olen loukannut sen pysyvästi. Minulla on aina ollut hyvä selkä eikä mitään vikaa, koskaan kipeä ym niin ajattelin että mikä ihme siihen nyt tuli. Vaikka tottakait iän myötä jokaiselle voi tulla esim.kulumaa ja rappeumia. Sitten sellainen ilouutinen, että tilaan tänäänkin pizzaa, Ou jee! Siksi tilaan kun rahaa ei ole nyt mennä ostamaan ruokaa. Kun tultiin mökiltä meidän piti saada yksi rahasumma mutta eipä saatukaan, joten nyt pee auki ja vaan puhelimella voi tilata ruokaa, mutta.. Kyllä minulle ne pizzat maistuu erinomaisesti! Namiiii!!! Joo, puntarille en mene ei siitä ole mitään hyötyä kun aina vaan sama lukema 89kg. Talven tullessa liikun vähemmän ihmisten ilmoilla ja voi pukeutua johonkin kaapuun ja mökillä voi olla rauhassa sen näköinen kuin on kun kukaan ei näe!

Puoli pizzaa vielä jemmassa iltaa varten. Voileipää ja muuta pikkupurtavaa on kyllä jääkaapissa. Ikkunan takana ollut aurinkoinen ilma mutta minua ei ole yhtään kiinnostanut mennä ulos. Huvittaa vain löhöillä sisällä ja roikkua netissä. Nautin kun saan olla makkarissa rauhassa ja ovi kiinni. Mies katselee rallia kuulokkeiden kans keittiössä. Kummallakin omat puuhat. Kiva kun en enää luule, ettei mies halua K-18- hommia kanssani, mökillä se asia korjaantui. Hänellä on vain vaikeuksia miehisissä asioissa ja se ottaa hänelle koville se asia, no onhan se ymmärrettävää, ikää jo yli 50 kuitenkin ym.sairaudet ja niiden lääkitykset jotka vaikeuttaa asioita. Otin äsken yhden temestan. Minulle on tullut halu käyttää jotain päihteitä. Minullahan ei ole päihdetaustaa. Rauhoittava pikku viinitilkan kanssa tekisi mieli. Olen sina ihmetellyt ettei minusts ole tullut esim alkoholistia mutta saattaahan minusta vielä tullakin, no toivottavasti ei. Taidan mennä YouTuben kuuntelemaan musaa ja päivittämään faceen. Huomaan, että kaipaan sinua Amassados ja olet mielessäni☺️❤️ hyvää viikonloppua kaikille!!!

Pizzaa mussutan. Pillerit otin, mutta eipä kummoisempaa vaikutusta. Minuun tehoa enää mikään, ilmeisesti toleranssia sen verran! No, surffailen netissä, mussuttelen syötäviä ja odotan että tulee aika laittaa nukkumaan pehmeään petiin.

Yö meni ihan hyvin, laihoin nukkumaan joskus 11 aikoihin ja heräsin jo puoli viideltä, mutta en ole silti väsynyt. Ulkona alkaa vasta hiljalleen valostumaan. Tänään ei onneksi voi enää tilata pizzaa kun pizzasaldo on täynnä. Tosin en tiedä mitä sitten syömme? Jääkaapissa on vain rippeitä. Jos se yksi raha olisi tullut kuten piti niin ei olisi mitään ongelmaa. No, kaitpa tässä jotain keksii. Juon kahvia ja mietin päivän askareita. Ei niitä paljon ole. Mökillä on koko ajan jotain tekemistä; uunien lämmittämistä, lattioiden lakaisua, veden kantoa ym. Juon nuo kahvit loppuun ja alan sitten katselemaan tätä päivää.

Koko päivän ollut netissä. Rauhallinen sunnuntai. Mies katselee ralleja. Minulla alkoi äsken ahdistus nostaa päätään ja tiettyjä pelkoja ja paineita hiipi mieleen. Juon kahvia ja syön yhden jugurtin. Jääkaapissa ei juuri ole syötävää, onneksi kuivakaapissa jotain. Menee kait puurolinjalle tai pinaattikeitolle (pussisellainen) Illalla voisi pitkästä aikaa tehdä suklaamannapuuroa.. Miehellä on tupakat loppu jo toista päivää ja hermot kireällä. Mökilläkin juteltiin miehen tupakanpolton lopettamisesta, että hankkisi sähköröökin ja sillä yrittäisi. En nalkuta asiasta, se ei ole tuloksellista. Koko ikänsä polttanut, ei se ole helppoa lopettaa mutta tympii hänen terveyden ja rahan meno. Joudun varmaan illalla ottamaan taas temestaa jos en jo päivällä. En tykkää tästä ahdistuksen viriämisestä. Kumma kyllä, edes se että kuvani sai facessa yli sata tykkäystä ei mitenkään ilahduta vaan luo paineita ja pohdintaa, että olenko oikeasti sen näköinen kuin kuvassa vai olenko ikäänkuin huijannut ihmisiä ja sitten tulee syyllinen olo mikä myös ahdistaa. Siinä kuvassa olen viimeisen päälle meikissä ym. Kun näkisivät minut nyt.. Hiukset likaisena, ilman meikkiä, läskit tursuten, vähemmän elämänmyönteisenä ei varmaan tunnistaisi samaksi ihmiseksi. En ylipäätään jaksa tätä tunteiden jatkuvaa laukkaa päässä. Kun olisi joku lääke joka veisi tunteet täysin pois, ainakin negatiiviset. Pitäisi tehdä jotain järkevää ja käydä suihkussa, mutta ei oikein huvita, ikkunan takana auringon paiste näyttää enemmän haikealle kuin iloiselle.

Tätä en olisi uskonut itsekään mutta.. Mussutan TAAS pizzaa😎 joo, vähänkö lähtenyt lapasesta? No, mies sai yhden autokaupan tehtyä ja saatiin vähän ruokarahaa. Nyt ei sitten vain ehditty kauppaan ja taas meni tilaamiseksi.. Jospa vaikka huomenna kauppaan ja jotain järkevää. Pizza on hyvää, mutta minun himo siihen alkaa jo hieman laantua. Fazerin sinistä on kaapissa. Cocista on. Aino vadelmajäätelöä. En todellakaan meinaa niitä tänään alkaa popsimaan vaikka toisaalta se lienee sama kun pizzalla jo tankkasin. Muuten minulla on vähän tyhjä olo.. Siis psyykkisesti. Luulin jo ettei tarvitse tänään pillereillä pelleillä, mutta ei.. Otin temestan. Yksinkertaisesti vain tunnen tarvitsevani sitä ennen kuin tietyt asiat saan selväksi ja sitä taas en tiedä milloin minulla on rohkeutta selvittää niitä. Vähän on tänään ollut sellaista apeaa fiilistä, että jaksaako tätä elämää ja seestyykö tämä koskaan, löydänkö tasapainoa koskaan? Tuntuu että tämä elämä on niin nähty.. Normaalia minusta ei koskaan tule ja työelämään en enää palaa ja lapsia en tule saamaan, nämä asiat olen jo hyväksynyt. Tahtoisin vain elää vailla pelkoja, vakaata elämää omine harrastuksineni, hoikkana ja kauniimpana, toisin sanoen enemmän tyytyväisenä itseeni. Haluaisin rahaa muutamaan kevyeen kauneusoperaatioon, joka korjaisi elämän jälkiä kasvoiltani. Haluaisin näyttää siltä kuin 30-vuotiaana eli 7 vuotta sitten. Minä edelleen katson muita ikäisiäni ja ihmettelen, että olenko minäkin jo noin "vanhan" näköinen? Sitten ymmärrän taas miksi olen nykyään näkymätön, enkä saa enää kohteliaisuuksia ja huomiota. Tämän ikäinen vain ei ole enää hot kuten joskus nuorena. Niinpä tuntuu ettei tässä elämässä ole enää mitään (ainakaan jos en pääse niihin operaatioihin, tajuan nyt että nuorena rakensin elämääni ja itsetuntoani liikaa ulkonäköni varaan. Silloin siitä tuli kuin itsestäänselvyys ja tärkein osa imagoani, kun vierastin kehuivat lähes päivittäin. Ei sitä uskonut eikä tajunnut ettei ole sen näköinen loppuikäänsä. Nyt joutuu opettelemaan. Kieltämättä tekisi mieli välillä vain jättää kaikki ja astua jonnekin toiseen maailmaan.

Niinpä tuntuu ettei tässä elämässä ole enää mitään (ainakaan jos en pääse niihin operaatioihin, tajuan nyt että nuorena rakensin elämääni ja itsetuntoani liikaa ulkonäköni varaan. Silloin siitä tuli kuin itsestäänselvyys ja tärkein osa imagoani, kun vierastin kehuivat lähes päivittäin.

Tuo oli minusta hyvin sanottu tuo, että nuorena rakentaa itsetuntoa liikaa ulkonäön varaan. Moni varmasti tekee niin. Sitten jos sen ulkoisen asian menettää niin onkin itsetunto aika tyhjän päällä.
Mut elä sinä ajattele mitään kauneusoperaatioita, juuri sanoit että, nuorempana rakensit itsetuntoa ulkonäön varaan, ei kai samaa kannata toistaa. Sinä olet viisaampi niistä ajoista. Kaikkiin meihin elämä jälkensä jättää, ollaan niistä kokemuksista viisaampia ja vahvempia. Ja kauneus on katsojan silmissä 😉.

Huomenta! Maanantai ja uusi viikko alkaa. Nukuin kyllä ihan hyvin, mutta olen vähän kiukkuisella tuulella kun ristiselkä on taas sellainen lievästi jäykän ja vihlovan oloinen. Minua alkaa jo samantien tympimään kun tunnen sen tunteen niin on melkein päivä pilalla. Ei se nyt varsinaisesti estä minua tekemästä mitään mutta silti jotenkin epämiellyttävä tunne, häiritsevä. Laitoin Voltaren kipugeeliä saa nähdä auttaako. Sitä kait se ylipaino alkaa tekemään, että paikat hajoaa. Lähes 30kg ylipaino on terveysriski. Olen muutenkin sellainen että en kestä kipua hyvin, pienikin särky jossain saa minut tolaltani ja lamaantumaan, jopa masentumaan. Sama asia jos tulee flunssa. Mies lähtee kävelemällä kauppaan tuohon kilometrin päähän. Minä en lähde. Selän vuoksi ja minulla on taas se tunne, etten halua täällä kaupungissa näyttäytyä missään ihmisten ilmoilla, kaupoissa ym. Tunnen taas olevani vääränlaiseen näköinen. Nyt täytyy keskeyttää kun teemme kauppalistan. Palaan pian...

No niin, mies lähti reippaana kauppaan. En yhtään jaksanut mitään järkeviä miettiä sinne kauppalistaan vaan kirjoittelin ties mitä toisarvoisia herkkuja. Näköjään täällä kaupungissa en taas ollenkaan kontrolloitua tuota syömäpuolta. Kun on jotain stressiä niin lohdutan itseäni herkuilla ja nyt jo noilla lääkkeillä. Ei se järkevää ole, mutta näin se näyttää menevän. Jotenkin tuntuu ettei saa nyt itsestään oikein mitään tsemppihenkeä irti, eikä ryhdistäytymistä. Mökillä oli enemmän niitä askareita jotka vei ajatuksia pois kaikesta turhasta. Tässä istun ja mietin että ottaisinko lääkettä tuohon selkään ja muutenkin. Pitäisi soittaa äidillekin, mutta on olo etten haluaisi puhua kenenkään kanssa. Huh, ei ole oikein hyvä päivä..

Ehdin tulla jo tosi soralle tuulelle ja selkäkipu teki kiukkuiseksi. Mies toi kaupasta paljon herkkuja. Otin sitten viimein yhden Norfleksin ja yhden temestan ja huh huijaa, ihme kyllä tänään ne antoivatkin melko rennon ja hyväntuulisen olon ja häivytti selästä tunteen. Kyllä minä nautin pienessä hönössä olemisesta kun mieli saa edes hetken lepoa. Sitten jaksoinkin jo soittaa äidille ja meillä oli mukava puhelu, mikä myös piristi mieltäni. Viime aikoina olen yhä useammin kaivannut äitiäni ja tuntuu, ettei tämä näin voi mennä loppuikäänsä, ettemme näe koskaan. Äiti ikääntyy, enkä halua hänelle yksinäistä vanhuutta ja minä olen hänen ainoa lapsi, ja minäkin haluaisin vielä nauttia yhdessäolemisesta ennen kuin se on myöhäistä. Äiti on ansainnut paremman loppuelämän! Parin vuoden sisällä minulla loppuu eräs minua tänne sitova asia ja sen jälkeen haluan lähemmäs äitiä. Äiti on nyt 70v. Onneksi tähän asti terve kuin pukki ja todella hyväkuntoinen ja suku on pitkäikäistä, mutta kukapa sen tietää.. Mies toi kaupasta mm. Tuplasuklaa cappuccinoa ja sitä nyt nautiskelen, alan aina syksyllä himoitsemaan sitä, Nams! Mietin koko ajan mitä mahtaa kuulua Amassadokselle ja toivottavasti hyvää! Hän kirjoittaa sitten kun ehtii ja jaksaa, tiedän sen.

Tosi masentunut olo tänään. Melkein itkettää. Yöllä nukuin huonosti ja ristiselkä on taas jumissa. Pelkään, että tämä selkävaiva jää jatkuvaksi, kuten miehellä. Vielä enemmän pelkään, että tämä vaiva onkin uusiutunut syöpä. Mietin ottaisinko kipulääkettä. Mutta sekin tuntuu turhalle. Istun tässä vaan, enkä osaa tehdä mitään. Pitäisi kait liikkua, että selkä saisi liikettä, mutta jotenkin vaan lamaannun enkä jaksa tehdä mitään. Että semmosta tänään..

Kirjoittelen tänne, kun ei ole oikein muutakaan tänään. Olen muutenkin aina sellainen, että jos jotain outoa tuntemusta kropassa niin jämähdän sitä kuulostelemaan ja odotan että se menisi pois ja sen aikana en pysty keskittymään mihinkään, enkä tekemään mitään järkevää. Tavallaan menetän elämänhallintani heti kun ilmaantuu jotain kurjaa tai pelottavaa. Jonkun pitäisi hoitaa minua koko ajan kuin pientä lasta ja vakuutella, että kaikki on hyvin niin sitten pysyisin elämässä kiinni ja sisäisesti rauhallisempana. Vaikka nytkin mietin että voisin tehdä sitä ja tätä.. Niin silti ei ole energiaa tai todellista kiinnostusta tehdä muuta kuin löhötä tässä ja surffailla netissä. Ja siitähän tietysti kroppa menee entisestään jumiin kun en liiku. Minulla on vain tunne, että olen jotenkin jähmettynyt tähän. Ulkona on kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Jos olisin paremmalla tolalla niin menisin kävelylle. Nyt en mene. Onneksi koko maisema ulkona on rauhallinen ja leikkikenttä ihan tyhjä. Minusta on kivempi katsella tästä ulos kun siellä ei ole ketään. No, muutamia kävelijöitä ja koirien ulkoiluttajia. Katselen niitä ihmisiä kun he kävelevät, onko ilme tyyni, stressaantunut, surullinen vai iloinen. Yllättävän moni ihminen on onnettoman näköinen ja kulkee kumarassa, mietin millaisia taakkoja tämä ihminen juuri kantaa sisällään, millainen hänen elämänsä on ollut ja miten se mahdollisesti loppuu. Kyllä tämä syksy selvästi madaltaa minun mielialaa, kun tietää että pitkä pimeys ja huonot ilmat ovat edessä, tylsyyttä. Juuri tällainen aurinkoinen, aution tyhjä maisema kesän jälkeen on jotenkin haikean näköinen. Kuin hyvästit elämälle. Sitä toivoo näkevänsä uuden kevään ja ihanan kesän mutta kun ei koskaan voi olla varma, eihän meistä kukaan voi varmasti tietää edes seuraavan tunnin tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut..eräs FB-kaveri, joka oli minulle tärkeä menehtyi ihan äkillisesti sairaskohtaukseen. Hän oli aivan erityisen mieluinen minulle ja ei ole päivääkään etten olisi muistanut häntä ja tuntuu täysin epätodelliselta ettei häntä enää ole. Hänen FB-profiili on vielä ja käyn usein siellä katsomassa hänen kuviaan ja lukemassa meidän keskinäisiä kommentteja. Eräs toinen henkilö sai täysin yllättäen verenvuodon aivoihin ja nyt toipuu siitä, mutta ei ilmeisesti tule enää koskaan ennalleen. Onhan se luonnollista, että asioita tapahtuu, mutta silti vetää mietteliääksi joinakin päivinä. Ex-mieheni syntymäpäivä oli muutama päivä sitten ja mietin, että hänkin on ollut jo kohta kuusi vuotta siellä jossain. Oli vain 45 kun menehtyi onnettomuudessa. Ei ole mitään takeita milloin lähtö tulee kellekin ja se on vähän masentava ajatus. Näitä sitten alan aina pohtimaan kun mieliala laskee. En halua tänään ottaa rauhoittavaa, mutta otan relaksantin. Auttaa jumeihin. Tuntuu, että etsin helposti apua kaikenmaailman lääkkeistä kun olen alamaissa. Laitan nenäsuihkeitta, kortisonivoidetta, huulirasvaa yhtenään, kasvoihin kosteusvoidetta, otan Somacia, hieron kipugeeliä selkään ym. Toivon kait niiden parantavan minun kaikki vaivat, hah! Pelkään myös että yhtäkkiä tulee kylmät ilmat ja minulla ei ole mitään sopivia lämpimiä talvivaatteita.