Aamusta päätin tänään lähteä liikkeelle. Menimme sinne kirppikselle. Löysin sieltä muutamia kodintavaroita. Niitä tarvitsee aina. Vältän ottamasta mitään, mitä en oikeasti tarvitse, ettei nurkkiin kerry turhaa tavaraa. Tosin tavaraa on kuitenkin kertynyt melko paljon ja alakerran kellarivarastokin on täynnä. Pitäisi käydä se joku päivä lävitse, mutta lykkään sen tekemistä, koska en tiedä minne laittaisin ne tavarat, joita en halua säästää. Minnekään kirppikselle en vie (siihen on omat syynsä..) ja olen tullut niin ilkeäksi, että en lahjoita kenellekään, mitään (siihenkin on omat syynsä, heh).

Huomaan, että en ole ahdistunut tai masentunut, mutta pinnani on jotenkin kireällä. Olen helposti äkäinen, piikikäs ja hermostun. Miehelle tulee sanottua paljon kohtuuttoman kärjekkäästi. Sanoin tänään miehelle, että siksi olen kait äkäinen, kun tunnen välillä itseni tylsistyneeksi tai turhautuneeksi, kun kaikki päivät ovat niin samanlaisia. Minä haluaisin enemmän ajella autolla ja nähdä maisemia, käydä jossain. Nyt on vaan pitkään rahasta ollut sen verran tiukkaa, että ajelemiset (muut kuin pakolliset) on pitänyt jättää. Ennenhän ajelimme jatkuvasti jossain. Se on minulle eräänlainen harrastus. Menee helposti tylsäksi, kun ei ajella nyt. Lyhyet kauppamatkat vain. Niiden aikana ei ehdi mitään nähdä. Ja aika paljon nyt pyöritty vain tässä omassa kaupunginosassa vielä. Ja olihan minulla se puolentoistakuukauden masennusjakso, enkä edes halunnut silloin lähteä paljon minnekään.

Olen miettinyt pitkän aikaa kirjastossa käymistä. Pelkästään miettinyt siksi, että ei ole ollut oikein keskittymiskykyä lukemiseen, enkä ole tiennyt mikä kiinnostaisi nyt lukea. Sen jälkeen kun kuuntelin sen mielenkiintoisen ohjelman radiosta Kekkosesta muistui taas mieleeni Sylvi Kekkonen, josta olen ennenkin lukenut kirjoja. Mielenkiintoinen henkilö. Nyt kirjastossa varasin muutaman hänestä kertovan kirjan. Toisen virikkeen sain myös radiosta Sibeliuksen juhlapäivänä. Nimittäin Aino Sibelius, josta en ole ennemmin niin paljoa lukenut, mutta toki muuten tullut tietoiseksi muun lukemani kautta. Nyt varasin aivan uuden hänestä kertovan kirjan, joka ei ole edes vielä tullut kirjastoon. Sekä kirja UKK:n ja Hallaman suhteesta. Hieman harmittaa, että nyt ei ollut paikalla yhtään kirjaa, että olisin saanut alkaa heti lukemaan, mutta ajattelinkin, että joulun pyhiksi luettavaa.

Sattumaa tai ei niin löysin hyllystä (siitä esittelyhyllystä, hakematta) Lorna Byrnen enkelikirjan, uusimman. Siinä on paljon minulle ajankohtaista. Uskon, että se ohjattiin minulle.

Kotona olen järjestellyt, mutta en siivonnut. Siivoaminen ei innosta vieläkään. Huomenna en lähde varmaankaan kotoa minnekään, joten voi olla, että siivoan silloin. Luulen, että siivousintoni lopahtaminen johtuu siitä, että haluaisin vain muualle, esim. ajelemaan ja tunnen, että en niin kiinnostu tämän asunnon puunaamisesta. Kyllä minä silti viihdyn täällä kodissa ja mielestäni täällä on kaunista, mutta se ainainen paikkojen jynssääminen..se ei nyt kiinnosta. Onko siivousrobotista patterit loppuneet???

Ehkä minut pitäisikin ladata jollakin..rakkaudella, myönteisellä huomioimisella, arjesta poikkeavalla tekemisellä, kiinnostavilla asioilla.

Mieheltä on aivan turha vaatia mitään näistä. Hän miettii vain auto-asioita ja ties mitä käytännön asioita. Olen kyllästynyt vihjailemaan näistä tarpeista. Olen kyllä sanonut ihan suoraankin. Tuntuu, ettei ne mene hänelle jakeluun. Annan sitten olla. En viitsi tehdä näistä ongelmaa, kun muuten meillä asiat suhteellisen hyvin. Muutenkin täytyisi opetella tunteiden hallintaa, tulee aivan liikaa mäkätettyä, jopa huudettua välillä. Mutta niinhän olen tehnyt aina, kausittain.

Koen olon kuitenkin aika hyväksi. Ei masenna, eikä ahdista. Pieni tylsyys ei ole kait vaarallista. Onhan joulu sentään tulossa.

🙂🌻

Eilen purkaessani kirppistavaroita luulen, että sain eräästä kangastavarasta (joka ehkä homeinen tai sitten pesty jollain aivan karmealla pulverilla, kun löyhkäsi niin..) jonkinlaisen allergia/astma-kohtauksen. Aivastelin, kurkkua turvotti ja hengitys meni ahtaalle. Otin miehen astmapiipusta lääkettä ja kesti monta tuntia, että kaikki oireet menivät ohitse. En tiedä sitten olisko ollut vielä hometta tai jotain siinä kankaassa, kun se haisi niin kamalalle. Olen huomannut muutenkin siellä romulassa on varmaan pölyä ja hometta (niissä tavaroissa) kun jos monta pv peräkkäin siellä käy niin tulee helposti hengitystie ja nenäoireita. Sen poskiontelotulehduksen jälkeen olen käyttänyt nenään allergiseen nuhaan tarkoitettua nenäsumutetta ja aivastelut on loppuneet (paitsi eilen) lähes kokonaan. Olen kyllä huomannut, että siellä hometalossa asumisen jälkeen minulla alkoi herkkyys kovia hajusteita kohtaan, aivastelen helposti esim. kaupoissa jos on osasto, jolla oikein haisevia (halpoja) kosmetiikka, pesu ym. aineita. Lisäksi tuore painomuste aivastuttaa.

Yö meni muutenkin aika huonosti, levottomasti. Miehelläkin oli ollut levoton yö ja selkä kovin kipeä, kun se lääkekokeilu loppui eiliseen. Lääkkeestä oli jonkin verran apua, mutta myös paljon sivuvaikutuksia, joten se laitetaan varmaan harkintaan.

Aamukahvi juotu ja aamuhommia tehty. Meinaan tänään siivota. Pakko. Inhottaa pölyiset pinnat. Ehkä nyt muutenkin kiinnostusta taas siivoamiseen.

Ulkona on vielä pimeää. Jouluvalot tuovat helpotusta siihen. Myöhemmin jatkan enkelikirjan lukemista. Hyvin mielenkiintoinen. Tänään en lähde liikenteeseen, enkä ainakaan kirppikselle nyt saamaan mitään pölyä/hometta.

Huomasin, että yhdet piirakat, joita ostin tarjouksesta ja olen jemmannut kaapissa alkaa mennä päiväys yli niissä. En tiedä voiko niitä pakastaa? Siis ne on niitä Fazerin pieniä marjapiirakoita, 2 pack. Jos joku tietää voiko niitä pakastaa niin ilmoittakoon, Kitooossss🙂

Palataan!

Päivä on jatkunut, huonosti.

En ole saanut lähes mitään aikaiseksi. Olo on jotenkin keskittymiskyvytön ja "leijuva", hieman epätodellinen. Ei ahdista, eikä masenna, mutta jotenkin "hönö" olo.

Ja..saimme jälleen miehen kanssa "kohtauksen". Tällä kertaa niin, että olimme laittamassa pesukoneeseen erästä eilen löytämäämme kangasjuttua ja huomasimme sen löyhkäävän sille samalle pulverille/homeelle, kuin eilinen roskiin lentänyt haiseva juttu.

Ei se mitään..ehdimme sen hetken haistaa sitä. Minulla alkoi välittömästi kurkkua ahdistaa ja miehellä nenää kutisemaan, henki ahtautumaan, päätä särkemään ym. Mies vei sen paskiaisen välittömästä ulos roskikseen, mutta döfäri leijui asunnossa pitkään ja minulla on vieläkin kurkku hieman ahtaalla. En viitsinyt tällä kertaa alkaa mitään astmapiippua imemään, kun ei minulla ole astmaa diagnosoitu ja ajattelin,että kait se kuristus menee ohitse, mutta ei ainakaan vielä(kään) ole kokonaan mennyt.

Eli siis nämä kaksi kangastavaraa, ilmeisesti kotoisin samasta taloudesta. En tajua, miten en siellä rojulassa huomannut, että ne döfää. Tuntuu, että se haju ei lähde kokonaan millään vaikka tuuletettu. No, kait se joskus häipyy.

Siivosin vain vähän ennen tuota "kohtausta". Sen jälkeen lopahti into ja päätin, etten tänään tee mitään. Ei vain yksinkertaisesti saa aikaiseksi. Ei kait huvita tarpeeksi, en tiedä. En jaksa pakottaa itseäni. Varsinkaan nyt kun kurkku on tukossa. Ehkä sittenkin menen imaisemaan sitä astmapiippua.

On tämä kans....

Kyl me ollaan niitä pakastettu. Kaikkea melkein voi pakastaa. Siinä tarvii va kauemmin sulattaa sitten.

hei AK!
Toivottavasti toivuit pian siitä hengenahdistuksesta. Me ei olla vielä syötyy muita jouluuokia kuin joulutorttuja ja glögi odottaa maistamistaan. Laittaisitko tähä ketjuusi sen Lorna Byrnen uuden kirjan nimen kun olen niin pitänt hänen kirjoistaan ja kokenut ne lohdullisiksi. Tietäisin sitten varata sen kirjastosta. Olen lukenut häneltä kirjan jonka nimi saattoi olla portaat taivaaseen, en muista varmasti. Sen lisäksi haluaisin lukea enkeleitä hiuksissani, en ole vielä nähnyt sitä kuin ruotsiksi.Mukavaa joulun odotusta sinulle ja miehellesi. Minulla alkaa maanantaina päiväosasto.

Saloka: Kiitos tiedosta. Pakastan ne tänään. Vähän kyllä ajattelinkin, että miksi niitä ei voisi pakastaa, mutta kun ei ole kokemusta siitä. Mies aina vänkää, että jotain ei voi pakastaa, vaikka minäkin olen sitä mieltä, että lähes mitä vain voi pakastaa.

Arka: Kiitos kirjoituksesta. Se kirjan nimi on Lorna Byrne: Taivaallinen Rakkaus. Hyvin koskettava ja lohtua antava kirja, kuten Lornan kaikki kirjat. Niistä olen saanut paljon vahvistusta omaan enkeliuskooni. "Taivaallinen rakkaus voi muuttaa sinun ja läheisesi elämän. Voimistamalla sisälläsi olevaa rakkautta tulet myötätuntoisemmaksi ja onnellisemmaksi. Näin lukee taka-kannessa. Kirjassa Lorna neuvoo enkeleiden avulla, miten voimme voimistaa sisällämme ehkä "piilossa" olevaa rakkautta itseämme ja muita ihmisiä kohtaan ja saada itse enemmän rakkautta. Ei siis tarkoita mitään naisen ja miehen romanttista suhdetta vaan ihan universaalia rakkautta ja välittämistä. Ihania kirjoja nämä! Enkeleitä hiuksissani, Portaat taivaaseen, Toivon viesti ovat Lornan edelliset kirjat. Kannattaa lukea kaikki. Minä saan noista kirjoista niin paljon sielunravintoa ja uskoa ja lohtua. Ensin pidin niitä ihan hömppänä, mutta vakuutuin, kun luin ensimmäisen kirjan.

Hengitysoireet menivät onneksi ohitse, mutta ihoärsytystä jäi. Nukuin jälleen aika huonosti. En tiedä miksi olen nyt öisin ollut niin levoton. Sydän takoo ja pyörin puolelta toiselle. Olen ollut suht pirteä kuitenkin nyt. Kahvin jälkeen aloin siivoamaan ja nyt se ei tunnu vastenmieliselle. Ainoa huono puoli siinä on, että keskittyskykyni ja muisti ei tunnu pelaavan ihan kristallinkirkkaasti. Teen ja söhötän vähän joka suuntaan, unohtelen mitä olin tekemässä ja unohdun tekemään jotain muuta, kunnes törmään siihen mitä olin tekemässä. Tuntuu, että teen paljon, mutta en silti saa tehtyä järjestelmällisesti, enkä mielestäni tarpeeksi hyvää jälkeä. Olen myös kärsimätön, en ollenkaan jaksa odotella mitään. Mieskin vaikuttaa liian hitaalle ja hänen ajatuksenkulku ja puhe hitaalle, että en jaksa kuunnella rauhassa mitä hän sanoo vaan puhun itse päälle. Olen vähän ärtyisä myös. Varmaan pms-oireita tai sitten tuli mieleen, että lievää maanisuutta..Ajattelen paljon, isoja kokonaisuuksia, nopeasti, puhua pulputan, olen hermostunut ja ärtyisä, hoputan toista koko ajan, hommaan ja haluan kaikki asiat hallintaani ja järjestykseen sillä sekunnilla, joulunkin jo valmiiksi ja melkein tänne NYT! Ja tuo nukkuminen ei taas kunnolla onnistu.

No, se on hyvä, kun välillä tulen tänne makkariin ja pakotan itseni istumaan alas ja ihailemaan lumista maisemaa ikkunasta. Yöllä ja aamulla on satanut lunta ja se on kauniin näköistä. Kuuntelen radiosta muistojen bulevardia. Ja siivoan samalla. Täytyy muistaa ne piirakat pakastaa. Eilen illalla katselin pitkästä aikaa uudella Google Maps-systeemillä kartalta lähikuvia menneistä paikoista, kotiseudultani. Siellä on vielä kaikki olemassa. Entinen kotitaloni, lapsuuden muita rakennuksia, sukulaisten taloja, koulu ja kyläkauppa. Kyllä tuli nostalginen olo vaikka en siellä haluaisikaan asua niin niiden paikkojen näkeminen tuo myös lämmintä mieltä. Illalla katselimme niitä pitkään ja minä kerroin miehelle niistä paikoista ja kaikkia lapsuuden muistoja.

Ulkona on nyt tosi kaunista, kun alkaa valostua ja lumi on puissa ja maassa. Täytyy mennä aukomaan loputkin verhot ja kaihtimet ja jatkaa kotihommia. Sen jälkeen otan päivän toisen kupillisen kahvia. Pilailemme, että se meidän ensimmäinen kahvi aina kuuden aikaan aamulla on "yökahvi" ja vasta tämä toinen 9-10 aikaan on "aamukahvi"🙂

Haluaisin tehdä ihan hulluna kaikenlaista. Toivottavasti jaksan.

Palataan!

Siivottu on. Olisi vieläkin jotain tekemistä. Tuntui vain inspiraatio katoavan. Hassu tunne, mutta en koe saavani innoitusta esim. lopullisten jouluastetelmien tekemiseen, koska en saa olla ollenkaan yksin. Tarvisin hetken olla rauhassa. Joskus minua häiritsee tehdä jotain luovempaa jos toinen on ihan vieressä, kun ei hän osallistu siihen tekemiseen. Ja tunnen myös, että en saa inspiraatiosta kiinni, kun koko ajan olemme täällä kotona. En näe mitään muita maisemia ja alan kyllästymään pelkkään kaupassa käymiseen. Jatkuva kaupunkiympäristö ja kaupoissa ravaaminen ainoana liikkeellä olemisena on aika puuduttavaa ja loppuaika olla kotona. Syistä, joita en nyt jaksa eritellä emme voi nyt ajella paljon missään, joten emme käy ajeluilla. Olen vähän tympääntynyt tästä. Samalla tuntuu, että olen vähän katkera siihen, miten mies on hoitanut erään autoon liittyvän homman, joka johtaa tilanteeseen, että emme voi ajella vapaasti. Kyseessä ei ole mikään maksamaton maksu tai muu raha-asia vaan ihan muu (en koe reiluksi selittää sitä täällä, koska se on miehen asia). Niin, en siis koe saavani oikein kunnon inspiraatioita, kun koko ajan on samojen seinien sisällä.

Minulla on kyllä muutenkin aina ennen kk-alkamista tällainen mielentila; koko elämäni on aivan p*seestä, tylsää, pilalla ja parisuhde aivan huono (vaikka asia ei niin olisikaan). Samalla tulee itseinho; olen ruma, läski, hirveät hiukset, mies ei rakasta minua jne. Ja muutoin; tyhjä tunne, ärtyisyys, helposti itkuisuus, jopa raivoaminen (joskus). Nämä pms-oireet tuntuvat iän myötä pahentuvan.

Mutta huomaan, että muutenkin olen jotenkin kyllästynyt. Haluaisin olla paremman näköinen, tasapainoisempi, parempi puoliso, innostua kodin laittamisesta.

Nytkin siivoamisen jälkeen vain lösähdin tänne makkariin ja aamullinen into tuntuu olevan poissa. Olo ei ole ahdistunut, ei masentunut. Ehkä paremminkin jollain lailla tyhjä ja ärtyinen.

Yritän hommailla kaikkea, mutta toimin kuin robotti ja sorrun käyttäytymään huonosti miestä kohtaan, koska jostain syystä nyt melkein kaikki hänessä ärsyttää (varmaan pms..)

Vaikka mies onkin ollut yhtä ihana, kuin aina ennenkin. Ja auttaa mitä pyydän ym.

HeiAK!
Kiitos! Menin heti kirjaston sivuille varaamaan Taivaallinen rakkaus- ja Toivon viesti enkeleiltä- kirjoja. En kai ehdi saamaan niitä jouluksi mutta mukava tietää että ne ovat tulossa. Muutkin olivat varanneet niitä. Rukousystävät- lehdessäkin ihmiset ovat kertoneet enkelikokemuksiaan. Tykkään siitä lehdestä mutta en raski tilata kun mulle tulee jo yksi lehti, Hyvä Sanoma. Joulukuun numerotuli jo ja luin sen kahteen kertaan, siinä oli monta juttua ihmisistä jotka olivat antaneet elämänsä Jeesukselle. Vaikeuksia heilläkin oli ollut, yksi mies oli jäänyt leskeksi, mutta Jumalaan turvautumalla he olivat jaksaneet. Toivoisin että kirjoittaisivat juttuja myös meistä mielenterveyssyistä eläkkeellä olevista ihmisistä. Mies katsoo salibandyä televisiosta, tytär on poikaystävänsä luona. Tiskasin aamulla pikku tiskin. ruokaa ei tänään laiteta kun tyttö syö poikaystävän luona, hot dogeja syödään.

Oloni parani heti, kun Amaryllis kiikutettiin saunan lauteille. Ilmeisesti sitten, vaikka sen ei pitäisi mitään oireita tehdä niin siinä jotain oli (tai sitten olimme vieläkin siitä haisulikangasjutusta herkistyneitä), joka laittoi ihon kutiamaan ja alkoi aivastuttamaan ja tuli pahoinvoiva olo. Harmi, kun oli kaunis kukka, mutta olen helpottunut, että se vietiin pois, koska epäilinkin sitä jo oireiden aiheuttajaksi, kun alkoi olla niin tympeä olo. Parempi kait olla ilman kasveja, koska ne kaikki tuntuvat aina aiheuttavan jotain. Kukka ehti olla meillä jonkun päivän ja vasta, kun useampi kukka alkoi aukeamaan niin alkoi tehdä oireita, eikä heti kun se hankittiin. Oli siinä kyllä sellainen mieto, aika imelä tuoksu.

No, päivä meni kyllä tavallaan hukkaan, koska en enää iltapäivä/illalla jatka siivouksia vaan olen koko päivän vain räpännyt netin kanssa ja kaikkea ihan ilmanaikuista. Kirjaa luin jonkin verran ja se on tosi mielenkiintoinen. Ikkunasta on kaunis näkymä lumiseen metsikköön, joka on kuin joulukortista ja jouluvalot ikkunassa korostavat tunnelmaa. Olen aina välillä katsellut ulos.

Mutta mieli on nyt parempi ja iltapäivän notkahdus/alavire meni ohitse samalla, kuin kukkaoireet katosivat. Luulenpa, että huomenna voin jatkaa hommia taas.

Kiitos, Arka kun kirjoittelit kuulumisia🙂🌻

Maanantaita.

Netti oli eilen taas poissa pelistä, joten en kirjoitellut. Emme tiedä, miksi koneemme (tai yhteys) pätkii välillä niin, että netti on poikki, jopa vuorokauden kerrallaan. Asiaa on selvitelty sieltä ja täältä, mutta selvyyttä ei ole tullut. Ei se nyt katastrofi ole jos ei yhteen päivään pääse nettiin, mutta ei huvittaisi maksaa täysiä nettilaskuja, kun muutama päivä kuukaudesta ei toimi koko yhteys. Nyt on tehty joku uusi päivitys ja saa nähdä onko siitä apua.

Täällä ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Itse asiassa ollut aika tylsää ja tänään varsinkin. Jotta en lakkaisi valittamasta fyysisistä oireista niin kerrottakoon, että atooppinen ihottuma on lehahtanut parin päivän aikana tosi "mukavaksi". Onneksi ei niinkään kasvoissa, mutta kropassa. Ei ole kivaa, kun joka liikkeellä ihoon sattuu ja se on ärtyneen punainen ja kuiva. Sopivasti on tämä viikko p.a viikko ja mietin, että millä saisin apteekista hydrocortison-voidetta, että saisin helpotusta iholle. Sitäkään viitsisi vähän väliä käyttää. Atopia oli melko hyvin kurissa lähes koko aikuisikäni, kunnes alkoi joskus viime vuonna (hometalo?) taas ilmestymään. Luulen, että olen saanut uusia allergioita, jonka vuoksi iho aina lehahtelee, mutta en todellakaan jaksa mennä minnekään allergiatesteihin ym. Lapsuus ja nuoruus-iän allergiani hävisivät ikävuosina 20-30 lähes kokonaan, mutta epäilen, että jotain on tullut uusia kaiken sairastelun, stressin ja homeiden vuoksi. Sitten..vatsa on tosi kipeä, koska menkat alkoivat juuri äsken.

Mieliala on tänään melko matalalla. Päivä on HYVIN pimeä. Iho huonona, vatsa kipeä, rahat loppu. Ja kun katson peilikuvaani..haluaisin häipyä jonnekin. Pelko siitä tapaninpäivän vieraiden tulosta kummittelee mielessä. En yksinkertaisesti kehtaisi näyttäytyä. Olen vain lihonut siitä, kun vieraat näkivät minut viimeksi ja olin silloin jo lihava. Ja itseänikin inhottaa tämä paksu ja vetelä, ruma olemus. Näytän myös koko ajan äkäiselle ja silmissä on joku tuijottava, mielipuolinen katse (joo, saa nauraa). En tiedä mitä söisin. Herkut alkavat tulla korvista ulos. En halua niitä enää. Myöskään mikään terveellinen ei kiinnosta. Mitä sitten syön? Tällä hetkellä en mitään. Juon vain vettä, reilusti ja sen pari kuppia kahvia. Ilmeisesti jotenkin paastoan.

En tajua miten olen lihonut näin paljon? Muistelen muutaman vuoden takaista itseäni, kun olin suht normaali. Enimmilläni taisin painaa 72kg mutta laihduin siitä. Nyt painan n. 83kg joten ei hyvin mene. Sillä kovalla kuurilla syksyllä sain itseni laihtumaan vain 77 kiloon ja HETI kun aloin syömään edes jotain lihoin takaisin. Olen "hieman" turhautunut tähän painoasiaan. Tuntuu, että sama vaikka olisin syömättä, söisin normaalisti tai ahmisin hulluna herkkuja kaiket päivät niin paino vain junnaa samoissa lukemissa/nousee.

Alkaa olla taas vaatteet vähissä. Siis ne, jotka mahtuu päälle. Yhdet housut ja pari takkia, pari puseroa ym. Mietin, mitä laitan päälle silloin tapanina? En keksi mitään miten saisin itseni näyttämään edes jollakin lailla ihmismäiselle. Minua hävettää siksikin niin paljon, koska muutama vuosi sitten juuri nuo ihmiset ihailivat minua, koska olin hoikka ja kaunis (niin, he itse sen sanoivat) ja nyt olen sitten tällainen. He eivät puhu mitään, koska ovat kohteliaita, mutta silmistään näen, että he katsovat minua "pitkään". Itse kun ovat nuoria ja kukoistavia on heidän varmaan vaikea ymmärtää, että ikäkin tuo muutoksia ja kaikki muu kokemani. En minäkään kaksvitosena osannut ajatella, että joskus ikääntyisin..vaikka en nyt ikäloppu ole vieläkään, mutta en mikään kaksvitonen, enkä edes kolmivitonen..huoh.

Olen kait jotenkin vajaa, mutta mielestäni ikääntymisessä ei ole mitään kivaa. Ikääntyminen saisi loppua kolmeenkymppiin. Olen myös usein sanonut, että kun painan yli 80kg niin muutun joka paikassa "näkymättömäksi" eli minua ei noteerata, kohdellaan huonommin esim. palvelutilanteissa, ihmiset eivät pyri juttusilleni ym. ja kukaan mies ei katso minua kiinnostuneesti (ei kyllä tarvitsekaan, kun en flirttaile vieraiden miesten kanssa, mutta olenpa vain huomioinut asian). Ei tarvi paljoakaan laihtua, esim. jos painan vaikka sen 76-77kg niin HETI ääni muuttuu kellossa eli muutun taas "näkyväksi". Minua palvellaan ystävällisemmin, ihmiset juttelevat minulle, joskus jopa miehet saattavat katsoa myönteisesti. Surullista, että tämä maailma on niin pinnallinen. Olen todennut tämän painoasian, mistä edellä kirjoitin jo niin monta kertaa, että se on uskottava ja se masentaa vielä enemmän, kun yksinkertaisesti tiedän, että jos haluan parempaa elämänlaatua minun on laihduttava. Sellainen tämä maailma on. Pahinta tässä yhteiskunnassa tuntuu olevan jos on lihava. Tosin, minun äiti on hyvin laiha ja hänelle siitäkin koko ajan huomautetaan, mutta se on enemmänkin kateellisten puhetta. Lihavaa ei kadehdi kukaan. Minä katsoin hoikkanakin aina lihavia ihmisiä myötämielisesti ja hymyilin heille ystävällisesti, koska jotenkin tiesin miltä heistä tuntuu.

En osaa edes nähdä enää miltä näyttäisin jos painaisin sen 64kg tai vähemmän, joka oli ennen vanhaan minun normaali paino. Minun täytyisi olla TOSI laiha, koska nyt jo muutaman kilon pudotus saa minut tuntemaan itseni tosi paljon hoikemmaksi, vaikka totuus on, että en olisi varsinaisesti laiha edes 64 kiloisena vaan ainoastaan normaalipainoinen. Ole kait nyt niin tottunut olemaan lihava, että tunnen itseni heti hoikaksi jos muutama kilo lähtee vaikka siis edelleenkin olisin silloinkin lihava. Voi pyhät ryynit tätä hommaa. No, jatkan veden lipittämistä. Ainakin saa ravata pissalla ja kakkakin alkoi luistamaan heti paremmin, kun join aamusta jo litran vettä. Ummetusta onkin ollut muutamana päivänä, kun olen juonut liian vähän.

Näin kiinnostavaa. Piileksin makkarissa, surffaan netissä, kuuntelen radiota, juon vettä, olen vähän alamaissa. Olen lukenut enkelikirjan ja saanut siitä uskonvahvistusta ja toivoa, mutta en jaksa siitä pelkästään nyt ilostua kovin pitkälle.

On niin paljon asioita, jotka painavat mieltä ja kaikki ne asiat liittyvät omaan itseeni, käytökseeni, ulkomuotooni, tekemisiini, tekemättä jättämisiin. Olen tosi itsekeskeinen, kun ajattelen vain itseäni, mutta muuta en nyt tunnu pystyvän.

Ehkä tämä tästä, taas.

Olen miettinyt olisiko minulla sittenkin kaksisuuntainen? Sitähän on minuun "sovitettu" jo 2009 vuodesta saakka, mutta en ole itse paljon jaksanut pohtia onko se vai "vain" epävakaa pers.häiriö.

Muistelen hieman kummissani tekemisiäni alkusyksyltä. Se, että nukuin muutamia tunteja ja olin silti epänormaalin virkeä. Koin itseni kauniiksi ja hyvin kyvykkääksi, olin ylisosiaalinen ja liian puhelias, kerjäsin rahaa ihmisiltä julkisilla paikoilla (ja mielestäni se pummaaminen oli ihan ok..) hommailin ja lenkkeilin, metsäpatikoin apinan raivolla, ja muutakin mitä en viitsi edes sanoa tässä.

Nämä masennus ja vauhdikkaat kaudet tuntuvat vuorottelevan tiheämpään nykyään ja olevan rajumpia.

Toisaalta minulle on aivan sama olenko epävakaa vai kaksisuuntainen. Lääkkeitä en kuitenkaan syö, kumpaankaan.

Silloin täytyy vain pärjätä itsensä kanssa.

Tänään kattelin sormiani ja totesin että tarvii alkaa ottaa kunnon rasva kuuri. Kynnen aluset ihan verillä. Ne on niin kuivat että ei eilen vuotanut vertakaan, vaikka puukko niihin osui.

Hei AK!
Kiitos kun kävit ketjussani ja kerroit Lorna Byrnen kirjasta. Odotan todella kiihkeästi niitä kahta Byrnen kirjaa jotka varasin. Eivät varmaan ihan heti tule kun oli muitakin varaajia jonossa. En tykkää olla päiväosastolla. Onko sinullakin ollut samanlaista ettet oikein tykkää käydä psyk.polilla ja nuissa virallisissa auttamiskuvioissa vaan haluat rauhassa ominkeinoin toipua ja elää. Minä ainakin haluan olla vaan perheenkanssa ja uskon auttamana. En tiedä onko minun eläkkeen takia jonkinverran käytävä tuolla osastollakun tekevät jonkin tutkimuksen toimintakyvystä. Miehestäni oli ollut outoa olla yksin. Lähetti minulle tekstiviestin jo aamupäivällä että on tiskannut ja miten menee. Hyvältä tuntuu ettei hän tunnu kaipaavan yksinoloa vaan kaipaa minua. Kerroin osastolla voimavarakseni rukoilun. Yksi potilas kyseli minulta rukouksesta lisääkin. Kerroin hänelle että rukoilen illalla pitenpään, sitä en osannut kertoa että rukoilen pikkurukouksia päivällä. Mainitsin Pirkko Jalovaarankin että hän on rukoillut puolestani. Hän oli kuunnellut Pirkon ohjelmia radio Deistä. Tiedätkö sinä muuten että saako pitää eläkkeensä vaikkei halua käydä psyk.polilla? Onko sinulla pysyvä eläke vai oetko kuntoutustuella kuten minä? Oletko jo juonut glögiä? Mukavaa joulunodotusta sinulle ja miehellesi!

Hei Arka,

Kiva, kun kirjoitat. Olet aivan oikeassa, kun arvioit, että en halua käydä julkisen "avun" piirissä. Näin asia on. Ja miksikö? Siksi, koska yksinkertaisesti en ole koskaan kokenut saavani minkäänlaista apua esim. keskusteluista psyk.polilla. Nykyään en niissä käy, eikä kukaan ole perään huudellut. Käyn vain aina psyk.polin lääkärillä silloin, kun täytyy laittaa Kelaan kuntoutustuen jatkohakemuksia. Lääkäri on itse papereihini kirjoittanut, että mikään kuntouttava toiminta ei ole minulle ajankohtaista, koska olen ilmaissut, että en halua sellaista. Niin, olen kuntoutustuella ollut jo vuodesta 2010 alkaen. En ole vielä puhunut pysyvästä eläkkeestä, eikä lääkärikään. Mutta sitä kohtihan tässä mennään. Itse pitäisin sitä hyvänä asiana. Kun en kuitenkaan työelämään enää pyri niin eiköhän se olisi sama olla jo pysyvästi eläkkeellä. Eipä se minun kohdalla poikkeaisi kuntoutustuella olosta mitenkään, käytännössä. Sama millä nimikkeellä olen kotona.

Kävin vuodesta 2009 (osastohoitojakson jälkeen) keskustelemassa psyk.sh kanssa säännöllisesti pitkän aikaa, mutta en kokenut siitä mitään hyötyä. Päinvastoin koen sen rasittavana velvoitteena, joka alkaa ahdistamaan. Psyk.lääkäri, joka oli silloin minulla oli antoisampi keskustelukumppani, mutta hänen luonaanhan kävin vain 3kk välein silloin. Sitten tuli fyysinen sairastuminen ja keskityttiin vain siihen. Tuli pitkä tauko kaikista "psyykenasioista". Viime vuonna sitten taas kävin muutaman kerran psyk.polilla, sitten ole syksyllä se 2vkon osastojakso ja sen jälkeen muutamia psyk.poli käyntejä ja taas papereissa lukee, että ei kuntouttavaa toimintaa ja nyt en ole käynyt sitten viime kevään ollenkaan psyk.polilla, eikä tosiaan kukaan ole perään kysellyt. Lääkärin kanssa viimeksi sovinkin, että otan sitten itse yhteyttä, mikäli haluan siellä alkaa käymään. Ei ole halua vielä tullut.

Koen tosiaan, että minulle parasta on, että saan olla mahdollisimman rauhassa kotona ja omissa ympyröissäni ilman mitään pakollisia käyntejä tai velvoitteita minnekään suuntaan. Minulle on tärkeää omat arkiset, päivittäiset kuvioni ja että voin itse säädellä päiväohjelman ja tekemiseni tai tekemättä olemiseni. Hermostun jo pienestäkin muutoksesta näihin (jos se siis ei ole minun itseni säätämä muutos) jos se tulee ulkoapäin. Olen myös lukenut, että epävakaaseen pershäiriöön kuuluu huono kyky sitoutua hoitoon ja sen kyllä itsestäni tunnen. Osastohoidostakin on (viimeksi) erittäin huonoa kokemusta ja sinne en enää meinaa mennä vaikka mikä olisi. Parhaiten minua auttaa: oma, rauhallinen elämäni kotona mieheni seurassa, kotityöt ja askareet, kaupoissa ja ajeluilla käyminen (silloin kun se on mahdollista ja on itsellä halua), radion kuunteleminen, lukeminen, hengellisiin asioihin syventyminen, ulkoileminen vuodenajoista riippuen. Elämänpiirini on jonkin verran kaventunut sitten vuosien takaisesta. Olen omasta tahdostani lopettanut ystävyyssuhteeni, koska olen kokenut ne enemmän rasitteeksi, kuin antoisaksi. Olen raivannut elämästäni kaiken sellaisen pois, jota en koe mielekkääksi. Minun on ollut pakko tehdä niin, koska en ole kokenut voivani revetä joka suuntaan ja pitää samalla päätäni kasassa. Unohdin tietysti tuosta listasta myös rauhoittavat lääkkeet silloin, kun on ahdistus vaikeampana päällä. Päivittäin en enää ota, mutta tarvittaessa ne ovat minulle todella hyvä apu ja ainoastaan niillä koen hallitsevani ja saavani ahdistusta poikki pahemmissa tilanteissa. Pärjään aika hyvin, kun elämä menee tasaisesti ilman mitään "ylimääräistä". Jos jotain ylimääräistä stressiä ilmaantuu saattaa mielialani suistua nopeastikin huonoksi ja IM-ajatuksia alkaa tulemaan ja silloin tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä. Varsinaisista psyykenlääkkeistä en ole koskaan saanut apua, päinvastoin ne lisäävät minulla sekavuutta ja ahdistusta, sekä saan niistä fyysisesti huonon olon, joten en käytä niitä, vaikka minulle on vuosien varrella kirjoitettu vaikka mitä aina psykoosilääkkeistä alkaen.

Luulisi, että olisi ehkä eläkkeelle hyvä asia käydä jos on jotain sellaisia "arviointeja", itse ehkä menisin jos sellaisia olisi. Mutta ainakaan minun kohdallani ei ole ollut asioihin vaikutusta sillä olenko käynyt jossain "terapioissa" vai en. En tiedä onko niissä yksilöllisiä tai paikkakuntakohtaisia eroja, joten en ihan uskalla tuohon alkaa mitään vastaamaan. Luulisin kuitenkin, että sinun tilanteessakaan ei niin paljon ole vaikutusta enää, että käytkö tuommoisissa vai et. Ja ainahan jos ei halua käydä voi perustella sillä, että ei kykene tai jaksa käydä, ei kait siellä pakoteta käymään.

Tuo uusin enkelikirja on todella hyvä ja lohtua antava ja ajatuksia herättävä. Toivottavasti saat sen suhteellisen pian. Harmi, kun tuollaiset tulee luettua niin nopeasti, kun niitä ahmii, kuin nälkäinen🙂

Voimia sinulle🙂🌻

Saloka, Minulla on nyt Bepanthen yleisrasvana vähän kaikkeen. Äitini muistaakseni rasvaa sillä juuri rikkoutuneita, kuivia sormenpäitä ym. Minulla on siis se punainen versio, paksumpi voide.

-----

Heräsin hieman tympääntyneenä. En tiedä miksi mielialani on sellainen tasaisen tympeä. Tuntuu, että kaikki positiiviset tuntemukset ja "huiput" olisivat kadonneet. Tai sitten se on sitä, että herää ja tietää; taas tulee samanlainen, tylsä päivä, kuin edellinen nyt kun ei ole kunnolla ruokaa, ei rahaa, eikä kaikkea muutakaan tarpeellista. Mies alkaa sitten hermoilemaan ja minä alan sitten tympääntymään, kun tunnelma muuttuu "huonoksi".

Tosi pimeää, kuten eilenkin oli. Ei valostunut koko päivänä. Olen juonut kahvit ja kuuntelen radiota ja samalla näppään tätä nettiä. Minulla ei ole tällä hetkellä paljoakaan joulumieltä. Vähän ahdistaa ajatus, että joulu on niin pian. Ja se tapaninpäivä. Ahdistaa, että en saanut itse päättää mitä sinä päivänä teen vaan pitää tehdä se toisten ehdoilla.

Ei ole mitään ideaa tälle päivälle. Kirja on luettu. Kait sitten vaan makoilen tässä ja kuuntelen radiota.

Todella tylsää.