Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Saloka,
Kurjaa kuulla, että mökkireissu ei ollut onnistunut. Kyllä se olisi oikein, että voisit sanoa jos sinulla esim. jalka kipeä, etkä pysty kävelemään. Ei silloin pitäisi joutua minnekään lähtemään vaan saada lepuuttaa sitä. No, en halua puuttua teidän asioihin, mutta ikävä jos sinun on pakko kipeällä jalalla kävellä.
Minulla on tänään ollut hieman parempi päivä, mutta en tiedä mitä tuleva viikko tuo tullessaan ja yleensäkin tulevaisuus vain pelottaa.
Ymmärrän miltä tuntuu, kun haluaisi vain pois..
Voimia!
Tänään on sunnuntai ja tämän viikon loppu. Minulla on sunnuntaisin aina hieman haikea tunne, kun muistuu mieleen kaikki mukavat, pienet hetket mitä on viikon varrella ollut vaikka niitä ei nyt masentuneena niin montaa olekaan ollut.
Se mennyt viikko tuntuu kuitenkin kaikkine ankeuksineen jo tutulle ja turvalliselle. Maanantai ja uusi viikko sen sijaan tuntuu aina jonkin verran uhkaavalle kun ei voi tietää mitä silloin tapahtuu. Masentuneena sitä pelkää vain niitä huonoja asioita ja on varma, että vain huonoa tapahtuu. Normaalisti sitä odottaisi mitä kaikkea kivaa voi tapahtua.
Onhan tätä iltaa vielä muutama tunti jäljellä. Menen kohta suihkuun ja pesen hiusnaamion hiuksista. Eihän niistä hiuksista sen paremmat tule, mutta yritän nyt edes hoitaa niitä. Ja onneksi olen alkanut taas säännöllisesti suihkussa käymään vaikka se kuivaakin ihoani rasvauksista huolimatta. On kuitenkin minulle ja miehelle mukavampaa, että olen puhdas vaikka ei hän silloinkaan arvostellut vaikka en pahimmillaan käynyt suihkun alla melkein kuukauteen (joo, se oli kauheaa.. onneksi pesin itseäni kuitenkin kraanan alla ja käsisuihkulla joka päivä, etten varsinaisesti haissut, mutta kuitenkin.. onhan tuo pohjat)
Aurinko vaan jaksaa paistaa. Ensi viikoksi luvattu jopa 15 astetta. Sieltä ne lämpimät pian tulevat ja vaatteita täytyy alkaa keventämään. Minulle se on yhtä painajaista kun pitää laittaa liikakilonsa näytteille.
🙂🌻
Tuo kirjoitus Salokalle piti tietysti mennä hänen ketjuunsa, eikä tänne🙂🌻 Ihme sekoilua minulla nyt.
Jokin puu kukkii ihan tuossa lähellä ja ilmeisesti levittää siitepölyä suoraan meille. Mies kun on hetken parvekkeella niin alkaa aivastelemaan, astmaatikko kun on.
Minä en aivastele, mutta meinaa iho reagoida ja silmät. Aamulla heräsin silmät ihan turvoksissa ja rähmässä ja koko naama turvoksissa ja punoittaen. Olin sen näköinen kuin olisin ryypännyt kaksi viikkoa. Huh, parempi varmaan alkaa vaan allergialääkettä ottamaan uudestaan vaikka se väsyttäisikin.. ainakin tämän pahimman ajan ylitse.
Aamulla oli melko masentunut olo varsinkin kun olin niin kauhean näköinen. Hiuksista ei eilen lähtenyt suihkussa kaikki se rasva jonka laitoin naamioksi ja nyt on tukka ihan voissa uitetun näköinen, mutta en jaksa siitä välittää. Hiukset on mitä on ja siihen ei nopeaa vippaskonstia ole. Ikä myös tekee tehtävänsä, eikä hiukset ole enää kuin nuorempana. Yritän syödä vitamiineja, rasvoja ja juoda paljon vettä päivässä. Se nyt pätee muuhunkin terveyteen. Paino pysyy samassa 85kg vaikka en syö juuri mitään.
aamusta imuroin ja pyyhin pölyt. Nyt on tehtävä se joka päivä, kun alkaa pölisemään ulkona ja allergiat ei tykkää hyvää jos kotona on pölyistä. Sitten söin tonnikalaa ja ananasta ja sen jälkeen olenkin vain roikkunut tässä netillä.
Aurinko paistaa taas komeasti ja ikkunasta näen kuinka ihmiset ovat lenkillä koiriensa kanssa keväisen näköisenä. Itse en pysty kuvittelemaan itsenäni sinne kävelylle. En tiedä miksi. Pitäisi varata lääkärin aika, että saisi ne kilpirauhaskokeet otettua ja muitakin verikokeita. Saa nähdä mikä päivä saan sen tehtyä. Tänään on pakko soittaa erääseen paikkaan ja sitä en voi enää viivytellä yhtään. Yritän muistaa sen.
Kohta pistän kuulokkeet korviin ja alan kuunnella musaa Iphonesta.
Toden puhuakseni olen varautunut siihen, että tämä kesä nyt olisi se viimeinen kesäni kuten tämän ketjun otsikko sanoo. Olen niin paskana, että en voi elää enää pitkään. Totean sen vain ihan rauhallisesti. Mitään IM-puhetta tämä ei ole.
🙂🌻
Kuuntelen Oasiksen Supersonic.. Katselin samalla auringon valaisemaa maisemaa ja mietin, että sama tunne minulla on ollut jokaisen kesän alussa. Kummallinen sekoitus odotusta, kaipausta, masennusta ja luopumisen tunnelmaa. Huomaan, että vuosi vuodelta muistelen enemmän ja enemmän menneitä kesiä ja niiden muistot alkavat kultaantua. Välähdyksiä kesäistä kaduista, itse siellä jossain kulkemassa, nuorena ja positiivisena, hiukset liehuen, kauniina ja vailla masennusta. Ne masennusvuodet tulivat vasta paljon jälkeenpäin.. välähdyksiä minusta istumassa ex-mieheni kanssa mieliravintolamme kesäterassilla syömässä ihanaa kanaa ja juomassa cocista.. kun olemme syöneet kävelemme raukeina auringossa, käsi kädessä kotiin ja mielemme on huoleton.
Silloin minulla ei ole ongelmaa painoni kanssa, ei hiusten kanssa, eikä ulkonäön kanssa. Minun ei tarvitse hävetä itseäni tai miettiä olenko muiden silmissä ruma. Onnellista aikaa, kun koko elämä ja maailma on vielä avoinna. Täyttä elämää mielenkiintoisen työn ja ihmissuhteiden, sekä harrastusten ja luovien ideoiden verkostossa. Silloin en ollut masentunut kesäisin, kuten nykyään. En ollut koskaan masentunut. Olin elinvoimainen ihminen, josta pidettiin.
Nyt ei ole enää ihmisiä. Kaikki on kutistunut. On vain koti, mies ja minä. Minä ja päivät makuuhuoneessa. Päivät mitenkuten eteenpäin. Maisemat ikkunassa. Samaa maisemaa seuraan talvesta kesään ja syksystä taas talveen. Ei ole erityisemmin mitään mielekästä, eikä paljon tekemistä. Kaikki tapahtuva tapahtuu korvien välissä, ei reaalimaailmassa. Voisi sano, ettei minulla ole elämää. HANKI ELÄMÄ! Sehän on nykyään muotia heittää netissä jollekin.
Minulla on ollut vastoinkäymisiä, mutta myös itse tietoisesti olen kaventanut elämäni. Se voi tosin olla sitäkin, että elämänhalu ja motiivi elämästä on pikkuhiljaa kadonnut. Luulen eläväni, mutta todellisuudessa en elä vaan olen, eikä minulla ole elämää. En käy missään, enkä tee mitään.
Epäilemättä olen tämän yhteiskunnan hylkiö. Tarpeeton ja epäonnistunut ihminen, josta ei ole kellekään mitään hyötyä.
Olen unohtanut maailman ja maailma on unohtanut minut.
🙂🌻
Hei AK!
Sinulla paljon samansuuntaisi ajatuksia kuin minullakin. Minullakin on "vain " perhe ja koti johon linnottaudun koko päiväksi- Tosin kyllä senkin pitäisi riittää sillä onhan perhe se kaikista tärkein. Painaa vaan koko ajan ettei minusta tullut sairaanhoitajaa (minusta piti tulla psykiatrinen sairaanhoitaja) Osaisin ja kykenisin tekemään sitä vaikka heti jos vaan saisin- En tiedä miksen osannut tehdä päättötyötä. Kaikki harjoittelut suoritin ja olin niissä hyvä. Nyt tekee mieli tappaa itsensä. Olen muuten täällä osastolla perjantaina pääsen kotiin-
Arka ☺️❤️
Jotenkin ymmärrän hirveän hyvin sen, mikä tuska sinulla on siitä asiasta, että sinusta ei tullut psh. Jos se oli sinun kutsumustyö ja ahkerasti opiskelit ja tunnet, että sinusta olisi ollut siihen työhön niin onhan se asia.. menetys. Kuuntelin eilen radiosta ohjelmaa, jossa puhuttiin, että yleensä masennuksen taustalla on aina jonkinlainen menetys. Oli se sitten mitä tahansa. Sinulla se on ollut tuo työ-asia. Minä tunnista oman, nyt aikuisiällä tulleen masennuksen olevan myös menetyksen syytä. Mielessäni pyörii masentuneena se, että miksi minä sairastuin vakavasti niin pahaan tautiin ja se muutti paljon elämääni ja vaikutti mielenterveyteeni. Ajattelen mielessäni aikoja ennen sairastumista ja joudun kaiken aikaa huomaamaan, että se oli täyttä elämää siinä mielessä, että silloin minulla oli vielä luottamuksen ja perusturvan tunne elämässä. Kun joutuu uhkaan, että voi menettää henkensä niin sitä ei koskaan unohda. Voi yrittää olla ajattelematta, mutta ei se koskaan oikesti mielestä poistu ja luottamus elämään, sellainen kokonaisvaltainen on saanut kovan kolauksen ja siitä taas aiheutuu pelkoja. Pelot aiheuttavat minulle masennuksen jne.
Tänään fyysisesti huono aamu; silmät olivat melkein muurautuneet umpeen ja allergiaoireet pahat. Mutta mieli ehkä ei niin paha. Enemmänkin neutraali. Ajattele jos sinusta olisi tullut psyk.sh niin vaikka minä voisin olla sinun asiakas.. no joo, se oli sellainen ajatus.. Tavallaan ajattelen myönteisesti siitä, että olet nyt osastolla. Ehkä siitä voi olla jotain hyötyä. Saa ehkä vähän etäisyyttä asioihin, kun niitä tarkastelee muualla kuin omassa kotipesässä. Ja saa levätä ja syödä valmiista pöydästä vaikkei ne ruoat välttämättä niin herkkuja ole.
On minulla jatkuvasti mielessä kuoleman asiat tai ainakin välillä. Lähinnä ajattelen, että olisiko se helpotus lähteä taivaan kotiin. En ajattele IM vaan enemmänkin vain yleisesti, että olisiko kuolema vapauttava.
Kirjoittele Arka kuulumisia sieltä jos jaksat tai ainakin sitten kun jaksat. Olen ajatuksin mukana🙂👍
-----------
Tosiaan kuten Aralle sanoin niin allergia-oireet ovat nyt olleet tosi pahat ja mietin jo, että pitäisikö tilata aika lääkäriin ja mennä itseänsä näyttämään. Mutta, en kyllä kehtaa mennä edes terkkariin tämän näköisenä. Naama punaisena ja silmät turvonneena. Olen rasvannut naama ja otin allergialääkettä silläkin uhalla, että se väsyttää. Mihinpä tässä olisi kiire jos alkaa väsyttämään niin pistää lepäämään. Aamutoimet ja imurointi plus pölyjen pyyhkimen. Pyykkikone ja astianpesukone käyntiin. Mies on hermo romu, kun sillä loppui tupakat jo pari pv sitten. Polttaa muutaman tupakan päivässä vaikka on astmaatikko. Se ei ole hyvä asia, mutta en voi estää aikuista ihmistä jos hän itse on päättänyt niin. Polttanut penskasta saakka mikä on kyllä aika kauheaa. Siis jostain 12v asti ja nyt on 50v. On siinä tupakkaa palanut, hirveää. Itse en enää polta vaikka en nyt tiedä kuinka oleellisesti se mun elämään vaikuttaa, kun on näitä muitakin mielen ja kropan vaivoja ihan tarpeeksi. Vaaka sentään näytti minun laihtuneen 2kg. No, en kyllä ole syönyt käytännössä mitään. Tonnikaa ja ananasta eilen, sekä vettä 2 litraa ja kahvia 2 kuppia. Ja vitamiinit.. Ennen olisin laihtunut tuolla syömisellä hetkessä sen 10kg mutta en enää.
Alan tässä selvittämään eräälle fb-kaverille yhtä asiaa missä lupasin auttaa. Välillä mua kyllästyttää koko FB mutta pakko siellä vain on roikkua kun muuta elämää ei näköjään ole. Parempi sekin kuin ei mitään.
🙂🌻
Hei AK!
täällä osastolla ei ole hyvä olla. Mitään ei tehdä, aika menee makaamiseen ja tupakan polttamiseen. Lääkärikään ei keksi uutta aikoi lähettää päiväosastolle mutten halunnut. Bussimatkat maksaa ja ei sielläkään tehdä mitään. On se vaikeaa sekin kun lojuu kotona ilman mitään tekemistä. Ahdistus on kova. Minulla kaksi uutta lääkettä. Toivon että auttavat jotakin.
Arka,En minäkään ole tykännyt olla osastolla. Eihän siellä ole muuta kuin maata sängyllä tai katsoa telkkaria tai tupakoida. Hoitajat istuu omassa kopissa ym. Minä en halua mennä osastolle senkään vuoksi, kun en syö lääkkeitä ja siellähän niitä pakotetaan ottamaan. Niistä tulee niin kauhean huono olo, etten halua niitä enää. Voimia sinulle en osaa oikein muuta nyt sanoa☺️❤️
-----
Yllätys, aamulla imuroin ja join kahvia, sekä olin FB. Sitten pesin hiukset uudella shampoolla, joka ei sopinut minulle ollenkaan vaan kuivasi päänahan aivan korpuksi. Olin odottanut rahapäivää, että saan sen ostaa ja masennuin lievästi kun se ei sitten ollutkaan hyvä. Tympii tuollainen, kun jotain shampoitakin (puhun nyt apteekin tuotteista) on sataa eri laatua niin mistä voi tietää mikä sopii ja mikä ei? Sitten ostaa kalliin tuotteen ja se onkin epäsopiva. Kyllä v-tuttaa, sorry. Jätin herkutkin ostamatta että sain sen tuotteen. Nyt ei siitä ole hyötyä ja ei ole herkkuja. Otin illalla kaksi allergialääkettä ja se kait hidastaa minun tahtia tänään. Aamu meni ihan jees, mutta nyt ei ole oikein virettä vaikka hommia olisi kyllä vaikka kuinka paljon. Kait se on alettava vaikka siivoamaan, ettei mene aivan istumiseksi. Liha on uunissa ja mies tekee perunamuussin niin saa ainakin syödä kunnon annoksen ruokaa. Jospa siitä tulisi parempi mieli.
🙂🌻
Ruoka sentään oli hyvää.. Kaikki ihmiset joita näen tuosta ikkunasta lenkkeilemässä reippaina ja hoikkina ovat sen näköisiä, että niillä on paljon tekemistä ja menemistä kesäksi. Minulla ei ole mitään suunnitelmia, eikä menoja tiedossa. Kukaan ei tule minun luokse, enkä ole itse menossa minnekään.
Kait vietän koko kesän täällä makkarissa ja kuuntelen musiikkia. Niinhän minä olen viime kesät viettänyt. Ainakin ne helteisimmät ajat kun en tykkää mennä minnekään. Ei ole mitään odotettavaa. Miten voi elämä olla näin tyhjää? Tai voihan se jos siitä tekee näin rajattua.
Huoh..
Melko tahmeissa liejuissa tarvotaan..
Ei suo lohtua ulkona paistava aurinko, eikä tuulen ujellus nurkissa. Sellaista apatiaa ja alakuloa. Robottina yritän tehdä normaalit asiat. Mies kävi aamulla kaupassa ja sekin alkaa mietityttämään, että kuinka vajakki sitä pitää olla, ettei 37v nainen pääse kauppaan vaan miehen pitää aina käydä.. jo monta kuukautta samaa. Eikä siihen auta, että päätän vain mennä. Ei toimi. Minä en ole sellainen, että päättäisin ja sitten tekisin. Olen joku inspiraatioihminen ja jos sitä inspiraatiota ei tule niin sitten ei..hirveää. Tavalliset imuroinnit ja pölyt olen tehnyt. Juonut 2 kuppia kahvia ja syönyt aamiaiseksi.. kaksi pikku pullaa, hah. Puntari näyttää paino pudonnut 2kg mutta olenkin ollut syömättä joten eipä tuolla merkitystä. Ja muutenkin, kilo sinne ja tänne.. kun pitäisi oikeasti saada 20kg pois, joka ei taida koskaan toteutua.
Mies lähti hoitamaan eräitä asioita ja olen yksin kotona. Huomaan, että kun jään yksin, eikä kukaan ole seuraamassa niin muutun paljon aktiivisemmaksi. Tein pöydälle asetelman ja kuvasin sitä. Lisäsin sen FB ym. Onhan sekin jotain. Oma ulkonäkö oksettaa. Otin vahingossa kuvan itsestäni. Siis kauheaa.. Huvikseen muokkailin sitä ja huomasin, että käsittelemällä siitä kuvasta saa aika ok, hah hah. No, poistin sen äkkiä ja yritän olla ajattelematta koko ulkonäkö asiaa. Huomaan ,että jos on jotain mielekästä tekemistä niin ei koko ajan mieti itseään. Pitäisi vain useammin olla jotain mielekästä, mutta kun ei tahdo keksiä kun ei oikein mikään huvita.
Olen tajunnut sen, että inhoan tätä paikkaa jossa asumme. olen sanonut sen ennenkin. Siis tätä kaupunkia. Siksi en halua lähteä minnekään kotoa. Liian iso kaupunki, liikaa porukkaa ja ihmiset kiireisiä ja pinnallisia, just sitä nuorta sporttiporukkaa, joo, en kuulu joukkoon. Tunnen itseni joksikin 1800-luvun ihmiseksi ajatuksiltani ja elintavoiltani.
Mutta, ei voi muuttaa joka vuoden välein. Ajatuskin taas uudesta ja vieraasta paikasta kammottaa.
Taidan jatkaa kotityörobottina ja sen jälkeen varmaan roikun vain netissä. Onneksi tänään on hyvää ruokaa.
🙂🌻
ropotti täälläkin näpyttelee näitä näppäimiä. Tekemistä olisi paljon, mut... Sain mä sentään soitettuu röntgeniin ajan ja käytyy kaupassa ja apteekissa. Muuta en varmaan tänään teekään. Unohin huuhteluaineen, joten ei tarvii pyykkiä pestä. Ruoka on onneks jo valmiina, kuhan lämmittää. Tyttö pääsee kohta koulusta.
Mut ei tämä päivä näin aurinkoinen ole ollu. Tuntuu että kaikki tänään yrittää lannistaa mut maanrakoon. Että mikään ei onnistu yms.
Saloka☺️❤️
Kumma kyllä auringon paiste ei enää ahdista minua. Jokohan se ahdistus sen suhteen meni ohitse. Alkaako sitä pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että kesä tulee. Tosin itse kesään liittyy monenlaisia probleemia, kuten mitä laitan päälleni ym. mutta kait ne asiat taas jotenkin hoituu kun on hoitunut tähänkin asti. Mutta auringosta olen alkanut melkein nauttimaan.
Muutenkin ei ole nyt ollut niin tympeä herätä, eikä olo niin masentunut. Tiedän siihen syynkin. Facessa on muutama kaveri joille olen saanut olla ehkä jollain lailla tukena ja se heiltä saatu palaute, että olen ollut hyvä ja tarpeellinen ystävä niin se on nostanut mielialaani, että voi tuntea olevansa edes millin verran tarpeellinen jossakin, jollekin.
Mutta muuten on kyllä töhkeää edelleen, tarkoitan asioiden hoitamiset ym. lykkään niitä koko ajan. Sain sentään soitettua ja varattua ajan psyk.polin lääkärille Kelan lausuntoa varten, kun nykyinen kuntoutustuki loppuu heinäkuun loppuun. Kait sieltä tulee taas vuosi lisää..
Tänään täytyy siivota. Ja päätin että tilaan pizzan kotiin tänään kun tekee niin mieli pizzaa. Paino on laskenut 3 kg sillä keinoin että olen aina 1-2 päivää melkein syömättä ja sitten syön jonkun tukevan aterian ja sitten taas olen syömättä tai siis syömättömyys nyt tarkoittaa esim. 2 kuppia kahvia, mustikkarahka, yksi makkara ja 2 litraa vettä päivässä.
Nyt tuo auringonpaiste näyttää kauniille ja haluaisin mennä siihen makaamaan ja ruskettamaan itseäni.
Hyvää Launtaita kaikille🙂🌻
Hei, AK!☺️❤️
Mullakin on loppumassa hoitotuki, toukokuun loppuun. Sain juuri lääkärin lausunnon. Omat paperit olen kirjoittanut ja tulostanut. Odotan vielä tietoa parista reseptistä, onko ne mahdollista kirjoittaa. Ensi viikolla vien paperit KELAan ja toivon, että ratkaisevat sen pikaisesti. Saisi sitten kesäkuullakin rahaa...
Aurinko paistaa täälläkin. Ei ahdista, mutta uloskaan en mene. Parvekkeen ovi on auki sisälle. Parvekelasit kuitenkin kiinni. Käyn aina välillä katsomassa, miten köynnöskasvit kietoutuvat tukien ympärille. Nähdä jonkin elävän...
Mun olo on aika hyvä. Mutta kun tässä heräilee (nukuin tosi pitkään) niin huomaan, että masennusta on. Haluaisin jopa sairaalaan. Siltä osin olo ei enää olekaan hyvä.☹️
Toivon sinulle kuitenkin hyvää päivän jatkoa!🌻🙂🌻
Hei AK Jardin Prive ja muut!
Minulla eläke toukokuun loppuun, en tiedä jatkosta. Joku lausunto Kelaan mennyt onko sitten jatko vai mikä. Vaikea sopeutua eläkkeellen. Ystävä lohdutti ja sanoi että olen aika vanha jo ja voin olla eläkkeellä. Itse haikailen töihin, mutta en henkilökohtaiseksi avustajaksi, on raskasta työtä. Ei kai muuta työtä saa. Minulla on lääkäriaika 4.5. Haluaisin terapiaan, en tiedä antavatko eläkeläiselle.