KAUNISTA JA TUNNELMALLISTA AATTOA KAIKILLE🙂🎂🙂🌻

Ihana aamu. Vielä hämärä luminen ikkunan takana. Radio soittaa jouluista musiikkia. Aamukahvi torttujen kanssa on nautittu. Kynttilät sytytetty. Myös heidän kuviensa eteen, jotka ovat ikuisen valon maassa. Sanotaan, että jouluna ihmiset ja henget ovat yhdessä. Uskon, että näin on. Kaunista ja rauhallista.

Kuluvaa vuotta en mieti, sitä on märehditty jo tarpeeksi. En myöskään mieti tulevaisuutta. Se tulee miettimättäkin. Parempi antaa vain mennä ja katsoa luottavaisen lämpimästi mitä eteen tulee. Minun tehtävä tulevalle olisi vapautua erilaisista peloista ja vihasta. Uskon, että näin myös käy. Rukoilen välineitä siihen ja uskon myös saavani niitä.

Meillä jokaisella on suojelusenkeli, joka kulkee kanssamme syntymästä kuolemaan saakka. Tämä enkeli ei jätä meitä koskaan, ei missään tilanteessa. Enkeli tekee kaikkensa auttaakseen meitä elämässämme. Tärkein tehtävä maan päällä on oppia rakastamaan. Itseämme ja muita. Ensin itseämme, koska muuten emme osaa rakastaa muita. Enkeli kuulee ajatuksemme ja rukouksemme, sekä auttaa rukoustemme pääsyssä perille taivaaseen Jumalan tietoon. Meissä jokaisessa on pieni pala Jumalaa, meidän sielumme. Jumala, Jeesus ja suojelusenkelit rakastavat meitä pyyteettömästi. On hyvä tiedostaa se ja avata sydämensä sille. Kun avaamme sydämemme rakastamaan, annamme ja myös saamme rakkautta takaisin moninkertaisesti.

Odotan päiväksi luvattua lumisadetta. On kaunista katseltavaa ikkunasta jouluvalojen loisteessa. Kuuntelen radiota, luen kirjoja, välillä netissä, syömme jouluruokia, katselemme kynttilöitä. Lähetän ja saan muutaman joulutervehdyksen.

Halaus ja rakkaudellinen ajatus kaikille teille ja kiitos, että olette kulkeneet matkassa☺️❤️

Siunattua joulua Sinulle ja miehellesi AK!
Mukavaa kun on valkoinen joulu. Mekin paistettiin kinkku eilen jahyvä tuli, ei tosin kuorrutettu sitä mitenkään. Hain tänään postit kun eilen jäi hakematta ja sain kirjeen yhdeltä kirjeystävältäni joka on myös eläkkeellä masennuksen vuoksi. Kirje lämmitti minua kovin ja aion vastata siihen pian. Mukavaa myös on että Sinä olet täällä netissä joulunakin kun tykkään lukea mitä sinulle kuuluu. Onneksi sait jouluisen mielialan ja alakuloisempi jakso jäi taakse. Minäkin ajattelen Jeesusta ja enkeleitä. Tänään tulee jouluyön messu Roomasta ja siinä on selostus. Ajattelin katsoa, alkaa 22.55. Taapanina olisi tarkoitus mennä kirkkoon, on messu ja ehtoollinen. Mies ja tytär lähtevät ehkä mukaan, palauttavat samalla Filmtownin leffat. Tytär sai poikaystävältään kolme lahjapakettia ja mekin saatiin häneltä yksi. Mukavaa. Kuusen alla odottaa myös kakkuvuoka paketissa, olen ajatellut alkaa leipomaan hdessä tytön kanssa.

Hyvää Joulua sinulle! ☺️❤️

Kiitos Arka ja Haitula🙂🌻

Radiosta soi "Enkeli taivaan". Se sopii maisemaan, jossa isot, valkeat lumihiutaleet leijailevat maahan, kuin enkelit.

Aatto on sujunut hyvissä merkeissä. Mieliala ja vireystaso on kohdillaan. Hyvä mieli. Olen tyytyväinen tähän jouluun. Se on ollut sellainen, kuin halusinkin. Yksinkertainen ja antoisa, tunnelmallinen.

Ilta hämärtyy. Aatto-ilta alkaa. Vain muutamia ihmisiä kulkee ulkona. Lumisadetta väistellen. Jumalanpalvelus alkoi radiossa. Kohta syömme joulun pää-aterian. Yhdentoista aikaan söin "myöhemmän" aamiaisen; riisipuuro, kinkkusiivuja, kahvi, torttu. todella hyvää. Pian syömme varsinaisen jouluaterian. Mies saunoi päivällä.

Näin tämä menee. Rauhallisesti. Hyvin.

Joulu on lyhyt. Pian se on jo ohitse.

Rauhallista Joulua AK ja muut ystävät ☺️❤️

Tämä joulu on todella erilainen kuin mikään aiemmista jouluistani. Vietän joulun yksin. Onneksi en ole ihan täydellisen yksin tyhjässä talossa, sillä nuo ihanat kissaneidit pitävät minulle seuraa. Ilman niitä voisin olla melko masentunut. Nyt vaan makoilemme sohvalla. Mitään suunnitelmia tai pakollisia menoja ei ole.
Poju oli yötä ja keitti minulle aamupäivällä riisipuuroa, jota söimme ennen joulurauhanjulistusta. Sen jälkeen hän lähti hakemaan lapsiaan ja näemme ehkä seuraavaksi vasta sunnuntaina. Joulurituaaleihini on koko aikuisikäni kuulunut joulukirkko. Nyt tunnen etten uskalla mennä. Pelkään saavani siellä jonkun itkukohtauksen, koska hengellisyys ja hyvyys on kirkossa jouluisin niin vahvasti läsnä. En kestä omaa heikkouttani enkä jaksa enää itkeä surujani jouluyönä.

Ehkä vain kuuntelen klassista joulumusiikkia ja annan illan valua ohitse.

Rakas Ystävä Amassados☺️❤️ Mukava kuulla sinusta. Olet ollut mielessä ja olen ajatellut, että mahdatkohan kirjoittaa nyt jouluna.

Minä vietin eron jälkeen tasan yhden joulun yksin ja se oli kamalaa. Silloin en tiennyt, että melkein naapurirapussa tuleva mieheni vietti yhtä yksinäisen ja kurjan joulun. Tammikuussa meistä sitten jo tulikin pari.

Silloin eräs ystävättäreni miehensä kanssa pelasti jouluni käymällä kylässä kaksi päivää ennen joulua. Toivat matkassaan monta lahjaa, säkillisen kivoja vaatteita, syötävää, koristeita (tiesivät minun olevan yksin ja masentunut) Se vierailu antoi minulle voimia niin paljon, että jaksoin siivota törkykunnossa olleen asunnon, asettaa koristeet ja lahjat kauniisti ja syödä jouluisesti. Olin silti masentunut. Kaipasin entistä elämääni ja silloin vielä entistä miestänikin. En nähnyt elämälläni mitään tulevaisuutta. Sitten tuli uusivuosi ja tammikuu. Olin jo todella pohjalla ja melkein jo päättänyt poistua omin avuin maailmasta. Tammikuun lopussa 2010 sitten tapasin nykyisen mieheni ja se oli salamarakkautta, joka jatkuu vieläkin (tosin seestyneempänä jo). Se pelasti minut. Oikeasti uskon, että mies oli vastaus rukouksiini. Nimittäin noin kaksi viikkoa ennen kuin tapasimme rukoilin, että minulle annettaisiin joku ihminen, joka veisi minut pois siitä helvetistä, joksi elämäni umpikujan tunsin. Rukoilin oikein painokkaasti. Itkin ja sanoin, että en enää jaksa. Unohdin rukoukseni. Sitten meni se pari viikkoa ja tapasin mieheni ja rakastuimme saman tien, muutimme yhteen jne.

En ole uskonnollinen kiihkoilija, mutta uskon rukouksen voimaan. Olen sen omassa elämässäni todistanut niin monta kertaa. Suosittelen kaikkia rukoilemaan ja pyytämään apua ja johdatusta omalta suojelusenkeliltä, Jeesukselta ja Jumalalta.

Lämpöä aattoiltaasi Amassados. Pianhan elämme taas arkea, mutta ymmärrän varsin hyvin, miltä tyhjä olo sisällä voi tuntua kun on jouluna yksin. Mukavaa, että Poju keitti sinulle aamulla riisipuuroa☺️❤️ Vaikka hän ei olisi se oikea niin silti hän voi olla tärkeä ihminen juuri tässä elämänvaiheessa. Vaikuttaa ihan kiltille ihmiselle.

Kirjoitellaan🙂🌻

Huomenta ja Hyvää Joulupäivää!

Herätty on jo kuuden aikaan. Juotu aamukahvi ja tehty aamutoimet. Valmisteltu varsinainen aamiainen, jonka syön 10-11 aikaan. Otin pakastimesta patonkia sulamaan ja syön sen juuston ja kinkkusiivujen kanssa. Riisipuuro ja tortut on loppu, koska söin ne jo eilen. Niitä ei ollutkaan kuin vähän. Olen ihan tyytyväinen, että en ostanut valtavaa määrää sokerisia herkkuja ja leivonnaisia, joita sitten vetäisin itseni täyteen. Pärjää näin ilmankin. Eilen "pieni" järkytys illalla, kun pitkästä aikaa katsoin jalkojani peilistä takaapäin. Siis reiteni..kauheat, läskiä löllyvät, taikinaiset, valtavat, löysät. Vielä pahempi, että polvieni ympärillä kauheat läskikeot. Siis miten voi tulla siihen polvien sivuille niin kauheasti läskiä?! Ei ole ennen minulla ollut. Sen on pakko olla myös jotain nestettä, koska sitä ei ole ollut ennen tuolla tavalla. Hirveän näköiset jalat, varsinkin takaapäin katsottuna siitä polvien sivuista. Pakko alkaa tekemään jaloille jotain. Pitäisi tietysti harrastaa liikuntaa, laihtua ym. Mutta nyt talvella se on vähän hankalaa. Ei minulla ole edes lämpimiä ulkoiluvaatteita, enkä tykkää kylmillä ilmoilla ja lumisilla kaduilla kävellä. Täytyisi alkaa jotain jumppaa tehdä sisällä ja tietysti laihtua.

Anteeksi, että jouluna kerron läskikoivista. Mutta, kuten olen aiemmin kirjoittanut niin en enää ole jouluisissa tunnelmissa, koska minulle vain aatto on joulua ja sen jälkeen ei enää. Eli vietän tämän jo kuin tavallisen pyhäpäivän. Rauhallisesti tietenkin ja yhä jouluruokia syöden, mutta en enää varsinaisesi juhli joulua. Siksi, koska en jaksa. Minulla ei kärsivällisyys riitä tai sitten pitäisi olla jotain erityistä ohjelmaa, että pysyisin kiinni siinä joulunvietossa. Pelkkä syöminen ja pällisteleminen ei riitä.

Ulkona on pakkasta melkein 15 astetta ja maisema luminen, kuin postikortista. Ihanan näköinen, mutta en haluaisi mennä ulkoilemaan. Onneksi ei tarvitsekaan. Jostain syystä minua ei niin ahdista enää se huominen tapaninpäivä ja vieraiden tulo. Olen psyykannut itseni niin, että tulkoot ja eihän siitä pääse yli eikä ympäri niin se on pakko kestää ja eihän se kestä kuin pari tuntia maksimissaan, että kestän sen kyllä. Ja jos tuntuu kauhealle niin ota rauhoittavaa. Muuten en ole rauhoittavaa tarvinnut ottaa nyt kuin se yksi temesta silloin eräs päivä.

Vähän teen pieniä kotitöitä ja järjestelen tänään. Valmistelen huomista ja pesen itseäni, sekä mietin pääni puhki, mitkä vaatteet laitan huomenna?

Kuuntelen radiota, roikun netissä, ehkä luen kirjaa. Kirjoja en ole paljoa ehtinytkään koko jouluna lukea, vaikka tarkoitus oli.

Jouluajelu jää tekemättä nyt kun ei ole autossa tarpeeksi bensaa ja noin kova pakkanen. Se vähän harmittaa.

Palaan myöhemmin🙂🌻

Hyvää Joulupäivää!

Selvisin eilisestä, vaikka vähän vaikeaa oli. Yritin olla ajattelematta exää ja entistä elämääni ja sitä, mitä tekisimme jos kaikki olisi yhä kuten ennen. Entisestä elämästäni kaipaan anoppiani, joka oli hyvä ja lämminsydäminen ihminen. Hän oli minulle läheinen ja tärkeä. Eron jälkeen ex-mieheni myrkytti välimme. Anoppi valitsi tietysti poikansa puolen. Odotin, että olisi laittanut minulle edes joulukortin. Sitä ei tullut. Tuntuu oudolta, että eron jälkeen lakkaat olemasta myös muille tärkeille ihmisille, joihin olet tutustunut parisuhteen myötä. Olet kuin kuollut heille kaikille. Tai ainakin niille, jotka selkeästi valitsevat kumman puolella seisovat. Exää en kaipaa. Hän on kylmä ja laskelmoiva narsisti, joka kerää ympärilleen vain sellaisia ihmisiä, joista itse parhaiten hyötyy ja jotka jaksavat häntä ihannoida.

Minä olen löytänyt itselleni puolivahingossa aivan uuden elämän. Tutustuin Pojuun jo maaliskuussa erohelvetin ollessa pahimmillaan. Hän oli itse eronnut muutamaa kuukautta aiemmin, joten kummankaan intresseissä ei ollut uusi parisuhde, vaan aloimme puhua masennuksesta ja erosta, käyttämistämme lääkkeistä ja siitä, mitä mielessä kulloinkin liikkui. Minä olen Pojua melkein 10 vuotta vanhempi, joten ikäeronkin takia kaikenlaisen muun kuin ystävyyden mahdollisuus oli suljettu pois mielistämme. Nyt asiat ovat kuitenkin edenneet omalla painollaan siihen, että vaikka koko syksyn vastustin ajatusta uudesta parisuhteesta ja kiukuttelin Pojulle, joka selkeästi moneen otteeseen ilmaisi halunsa tiiviimpään yhdessäoloon, huomaan itsekin kaipaavani häntä ja haluavani olla hänen seurassaan. Ainoa pitkä miinus tässä paketissa on hänen neljä lastaan. En näe itseäni lainkaan neljän pikkukakaran äitipuolena. Oma elämäni on itsekästä harrastamista ja omien menojeni ja halujeni mukaan kulkemista. En usko pystyväni tinkimään mistään astuakseni suurperheen äitirooliin. Se vaan ei ole osa minua. Se vähän surettaa minua, koska tämä asia saattaa nousta ratkaisevaan rooliin minun ja Pojun suhteen edetessä. Mutta kuten sanoit AK, tähän elämäntilanteeseen hän on parasta minulle. On oikeasti todella kiltti ja hyvä mies, eikä ikinä vahingoittaisi minua millään lailla. Kunnioittaa avioliittoa ja elää samojen arvojen mukaan kuin minä. Ei ryyppää eikä varsinkaan tupakoi. On kiinnostunut samoista asioista kanssani ja on hellä ja huomaavainen. Myös makuuhuoneen puolella. 😉😋☺️❤️ Olen onnekas ja onnellinen. Kaikista tänä vuonna sattuneista ikävistä asioista huolimatta, olen onnellinen.

Joulupäivän aamu on valjennut minulle seesteisenä ja valoisana. Istun kissaneitien kanssa keittiön pöydän ääressä juomassa kuumaa kaakaota. Neidit katselevat ulos ikkunasta takapihan pensaissa lenteleviä pikkulintuja. Laitoin terassille talipallotelineen roikkumaan jo aiemmin alkutalvesta ja linnut näyttävät löytäneen sen. Talitinttejä ja punatulkkuja lentelee tuossa iso parvi. Kissojen touhun seuraaminen on huvittavaa. Ne eivät ole pysyä nahoissaan metsästysvietin herätessä lintujen tullessa ikkunan lähelle. 😀
Aurinko näyttäisi paistavan ja lumisade lakanneen. Tälle päivälle ei ole yhtään sen enempää suunnitelmia kuin eilenkään. Mieleni tekisi mennä illalla erääseen paikkaan, mutta pelkään törmääväni exään siellä, joten en halua lähteä. Vaikka koen saaneeni elämäni palapelin uudelleen rakennettua, pelkään, että exällä on edelleen niin suuri henkinen vaikutus minuun, etten pysty olemaan samassa tilassa hänen kanssaan kahden. Pelkään romahtavani. En halua riskeerata mitään. Poju lupasi lähteä kanssani johonkin Tapaninpäivän illalla. Jättää kakaransa äidilleen ja karkaa kanssani. ☺️❤️☺️

Lumisen maan aikaan, Joulun tienoilla, rakkaus roihuaa. Nyt olemme siinä. Kiitos AK 😍

Amassados: Kiitos. Kirjoitit kauniisti. Kyllä Poju on sinulle parasta tällä hetkellä ja vielä tulevassakin jos ei nyt loppuikää, mutta ainakin sen ajan, kuin määrä on. Meidän on paras elää tätä päivää ja hetkeä niin onnellisesti, kuin pystymme, koska huomisesta emme koskaan tiedä. Ikävä, että menetit välisi anoppiisi. Hyviä ihmissuhteita on elämässä niin rajallisesti, että haikeudella minäkin muistan jokaista hyvää ihmistä elämäni varrelta, enkä unohda heitä. Tiedätkö, ajattele (en viitsi sanoa, että rukoile, koska en ole varma mitä mieltä olet rukouksesta) lämpimästi tätä ihmistä ja esitä toive mielessäsi, että välinne vielä voisivat lähentyä. Oletko lukenut Lorna Byrnen enkelikirjoja? Uusin kirja "Taivaallinen rakkaus" neuvoo juuri tuollaisissa tilanteissa, kun välitä ovat menneet esim. ystävän kanssa, että miten ne voidaan korjata ajatuksen voimalla ym. kuulostaa höpölle, mutta ei ole🙂 Ei kannata mennä minnekään, missä voisit nähdä exäsi. Vahingoittusisit vain siitä ehkä pitkäksi aikaa. Oliko niin, että sinulla ei ole omia lapsia? Minulla ei ole, koska en ole koskaan tuntenut halua saada omaa lasta. En vihaa lapsia, mutta minulle ei tule sellaista tunnetta heistä, että olisin aivan onneni kukkuloilla jos näen esim. vauvan, enkä osaa "leperrellä" lapsille tms. Ilmeisesti en ole kehittynyt tässä asiassa ollenkaan, en tiedä. Minua suorastaan kauhistuttaa ajatus, että tulisin raskaaksi, synnyttäisin ja olisi vastuu lapsesta ja elämä hänen ehdoillaan..se tuntuu painajaiselle. Toivottavasti kukaan ei pidä minua tämän vuoksi kylmänä ihmisenä, koska en mielestäni ole. Kannattaa mennä Pojun kanssa tapanina. Kuulostaa ihanalle tuo Kissojen lintujen kyttääminen🙂 Kissat ovat mielestäni ihanampia kuin lapset, heh. Vaikka kissatkin osaavat olla tosi "ärsyttäviä" jos niin haluavat 😀 Halaus sinulle ja hyvää joulun loppuaikaa☺️❤️

Olen varmaan hullu, mutta olen aivan onnessani, kun olen yksin kotona. Nimittäin se huominen tapaninpäivä vierailu menikin nyt niin, että Mies lähti tänään tapaamaan vieraita heidän kotiinsa ja täten ollen he eivät tule meille ollenkaan!!!! Olen niin helpottunut ja näin kaikki meni jouhevasti. Mies saa olla rauhassa omaistensa kanssa ja minä saan olla heiltä rauhassa. Kohteliaisuuden vuoksi pakkasin heille hieman lahjoja ja joulukortit matkaan, että muistan edes jotenkin.

Kyse ei ole siitä, että en tykkäisi heistä. He ovat oikein mukavia ja tavallaan välitän heistä, koska he ovat kuuluneet elämääni jo monen vuoden ajan. En osaa täysin selittää edes itselleni miksi en halua, että meille tulee vieraita. Se vaan jotenkin menee yli minun mukavuusalueeni. Ehkä se on osa epävakaata pers.häiriötä, en tiedä. Minua vain ahdistaa ajatus, että tänne tullaan ja minä tuntisin itseni epäonnistuneeksi "emännäksi" ja epäonnistuneeksi muutenkin heidän (menestyvien, kauniiden, nuorten) ihmisten rinnalla. Varmaan häpeän itseäni esim. lihomistani. Kuulostaa typerälle, mutta niin vain on. Ajattelen, että he inhoaisivat kun näkisivät minut pitkästä aikaa tämän näköisenä. Huh, ehkä ajan kanssa pääsen tästä tunteesta joskus eroon. Olisihan se mukavaa osata taas olla tekemisissä luontevasti, kuten joskus ennen vanhaan.

Luulen, että Mies aavisti mietteeni ja siksi päädyttiin siihen, että hän menee sinne vierailulle vaikka asiasta ei suoraan puhuttukaan. Hyvä kuitenkin näin. Nyt voin taas ajatella vapautuneesti. Olen kyllä tullut ihan erakoksi, kun nysvään vain täällä kotona, mutta tunnen sen nyt parhaaksi. Ajelulle kyllä haluaisin mennä heti kun ilma vähän lauhtuisi. En tykkää noin kylmästä ilmasta, enkä mennä minnekään vaikka autossa tietenkin on hyvä lämmitys. Odotan sopivaa päivää. Sitten haluan mennä pidemmälle ajelulle sinne missä me ennen asuimme ja käydä samalla Miehen vanhempien haudoilla. Kumma kyllä, että tunnen hyvin läheiseksi hänen edesmenneet vanhempansa vaikka en ole koskaan heitä tavannutkaan. Olen siis läheisempi kuolleiden, kuin elävien sukulaisten kanssa. Taidan olla tosi omituinen. Eilenkin sytytin kynttilän miehen vanhempien kuvan viereen lipaston päälle ja minusta se oli kaunista ja tunnelmallista. Haluaisin käydä useammin heidän haudallaan. Olen varma, että olisin tullut heidän kanssaan hyvin toimeen heidän elinaikanaan jos olisimme silloin tunteneet. Varsinkin miehen äidin kanssa.

Aamulla kun heräsin mieleeni iskostui hetkeksi kylmä ajatus siitä, kuinka pinnallisesti olen ollut tekemisissä äitini kanssa muutaman viime vuoden ajan tai oikeastaan jo paljon pidemmänkin aikaa. Minulla tuli jotenkin syyllinen olo vaikka en oikein voi mitään sille, että asumme niin kaukana toisistamme ja on tiettyjä esteitä (en jaksa taas selittää kaikkea uudestaan, kun olen ne jo aiemmin tänne kertonut) mietin kuitenkin, että jos/kun äiti on joku päivä poissa niin miltä minusta sitten tuntuu, kun en ole ehkä tehnyt parastani meidän suhteemme eteen. On ollut niin paljon suuria, vaikeita asioita vuoden 2010 jälkeen, että äidin ja minun suhde on jäänyt ehkä vähän syrjään, vaikka olemmekin hyvissä väleissä ja soittelemme lähes joka päivä ym. Mutta kuitenkin..Olisi kait syytä alkaa kiinnittämään enemmän huomiota tähän suhteeseen, koska mikään täällä maan päällä ei ole ikuista, kuten tiedämme.

Nyt nautin vielä niin kauan kotona rauhassa olemisesta, kuin sitä kestää. Toivon, että Miehen omaiset tykkäsivät lahjoistani ja heillä olisi muutenkin hauskaa keskenään nyt kun minä en ole siellä naama mullollaan (vitsi..)

Palataan!

Huomenta ystävät!

AK, olipa mukava kuulla, että epämieluista vierailu tältä päivältä muuttui. Ymmärrän täysin ettei ei-toivottujen ja epämukavuutta aiheuttavien tekijöiden soisi tulevan omaan kotiin sotkemaan omaa rauhaa ja rutiinia.

Minulla on itseasiassa kaksi lasta, mutta ovat jo maailmalla. Olen teiniäiti, joten esikoinen on asunut omillaan jo useamman vuoden. Nuorempikin on kohta aikuinen. Asuu vielä isänsä kanssa parin sadan kilometrin päässä kuten esikoinenkin. En ole mikään äiti-tyyppi, varmaankin juuri samanlainen kuin sinä, AK. Suhteeni lapsiin on aina ollut kaverillinen. En ole mikään lässyttäjä enkä osaa leperrellä tai muutenkaan paapoa. Johtuu varmaan ongelmallisesta lapsuudestani, jossa ei heilunut kuin nyrkki. En puhu täällä juurikaan lapsistani, mutta ei se silti tarkoita, että olisin sulkenut heidät pois elämästäni. Kyllä he siihen kuuluvat, mutta eivät enää sillä tavalla kuin esim Pojun neljä kakaraa. Siksikin meidän tilanteemme on niin haastava. Olen itse elänyt pikkulapsiperheen arkivaiheen ohi, eikä se ole enää minun elämääni. Koen, etten edes halua mennä takaisin siihen, jossa 4-vuotias määrittelee koko päivän kulun ja tekemisen rytmin. 🙄

Olet niin oikeassa kun sanot, ettei mikään ole täällä ikuista ja kaikki voi kadota hetkessä, joten meidän kaikkien tulisi muistaa elää vain tätä hetkeä. Siihen olen opetellut kovalla kädellä tämän vuoden aikana. Kaikki voi tosiaan kadota hetkessä. Isän kuolema vuosi sitten muutti jotakin minussa ja käynnisti sellaisen prosessin, jota ei voinut enää ohittaa. Psykiatrin mielestä se laukaisi mieleeni haudatut traumaattiset asiat ja siitä ei voinut seurata mitään hyvää. Parisuhteen äkillinen päättyminen oli vain julma lisä jo hajoamassa olevalle mielelle. Minun elämäni oli tarkoitus mennä palasiksi, jotta voisin koota sen uudelleen ja löytää eheämmän itseni ja rauhan omalle sielulleni. Uskon, että ero oli väistämätön. Olin tahallani ollut sokea niille tekijöille, joiden vuoksi se ei voinut jatkua.

Kiitos AK tuestasi ja siitä, että ajattelet minua. Se on ollut tärkeää.
Hyvää Tapaninpäivää kaikille.

Tapaninpäivä

Tänään on rauhan päivä. Saan olla rauhassa vierailta, jotka eivät tulekaan. Saan olla rauhassa siivoamiselta, koska tänään on vielä pyhä ja silloin ei viitsi kerrostalossa alkaa siivoamaan. Muutenkin, tämä on mielestäni joulun päätöspäivä. Joulu loppuu minun päässä tänään ja oikeana loppiaisena olen jo unohtanut joulun kokonaan.

Viime vuonna tähän aikaan, kun asuimme vielä paritalossa, joka oli enemmänkin ok-talon kaltainen siivosin kaiken joulun pois jo tapanina. Täällä eri asia. Ei kehtaa alkaa imuroimaan. Mutta, huomennahan on normaali lauantai ja silloin otan jouluisimmat koristeet pois ja siivoan. Muutan sisustuksen ja asetelmat pelkästään talvi-tyylisiksi.

Heräsin jo viiden jälkeen. En saanut enää unta ja olo oli tarpeeksi virkeä noustakseni ylös. Kahvi juotu ja netissä oltu. Odotan aamiaisaikaa. Otan toisen puolikkaan patongista sulamaan ja sen kanssa kinkkua sun muita rääppeitä ja lisää kahvia.

Peseydyin ja vaihdoin vaatteita. Pyykkikone (meillä on aika hiljainen kone) oli pakko käynnistää, että saa vaatteita puhtaaksi. Minulla on sen verran vähän esim. kotivaatteita, että täytyy pestä useammin niitä muutamaa rättiä. Meinaan tammikuun alemyynneistä katsella lisää kotivaatteita, että on kunnolla vaihtaa.

Mieliala on pysynyt ihan hyvänä tai sellaisena, kuin se minulla normaalisti on eli pidän sitä ihmisen normaalina mielialana. Ei liikaa heilahduksia suuntaan, eikä toiseen ja hyvä mieli kuitenkin. Ei ahdista, eikä masenna ja juuri nyt on ihan hyvä olla.

Miehen eilinen vierailu meni hyvin ja mukaan pakkaamani lahjat olivat olleet mieluisia. Ihan hyvä niin.

Pimeä on vielä ulkona. Odotan, että saan avata kaihtimet. Täältä makkarista avaan aina jo heti kun herään ja sytytän jouluvalot (yöksi laitan pois päältä, kun valaisevat liikaa nukkuessa).

🙂🌻

Hyvää Tapaninpäivää!
Minä nukuin yhdeksään ja en enää kerinnyt kirkkoon, valvoin yöllä.Katsoin ortodoksisen jumalanpalveluksen TVstä. Tytöllä kaveri kylässä. Mies tekee sudokua.Minä ajattelin antaa kuusen olla vielä ensi viikonjos se muille käy. Minulla alkaa päiväosasto maanantaina. Minulla sama juttu että vaatteita on vähän, samoja pitää pestä koko ajan. Nyt ei ole varaa ostaa alennusmyynneistäkään.Tätyy säästää rahaa kun tytöllä vanhojentanssit helmikuussa. Maksoi puvun omilla kesäpalkoillaan mutta tarvitaan kampaaja ja risteily, ehkä kengät vielä. Kallista. Mukava kuulla että mielialasi on hyvä!

Amassados ja Arka🙂🌻

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Heräsin aikaisin ja aamukahvin jälkeen aloin siivoamaan, kuin aina normaalistikin lauantaina. Keräsimme miehen kanssa kaikkein jouluisimpia koristeita jo pois ja jätin sellaiset, jotka menevät muutenkin talvikoristeina (valkoiset). Tonttulyhdystä tykkään niin paljon, että jätän sen astiakaapin päälle koko vuodeksi ja loput menevät kellarikoppiin säilöön. Jouluvalot saavat olla ikkunoissa loppiaiseen saakka, koska ovat niin kauniit varsinkin nyt kun lunta on niin paljon.

Mies kävi aamulla Cittarissa. Syödään vielä joulun rääppeitä ja lisäillään niihin uutta. Toi minulle konvehtirasian (jota ei siis jouluna ollut) nythän niitä alkaa saada tarjouksesta halvalla, ja karkkipussin. Söin graavilohta ja porkkanalaatikkoa ja jälkkäriksi avasin karkkipussin. Minä en edelleenkään halua lähteä ulos, kun on niin kylmä. Vasta uudeksivuodeksi on luvattu lauhtuvaa ja yritän sitten jos pääsisi vaikka auto-ajelulle. Oikeasti haaveeni olisi: käpykakku ja autoajelu maaseudulle🙂 Ja itse asiassa vielä käynti hautausmaalla siellä. Kuulostaapa tosi juhlavalle, heh.

Tänään havahduin ajattelemaan aamulla, että olen itse asiassa tosi hyvin päässyt irti riippuvuudesta rauhoittaviin pillereihin. Pahimpina aikoina otin 3 temestaa päivässä ja vielä diapamin päälle. Satunnaisesti myös opiaattipohjaista, vahvaa kipulääkettä. Tätä pahinta kautta meni oikeastaan vain puoli vuotta, mutta kokonaisuutena reilut pari vuotta, siis päivittäistä käyttöä. Temesta on voimakkaasti koukuttava bentso, jonka riippuvuuden sanotaan olevan vastaava, kuin heroiinissa. Psyk.lääkärikin sanoi, että siitä on aika vaikea vieroittautua jos on koukussa. Tuntui, että lääkäri ei uskonut minun mahdollisuuksiin päästä siitä eroon. Kuitenkin kovalla tahdolla ja kärsimyksellä olen päässyt siitä eroon. Nykyään otan satunnaisesti ahdistuskohtauksiin kertaluontoisena annoksena, mutta aika harvoin. Varalla pidän kuitenkin aina kaapissa temestaa ja diapamia jos tarvista tulee, koska olen edelleenkin sitä mieltä, että järkevästi käytettynä ne ovat paras lääke kovaan ahdistukseen ja tuskaisuuteen. Vieroittauduin ihan omassa "ohjauksessani" ja omien tuntemusteni mukaan. Koin paljon ahdistusta ja ties minkälaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita vieroituksesta aiheutuen, mutta olen nyt irti niistä lääkkeistä. Minusta se on aika hyvä juttu. On edes jotain mihin voi olla tyytyväinen.

Myöskin hiuksiini ja naamaani olen tyytyväisempi, kuin tässä välillä. Näytän jostain syystä paremmalle, tosin en läheskään sille kuin ennen tai sellaiselle kuin haluaisin, mutta alan tuntea, että minun ei tarvitse koko ajan hävetä itseäni, enkä inhoa itseäni kun katson peiliin. Vartalo tosin on lihava ja sitä inhoan niin kauan, kunnes laihdun.

Siivouksen ja koristeiden keräämisen ohella en ole tänään tehnyt mitään kovin merkittävää. Surffaillut netissä ja jutellut miehen kanssa. Lukenut vähän kirjaa.

Mieliala on kuitenkin ihan hyvä ja se kait on tärkeintä🙂🌻

Tänään ei ole ollut niin mukava päivä.

Eilen juuri kirjoitin rauhoittavista. Tänään jouduin sitten heti ottamaan puolikkaan temestan. Eräs pieni juttu alkoi suurentua mielessä ja tehdä ahdistusta. Yritin päästä siitä pois, mutta mieli ei totellut. Olen vihainen, että en hallitse mieltäni vaan se voi yhtäkkiä lähteä haahuilemaan pois polulta, minne tahansa.

Nyt olen kiukkuinen. Äiti soitti ja alkoi jaaritella asiasta, josta en mitään ymmärrä. Annoin puhelimen miehelle ja he puhuivat keskenään. En siis heille ole kiukkuinen vaan siitä, että ahdistuin ja jouduin ottamaan pilleriä. Olen niin tyhmä, että ajattelen taikauskoisesti minun joutuneen ottamaan sitä siksi, kun eilen "kehuin", että ei ole tarvinnut ottaa.

Paras olisi aina vaan puhua negatiivisesti, eikä yltyä hehkuttamaan mitään hyvää tapahtumaa, koska silloin yleensä kaikki menee päin peetä.

Ei minulla kait oikeasti olisi mitään syytä olla tällainen, mutta olo vinksahti näin. Asia on pieni, mutta minun päässä kaikki alkaa elämään suuremmin mitä ne on ja sitten joko riehaannun tai ahdistun.

Tein pienen virheen. Menin poikkeamaan käytännöstä, jonka olen havainnut hyväksi ja sen seurauksena mieli alkoi kummittelemaan. Huomaan, että olen yhä tilaisuuden tullen haavoittuvainen ja traumautunut menneisyyden asioiden vuoksi.

Tämäkin kirjoitus on niin sekavaa, että parempi lopettaa ja koota itseään. Ei täällä kyllä mitään erikoista nyt tapahdukaan. Olla möllötetään vaan.