Eilen illalla mua ahdisti oikee urakalla. Teki mieli hakata päätä seinään tai repii hiukset päästä. Huutaa niin paljon ku kurkusta lähtee tai jotain. Laitoin äitille viestin, eikä hän reagoinut mitään. Olin täysin yksin sen olon kanssa. En pystynyt ees itkee. TÄnään taas uusi päivä. Miksi kummassa mun piti herätä. Olen alkanut heräämään aamulla aikaisemmin, mut en mee illalla sen aikaisemmin nukkuu. ALkaako mua illalla taas ahistaa. Miten selviin siitä, etten vahingoittais itteäni. Lähtisin ulos, mut jalat tai polvet on niin kipeet, etten pääse portaan edessä olevasta 2 portaasta ylös, pelkäämättä. En tiä oikee mikä ahdistaa. Kerroin lääkärille että tä koti tai perhetilanne. Pelkään koko ajan. Seuraan koko ajan. Kyselen monta kertaa koko ajan. Jos jotain tavallisesta poikkeevaa, vedän omat johtopäätökset. Haluaisin vaan pääni tyhjäksi. Haluaisin levät oikee kunnolla, ettei tarvisi alkaa laskee jokaista sykettä tai jalan liikettä.

Anteeksi että runoilin tänne taas. Voimia sulle sinne.

Saloka, voimia myös sinulle ystävä!

Haluaisin pois tästä todellisuudesta. Siksi kait otan useamman temestan. Kaksi ja puoli ei vielä ihme pöhinöitä tee. En viitsi enempää ottaa, etten nukahda. Minua ei siis yhtään huvita nyt tämä todellisuus. Ärsyttää ja surettaa kaikki, pelottaa kaikki ja tiellä liikkuvat ihmiset näyttävät uhkaavalle. Niin varmoja ja päämäärätietoisia. Selvästi niillä on suunta selvillä.

Minä olen vain lipunut elämän halki. Mitä luulin sillä saavuttavani? Onko minulle lopulta aina ollut ihan sama olenko olemassa ja siksi en ole vaivautunut tekemään mitään kunnollista? Olenko ollut pohjimmiltani aina masentunut? Nostalginen ja kaukokaipuinen olin jo ihan pienenä, sen muistan. Kaipasin aina jonnekin. Rakastuin aina palavasti, johonkin, jonka menetin, siis lapsena. Eräs ihminen sanoi, että minulla on aina hieman surullinen ilme kasvoillani. Olen elänyt surullisen elämän.

Huh, en jaksa enempää kirjoittaa enää tänään.

Hei AK ja Saloka!
Yritetään yhdessä jaksaa taistella eteenpäin. Minäkin otin eilen kaksi Oxaminia ja nukahdin sitten. Koitetaan selvitä pienistä päivitäiehtävistä joita kuitenkin on ja mennään Jeesuksen avulla eteenpäin. Hän ymmärtää kärsimyksemme ja pitää meistä huolen. Mieheni sanoi ettei mene enää töihin koska minä en pärjää yksin. Tälle päivälle eiole mitään erityistä tekemistä paitsi ruuanlaitto sitten kun tyttö tulee koulusta. IM-ajatuksia on minullakin. Voimia teille rakkaat!

Minuakaan ei huvittaisi herätä. Koko hereillä oloajan tekisi mieli olla jossain pillereissään, turrutettuna. Mies ei tiedä, että otan enemmän pillereitä nyt. Olen sitten illalla jo 8 aikaan aivan valmis nukkumaan ja jo kahtena iltana yhtäkkiä nukahtanut makkariin. Mies ei tiedä, että väsymys johtuu temestasta. Niitä itsemurhapuheitani (tekstaria) ei ole puhuttu mitenkään, enkä haluakaan puhua siitä. Tiedämme asiat puhumattakin. Tänään olen ottanut puolikkaan temestan.

Minua masentaa myös, kun kamalat allergiat ja atooppinen iho on taas "räjähtänyt". Olen punainen ja ruvella. Haluaisin vain kadota jonnekin. Jatkuvaa ihon rasvaamista. Ja miettimistä mille on allerginen ja mitä voi syödä ja mitä ei. Siitepölyt alkaneet lentää ja sen huomaa kyllä, ihossa. Ja kun laihduttaa pitäisi syödä hedelmiä ja vihanneksia ja sitten on kaikille allerginen. No, ei voi syödä mitään. Että ottaa päähän olla tällainen monivaivainen ihminen. Jos mitä vikaa ja vielä pääkin vikoo, eikä mihinkään saa mistään kunnon apua.

Tunne, että sama olisi taas lopettaa kaikki. Mutta tuskinpa sitä koskaan toteuttaa. Väkisten vaan tekee päivän toimia ja kun ne on tehty niin makoilee vain.

Päätin, etten soita sinne paikkaan. Ne soittivat minulle. Jonkinlainen helpotus tai sellainen välihelpotus tuli asiaan, mutta vieläkin se pyörii mielessä ja meinaan jossain vaiheessa tutkia itse asiaa lisää. Mutta ehkä nyt voin vähän levätä siltä asialta.

Se siis vähän helpotti, mutta muuten alakuloinen mieli jatkuu. Tein kotitöitä kuin robotti. Punainen (ja kipeä) iho on niin kauhea ja ruma. Masennun kun katson peiliin. Ja paino, se junnaa niissä typerissä lukemissa. Tekisi mieli huutaa ja kirota ääneen. Eikö mulla mikään onnistu?? Tai jos yksi asia niin muut ei. Just katoin, että tukka on vähän parempi niin sitten tietysti naama räjähtää. Jos naama olis nyt hyvä niin tukka ois aivan kamala. Miksi koskaan ei kaikki voi kerralla olla hyvin?!

He-vetin siitepölyt. Joka kevät. Aaaarggggg!

En saa koskaan ulkonäköäni paremmaksi. En vain saa. Kilot ei koskaan lähde, kuin muutama vaikka olisin syömättä. Joo, nyt kaikki sanoo, että eihän sitä saa syömättä ollakaan, kun sittenhän ne ei just lähde. Ok, en voi syödä minkään dieetinkään mukaan, koska lihon niilläkin. Syömättä ei jaksaa montaa viikkoa olla ja tiukimmallakaan dieetillä en saa lähtemään kuin max.6kg ja sitten koko homma tökkää jo omaan mahdottomuuteensa.

Olen siis lihava. Minulla on ruma iho. Olen mieleltäni epävakaa. Minulla on rumat hiukset. Ei se mitään. Olin ennen hoikka. Minulla oli kaunis iho. Olin tasapainoisempi kuin nyt. Hiukseni olivat upeat. Olin muutenkin kaunis. En tajua miksi olen nyt tämän näköinen. Haluaisin vetää pään täyteen huumavia aineita.

En ole niin masentunut kuin eilen. Mutta puhelimessa, kun se ihminen soitti aamulla niin aloin itkeä pillittämään selittäessäni erästä asiaa. En kuitenkaan tänään mietin IM tai semmoisia asioita. Minulla on ovi kiinni makkarissa. En jaksa nyt koko ajan miehenkään kanssa puhua, vaikka hän onkin ihana.

En diggaa tätä maailmaa. Enkä ihmisiä. Enkä itseäni.

Haluaisin laihtua. Haluaisin paremman ihon ja hiukset. Halusin olla mukava ihminen. Haluaisin, että minua sanottaisiin taas (edes joskus) kauniiksi.

Olet AK kaunis. Usko se.

Saloka☺️❤️

Kiitos, kauniisti ajateltu. Ehkäpä se kaunis on jossain tuolla kaiken roskan alla. Miten sen sieltä saisi esille. Tuhannen taalan kysymys. Illalla kävin suihkussa (niin olen alkanut sitten käymään suihkussa säännöllisesti kun välillähän sekin oli joku ongelma).

Minusta tuntuu, että olen yrittänyt niin paljon tehdä itsestäni järkevämpää sekä henkisesti, että fyysisesti, enkä tunnu saavuttavan ollenkaan haluamaani. Se väsyttää ja masentaa. Mietin olisiko annettava periksi? yritänkö itsestäni jotain sellaista mikä ei ole mahdollista? Täytyy miettiä asiaa..

Mies on aivan loppu autoasian kanssa. En viitsi tarkemmin selittää. Marraskuusta asti vääntänyt yhtä asiaa, eikä se oikene. Minua nauratti kun mies sanoi, että on auton vuoksi aivan henkisesti loppu (luulin että se on vitsi) sitten tajusin, että hän on tosissaan. Onneksi en mitään naureskellut. Ehkä joku mies tajuaisi tuon asia. Itse en tajua autoista mitään. Mielestäni kyllä mies on keskimääräistä neuroottisempi autoasioissa. Haluaisi puolen vuoden välein vaihtaa ja räpätä niiden kanssa ja ahdistuu kun se ei ole rahallisesti mahdollista. Minua lähinnä rasittaa puheetkin koko autosta, mutta ilman sitä ei tule toimeen.

Minä taas inhosin nousta ylös. Väsytti ja tympi. Sitten muistin, että luvattu sadetta ja se vähän piristi mieltä. Olen kuitenkin saanut tänään kohtauksia "silmät vettyvät" eikä itku ole kaukana (saattaa olla taas pms-oireita). Masentaa sekin, etten tiedä olenko vieraantunut omasta äidistäni. Kohta kymmenen vuotta asuttu tosi kaukana toisistamme ja nähty vain pari kertaa (luit oikein) livenä. En oikein tajua miten tämä näin on mennyt? Olemme ihan hyvissä väleissä ja juttelemme puhelimessa, olemme myös jutelleet tuosta, että kun emme koskaan näe. Olemme muka hyväksyneet asian, mutta lopulta en tiedä kuinka paljon se masentaa minua alitajuisesti. Syitä omalta puoleltani ettemme näe; pitkä matka (en halua matkustaa) en halua nähdä kotikaupunkiani, enkä tavata ketään vanhaa tuttavaa (traumoja) ja nykyään en enää kehtaa näyttää itseäni edes äidilleni (lihomisen jälkeen) Kaikki syyt ovat aivan pimeitä, mutta en voi niille mitään. Tuntuu kuin olisin alkanut etääntymään äidistäni ja minua kaduttaa jo nyt ettemme ole olleet fyysisesti tekemisissä kymmeneen vuoteen. Se on pitkä aika ja mitä kaikkea olemme menettäneet sen aikana. Kohta äiti on vanhus ja minäkään en enää ole nuori. Olen varma, että kannan asiasta syyllisyyttä lopun elämääni siis että emme olleet tekemisissä. Kun saisin itseni parempaan kuosiin niin pakottaisin itseni tapaamaan äitini. Koko juttu kuulostaa varmaan sairaalle ja sitä se varmaan onkin. Onkohan ketään muuta, joka ei olisi kymmeneen vuoteen nähnyt vanhempaansa kuin pari kertaa, mutta silti soitellut lähes päivittäin. No, minä en tajua kuinka se on mahdollista..

Kivaa, kun aurinko lakkasi paistamasta ja on luvattu sadetta. Olen imuroinut ja tehnyt ihan robottina niitä joka päiväisiä hommia. Tunnen olevani yhtä kulahtanut kuin koko elämäni on.. ai niin, ja tilaamme vissiin pizzaa tänään. Siis lipsun dieetistä. Aamulla vaan vaaka taas näytti, että olisin melkein kaksi kiloa lihonut takaisin vaikka en muistaakseni olekaan syönyt paljon mitään eilen. Tosi mahtavaa. Minulla on pakko olla joku kilpirauhasen vajaatoiminta. minun aineenvaihdunta ei pelaa ollenkaan. Kostoksi siitä syön pizzaa. Olen ääliö.

Tekisi mieli vetää pää täyteen ja mennä pitkäksi tuohon sängylle. Minä huokailen. Mies huokailee. Ahdistava tunnelma. Mies neurotisoi autoaan ja hänen niveliä särkee. pizza oli hyvää, mutta se siitä. Apteekissa olisi reseptillä lääkkeitä ihoon, kun ne saisi sieltä ulos. Punoitus ja kutina alkaa tosissaan masentamaan. Minulla oli iho varmaan 15 vuotta hyvässä kunnossa ja nykyään taas oikuttelee. Varmasti allergioita, joita ei ole testattu. Ulkona on ihan hämärää. Otan temestan.

Laitoin kaihtimet kiinni ja mies tuli makuuhuoneeseen makoilemaan. Minä istun tässä vieressä läppäri sylissä. Mies on väsynyt ja nukahtaa varmaan kohta. Minä ajattelin jotain iltapalaa ottaa. Pari pizzan siivua on syömättä. Otin temestan. Laitoin äidille viestin mielialastani. Häntäkin masentaa. Taitaa olla kevätmasennus meillä kaikilla. Iltahartaus soi radiossa. Samuli Edelman laulaa virsiä tosi kauniisti.

Yö meni ihan ok. Otin temestan illalla. Heräsin kuuden aikaan ja nyt ei aurinko (onneksi) paistanut. Ulkona sataa vettä ja on harmaata. Minun mielestä ihana, lauha ja kostea ilma. Minun iho tykkää siitä. Täällä on niin kuiva ilma sisällä kun on tuo koneellinen ilmanvaihto. Se ei ollenkaan sovi minun iholle.

Kahvi ja aamuhommelit. Sitten aamupala (joka on nykyään rasvatonta rahkaa ja vähäkalorista mehukeittoa mauksi siihen, sekä vitamiinipillerit). Sitten jatkoin hommia ja mies meni käymään kaupassa. Toi minulle suklaalevyn (rontti!). Mies aina tuo herkkuja, vaikka olen sanonut ettei tarvitse. Olen varma, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja meinaan lähiaikoina mennä ottamaan sen verikokeen. Kaikki oireet täsmäävät ja ovat olleet päällä vaihtelevasti jo viimeiset kymmenen vuotta. Mutta nykyään ovat pahentuneet ratkaisevasti (lihominen, paino ei laske millään, ajoittainen väsymys, masennus, vetämättömyys, itkuisuus, rutikuiva iho, nivelkivut, hiusten huononeminen, turvotukset, allergiat, libidon lasku ym. ym) Olisi varmaan aika alkaa tutkimaan näitä ja saada niitä hallintaan ja sitä kautta koko elämää kuosiin paremmin. Saattaisin olla ihan eri ihminen, kun tämä asia saataisiin hoitoon.

Tänään ihan hyvä mieli, osittain tuon ilman vuoksi, kun aurinko ei helota. Virtaa riittää ja taidan alkaa siis jatkamaan kotitöitä ja nautiskella taas hyvästä mielestä, koska sen tietää, että sitä ei jatku kovinkaan kauan🙂

Hyvää Lauantaita!

Hei Autiotalon Kuunvalo,pyydä että ottavat TSH ja T4v,pelkkä TSH ei riitä.Onko sinulla lähetettä? Mene ilman kahvia/tupakkaa (en tiedä,poltatko),hyvin nukutun yön jälkeen ja mahdollisimman aikaisin aamusta,niin saat luotettavammat kokeet;muuten arvot saattavat näyttää paremmilta,mitä oikeesti ovat ja diagnoosi voi jäädä saamatta.

Jaksamisia😍

Kiitos sinulle elämänilohukassa🙂🌻 Pitäisi joo mennä ja mahdollisimman pian. Olen varma, että en saa koskaan näitä kiloja ja muita ongelmia itsestäni pois ennen kuin se kilpirauhasasia on hoidettu. Tietysti ei ole sata varmaa, että minulla on se, mutta aika varmaa kuitenkin. Ainakaan kilpparini ei kyllä ihan täysillä pelitä.

Tänään tullut taas siivottua. Nettiprojektin jatkaminen mielessä, mutta kone ollut varattu miehelle melkein koko päivän, joten en ole voinut aloittaa. Tuli oikein hyvin siivottua ja lattiatkin pestyä. Mies auttoi. Äidin kanssa juttelin. Söin munakasta. Ja sitä suklaata pari riviä. Nyt minulla tekee mieli ihan sikana makkaraperunoita. Kauheaa..

Vähän parempi mieli ollut tänään. Ihana sumuinen, sateinen ilma jatkuu☺️❤️

Sataa, sataa, ropisee.. Sade jatkuu ja minulle se sopii. Ihana, lauha, sumuinen, keväinen ilma!

Eilen tuli siivoiltua ja värkkäiltyä kotihommia. Sorruimme tilaamaan taas roskaruokaa🙂 Mutta jotenkin siitä tuli henkisesti kodikas olo. Suklaata söin myös. Tänään palaan terveellisemmälle linjalle.

Olen vain huomannut, että ihoni alkaa ärtyä ja punoittaa, kutista jos syön vain pelkkiä kasvis ja hedelmä (tuoreita) juttuja. Allergiaa? Ja nyt siitepölyaikana en periaatteessa pysty koko ajan syömään raakoja vihanneksia ja hedelmiä saamatta oireita. Pahimmat tuntuu olevan mansikka, tomaatti, paprika ainakin. On se hankalaa kun pitäisi syödä terveellisesti ja laihtua vihanneksilla, mutta ei pysty niitä syömään, kuin rajoitetusti.

Eilen leikkelin vähän hiuksia, laitoin öljyhoitoa ja kasvoille miedosti itseruskettavaa kosteusvoidetta. Hämmästyin miten tuollaiset pikkuasiat ihmeesti muuttaa ilmettä. Eihän sitä enää muistakaan miltä näyttää itseään laittava ihminen. Katsoin eilen itsestäni muutaman vuoden vanhoja kuvia ja melkein ääneen tuli, että "WTF!?" olenko tuo minä? Olenko muka ollut noin hoikka ja meikattu ym. No, yli 30kg hoikempana, heh..

Ei viitsi sunnuntaina alkaa kovin aikaisin rymistelemään, joten odotin tänne saakka ja nyt taidan pikkuhiljaa alkaa. Vaihdan petivaatteet, imuroin sängyn ja makkarin. Mies laittaa pyykkikoneen päälle. Tänään menen taas suihkuun ja läträän lisää rasvoja.

🙂🌻

Imuroitu on ja sänky laitettu, sekä pyykit pesty. Söin rahkaa ja mehukeittoa plus vitamiinit ja sitten lähdettiin ajelulle meidän vakireitille. Onhan tuosta jo jonkin aikaa, kun viimeksi olen ulkona käynyt, joten päätin, että nyt on sen aika.

Ilma on sumuisen kostea ja yllättävän kylmä, kun tuulee. Luulin, että olisi lauha, lämmin ilma. Emme sitten viihtyneetkään kovin kauan kävelemässä eräällä kauniilla, pienellä hautausmaalla. Se on muuten just kiva paikka jos haluaa ajelun lomassa vähän haukata happea ja oikoa koipiaan samalla kun näkee kauniita, vanhoja hautakiviä ja kukka-asetelmia ym.

Ehdottomasti hyvä ratkaisu oli laittaa tuota itseruskettajaa vähän kasvoille. Olen paljon pirteämmän näköinen. Sen päälle helppo meikata pikaisesti vain vähän ja ilme on huolitellumpi. Ehkä kehtaisi taas alkaa jossain käymään. Kova sana olisi se hoikistuminen ja hiukset uusiksi ja muutama uusi vaate. Sitä olisi kuin eri ihminen ja iästä kymmenen vuotta pois ( tai ainakin melkein).

meinaamme tänäänkin tilata ruokaa ulkoa🙂