Taas uusi maanantai ja uuden viikon alku. Alku mihin? En vaan tiedä. Päivät tuntuvat olevan ihan samanlaisia ja elämä jumiutunut näiden seinien sisään. Ei vaan pysty, ei saa aikaiseksi. Mielessäni suunnittelen ja teen, toteutus vaan jää aina uupumaan. Mielessäni juoksen lenkkejä ja laihdutan, todellisuudessa välttelen vaa'alla käyntiä tietäen taas lihonneeni. Hienoa elämää. Rahat on loppu. Taas piti nostaa luotolta, jotta olisi edes jotain millä elää.

Olen miettinyt AK tuota sinun äkillistä halua omaan lapseen. En pidä sitä mitenkään omituisena, saati hulluna päähänpistona. Lapsi tuo kyllä sisältöä elämään. Voisin kirjoittaa pitkän tarinan siitä minkä älynväläyksen johdosta itse päädyin äidiksi melkein teini-ikäisenä. Näin jälkeen päin asiaa pohtineena olen tullut siihen tulokseen, että pelkäsin aikuisuutta ja yritin lapsen avulla paeta todellisuutta. Jätin koulun kesken, koska olin jo silloin ahdistunut. Tunsin etten ole kenenkään kaveri, ja ettei minulla ole ketään muuta kuin silloinen poikaystäväni, joka tahtomattaan sitten joutui lapseni isäksi. Se suhdehan ei tietenkään sitten kestänyt, mutta lapsen sain ja hän on nyt parikymppinen aikuinen. En tiedä miten elämäni olisi mennyt jos olisin tuolloin saanut oikeanlaista apua ahdistukseeni.

Vuosi sitten vaikean eron jälkeen itkin sitäkin, että annoin ex-miehelleni parhaimmat vuoteni ja hän vei minulta kaiken. Myös nuoruuteni ja mahdollisuuteni perheeseen, koska ei itse halunnut lapsia. Nyt kun täytin 40 v olen surrut sitä etten enää voi (en uskalla) tulla raskaaksi ja kaikki se elämä on minulta lopullisesti suljettu pois. Asia ei ole minua vaivannut kertaakaan aiemmin parisuhteeni aikoihin, mutta nyt olen sitä surrut. Eräs harrastukseni kautta tuttu sai esikoisensa vähän aikaa sitten 39-vuotiaana. Vauvaa pitäessäni sylissäni tiesin kuitenkin, ettei minusta ole enää elämään lapsen kautta. Olen sen kerran tehnyt ja nyt yritän löytää itseni ja sen kuka minä olen. ☹️
Toivon sinulle AK onnea vauvaprojektiin jos siihen päätät ryhtyä. Kannattaa kuitenkin alkaa selvitellä asioita jo melko nopeasti, sillä mitä enemmän meillä naisilla on ikää, sen huonompilaatuisemmiksi munasolumme käyvät. 😯🗯️

En ole saanut kotona oikein mitään aikaiseksi. Auton katsastin viime viikolla. Se meni onneksi läpi. Poju sanoi katsastusmiehen hurmaantuneen silmistäni, koska ei ollut muka huomannut sellaisia vikoja, joita tiesin siinä olevan. 😀😎 Onneksi olin meikannut. 😋
Yritin viikonloppuna siivota vähän ulkovarastoa, mutta jäi puolitiehen voimien hiipuessa. Ikkunatkin pitäisi pestä. Ovat ihan kamalan likaiset ja sen huomaa nyt joka päivä entistä selvemmin kun aurinko paistaa. Pesettekö te muut ikkunoita joka kevät tai useammin? Miten ne voivat muka pysyä puhtaina kaupungissa, jossa jo pakokaasut likaavat kaiken?

Jos eilen oli huono päivä, tänään on ollut vielä huonompi. Olen jostain syystä ajatellut paljon ex-miestäni ja niin sairasta kuin se onkin, ikävöinyt häntä. En voi ymmärtää miksi kaipaan häntä, koska järjellä ajatellen en ikinä haluaisi takaisin entiseen suhteeseeni. Ja ihminenhän ei muutu ellei sitä omasta tahdostaan halua. Ex-mieheni on omasta mielestään maailman kaikkeuden upein olento ja lahja kaikille naisille, joten hän ei tule muuttumaan. Miksi kaipaan häntä... en tajua.

Pojun läsnäolo ahdistaa. Lähdemme viikonloppuna pienelle matkalle ja ehkä tietoisuus siitä, että "joudun" olemaan hänen kanssaan pääsemättä pakenemaan omaan rauhaan, on ahdistavaa ja tekee minut levottomaksi. En kaipaa elämääni muutoksia ja väsyn sosiaalisissa tilanteissa. En jaksa olla koko ajan iloinen ja herttainen hymyilijä. Haluan olla omassa rauhassani. Tällä hetkellä myös tuntuu, etten halua mitään kosketusta enkä läheisyyttä. Yritän rakentaa elämääni oman pääni sisällä ja sen kuukauden takaisen tökkimisyön jälkeen en ole halunnut edes halata koko ihmistä. Tiedän, että pääni sisällä on joku pahasti vinksahtanut, mutta minkäs teet. En osaa korjata itseäni. En pysty pakottamaan itseäni olemaan yltiörakastunut ja olen kiusaantunut kun Poju tuijottaa minua rakastuneilla koiranpennun silmillään. Miten ihmeessä olen ajautunut tähän tilanteeseen? Pahinta kaikessa lienee se, että Poju uskoo meidän olevan match made in heaven ja yhdessä hamaan hautaan saakka. Minä taas hädin tuskin näen huomiseen...

Mikä sinun vointisi on AK? Ihailen tarmokkuuttasi pitää kuitenkin koti siistinä, vaikka muuten auringonpaiste masentaa. Minä en saa edes tiskejä tiskattua. Imuroinnista ei kannata tässä edes puhuakaan.

Kiitos Ystävät☺️❤️

Pari päivää on ollut tosi huonoa. En ole jaksanut kirjoitella, enkä tehdä oikein mitään. Häpeän itseäni kun jumitan vaan tässä sängyllä ja surffailen netissä tai jumitan facessa. Ajattelen koko ajan, että "nouse ylös, imuroi, siivoa, siisti itseäsi, ole reippaampi" mutta silti vain tunnista toiseen, en tee mitään, aina katson kelloa, että ahaa, tunti mennyt taas. Päivät menee nopeasti. Aamu on hankalaa ja kun pääsee johonkin eloon niin onkin jo iltapäivä ja kun tulee parempi olo on ilta ja pitää mennä nukkumaan.

Nyt on taas se vaihe, kun ei jaksaisi edes itseään pestä, eikä jaksa välittää ulkonäöstä. Mitäpä se merkitsee kun on kotona kaikki päivät. No, pesen itseäni, mutta siihen se sitten jää. En jaksa näyttää fiksulle. En syö mitään tai syön aivan tyhmää. Mitä väliä, kun paino junnaa samassa 85kg. Olen 10kg painavampi kuin viime vuonna. En jaksa enää yrittää väkisten. Olkoon. yritän vain, ettei paino enää nousisi. Haaveilen siitä, että saisin 20kg pois mutta näyttää, että niin ei koskaan käy. Katsoin vanhoja kuvia, muutaman vuoden takaa. Olen näyttänyt tosi hyvälle, enkä osannut edes silloin arvostaa tai nauttia siitä. Silloinkin mielestäni näytin vialliselle ja vaikka mille. No, nyt on ulkonäkö oikeasti pilalla mutta olen liian turtunut sitäkään suremaan. Kauhulla ajattelen sitä päivää kun pitää lähteä kotoa jonnekin. Mitä hittoa laitan päälleni? Vatsa ja reidet ja takamus on niin isot, ettei minun mikään vaate mahdu kunnolla. Eikä ainakaan mikään kesävaate. Jotain pitäisi ostaa, mutta en jaksa, kehtaa, voi mennä minnekään edes ostamaan niitä ja en tiedä mistä löytäisin, enkä jaksa alkaa summassa etsimään. ehkä tilaan netistä, en tiedä.. kauheaa, nyt on jo huhtikuun puoliväli.. ihan pian on toukokuu ja kesä. En halua, enkä pysty ajattelemaan.

Peilistä katsoo kalpea, lihava, löysä, väsynyt ihminen. Silmät tuijottaa päässä ilmeettömänä. Eilen otin huumelääkettä ja otin lisää. Ilmeisesti otin överit ja aamupäivän oksensin varmaan kymmenen kertaa, olo oli kauhea jne. Sitä lääkettä en enää ota tai en ainakaan liikaa. Olo on vaisu ja sellainen, että en tiedä miten jaksan ja haluanko enää edes elää. Jaksanko enää? Tuskin jaksan miehellekään paljon puhua. Onneksi kuitenkin välillä ja onneksi hän ymmärtää. En ole syönyt vielä mitään. Tai no, muutaman karkin ja kaksi keksiä. Mutta mitään ruokaa. Vatsassa on inhottava olo. Ei tee mieli mitään. Samalla on huono omatunto. Mies on niin hyväluonteinen, siisti, aikaansaava, vakaa, hyvän näköinen. Mitä pahaa hän muka on tehnyt, että on saanut tällaisen epävakaan vetelyksen ja turvonneen, epäsiistin puolisokseen, jota vielä joutuu palvelemaan. Käymään kaupassa, tekemään ruokaa, hoitamaan asioita. Tiedän, että moni nainen ottaisi hänet mielihyvin itselleen ja tunnen huonoa omaatuntoa. Pitäisi olla hänen arvoisensa. En tiedä mitä minussa on sellaista, että hän pysyy yhdessä kanssani. Itsestä tuntuu, että olen tuonut vain vuoristorataa hänen elämäänsä.

Ei minusta ole kodin hengettäreksi. Näytän ihan hengettömälle. Eilen eräs mies kehui facessa kauniiksi. Minulla on kuva viime vuodelta. Olihan se tavallaan kivaa, mutta kaikkiahan siellä kehutaan. Sellainen kohtelias tapa ja minusta se on ihan hyvä, että ihmiset sanovat toisiaan kauniiksi. Lämmittäähän se mieltä kun suomalaiset on muutenkin niin huonoja kehumaan. Kyllästyttää vähän facekin. Ei minulla ole sinne (ainakaan tänään) mitään sanottavaa, enkä viitsi mitään kuviakaan nyt laittaa. tarvisi jonkun inspiraation ja itsestä kuvia lisää vasta laihempana.

Anteeksi, että en jaksa tänne nyt oikein vastailla vaikka olette kirjoittaneet mielenkiintoisia. Olette tärkeitä kuitenkin ja luen kirjoituksenne ja ajattelen teitä.

Yritän kerätä voimia. Inhoan kun katson ulos tai itseäni. yritän olla katsomatta minnekään.

Kauhean masentunut mieli tulee aina kun esim. facessa erehtyy katselemaan entisten nuoruuden kaverien, luokkakaverien ja muiden profiileja. Siellä on samat jaot yhä. Ne, jotka aikanaan olivat suosittuja ovat sitä yhä. He, ketkä eivät olleet suosittuja niin heitä ei näy siellä. Mietin minne (me) kaikki kiusatut ja syrjityt olemme päätyneet?

Olen etsinyt toisten ei-suosittujen profiileja. Niitä ei koskaan löydy. Ehkä he eivät halua tulla esille, edelleenkään. Olisin halunnut nähdä heistä monien profiilit ja kertomukset elämästään sen sijaan, että näen vain näitä suosittuja.

Suositut ovat vieläkin ystäviä keskenään. Samat porukat kuin koulussa. He jatkoivat opiskelujaan, menivät töihin, perustivat perheitä, rakensivat omat talot. He tuskin edes osaavat ajatella kuinka tuhoisat seuraukset heidän systemaattisella kiusaamisellaan oli esimerkiksi koko minun elämän silloin ja loppuelämän kannalta.

Silloin halusin vain epätoivoisesti olla niin kuin muutkin. Hyväksytty. Mutta vaikka sanoin tai tein mitä niin aina olin tyhmä ja idiootti ja tietysti ruma. Mikään noista ei oikeasti pitänyt paikkaansa. Iltaisin itkin ja kirjoitin päiväkirjaan, että haluan kuolla. Pelkäsin joka ikinen aamu mennä kouluun. Ja aina sain paskaa niskaan. Ne päivät kun minua kiusattiin vain vähän olivat juhlaa ja päiväkirjassa olin aivan onneni kukkuloilla kun toivoin, että vihdoin kiusaaminen loppuisi, mutta ei.. ei se loppunut. Väsyin niin, että yritin tappaa itseni. Sitten ylä-aste loppui ja siitä alkaen olen vältellyt näitä kiusaajiani. Pian kaksikymmentä vuotta. Ja vieläkin pelkään heitä koko sydämestäni.

Heillä on suuri osuus siihen, että elämäni lähti sivuraiteilleen.

Hei AK!
Minuakin painaa sama asia että tuntuu että en ole tarpeeksi hyvä miehelleni vaan että hän ansaitsis paremman. Samoin siis on siinä suhteessa asiat täälläkin. Joutuu munkin mies kantamaan paljon vastuuta tästä arjen sujumisesta esim. raha-asioiden ja kauppa-asioiden hoidosta. Mutta tehdäänhän me kumpikin aika paljon kotitöitä silti, laitetaan ruokaa ja siivotaan. Sinä varsinkin siivoat paljon. Siinä suhteessa ollaan erilaisia että minulla ei mee päivät nopeasti vaan ne tuntuu tosi pitkiltä. Sitten on tämä vielä kun ei saa yöllä nukuttua. Luulen muuten että olet ihan kaunis niin kuin facessa joku sanoi, sinulla vaan masennuksen takia on tuo tunne että et kelpaa itsellesi. Mulla on tuo sama 20 kiloa ylipainoa kuin sullakin. Tuntuu etten syö paljoa mutta en silti laihdu. Mun pitää tänään mennä terveysasemalle kun tulehdusarvo on 60 ja psyk.polin lääkäri käski mennä. En tunne olevani fyysisesti sairas. Saa nähdä joutuuko taas meneen labraan. Hyvää torstaipäivää ja loppuviikkoa sinulle ja miehellesi!

Kiitos Arka 🙂🌻

Tänään hieman parempi. Aamulla kyllä vähän väsytti mutta ei niin paljon. En ottanut illalla allergialääkettä kun mielestäni se väsyttää. Aamuisin kyllä silmät rähmii ja nenä on hieman tukkoinen eli huomaa, että pölyt ja siitepöly lentää ulkona. Tuleehan sitä sisällekin tuuletuskanavia ja ikkunoita kautta, vaikka pyyhinkin ja imuroin niitä melkein joka päivä mutta koneellinen ilmanvaihto on sellainen, että asunto on sen vuoksi pölypesä. suodattimet on meillä tuloilma-aukoissa, mutta ei ne tarpeeksi auta. No, se on tylsä aihe ei siitä sen enempää. Tosiaan oli vähän parempi olo aamulla ja päätin, että tänään en koko päivää roiku netissä ja facessa mitään tekemättä. Imuroin sitten jo aamusta, tosin mies auttoi siinä ja tein kotitöitä. Syönyt en ole kuin yhden mustikkarahkan ja kaksi kuppia kahvia, mutta ei ole oikein nälkä ja eihän tässä mitään kulutakaan kun ei ulkoile. aamulla oli ihanan pilvistä ja hämärää, mutta nyt taas aurinko killottaa. Tunnen itseni pahan ilman linnuksi kun valitan auringosta, mutta jos masentuu keväällä auringosta niin eihän sillekään mitään voi. Tosin en ole varma onko minulla mikään kevätmasennus vai painaako mieltä vain muutamat asiat, kuten olen sanonut, en saa niitä selvitettyä ja se taitaa masentaa. Mutta kyllä siinä vähän on osuutta tällä keväälläkin ja valon määrällä, se pahentaa. En ole ottanut sitä huumelääkettä kun siitä tuli niin paha olo. yritän olla ilman sitä. En kyllä ole ottanut rauhoittaviakaan. Yritän olla ilman. Olen facen kautta löytänyt uuden juttukaverin, jonka kanssa viestitelty, puhuttu myös mt-asioista. Vähän piristää mieltä ja tuo vaihtelua. Se kaveri on mies mutta ei se haittaa. Hän tietää, että olen naimisissa ja mies on saanut myös lukea meidän viestienvaihdon eikä ole mustasukkainen koska en salaa mitään. Olemme vain juttukaverit. Mies siis minun oma mies on kyllä niin ihana kun ei tuostakaan ole mustasukkainen tai yritä estää. Minä itse olen valitettavasti hyvin mustasukkainen luonne, eikä se piirre parane vaikka olen yrittänyt. Häpeän sitä piirrettä, mutta se tulee lapsuuden traumoista ja myös liittyy epävakaaseen ph. Sitäkin mies on saanut minulta kokea, jopa sairaalloisessa muodossa ja on senkin kestänyt vaikka se on puolisolle kauhean raskasta. yritän parhaani, että en olisi sellainen ja jonkun verran olenkin edistynyt mutta en tarpeeksi. Ulkonäön koen taas kauheaksi ja olisi jo aika suihkuunkin mennä. hiukset alkaa olla likaiset ja ihoa pitäisi rasvata, mutta se vaan tuntuu että sitä en jaksa. Taitaa mennä huomiselle. Psyk.polille on tänään soitettava ja tilattava ensi kuulle aika lääkärille uutta lausuntoa varten Kelalle kun nykyinen kuntoutustuki loppuu heinäkuun loppuun ja olen oppinut että paperi on saatava Kelaan menemään kahta kuukautta aikaisemmin että ehtivät sen käsitellä. yritän tänään nauttia paremmasta vireestä kun en tiedä kauanko se jatkuu. Olisi kirjakin luettavana Raija Orasen uusin jota odotin varauksesta kaksi kuukautta mutta nyt en jaksa keskittyä siihen. Päivä kerrallaan eteenpäin ei tässä muuta voi🙂🌻

Ulkona on aurinkoista ja hiljaista. En tiedä missä kaikki ovat. Yleensä on vilkasta. Tämä päivä on mennyt aika hyvin tähän saakka. Nyt alkaa mieleen hiipimään tyhjyys ja alakulo. Mieleen pyrkii ahdistavia ajatuksia, kuten kuolemasta ym. Mietin olenko hengissä vielä kuinka kauan. Tuntuu ahdistavalle, ettei voi tietää kuinka paljon elämää on jäljellä. Vaikka eihän sitä kukaan meistä tiedä ja miksi edes mietin tällaisia..

Sanotaan, että kuoleman pelko on elämän pelkoa. Minä pelkään kait molempaa. Pelkään kuolemaa, mutta pelkään myös elää tätä elämää. Ja tämä, että päivästä toiseen samaa rataa pelkojensa kanssa. Tuntuu raskaalle ja itku pyrkii kurkkuun. Haluaisin niin kovasti olla sellainen kuin joskus olin; eläväinen, hyväkuntoinen, positiivinen, toimelias. Ei tulisi mieleenkään näyttäytyä tällaisena kellekään, joka on viimeksi nähnyt minut sellaisena kuin ennen. Haluaisin melkein vetäytyä jonnekin mökkiin yksikseni makoilemaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Tuntuu, että kaikki äänet ärsyttävät ja ottavat korviin, mutta toisaalta täällä hiljaisuuskin ahdistaa. Kaipaan luontoon. Saattaa olla, että sisimmässäni inhoan tätä suurta kaupunkia, jossa nyt asun. Täällä ei ole kodikasta ja täällä ihminen helposti masentuu, luulen niin. Ehkä en tykkää asua kerrostalossa vaikka tämä talo onkin ihan ok. Ehkä se kuitenkin on sama homma asun sitten missä tahansa niin tulee kausia kun masennun ja ajattelen itsetuhoa. Muistan niin olleen jokaisessa asumassani paikassa vaikka olisivatkin olleet viihtyisiä.

Nyt meni hämäräksi ja sataa kaatamalla. Tykkään tällaisesta...

Aurinko paistaa. Masentaa. Päätin juuri, että en mene tämän näköisenä minnekään. Siis en minnekään. Miten minusta on tullut tällainen?! En kestä. Syön sushi-aterian ja otan rauhoittavaa.

*hali*

Mä en jaksa miettii minkä näköinen enää oon. Hiukset on ku pellellä. yritän niitä pitää letillä,mut ne on ni takussa ku voi vaa olla. Kuivat latvat, enkä päässy tässäkään kuussa kampaajalle. Äiti käski eilen vaihtaa vaatteet, jotka oli su asti ollut 24/7, pikkarit oon sentään vaihtanut.

Ilmeisesti menen iltapäivällä kohti mökkiä. TOivon että saan siellä levätä ja olla omissa maailmoissa. Ettei äiti pompottais ja höyryis joka suuntaan. Ettei tyttö tappelis koko aikaa.

Hei, AK!☺️❤️

Mä oon ollut viime aikoina hirvittävän väsynyt. Jaksan päivässä yhden projektin, yleensä. Sitten en saa enää aikaiseksi kuin kotihommia. Mulle pyykinpesu on helppoa; senkun heittää pyykit koneeseen ja laittaa myöhemmin kuivimaan. Ja tiskaaminenkaan ei ole vaikeaa, vaikka teenkin sen vain harvoin, niin tiskattavaa riittää. Mutta esim. siivoaminen ei suju. Eilen laitoin kukkia, ja siihen se jäi. Tänään pitäisi käydä kaupassa, tai sitten juon kahvini mustana.

Hoitajan kanssa oli puhetta tästä väsymyksestä. Hän ei pitänyt sitä mitenkään ihmeelisenä. Mulla on sen verran paljon sairauksia psyyken lisäksi, ettei ole ihme, että väsyttää. Suurimmaksi syylliseksi tähän väsymykseen laittaisin kuitenkin tuon masennuksen.

En tiedä, mitä ajattelen kuolemasta. Nyt vain elän ilman sen suurempaa intohimoa elämään. Olen elossa, en elä. Mitä mieltä tällaisessa on?😑❓ Ehkä tässä vielä joskus löytyy syy elää.

Toivon sinulle voimia päivääsi! Paljon!😍

Masentunut olo. Aamulla satoi lunta ja nyt aurinko paistaa. Yhtä epävakaa kuin minun mieli. En tajua miksi en saa asioitani hoidettua. Olisi muutama asia, joita vain venytän päivästä toiseen kun en saa niitä tehtyä. Kyseessä on virallisia asioita, puheluita ym. Ihan pieniä asioita, mutta en vain saa tehtyä. Saatan aamulla ajatella, että tänään teen ne ja sitten huomaan, että on jo iltapäivä ja sitten ilta ja taas unohdin koko asian. Siis ihan unohtelen asioita.. taidan olla tosi masentunut. Ja miten hiljaa tämä masennus taas hiipi minuun. En tajua. Vasta kuukausi sitten olin vielä ihan hyvässä jamassa ja nyt näin..

Taas samanlaista kuin aina kun masennun.. aamulla vaikea herätä ja nousta.. sitten kun saan aamutoimet tehtyä niin jään sängylle jumittamaan netin ja facen yms. kanssa, enkä saa oikein mitään koko päivänä aikaiseksi. Kun olen normaalissa vireessä niin mielestäni olen kohtalaisen aikaansaava.. lisäksi mieliala on sellainen puuroinen, innoton, ärtyisä, itkuinen ja jopa itsetuhoajatuksia alkaa hiipimään mieleen. Ärsyynnyn kaikesta mitä mies sanoo tai tekee, enkä jaksa olla ystävällinen tai puhelias. Se on hirveää, kun mies ei ole mitään pahaa tehnyt, päinvastoin. pyydän kyllä sitten anteeksi ja kerron, että olen masentunut. Ja kyllähän hän sen minusta näkee. Kyllä tympäisee, että taas putosin tällaiseen olotilaan kun kaikki näytti jo niin paljon paremmalle..

Tiedän syyn miksi olen masentunut, mutta en halua siitä tähän kirjoittaa. Siis tiedän mikä laukaisi tämän masennuksen.. sillekään asialle en saa tehtyä mitään vaikka tiedän että pitäisi. Oloni vain pahenee päivä päivältä. Pelkään, että jos alkaisin asiaa selvittää niin asiat menisivät vieläkin pahemmaksi. Pelko voi olla järjetön, mutta en voi sille mitään.

Pitäisi mennä pesulle. Kainalot alkavat lemuta. Muita paikkoja jaksoin aamulla pestä, mutta en kainaloita. En jaksanut eilen mennä suihkuun, enkä tiedä jaksanko tänäänkään. Äsken itkin mieheltä salaa. Varmaan kohta pakko avautua hänelle näistä tunteista kun en pysty enää salailemaan.. alan pelkäämään, että joudun kohta osastolle jos en saa tätä masennusta kuriin.

😞

Hei AK
Kurja kuulla, että olet masennus on vallannut sinut. ☹️ Sitä en soisi kenellekään. Se on kamala tunne, kun ei pääse mihinkään, ei jaksa mitään, millään ei ole mitään väliä eikä mikään kiinnosta. Kamppailen sen kanssa joka päivä. Olen ottanut tavoitteeksi yhden asian suorittamisen joka päivä. Tänään istutin takapihalle juhannusruusuja. Sain juurakoita isoilla aluilla ilmaiseksi eräästä paikasta. Olen ollut istuttamassa niitä jo monta päivää, mutta ulos meneminen on niin kamalan vaikeaa. Lisäksi en välittäisi törmätä naapurin mieheen, joka on jatkuvasti takapihallaan tupakalla. Ei hänessä mitään vikaa ole vaan minussa. Mietin koko ajan, mitä naapuri ajattelee kun olen päivät kotona, miettiikö se miksi en ole töissä ja miksi olen tälläinen läski. Viime kesänä olin sentään 10 kiloa laihempi. Nyt olen väsähtäneen näköinen läski. Ja mitä enemmän alan tätä miettiä omassa päässäni, sen vaikeammaksi ulos lähteminen tulee. Sama koskee roskapussin vientiä ja postin hakemista. Roskakatos ja postilaatikot ovat samassa paikassa tuolla pihan toisella puolella. Yritän vältellä sinne menoa, koska joudun kävelemään koko piha-alueen läpi ja minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat minua. Jos käyn kaupassa, ajan postilaatikolle autolla, vaikka se onkin täysin älytöntä. Jos asuisin parisuhteessa, linnoittautuisin luultavasti kokonaan kotiin ja antaisin toisen hoitaa kaikki.

Tänään pitäisi vielä tosiaan käydä kaupassa, viedä roskat, hakea posti ja käydä apteekissa. En ole saanut aikaiseksi. Apteekkiin menen ehkä huomenna tai maanantaina. Ei sillä niin kiire ole. Pesukoneen sain sentään päälle. Pyykit ovat olleet ladattuna sinne jo monta päivää. Ihmeen vaikeaa vaan painaa sitä nappia, että se lähtee päälle. Tai oikeastaan vaikeinta on niiden ripustaminen. Haluaisin laittaa ne ulos kuivumaan, mutta jälleen kerran tulemme siihen naapurin ukkoon. En halua mennä ulos yhtä aikaa kun se on pihalla jatkuvasti. En halua ripustella alusvaatteitani sen nähtäville. Sairasta nää mun ajatukset.

Huomenna lähden Pojun kanssa matkalle. Olen yrittänyt tänään pakata matkalaukkuani, mutta en saa sitäkään aikaiseksi. Pitäisi miettiä tarkkaan mitä voi ottaa ja mitä oikeasti tarvitsee, ettei laukku tule liian painavaksi. Vaikeaa.
En tiedä onko lomapaikassa minkälaiset nettiyhteydet, joten voi olla ettei minusta kuulu vähään aikaan mitään. Anteeksi sekava sepustukseni. Ajatus ei nyt oikein kulje.

Hyvää viikonloppua AK ja muut lukijat! 🙂🌻

Amassados☺️❤️☺️

Olet tosi rohkea, kun lähdet reissuun. Ja ei ole ajatuksesi sairaita. Tunnistan niistä itseni todella hyvin. Minähän olen jumittunut sisälle aivan kokonaan. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt ulkona. Kuulostaa järkyttävälle, mutta näin on. Katselen ikkunasta ulos ja hengitän raikasta ilmaa tuuletusikkunasta. Olen kuin vanki sellissä. Paitsi, että olen itse oma itseni vankila. Tajuan, että masennus vääristää ajatuksia, mutta en vain pysty lähtemään ulos tällaisena. Jossain maaseudulla ei olisi niin ongelma.. siellä on ihmiset luonnollisemman näköisiä ja kauppaan mennään vaikka navettavaatteissa, vaikka en nyt ihan sellaistakaan ihannoi, mutta täällä kaupungissa, pääkaupunki-seudulla tuntuu, että joka paikassa on vain niitä nuoria ja fittness- tyyppisiä ihmisiä, joilla ei ole yhtään ylimääräistä kiloa, joilla on hiustenpidennykset, ripsipidennykset, rakennekynnet, täydellinen iho, kaunis meikki.. en siis sano, että nuo olisi huonoja asioita, mutta tuntuu, että itse ei enää voi mennä tuollaisten ihmisten sekaan. En tiedä kiinnittäisikö kukaan oikeasti minuun mitään huomiota, ehkä koko asia on omassa korvien välissäni ja tiedän, että jos laitan itseäni edes vähän niin olen ihan ihmisen näköinen vaikkakin sitten lihava. Siinähän se on, kun en jaksa laittaa. Ja vaatteita ei ole. Ja laittamattomana ei todellakaan täällä voi mennä minnekään. Ja sitten kun ei itsellä ole elinvoimaa niin tuntuu, että se näkyy jo kilometrin päähän, että on masentunut. Minulla näkyy ihan oikeasti kaikki tunteet naamasta ja tiedän, että olen tällä hetkellä vähän sekon näköinen.

Minäkin yritän, että yksi suoritus päivässä, mutta nyt pariin päivään en ole saanut sitäkään aikaiseksi. Teen aivan perusasiat, kuten nousen aamulla (hankalasti) ja puen päälleni, pesen itseäni sen minkä jaksan, juon kahvia ja selaan nettiä ja facea. Ja jumitun sitten siihen. Vaikka kuin ajattelen, että nyt ylös ja jotain tekemään niin ei se vaan onnistu. Nyt kävin sentään suihkussa. Vain koska oli pakko mennä. Juhannusruusuja, ihanaa!!! Se on minun mielikukkani ja olen ottanut niistä valokuviakin viime vuonna. Lapsuudenkodissani huoneeni ikkunan alla kasvoi joka kesä yksi ainoa valkoinen ruusu ja äidin kanssa aina ihailimme sitä ja odotimme sen kukkivan ja koskaan se ei pettänyt meitä. Tätäkin muistoa muistellessa meinaa itku tulla.. en olisi todellakaan enää uskonut että masentuisin näin ja toivon, että tämä ei olisi pitkä-aikaista vaan joku lyhyempi jakso. Kun alkaa itsetuhoiset ajatukset väläyksittäin tulemaan mieleen tiedän, että olen masennuksessa. En tee itselleni mitään, mutta ajattelen. Voisin turruttaa itseäni rauhoittavilla mutta ei ne tuo minulle enää mitään hyvää oloa, eikä oikeastaan edes helpotusta, enkä jaksa sen vertaa syventyä, että edes ottaisin niitä. Niinpä, se yhden napin painaminen voi tosiaan olla mahdotonta ja siihen pitää keskittää voimansa. Sitä ei uskoisi jos ei olisi itse kokenut. Minusta tulee masentuneena hyvin hajamielinen. saatan ajatella, että nyt teen sitä ja tuota ja kohta olen unohtanut sen asian ja muistan vasta illalla. Minulla on monta tehtävää jotka pitäisi suorittaa siis tärkeitä asioita ja kodin ulkopuolella. Olen lykännyt niitä ja nyt toimintakyky on niin poissa etten pysty niitä suorittamaan. Miksi hitossa en hoitanut niitä kun olin paremmassa vireessä?! Mutta en uskonut, että masentuisin vielä.. Katson itseäni juuri nyt vaatekaapin peiliovesta ja näen sängyllä istumassa lösähtänyt ryhtisen, lihavan, väsähtäneen näköisen ihmisen silmissään onneton katse, naama kalpeana ja hiukset huonosti. Iho kuivana (hoidosta huolimatta) ja hiukset tuntuvat ohenevan.. enkä saa mentyä sinne kilpirauhaskokeeseenkaan.. uskon, että siitä johtuu paljon. Minäkin olin viime kesänä tai oikeastaan syksyllä vielä 10kg hoikempi ja mahduin jotenkin vaatteisiini ja ehkä näytin hieman paremmalta. Nyt paino on 85-86kg ja se kyllä näkyy jo pahasti 164cm ihmisellä. Ja se ei tipu vaikka en söisi viikkoon mitään.. minusta se on tosi outoa, koska ennen olen laihtunut itsestään kun olen vähentänyt syömistä. Tietysti en liiku nyt mutta silti.. olen aina ollut normaali/hoikka ja laihakin ja tällainen kilomäärä ei vain istu minuun psyykkisestikään vaan voin pahoin. en ole tottunut olemaan tällainen punkero, joka ei enää suju kunnolla normaaleihin asioihin. Ja ei jaksa liikkua. Kun tulee mieleen, että onko sitä loppuikänsä tällainen niin tekisi mieli lopettaa kaikki samantien. Kyse ei ole pelkästään mistään turhamaisuudesta vaan psyykkisestä pahoinvoinnista ja tuskasta. Sekin on paha kun minulla menee paremmin niin silloin vasta tulenkin mukavuudenhaluiseksi ja haluan ikään kuin maksimoida sen hyvän olon tunteen ja nautiskella kaikista herkuista ym. sen sijaan, että liikkuisin ym. Ja sitten tietysti lihon. Masentuneena en syö juuri mitään. Tänään kaksi kuppia kahvia ja yksi rahka. Enkä meinaa syödä iltapalaa, kun ei maistu. Näläntunne katoaa kun masennun. Luin, että sekin kuuluu masennuksen ohella epävakaaseen ph että helposti laiminlyö itseään fyysisesti kun ei tunnista tarvetta syödä, juoda vettä, nukkua jne. Minulla on aina ollut tuo. en ole oikeastaan koskaan osannut huolehtia itsestäni, enkä varsinkaan masentuneena.

Amassados, toivon sinulle onnea matkallesi ja ajattelen sinua. Tunnut olevan sielunsiskoni ja ymmärrän sinua aivan täysin. Kirjoituksesi lohduttavat minua. Onneksi löysimme uudestaan tämän yhteyden, vaikka tietysti olisi parempi, ettei olisi tarvetta kirjoittaa tänne mt-ongelmista kuten minulla jo välillä oli kun meni paremmin. Mutta sekin on hienoa, että vertaistukea löytää silloin kun sitä tarvii. Tämä paikka on todella tarpeellinen ja alkaahan täällä olla jo perinteitä kun vuonna 2013 jo aloitti tänne kirjoittamisen, tähän ketjuun. Melkoinen romaani tämä ketju jo.

kohta saa onneksi alkaa nukkumaan, mutta vähän jo hirvittää valmiiksi huominen aamu. ehkä huomenna otan rauhoittavaa jos siltä tuntuu..

Palataan kuulumisiin🙂🌻

Hei AK!
Voi kun tuon masennuksen piti tulla kun sinulla meni jo niin hyvin. Toivottavasti jaksat hoitaa ne viralliset asiat, varmaankin jaksat, oliko se niin että kuntoutustukesi on katkolla kesällä?. Minulla on toukokuun loppuun asti, kai Kelaan joku lausunto kyllä jo mennyt, ainakin sain laskun lääkärinlausunnosta, oliskohan se ollut jatkoa varten. Minun pitää mennä tänään ruokakauppaan tyttären kanssa, bussilla mennään. Oletko lukenut Orasen kirjaa? Hyvää viikonloppua sinulle ja miehellesi!

Arka🙂🌻

Herätessä vähän parempi tänään. Aamupäivästä sitten mieliala notkahti ja nyt ip taas parempi, mutta ihan kauheaa masennusta ei ole tänään ollut. Toimintakyky kohtuullinen. Sain imuroitua ja pölyt pyhittyä, sekä valmistin pienen aterian. Muuten olen sitten vain roikkunut netissä ja facessa. Olen saanut uusia kavereita sinne ja onhan se vähän vaihtelua edes "jutella" heidän kanssaan. Koko face on minulle aika uusi juttu, vasta viikon ollut, kun en tähän asti ole sinne halunnut mennä.

Kohta laitan hiusnaamion päähän, ihan apteekin perusrasvasta ja annan olla siihen saakka kunnes menen illalla suihkuun. Päänahka kiukuttelee ja kuivaa. Päänahan kunto vaikuttaa sitten myös hiusten kuntoon. Ärsyttävää. Hirveää ahdistusta ei ole tänään ollut eikä niin lamaantunutta oloa. Tiedä sitten miten kun viikko taas alkaa..

🌻🙂🌻