Sadetta ei tule. Ahdistus jatkuu.

Aivan, kuin koko todellisuus olisi yhtäkkiä iskenyt tajuntaan, kerralla. Nyt muistan miksi aloin vetämään tabuja. Juuri tämän tunteen vuoksi. En kestänyt päivästä toiseen tunnetta, että en kestä meneillään olevaa todellisuutta.

Nyt, kun ei ole lääkehönössä niin kaiken tajuaa nopeammin ja terävämmin. Kaikki tulee ikäänkuin rumempana suoraan silmille. Huh, pakko vain kestää. En aio ottaa enää pilleriä kaikkiin ahdistuksiin. Eikä ne pillerit enää tehoa mitään. Hyöty niistä on mennyt ajat sitten.

Olkoot sitten elämä rumaa ja ankeaa. Olkoot sitten itkua ja masennusta. Ehkä minun on aika käsitellä joitain asioita, eikä turruttaa niitä jatkuvasti lääkkeillä. Saa nähdä vaan, kuinka tätä kestää. On se pirullista, että on tullut vielä kaiken muun lisäksi lääkkeistä riippuvaiseksi.

Jos olisin tällä hetkellä yksin, varmaan hajoaisin palasiksi. Ymmärrän miksi ihmiset tekevät itsemurhia ym. Juuri tällaisilla hetkillä ei olisi mikään ihme jos tekisi lopullisen päätöksen. Mutta minä en onneksi ole yksin.

Mikään muu minua ei voi pelastaa, kuin miehen läsnäolo.

Sade meni ohi. Ahdistus ei.

Olen syöksynyt sellaiseen ahdistukseen, etten muistanut sellaista olevan olemassakaan. Vaikka tuntuu, että koko pää on sekava niin samalla ajatukset ovat kuitenkin terävämmät ja se tietysti lisää ahdistusta, kun "kykenee" olemaan ahdistunut, kun ei ole turrutettu.

"Selvinpäin" oleminen ei ole mitenkään kovin kivaa. Oikeastaan en kait edes muista enää miltä se tuntuu. Enhän voi sanoa nytkään olevani aivan selvänä. Otinhan aamulla puolikkaan. Luulen kuitenkin, että lääke on sen verran lyhytvaikutteinen, ettei se enää vaikuta. Yöksihän joka tapauksessa on pakko ottaa, muuten en nuku sitä vähääkään, mitä nyt ja voisin seota pahemman kerran, nyt kun on stressiä muutenkin ja kroppa lujilla.

Kyllä tämä on pellen elämää. Ei tämä edes ole todellista vaan jotain irvokasta sarjakuvaa. Yritän tuijottaa vaaleansinistä, pientä koristepurjevenettä ja ajatella rauhoittavia asioita. Välillä olen konemaisen tyyni. Välillä ahdistus hyökyy aallon lailla ylitseni ja tuntuu, että hukun.

Jossain päin suomea oli mies ampunut puolisonsa ja sitten itsensä. Perhesurma, sitä nimitettiin. Keski-ikäinen pariskunta. Ne ovat nykyään yleisiä. Minä en saa asiaa mielestäni. Mietin teon taustoja ja motiiveja vaikkeivat ne minulle kuulukaan. Olen miettinyt usein myös kouluampujia, Myyrmannin räjäyttäjää ym. Hekin ovat olleet tavallisia ihmisiä. Heilläkin on ollut joulut ja juhannukset, omaiset ja harrastuksensa. Heistä on olemassa hymyileviä kuvia. Missä välissä ja mikä alkoi mennä vialle? Miksi he tekivät niin?

Tosi terveellistä miettiä ahdistuneena tällaisia. Mutta juuri silloinhan niitä ajattelee.

Mies saa iloa pihan oravista. Liikuttavaa, kuinka tärkeitä ne ovat hänelle. Hän jaksaa kertoa oravien kuulumiset joka kerran kun käy ulkona. Minä en nyt jaksa oikein keskittyä en oraviin, enkä mihinkään. Olen vain ja hengitän.

Pahin ahdistus meni ainakin hetkeksi ohi. Mies oli tuossa vieressä. Katseli IS:n nettiversiosta Mäntsälässä kumoon mennyttä rekkaa. Onnettomuuksia, onnettomuuksia..joka päivä tapahtuu kaikkea pahaa. Tämä maailma on täynnä katastrofeja. "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan", siltä se joskus tuntuu (tuollaisia vanhoja iskelmiä joskus sorrun kuuntelemaan melankolian vallassa) niiden sanat ovat usein vain NIIN totta. Katu toiveen särkyneen..

Minä luin äsken Uuno Kailaan iänpäivänvanhoja, synkkääkin synkempiä runoja. Siinä vasta oikeaa ahdistuskamaa. Samalla ajattelin, kuinka ihanaa, tuohon aikaan 20-30-luvuilla taiteilijat olivat vielä niitä palavakatseisia, kalpeita ja intohimoisia kohtalon äänitorvia ja kaineuden ylistäjiä. Vanhaa runoutta olen lukenut aika lailla, jopa opiskellutkin joskus muinoin..

Minusta tuntuu, että nuo vetämäni lääkkeet ovat oikeasti muuttaneet minua hirveän paljon. Tehneet innottomaksi ja ahdistuneeksi. Zombieksi. toivottavasti asia korjautuu ja voisin joskus vielä olla oma itseni. Kaipaan omaa, oikeaa itseäni.

Ja tietysti palan halusta tietää, kuinka Monangen päivä on mennyt ja mitä sinne mökille kuuluu? On sitä näköjään aivan koukussa jo tähänkin foorumiin. Mutta ei kait se niin vaarallista ole..Ai niin, ja Mariannelle myös terkkuja jos satut lukemaan, olette mielessäni.

Moi AK..Tänään on ollut aika melankolinen päivä, myös päänsärkyä ja voimattomuutta, lienenkö kipeäksi tulossa. Välillä tuntuu vahvasti siltä, että haluaisin jo pois tästä maailmasta. Mutta jatkan eteenpäin ja keskityn asioihin, jotka tuovat iloa. Äidilläni on ollut samanlaisia tunnelmia, hän on yleensä iloinen ja positiivinen ihminen ja nauttii kesästä, mikähän kumma "paine" nyt latistaa..Se on kyllä kannaltani hyvä, että syksyn tulo ei ahdista, eikä talvikaan. Pidän viileämmästä ilmasta pidemmän päälle.

Tuo lääke(bentso)koukku on varmaan inhottava, itse olen syönyt niin pieniä annoksia ilmeisesti, että pahoja viekkareita ei ole tullut. Kunpa ajan kanssa sinunkin olosi normalisoituisi ja paranisi. Eihän sille kovalle ahdistukselle voi oikein mitään, mutta se pahinkin ahdistus menee tosiaan ohi.

Tälle viikolle olisi tiedossa ihan kivoja sosiaalisia menoja, kunhan vaan saa aikaiseksi niihin lähteä. Joskus kun pidemmäksi aikaa jää kotiin, alkaa jo passivoitua ja pelätä ihmisiä.. Osaako sitä mitään puhua..Kun on ollut ihan omissa maailmoissaan. 🙂

Et tämmöistä, ramasee jo niin mukavasti, että unille pääsen pian..Kuulumisiin!

Kuuntelin juuri eilen Eila Pellisen(?) Särkyneen toiveen katua! Hauska... täällä aika ahdistava päivä, löi tuo isämme tilanne aikalailla päin kasvoja, ymmärrän, ettei hän halua maata sängyssä tms ja kokea itseään hyödyttömäksi, kun meidän perheessä aina pitäisi olla tehokas yms ja äitimme touhottaa ympäriinsä kuin ikiliikkuja. Pahimmalta tuntuu äitimme suhtautuminen isään, hän on aina ollut aika pomottava ja isän kunnon mennessä kokoajan huonompaan suuntaan huomaan, että hän "hallitsee" vielä enemmän ja piikittelee tosi ilkeästi isällemme, jotenkin kai haluaa näyttää, että isä on riippuvainen hänestä ja hän ei isästä, en tiedä, mutta siitä tulee tosi paha mieli kun äitimme suhtautuu niin kurjasti häneen.. Nämä on sellaisia dynamiikkajuttuja, mitkä on olleet aina, mutta ei ole kivaa nähdä niiden vahvistuvan kun isä on heikoilla. En loppujen lopuksi tiedä, miksi vanhempani ovat enää yhdessä, kuulemma on avioeroa tehty matkan varrella ainakin 6 kertaa, sen verran olen kuullut. Mutta mistäänhän ei puhuta meillä myöskään suoraan😝

Lähdin tänään äitini kanssa yhdelle kirpparille taas, no, autossa muistui mieleen muutama juttu, mitkä oli pakko pitää vaan itsellään, ja jotenkin ahdistuin siitä niin, että tuli ihan fyysisesti huono olo, ja oli tosi vaikea keskittyä, etten oksentanut autoon. En koskaan yleensä tunne autossa niin.. Oli kurjaa kun siihenkin meni sitten voimia että piti yrittää koota itsensä kun ihan mun takia sinne kirpparille lähdettiin. No, löysin sieltä lisää materiaaleja mun käsityöprojekteihin. Niistä on ollut nyt jotain pakomahdollisuutta täällä, kun tuntuu, että ilmapiiri on täällä aika huono.. välillä tuntuu, että olisin mieluummin yksin vaikka kaupungissa. Mutta toisaalta täällä kuitenkin pääsen saunomaan ja pakoon muita asioita.

Elämä on hankalaa. Ollut mun vanhemmillekin. Ja ymmärrän myös äitiäni. Hän on joutunut kokemaan paljon ja huolehtimaan monet läheisensä lähes yksin hautaan. Hänkin esittää kovempaa ulkokuorta ja verhoaa niitä oikeita välittämisen ja pelon tunteitaan mun näkymykseni mukaan siihen hallinnan ja ylempiarvoisuuden esittämiseen. Välillä tuntuu, että hän on tosi katkera. Ja se on surullista. En halua tulla äidikseni...........

Sanoin hänelle suoraan tuossa alkuillasta, että mikä on, onko isä syy hänen huonoon päivään vai joku muu, että puhuisi mieluummin suoraan ja kysyisi vaikka apua jos se sitä vaatii. Halusin, että ymmärtäisi ettei kellään ole kivaa ja se marttyyrimeno ei auta ketään ja mullekin tulee tosi vaikea olo. No, vähän paradoksaali kyllä kun en halua omista asioistani heille kertoa, mutta silti heiltä toivoisin, että puhuisivat mulle.. Ahdistavaa anyway.

Huomenna / ylihuomenna joko a)lähden pois tai b) mun sisko tulee tänne vähän virkistämään tilannetta. En osaa sanoa kumpi olisi edes musta parempi. Ollut aika raskas päivä, lähinnä siis oman pään sisällä. Paljon ajateltavia asioita ja murheita sydän täynnä. Jotenkin kyllä niin väsynyt asioiden miettimiseen, että periaatteessa on vaan ihan puutunut olo. Ehkä sellainen ignooraaminen joskus multakin onnistuisi.

Ja sori kun taas valtasin sun ketjun, piti tulla ihan vastaamaan vaan sulle, mutta aloin höpisemään sitten omiani. Piti ainakin se sanoa, että tuo "Harrastelin kaikkea taiteellista, sellaista boheemielämää." kuulosti hauskalta, kerro siitä joskus lisää, jookosta. 🙂👍 Ja tuo sun meno kuulostaa siltä, että säkin kaipaisit tunteittesi ylikierroksiin volyyminapin, mistä hiljentää niitä.. Kumpa se löytyisi jostain muualta kun bentsoista. Itse en ole vielä onnistunut, ei nuo muutkaan napit nähtävästi siihen auta. Pitäisi opetella vaan tulemaan toimeen ittensä kanssa vaikka päässä käy semmonen hälinä ja kohina että hyvä että omia "oikeita" ajatuksiaan edes kuulee kun kaikki murheet on vallanneet alan ja sotkee päänsisäistä pakkaa ja vie kaiken energian. Ei ne ajatukset kyllä koskaan ole mun päässä ainakaan selkeitä olleet. Joskus jänniä, mielenkiintosia, kekseliäitä, hulluja, välillä niin hirveitä että tekisin mitä vaan että saisin sen pääkytkimen käännettyä pois päältä kokonaan!!!! Ja nyt lopetan nää omat sekopäiset horinani.. 😟 Hyvää yötä ja ehkä se huomenna aurinko paistaa meillekin kirkkaammin 😴

Monange, kiitos vierailustasi. Kirjoitit mielenkiintoisia, kuten aina🙂

Minä olen "hieman" allapäin. Ensinnäkin koko päivä on ollut kamalaa ahdistusta ja toimintakyky, sekä ajatuksenjuoksu tahmeaa. Benzon puutostahan se, mitäpä muuta..

Ja jännitän niin paljon sitä huomista lääkärin soittoa, että mitä se sanoo ym. Iltapäivästä ahdistus kilpistyi niin kovaksi, että annoin periksi ja otin puolikkaan. Hieman auttoi, vaikka nyt on p..ka fiilis siitä, että menin ottamaan. En pysty extrajännityksen alaisena olemaan vähemmällä lääkkeellä, näköjään. Tai tietysti pystyn, mutta se oleminen on sitten aivan kökköä..minusta tulee masentunut, ahdistunut ja poissaoleva. Miehelle se on varmasti hirveää, kun ei muutenkaan aina ole niin riemukasta.

Toisaalta tuli taas sellainen tunne, että mitä väliä, vaikka olisi kuin hönössä (lääkehumalassa) eli mitä väliä sillä tai millään on? No, järki sanoo, että kyllä sillä vain on. Muu mieli huutaa, ettei sillä mitään väliä. Voihan venäjä..uskon, että kun saisin näitä ongelmia hoitoon niin saisin uutta motivaatiota tsempata noiden bentsojen kanssakin..olenhan sata kertaa sanonut, että en pääse niistä irti niin kauan, kuin olen ahdistunut tietyistä asioista..Mutta, kun tuntuu, että niitä ahdistavia asioita putkahtelee aina lisää, jos yhden saa all right niin jo alkaa joku muu ahdistamaan ja kiertämään päässä. Kait se on vain päässä vikaa, suoraa ja suomeksi sanottuna. Niin se on mulla ollut vähän aina, mutta ennen ollut enemmän keinoja käsitellä niitä ahdistuksia ilman lääkkeitä. Mutta, nyt kun on tottunut pillerin nappaamaan siihen vaivaan niin eihän se mikään muu enää autakaan.

Kotona on aika painostava tunnelma, mikä lisää huonoa oloa. Mies ei jaksa olla oikein mun tukena, kun se on vähän suuttunut. Se ottaa alkoholia tosi harvoin, nytkin ehkä pari kertaa koko kesän aikana, mutta..silloin, kun ottaa niin saattaa purkaa kännissä itseään ja sieltä saattaa tulla myös minua loukkaavaa puhetta, jota en kestä kuulla. Mies olisi halunnut tänään ottaa muutaman oluen (sekin on ahdistunut asioista) ja varmaan rentoutua niin, mutta minä pyysin häntä olemasta tänään ottamatta, kun on niin ahdistava päivä muutenkin ja hajoaisin täysin jos joutuisin kuulemaan tänään vielä jotain kännisen ihmisen v-ttuilua..en kestäisi, silloin vetäisin varmaan useamman lääkkeen.

No, ymmärrän, että miehellä meni pinna kireälle, kun niin harvoin juo ja sittenkin se kielletään..en olisi kieltänyt jos ei itsellä olisi nyt just näin paljon paineita. Sitten tuleekin vähän syyllinen olo, kun itse vedän bentsoa ja mieheltä kielsin kaljat. Ei kivaa...

Kummasti vähän alkoi olo petraantua, kun otin "korjausta". Blääh..

Mies tarvii nyt koneen. Palataan!

Aika hupaisaa M, että kuuntelit eilen "Katu toiveen särkyneen.." ja minulla "soi" se mielessä samoihin aikoihin..

Nyt taas muistan, miksi yleensä vedän bentsoja, siksi tietenkin, että ne vievät ahdistusta pois..Minä olen sanonut, ettei ne vaikuta enää yhtään. Kuitenkin nyt, kun olen muutaman päivän ollut vähemmällä ja nyt otin vähän extraa niin se kolahtikin yllättävän hyvin, vaikka tietty teho ei kestä kauaa. Nyt aloinkin jo hieman haukotella, mutta ahdistus laimeni.

Eli en taida itsekään enää tajuta, että olen "pöllyssä" kaikenaikaa silloin, kun otan enemmän. Se on minun "normitila". Tavallaan aika kammottavaa, mutta niin se vain taitaa olla. No, en jaksa nyt ajatella asiaa.

Mutta, totuus on se, että bentsot ovat hermoraunion paras ystävä. Siis silloin, kun on tosissaan hermo olo. Tietty olisi parempi jos ei olisi alkanut koskaan niitä ottamaankaan. Olen miettinyt olisiko hypnoositerapiasta apua minun ongelmissani? Itse asiassa olen miettinyt sitä jo vuosia. Sitäkään en ole saanut aikaiseksi edes kokeilla. En ole kyllä saanut elämässäni aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään.

Minulla ei ole kunnollista koulutusta. Nuorempana inhosin koko koulua, koska olin koulukiusattu ja muutenkin ongelmia, etten jaksanut keskittyä kouluun. Myöhemmin opiskelin vähän sitä sun tätä, mutta en mitään valmiiksi.

Omaisuutta tai varallisuuksia ei ole. Vain välttämätön. En ole koskaan ollut rahasta kiinnostunut kovinkaan.

Lapsia en ole saanut aikaiseksi tehdä.

Listaa voisi jatkaa, mutta enpä jatka. Tietysti voisin laittaa myös listan, mitä olen saanut aikaiseksi. On muutamia asioita, joista voi olla ihan ylpeä, mutta en nyt niitä ainakaan laita😉

Tämä nyt menee taas ihan turhanpölinäksi. Aikaisemmin päivällä olin niin lamaantunut (ahdistunut?viekkareissa?) etten saanut edes kirjoitettua mitään.

Voi vuohen vehkeet tätä elämää.

Ai niin, me käytiin aikaisemmin päivällä ajelemassa taas merellisissä maisemissa. Minä halusin sinne, ettei koko tahmea päivä menisi kotona lojuessa. Mutta siinä viekkaritilassa en nauttinut edes siitä ajelusta tai luonnon näkemisestä, kuten yleensä.

Nyt hieman rauhallisempi olo. En edes muista joka hetki ajatella sitä huomista lääkärin puhelua ym. asioita. Näppään vain tämän netin kanssa ja mies paistaa kuistilla makkaroita, siis grillaa. Yritän syödä yhden makkaran (yäk, en pidä makkarasta).

Olen ihan koukussa tähän foorumiin ja vilkuilen tuon tuostakin, mitä täällä tapahtuu? Tällä hetkellä odotan, että kuulen Monangen päivän kuulumisia🙂

Ps. Makkara oli ihan hyvä (Wilhelm sinapin kanssa).

Mieskin on onneksi jo aikaa sitten leppynyt siitä kaljajutusta. Onneksi se ei ole pitkävihainen. No, hän saa kaljansa joku toinen päivä.

Kuulumisia siis saamasi pitää🙂 Minäkin tykkään päivässä ehkä eniten niistä hetkistä mitä täällä vietän.....! Täällä edelleen aika ahdistavaa. Ei huvita leikkiä mukavaa ja iloista.. Tosin olen nyt ottanut asiakseni jutella isäni kanssa ja olla hänelle mukava. En haluaisi, että hänellä olisi yhtään kurjempaa kun on pakko. Mutta olen kyllä nyt aika paljon vetäynyt omiin oloihini. Ommellut koko päivän, on ollut harmaata ja vähän myrskyisää ulkona. Kammostuttaa jo ajatus mitähän sitten oikein teen kun nämä projektit valmiita🤔 Pitää varmaan lähteä varta vasten kirppareilta haalimaan lisää materiaaleja.. Vaikka oikeastaan näitäkin teen vaan siksi että edes hetkittäin ajatus keskittyy tekemiseen eikä sekoile edestakaisin omassa päässä niin että pelkään tulevani hulluksi! Mikä on ollut tässä päivässä positiivista edes vähän on, että olen kuunnellut samalla kun ompelen niin kaikkea nostalgista musiikkia. Muutenkin tulee jotenkin kiva fiilis kun puuhaa käsillä samalla, olo, että voisi olla vaikka 60-luku ja olisin joku ihan muu..

Oletkos AK kuullut sellaista toista surullisen kaunista kappaletta kuin Kuolleet Lehdet? En muista kenen.. Mutta kuuntelin tänään sattumalta, ja upposi aika syvälle justiinsa omiin fiiliksiini. Oikein tosi itkubiisi...

Mistähän sitä keksisi jotain pointtia elämäänsä. En jaksa innostua mistään tosissani. Masentaa ihan tosissaan. onneksi ensi viikon ti pääsen juttelemaan. Ehkä hyväkin jos en ole liian pirteänä siellä.. hehheh😝

Kerro AK joskus lisää siitä, mitä kaikkea olet puuhaillut vuosien varrella, olisi hauska kuulla lisää! Toivon todella, että pääset vielä bentsokoukusta ja voit olla enemmän oma itsesi. Yhtä sekopäinen siis varmaan kun minä, hehheh.... 🙂👍

Huomenna taas uusi päivä. Ei sille mitään voi eikä mahda. Aika kuluu. Suru pysyy. Olen synkkä ihminen sisältäpäin. Tuntuu, että voisin olla hyvinkin se kärsivä taiteilija jos ei pitäisi miettiä yhtään "oikeita" velvollisuuksia ja tienata rahansa jotenkin..

En jaksa mennä omaan ketjuuni, niin olen nyt kirjoitellut tänne, eipä sillä varmaan väliä kyllä ole, kun toistemme kuulumisia seuraamme kuitenkin. Kiva että olet olemassa. Se on hyvä.

Huomenta!

Nukuin suht hyvin (enemmän bentsoa illalla) ja mies oli siirtynyt kahden maissa vierashuoneeseen, eikä ollut aamuyöstä pyörimässä ja häiriköimässä. Heräsin viideltä kumminkin, mutta vähän nukkuneempi olo, kun ei yöllä tullut keskeytyksiä.

Nyt vähän töppyrä olo. Tosin eihän kellokaan ole vielä paljoa, mutta huomaa, että enemmän lääkettä=ei niin skarppi olo. No, eipä se haittaa vaan päinvastoin. Tänään lääkäri soittelee joskus klo:14 maissa ja se vähän jännittää, että mitä niistä skeidanäytekuormasta on ilmennyt vai onko mitään? Toivottavasti saan jotain apua.

Aurinkoisen näköinen ilma. En välttämättä tykkää. Saisi sataa ja olla viileämpi välillä. Pohjoisesta on ilmeisesti tulossa viileämpää ilmaa.

En tiedä yhtään millainen päivästä tulee. Senhän näkee sitten..

Voi Monange, luurasin tänne vielä illalla useita kertoja, josko sinua näkyisi, mutta tuohon aikaan, kun kirjoitit olin jo unten mailla🙂 Minä simahdan aina jo 10 aikaan, kun herään samoihin aikoihin, kun kukko kiekuu.

Hirmu hyvä, että sinulla on energiaa tehdä asioita ja kuntoillakin jopa ja kaikenlaista. Vaikka se ahdistus siellä sisällä jylläisikin. Sinulla ei selvästi mene toimintakyky täysin. Minä en oikein enää osaa arvioida olenko itse nyt mennyt ihan pohjalle vai mitä on tekeillä? Tuntuu, että henkinen ja fyysinen veto on aivan jossain hornassa. Tosin, tänään alkoi menkat ja siihen hirveään vastakipuun vedin 2 särkylääkettä ja sitten vielä kokonaisen temestan (koska jännitän lekurin soittoa). Niin, varmaan olen niin pilvessä, että siksi vain makaan sängyssä viltin alla nyt läppäri kyllä sylissä ja istun tässä.

Luulen, että mun keho on ihan sekaisin niiden hoitorääkkien ja sen vatsabakteerin vuoksi. Ensinnäkin kuukautiskierto on aivan sekaisin (en viitsi siitä enempää höpistä) ja muitakin hormoonioireita ja sehän lyö myös mielen aika sekaisin..ja sitte epäilen, että tuon vatsahäsmäkän vuoksi, mulla ei ole pitkään aikaan ravintoaineet imeytyneet kunnolla ja olen siksi huonossa kunnossa. Näiden vaivojen kanssa ei kait vireystasokaan voi olla ihan mitään kilpaurheilijan tasoa..ärsyttää.

Nyt siis turvonneen ja kipeän vatsan ja ärtsyn (ja sekavan) mielen kanssa olla ällötän ja odotan lekurin soittoa, joka on joskus 14 maissa. Kuule, olen kuunnellut tuota mainitsemaasi biisiä niiiiiiiin monta kertaa ihan lapsuudesta lähtien ja se on kyllä aivan ihana ja kauhea samaan aikaan. Just kuin mun mieliala, melankolinen ja toivoton, heh.

Mies alkoi aamulla osoittaa turhautumisen merkkejä ja kiukutella, kun sillä on paljon virtaa ja vissiin on nyt niin tylsää, kun minä olen tällainen (vaikka olenkin joka päivä yrittänyt olla myös jonkinverran aktiivinen, mutta onhan tämä tylsää) kun ei reissata (minua ei kiinnosta) eikä oikein tehdä mitään vauhdikasta ja mies on sellainen ad/hd-henkinen, välillä yliaktiivinen ja sitten mulla menee joskus hermot jos olen passiivisena ja mies vain hässää ja höpöttää..

No, ei auta. kait sitä vielä joskus saa itsensä ylös täältä sängyn pohjalta, kun tuo maha tuosta tokenisi, siis se kuukautiskipu ja muutenkin se mahabakteeri ja alkais ravnteet imeytyä ja..ja..ja.. eli ongelmia riittää ja tietysti ne masentavat mielen, siinäpä vasta oikein mahtava päättymätön kehä..tiedän, että pitäisi olla positiivisempi, joku muu olisi iloinen, että on edes hengissä vakavan sairauden jälkeen ja yrittäisi kaikinkeinoin kuntouttaa itseään. Mutta minähän olen negatiivinen ja passiivinen ja makaan vaan ja kuuntelen kaikenmaailman itkuvirsiä ja kait odotan, että joku HENKI minut tästä nostaa syliinsä ja kantaa paratiisin ihanuuteen. Minähän se aina odotan, että JOKU tulee ja pelastaa minut kaikesta pahasta. Olen niin tyhmä ja ylitunteellinen. Senkin minkä ajan mietin voisin toimia. Mutta masennuksessahan se ei oikein mene noin..vaikka en kyllä olen enää varma olenko ainostaan masentunut vai muullakin tavalla mielisairas..

Ja sokerina pohjalla..MEIDÄNKIN SUVUSSA ON SKITSOFRENIAA, ainakin äidinisänäidillä ja joillakin muillakin, mutta se nyt on vähän vaiettu aihe, ja myös muutama itsemurha löytyy, jotka tietysti on erittäin salaisia asioita, koska ovat lestaadiolaisuskovaisia vielä.

Minullehan aikaisempi terapeuttini alkoi jo vihjailla, että ihme, ettei minulle ole skitsofreniaa puhjennut ja tuijotti minua sen näköisenä, kuin olisi varma, että se on minulla tulossa. Olen minäkin sitä hieman pelännyt vuosien varrella, mutta en oikein tarkemmin jaksa asiaa murehtia.

Olen kyllä aivan passivoitunut. Tuollainen vatsakipu ja kivut varsinkin saa mut aivan tolaltaan ja HETI viltin alle sänkyyn voivottelemaan🙂 ja samalla mieliala menee äkäiseksi ja masentuneeksi.

Tuntuu, et mieskin on ihan tyhmä, kun ei voinut minulle vaivaiselle edes aamupalaa tehdä ja tuoda tarjottimella vuoteeseen, kun olen kipeä. Nyt olemme varmaan alkaneet etäytyä ja ero on edessä (vitsi..) mutta noinhan minä alan joskus vainoharhaisella tuulella ollessani kuvitella jostain ihan pienestä..mua pitäis koko ajan pitää, kuin kukkaa kämmenellä, kuin prinsessaa, että minun mielestä kaikki olisi turvallista ja hyvin. Exä teki niin, kunnes väsähti.

Aamulla äkisin jo miehellekin, sanoin tyhmäksi ym. Tosi viisasta. Onneksi sulla on ne ompelut. Minä aloitin eilen yhtä kirjaa. Se vaikuttaa jännittävälle. Ehkä jatkan sen lukemista.. Palaillaan!

Hei pitkästä aikaa. Olen päässyt hieman kiertämään "maailmalla". Tätä ketjua olen seurannut kyllä sielläkin. Tällä hetkellä synkkä olo, kun perheen lomat ohi ja palattu arkeen. Minä siis taas olla möllötän täällä maalla kotona kaiket päivät. Ahistaa. Ketään ei nää. No, ehkä jonkun tuolla kaukana tiellä menevän, mutta yleensä ei ketään. Siis muuta kuin perheen jäseniä (joista tietenkin olen iloinen!). Mieltää kaivaa, että töitäkin pitäisi saada. Mutta eipä ole tullut aikoihin kutsua edes työhaastatteluun. Mun viime vuosien työhistoria on niin repaleinen sairauksieni takia, että kukapa enää huolii töihin. Munkin alalle on kuitenkin tunkua, kun työpaikkoja on vähennetty. Työkkäristä ole saanut mitään apua vaikka keväällä oikein tosissani yritin. Seuraava käynti joulukuussa. Voihan noita työhakemuksia kirjoitella, mutta tuntuu, että yhtä tyhjän kanssa. Ja kun oikeesti olen yhä tällainen puolikuntoinen. Tiedän, että niitä poissaoloja kuitenkint tulisi. Ahistaa tuollainen. Ei tää mun tilanne tunnu miksikään muuttuvan.

Mutta nuo perheen reissut. Ihanaa elää välillä hetkessä ihan jossain muualla. Minäkin huomaan, että minusta on kiva jutella ihan vieraiden ihmisten kanssa. Kenelläkään ole minusta mitään ennakkomielipidettä. Minä olen minä enkä se "outo naapuri tai tuttu, joka ei käy töissäkään ja joka näyttää ihan terveeltä, mutta mitä se oikein sairastaa".

Luin teidän viestejä autioista rakennuksista. 🙂 Kiehtovia ovat. Lomalla osui kohdalle valtavan iso autio rakennus. Se kiehtoo mieltä yhä. Aina yhtä kiehtovaa pohtia, mitä siellä on tapahtunut, miksi se on autioitunut jne. Kyllä, minäkin olen nauttinut raikkaasta meri-ilmasta tänä kesänä. Vaikka olen aina sanonut, että en ole meri-ihminen.

Minullekin on tyypillistä, että mitä huonompi sää (paitsi kova pakkanen), melkein sen parempi. Kun oikein ahdistaa, niin se harmaa sääkin tuntuu paremmalta. Niin kuin tänään! Ei oo mikään ns. pakko kammeta itseään mihinkään.

Mikähän tässä oli pointtina. Mulla on pää niin ajatuksia täynnä. On kesään mahtunut kovia särkyjäkin. Niiden takia en ole paljoa koneen ääressä ollutkaan (vaikka viestejä olen kyllä lukenut). Säryt ja huoli terveydestä kyllä vetee mielenkin matalaksi. Olisi tosiaan mahtavaa viettää joskus ihan tavallista arkea. Käydä säännöllisesti töissä, jaksaa tehdä vaikka pihatöitä. Vaikka jos jaksaisi maalata talon! Ei tässä tosiaan maallista mammonaa nii kaipaa. Ihan tavallista arkea. Että voisi olla jotenkin hyödyksi. Kesän mittaan eri paikoissa olen seurannut ihmisiä esim. töissänsä. Mitä kaikkea ihmiset sitten tekevätkin. Minä vain olen. On liikaa aikaa miettiä kaikenlaista.

Nyt kun olimme poissa kotoa. minä jopa nukuin paremmin! Jo vuosia uneni on ollut huonoa, pätkittäistä. Muuten, sitä piti kysyä, onko kukaan kokeillut melatoniinia unihäiriöihin? Sehän olisi käsittääkseni luonnonmukaista.

Ai niin, se pointti. Minä voin paremmin kun en ole kotona. Jossain muualla, kaukanakin reissussa. Ei ahdista, säryt eivät niin vaivaa vaikka niitä olisikin. Voitan pelkojani. Syömiseen liittyvät ongelmatkin on helpompi sietää, syön niin, että en liiaksi ajattele sitä mitä syön. Olo on rento.

Nyt en jaksa enempää kirjoittaa. Mutta täällä yhä olen. Jaksamista kaikille. Hyvää pilvistä päivää.

Bläähh..miten tylsä päivä. Lähinnä itse taidan olla tylsä. Mua suoraan sanottuna v-tuttaa aivan kaikki. Miehellekin vain auon päätä koko ajan, vaikken haluaisi. Mieskin tuntuu lähinnä typerälle, vaikka itse olen ihan idiootti. Sateinen ilmakin ärsyttää nyt vaikka yleensä tykkään siitä. Tuntuu, kuin koko pää olisi ihan lukossa. Tekisi mieli vaan nukkua..Lähinnä itseeni oln niin kyllästynyt ettei sitä voi edes sanoa. Ei olis ihme, vaikka mieskin olis jo niin kyllästynyt, että suunnittelis häippäsevänsä vaikka ei sellaiselta vaikutakaan. Eipä se exäkään antanut mitään merkkejä vaan häipyi aikanaan ihan tuosta vaan, ero tuli sit puun takaa. Minä en pohjimmiltaan tässä maailmassa luota yhtään mihinkään. Olen kokenut niin ihmeellisiä tilanteita ja sattumuksia. Minun mottoni onkin, etten ihmettele tässä maailmassa mitään. Siis, etten enää kohta hämmästy mitään, mitä tapahtuu. Onhan se kait kyynisyyttä. Luulen, että olen jonkinverran katkera tällä hetkellä kaikesta. Vertailen asioita paljon entiseen ja melkein alkaa itkettämään, kun muistan millaista elämä parhaillaan oli ja millaista se nyt on..silloin aina tekee mieli lopettaa koko homma. Anteeksi vain taas tämä synkkyys. Varmaan täällä menkka-lääkepäissäni ratkutan..🙂

Juuh, onpas ollut päivä..

Lekuri soitti 14.30. Puhelu oli aika ala-arvoinen. Sanon siitä vain sen verran, että asiaani ei oteta tosissaan. Ilmeisesti, koska minulla on mielenterveysmerkintöjä papereissa. Et semmosta. En viitsi enempää edes asiasta täällä puhua. Olen niin vihainen, että olen jo mennyt ihan yli-viileän-rauhalliseksi, mikä on merkki siitä, että hermoni ovat kärvähtämässä. No, otin yhteyttä erääseen lääkäriin toiselle paikkakunnalle ja sieltä ainakin tulen saamaan apua jos ei täällä ala tapahtumaan. En taida enää puhua täällä terveysasioistani, siis fyysisistä, koska tämä ei ole mikään terveyspalsta, eikä kukaan jaksa loputtomiin lukea kenenkään shaisse-ongelmista.

Mutta, eihän minun masennus parane ennenkuin olen kunnossa. Eli kuitenkin tekstieni laadusta voi päätellä, missä mennään kaiken suhteen. Aika ankea, sateisen tällä kertaa masentava päivä ollut. Mutta olen vannonut, etten luovuta ja tulen vaatimaan itselleni oikeutta ja hoitoa yms. Minä jos lähden liikkeelle päättäväisin (lue: raivohullun) mielin, yleensä alkaa tapahtumaan. Varon kuitenkin liiallista räyhäämistä, etten joudu pakkohoitoon (olen jo kerran ollut vähällä joutua).

Voi pyhä sylvi, että tämä elämä osaa olla mutkikasta, kun se kerran lähtee jostain päästä mutkistumaan ja mutkia tulee aina uusia ja uusia, miten me pienet ihmiset jaksaisimme tämän kauhean maailman oikkuja?

Minun oli pakko ottaa yksi pami. Hieman rauhoitti. Nyt yritän rentoutua viltin alla, kuunnella rauhoittavaa musiikkia ja lukea ehkä vähän runoja.

Edelleen unelmani: Että joku aamu heräisin terveen virkeänä ja hyväntuulisena ilman sen suurempia murheita. Muuta en toivo, enkä pyydä.

Monange, kiitos että olet kirjoitellut ja sorry, että itse tuotan nyt vain tylsää angstitekstiä, enkä yhtään luovaa tai innostavaa. En vain ole nyt sillä taajuudella. You know?

Palaillaan, AK.

Voi ei, tosi kurjaa kuulla, ettei mennyt hyvin sen lääkärin kanssa eilen!😠 Hyvä jos sen toisen lekurin kanssa saisit apua. Toivon kovasti.

Mulla oli taas ihan hirveä yö, olen nyt jostain ottanut tavaksi nähdä kiduttavia unia eksästä ja herään ihan hirvittävissä fiiliksissä😭 Ihan oksettava olo. On kauhea ikävä, mutta toisaalta, en kai voisi enää antaa hänelle anteeksikaan kaikkea ja sitä miten on minut hylännyt...😞 Minäkin aina haluaisin, että minua pidettäisi kokoajan kuin kukkaa kämmenellä, kuin prinsessaa, että minun mielestä kaikki olisi turvallista ja hyvin. Juurikin samallalailla kuin sulla.. Hyvä jos sun nykyinen mies jaksaa. Uskon, että mun kukaan ex ei ole sitä jaksanut. Olen kuullut, että saan toiselle tosi riittämättömän olon. Olen kai aina vaatimassa liikaa toiselta 😞 Kurja olo... Jotenkin tosi toivoton.

Kuuntelin eilen taas koko päivän vanhoja iskelmiä.. Ja tuo Kuolleet Lehdet on niiiiiiin kuin minun mieleni. Se on niin pakahduttavan kaunis mutta surullinen, että tekisi mieli vain itkeä, ja yöllä mennä jossain liehuvassa mekossa ja soutaa soutuveneellä avomerelle ja ja ottaa veneestä tulppa irti ja antaa sen upota mustiin pyörteisiin tämän soidessa.. Ah.. Tunteen paloa. Mitenhän sitä löytäisi samaa äärimmäistä tunnetta siellä positiivisessa päässä...!!! Joskus olen ollut niin onnellinenkin, että on tuntunut, että se menee jo ihan yli. Ja iloinen. mutta en muista kyllä pitkään aikaan olleeni. Huoh..

Ei ole hyvä päivä mullakaan, mutta kiva jos kirjoittelet. Se aina piristää kun seurailee, miten sinä, ystäväiseni päiviäsi vietät. Sukulaissieluni 🌻🙂🌻