Amassados😊 Kiitos kun olet kirjoittanut! Me tulimme mökiltä kaupunkiin käymään, kun oli pakko erinäisistä syistä. Ollaan oltu täällä kerrostalossa varmaan kaksi tuntia ja olen jo pinna kireällä. Osaltaan alkavat kuukautiset saavat minut hermoheikoksi, mutta myös tämä kaupungin meininki. Mökillä kun on täysin hiljaista, rauhallista, eikä tarvi nähdä ketään. No, niin rauhallista kuin keskellä metsää on.. Täällä jyskyttää astianpesukone, pyykkikone, leikkikentältä ikkunan alla kantautuu meteliä ja tämä koko koti tuntuu liian valkoiselle ja kliinille, suorastaan epäviihtyisälle. Tunnen jo kuinka v-käyräni ja stressi alkaa heti nousta. Mökillä oli koko ajan järkevää tekemistä, eikä siellä tullut paljon istuttua. Täällä tuntuu, ettei ole mitään tekemistä kotitöiden lisäksi.. Ei ihme jos olen ollut masentunut täällä. Eihän täällä ole kuin samat askareet sisällä päivästä toiseen ja sitten vain istua, maata tai mennä ulos kävelylle, mikä sekään ei täällä huvita kun joka paikassa on vain asfalttia ja liikaa ihmisiä. Taidankin olla enemmän maalainen ihminen, kuten lapsuudessani jonka vietin suurimmaksi osaksi maaseudulla. Ei minusta kait oikein kaupunkilaista tule koskaan. Toivon, että pääsemme pian takaisin mökille. Olen kait kiintynyt siihen paikkaan, kun eilen purskahdin itkuun kun selvisi, että lähdemme kaupunkiin. Juurikin kaikki nämä kesän hetket mitä on vielä jäljellä haluaisin olla siellä. Syksy ja talvi kaupungissa menee paremmin.. Edellisessä viestissä kirjoitin, että olisin laihtunut. Odotin, että myös vaaka sen näyttäisi kun peiliin niin kertoo. Näytän selvästi laihtuneelle kasvoista ja vyötäröltä mutta.. Vaaka näyttää että en olisi laihtunut yhtään!!! Kyllä suoraan sanottuna vituttaa. Miten voi olla mahdollista vai onko mun vaaka rikki..?! Tuskin.. Tuli kyllä niin epätoivoinen olo, että näköjään en sitten laihdu koskaan oikeasti kun vaaka näyttää koko ajan samaa 88kg lukemaa aivan sama vaikka olisin viikon syömättä ja liikkuisin koko ajan. En enää ymmärrä ja tästä en voi paljon paremmaksi muuttaa kun nyt jo todella järkevä ja terveellinen ruokavalio, vettä ja liikuntaa joka päivä ihan hikeen asti ja vaaka näyttää vain samaa. Kilpirauhasarvoissa ei mitään vikaa eikä muuallakaan niin en tiedä enää mitä tehdä.. Huh, odotin että vaaka olisi näyttänyt useamman kilon pudotusta. Näinköhän ne on mullakin jotkut ennenaikaiset vaihdevuodet päällä kun kroppa vaan turpoaa ja sekoilee, rinnat sen kuin paisuu ja peilikuva vanhenee ja mieli on enimmäkseen kärttyisä ja seksi ei kiinnosta.. Minulla on myös jotenkin surullinen ja katkera tunne, että olen kovaa vauhtia tullut näkymättömäksi, kuten A kirjoitit.. Juuri se, että kun kuljen kadulla tai menen kauppaan ym. Niin kukaan ei noteeraa.. Se tunne on hirveä, aivan kuin en olisi olemassa.. Olen lukenut että moni "ikääntyvä" nainen sanoo samaa.. Ennen kun sai huomiota samantien kun jonnekin meni.. Sekä miesten että naisten.. Nyt tuntee vain olevansa jotenkin reppana koko ajan, se joka ei saanut itseään pidettyä kunnossa, se joka meni rupsahtamaan, lihomaan ja vanhentumaan.. Se jonka mies ei enää halua sitä, se josta on tullut enimmäkseen kitkerä akka.. Se jota itseäänkin hävettää, ettei enää halua mennä sinne missä on nuoria, hoikkia ja kauniita. Sellaisia kuin hän ennen.. Kyllä tämä vanheneminen on syvältä, en keksi tästä mitään hyvää. Parhaimmat vuodet on auttamatta menneet ja mitä on jäljellä? Se näkyy peilistä.. Tiedän että kirjoitan nyt liian synkästi, mutta minäkin tunnen itseni surulliseksi ja tarpeettomaksi kun katson ikkunasta tuossa leikkikentällä nuoria äitejä pienten lastensa kanssa.. Heillä on elämä mennyt luonnollista rataa, minä en saanut lapsia, en halunnut ja lopulta aika on ajanut ohitseni enkä enää elättele mitään haaveita, kyllä se on nyt myöhäistä. Tunnen olevani naisena epäonnistunut ja tarpeeton. Mitä virkaa minulla on naisena? Mieheni ei tarvi minua seksuaalisesti, eikä kukaan muukaan. En ole kenenkään äiti, eikä kukaan huomioi minua enää.. Yhteiskunnalle olen täysin hyödytön, enkä itsekään tiedä mikä olen.. Minulla ei ole okkein mitään identiteettiä, kun ei ole mitään mihin kiinnittyä, en ole äiti, en ole töissä, minulla ei ole omaisuutta, olen vierautunut sukulaisistani ja vanhemmistani, minulla ei ole enää ulkoisesti mitään kaunista millä päteä.. Huh, tunnen itseni tosi turhaksi. Tarvisin kipeästi jotain mikä nostaisi itsetuntoani ja saisi minut tuntemaan itseni haluttavaksi. Todella hupaisaa ja ehkä myös säälittävää mutta olen kiitollinen jopa niistä mökkipaikkakunnan pienen maalaiskylän vanhojen pappojen katseista minuun, jotka ovatkin ainoat kiinnostuneet katseet😄 ennen en olisi niistä välittänyt ja nyt olen salaa tyytyväinen, huh! Minulla on tunne, että kohta lähtisin vaikka kenen mukaan joka vain haluaisi minua ja kohtelisi naisena huomaavaisesti. Samalla tunnen järkkyä huonoa omaatuntoa mieheni puolesta ja tiedän että oikeasti en lähde minnekään. En voisi ikinä jättää häntä vain sen vuoksi, että meillä ei ole seksiä. Mies on kyllä puhunut asiasta, että aikoo ottaa seuraavan kerran lääkärissä puheeksi sen että jopo ei keuli niin sanotusti. Siihen suurin syy on eräs miehen lääkitys, jonka eräs haittavaikutus on juuri tuo.. Tiedän että miestäkin asia vaivaa ja on sata kertaa vakuuttanut ettei vika ole minussa mutta en tiedä kuinka kauan jaksan enää tällaista..

Jatkan vielä kirjoitusta, vaikka tuleekin liian pitkästi. Mökiltä vain on niin hankala kirjoittaa, kun pitää säästää puhelimen akkua. Mökillä on aurinkosähkö-systeemi, joten varsinkin pilvisellä ilmalla sähköä täytyy käyttää säästeliäästi, mikä sinänsä ei minua haittaa, tulen ihan hyvin toimeen ilman oikeaa sähköä, ilman juoksevaa vettä, suihkua ja sisävessaa. Mutta siis kirjoitan nyt pidemmin kun olen kaupungissa.. Kun mietin elämääni taaksepäin on se ollut melkoista myllerrystä, ihan aina, lapsesta ja nuoresta saakka, eikä siinä ole paljon hermolepoa tai seesteisyyttä ollut, ne pätkät mitkä ovat olleet "rauhallisia" ovatkin muistoissani elämäni "kulta-aikana" joita muistelen yhä useammin ja yhä kaihoissammin. Usein tunnen suurta kaipuuta "entisiin hyviin aikoihin" kun olin itse kukoistava ja minulla oli selkeä paikka ja työ yhteiskunnassa. Jotenkin oli niin helppoa olla onnellinen, nyt on helppoa olla onneton, hah! Ei siihen tarvi kuin vilkaisu peiliin niin alkaa tympimään.. Minusta on kait tullut tympeä täti! Enkä pidä siitä. Niin siis mietin vain että voiko tällaisella elämällä muuksi tulla kuin siksi mikä nyt olen? Mietin mitä resursseja minulla on olla toisenlainen.. Ihan jo rahallisesti.. Minulla ei ole koskaan omaa rahaa penniäkään enkä ole moneen vuoteen voinut vapaasti ostaa itselleni mitään. Joka ikinen vaate tai kauneudenhoitotuote on kiven alla mikä taas on ehkä johtanut siihen, että en enää välitä.. En jaksa yrittää.. Tuntuu ettei minulla ole mitään.. No kohta on pizza, jonka tilasin ovelle, aion ahmia sen ja saada hetken lohtua. Onhan siitä kohta kuukausi aikaa kun viimeksi olen syönyt pizzaa.. Mies laihtui mökkitöissä yli kuusi kiloa.. Niinhän ne normaalit ihmiset.. Minä vain en koskaan.

Jatkan vieläkin kun odottelen pizzaa.. Niin, jotenkin tunnen siellä mökillä ja mökkipaikkakunnalla että mulla ei ole sillä tavalla mitään paineita siellä. Se on tosiaan pieni ja rauhallinen kylä jos menen kauppaan niin nautin tunnelmasta, koska siellä ei edes montaa ihmistä ole, ei edes "ruuhka" aikaan ja se on luksusta. Ja ne ihmiset ketä siellä on ovat luonnollisen ja no.. Niin "junttimaisen" näköisiä, että minulla ei ole mitään paineita omasta ulkonäöstä siellä vaikka olen mökkivaatteet päällä ja kokonaan ilman meikkiä ja siltikin vielä joku Paappa saattaa suoda katseen, heh.. Haaveilen että muuttaisin sinne kylälle, mutta saman tien myös tajuan että en ehkä sittenkään jaksaisi asua siellä koko ajan.. Juu, ei taida minulle mikään käydä.. Olen myös huomannut että ulkomaalaiset usein katsovat minua sillä silmällä mutta ehkä he katsovat kaikkia.. Mutta heidän kulttuurissa muodikkuus ja pyöreys on enemmän ihailtuna kuin meillä, mutta se nyt ei minua lohduta koska en ole kiinnostunut heistä.. Jotenkin vain tunnen itseni aina onnellisemmaksi jossain pikku tuppukylällä missä ei tarvi tuntea näyttävänsä epäsopivalle. Ehkä tämä suurkaupunki nuorine fitness ihmisineen ei ole minun paikkani. Mutta tällä hetkellä en voi muuttaa vielä koska tietyt asiat pitävät minut kirjoilla täällä kaupungissa. Samalla tunnen, että elämä on jossain aivan muualla, se on siellä metsän keskellä, siellä minä itse olen elossa.

Illalla söin pizzan ja join Cocista. Maistui ihan hyvälle! Kävin suihkussa. Tänään aamulla kun heräsin pitkästä aikaa täällä kaupungissa.. Haluaisin vain takaisin sinne mökille.. Tuntuu ahdistavalle tämä "valkoinen luukku". Ja täällä tuo koneellinen ilmanvaihto kuivattaa ilman ja samalla ihon ja hiukset ym. Mökillä on kosteampi ilma ja siellä voin paremmin. Tympii vieläkin se, että vaaka ei näytä minun laihtuneen yhtään. Mietin mistä se voi johtua, että en laihdu, en sitten millään kuurilla. Ahdistaa ajatus olla punkero koko loppuikänsä, ilmeisesti. Olen kyllästynyt olemaan näkymätön, jota kukaan ei huomaa..

Ihanaa, että olit AK kirjoittanut! ☺️❤️ Tunnen tuskasi siitä ettei paino putoa vaikka päällä seisoisi. Minulla on aivan sama tilanne. Painan edelleen 94 kg ja siinä on 30 kiloa liikaa. Poju on laihtunut kesän aikana useita kiloja, ihan kuin sinun miehesi. Olen kateellinen, koska hän syö samaa ruokaa kuin minä ja laihtuu. Minä en. Se on niin väärin.
Eräällä laihdutusfoorumilla joku kaikentietävä taas kirjoitti, että se on kuule parempi jos paino putoaa 0,5 kg viikossa niin ei lähde lihaksista ja blaa blaa blaa. Ja olen typerä kun kuvittelen voivani laihtua nopeasti kun kiloni eivät kuulemma ole tulleetkaan nopeasti. Siinä taas nähdään nettimaailman kierous ja sairaus. Tämäkään ihminen ei tiedä minusta mitään. Ei masennuksestani, ei lääkityksistäni, eikä sitä että kiloni todella ovat tulleet vuodessa! Silti hän voi arvostella, kutsua typeräksi ja jakaa "hyviä" neuvoja, vaikka ei ole sen enempää lääketieteen kuin laihdutuksenkaan alan asiantuntija. Häivyin sieltä foorumilta. Ei sieltä tukea saanut. Minä haluan vain laihtua, voida paremmin, jaksaa enemmän, olla taas näkyvä. En halua olla näkymätön ruma läski, jota ei ole olemassa.

Eilen olimme Pojun kanssa eräissä juhlissa. Olin päättänyt mennä sinne Pojun kanssa siitä huolimatta, että kutsuttuna saattoi olla myös ex-mieheni. En kehdannut kysyä sitä etukäteen järjestäjiltä. Koko päivän minulla oli kuitenkin hyvä intuitio näistä juhlista ja olin melko varma ettei exäni ole siellä. Eikä ollut. Se oli helpotus. Luulen, että häntä ei sittenkään oltu kutsuttu. Heh.😝🙂 Sen sijaan siellä oli tämä entinen ystäväni, jonka kanssa meille tuli totaalinen välirikko alkuvuodesta. Ehkä muistat kun kerroin hänen mustasukkaisuudestaan siitä, että vietän aikaa Pojun kanssa ilman että kerron hänelle asiasta. Emme ole olleet tekemisissä lainkaan sen selkkauksen jälkeen ja mikä pahinta, meidät oli sijoitettu samaan pöytään. Tilanne oli melko vaivaannuttava kaikille osapuolille. Yritin olla noteeraamatta koko ihmistä mahdollisimman vähän. Tervehdin toki, mutta sen jälkeen keskityimme Pojun kanssa ihan muihin ihmisiin. Aika ikävä kohtaaminen. ☹️

Juhlat olivat onnistuneet. Olin meikannut itseni niin kauniiksi kuin tällä hetkellä mahdollista ja laittanut kivan kampauksen. Vaatteiden kanssa oli kriisi, sillä mitään seksikästä ja hienoa ei päälleni mahdu. Eikä ollut aikaa ostaa (ei kyllä kaupasta löydy edes!) eikä tehdä itse. Niinpä jouduin laittamaan erään kirpparimekon, jonka kesällä löysin. Se on kokoa 46 tai 48 eikä istu päälläni mitenkään päin hyvin. Alaosa näytti kuin olisin raskaana, mutta ei ollut muutakaan. Läskinä olo häiritsi silti minua koko illan. Loppuillasta sattui myös eräs kurja juttu, josta minulle tuli tosi paha mieli, mutta asianomainen itse ei varmaan tajunnut mitään. Nimittäin vieressäni istuneen pariskunnan toinen osapuoli tuli hakemaan puolisoon tanssimaan. Lähes kaikki vieraat olivat jossain, pöydissä ei ollut kuin minä, Poju ja pari muuta tyyppiä. Puoliso ei halunnut tanssia vaan käski kumppaniaan hakea jotakuta muuta. Minä olin ainoa paikalla ollut nainen. Tämä toinen osapuoli siinä sitten mittaili minua silmästä silmään ja päästä varpaisiin, kunnes käänsi päänsä pois ja lähti ulos. En kelvannut edes tanssitettavaksi. Ruma, näkymätön läski. Nobody. Onneksi tämä tapahtui ihan loppuillasta. Tuli sen verran paha mieli, että olin valmis lähtemään kotiin. Kaikkia muita naisia oli tanssittanut illan aikana. Minä en sitten kelvannut.

Tämä päivä on mennyt makoillessa. Aurinkotuolini meni rikki, joten ulkona istuminen ei onnistu ennenkuin korjaan tuolin päällisen. Ei hirveästi naurata, että tuolistakin ratkeaa jo päälliset takapuoleni alla. Kuinka läski pitää olla päästäkseen laihdutusleikkaukseen?
😯🗯️😭

Amassados❤️ Kiitos kun kirjoitit! On aina ihan henkireikä lukea ajatuksiasi ja mitä kirjoitat, koska ymmärrän kaiken ja tunnen, että olet niin samanlainen muutenkin. Olen täällä mökillä herännyt uuteen päivään ja lohdullista olla täällä kaukana kaikesta siitä mikä saa oloni tuntumaan huonolle ja mikä saa minut tuntemaan paineita oman itseni suhteen.. Läski olen, se on selvää.. Mutta, olenko muuten liian ankara itseni suhteen, siis kun tunnen itseni aina niin rumaksi ja että minusta ei tämän ikäisenä ole enää mihinkään, tarkoitan siis ulkoisesti ym. No, peili kyllä kertoo että parhaat kulta-ajat on taakse jäänyttä, mutta.. Eilen oli jotenkin sellainen voimapäivä. Olin hyvässä vireessä, sain täällä mökillä paljon aikaiseksi täällä on aika paljon kaikenlaista siivottavaa, rempattavaa, pihatöitä ym. Sitten menin yksin kävelemään metsään ja löysin hyvin mustikoita, joita poimin ja tein jälkiruokaa. Olin hyvällä tuulella ja laitoin vähän ripsiväriä ym. Ajattelin että alan väkisten "pitämään itseäni hyvännäköisenä" ja joka päivä laittamaan edes pikkuisen meikkiä naamaan ym. Siis huolehtimaan itsestäni vaikkei se mitään paranna, mutta mietin jos se olisi miehenkin mielestä kiva, että edes vähän laittaisin itseäni, enkä olisi aivan "luovuttanut".. Laitoin vähän meikkiä siis ihan vain ripsiväri ja vähän huulipunaa. Otin myös yhden kuvan faceen ja vaikka tiedän että siellä ihmiset kohteliaisuuttaan ja tavan vuoksi "tykkäävät" niin kuitenkin aina positiivinen palaute saa minut miettimään, että näenkö itseni aina rumempana kuin olen? Mitä jos en olekaan ruma? Voisiko olla että näin 37 vuotiaana olisinkin vielä ihan ihmisen näköinen. Nyt täytyy muistaa, että vaikka nuorena ja nuorempana olinkin jopa kaunis niin silloinkaan en koskaan tuntenut olevani minkään näköinen, johtuu kait siitä että olin koulukiusattu ja itsetuntoni poljettiin. Myös äitini on aina vähätellyt ja kauhistellut ulkonäköään ja nimitellyt itseään, että siinä minulla malli. Mutta, tämä "vanheneminen" tuntuu tulleen niin nopeaa, etten ole tottunut siihen.. Alan kait vasta nyt tiedostamaan, että en ole enää se "kolmekymppinen" vaan lähempänä 40v. Tuntuu ihan utopistiselta, että miten minä voin olla pian sen ikäinen???? Mihin ne vuodet hujahti? Mihin nuoruus katosi? Huh, kyllä tämä joku ikäkriisi kait on.. Eilen katselin peilistä, että jos olisin hoikka, pidemmät hiukset ym niin voisin olla ihan kivan näköinen.. Nyt olen polkkatukkainen ja lihava eli tosi tylsän ja epäseksikkään näköinen. Olen tullut jotenkin "tätimäisen" näköiseksi ja se vituttaa minua. En voi syyttää miestä siitä jos hän ei haluaisikaan minua.. Jos olisin mies niin haluaisinko itsekään itseäni? Tuskin.. Tulin eilen siihen tulokseen että ei ole muuta keinoa kuin yrittää vain lujasti.. Yrittää laihtua, yrittää kasvattaa hiuksia, yrittää jaksaa meikata ym. Ei saa päästää itseään rappiolle, koska silloin kaikki menee päin peetä. Nyt juon loput kahvit ja alan valmistautumaan.. Teemme tänään päiväretken erääseen paikkaan. Amassados, ajattele minulla ei ole kuin yhdet housut ja yksi pusero jotka laitan aina päälle kun lähden ihmisten ilmoille.. Ne on ainoat jotka sopivat ja hieman peittävät läskejä. Ja yhdet rintaliivit.. Aivan mielipuolista, Huoh! Voi, tuli tosi kurja mieli kun luin tuon mitä kirjoitit sieltä juhlista.. Itse olisin varmaan jo aivan täysin masentunut tuollaisen jäljiltä..itse en käy missään juhlissa koskaan, eihän minulla olekaan mitään sosiaalista elämää niin en saa kutsuja (onneksi) mihinkään.. En voisi kyllä edes mihinkään mennä kun ei minulla ole edes vaatteita. Täällä mökillä onneksi voi olla ihan mitä tahansa päällä.. Kun olisi rahaa niin menisin jonnekin asiantuntijan luo ja käskisin laittamaan minut hyvän näköiseksi! Nyt alan valmistautumaan. Amassados meidän on pakko vain jaksaa yrittää taistella kilojemme ja muun kanssa. Minusta on ihanaa, että Poju pitää sinua seksikkäänä.. Se varmasti tekee hyvää sinun itsetunnolle. Minä olisin varmaan ihan toinen ihminen jos joku pitäisi ja osoittaisi että olen haluttava. Puhuimme eilen taas miehen seks ongelmasta ja onneksi pystymme kääntämään senkin huumoriksi.. Kyllä se miestä tympii mutta näemme myös asian koomiset piirteet ja meillä on muuten niin hyvä suhde että voimme vitsailla siitäkin aiheesta. Mies on minulle rakas ja ihana mies vaikka hän ei onnistuisikaan sängyssä. Hän on minulle niin paljon enemmän sielun tasolla. Ilman häntä minulla ei olisi mitään. Hän on kaikella tapaa hyvä mies, rehellinen ja rakastava, älykäs, luontoa ja samoja arvoja kunnioittava kuin minä, sitoutunut olemaan minun kanssa ja miellyttää myös ulkoisesti ja ahkera työmies, täällä mökilläkin tehnyt vaikka mitä, kätevä. Palataan taas! Amassados olet mielessäni!

Hirveä päivä.. Vaikka aamulla oli hyvät fiilikset niin nyt ei enää. Kamala päänsärky ollut koko päivän. Johtuu ehkä hormoneista. Mutta, muutakin. Tiedän, että olen mielenvikainen kun näitä jauhan, mutta en voi sille mitään. Ja eihän kenenkään ole pakko lukea jos ei jaksa näitä mun juttuja.. Niin, ennen sitä retkeä meikkasin kevyesti ja tulos oli mielestäni aika Ok. Sitten kun kaipasin hiuksia niin alkoi tympiä kun takaraivolla on sellainen ällö pyörre mitä en saa mitenkään kuriin, sen kohdalta varsinkin hiukset likaisena ne näyttää ihan kuin olisin kalju siitä kohti kun ne vetäytyy sillain klimppiin en osaa sanoa paremmin. Kampasin ja kampasin ja Hedari yltyi, tuli kuuma.. Sitten yritin ottaa selfien ja otin varmaan sata kuvaa ja luovutin.. Vaikka missä kuvakulmassa niin minun naaman lihavuutta ei enää mikään kätke.. En voinut julkaista yhtään kuvaa.. Tajusin että niin kauan kuin olen lihava niin mun on ihan turha yrittää muuta leikkiä meikeillä, kuvakulmilla tai millään. Että kaipaan sitä 60 kiloista itseäni muutaman vuoden takaa. Söin herkkuja, en juuri urheillut, olin hoikka, silti muodokas ym. Oli helppoa olla kun oli kaunis ja elämäänsä tyytyväinen. Nyt ei ole enää siihen paluuta, kyllä se kirpaisee. Kyllästyn tähän.. en ole tottunut olemaan lihava, melkein 90kg herravarjele!!! Ei ihme jos en enää millään saa hyvää kuvaa itsestäni, tai jos en jaksa liikkua tarpeeksi ja edes meikin kans en näytä hyvältä. Kaiken huipuksi vielä niistä ainoista sopivista housuista lähti nappi irti! Olen siis niin lihava että napit paukkuu! Eilen söin pitkästä aikaa muutaman perunan, pihvin ja herneitä sekä marjarahkaa.. Tänään olin kuin raskaana oleva.. Maha pullotti turvoksissa. Minun pitäisi ikuisesti syödä omena ja vettä vaan niin ehkä laihtuisin muutaman kilon. Mutta kuka jaksaa aina olla nälissään, meneehän siinä terveys ja järkikin jo kun kituuttaa vedellä ja omenoilla ja mitä sitten kun vaaka ei siltikään näytä laihtumista. En valittaisi jos saisin kovalla yrityksellä edes jotain tulosta, mutta kun esim. Koko kesän ajan yrittää eikä saa mitään tulosta se alkaa aika rankasti turhauttamaan. Kun lähdimme retkelle aurinko paistoi kuumasti autoon, olin pahalla tuulella ja mieli alkoi tehdä ihan pullapitkoa ja kunnon kahvia kermatilkalla. Ajattelin että kun en laihdu edes terveysmuonalla niin lohdutan itseäni ja parantelen päänsärkyä pullalla ja kahvilla. No, rn saanut pullaa. En selitä miksi, mutta se pilasi koko päivän. Olin nin raivona, että itkin salaa. Nyt makaan viileässä ja parantelen päänsärkyä mustalla kahvilla. Päässä takoo vain pakonomaisesti oma ulkonäkö ja sen rumuus.. Tuntuu että elämä on pilalla. Tosin en ymmärrä esim FB siellä joku oikeasti kulahtanut ja ei kaunis saa jotain 200 tykkäystä kuvastavan ja kehuja " olet niin kaunis" ja meikäläisen huippukuvan tykkäykset ennätys kauneimmalla kuvalla hikiset 100 tykkäystä.. Miksi siellä tykätään sellaisista jotka oikeasti ei ole kauniita? Melkein toivon että tulisi masennus ja veisi ruokahalun että laihtuisin taas mutta en toivo sitä henkistä tuskaa. Joka tapauksessa tämä päivä on kauhea ja mikään ei tänään onnistu..

En usko, että selviän yksin tästä probleemasta.. Siis näistä joista olen täällä höpöttänyt. Tarvisi tehdä itse se mitä pystyn.. Laihtua ja kasvattaa pidemmät hiukset.. Sen jälkeen tarvisin rahaa ja kauneusoperaatioita.. Sillä keinoin voisin ehkä vielä päästä haluamaani. Näin mainoksen kasvojen botox-hoito yksi alue 120e, siis niin halpaa, sillä rahalla saisi jo esim otsan sileäksi.. Pakko alkaa tässä miettimään mistä tienata rahaa.. Ehkä myös hiuspidennys ja ripsipidennys tulevaisuudessa.. Saahan sitä ainakin uneksia.. 2012 vielä olin siinä kunnossa, että sain päivittäin hyvää huomiota ja kommentteja.. Olin onnellinen. Nyt on 2015 ja olen muuttunut näkymättömäksi.. Pakko saada minun elämä takaisin, haluan taas olla onnellinen!

Hei AK. Ihanaa, että olit kirjoittanut. Olen iloinen, että olen löytänyt täältä sielunsiskoni, joka tietää täsmälleen mistä puhun ja tuntee asiat samoin.☺️❤️☺️🌻🙂🌻
Minäkin olen tuskastunut painooni. En käsitä miksi en laihdu. Tuntuu, että mitä vaan syönkin tai teenkin, ei sillä ole mitään vaikutusta. Älyttömintä tässä on se, että luulin itse laihtuneeni kun olo on parempi, mutta eipä se ainakaan vaa'assa näy. Samaa 94 kiloa näyttää! Ihan sairasta! Enkä nyt vähättele niitä, joilla paino on reilusti yli sata kiloa ja jotka antaisivat mitä vaan painaakseen vaikka 90 kiloa. Minäkin antaisin mitä vaan, että saisin vuoden takaisen kehoni takaisin ja painaisin taas 65 kiloa. Alkuvuodesta olin jo luovuttanut, nyt yritän taistella itseni takaisin entiseen. Toisaalta entistä minua ei enää ole muutenkaan. En halua olla enää se poljettu, nujerrettu, petetty, arvoton, koiraakin alempi kynnysmatto. Mutta en kyllä halua olla nykyinen läski, joka voi pahoin henkisesti ja fyysisesti.

Mun vaatekaappi on täynnä vaatteita, joihin en mahdu. Siis koko kaapillinen vaatteita plus vaatehuoneen jakut ja mekot. Mikään ei sovi päälle. Kirpputorilta olen muutaman käyttövaatteen löytänyt mutta tällä hetkellä tosiaan mulla ei ole kuin yhdet farkut. Kauhulla odotan syksyn kylmempiä ilmoja, koska mitkään takit ei mahdu päälle. Rahaa ei ole ostaa uutta. Jos osaisin, tekisin itse. Toisaalta kankaatkin on Suomessa niin kalliita ettei se ainakaan halvemmaksi tulisi. Joka päivä kuitenkin meikkaan edelleen, jotta naama olisi edes jotenkin siedettävä. Pojun mielestä olen kaunis ja seksikäs vaikka tulisin suoraan saunasta. En vaan itse tunne ollenkaan samoin. 😞

Joku voisi tehdä tutkimuksen masennuslääkkeiden jälkivaikutuksesta painoon, itsetuntoon ja aineenvaihdunnan (pysyviin) muutoksiin. Uskon, että emme ole ollenkaan ainoita tässä, jotka eivät pysty laihtumaan, vaikka halua olisi. Täällä Tukinetissäkin meitä on useita. Jos minulle olisi kerrottu, että mielialalääkkeillä on tällainen vaikutus, en olisi koskaan niitä alkanut käyttää. Tällä hetkellä syön vielä Escitalopharmia miniannoksella 5mg/vrk. Annosta on ajettu alas nyt 3 kk ja ensi kuun alusta syön 5mg vain joka toinen päivä. Toivon, että jouluun mennessä pääsen siitä kokonaan eroon. Edellyttäen ettei olotila ala taas paheta. Nyt olen ollut yllättävän aktiivinen ja jaksanut enemmän. Joskin mietin onko tämä taas hiipivää maniaa, koska samalla myös nukun tosi vähän. Tänäänkin heräsin taas viideltä enkä pystynyt nukahtamaan uudestaan vaikka makasin 1,5 tuntia vielä sängyssä. Sitten oli jo niin kamala nälkä, että oli pakko nousta.

Taidan mennä nyt suihkuun ja sen jälkeen miettiä mitä tämän päivän ohjelmaan kuuluu. Kissoille täytyy ainakin hakea ruokaa. Alkaa olla loppu. Niin on kyllä omat ruuatkin. Jääkaapissa on vain valo. Palailen myöhemmin kun ajatus kulkee paremmin. Mukavaa mökkipäivää sinulle AK.
🙂🌻

Hei Autiontalon kuunvalo!
Minä tunnen iloa siitä kun olet palannut tänne kitjoittamaan. Tunnen jotain kummaa rauhaa kun luen elämästäsi. Minulla ollut aika vaikeaa pakkoajatusten kanssa(liittyy siihen sairaanhoitaja-asiaan) mutta eilenkin koin pienen helpotuksen hetken kun mies antoi minulle Oxaminin. Mennää tänää toista kertaa miehen tädin luo jolla ryyppyputki ja itsemurha-ajatuksia. Puhuttiinpaljon. Vien hänelle Rukousystävä.lehtiä lainaksi. Anoppikin soitti ja kyseli miten sisar voi. Aamulla olin vapaaehtoismummoni luona ja hissi oli rikki ja ei päästy kävelylle.Juteltiin sitten ja juotiin kahvia. Aion varata lääkäriajan. Kysyn paljonko saan käyttää Oxaminia ja saako Anafranil annosta nostaa. Yritän taistella. Toivotan onnea laihduttamisellesi ja kaikkea hyvää myösmiehellesi.

Se niistä hyvistä ajatuksista laihtua. 😠 Suutuspäissäni ahdoin naamaani jäätelön ja kolme donitsia!
Kävin nimittäin kaupassa ja eräs mummo kiilasi minut kassajonossa melkein nurin ostoskärryllään! Oikeesti jotkut mummot ovat todella röyhkeitä! Tämäkin näki, että raahaan täyttä ostoskoriani kohti ainoaa kassaa, joka oli auki. Niinpä hän sitten katsoi asiakseen kiihdyttää melkein juoksuvauhtiin, että pääsi työntymään ohitseni kärryllään. 😠 Pulssi nousi taas kahteensataan kun mietin työnnänkö sen kärryineen huitsin tuuttiin. 🤕😠🙄 Olin jo sitä ennen saanut huonoa palvelua eläinkaupassa joten olin valmiiksi ärsyyntynyt. Ottaen huomioon paljonko työttömiä Suomessa on, en jaksa kuin ihmetellä mistä näille tympeille naamanorsunveellä - ihmisille riittää työpaikkoja. Miksi tollasia pidetään töissä, joita ei vähääkään kiinnosta oma duuni. 😑❓ Toisaalta en ymmärrä sellaista teennäisyyttäkään että jokaiselle asiakkaalle toivotetaan hyvää illanjatkoa, etenkin kun puhutaan elintarvikekaupan kassasta. Liika amerikkalaisuus ei sovi Suomeen. Siis tiedättehän sellaisen "oh how are you... you look great!" , ja itse tiedät kuitenkin näyttäväsi surkealle eikä toinen oikeasti kysy vointiasi tai kuulumisiasi halutakseen oikeasti kuulla niitä. *huoh* Sama juttu tää hyvää illanjatkoa -diipadaapa. Siinä vaiheessa kun olet maksanut ostoksesi, kassalle on aivan sama missä ja miten iltasi vietät.

Siinä sitten kassalla seisoessani haistoin aivan järkyttävän lemun. Ei siis mikään pilaantunut ruoka vaan joku muu kassajonossa seisova haisi niin pahalle että jouduin pidättää hengitystä. Hyi hitto! Pinttynyt hiki, lika, p*ska ja kostea vaate yhdessä. Ristus..... Eikö nää ihmiset haista itse mitään? Ehkä ei. Itse jos huomaan jonkun vaatteen haisevan pahalle (esim rintsikat ) liotan etikkavedessä ennen koneeseen laittoa. Sen jälkeen on taas raikkaat eikä löyhkää heti kun hikoavat ihoa vasten.

No mut joo. Harhauduin taas avautumaan. 😀 Oikeastaan piti kirjoittaa näistä valokuvista, joita ihmiset postaa Faceen ja Instaan ym. Onko sinulla AK julkinen FB-tili? Sata tykkäystä kuvasta on minusta valtavasti. Minulla on yli 400 kaveria Facessa, joista suurinta osaa ei taatusti minun kuvani kiinnosta. Parhaimmasta (kisa)kuvasta olen joskus saanut alle 90 tykkäystä. Se vaan todistaa sen, että suurin osa "kavereista" ei edes seuraa kuulumisiani. Facessa kun saa sen asetuksen, että älä näytä tämän käyttäjän julkaisuja uutisvirrassani. Kieltämättä olen sitä itsekin käyttänyt muutaman ihmisen kohdalla. En jaksa joka päivä lukea kuinka eräällä on aina kaikki huonosti, toisella taas on kaikki aina niin ihanaa. Joka viikonloppu pelkkää juhlaa. Jollain on joka päivä pelkkiä urheilupäivityksiä. Ei kiinnosta vähääkään... 😋
Nyt joku voisi kysyä miksi minulla on 400 kaveria, joista ehkä vain 50 seuraa kuulumisiani ja tykkää jutuistani, joita joskus laitan? Miksi nämä 350 roikkuu siellä, joita ei kiinnosta?

Mutta palatakseni kuviin. Älä AK usko, että kaikkien kuvat facessa on "Au Naturel". Väitän, että suurin osa niistä ihmisistä jotka tykkäävät jatkuvasti laittaa kuviaan tyrkylle eri asennoissa, on käyttänyt jonkinlaista kuvankäsittelyä. Kaikkiin älypuhelimiin saa esim ladattua sellaisen sovelluksen kuin You Cam. Sillä kuule tekee meikit ja korjaa naaman pienet virheet. Tai isommatkin, sillä esim nenän kavennus onnistuu nappia painamalla. Samoin kasvojen muodon muokkaus, huulien isonnus jne.... Mä olen ollut myös lapsellisen sinisilmäinen näiden kuvien kanssa ja postannut vain ehkä yhden tuhannesta otetusta kuvasta, joka on edes jotenkin onnistunut. Kunnes eräs ystäväni tutustutti minut erääseen Rouvaan. Kirjoitan hänet isolla kirjaimella, koska 56-vuotias kun on, ,oletin hänen olevan myös sen näköinen. Ja meinasin tippua tuolilta kun facessa tuli häneltä kaveripyyntö jossa kuvassa oli nainen, jota tyttäreni väitti 28-vuotiaaksi (kuvan perusteella )! Rouvalla oli kapeaakin kapeammat kulmakarvat, tuuheat irtoripset, vähintäänkin gaalajuhlaan sopiva meikki, rusketus, pinkit huulet joissa ylähuuli näytti botoxia nauttineelta. Tukka oli kahdella sivuponnarilla, päässä huivi ja pukeutuminen kuin 16-vuotiaalla! Otsarypyt ja silmänaluset oli blurrattu pois. Selasin Rouvan kuvat läpi ja lopulta löysin sellaisenkin kuvan, jossa kehuu Photoshopin keksijää. Ja oli siellä niitäkin kuvia joissa editointi oli mennyt pieleen, esim kulmakarva oli piirretty huivin päälle. 😀 Että siitä vaan kokeilemaan 🙂👍 siis youcamiä, ei kulmakarvoja huivin päällä. *heh*

Korjasin aurinkotuolini päällisen eilen. Nyt voin taas istua terassilla auringossa. Tämä päivä tuntuu menevän tosi hitaasti koska olen herännyt jo niin aikaisin. Nytkään ei ole oikein mitään tekemistä kun en halua siivotakaan. Yksi edellisviikonloppuun liittyvä asia olisi tehtävä mutta olen vitkutellut sen kanssa. En tiedä miksi. Ei vaan saa aloitettua.

Olen taas hermoraunio. Ja syynä on tällä kertaa Poju, kuinkas muutenkaan. 🙄 Poju muutti vajaa 4 kk sitten samaan taloyhtiöön, jossa minä asun. Asumme pihan eri puolilla, kumpikin omassa asunnossaan. Tästä on nyt kehkeytynyt sellainen ongelma, että Poju jotenkin mieltää meidän nyt "asuvan yhdessä", vaikka näin ei ole. Hänestä meidän pitäisi olla 24/7 yhdessä, öitä myöten. On loukkaantunut kun haluan olla omassa asunnossani, istua omalla pihallani, nukkua yöni rauhassa. Tästä samasta asiasta jauhetaan nyt vähintään kerran viikossa. Viimeksi taas eilen. Sitä ennen viikko sitten perjantaina. Jatkuvasti. Olen niiiiiin kyllästynyt joka Jeesuksen hetki perustelemaan sitä miksi haluan olla omissa oloissani. Olen yrittänyt miettiä onko tällä suhteella mitään tulevaisuutta kun tämä on tällaista vatvomista ja ongelmien löytämistä joka ikisestä asiasta ja joka päivä pitää olla jotain draamaa.

Eilen se draama alkoi taas ihan puskista. Olimme olleet Pojun kanssa useamman tunnin yhdessä eräässä paikassa, eikä ollut mitään kinaa tai eripuraa mistään. Kotimatkalla Poju suunnitteli lasten vientiä uimaan koska oli niin hyvä ilma. Sitten yhtäkkiä, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta tuuli kääntyi aivan toiseen. Syynä oli ilmeisesti se, että sanoin heippa ja kerroin meneväni tekemään iltapalaa ja suihkuun. Lähti siitä sitten suurinpiirtein mitään sanomatta kiviä mennessään potkien. Mitä ihmettä tein tai sanoin väärin? Tunnin päästä alkoi tekstiviestiä paukkua siitä kuinka on ongelma ettemme ole enempää yhdessä. Mitä ihmettä teen tässä tilanteessa? Lopetan koko suhteen? Mikään ei nyt tunnu olevan tarpeeksi.

Ja luultavasti siitä syystä, että illalla piti vielä hermostua saman asian jauhamisesta, näin taas unta exästä. Unessa kerjäsin jälleen hänen huomiotaan ja suorastaan tyrkytin itseäni hänelle. Ja itkin, kun hän vaan kertoili upeista mallikaunottarista, joiden kanssa on käynyt treffeillä ja mietti miksi minuun tuhlaisi hetkeäkään. Sanoi kuitenkin harkitsevansa ja unessa rukoilin häntä tekemään päätöksen. Onneksi näin ei ole live-elämässä. En IKINÄ sorru enää siihen että kerjään hänen hyväksyntäänsä yrittämällä olla joku muu kuin olen. Tai yrittämällä olla "parempi", koska exäni mielestä minussa oli aina joku asia väärin. Poju ei yritä muuttaa minua ihmisenä, mutta minusta tuntuu, että hän imee energiani kuiviin jatkuvalla läheisyydentarpeellaan.

Tämä aamu ei alkanut yhtään sen paremmin. Sama tekstiviestirumba saman asian ympärillä jatkui. Hermostuin ja aloin imuroida saadakseni muuta ajateltavaa. No, onnistuin sitten imuroimaan tyttäreni huoneen sängyn alta kynsilakkapullon imuriin! Eipä siinä mitään, mutta siellä se pullo nyt on. Putkessa, eikä liiku eteen eikä taakse! Loppui imuroimiset lyhyeen ja meni hermot uudelleen. Siinä sitten revin ja raastoin putkea, sorkin sukkapuikolla, hakkasin sitä lattiaan, sänkyyn ja mihin vaan mihin uskalsin. Ei irtoa. Siellä on! Teinitytön sängyn alunen on näköjään kuin musta aukko. Sinne voi kadottaa kaiken tampooneista irtoripsiin, kynsilakoista karkkipapereihin. Juomalaseista ja tyhjistä limskapulloista nyt puhumattakaan...

Mihinköhän suuntaan tämä päivä tästä vielä kehittyy...? Seuraavaksi ajattelin hakea ruohonleikkurin. Rikon varmaan senkin... 😠😋😎

Viikonloppu meni nopeasti ohitse. Poju oli lapsineen reissussa ja minulla oli taas omaa menoa. Olen eräällä kurssilla, joka ei kyllä liity millään tavalla työllistymiseen tai vastaavaan. Oli henkisesti raskas viikonloppu kun joutui miettiä niin paljon käsiteltäviä asioita, lisäksi oli hirvittävän kuuma koko ajan. Ilmastointi ei juuri toiminut ja sisälämpötila oli sama kuin ulkona. Tukahduttava. Hikoilin kuin porsas. Eilen illalla huomasin, että vasemman rinnan alle oli ilmestynyt vesikellomaista ihottumaa iso läiskä! 😯🗯️ Laitoin siihen hydrokortisonia mutta tuntui että vaan paheni. Tän siitä sitten saa kun on lihava lehmä, jolla utareiden alla muhii vaikka mitä. *yök*
Tänään ei onneksi tarvitse patsastella kireissä rintsikoissa. Istun nytkin terassilla puolivarjossa ja nautin lämmöstä ja auringosta. Naapurin ukkoa ei onneksi näy. On kai töissä. Ovat ilmeisesti muuttamassa lähiaikoina. Kuulin kun puhui pihalla kovaan ääneen puhelimessa asiasta. Hyvä vaan, että muuttavat!

Tämä viikko on täynnä ohjelmaa joten pitkästymään tuskin pääsen. Olen yrittänyt aktivoida itseni tekemään joka päivä jotakin. Siivoaminen on edelleen kesken. Sattuneesta syystä. 😀
Kelaan pitäisi lähettää läjä papereita. Yritän saada asumistukea ja työttömyyspäivärahaa sitä kautta sillä ansiopäivärahapäätös tuli kielteisenä takaisin. Kiitos vaan entiselle työnantajalle joka ei edelleenkään ole suostunut antamaan työtodistustani. Täytyy kyllä sanoa, että aika ihme pitää tapahtua, että enää menisin samalle työnantajalle töihin, vaikka kansallinen suuryritys onkin ja muitakin yksiköitä olisi kuin tuo, jossa olin. Ihan liikaa tuli paskaa niskaan viimeiset puoli vuotta siellä.

Milloin AK palaatte pysyvästi kaupunkiin sieltä mökiltä? Minusta on tosi ihanaa, että sinulla on ollut mahdollisuus viettää kesä siellä ja toteuttaa itseäsi oman jaksamisen mukaan. Kerroitkin viimeksi kuinka siellä saa olla oma itsensä eikä tarvitse olla ulkomaailmaan asettaman muotin mukainen. Täällä kaupungissa kun asuu niin kokee, että on jotenkin "pakko" meikata kun lähtee ulos ollakseen edes yhtään ihmisen näköinen. Voisin kyllä muuttaa jonnekin muualle. Rahasta sekin on kiinni.
Kirjoittele kun ehdit. Olet mielessä. 🙂🌻

Diagnoosia pukkaa. Mulla onkin vyöruusu! 😯🗯️😯🗯️ Hiton hienoa!

Voi Amassados! Ensin kiitän sydämestäni, että olet kirjoittanut tänne, koska se on minulle ihan sielunravintoa lukea kuulumisiasi ja ajatuksiasi! Olen todella pahoillani siitä, että sinulla on ruusu, mahtaa se olla kipeä.. Olen kuullut ketkä ovat sairastaneet sen, toivottavasti paranet pian. Olet kirjoittanut mielenkiintoisia ja värikkäitä, rehellisiä kuulumisia ja arvostan sitä. Valitettavasti itse en ole paljon voinut kirjoitella kun täällä mökillä on ongelmia yhä enenevissä määrin tuon sähköhomman kanssa ja puhelinta ei saa kunnolla ladattua ja kun akku on vähissä ei virta riitä kirjoittamiseen. Tämänkin kirjoitan todella pikaisesti, kun sain autosta ladattua virtaa kun kävimme kylällä ostoksilla. Listaan tähän pikaisesti kuulumisiani ja kirjoitan paremmin sitten kun olen kotona kaupungissa. Niin, olemme täällä mökillä vielä nyt syksylläkin, mutta kun ilmat huononevat emme tietysti ihan jatkuvasti. Talvi sitten kun tulee niin ehkä joulun vietämme täällä, mutta siitä ei vielä varmuutta.

Olen nauttinut elämästä täällä. Niin erilaista, rauhallista ja inspiroivaa tekemistä ja kaikessa luonnon läheisyys. Kesä oli ihana kun yleensä minun kesät ovat kauheita. Siksi olenkin ollut hieman haikea kesän loppumisesta ja syksyn alkaminen ahdistaa ja tuleva talvi. Tuntuu että kesällä minulla oli täyttä elämää ja syksy latistaa kaiken ja kaikki loppuu. Ei tietty pidä paikkansa. Kaikki tekemiset jatkuvat ja on syksyiset puuhat mutta siltä se vain tuntuu. Olen ollut suorastaan ahdistunut pari päivää. En ole pitkään aikaan tuntenut ahdistusta ja nyt olen tuntenut niin että tekisi mieli pitkästä aikaa ottaa rauhoittavaa kun aaltoina tulee mieleen ahdistavia ajatuksia eräistä asioista joita pitäisi hoitaa ja jotka herättävät pelkoa minussa. En haluaisi edes ajatella niitä, koska oikeasti minun pitää hoitaa niitä vasta maaliskuussa ensi vuonna mutta minä olen niin on onneton neurootikko että pyöritän vain päässäni niitä asioita ja tuntuu että ne pitää hoitaa nyt syksyn aikana jne. En tiedä miksi edes ajattelen koko asioita, liittyvät traumatisoiviin asioihin ja ahdistaa ja pelottaa minua. En pääse eroon niiden ajattelemisesta. Nämä ovat näitä minun ennestäänkin tuttuja pelkoja ja pakonomaista niiden ajattelemista. Syksy tuntuu tuovan ahdistusta, kuten kevätkin usein minulle. Se liittyy jotenkin ajatukseen että kesä on aina rauhallisuuden aikaa ja keväällä ja syksyllä tapahtuu paljon ja ne tuovat myös minulle tapahtumia ja alan jännittää että jotain ikävää tapahtuu ja ikäviä asioita täytyy hoitaa ja kohdata joita olen kesän voinut "pakoilla" ja lykätä, en tiedä saako tästä ajatuksestasi mitään tolkkua kun on vaikea kuvailla miten ahdistus liittyy juuri syksyn tuloon, pimeään ja asioihin jotka nostavat pelkoja minussa. Mutta yritän taiteilla ahdistusten kanssa, enimmäkseen olen kuitenkin ollut hyvällä tuulella, nauttinut täällä maalla olosta, toteuttanut itseäni. Hyviä asioita on myös, että olen laihtunut muutaman kilon koska täällä olen tehnyt paljon ruumiillista työtä ja kävellyt paljon ym. Ulkonäkö on ehkä hieman nyt kohentunut js se tietysti tuntuu helpottavalle. Mutta yhä tänään tiedostin kaupoilla kulkiessa että olen ikääntyvä ja se "näkymätön" nainen joka ei enää herätä kiinnostusta kuten ennen. Typerää mutta olen siitä hieman surullinen kun tiedostan että en ole enää yhtä hehkeä kuin vuosia sitten sen kanssa täytyy nyt vain alkaa elämään. En voi muuttaa itseäni nuoremmaksi enkä olla se sama enää koskaan. Mutta tajuan että pystyn vielä paljon parantamaan olemustani hoikistumalla lisää ym. Kaikki ei ole menetetty mutta niin hohdokasta ei enää tule kuin joskus oli. Tuntuuhan se pahalle että kun astuu johonkin tilaan niin ei enää saa pitkiä katseita ym. Ei paljon päät käänny.. Ei tämä vanheneminen mukavaa ole jos suoraan sanon en löydä siitä mitään hyvää. Minulla ja miehellä on ollut nyt myös uutta sutinaa makkarin puolella ja se on vapauttanut tunnelmaa ja minusts tuntuu hyvälle että mies jälleen osoittaa halua ja seks kiinnostusta minua kohtaan, ehkä myös hieman hoikistunut olemus on häntäkin piristänyt. Täytyy vain mennä päivä kerrallaan syksyä kohti ahdistusten kanssa ja pyrkiä pilkkomaan sitä milloin milläkin konstilla, vaikka sitten ottamalla rauhoittavaa tarvittaessa. Yritän niitä pelottavia asioita ratkoa pätkä kerrallaan jne. Jospa se taas siitä.. Nyt on pakko lopettaa, kirjoitan kaupungista sitten taas kun käymme kotona, tällä viikolla kuitenkin. Amassados, palataan taas ja voimia sen rosen kanssa. Ps. Eihän tämä saisi huvittaa mutta minullakin tulee hiki ihottumaa tai mitä lie kuumilla ilmoilla ison tissin alle ja työnnän sinne kortisonia🙂👍😎 eli ymmärrän senkin.