Hei, AK, ja hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!🌻🙂🌻

Täällä meillä sataa vettä ja sää on harmaa. Vähän samanlainen kuin mun oloni. Nukuin melkein puolille päivin. Ahdistus alkaa tulla päälle. No, otan siihen pari tablettia. Kyllä se siitä...

Ehkä se, mikä nyt ahdistaa, on se, että mulla olisi niin paljon tehtävää, enkä tiedä, mistä aloittaisin ja jaksanko tehdä sitä aloittamaani juttua yhtään pitempään. Sitä voisi tehdä listan asioista, jotka odottavat tekemistä, ja katsoa ja yliviivata siitä, kun jokin edistyy...

Joulukortitkin menevät listalle, mutta ne ei kylllä tänään edisty, kun mun kaksipuoleinen teippini loppui eilen, ja sitä saa vasta maanantaina.

Tuntuu, että mä vain valitan. Hyvää on se, että saan olla rauhassa kotona, mulla on lääkkeitä ahdistukseen, joitain ystäviä ja mahdollisuus kirjoittaa tänne sinulle ja muille!🙂

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!🌻🙂🌻

Kiitos teille kaikille kirjoittaneille☺️❤️

Minulla on tällä hetkellä aika hyvä olo. En ole tänään ottanut pilleriä. Sellainen rauhallinen ja aika lailla "normaali" olo. Täälläkin on nyt harmaa ilma, räntäsade vaihtunut vedeksi ja alkaa jo pimentymään. Pieni paisti on uunissa juuresten kanssa. Kaapissa on kaksi itsenäisyyspäivän bebe-leivosta (valkoisia ja suomen lippu päällä). Ja on muutakin, kaikkea tarpeeksi. Juttelin äidin kanssa puhelimessa kauan. Mies on vähän väsynyt ja poissaoleva johtuen uudesta kipulääkityksestä, jota selkään kokeillaan. Se vähän latistaa tunnelmaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Onhan hänkin sietänyt vaikka mitä minun omituisuuksia ja mielialoja. Huomaa kyllä, kun nyt vierestä seuraa, että ei ole kivaa jos puoliso on hyvin väsynyt, poissaoleva ym. itsehän olen masentuneena ollut sellainen pitkiäkin aikoja niin on miehellä ollut varmaan kestämistä.

Huomaan, että meillä alkaa olemaan kaikki aika valmiina jouluun. Hassua, kun vielä kuukausi sitten tuntui, että en vietä joulua ollenkaan tänä vuonna ja koko ajatus tympäsi ja nyt taas tuntuu ihan luonnolliselle valmistella ja viettää sitä. Huomaa siitäkin, kuinka masennus muuttaa ihmisen persoonaa, minähän olen aika lailla jouluihminen.

Radiosta tulee hyvää ohjelmaa. Kuuntelen sitä. Odotan jo, että pääsee syömään. Muuten en varmaan paljon mitään hommaile, kun ei tällaisena päivänä viitsi mitään alkaa siivoamaan ym. Netissä surffailen.

Arka: Kiitos, kun kerroit ajatuksistasi poikiasi koskien. Se tarina antaa uutta perspektiiviä ajatellen sinun elämää ja ajatuksia. Onneksi sinulla on tänään myös miehesi ja tyttäresi. Tyttäresi vaikuttaa pärjäävän hyvin elämässään. Miehesi on varmaan hyvin huolehtivainen ja reagoi siksi noin tytön viestiin vastaamattomuuteen. Tietysti sitä ehkä säikähtää, että jotain on tapahtunut. Jotenkin aivan mahtavaa, että sinulla pakkoajatukset ja IM-ajatukset noin hyvällä mallilla. Olen oikeasti todella iloinen puolestasi. Uskon rukouksen voimaan ja tietysti itsekin täytyy olla sinnikäs, kuten olet ollutkin. Mutta varmasti rukous on auttanut. Otan ensi viikolla itse yhteyttä Pirkko Jalovaaraan ja erääseen toiseenkin tahoon. Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinulle🙂🌻 P.S Ymmärrän, että ajatus päiväosastosta ei kiinnosta, mutta ehkä voisimme ajatella, että silläkin on jokin tarkoitus ylhäältä päin, joka tulee selviämään vasta myöhemmin.

JP: Minusta sinä et valita vaan kerrot vain asioita ja tunteita totuudenmukaisesti. Voisihan ajatella, että me kaikki "valitamme", mutta minun mielestä me kukaan emme valita. Minusta valittaminen on sellaista, että henkilö, jolla oikeasti on asiat hyvin keksii ilman todellista syytä negatiivisia asioita elämästään jatkuvasti. Mehän kerromme vain tuntemuksiamme ja joskus ne ovat parempia ja joskus huonompia. Tiedätkö, että minä teen useasti tuollaisia listoja, johon laitan kaikkea mieleen tulevaa, mitä on tehtävä tai missä käytävä ja sitten sopivana päivänä teen asioita ja viivaan yli sieltä listasta. Minusta se on kätevää. Joskus tuntuu, että pää on niin hatara, että unohtaisin puolet asioista jos ne eivät olisi listalla. Minusta sinä vaikutat aika puuhakkaalle ja saat paljon aikaan. Minulle tulee usein sellainen tunne, että en saa mitään aikaiseksi vaikka tekisin koko ajan jotain ja vaikka viikon ajan ja sitten yhtenä päivänä laiskottelen ja tulee jo huono omatunto, ettei muka tee mitään ja unohtaa jo ne asiat mitä on vaikka koko viikon tehnyt. Joskus olen ajatellut tehdä päivittäistä listaa asioista mitä olen tehnyt (siis ihan jokaisen kotityön ja menon listata ja sieltä sitten katsoa jos tulee olo, etten ole mitään tehnyt). Ihanalle kuulosti tuo mitä sanoit lopuksi, että mistä olet kiitollinen. Minäkin aina hyvänä hetkenä ajattelen asioita joista olen kiitollinen esim. tällä hetkellä, että on hyvä ja rauhallinen tunnelma ja jouluvalot palavat kauniisti, että on paisti tulossa uunissa ja kaapissa ruokaa ja myös herkkuja, on mukava sänky jossa rentoutua ja kirjoittaa tänne ja suhteellisen mukava koti ja auto, millä pääsee vaikka ajelulle ym. tällaisia asioita.

Ja kuten olen aikaisemmin sanonut, että hyvinä päivinä olen pelkästään siitä iloinen, että aamulla herään uuteen päivään, kampaan hiukset, avaan radion ja juon kupillisen kahvia katsellen ikkunasta vielä pimeää (mutta valostuvaa) maisemaa ja tuuletusikkunasta tulee raikasta ilmaa huoneeseen☺️❤️

Elämän hyvät hetket ja onnellisuus ovat lopulta niitä arjessa toistuvia, pieniä asioita, koska arkeahan me elämme suurimman osan elämästämme.

En tiedä tulenko koskaan olemaan varsinaisesti täysin onnellinen, mutta tyytyväisyyden hetkiä, niitä on ja tulee olemaan ja mielestäni se on jo hieno asia.

Ja Saloka☺️❤️☺️

Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille🌻🙂🌻

Hei AK!
Toivottavasti miehesi saa apua uusista kipulääkkeistä. Hienoa että juhlistitte itsenäisyyspäivää leivoksilla.Minua harmitti kun en hoksannut ostaa glögiä itsenäisyyspäiväksi, ei ollut mitään herkkuja, mutta telkusta katsottiin linnan juhlia. Tunsin kyllä itseni epäonnistuneeksi ja syrjäytyneeksi verratessani itseäni noihin linnan juhlien vieraisiin. IM-ajatuksia on jonkun verran mutten haluaisi järkyttää tytön elämää, hänellä menee hyvin, on täynnä elämää, ystäviä ja koulu sujuu. Poikaystävä vaikuttaa tosi mukavalta. Olen tästä kaikesta kiitollinen. Kiitos kun sanoit että päiväosastolla saattaa ollajoku taivaallinen tarkoitus.Tuo on ihana ajatus. Hyvää sunnuntaipäivää sinulle ja miehellesi!

Arka: Kiitos ja samoten teillekin hyvää sunnuntaita. Ne itsenäisyysbebe-leivokset olivat tosiaan niin hyviä, että vieläkin muistelen niitä vesi kielellä. Onneksi niitä ei varmaan arkena myydä, muuten sortuisin ostamaan niitä tuon tuosta ja ne on kalliitakin (kuten leivokset yleensä) Olen usein yrittänyt itse leipoa, että pääsisi halvemmalla, mutta koskaan leipomukseni eivät onnistu oikein hyvin. Nykyään en enää viitsi leipoa, kuin harvoin. Tosi kivaa, että tyttärelläsi menee elämä hyvin. Se on varmasti sinullekin elämää ylläpitävä voima. Onhan se totta, että jos toteuttaisit IM niin se vaikuttaisi varmasti dramaattisella tavalla tyttäresi elämään ja voisi suistaa sen raiteiltaan. Olen itse miettinyt, kuinka hirveää äidilleni olisi jos tekisin IM. On siitä ollut puhettakin. Hän on sanonut, että jos tekisin niin hän kyllä pystyisi jatkamaan elämäänsä, mutta "kuolisi" henkisesti siihen suruun. Joskus ajattelen kauhulla, että äitini on kohta 70v. enkä tiedä paljonko hänellä on elinpäiviä jäljellä, vaikka terve nyt onkin ja hyväkuntoinen. Olemme viimeiset vuodet nähneet vain harvoin, vaikka puhelimessa puhummekin lähes joka päivä. Ei se kuitenkaan ole sama asia, kuin jakaa elämänsä arjessa. Äiti asuu yli 500km päässä. Mutta, kun kuvittelen, että äitiäni ei joku päivä enää ole olemassa, enkä voi edes soittaa hänelle niin tuntuu tosi omituiselle se ajatus ja silloin aina tuntuu, että ei tämä elämä voi jatkua näin, että emme näe paljon koskaan ja sitten joku päivä ei ole enää edes mahdollista nähdä. Asia on monimutkainen ja siihen liittyy paljon käytännön asioita ja esteitä, enkä jaksa alkaa kaikkea selittämään. Huomaan myös, että olen jotenkin etääntynyt vuosien varrella kotipaikastani, enkä kaipaa tai halua sinne. Siksi en voi muuttaa sinne, eikä äitini halua, eikä voi muuttaa tänne. Eli elämän olosuhteiden pakosta olemme etäällä ja se on asia, joka on minulle aika vaikea, vaikka joskus tuntuu, että meneehän tämä näinkin. Ajattelen myös, että ei olisi reilua äitiäni kohtaan, että hän joutuisi kokemaan minun IM, kun on jo aikaisemmin joutunut pelkäämään, että menehdyn vakavaan sairauteen. Ei se varmasti ole äidille helppoa jos lapsi sairastuu pahasti. Menipä minulla nyt jutut vakavaksi, ei ollut tarkoitus synkistellä, mutta onhan nämä elämän tosiasioita. Kiitos mitä sanoit siitä ajatuksestani päiväosastosta🙂 Uskon, että lopulta Jumala ja Jeesus pitävät meistä huolta vaikka emme aina itse sitä jaksaisikaan nähdä ja ymmärtää. Muistan kun olin syksyllä 2013 sen kaksi viikkoa psyk.osastolla ja viriketoimintalistalla luki joku hartaustunti ja se oli ainoa viriketoiminta, johon olisin halunnut osallistua. Sitten se oli kuitenkin säästösyistä peruttu. Kuinka tärkeää se olisi ollut siellä. Nyt ajattelen, että minulla on vapaus vaikka radiosta kuunnella Jumalan sanaa niin paljon kuin huvittaa ja se on hyvä asia. Joskus tulevaisuudessa meinaan mennä kirkkoon ja siunattavaksi. Mutta en joulukirkkoon, kun siellä on ihan liikaa porukkaa. Minä en katso ollenkaan Linnan juhlia, kun minua ei ne kiinnosta ja ehkä alitajuisesti juuri en siksi katso, etten joudu vertaamaan itseäni niihin vieraisiin. Minun on muutenkin vaikeaa nykyään lukea tai edes katsoa kuvia kaikista "pinnallisista" julkkiksista yms. sellaisista pintaliitomenestyjistä. En osaa olla kateellinen, mutta joskus tulee paha mieli ja olo niistä ja alkaa sitten kelaamaan omaa elämäänsä ja miettimään miten toisin asiat voisivat olla jne. ja kun se on kuitenkin turhaa jossitella, vaikka niin sitä toisinaan tekee. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia uuteen viikkoon ja sinne päiväosastolle jos se siis alkaa nyt tai jos ei niin voimia sen odottelemiseen🙂🌻

Olen tänään siivonnut koko päivän, kun eilen ei voinut mitään tehdä. Nyt on viikkosiivous tehty ja pölyt taas poissa. Siivoan kaksi kertaa viikossa. Lauantaina huolellinen viikkosiivous ja keskiviikkona yleensä "pikkusiivous" ja muina päivinä tilanteen mukaan ylläpitosiivousta. Silti tuntuu, ettei koskaan ole tarpeeksi puhdasta tai pölytöntä. Taitaa olla korvien välissä tuo asia..Välillä kyllä tunnen lähes vihaa ajatusta kohtaan, että tuntuu kuin minun elämäntehtävä olisi siivota päivästä toiseen, hah. Sitten kuitenkin taas siivoan, kun en osaa olla siivoamatta. Kuvittelen, että wc-pönttö haisee kuselle, vaikka jynssään ja desinfioin sitä melkein päivittäin, siinä on raikastin yms. mies rasittuu, kun valitan aina "kusen" hajusta, jota kuulema ei ole. Ja lattialla ei sitä kusta kyllä ole, eikä muuallakaan, koska mies ei kuse seisaalteen, enkä minäkään😀 Lattiakin on jynssätty..hoh hoijaa, aina vain "haistan" sen hajun. Minulla on "kusta" korvien välissä. Jopa tämä juttu meni nyt kummalliseksi...

Hämärä ja pimeä, sadekaan ei nyt ahdista, kun jouluvalot näkyvät silloin kauniisti. Jotenkin nuo valot tuntuvat rentouttavan. Ehkä ne kauneudellaan tosiaan lieventävät negatiivisia tunteita. Mies on aika kiukkuinen välillä. Jotenkin se lääkitys vaikuttaa hänen mieleensä. Olen asiasta jo huomauttanutkin. Mutta sitä lääkitystä on pakko nyt kokeilla jonkin aikaa. Ei mies suoraan minulle ärise, mutta muuten kylläkin ja siitä tulee minulle ikävä olo. Olen vähän yliherkkä sille, että kotona ei saa olla huono tunnelma. Lapsuuden peruja... Ymmärrän kyllä, että ne jatkuvat kivut ja lääkkeiden kanssa puljaaminen syö miehen hermoja ja onhan hän muuten koko ajan hyvä ihminen, joten yritän kestää.

Elämässä on tapahtunut paljon. Myös hyvin vaikeita asioita. Myös läheisille on tapahtunut. Joskus tuntuu, että kaikkien elämä on tosi vaikeaa. Helposti sitä ei sitten lopulta enää näe elämässään mitään hyvää vaikka sitä olisi paljonkin. Täytyy yrittää nähdä se hyvä ja rukoilla sitä lisää ja muistaa myös kiittää siitä mikä on hyvin.

🌻🙂🌻

kumpa tännekkin tulisi joku siivoo. En muista ees koska olisin viimeks pölyjä pyyhkinyt.😳

Huomenta!

Yö oli huono. Heräilin parin tunnin välein, pyörin ym. Kuuden jälkeen nousin ylös ja olo oli melko väsynyt ja vähän vättyyntynyt siksi. Arvelin jo eilen illalla miehelle, että en tänään aamulla halua lähteä asioille, koska kaupoissa on varmasti ruuhkaa pyhien jälkeen ja muutenkin maanantaisin. Lisäksi olisi pitänyt eilen pestä hiukset ja en "ehtinyt". En halua lähteä hiukset likaisena minnekään. Varsinkin nyt huonon yön jälkeen tulin siihen tulokseen, että minun ei ole hyvä lähteä minnekään, koska alkaisin vain siellä kaupoissa stressaamaan ja ärtymään. Parempi, että mies menee (ja saa olla hetken aikaa ilman minua, pidän sitä tärkeänä, kun olemme muuten yhdessä 24/7) vaikka mies aina haluaisikin, että lähden joka paikkaan mukaan. Olen myös lihonut sen verran, että tuntuu, että mikään vaate ei mahdu päälle, on ahdas olo ja punkero olo, kun kävelen ja siksikään en halua lähteä itseäni näyttelemään. Väsyneenä siis itsetuntonikin on huono. Haluan vain olla täällä kotona, hommailla mitä hommailen ja olla hetken rauhassa. Onneksi mies ei pakota minua lähtemään mukaan.

Mieliala on kuitenkin ihan hyvä ja oli eilenkin. En ole ottanut pilleriä. Jotenkin ihanaa, kun jouluvalot loistavat hämärässä huoneessa, ikkunasta tulee raitista ilmaa, radiosta tulee ihan mielenkiintoista ohjelmaa. Tänään on Sibeliuksen synttärit ja sitä musiikkia tulee paljon. Minä ja äitini pidämme Sibeliuksesta. Onnea Sibelius ja KIITOS upeasta musiikistasi, jonka meille teit. Tilasin mieheltä kaupasta tuotavaksi jouluisia syötäviä. Perinteisesti olen syönyt jouluruokia vähän pitkin joulukuuta. Kinkkusiivuja, porkkanalaatikkoa, riisipuuroa, torttuja ym. Joulun jälkeen on pakko alkaa pudottamaan kiloja ja liikkumaan enemmän. Siihen asti annan itseni olla vapaasti. Se tekee minulle henkisesti hyvää.

A-kone hurraa jo. Pyykit on viikattu kaappiin. Eilen siivosin, joten tänään vain pienempiä kotihommia. Nautin rauhallisesta aamuhetkestäni, kun saan olla hetken aikaa yksin.

Huomaan, että tämä ketju on edennyt jo huiman pitkäksi. Välillä ihmettelen, miten kukaan jaksaa näitä löpinöitä lukea. Onhan täällä toki muidenkin kirjoituksia, mutta kuitenkin. Minun elämä on niin pientä, että siitä on vaikeaa mitään kovin vauhdikasta vääntää. Kiva, että jaksatte käydä lukemassa arkisia asioitani, Kiitos kaikille ja hyvää viikonalkua!

mun oli pakko eilen ja tänään lähteä likasen tukan ja ihon kanssa. En jaksanut enkä oikeastaan muistanut että piti suihkuun mennä. Onneks ketään ei kattonut mua sellai,että haisen pahalle. Ostin muuten yks päivä vauvan kosteuspyyhkeitä (makso vähemmän). Ajattelin, jos alkaisin yrittää niillä putsaa alapäätä aamuisin, kun mulla ei ole bidettä ja suihku on niin kaukana hanan kanssa. Pitää yrittää jotain keksiä.

Laitoin heti tultuani kotiin, a-koneen päälle. Pakko yrittää siivota täällä, ku sisko tulee ke aamusta kylään. HUomenna on sitten siivouspäivä tässä huushollis.

Sataa, tuulee ja hämärää. Ei niin haittaa, kun on jouluvaloja päällä. Muuten olisikin aika ankea ilma. En ole tehnyt oikeastaan paljon mitään. Netillä vaan pyörinyt, syönyt ja lötköillyt. Ei ole mitään erityistä, mitä olisi pakko tehdä, eikä siivotakaan joka päivä viitsi. Siivosin kyllä itseäni. Siis pesin, mikä on aina merkkitapahtuma. No, ei vainkaan..

Mies kävi kierroksen kaupungilla. Kirppiksellä tapaamassa ystäväänsä Vanhaa Pappaa ja samalla löysi sieltä minulle joulu kappaverhon tuohon makkarin ikkunaan, sekä yhden käsilaukun. Minulla tuli hassu tunne siitä käsilaukusta. Lahjoitin viime vuonna melkein sellaisen samanlaisen eräälle henkilölle hetken mielijohteesta ja olen sen jälkeen katunut, että menin antamaan sen pois. Viimeksi pari päivää sitten mietin asiaa. Nyt sitten mies tuo minulle melkein täsmälleen samanlaisen ja samanmerkkisen laukun. Aivan kuin sekin olisi jotain henkimaailman tekosia, että sain sen laukun takaisin. Ja mies tuntuu lukevan ajatuksiani. Hänen lähtiessään minun piti sanoa, että katsoisi sellaista kappaverhoa ja sitten toisi tietynlaisen karkkipussin. Unohtui sanoa. No, hän oli omatoimisesti sen kappaverhon löytänyt ja toi sen karkkipussin, juuri sen tietynlaisen. Hupaisaa, mutta usein käy noin.

Muistin yhtäkkiä erään ahdistavan ajatuksen, jonka olin jo unohtanut ja nyt se yrittää työntyä mieleeni ja koitan työstää sitä tai ainakin saada sitä hallintaan. Jos ei onnistu niin otan pillerin, mutta uskoisin ettei tarvitse ottaa. Ei minulla niin ahdistunut olo ole, vain lievästi. Jotenkin voisi sanoa, että enemmänkin minulla on jotenkin epätodellinen olo (mutta ei epämiellyttävällä tavalla) tuo harmaa, sateinen ilma ja hämärä yhdistettynä kauniisiin jouluvaloihin ja jouluiseen tunnelmaan ja taustalla soiva klassinen musiikki tekee olon, kuin olisi jossain henkimaailmassa enemmän, kuin maan päällä. Jouluhan on myös henkien aikaa. Heitä on silloin keskuudessamme enemmän. Ehkä vaistoan jotain sellaista.

Hiukset pitäisi kait pestä seuraavaksi. Olisi pitänyt jo eilen. Joku voisi keksiä hiukset, jotka eivät koskaan likaantuisi. Kuinka turhaa koko ajan pestä pehkoa ja taas parin kolmen päivän päästä se on likainen. Suihkuun en mene enää koskaan (vitsi..)

Olen menneissä maailmoissa.

Katselen jälleen kerran Vaarin vanhaa albumia. Minua kiinnostavat erityisesti kuvat, joissa ryhmä ihmisiä on milloin missäkin. Kesällä rintamamiestalon portailla. Tunnelma huoleton, kesäisen keveä. Puutarha ja auringonpaiste. Jouluna. Perhe olohuoneessa. Joulukuusi. Putkiradio. Vanhemmat vakavina nojatuoleissa. Lapset lattialla. Avatut joulupaketit. Lahjanuket ja luistimet ympärillään. Juhlava, harras tunnelma. Vuosikymmenet vaihtuvat, talot vaihtuvat, ihmiset ikääntyvät. Tulee vanhuudenkuvia. Hautajaiskuvia. Lapset kasvavat. Tekevät omia lapsia. Minäkin olen yksi heistä.

Mietin aina millainen oli sen ja sen elämä. Ja näiden ihmisten yleensä. Ja aina ajattelen lopulta samalla tavalla; se oli samanlainen, kuin meidänkin elämämme tänään. Samalla tavalla heilläkin oli haaveensa, unelmansa, odotuksensa elämälleen, pettymyksensä, masennuksena, ahdistuksensa. Oli myös onnen ja täyttymyksen hetket. Oli elämää ja elämän ehtoopuolta. Mummolle oli määrätty diapamia. Vaari otti usein turhan suuria määriä Hota-pulveria. Sodan käyneet ihmiset. Oman aikansa selviytyjät. Kuka milläkin keinolla.

Heitä ei enää ole. Ei ole ollut pitkään aikaan. He ovat jättäneet tämän maailman. Mietin mitä he ajattelivat elämästään sen loppupuolella. Mistä olivat onnellisia ja mistä onnettomia? Tunsivatko masennusta, ahdistusta, yksinäisyyttä? Kaikki nuo kuvien ihmiset. Heillä oli elämä täällä. Nyt he ovat vain muistoja, mustavalkoisissa, kauhtuneissa valokuvissa. Ja minä katselen heitä ja mietin heidän elämiään. Samalla tavalla mekin joskus emme enää ole täällä. Meilläkin on ollut elämä. Kenties joku katselee valokuviamme ja miettii mitä tunsimme?

Elämä on lyhyt, hetki täällä ja sen jälkeen alkaa ikuisuus.

Huomenta🙂🌻

Eilen illalla myllersi. Nimittäin netissä. Eräs foorumi, jossa olen "sivukädellä" kirjoitellut joutui lievään sotatilaan ja siellä riideltiin, muutama henkilö. Minäkin sain osani ja ehdin jo kokea tympeitä, takautuvia tunteita, koulukiusaamisen ja muun elämäni aikana kokemani kiusaamisen ja ilkeyden tunteita. Nuo asiat istuvat syvällä sielussa. Niitä ei ole koskaan millään terapialla yms. käsitelty ja tunnen, kuinka ne nousevat esille elävinä, kun jotain samankaltaista, kuin entisaikoina tapahtuu. Epävakaaseen pers.häiriöön jo itsessään kuuluu kyvyttömyys kestää/ottaa vastaan negatiivista palautetta tai kohtelua. Myönnän, minä menen helposti tolaltani sellaisesta. Ehkä siksi olen niin "mukava" ihminen ulkopuolisten seurassa, koska en missään nimessä halua aikaiseksi mitään riitaa tai negatiivista kenenkään kanssa, koska en kestä sellaista.

Tänään meininki siellä rauhoittunut, ilmeisesti. Minäkin jätin oman kommenttini nyt aamulla. Muutoin; yö meni paremmin nukkuessa, kuin edellinen. Kammottava ilma jatkuu täällä sateineen, myrskyineen. Ei varsinaisesti masenna, eikä ahdista. Ei kuitenkaan huvittanut tänäänkään lähteä minnekään kierrokselle ulkomaailmaan. Olen kait hieman kyllästynyt aina samat kuviot ja paikat. Mies meni ja hyvä niin, että näkee kavereitaan. Mieliala on hieman tylsä, mutta ihan ok. Jonkinlainen tyhjyydentunne, mutta kaunis jouluinen koti auttaa siihen tunteeseen. On jotain konkreettista, mitä katsella.

Jotenkin ei nyt ne perinteiset puuhat niin nappaa. Eli siivoukset ym. Olenkohan minäki sittenkin vain maallinen ihminen, joka kaipaisi joskus vaihtelua? Enkö olekaan siivousrobotti🙂

Mitä ihmettä?! Aurinko paistaa..Omituista. Ei varmaan kovinkaan kauan..

🌻🙂🌻

Hei, AK!

Mäkin näin sen auringon, mutta pois se jo meni.😋

JP: Kiva, että näimme sen, mutta pianhan se meni ohi ja hämärä, tosin ei niin pimeä, kuin eilen on jatkunut, kuten myös tuuli, sade.

Minulla kyllä jouluvalot auttavat siihen, että pimeys ei ole niin synkkää. Pimeys korostaa jouluvalojen kaunista loistetta ja se lohduttaa mieltä. Tosin nyt olen ollut paremmalla mielellä muutenkin. Se ahdistuksen aihe, joka piinasi viime viikolla on poissa. Olen saanut (ainakin hetkellisen) tasapainon asian suhteen, enkä mieti sitä pakonomaisesti. Asia on niin sanotusti järjestyksessä.

Tänään en ole tehnyt oikeastaan mitään. Se ei johdu toimintakyvyttömyydestä vaan tunnen vain ottavani "vapaata" tutuista, rutiininomaisista asioista ja tekemisistä. Samalla mielessäni yritän luoda jotain uutta. Uuttaa elämääni. Uutta ideaa, uutta meno jonnekin, jotain mitä en ole pitkään aikaan tehnyt ym. En ole ihan saanut ajatuksesta kiinni vielä, että mitä se voisi olla. Ehkä vain stressijakson jälkeen haluan ottaa rennosti. Myös tuleva joulun juhlallinen tunnelma saa jollain tavalla hellittämään arkisista "pakkotoiminnoista" ja hiljentymään, hiljentämään elämää. On kivaa vain istua sängyllä ja katsella ikkunan jouluvaloja ja kuunnella radiosta hyviä, mielenkiintoisia ohjelmia. Välillä syödä jotain hyvää ja ottaa läppäri syliin, kirjoitella ja taas katsella. Pari tällaista päivää väliin ja jaksaa taas paremmin tulla ja mennä, tehdä.

Luulen, että huomenna alkaa sitten tekeminen ja meneminen. Kirppistä, kauppoja, siivoamista, jouluvalmisteluita, asioiden hoitamista ym. Palaan siis arkeen "hermolomaltani".

🙂🌻

Tervehdys ystävät!
Olen ollut taustalla lukien silti joka päivä AK:n hengentuotteen. En vaan ole saanut itsestäni irti mitään kirjoittaakseni. Olen sairastellut edelleen. Tulehduskierre ei ota taittuakseen ja se pahentaa astmaani. Hengittäminen on aamuisin vaikeaa ja olen ollut vähän masentunut ja lisääntyvässä määrin myös ahdistunut. Töissä olen silti ollut. En uskalla olla vielä pois, koska muuten poissaoloni menee kohta palkattomaksi. Täytyy jaksaa olla vähintään 30 päivää töissä ennen kuin sairauspoissaololaskenta alkaa alusta.

Viime yönä näin omituista painajaista Pojusta. Unessa paljasti minulle, että joku nainen on hänelle raskaana. Olin pettynyt ja surullinen, että on valehdellut minulle ja antanut minun luulla että olen hänen ainoa naisensa. Pidin itseäni tyhmänä etten tajunnut kun oli puhunut tila-auton ostosta, että tarvitsee sen, koska kohta hänellä on viisi lasta. Tunsin itseni huijatuksi, ja unessa Poju ei ollut ollenkaan pahoillaan mistään. Ei ollut mielestään tehnyt mitään väärää, vaikka oli käynyt laittamassa jonkun naisen paksuksi yhdessäolomme aikana. Oikeastaan syyhän oli minun, kun olin koko ajan hänelle sanonut, että emme ole yhdessä ja että molemmilla on vapaus tapailla ketä tahansa. 😭

Tiedostan painajaisen nousevan edellisestä suhteestani, jossa olin alistettu ja poljettu kynnysmatto. Olin kotona odottava vaimo, jonka mies pyöritti ties kuinka montaa naista yhtä aikaa ja syytti pettämisestään minua. Minun syytäni kaikki. Pettäminen, valehtelu, salailu, tapaamiset selkäni takana, puhelut, tekstiviestit, sähköpostit, valokuvat...
Poju ei ikinä tekisi minulle pahaa eikä tieten tahtoen loukkaisi minua. Nämä kaikki asiat tulevat exäni käytöksestä ja toisaalta myös peloistani. Pelkään kiintyä Pojuun liikaa, koska jos loukkaakin minua ja saan taas siipeeni, en kestäisi sitä. 😯🗯️ Vaikea asia. Olen niin solmussa omien tunteitteni kanssa etten tiedä mitä tekisin. Onneksi tuo oli vaan kamala painajainen eikä todellisuutta. Silti olen ollut erittäin ahdistunut taas tämänkin aamun.

En ole vielä laittanut yhtään joulua. Tai no, ostin työpaikan joulumyyjäisistä oveen pienen valkoisen tähden. Se on yksinkertainen mutta kaunis. Taisi maksaa peräti kolme euroa, joten ei ollut kallis. Kaikki jouluvalot ja muut koristeet on vielä etsimättä varastosta. En ole löytänyt itsestäni jaksamista kodin kaunistamiseen ja tuntuu turhalta niin tehdäkin kun vietän joulun yksin. Poju on lastensa kanssa ja minä en niihin kuvioihin halua sekaantua. Äiti on pyytänyt jos menisin hänen kanssaan veljeni perheen luo, mutta äiti ja veli asuvat lähes parinsadan kilometrin päässä. Enkä halua viettää joulua kiljuvien ja tappelevien kakaroiden keskellä. Olen allerginen sellaiselle. Tappelulle ja pikkulapsille.

Joulu ahdistaa muutenkin kun rahatilanteeni on edelleen surkean huono ja tuntuu ettei pienimpiinkään lisäkustannuksiin ole varaa. Lisäksi saan 150 euron ylimääräisen laskun harrastuksistani, siellä tapahtuneen laskutusmokan vuoksi. Eivät ole osanneet laskuttaa oikein enkä ole siitä reklamoinut, koska en ennenkään ole enempää maksellut syistä, joita en nyt enempää erittele. Joka tapauksessa vika oli siellä päässä ja ärsyttää nyt loppuvuodesta maksaa elokuun virhettä, joka ei ole edes omani. Olen myös selvitellyt vesilaskuani, sillä sain tasauslaskun muuttopäivästäni marraskuun alkuun. Lasku oli järkyttävät 773 euroa! Olin saada sydänkohtauksen. Eihän kukaan yksin elävä naisihminen kahden kissan kanssa voi kuluttaa 200 kuutiota vettä puolessa vuodessa!!! Asian hoitaminenkin oli alkuun tympeää, sillä vastaanottopäässä annettiin ymmärtää minun yrittävän vaan välttyä maksamasta tuota laskua. Myöhemmin kyllä soittivat ja pahoittelivat, ettei vesimittaria oltu nollattu kun olin muuttanut asuntoon ja lasku oli juossut koko edellisenkin asukkaan ajalta. 😝 Hienoa toimintaa! Sentään pyysivät anteeksi. Kyllä kävi jo mielessä mistä teen ylimääräisen 773 euroa juuri joulun alla. Eräpäiväkin olisi ollut 15.12.

Vähän on luovutusfiilis tällä hetkellä. Ajoittain sisäinen taistelija minussa nostaa päätään ja yrittää uskoa huomiseen, mutta tälläkin hetkellä vain odotan kevättä ja töiden loppumista. En enää jaksaisi tätä. Joku tässä työssä (ja minussa) on muuttunut enkä löydä tästä enää mielekkyyttä ja intoa. Alakuloinen mieli johtuu myös painosta, sillä viisarihan menee ylöspäin kaiken aikaa. Eilisaamun lukemat olivat jo 86,3 kg. ☹️☹️☹️ Olen lihonnut helmikuusta 20 kiloa. Se on järkyttävän paljon. Tunnen itseni rumaksi ja lihavaksi ja sitä olenkin. En voi ymmärtää mitä Poju minussa näkee. Enkä ymmärrä miten saisin itseni takaisin entiselleen. Olen löytänyt suklaasta lohtuni ja haluaisin vain jäädä aamuisin sänkyyn makaamaan.

Tämän syvällisempää ei nyt irtoa. Onneksi AK olet löytänyt joulun odotuksen ja jonkinlaisen rauhan sairastamisen ja syöpäkontrollien jälkeen. Luen edelleen joka päivä nämä kirjoituksesi ja vaikka täällä on sivuja jo kohta 500, on se oikeaa ja todellista elettyä elämää kaikkine tunteen kirjoineen.

Hei AK!
Hankitteko joulukuusen? Meillä on tekokuusi jonka laitamme ehkä 21. päivä esille. Mukava kuulla että se ahdistava asia on nyt poissa päiväjärjestyksestä. Ulkona tuulee kovasti, mukavaa kun saa olla sisätiloissa lämpimässä. Sytytimme kynttilän. sen liekkiä on mukava katsella. Glögikin on kaupasta ostettuna.

Amassados, Kiitos Ystäväni. Tosi ikävä tuo tulehduskierre. Sehän vie voimat kokonaan. Miten ihmeessä jaksat edes käydä töissä sairaana?! Ei ihme, että olet väsynyt. Minun piti kirjoittaa vaikka mitä, mutta tuli keskeytys ja ajatukseni hajosivat..Niin, tuli mieleen tosiaan, että kilpirauhasvajarihan tuota tulehduskierrettä aiheuttaa ja alhainen kortisolitaso, joka kulkee käsi kädessä vajarin kanssa. Olet varmaankin lukenut esim. "lisämunuaisten vajaatoiminta", netissä paljon tietoa. Mutkikkaita asioita ja tarvitsisi erikoislääkärin vastaanottoa (kallista). Tuommoiset unet on kauheita. Minä näen joskus vieläkin exästä ahdistavia unia, jossa hän kohtelee minua huonosti. Nyxästä olen nähnyt joskus myös ahdistavia unia, vaikka ne ovat olleet vain unia. Olen joskus nähnyt myös enneunia ja tiedän, mitkä ovat "erityisiä" unia, jotka toteutuvat. Huh, mikä vesilasku! Kauhea jos sinun olisi pitänyt se maksaa. Minun äiti sai kerran melkein 1000e vesilaskun ja pitkän väittelyn jälkeen selvisi, että vesimittarissa oli vikaa. Ja paino..ymmärrän täysin, miltä sinusta tuntuu..minä painan tällä hetkellä 83 ja jotain päälle kiloa. On vain yhdet housut, jotka mahtuvat kunnolla päälleni. Olen kyllä syönyt herkkuja paljon, joten omaa syytäni, mutta väittäisin, että paino-ongelmani alkoi Mirtasta. Jos alle 2 kk lihoo 16kg ja ne kilot eivät koskaan lähde, vaikka olisi puoli vuotta dieetillä, enintään lähtee muutama kilo niin sanoisin, että jossain on vikaa ja paljon. Kaikki alkoi Mirtasta..ja se kaikki jatkuu. Olen kait toistaiseksi luovuttanut asian suhteen. Olen mielialojani paikkaillut herkuilla, enkä ole jaksanut enää yrittää laihduttaa, enkä edes syödä terveellisesti. Peilikuva inhottaa ja olo on turvonnut lyllerö, mutta ei sekään saa minua skarppamaan. Hävettää olla aina ne yhdet ja samat housut jalassa joka paikassa. Ja näkeehän minusta ulospäin, että syksyllä olin vielä 5-6kg hoikempi. Ei se tietysti ole paljon, mutta jonkin verran. Naama on taas kuin possulla ja kävely muuttuu lyllertäväksi, huoh. Mutta jotenkin vain en välitä..Ollut kait niin paljon kaikenlaista ja stressiä ja ahdistustakin tässä välissä, se mielen notkahtaminen. Ja on niin helppoa "piilottaa" itseään talvivaatteisiin niin sitten tulee mieleen, että: "ok, syön nyt pullaa ja suklaata, kun voin laittaa toppatakin päälle". Kesällä on eri asia, kun kaikki läskit suoraan näkyvät paljastavissa vaatteissa ja on pakko tsempata. Tahtoisin kirjoittaa jotain järkevää tähän, mutta en jotenkin saa ajatuksia kasaan. Tässä välissä tuli posti ja joulukortti miehen toiselta tyttäreltä ja taas mielessä alkoi pyöriä se tapaninpäivän vierailu meille..en tajua mikä siinä on niin vaikeaa minulle. Varmaan se lapsen mukanaolo.. kuulostan varmaan mielenvikaiselle ja kylmälle, mutta minusta se lapsi on pilannut kaiken. Ennen sitä puhuimme porukalla kaikesta ja vierailut olivat ihan mukavia. Nyt kukaan ei puhu mistään muusta kuin siitä kersasta. Minä en ole koskaan ollut mikään lapsien ystävä jos en kyllä mikään vihaajakaan. Minulla vain ei ole lapsia kohtaan sellaista tunnetta, että jaksaisin lässyttää niille ja ihailla jokaista niiden liikettä ja ääntä tuntikausia. Ei ole koskaan ollut halua omaan lapseen ym. vähän vaikea yhtäkkiä sopeutua, että joka vierailulla on nyt lapsi mukana ja kaikki pyörii sen ympärillä. Ja se känniriita, kun mies haukkui, että olen tyly sitä lasta kohtaan. Mielestäni en ole tyly, mutta en osaa lässyttää ylenpalttisesti ja minusta sellainen on ihan ääliömäistä käytöstä muutenkin. Ja nyt kun minut on jo haukuttu lapsen kohtelusta niin en osaa enää suhtautua asiaan senkään vertaa luontevasti, kuin ennen. Tietysti ymmärrän, että lapsi on miehen lapsenlapsi, mutta en voi muuttaa omia ajatuksiani täysin lasta/lapsia kohtaan. Enkä osaa teeskennellä ja koko asia ahdistaa minua. Miehen tyttäretkin ovat jo "haaste" minulle, saati sitten pieni lapsi. En vain tunne sitä lasta kohtaan mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Kait sitten olen jotenkin vinksahtanut. Ei minulla ole edes kokemusta pienistä lapsista. Itse olen ainoa lapsi, ei ole itsellä lapsia, eikä ole ystäviä/tuttavia, joilla olisi pieniä lapsia ym. En edes osaa luontevasti pitää lasta sylissä, enkä tiedä miten sellaiselle puhutaan. Huoh..tuli vain mieleen, kun kirjoitit noista pikkulapsista ja niiden möykkäämisestä. Minäkään en kestä lasten kirkumista ja riehumista ollenkaan..Tunnen olevani häiriintynyt nainen tässä asiassa. Mutta en osaa asiaa muuttaa, enkä tiedä edes haluaisinkokaan. Ärsyttää vain, kun tuntuu, että minulta odotetaan jotain roolia, johon en pysty. Ei minusta mitään "mummoa" tule sille lapselle, hah. Koko ajatus on aivan sairas. No, en jankuta siitä enää. Pahoittelut, että en tämän järkevämpää osaa nyt kirjoittaa. Itse kirjoitit koskettavasti ja ajatuksia siitä kyllä heräsi. Voimia sinulle ja kirjoitellaan taas🙂🌻

Tänään olin liikenteessä 2 "lomapäivän" jälkeen. Aamulla kirppiksellä ja sitten kaupoilla. Oli ihan kivaa, vaikka ilma olikin hirveä. Päivä on mennyt nopeasti. Kotona "perkasin" kirppistavarat ja join kahvia ja söin välipalaa. En ole oikeastaan "ehtinyt" tehdä mitään kovin kummoista..en siivonnut tänäänkään. Jotenkin kiinnostus siihen puuhaan kadonnut täysin. Omituista, koska olenhan ollut melkein siivoushullu. Kait se on tämä joulu, kun tuntuu, että vaikka kuinka laittaa niin ei tule valmista. Jouluksi joutuu kuitenkin siivoamaan vielä monta kertaa ja osa asetelmista on tekemättä..koen vähän painetta siitä ja lykkään hommia..tai sitten olen vain kyllästynyt siivoamiseen. No, kyllähn järjestelen tietysti päivittäin, mutta en koe tarvetta koko ajan hinkata joka paikkaa, kuten ennen. Samalla kyllä tuntuu, että on aivan "paskaista" täällä ja hukkuu pölyyn vaikka tuskin asia todellisuudessa on niin, kun joka tapauksessa siivoan 2 kertaa viikossa, innosti sitten tai ei.

Mieliala on melko ok. Ei mitään pahempia ailahteluita, mutta ei suurta riemuakaan. Melko tasaista. Tosin välillä olen hieman ärtynyt, ehkä vähän turhautunut (kyllästynyt..)? ainaisiin samoihin kuvioihin..samalla en kuitenkaan jaksa tehdä mitään poikkeavaa, kaikki liikenevä energia menee oman mielen kasassa pitämiseen (kuten kait epävakailla aina) ja joulun valmisteluun. Pilleriä ei ole nyt mennyt. Se lienee kuitenkin ihan hyvä asia. Ei ole ollut tarvetta ottaa. Pamit onkin loppuneet, enkä ole hakenut lisää,vaikka reseptillä on uusi satsi. edellisetkin kestivät yli vuoden.

Jotenkin en nyt osaa kirjoittaa oikein mitään. Palaan paremman ajatuksen kanssa🙂