Amassados, hyvää sunnuntaita myös sinulle! Kiva, kun kirjoitit. Sinun kirjoituksia on aina niin helppo ymmärtää, koska ne ovat niin "tuttuja". Kuin omia kirjoittamiani, omia ajatuksiani. Meillä on tosi paljon samoja ajatuksia ja asioita.

Todella ikävää, että exäsi ei ole ymmärtänyt vaivojasi. Sellainen todella loukkaa ja tekee pahan mielen. Minä olen aina ollut todella empaattinen toisten vaivoja kohtaan (jo ennen kuin minulla itselläni oli vaivoja) en tiedä miksi.. Minun ex oli ja nyx on onneksi ymmärtäväisiä ja nyxällä on itselläänkin vaivoja, joten päivittäin puhumme niistä, eikä kumpikaan halveksi toista. Olen usein miettinyt, että esim. nyt kun ihottumani on taas pahana niin moni mies voisi olla epä-empaattinen ja kommentoida loukkaavasti. En kestäisi sellaista. Varmaan itkisin silmät päästäni. Sain lapsena ja nuorena kuulla jatkuvasti (koulukiusaaminen) loukkauksia mitä herkimmistä asioista ja se oli todella painajaista.

Hienoa, että olit siellä kirkossa. Kuulostaa todella ihanalle. Minä en ole käynyt kirkossa moneen vuoteen (paitsi tyhjässä kirkossa, kesällä) Muistan lapsena, kun olimme koulun kanssa kirkossa ja koin siellä todella suurta henkistä rauhaa ja muistan vieläkin kuinka kauniit vanhat lyijylasi-ikkunat olivat, kun aurinko paistoi niihin. Kaiken surun ja sekasorron keskellä sain sen rauhan hetken ja se on jäänyt mieleeni. Olin kaltoinkohdeltu lapsi, joka rakastui jokaiseen ystävälliseen aikuiseen. Paha vaan, että niitä kiusaavia aikuisia oli elämässäni enemmän kuin ystävällisiä.

Me olemme miehen kanssa yhä useammin pettyneitä ja raivona kaupan lihoista. Tosi usein ne ovat jo melkein mätiä vaikka olisi päiväystä jäljellä. Haisevat ja maistuvat pahalle. Kalaa oli meilläkin perjantaina ja se oli onneksi hyvää. Kala vain on niin kallista, että siihen ei ole usein varaa. Mekin tulemme aina huonolle tuulelle ja tuntuu, että koko elämä romahtaa jos kauan odotettu ateria onkin pilalla. Mies varsinkin ottaa usein kierroksia lihan vuoksi. Ihme kyllä tänään oli tosi hyvää sisäfile, joka usein ollut ihan törkeän huonoa hintaansa nähden. Minun arkiruoat on nykyään melkein sitä samaa (laihtumisen toivossa) eli tonnikalaa, rahkaa, raejuustoa, ananasta, marjoja, hedelmiä ym. mutta viikonloppuna ja pyhinä teemme parempia aterioita. Yleensäkin suomessa nykyään ruoka on kamalan kallista ja huonolaatuista. Mutta ei siitä sen enempää..

Vielä tuosta Pojun unikäyttäytymisestä, että kuulostaa jotenkin oudolle (anteeksi vain..) ymmärrän, että se tympii sinua. Tuskin tuollaista kukaan kestäisi. Voisikohan hän jotenkin yrittää olla "tökkimättä" paitsi tietysti K-18- tavalla, hah haa.

Minulla nyt alkanut todella heittämään päässä. Tänäänkin ollut tosi tympeä olo ja jopa itkeä tirautin pari kertaa salaa mieheltä. Aivan selvästi masennusta/ahdistusta. Keväät ovat minulle aina olleet vaikeaa aikaa. Muistan nuorenakin, että olin alakuloinen ja kärsin paniikkihäiriöstä usein keväisin. Ja aina odotin inholla kesää, helteitä ja vaatteiden vähentämistä.

Vielä noista vaivoista. Jos kilpirauhanen ei toimi kunnolla ja jos lisämunuaisissa on häikkää niin ne yhdessä tekee jo varmaan ainakin sata erillistä (ja ihan todellista) oiretta ihmiselle. Mutta siltikin.. on se joskus niin raivostuttavaa, että melkein joka päivä on jokin oire päällä. Terve päivä on harvinaista. Aina on jotain.. sekin vetää helposti mielenterveyttä lokaan jos aina kärsii jostain. Minä ainakin tarvitsen kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen, että voisin olla onnellinen. En edes muista milloin olisi sellainen ollut. Ehkä silloin kun tapasin miehen.

Minulla on tuossa makkarin pöydällä vielä vaikka mitä. Mignon-munia, Fazerina-keksejä ym. jostain syystä säästän niitä, joskus olen sellainen, että kun saan herkkuja niin pihtaan niitä viimeiseen asti. Minusta melkein parasta on joskus nukkumaan mennessä, kun on jo valot pois ja ihanan pimeää ja rentoa avata joku karkkipussi ja ahmia niitä pimeässä. Hyvin rentouttavaa. Minulla tekee mieli sipsejä. Mies osti tänään makkaraa, joten iltapalaksi nautiskelen paistetun makkaran, hah!

Voi luoja, että on tänään masentunut olo. Luin kevätmasennuksesta ja minulla taitaa olla se. On niin vetämätön ja välillä itkuinen olo. Ärsyttää suunnattomasti, että olen kuin unessa. Puoli tuntia tai tunti menee aivan hujauksessa, enkä saa mitään aikaiseksi. Olo on kuin hidastettu. Uni on huonoa ja pinnallista. herätessä väsyttää, eikä millään viitsisi nousta ja mieli on masentunut heti kun saa silmänsä auki. Ruoka ei maistu. Vain kahvi ja sitten kun tulee nälkä niin jokin namupala. Juuri mitään ei kyllä tule syötyä (kumma, että siitä huolimatta ei pano laske ollenkaan).

Nytkin heräsin kuuden jälkeen, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. No itseni sängystä ylös, aamukahvi, pesu, pukeminen jne. Ja makkarin olen imuroinut, en muuta. Mieli sanoo koko ajan mitä pitäisi tehdä, mutta kroppa ei toteuta. Muutenkin olo ja aivotoiminta kuin zombiella. Itku tulee helposti. Ärsyttää auringonpaisten ulkona ja ärsyttää kesän läheneminen. En uskalla edes ajatella sitä. Hassua kun vasta vielä olin niin täynnä elämää ja aikaansaava ja masesta ei ollut tietoakaan ja nyt aivan pohjalla. Tämä tulee aina yhtä nopeasti ja yllättäen.

Enimmäkseen vain oleskelen puolimakaavassa asennossa sängyllä ja tuijottelen ikkunasta ulos tai nyt tätä konetta. Radio on päällä mutta en jaksa kuunnella sitä. Miehen kanssa en jaksa jutella mitään. Menee helposti ärsyyntymisen puolelle. Se on aina yhtä inhottavaa olla masentunut, kun tuntee itsensä niin huonoksi puolisoksi, kun ei jaksa olla normaali.

Tietyt ahdistavat ja masentavat ajatukset kiertävät kuin pakkoajatukset päässä. Ovat jo monta päivää kiertäneet. Niitä ei oikein saa mitenkään hallintaan. Jos tekee jotain ne pyörivät taustalla. Ne eivät ole kuitenkaan niin voimakkaita, että hakisin jotain lääkitystä niihin tai tähän tilaan yleensä. Tiedän, että tämä on kevätmasennus ja tämä menee joku päivä ohitse.

Aamu oli pahin. Jopa IM ajatuksia tunki mieleen, enkä ole kokonaan niistä päässyt eroon nytkään vaikka en aktiivisesti niitä ajattele. Luin jonkun kirjoittaman tekstin, että kevään valo saa olon yksinäiseksi ja tyhjäksi. Minä allekirjoitan tuon. Vaikka en ole yksin (mies on läsnä) niin tunnen jotain kamalaa, tyhjää yksinäisyyttä. Kuin olisin kaukana jossain avaruudessa yksin ja vailla toivoa. Kamalan ahdistava tämä kevään tulo. Siihen liittyy niin paljon haasteita; pitäisi olla reipas ja riemuita kevään tulosta, pitäisi puuhailla kotona ja hoitaa itseään, ulkoilla, syödä terveellisesti, ostaa keväisiä vaatteita, valmistautua kesään. Näkee kaikkialla tällaisia ihmisiä ja tuntee itsensä hyvin huonoksi, joka ei osaa elää tämän maailman sääntöjen mukaan. Luin, että kevät on itsemurhien aikaa. Huhtikuu varsinkin. Joillekin tämä kaikki vain on liikaa. En ole itse vielä ainakaan siinä tilassa, mutta ymmärrän heitä, jotka näin ajattelevat.

Aurinko, joka paljastaa kaiken; pölyn, oman nuhraantuneen peilikuvan. Jokainen juonne ja hiuksen hapsotus, ihon kelmeys ja silmien väsyneisyys tulee esille ja paine tehdä asioille jotain. Syksyn ja talven hämäriin on niin ihana piiloutua. Ja joulu on ihanaa aikaa. Tämä vuodenaika on kauhein kaikessa kauneudessaan.

Imuri makaa tuossa lattialla. On jatkettava imurointia. Muutenkin kotitöitä on paljon. yritän suorittaa ne kaikki kuin robotti. Miehen takia haluan tehdä ne, jotta hän näkee, etten koko ajan vain makaa sängyssä. Olen jo sanonut hänelle, että olen masentunut ja hän varmaan pelkää mihin tämä tällä kertaa kärjistyy.

Mies on pihalla vaihtamassa autoon kesärenkaita. Tuntuu hyvältä olla yksin jonkin aikaa. Se tuntuu hyvältä, että saan olla yksin ja kukaan ei ole katsomassa vieressä mitä teen. Saan olla juuri niin flegmaattinen kuin olen.

Jos jaksatte niin kirjoitelkaa tänne jotain. Ihan mitä vaan. Tuntuu, että tarvitsen kontaktia, kun olen aina täällä kotona ilman kosketusta ulkomaaílmaan🙂

Hei, Autiotalon kuunvalo!

Mies lähti aamusta pois. Oltiin pääsiäinen yhdessä mun luona. Nyt yksinäinen olo. Tekee mieli satuttaa itseäni.

Aurinko paistaa pilviharson takaa. Olen kaivannut aurinkoa, mutta nyt en tiedä, onko tämä hyvä. Yritän ehkä laittaa parveketta kuntoon tänään. Kastelin äsken eilen kylvämäni siemenet.

Toivon sinulle voimia tähän päivään!☺️❤️☺️

jotenkin toi ilman kirkastuminen ei kirkasta mieltä. Sitä uppoutuu sisään kun ei taho mennä tonne ulos. Valehtelen hoitajalle niin että saan vähentää lääkkeitä. Yritän elää siinä toivvossa että kun tulee lämmintä, ni olo paranee. Todellisuudessa se paranee silloin ku saisin 70 kiloo painosta pois.

Voiman säteitä lähettelen täällä ja alan lähtee taikinaterapiaan. Sämpylätaikina kohomassa. Jos sitä ennen laittaisi pesukoneen päälle. Siinä mun tämän päivän työt sitten onkin.

Hei AK!
Minustakin kevään valo tuntuu pahalle. Minulla on ensi viikolla hammaslääkäri ja taas psykiatri. Viime viikolla olin psykiatrilla ja nyt sitten taas on aika. Ehdotti minulle osastohoitoa mutta halusin olla kotona. Haluan tehdä täällä kotitöitä ja pitää huolta perheestäni. Oxaminia on onneksi 28 kappaletta, ritän säästää mahdillisimman pitkälle, saa nähdä otanko tänään. Olen tiskannut tänään ja keitin tytölle aamupuuron. Hän lähtee kaverin luo ja elokuviin. Mies pelaa pleikkaa. Minä yritän lukea kun en muutakaan keksi.

Hei Jardin Prive, kiitos kun kirjoitit🙂 Kävin sinun ketjussa kirjoittamassa äsken. Minullakin tulee halu ottaa ylimääräisiä lääkkeitä ja turruttaa päätä kun alkaa ahdistamaan ja masentamaan. Minulla on temestaa. Se ei tosin enää vaikuta minuun oikein millään tavalla, kun on siihen jo tottumus. Miehellä on kovia kipulääkkeitä, joita otin muutamana päivänä ja niistä päihtyy lievästi. En kuitenkaan halua ottaa niitä enää kun niihin tulee nopeasti riippuvuus jos joka päivä alkaa nappaamaan. Minulla ei ole viiltelyä, mutta huomaan, että ahdistuneena alan raapimaan ihoa. Minä en saisi raapia, koska minulla on iho-ongelmia. Minä alan tällä viikolla kans siivoamaan parveketta. Kaikkea hyvää sinulle🙂👍

-----

Sain imuroitua ja muitakin kotitöitä tehtyä. Tuli vähän selväjärkisempi olo. Mies kävi vielä huoltoaseman kaupassa. Tekee makkaraperunoita ja minä sain sipsipussin ja cocista. Mies ei onneksi tykkää huonoa siitä vaikka olenkin ylipainoinen, kun tuo aina herkkuja. Tiedän monta miestä, jotka kieltäytyvät seurustelemasta jos nainen on yhtään ylipainoinen. Aika persiistä sellaiset miehet. Äidin kanssa viestittelin. Hänkin on ei nyt masentunut, mutta ei tykkää tästä keväästä. Muistan, että kun olin penska niin äiti oli ahdistunut keväisin. Saattaa olla perinnöllistä. Äidillä on ainakin ollut masennusta ja paniikkihäiriötä aikanaan. Minulla oli nuorempana paljon paniikkioireita. Tiedän, että myös mummollani oli. Nyt alan odottelemaan ruokaa. Kiva kun mies aina viitsii laittaa ruoat ja käydä kaupassa. Varmaan minäkin alan käymään taas kaupassa kun saisin itseni järkevämmän näköiseksi, että kehtaisi mennä ihmisten ilmoille.

Kiitos Arka, kun kirjoitit🙂🌻

Anteeksi, kun en ole kirjoittanut ketjuusi. Olen kyllä seurannut sinun kuulumisia. Jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Kun olen ahdistunut tai masentunut niin sulkeudun enemmän itseeni tai sitten on vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa.

Olet rohkea, kun käyt hammaslääkärissä tunnollisesti. Minäkin yritän nyt vihdoin sinne päästä. Pakko saada hammas/hampaat kuntoon. Minulla on ollut nyt enemmän huono olo, kun kevät on edennyt pidemmälle. Valoisuus ja kevään vaativaisuus tuntuu pahalle ja valo haittaa yöunta. Olen ollut väsyneempi. Aamut ovat vaikeita, kun pitää herätä ja nousta ylös sängystä ja masentaa heti herätessä. Iltaa kohti olo paranee.

Luin netistä, että huhtikuu on rankka kuukausi monille, jotka masentuvat keväisin. Kait se sitten helpottaa taas kun kesä alkaa vaikka kesälläkin on ne omat ahdistuksen aiheet ja kuumuus on inhottavaa ja täytyy miettiä pukeutumista, että mitkä vaatteet mahtuvat päälle. Oi että kun olisi hoikka kuten ennen niin kaikki mahtuisi päälle ja näyttäisi hyvälle. Mutta tosiasiassa elämässä tärkeintä on vain se, että olisi hyvä mieli ja parempi olla.

voimia sinulle ja meille kaikille. Olen ajatellut taas alkaa rukoilemaan. Pitkään aikaan en ole jaksanut oikein syventyä hengellisiin asioihin, mutta näköjään aina niihin palaan vaikka en olekaan "oikea" uskovainen.

🙂🌻

Ihanaa, pääsiäisen pyhät on kärsitty ja nyt on sitten päivärytmit sekaisin. Ei millään ymmärrä, että tänään on tiistai. Nukkuminen on ollut taas huonoa jo toista viikkoa. Yöunet jää muutamaan tuntiin ja aamukuuden jälkeen nukahdan uudelleen muutamaksi tunniksi. Ennen heräsin aina 5:30 töihinlähtöä varten. Kissoille tämä aika on muuttumaton ja ne kyllä tulevat herättämään jos uhkaan nukkua ohi aamuruokinta-ajan.😀

Poju otti eilen hieman kierroksia kun en halunnut tavata häntä. Kysyi onko tapahtunut jotakin, josta hän ei tiedä. Tuli heti jäätävä ärsytys. Mitä muuta tässä olisi pitänyt tapahtua kuin se viime viikkoinen yösekoilu? Että olen tavannut jonkun muun? Heti tuli sellainen olo, että minua syytetään jostakin. Argh. Vastasin etten ole hänen omaisuuttaan eikä minun tarvitse raportoida menemisiäni hänelle tai mitään muutakaan mitä en halua jakaa. Olen aika tarkka omasta tilastani ja itsenäisyydestäni ja ehkä eron jälkeen ne piirteet ovat vaan korostuneet elettyäni vuosia alistettuna toisen mielen mukaan. En halua olla enää koskaan kenenkään kynnysmatto. Minua ahdistaa kun Poju suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, mikä tuntuu täysin absurdilta. Minussa on varmaan jotain vikaa kun en vaan näe tulevaisuutta huomista pidemmälle.

Tää kevät on jotenkin todella tahmea. Eniten tuskastuttaa tämä paino, lihavuus ja se että on vankina omassa kehossaan. Häpeän itseäni ja välttelen nykyisin käymistä sellaisissa paikoissa ja/tai tilaisuuksissa, jossa voin törmätä vanhoihin tuttuihin, joita näkee vain kerran vuodessa tai harvemmin. Syy tähän on lihavuuteni. En kestä sitä taivastelua siitä paljonko olen lihonnut ja kuinka ennen näytin ihan toiselta. 😭 Tiedän, että päästäkseni takaisin entiseen painooni, minun pitäisi urheilla useita tunteja päivässä (kuten ennen) ja käytännössä lopettaa syöminen. En vaan pysty siihen. Aineenvaihduntani on niin sekaisin, että lihon jo pelkästään sipsipussin katsomisesta. Ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka antaisivat mitä vaan jos aamulla heräisivät normaalipainoisena. On vaikea motivoitua ja sitoutua kuukausien laihdutusprojektiin jos huominenkin tuntuu saavuttamattomalta.

Sain eilen haravoitua takapihani. Edistystä sekin. Piha ei ole iso, mutta tuntui työläältä silti. Ja ohikulkevien ihmisten tuijotus tuntui ahdistavalta. Ihan kuin olisin joku nähtävyys! Läski haravan varressa! Ja miten tähän reagoin? Hain kebabia ja suklaata...😯🗯️ 😠

Nyt ei irtoa enempää. Tänään yritän päästä liikkeelle. Auto on pakko katsastaa viimeistään perjantaina tai menee ajokieltoon. Ei olisi rahaa siihenkään, mutta pakko se kai on hoitaa. Vakuutuslaskutkin tulivat taas mutta työnsin ne ei-makseta -pinoon. Katotaan loppukuusta onko rahaa. Käsittämätöntä tällainen elämä. Toivottavasti sinulla AK menee paremmin🌻🙂🌻

pääsiäinen meni ihan hyvin aamupalojen kanssa, kun tuli tehtyy tutulle kans aamupalaa. Nyt putosin taas tähän suohon ja jätän aamupalan syömättä. Viivyttelen sitä ruokailuu mahdollisimman pitkään. Miksi mä en ikinä opi.

Sain onneks laskut maksettuu ja maksettuu äitille velan osittain. Enää en ole velkaa ku 110-6-50 e= 54 e velkaa, jee...

Kaipa mä meen uuden teelasillisen hakee. Toi telkkarikin näyttää elämisen merkkejä 🙂

Amassados,

Ihan hyvä tosiaan, että pääsiäinen on ohitse ja arki taas palannut. Vaikka minulla se ei muuta päiväjärjestystä niin tunnelma on vähemmän ahdistava ja ainakin tuntuu siltä, että jotain tapahtuu, kun radiossa ei soi pelkät hautajaisvirret.

Ymmärrän varsin hyvin, että et halua olla enää kynnysmattona ja tarkkana, ettei sinua rajoiteta. Minulla on sellainen trauma, että jos tuntuu, että minua mitenkään yritetään "kusettaa" jossain asiassa niin laitan sille stopin saman tien ja reagoin siihen kauhealla raivolla. Pidän huolen siitä, että kukaan ei enää koskaan huijaa minua. Exä huijasi usein raha-asioissa. Nykyinen mies ei huijaa, mutta koska minulla on trauma niin ylireagoin jos minusta tuntuukaan, että jotain sellaista voisi tapahtua.

Radiosta tulee juuri ohjelma "laihduttamisen vaikeus". On tosi asia, että minäkin häpeän itseäni, koska olen lihava. On muitakin häpeän aiheita, mutta lihavuus ja se, että mikään vaate ei sovi päälle on syy, etten halua lähteä minnekään. Jos asuisin yksin niin olisi pakko mennä asioille. Nyt mies hoitaa ne. En kuitenkaan loputtomiin voi piileskellä. Tulossa on asioita, jotka minun on itse paikan päällä hoidettava. Tällä hetkellä on yhdet (rumat) housut, jotka sopivat päälle. Yksikään takki ei taida mahtua edes kiinni kunnolla. Asiaa pahentaa se, että on kevät ja kesä tulossa. Kauhulla katson ikkunasta, kun ihmiset kulkevat jo kevyemmät kamppeet päällä. Seuraavan kerran kun lähden asioimaan täytyisi olla jo jotain keväistä päällä. Ei ole mitään sellaista. No, ne housut menee ja kengät, mutta ei muuta. Ei voi sanoa, ettenkö olisi yhtään yrittänyt. Tammikuussa aloitin tarkkailemaan syömisiä. Kuten olen sanonut aiemmin niin syön melko vähän. Se mitä syön on vaihtelevasti järkevää ja ei niin järkevää. Järkevät ovat sellaisia, jotka ovat dieettiin sopivia ja ei järkevät jotain pizzaa tai grillimakkaraa, mutta ei kovin usein, yleensä viikonloppuisin. Tällä hetkellä en oikein uskalla syödä mitään. En halua lihoa enää ollenkaan. Sitten jos syön muutaman palasen päivässä niin se on yleensä sitten jotain ei niin terveellistä. Eilen esim. söin annoksen makkaraperunoita, pikku cociksen ja yhden mignonin. Siitä tuli aika paljon kaloreita. Tänään en tod.näk syö juuri mitään. Näillä syömisillä olisin ennen laihtunut ainakin kymmenen kiloa. Nyt en laihdu vaikka olisin syömättä. No, muutaman kilon, mutta ne tulevat heti takaisin, kun syön jotain. Minun kohdalla varmaan se, etten liiku ollenkaan on suurin tekijä. Aineenvaihdunta on ihan jumissa. No, koska olen lihava en jaksa liikkua. Sitten taas lihon, kun en liiku. Sitten taas masennun koska olen lihava ja sitten taas luovutan ja syön suklaata tai sipsejä tai makkaraa. Tässä välissä olen kuitenkin ollut useammankin viikon dieettiruoilla, joilla olen ennenkin laihduttanut menestyksellä. Nyt ei toimi mikään. Jos vedän kaksi viikko vain raejuustoa, ananasta, tonnikalaa ja salaattia, sekä liikun jonkin verran saatan laihtua muutaman kilon. Jotta ne pysyisivät poissa minun pitäisi olla syömättä jatkossa. No, syömättä ei jaksa kauan olla. En tiedä mitä tehdä.. Ennen ei paino ollut ongelma. Se alkoi vasta siitä kirotusta Mirtatsapiinista. Se pisti elimistön jotenkin ihan sekaisin, eikä elimistö enää palaudu. Voihan vit...!!! Vaikka en syö sitä enää niin silti tuntuu, että söisin sitä vielä, elimistö käyttäytyy niin.

Jotta saisin lisää onnellisuutta elämääni minun pitäisi ensinnäkin laihtua, ettei tarvitsisi hävetä itseään. Iho pitäisi tulla paremmaksi, sekä hiukset. Ennen en juurikaan tarvinnut murehtia ulkonäköäni. Se oli aina minun vahva puoleni. Tyhmästi sanottuna, jos on tottunut olemaan hyvän näköinen on aika vaikeaa sopeutua olemaan sen näköinen, että joutuu häpeämään itseään. Kyllä se masentaa. Ja siksi ei halua lähteä mihinkään. Tuntuu, että tässäkin kaupungissa ainakin nuoremmat ihmiset ovat ihan missin näköisiä kaikki. Kaikki he ovat kuin jotain fitness-malleja. En kestä olla heidän keskellään tämmöisenä.

Imuri lojuu tuossa lattialla. Täytyy jatkaa imurointia. Tuntuu kuin olisin joku sata vuotias, muumioitunut laahustaja täällä kotona. Peilistä katsoo kalpeahko, turvonnut, onnettoman näköinen ihminen. Jos näkisin itseni ulkoapäin, enkä tuntisi itseäni niin sanoisin, että tuo nainen ei huolehdi itsestään. Varmaan ihmettelisin miksi hän on luovuttanut ja miksi on niin onnettoman näköinen. Kysyisin mitä hänelle on tapahtunut.. minun pahin painajainen olisi joutua kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät ole nähneet minua pariin kolmeen vuoteen. He todellakin kauhistuisivat, enkä kestäisi sitä. Varmaan romahtaisin kokonaan. Onhan se aika sairasta, että häpeää itseään niin paljon, ettei siksi voi mennä edes entiseen kotikaupunkiinsa äitiään tapaamaan. Mutta sinne en mene tosiaankaan heidän naurettavakseen. Minua on siellä aikanaan kiusattu aivan tarpeeksi. Silloin ulkonäköni oli ok, minua haukuttiin muista syistä. Mutta, nyt he saisivat aiheen kauhistella kuinka ulkonäköni on mennyt pilalle. Sitä en heille suo, mutta samalla laiminlyön äitiäni ja se masentaa minua myös.

Nyt pakko jatkaa imurointia. Palataan🙂🌻

Että tämmöinen päivä taas..

Kun sain imuroitua alkoi ahdistus ja masennus hiipiä mieleen. En halua mennä kotoa minnekään, mutta en taida kestää tätäkään, että kaikki päivät on samanlaisia. Olen enemmän tai vähemmän tiiviisti viimeiset viisi kuukautta kökkinyt näissä nurkissa ja tehnyt samoja asioita. Olen odottanut, että tulisi muutosta.. Että laihtuisin ja voisin ostaa sopivia vaatteita ja voisin paremmin mennä ulos. Että joku kuukausi jäisi edes vähän enemmän rahaa ja voisi sitten ostaa jotain tarpeellista (minulla on pitkä lista kaikkea mitä oikeasti tarvisin) mutta vaikeahan se on mitään hankkia, kun rahat riittää juuri ja juuri vuokraan ja ruokaan, ei mihinkään muuhun. Tarpeellisella tarkoitan apteekin tuotteita ja muutamaa uutta vaatekappaletta, kenkiä. Hiustenleikkuu kampaajalla nyt olisi myös tarpeen, mutta sehän olisi jo sama, kuin uneksiminen kuulennosta eli mahdoton. Täällä jo pelkkä latvojen tasaus ja siistiminen maksaa sen 100e ja sitä ei tosiaan voi sellaista summaa laittaa hiuksiin. Mielestäni tosi kauheat hinnat esim. kampaamoissa.

Niin. En laihdu ja rahaa ei ole mihinkään. Syyt miksi ähötän kotona on se minkä aiemmin jo sanoin eli olen lihava, enkä kehtaa lihavana ja kittanat vaatteet päällä mennä minnekään. Lihavana on hankala myös löytää mitään "muodikkaita" vaatteita, kun kaikki on tehty hoikille ihmisille. Ja se, että ei ole rahaa. En jaksa enää mennä kauppoihin vain katselemaan, että jospa joskus saisi tuollaisen ja tuollaisen ostettua.. mitä järkeä siinä on vain katsella vuodesta toiseen. En ymmärrä miksi minulla ennen aina oli rahaa ostaa jotain ja nyt ei koskaan. Onko kaikki kallistunut? Minun tulot ei juuri ole muuttuneet.

Minua tympäisee ja lujaa se asia, että on tunne, kuin joutuisin aina kerjäämään mieheltä jos tarvitsen jotain. Esim. nyt apteekista pari juttua. Jostain syystä minua nolottaa sanoa, että tarvisin sitä tai tätä. Mies hoitaa meillä raha-asiat. Minä en koskaan edes käy katsomassa nettipankista meidän tilejä. Näin on ollut viimeiset vuodet. Mies myös hoitaa kauppa-asiat. On kait tullut se tyyli, että hän "hallitsee" rahoja. Minulle on ok, että hän hoitaa, mutta joskus harvoin kun olen kysynyt jotain tarkennusta raha-asioihin niin tuntuu, että hän puhuu kuin ne asiat eivät kuuluisi minulle ollenkaan. Onhan siellä nyt kuitenkin tilillä minunkin rahani, meinaan rahat jotka minulle tulevat. Olen joskus suuttunut siitä, että saan vaikutelman, kuin minun ei edes tarvisi tietää meidän rahoista mitään. Ja se, että minulla ei koskaan ole yhtään "omaa" rahaa. Tarkoitan vaikka muutamaa kymppiä käteisenä käsilaukussa. No, enhän missään käy niin mihin niitä tarvisin mutta se tunne, että on aikuinen ihminen, jolla ei koskaan ole penniäkään omaa rahaa, eikä oikeutta käyttää yhtään rahaa omin päin. Se on alkanut jotenkin tympimään.

Tuntuu myös, että jos sanon haluavani vaikka jotain herkkuja kaupasta niin ne mies ostaa ilomielin, mutta jos sanon vaikka, että tarvisin apteekista jotain niin hän heti kysyy paljonko ne maksavat. Ymmärrän, että hän haluaa tietää onko meillä varaa niitä ostaa, mutta minulle tulee sellainen tunne, että vaadin liikoja. No, maksavat mitä maksavat mutta jos ne on pakko ostaa. Olisi niin paljon helpompaa jos olisi omaa rahaa millä vain ostaa mitä tarvin, eikä puhua miehelle mitään. Usein tuntuu, että mies ei tajua ollenkaan mitä naiset yleensä tarvivat. Minä en koskaan edes osta mitään mitä en oikeasti tarvi. Naiset, joilla on rahaa oikein shoppailevat huvikseen. Ymmärrän, että he käyvät töissä ja heillä on siksi rahaa, mikä on ihan ok tietenkin. Mutta kun tuntuu, että ne pienetkin mitä tarvin on jotenkin liiallista niin minulle tulee paha mieli ja sellainen olo, että en ole tärkeä ihminen ja minulle ei haluta suoda sitä mitä tarvin. Minua ei ole aikaisemmin tämä näin paljoa ärsyttänyt, mutta nyt alkaa ärsyttämään. Olen muutaman kerran miehelle sanonut, että minua tympii kun minulla ei ole omaa rahaa. Lähinnä vitsinä sanonut, että voisin laittaa vaikka viisi kymppiä rahaa omaan laukkuuni niin tulisi parempi olo asian suhteen. Mies ei reagoi asiaan mitenkään. Tiedän, että elämästä ilman miestä ei tulisi mitään, enkä sellaista edes ajattele, mutta joskus muistelen, että oli helpompaa silloin kun asuin yksin ja päätin yksin mihin rahani käytän. No, elämä silloin oli muuten kauheaa. Mutta.. vielä sellainen asia, että jos joskus saan vaikka äidiltäni lahjaksi rahaa, joka on tarkoitettu että saan ostaa sillä vain itselleni jotain mitä tarvin niin tuntuu, että miehen mielestä sekin raha olisi käytettävä yhteisiin talousmenoihin. Minulla ei siis miehen mielestä tarvi olla omaa rahaa ollenkaan. Ajoittain olen vähän vihainen tuosta asiasta. Mietin mistä voisin saada omaa rahaa. Tyhmin juttu oli, kun kerran sanoin, että voisin vaikka kirppiksellä myydä käsilaukkujani ja muita tavaroita, että saisin vähän omaa rahaa jemmaan ja ostettua sillä rahalla jotain tarpeellista niin mies oli ilmeisesti sitä mieltä, että nekin rahat pitäisi käyttää laskuihin ym. Enpä ole sitten viitsinyt laittaa edes kirppispöytää, ettei tarvi riidellä sitten niistä rahoista. Asia kyllä on niin, että jos myyn omia tavaroitani niin minä otan ne rahat niistä ja sillä sipuli. Parisuhteessani ei ole paljoa ärsyttäviä asioita, mutta tämä on niistä yksi.

Sanoin miehelle, että minulla tulee paha mieli kun tuntuu, että joudun aina kerjäämään jos tarvin jotain. Olin jo menettänyt mielen malttini ja aloin itkemään. Pohjalla oli jo se mieleen hiipinyt ahdistus ja masentunut olo. Mies sitten lähti apteekkiin. Minua itketti ja mieli meni ihan alas. Sorruin ja otin puolikkaan sitä huumelääkettä. Halusin vain helpotusta olooni. En tiedä vielä auttaako se. Minulle tuli ihan kauhea olo yhtäkkiä, että teen IM, koska en enää jaksa tätä elämää. Liian moni asia on mennyt ihan toisin kuin suunnittelin. Mikään ei edisty haluamallani tavalla. Vain lisää hankaluuksia on odotettavissa. En tiedä kuinka kauan enää jaksan. Otan toisen puolikkaan lääkettä. Haluan turruttaa itseni edes hetkeksi kurjalta todellisuudelta.

Hei, Autiotalon Kuunvalo!

Raha-asiat on hankalia. Mulla oli avioliiton aikana miehen kanssa yhteinen tili. Niin kauan kun oltiin opiskelijoita, ei kummallakaan ollut rahaa. Sitten minä pääsin töihin. Perheellä oli rahaa, minulla ja miehellä myös omiin juttuihin. Ja kun tuli avioero, oli enään vain omat rahat...

Nyt oon etä-parisuhteessa. Oon joskus miettinyt raha-asioitamme. Mutta en ole kehdannut kysyä mieheltä. Kummallakin on omat rahat. Minä maksan kallista vuokraa, toisin kuin mieheni. Yhteidiä rahoja on vain silloin, kun toinen matkustaa toisen luo. Silloin matkan kohde korvaa puolet toisen matkakustannuksista. Minä saan mieheltä takaisin puolet junalippujen hinnasta, ja mies puolet auton bensakuluista.

Oikeastaan muuta jaettavaa ei sitten olisi kuin joulukortit ja pääsiäiskortit. Ne kustannan minä. Suurin osa menee mun sukulaisille ja ystäville, mutta on myös yhteisiä tuttuja ja hänen sukulaisiaan jonkin verran. Nämä korttimateriaalit ostan minä, kortit teen minä, näihin kortteihin ostan postimerkit minä. Joskus tekisi miekli pyytää toiselta edes osa postikuluista takaisin, mutta en uskalla. En tiedä, miten toinen reagoi.

Voi, kun osaisi olla avoimempi!

Jardin Prive🙂🌻

Otin illalla Kestine antihistamiinia ja en muistanutkaan, että se väsyttäisi näin. Apteekissa aina väittävät, että ei väsytä🙂 No, eipä vaan.. Minä ainakin olen aivan pönttö sekaisin, kuin olisi huumattu jollakin. Ulkona kova tuuli ja aurinkoinen ilma. Siitepölyt lentävät. Nenä oli aamulla tukossa, silmät rähmi ja kutisi. Tuota kestineä en kyllä enää ota.

Masentunut ja toivoton olo. Kun mietin tulevaisuutta niin en oikein osaa nähdä siellä mitään. IM pyörii ajatuksissa jonkin verran. Haluaisin vain lopettaa tämän kaiken. Ei tämä elämä tästä miksikään muutu. Kun se on kerran mennyt pilalle ja itse on mennyt pilalle. Otan toista lääkettä, että saan itseni turrutettua. Näin p-aska olo henkisesti ei ole ollut pitkään aikaan. Ei paljoa huvita tuo auringon paiste.

En halua syödä mitään tai oikeastaan ei edes ole nälkä. mies meni kauppaan ja kysyi mitä minulle tuo sieltä. En keksinyt mitään ja sanoin vaan, että ei tarvitse tuoda mitään. Mies katsoi minua hieman huolestuneena.

Kirja olisi luettavana, mutta en jaksa nyt siihen keskittyä. Ikävät asiat ja kuolema pyörivät mielessä. Aivan naurettavaa, että vaikka en syö mitään niin paino ei putoa ollenkaan. Olen kait sitten ikuisesti läski. Fucking hauskaa.

Hei, Autiotalon Kuunvalo!

On niin monta asiaa, joita haluaisin tehdä, mutta en jaksa tai saa aloitettua. Se harmittaa. Ja lisäksi on monta asiaa jotka pitäisi tehdä, mutten pysty niihinkään.

Yritän ommella hetken. Sen jälkeen työtä voi taas jatkaa eteenpäin.

Järjestellä ja siivota pitäisi. Kävelen kuitenkin vain uudestaan ja uudestaan keittiön ikkunalaudan ääreen katsomaan, miten siemenet alkavat itää. Mikä kukka milloinkin nostaa silmunsa esiin. Ehkä siinä on jotain sellaista, että elämä jatkuu. Tai syntyy. Minusta itsestäni vain tuntuu, etten jaksaisi.

En nyt oikeastaan haluaisi kuolla. Tai no jonkin verran... mutta tuntuu, että tarvitsisin nyt enemmän apua ja hoitoa. Mulla on lääkitys ja terapia kerran viikossa. Huomenna aika lääkärille, mutta ensi sijaisesti paperiasioissa. Jossain määrin haluaisin sairaalaan. Sen verran pelkään, mitä itselleni teen.

Tuntuu että elämä - ja nyt kevätkin - vaativat minulta liikaa. On ihanaa kun aurinko paistaa. Ja toisaalta se on aivan kauheaa. Haluaisin ottaa yliannostuksen. Koko ajan rinnassa kaihertaa pieni ahdistus.

No, yritetään nyt kuitenkin elää... Voimia päivääsi!☺️❤️☺️

Mies kävi apteekissa. Kirjastosta oli hakenut erään varaamani kirjan. Ojensi kirjan ja apteekin pussin, jossa se (tällä kertaa pitäisi olla) väsyttämätön antihistamiini. Sen lisäksi pussissa oli.. suklaalevy🙂 Ääägghhh! Hah, hah.. Mies kantaa minulle joka päivä suklaata. Kait siksi, koska sanoin, etten enää meinaa syödä mitään. Ajattelee, että suklaa on ainoa, mikä minulle maistuu ja sitä kuitenkin syön. Rontti!

Jotenkin minulle tuli sitten yhtäkkiä vähän parempi olo. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että heräsin siitä lääkepökkyrästä, siis Kestinen aiheuttamasta. Olin tosin ottanut murusen temestaa ja puolikkaan sitä huumetta. Mutta ei ne sillain vaikuta mikä olo minulle tuli. Tuli jotenkin mukavampi olo ja otin imurin ja imuroin koko huushollin ja sen perään pyyhin pölyt. Mies keitti jauhelihakeiton, jota en kyllä vielä ole syönyt. Meinasin etten söisi paljon mitään. Mies oli myös tuonut sellaisen pienen jauhelihapiirakan minulle kun ajatteli, että tykkäisin sen syödä. Hän ostaa nyt paniikissa ruokia, joita arvelee minun mielellään syövän kun uhkasin että lopetan syömisen (olen joskus tehnyt niin).

Nyt olen siis siivonnut. Hiukan on vieläkin pää pöppyrässä siitä lääkkeestä, mutta ei enää niin pahoin. Otin jo sitä väsyttämätöntä ja ainakin tuntuu, että se ei väsyttäisi. Minulla on 4 Iso Pätkis patukkaa pöydällä, sekä 3 mignonia (pääsiäiseltä), sekä melkein täysi Fazerina-keksi paketti ja siinä ne vain lojuu. En ole syönyt, eikä ihmeemmin tee mieli. Sen jauhelihapiirakan meinaan syödä myöhemmin. Jääkaappia pitäisi kollata, kun siellä kohta vanhenee kaikki minulle varattu kun en syö niitä.

Onneksi tuli edes vähän parempi olo henkisesti niin jaksan alkaa sen jääkaapin järjestämään ja sitten ehkä tutustumaan uusiin kirjoihin.

Palataan🙂🌻