Kävimme eilen pikaisesti kotona kaupungissa mutta vain niin pikana, että en ehtinyt tänne kirjoittaa. Sain puhelimen ladattua ja ajattelin nopeasti tänne taas päivittää kuulumisten päälinjoja. On ollut kovin syksyistä, mutta täällä mökillä on vielä ihan kiva olla, vielä ei ole kylmä. Viikonlopulla tänne tulee eräs vieras ja valmistelee hänen tuloaan, onneksi sellainen ihminen, jonka läsnäolo ei ole ahdistavaa. Kaupungissa kävin vaakalla, yllätys! Olen laihtunut kokonaista yhden kilon, hah haa. En jaksa edes enää suuttua että en laihdu juuri ollenkaan. Itselläni on olo, että olen hoikistunut ja turvotusta on kyllä lähtenyt pois oikeastikin en tiedä miksi ei näy vaakalla. Olkoon, jatkan terveellisempää ruokavaliota vaikka en laihtuisi koskaan, sillä se tuntuu miellyttävältä muuten. Onneksi oma ulkoinen olemus ei nyt tunnu niin suurelle probleemalle vaikka yleinen vanhentuminen mietityttääkin. Olisi ihana jossain kauneusoperaatiossa laittaa vähän naamaa uusiksi, mutta rahaa ei ole sellaiseen, se olisi lähestyvän neljänkympin remontti, niin sitä kutsun leikilläni. Täällä mökillä saa onneksi olla eri paikkakunnalla ja ihan eri maailmoissa kuin kotona niin monet asiat tuntuvat paremmilta. Ahdistuksen olen saanut jotenkin hallintaan tai ei ole enää niin ahdistanut. Toivottavasti Amassados se ruusu paranee hyvin ja jaksamista sen kanssa, varmasti todella kurja vaiva. Palataan taas!

Eilen oli aivan ihana päivä. Ilma oli todella kaunis, aurinkoinen ja lämmin syksyinen. Aamulla lähdimme mökiltä liikkeelle, asioille lähimpään kylään ja yhteen suurempaan kaupunkiin. Ennen niitä kävimme kylässä eräällä miehellä, johon olemme hiljan tutustuneet täällä. Hän on tosi mukava ja hänellä on kiva kissa, joka on jo 15 vuotta vanha. Maisemat ovat täällä kauniit, maalaistaloja, peltoja, järviä,metsää. Rauhallista, mukavia ihmisiä. Jotenkin kun ajelimme minulla tuli tosi hyvä olo. Tajusin, että minulle muistuu tästä mökkipaikkakunnasta mieleen eräs paikka jossa ennen asuin ja rakastin sitä paikkaa, jouduin väkisten muutamaan sieltä pois ja itkin sitä ensimmäisen vuoden. Kävimme mukavalla kirppiksellä ja löysimme mökille paljon tavaraa. Illalla söimme hyvää ruokaa. Eilen kokeilin hieman uudentyyppistä meikkiä ja voimakkaamman väristä huulipunaa ja muutamakin miespuolinen katsoi kiinnostuneesti mikä sai minut iloiseksi, että ehkä en ole aina ja lopullisesti näkymätön. Lisäksi oma mieheni sanoi, että olen tosi kauniin ja nuoren näköinen ja siitä tulin tosi hyvälle mielelle! Tuntui ihanimmalta kun oma mies sanoi noin koska tiedän että hän ei koskaan sano mieliksi vain mitään. Tänään olen valmistellut huomisten vieraiden tuloa ja kohta menen saunomaan puusaunaan. Palataan taas! Amassados olet mielessäni joka päivä!

Tänään on maanantai ja uusi viikko alkanut. Ilma on tosi syksyinen, raikas ja kaunis. Kävimme kaupoilla lähimmässä kylässä ja oli ihan kiva käydä kun ihmisiä oli sika harvakseltaan liikkeellä ja enimmäkseen vanhuksia. Käytiin myös siellä kirppiksellä ja löysin vanhoja kankaita, kirjoja ym. Eilen meillä kävi vieraita täällä mökillä ja kaikki sujui onneksi hyvin ja oli ihan mukavaa. Enimmäkseen olen ollut ihan hyvällä tuulella, mitä nyt nukkunut hieman huonosti ja pieniä ahdistuspyrähdyksiä välillä jotka olen saanut sammutettua melkein alkuunsa, nekin ahdistukset liittyvät vain yhteen ja samaan asiaan aina, jota yritän kantaa matkassani. Amassados, olet mielessäni, toivottavasti voit jo paremmin!

Tiistaipäivä ja olemme käymässä kotona kaupungissa pesemässä pyykkejä ja hoitelemassa asioita. Melko syksyinen ilma. Olen nukkunut vähän huonosti ja muutenkin mieli tänään vähän alakuloinen, ei nyt masentunut mutta lievästi alavireinen. Osaksi johtuu varmaan väsymyksestä ja sitten menkat tulossa ym. Tällä hetkellä istun makkarissa omassa sängyssäni ja mietin miten monimutkaista elämä on ja lopulta muutama asia ratkaisee sen voitko olla tyytyväinen (onnellisuudesta en edes uskalla puhua, koska se tuntuu olevan jotain niin epätodellista) Minä olen viihtynyt hyvin mökillä ja se on tuonut uutta sisältöä elämään, mutta ei ole täysin varmaa, että siellä voisi olla enää ensi vuonna.. Se että en tiedä miten asia menee tekee minut vähän onnettomaksi, en millään haluaisi luopua siitä paikasta. Mutta.. Olen tottunut siihen, että mikään hyvä ei kestä pitkään ja tavallaan mielessäni jo valmistaudun siihenkin vaihtoehtoon että saan sanoa hyvästit sille paikalle. Huoh.. Mies meni käymään asioilla ja sen jälkeen tehdään ruoka ja hän käy lähikaupungeissa tyttärensä luona. Huomenna lähdemme jo taas takaisin maalle. Ilmeisesti hormooneista johtuen minulla särkee päätä. Toivottavasti mies tuo suklaata, en muistanut pyytää. Tekisi mieli upota tänne sänkyyn ja mussuttaa vain suklaata. Oma ulkonäkö tuntuu taas melko ällöttävälle. Mitä se auttaa vaikka laihtuisikin kun ei se minua nuorenna.. Totunkohan koskaan siihen, että en ole enää kolmekymppinen? Melkein tekisi mieli häipyä koko maailmasta kun onni täällä kestää aina vain sen silmänräpäyksen, kuten kesä kesti. edessä on syksy pimeys ja kylmyys, talvi josta en pidä.. Mutta jos joku sanoisi että nuo muutama asia menee hyvin ja että saan olla mökillä ensi vuonnakin niin en surisi yhtään mitään!

Kaupungissa ollut muutaman tunnin ja nyt jo passivoitunut sängyn pohjalle..ja mieli on tympeä. No, en nyt sentään ihan mutta.. Mietin tässä kuinka tylsää täällä kerrostalossa on verrattuna mökille. Mökillä on aina tekemistä aamusta iltaan. Kun ei siellä ole mitään mukavuuksia niin kaikki on tehtävä itse alusta asti. Täällä kaupungissa kaikki tulee lähes itsestään on koneet ja vempaimet, jotenkin tylsää. Tekemiset on kotityöt tai mennä kauppoihin, kävelylle. Sellaista keksittyä ja keinotekoista. Ei jotenkin huvita täällä mikään. Valkoiset seinät ja koko asunto tuntuu steriilille kun on silmät tottuneet Seinähirsiä tuijottamaan. En halua valittaa onhan tämä kaupunkikoti mukava ja helppo, mutta yllättäen tosi tylsän oloinen. Ei tule inspiraatioita niin kuin luonnon helmassa. Ei ihme, että alkaa masentamaan ja tylsistyy jos täällä on koko ajan. Minua ei kiinnosta lenkkeillä asfaltilla, ei huvita pyöriä ruuhkaisissa kaupoissa, eikä nähdä ihmislaumoja. Otin Buranaa mutta päätä särkee vieläkin. Pelkään, että mulla on ennenaikaiset vaihdevuodet. Tietyt oireet täsmää, luin asiasta. Masentavaa.. Ilmanko tunneniin itseni ikälopuksi rusinaksi. No, en tiedä onko näin mutta epäilyjä minulla on. Kylläpä tulikin tympeä olo kun tässä olen vain löhöillyt ja miettinyt kaikkea. Liika joutilaisuus ei sovi minulle. Maalla kun on kivaa tekemistä en mieti tällaisia. Tänne sängynpohjalle olisi helppo jäädä kun muutenkin tuntuu että elämä on taas aivan ohi.

Huh, nyt jo tosi tympeä olo. Pyörii mielessä kaikenlaista. Laitoin yhden viestin menemään, jonka myötä toivottavasti selviää mökin kohtalo ja kyllä jännittää nyt että mitä saan vastaukseksi.. Mies lähti käymään siellä tyttärensä luona ja minä vain makoilen ja syön.. Kumma juttu kun täällä kotona minulla on koko ajan tarve mussuttaa jotain herkkuja ja mökillä pystyn syömään järkevästi. Syönkö täällä lieventääkseni jotain ahdistusta?! Siltä alkaa vaikuttamaan. Onko mulla niin tylsää täällä että syön siihen? Jatkan netissä surffaamista, tekisi mieli ottaa rauhoittava monen kuukauden tauon jälkeen ja niin myös otankin. Heissulivei!

Otin peräti kaksi temestaa. Sain vastauksen viestiini koskien mökkiasian jatkoa ensi kevääksi ja kesäksi ja sain aivan mahtavan vastauksen ja näinollen siis meidän mökkeilyt jatkuu tämän vuoden loppuun ja sen jälkeen kevät ja ensi kesä!!! Olen aivan onnessani kun siitä paikasta on tullut jo mulle kuin koti ja ehdin jo pelätä ettemme enää voisi olla siellä ensi vuonna! Mikä helpotus ei tartte istua kaupungissa väkisten vaan pääsee sinne ihanaan luontoon milloin haluaa!!!!!!! Jeeeee!!!! Kohta mies tuo suklaata ja tuohan koko levyn tämän asian kunniaksi!!!!

ihanaa että pääsette mökkeilee. mä en paljoo ole mökkeilly, siinä kiikastaa joku mitä en tiä. Meillä on 2 mökkiä, tai yksi mökki oikeastaan ja yksi sellainen keskeneräinen mökki, sit on äitillä maatakin. Ei me rikkaita olla, vaikka luulis ku niin paljon kaikkee. Toi keskeneräinen mökkihomma oli kerran myynnissäkin, mut kukaan ei ostanut. Pitääkin varmaan kysellä äitiltä laittaako ne uudelleen nyt myyntiin.

Oon hengissä. Ongelmia on toki ollut. Rutkasti. Vyöruusu oli kivulias ja inhottava. Onneksi ilmat viilenivät. Lämpö ja kuumuus vain pahensivat sitä. Lisäksi viivyttelin liian kauan diagnoosin kanssa. Jos olisin mennyt aiemmin lääkäriin, olisin saanut heti kunnon kipulääkkeet. Loppujen lopuksi taisin silti päästä aika vähällä. Lääkärin mukaan vyöruusu tulee usein stressitilan jälkeen. No, en ole yllättynyt. Elämässäni on ollut niin paljon pahaa oloa kohta 2 vuotta. Kaikki alkoi isän kuolemasta joulukuussa 2013 ja sen jälkeen onkin ollut yhtä alamäkeä. Olen menettänyt käytännössä kaiken, jonka menettää voi. Toisen vanhemman, parisuhteen, sielunkumppanin, parhaan ystävän, puolison, kodin, terveyden, työpaikan... Terveyden myötä meni myös ulkonäkö ja tilalle tuli sairas ylipaino. Sen kanssa taistelen edelleen. Olen ollut 2kk tiukalla ruokavaliolla ja paino on putosi ekan kuukauden aikana 3 kg. Sen jälkeen ei mitään. Se on turhauttavaa ja raivostuttavaa kun kiduttaa itseään syömällä ruokia joista ei pidä, jättää herkut pois ja lopettaa käytännössä kokonaan suklaan syömisen ja lopputulos on tämä: et laihdu! Tekisi mieli huutaa ja raivota mutta mitä se hyödyttää. En laihdu niin en p****le sentään laihdu.🤕😠🙄

Ostin viikko sitten aktiivisuusrannekkeen. Se on ollut hankintalistalla jo pitkään mutta vasta nyt löytyi sellainen joka toimii puhelimeni kanssa ja jossa on ne toiminnot, joita haluan. Työttömyyden myötä aktiivisuuteni on 10% siitä, jota se oli ennen. Tämä tulee ilmi niinkin yksinkertaisella tavalla kuin askelmittarin avulla. Jos normaali suositus on 10 tuhatta askelta päivittäin jolla on vasta terveyttä edistävä vaikutus (ei siis vielä edes laihduttava), minun päivittäiset askeleet ovat olleet 500-4000! Ei siis tarvitse olla matematiikan ihmelapsi osatakseen laskea, että yhtälöni on pielessä. ☹️ Olenko tehnyt asialle jotakin? En ole. En jaksa. Olen koko ajan valtavan väsynyt ja voisin nukkua suurimman osan päivästä. Helposti. Käyn kyllä kaupassa silloin kun on pakko, mutta muuten vältän ulkona liikkumista. Olen lyhyen ajan sisällä törmännyt nyt useamman kerran entisiin työntekijöihini entisestä työpaikastani. Kiusallisin kohtaaminen oli kun olin jonottamassa lääkärissä sen vyöruusun takia ja eräs ex-työntekijäni tuli juuri sinne toimittamaan työasiaansa. Hän huomasi minut kyllä siinä tiskillä ja tervehtikin, mutta tilanne oli jotenkin tosi kiusallinen. En voi välttyä arvailemasta mitä hän mahtoi ajatella minut siellä nähdessään. Jotain huvittuneen säälin kaltaista olin näkevinäni katseesta. Varmaan on ollut iltapäivällä hyvät puheenaiheet taas kahvihuoneessa kun on mietitty entisen esimiehen asioita. 😑❓

Välillä olen täynnä motivaatiota uuden lehden kääntämiseen elämässäni. Sitten taannun taas tälle onnettomalle passiivisuuden asteelle, jossa suoritan vaan pakolliset enkä mitään muuta. Ennen vyöruusua jaksoin katsella jopa vähän työpaikkojakin. Suunnittelin hakemistakin kahteen paikkaan. Sitten se jäi. En saanut aikaiseksi alkaa päivittää cv:tä ja miettiä myyvää hakemusta. Mikään minussa ei myynyt sillä hetkellä yhtään mitään. Mietin miksi edes haen, sillä jos pääsisin haastatteluun asti, en pystyisi enää huijaamaan ketään väittämällä olevani tehokas ja energinen, joita toki olen hyvinä päivinä. En kuitenkaan enää. Olen väsyneen näköinen ja ylipainoinen. Se ei myy mitään kenellekään. Kaikkein vähiten yritykselle, joka etsii kustannustehokkaasti työvoimaa. Haluaisin vaihtaa alaa aivan toiseen, mutta se tie voi olla vaikeasti saavutettavissa. Näen kuitenkin itseni isolla estraadilla tekemässä jotain aivan muuta. Se näky edessäni on selvä ja kirkas. Poju väittää näkevänsä sen myös. Pojun mielestä sytyn ja elän parrasvaloista ja on siinä aivan oikeassa. Voi kun tietäisin mihin suuntaan lähteä, jotta tie aukenisi tälle sisäiselle palolle. Eräs tilaisuus olisi, mutta pelottaa, että sekin kaatuu ylipainoon. Tarvitsisin jotain joka motivoisi laihtumiseen. Tämä tilaisuus ja sen mahdollisuudet voisivat olla riittävä motiivi.

Huomaan kirjoittavani nyt hieman sekavasti. Ajatus poukkoilee. Se johtuu neljän tunnin yöunista. En saanut nukuttua yöllä ja olen ollut aika sekava koko päivän. Pitäisi mennä syömään jotakin. Jääkaapissa ei ole mitään kelvollista. En vaan voi mennä ihan vielä kauppaan etten taas törmäisi tuossa lähikaupassa ex-työntekijöihini. Kuulostaa ehkä vainoharhaiselta, mutta en voi näille ajatuksille mitään. Tiedän mihin aikaan pääsevät töistä ja tiedän keillä on rutiini mennä suoraan töistä tuohon lähikauppaan. En halua tavata ketään heistä. En halua vastata yhteenkään kysymykseen siitä mitä mulle kuuluu ja olenko nyt töissä jossain muualla. Haluaisin muuttaa pois tästä alueelta. Haluaisin olla se näkymätön, joka muutenkin olen.

Olen AK super-onnellinen puolestasi, että teillä on mökkiasiat ratkenneet hyvin päin ja tulevaisuudessa saat viettää siellä kiireetöntä ja stressitöntä aikaa. 😍 Olen sitä mieltä ettei onnellisuuteen saati tyytyväisyyteen tarvita kalliita vempeleitä ja luksusluokan asuntoa. Mökkihirsien tuijottelu on paljon rauhoittavampaa kuin moni muu rahalla ostettu aktiviteetti. Tosi vähälläkin pärjää jos muut asiat on kunnossa. Ja suhde omaan itseensä on kunnossa. Minullakin se herkkujen syönti on ahdistuksen lievittämistä. Nyt tosin tunnen itseni huijatuksi, koska herkuista ei tule enää hyvää oloa.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta sähköpostiin tuli hetki sitten kysely vaihdevuosista. Tai siis pyydettiin osallistumaan vaihdevuositutkimuksen kyselyyn tms. Voi tsiisus sanon vaan! Mistä ne voi tietää, että asia on mulle mitenkään ajankohtaista? Olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa koko asian ja nyt taas sain tämän muistutuksen. 🙄

Olen viime aikoina miettinyt paljon lasten hankintaa. Joo-o, kyllä näin vanhanakin vielä sitä mietin, vaikka 10 vuotta sitten vannoin etten ikinä enää. Silloiseen päätökseen oli vahvat syyt, joita sitten parisuhde ja ex-mieheni lapsivastaisuus vain lujitti. Eron jälkeen olen ollut surullinen siitä, että annoin hänelle parhaat vuoteni ja menetin samalla perheen mahdollisuuden. Pojun kautta mulla on nyt mahdollista elää lapsiperheen arkea, mutta ajatus omasta lapsesta on kuitenkin vahvasti mukana koko ajan. Poju on sanonut ettei halua enempää lapsia, mutta tiedän hänen kyllä suostuvan vuokseni mihin vaan. Suurin este asiassa on oma pääni. Pelottaa miten oma keho kykenee, kestääkö mielenterveys, masennunko uudelleen (kolmas kerta luokitellaan kai jo krooniseksi?), onko tukiverkostoa riittävästi, mistä aikaa parisuhteelle, kuinka työelämään palaamiseni käy jos paluu pitkittyy lapsen ja hoitovapaan vuoksi 3-4 vuotta, kuinka harrastukseni käy, millaiseen maailmaan lapsi syntyy? Liikaa kysymyksiä ja liikaa sellaisia vastauksia, joiden vuoksi en uskalla heittäytyä. En vaan uskalla. Ja samalla suren, että elämä valuu ohitseni eikä minulla ole mitään kiinnikettä siihen. Ei mitään ankkuria, joka pitäisi mukana maailmanmenossa. Ennen oli sentään ulkonäkö ja harrastus, joka vei ympäri Suomea ja jonka parissa olin onnellinen. Nyt ei ole mitään. Ei ulkonäköä, eikä sitä elämän sisältöä.

Tästä päivästä näyttäisi tulevan kauniin aurinkoinen. Rakastan aurinkoa ja voisin istua sen lämmössä tuntikausia hymyillen. Inhoan sadetta, kylmää ja pimeää. Inhoan syksyä ja talvea. Talvi etenkin ahdistaa minua jo etukäteen, koska minulla ei ole mitään vaatteita. Ei yhden yhtä takkia, jolla liikkua ihmisten ilmoilla. Olen melkein satakiloinen. Mikään ei sovi eikä näytä päälläni hyvältä. Tein viime viikolla itselleni tunikan. Se on ehkä kokoa 46-48. Näytin se päällä vielä lihavammalta kuin olen. ☹️ Pakko olisi laihtua, mutta keinot on loppu. Rasvaimu ja kokovartalokonstruktio on minun ratkaisu. Rahaa ei vain ole. Ajatus laihdutusleikkauksestakin (siis vatsalaukun pienennys tms) tuntuu kamalalta. Tunnen yhden ihmisen, joka siinä on käynyt, mutta hän pääsi siihen vasta kun painoi melkein 170kg, molemmat polvet olivat hajalla jne. Nyt hän taitaa painaa 90-100 kg. Mutta onko se sitten ihmisen elämää, että syö loppuiän vain mukillisen ruokaa koska enempää ei mahdu. 😐😑❓

Taidat olla AK taas mökkielämän parissa ja hyvä niin. Se tekee sinulle hyvää. Ei tarvitse stressata mitään. Voi vaan olla. Minulla on nyt se yksi juttu mielessä, josta eilen kirjoitin. Työasiaan epäsuorasti siis liittyy, mutta aivan eri alaa missä olin aiemmin. Olen ensimmäistä kertaa innostunut jostakin, joten intuitioni asian suhteen ei voi olla väärä. Tunnen, että se olisi minun juttuni. Katsotaan.

Amassados, Kiitos kun olet kirjoittanut! Kirjoitan tämän taas nopeasti, melkein pikakirjoituksella, pakko säästää akkua. Ihana, aurinkoinen ilma, en osaa siitä nyt nauttia. Koko päivä on ollut hirveä. Yöllä nukuin huonosti, aamulla oli eräältä ihmiseltä inhottava viesti s-postissa ja melkein hajosin siitä. Väsyttää, ahdistaa.. Näin yöllä painajaisia, ehkä se enteili tätä päivää. En osaa tänään nauttia tästä maalla olemisesta. Olo että haluaisin vain hävitä jonnekin, en osaa näemmä tätä elämää, enkä kestä ihmisten ilkeyttä, hulluutta ja sitä että ainaisesti joudun jonkun narsistisen ihmisen harhojen ja kiusaamisen kohteeksi. Amassados, en minäkään laihdu vaikka kuinka yrittäisin. Kun kävin kaupungissa vaakalla en ollut taaskaan laihtunut yhtään, no pari kiloa, mutta käytännössä olisi pitänyt laihtua vaikka kuin paljon, mies laihtunut yli 10 kg samassa ajassa, purskahdin itkuun ja kirosin vaakaa. Alan olla epätoivoinen, miksi en laihdu vaikka tekisin mitä!? Rojahdin ja ahmin pullaa ja patonkia tänään. Minullakin oli ennen elämä, jopa mielenkiintoinen työ, ulkonäkö yms. Olin jopa arvostettu.. Enää ei ole mitään. Kulahtanut, vanheneva, näkymätön.. Parhaat vuodet ja mahdollisuus omiin lapsiin mennyt minultakin. En ole mitään, enkä mikään. Se vetää mietteliääksi. Tunnen tänään, että tässä elämässä ei ole mitään järkeä, menetän koko ajan jotain.. Jos saan jotain niin vastaavasti menetän jotain, koen jotain ikävää, joudun jonkun ilkeyden kohteeksi, en osaa näköjään elää tässä maailmassa. Tekisi mieli vetää taas rauhoittavaa, mutta en halua taas lääkekoukkuun. Kirjoitukseni on sekava mutta nyt ei ole aikaa jäsentelyyn. Palataan!

Eilen oli hyvä päivä. Sain puuhasteltua paljon kotosalla ja tein sitä yhtä juttuakin mistä olen jo vähän kertonut. En halua vielä paljastaa enempää. Tänään jatkoin aamupäivän sen parissa ja nyt sitten odotellaan tuleeko jatkoa. Olen innoissani ja samalla peloissani. Pelkään kaiken kaatuvan lihavuuteen. Minun on pakko laihtua. Ihan pakko. 😞

Aurinkoisesta päivästä huolimatta olen ollut taas koko päivän sisällä. Pää on särkenyt aamusta lähtien enkä tiedä johtuuko se unen vai lääkkeiden vähyydestä. En saanut nukuttua kuin ehkä nelisen tuntia viime yönä. Olin liian innoissani illalla ja katselin sängyssä Youtubesta musikaalipätkiä. Se piti aivoni käynnissä vielä kahteen asti aamuyöllä ja tuntui etten pysty nukahtamaan lainkaan. Olisi tehnyt vaan mieli laulaa ja tanssia. 😋 Kissat herättivät jo ennen kuutta vaatimalla ruokaa ja seuraa. Eivät tyydy vaan ruokakupin täyttämiseen. Pitää huomioida... muuten alkaa marina. Ja tavaroiden tiputtelu pöydiltä.🙄

Mirtaa en ole syönyt enää vuoteen. Sen sijaan minulla on edelleen ollut miniannos Escitalopharmia. Oli alunperin 10mg/vrk mutta nostettiin alkuvuodesta viiteentoista. Tulin siitä kuitenkin niin levottomaksi, että se laskettiin takaisin kymmeneen parin kuukauden kokeilun jälkeen. Kesäkuun alusta tiputin annoksen viiteen. Syyskuun alusta olen mennyt sillä viidellä, mutta vain joka toinen päivä. En tiedä onko olemassa järkevämpää annostusta lopetukseen, mutta koska en parempaakaan ohjetta saanut, menen tällä ja olen kohta irti tuosta lääkkeestä. En usko tarvitsevani sitä enää. Unilääkkeitä en ole ottanut yli vuoteen. Melatoniinia ehkä kerran tai kaksi tämän vuoden puolella. Sitä ei kai lasketa.

Millähän aikajaksolla keho palautuu takaisin normaaliin masennuslääkkeiden jälkeen? Vai palautuuko ikinä?

Voihan syksy ja kamalat sateet. Inhoan näitä ilmoja ja sitä, että tulee pimeää niin aikaisin. Taas täytyy todeta, että on onni etten ole nyt työelämässä. En kestä sitä, että aamulla on pimeä kun lähtee töihin ja illalla pimeää kun tulee kotiin. Nyt sentään vähän pystyn käyttämään hyödyksi valoisaa aikaa.

Tällä hetkellä olen taas kipeenä. Juuri kun sain vyöruusun selätettyä, iski joku kamala flunssa. Yskin ja niistän niin että pää kohta poksahtaa. Kävin eilen apteekissa ja hain "pahan päivän varani" eli sellaisia lääkkeitä jotka olen jättänyt hakematta, koska ei ole ollut rahaa ja niitä on silloin ollut koyonakin jo valmiina. Esim Duactia otin ison paketin. Auttaa tähän tukkoisuuteen. Viime syksynä minulla oli ihan tähän samaan aikaan kamala poskiontelotulehdus-kierre. Sairastin kolme poskiontelotulehdusta peräkkäin, söin antibiootteja kuin leipää enkä silti tullut kuntoon. Välillä oli silmätulehdustakin. Toivottavasti nyt ei mene sellaiseksi. Makuaisti on ainakin mennyt. Söin äsken nuudeleita eikä ne maistuneet miltään. 😮

Eilen oli kamala päivä. Sen lisäksi, että olen kipeä, suututin erään ihmisen perinpohjaisesti. Asia liittyi epäsuorasti siihen entiseen ystävääni, jonka kanssa välit menivät poikki hänen alkaessa olla sairaalloisen mustasukkainen Pojusta. Tämän ex-ystävän kanssa meillä oli myös yhteistä liiketoimintaa suunnitteilla johon hän on nyt näköjään sotkenut tämän kolmannen ihmisen mukaan. Itse ilmoitin jo heti sen välirikon jälkeen alkuvuodesta etten aijo jatkaa mitään juttuja tämän ex-ystävän kanssa koska en luota häneen enää enkä kaipaa mitään hänen kehittämiään draamoja elämääni. Koin, että tässä liiketoiminnassa olin vain laskujen maksaja. Hänellä ei ollut rahaa ostaa mitään, eikä hankkia mitään tarvittavia asioita. Minun piti ostaa kaikki ja sijoittaa omia rahojani asiaan johon silloin vielä uskoin. Käytin suhteitani ja pääomaani markkinoidessani toimintaa ja kas kummaa, heti kun rahaa alkoi tulla sisäänpäin, minä en nähnyt niistä euroakaan. Kaikki katosivat ex-ystäväni taskuun. Tosi reilu jako että minä hoidan laskut ja markkinoinnin, hän kerää voitot.🤕😠😠🙄 No, miten tämä kolmas ihminen liittyy asiaan? Siten, että tämä raukka on ollut sinisilmäinen ja sijoittanut ison summan rahaa ex-ystäväni määräämään tuotteeseen, joka mitä ilmeisimmin on susi jo syntyessään. Tämä kolmas henkilö on odottanut yli puoli vuotta mallikappaleen (2kpl) valmistumista, jotta saisi tilaamansa jutut myyntiin (joita tarvitaan ehkä sata kappaletta) ja suuttui minulle kun kerroin, että pystyn tuottamaan saman omilla resursseillani vaikka heti. Kolmas henkilö koki, että häntä on huijattu ja syy on minun. Hänen mielestään meidän tulisi ex-ystäväni kanssa sopia riitamme, jotta hän saa tilaamansa tuotteet jälleenmyyntiin. Kerroin, että kumpaakaan ei tule tapahtumaan. En todellakaan aijoa sopia tämän huijarin ja hyväksikäyttäjän kanssa mitään. Enkä ole vastuussa hänen sijoittamista rahoista tai siitä mitä on sopinut ex-ystäväni kanssa. En edes tiennyt heidän "yhteistyötään". Inhoan olla aina se ikävä ihminen joka kertoo totuuden, mutta en voinut muutakaan. Tiedän sentään itse, etten ole tehnyt mitään väärää.

On tähän viikkoon mahtunut jotain hyvääkin. Sain Kelasta asumistukipäätöksen ja olen iloinen, että saan nyt vähän taloudellista helpotusta sen kautta. Toki hyötysuhde olisi parempi jos asuisin pienemmässä asunnossa, mutta en suostu tinkimään asunnon koosta. Tämäkin tuntuu toisinaan siltä, neljäs huone pitäisi olla. 😋 Kumma joo, ettei yksin elävä nainen mahdu kolmioon. 😎
Parasta kuitenkin kaikessa on sen jutun edistyminen, josta viimeksi kerroin. Ensi viikolla tiedän enemmän ja voin paljastaa tarkemmin mistä on kyse, mutta uskothan AK, että olen aivan täpinöissäni täällä. Tuntuu, että kerrankin planeettani ovat oikeassa asennossa ja hyviä asioita alkaa tapahtua.

Näihin kuviin ja tunnelmiin... 😍

Amassados, toivottavasti voit jo paremmin ja toivottavasti se kiva asia on mennyt hyvin.. Itse saavuin tänään kotiin kaupunkiin mökiltä. Mökillä on ihana olla, mutta syksy alkaa toden teolla tulemaan ja myös ilmojen on luvattu kylmentyvän, sateisia päiviä ym. Vaikka tympäisi lähteä mökiltä pois (pakko hoitaa asioita kaupungissa) niin nyt kun olen täällä kotona niin luulenpa, etten nyt ihan heti mene takaisin mökille, oma pehmeä sänky, suihku ym maittaa pitkästä aikaa ihan kivalle. Olenhan ollut mökillä lähes yhtäjaksoisesti heinäkuun puolivälistä saakka. Siellä on myös öisin lähes pilkkopimeää ja se hieman häiritsee. Tätä kirjoittaessani mietin, että elämä on enimmäkseen aika mutkikasta ja aina kun jotain hyvää tapahtuu niin perään tapahtuu jotain huonoa, mikä syö sen onnen pois. Minun elämässä ollut aina samalla tavalla. On lainaa onnen sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan.. Tulee aina mieleen se vanha iskelmä, koska se on niin totta. En haluaisi kuulostaa kauhean negatiiviselle, mutta juuri tällä hetkellä olen painumassa enemmän melankoliaan kuin aikoihin. Tiedän että syksy ja pimeät, omat päänsisäiset pelot, ruumiilliset vaivat, oma peilikuva, menneisyyden asiat, oman iän edelleenkin vaikea hyväksyminen, traumat jotka nousevat pintaan.. Kaikki ne ovat syynä, typerät asiat joita en saa hoidettua koska pelkään liikaa. Niin, meillä oli onnea se mökki ja sitä kesti näinkin kauan ja se on meidän käytössä vielä ensi vuonnakin, mutta se ei jaksa nyt niin paljon ilahduttaa. Eilen illalla iski kauhea ahdistus ja kummallinen olo, luulin sen johtuvan mökin pimeydestä ja kuutamosta.. En saanut unta, pelotti, sydän takoi ym. Kun nukahdin viimein näin kauheaa painajaista, jossa miehelleni tapahtui pahaa. Aamulla olin tosi väsynyt ja outo ahdistunut ja vähän masentunut olo jatkui, mietin automatkalla kun katselin syksyisiä maisemia, että onko minulla tulossa jo syysmasennus vai mikä on? No, kotona ehdimme olla muutaman tunnin kun tuli puhelu joka asetti taas elämää vaakalaudalle.. Ehkä muistatte että mainitsin aikoja sitten että mies saattaa saada tuomion jossain välissä siis rikostuomion jos eräs asia menee tutkintaan, se ei ole mitään kauheaa, liittyy talousasioihin, mutta.. Nyt eräs taho on alkanut kaivella asiaa ja minua pelottaa tosissaan että asia menee oikeuteen ja pahin uhkakuva olisi että mies joutuisi vankilaan, mikä ei ole kovin todennäköistä mutta kuitenkin pelkään ja koko asia ahdistaa niin että jouduin ottamaan rauhoittavaa ja itkin hetken aikaa. Mies onneksi pysyy rauhallisena ja vakuuttaa ettei joudu linnaan, mutta minulla on trauma kun aikanaan jouduin pelkäämään ex-mieheni joutuvan vankilaan ja se oli ihan hirveää. Jos mies nyt joutuisi linnaan niin en tiedä mitä tekisin, olisin tosi yksin, eihän minulla ole kuin oma vanha äiti toisella puolen suomea ja mieheni. Eihän minulla olisi edes varaa asua tässä asunnossa siis meidän kodissa miehen tuomion aikana yksin tai niin ainakin luulen.. No tuskin sentään niin käy ja jos kävisi niin tuomio olisi vain hyvin lyhyt, mutta silti ahdistaa ja pelottaa ja tympii koko asia. Alan olla taas niin täynnä tätä että juuri kun luulee kaiken vihdoinkin
alkavan olla edes jotenkin normaalisti niin jysähtää joku kauhea, paha asia eteen. Olen niin monta kertaa kokenut yllättävää pahaa elämässäni ja joutunut luopumaan kaikesta hyvästä että lamaannuksesta jo ajatuksesta että taas kävisi jotain ja samalla alkaa raivostuttamaan että miksi minä en saa edes "vanhoilla" päivilläni nauttia seesteisemmästä elämästä vaan sama kauhun vuoristorata jatkuu ja jatkuu aina vaan.. Olen koko ikäni unelmoinut vain että saisin elää normaalia ja rauhallista, hyvää arkista elämää pienine juhlan hetkineen mutta se on toteutunut vain lyhyissä jaksoissa ja päättynyt aina jollain tavalla tuhoisasti että käärme on luikerrellut paratiisiin. Taas vaihteeksi tuntuu sydän niin raskaalle, että päivällä mietin jo kuinka kauan jaksan vielä pelätä tätä elämää, toivoa, yrittää ottaa onnea irti lyhyistä hetkistä, ottaa vastaan uusia pettymyksiä, milloin minun sydän ei enää jaksa? Pitkästä aikaa tuli taas tunne, että ei olisi hullumpaa luovuttaa ja liukua pois.. Jättää koko maallinen karuselli, onhan tämä jo niin nähty. Samoissa ajatuksissa vellon melkeinpä vieläkin. Tilasin pizzaa ja Pepsiä, mässytin suklaata ja otin rauhoittavaa. Otan varmaan vielä yhden pillerin lisää. Pelkään että joudun tänä syksynä ottamaan temestaa taas muutamankin kerran. Ensimmäistä kertaa elämässäni ikävöin kesän loppumista näin.. Ja inhoan pimeän ja kylmän talven tuloa. Pelkään kait luopua kesästä koska pelkään etten enää näe seuraavaa. Vakava sairaus jätti kait ikuisen pelon, kuoleman pelon, pelon että näkeekö sitä enää seuraavaa kesää, joulua yms. Se on kamalaa. Jokainen ruumiillinen tuntemus kipu yms nostaa pelkoja ja ahdistusta pintaan. Nyt se on kipu ristiselässä joka ilmeisesti johtuu mökin huonosta laverisängystä ja surkeasta patjasta, mutta minun mieli muuttaa sen peloksi että nyt se on menoa sitten, tauti on salaa levinnyt luustoon ja tästä en enää selviä ym. Se ei oikeastaan ole kipu vaan lihasjumi ja jäykkyys ristiselässä, mutta kaikki poikkeavat tuntemukset saa minut tolaltani. Luulen että se on lievä noidannuoli joka ollut minulla ennenkin, mutta silti pelkään. Toivon että se menee ohi, otan lääkkeitä jne. Tietty jos ei katoa on pakko mennä lääkäriin, ihminen kuka ei ole sairastanut syöpää ei ehkä ymmärrä näitä pelkoja kuinka ne voivat nousta vielä vuosien kuluttua pintaan. Huoh.. Samalla tuntuu todella typerälle valittaa näitä omia asioita kun maailmalla on ihmisiä suuressa hädässä sotien ja nälänhädän keskellä, lapsia kuolee jne. Mutta, silti sitä ei osaa kuin käpertyä omiin murheisiin ja pelkoihin, ahdistuksiin.. Olen edelleen yhtä lihava ja tällä hetkellä minulla ei ole talveksi sopivia vaatteita. Nyt pidän hupparia ja yksiä college-housuja kun muut eivät mahdu. En tiedä mitä talveksi. Ehkä löydän kirppareilta jotain. Rahaa ostaa uutta ei ole. Toisaalta tunnen menettäneenä toivon itseni ja laihtumisen suhteen ja annan olla vaan. Viime talvenkin olin melkein sisällä kun ei ollut vaatteita. Ehkä niin käy nytkin. Huh, en taida olla nyt kovinkaan hyvässä vireessä. Minulla niin yksittäiset pienetkin elämän tapahtumat ja vivahteet voivat ajaa onnesta lähes tuhoon. Se on kait sitä epävakautta. Taidan ottaa lisää pizzaa, suklaata ja pilleriä Pepsin kanssa, muuta en nyt jaksa. Palataan! Nyt olen kaupungissa luultavasti pidempään ja kirjoittelen tänne varmaan päivittäin.

Tervehdys sinulle AK. Toivottavasti käyt edelleen täällä ja ehtisit jossakin välissä kertoilla kuulumisia. Mä vaan yksinäni horisen tänne omia juttujani, vaikka tämä on sinun ketjusi. 🙂

Pikkuflunssa muuttui keuhkotaudiksi ja olen ollut aika kipeenä. Onneksi hain sen "jemma-antibiootin" enkä odottanut taas viikkoa että nousee poskionteloihin asti. Nyt jyllää vaan keuhkoissa ja syvällä. Poju väitti minun kuulostavan ihan Hannele Laurille 😎 varmaan tarkoitti tätä mun wiskibassoa. 😀
Sanoi sen kyllä kaikella rakkaudella. Siitä ihana mies, ettei koskaan pilkkaa tai ivaa minua. Saati vähättele sairauksiani tai tuntemuksiani. En voi välttyä vertaamasta exään, joka ei arvostanut minua missään. Exän mielestä kaikki sairauteni oli keksittyjä ja johtuivat siitä, että "olen valmis hoitoon". Voi luoja miten inhoan itseäni, että olen ollut sellaisen ihmisen kanssa ja vieläpä ollut aivan järjettömän rakastunut.

Mietin juuri eilen, että jouluna tulee 2 vuotta isän kuolemasta. Kuolema pyöräytti kaikki asiat elämässäni ylösalaisin. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän alan nähdä näissä muutoksissa olevan mahdollisuuden eikä se pelota enää. Aiemmin mietin, ettei elämällä ole tarjota minulle mitään. Olenhan pilannut kaikki parisuhteeni, lapset eivät asu kanssani, eikä töitäkään ole enää. Ja noista toi työ tuntuu olevan nyt kaikista vähäpätöisin asia. Ei kiinnosta vähääkään mitä joku ajattelee kun kysyy mitä teen työkseni ja vastaan olevani freelancer 😀😋 Alkukesästä pelkäsin kuollakseni sitä tilannetta, että joku kysyy töistä jotakin. Nyt se täysin yhdentekevää. Mun päivät täyttyy tällä hetkellä vain niistä asioista, joita haluan tehdä.

Lopetin Essin kokonaan pari viikkoa sitten ja olo on hyvä. En pelännyt vieroitusoireita, koska annos ajettiin alas niin suunnitelmallisesti ja pitkällä aikavälillä (3,5 kk aikana). Aivoilla on toivottavasti ollut aikaa sopeutua. En ole kokenut ahdistusta tai masennusta. Itse asiassa pää tuntuu aika kirkkaalta. Olen yrittänyt kuulostella kehoa aika tarkkaan, etten valuisi vahingossa mihinkään "tilaan". Eilen kyllä hetken aikaa itkeä tihruttelin, mutta siihen oli syynä erään tutun henkilön kuolema. Järkyttäväksi asian teki se, että näin hänet viimeksi juhannuksena. Olen tuntenut hänet vuosia ja yhtäkkinen poismeno on aika shokeeraavaa. Mietin ettei voi olla totta. Ei vaan voi. Tuli totaalisen tyhjä olo. Suru. 😭 ja ymmärrys, että elämä voi päättyä koska tahansa. Ja me jäljelle jäävät surraan. Kaivataan.

Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä. Olin siellä yhdessä jutussa, josta aiemmin kerroin. Ei ollut mitään odotuksia etukäteen. Toivon, että tästä poikisi minulle uusi suunta elämään, sillä koen, että tätä tietä on osoitettu minulle nyt hyvin vahvasti. Sanoit joskus AK, että sinulle tulee sirkus mieleen kun ajattelet minua. Ihan sellaista kiertolaisen elämää en haluaisi viettää, mutta muuten näen kyllä itseni valokeilassa nauttimassa parrasvaloista. En ole vähääkään miettinyt onko jo liian myöhäistä tai olenko liian vanha tms. Toivon ainoastaan ettei nämä läskit estä tämän tien kulkemista. Vaaka on kyllä täysin paholaisen keksintö! Mittanauhan mukaan rinnan ympärysmitta, vyötärö ja lantio on pienentynyt 5 cm. Näkyykö se vaa'assa? No ei näy. Edelleen näyttää sitä samaa 94 kiloa!😯🗯️ mielestäni vyötärön muutos etenkin on ihan jo silminnähtävää, mutta ilmeisesti sitten en ole laihtunut.😞 Minun on silti pakko jatkaa yritystä. Jouluun mennessä pitäisi saada 10 kiloa pois. Pitääkö tässä oikeasti ruveta lenkkeilemään

😠