Arka, koskettavaa tuo mitä kirjoitit isästäsi. Minulle tuli rauhallinen olo sydämeen, kun kerroit, että hän niin rauhaisasti nukkui pois. Otan osaa isäsi tapaukseen. Se on varmaan ollut raskastakin. Minua puhutteli tänä aamuna syvästi radion jumalanpalvelus, jossa sanottiin, että kristityn täytyy olla aina "valveilla" ja valmiina lähdön hetkeen. Se ei tarkoita, että kuolemaa tulisi koko ajan odottaa, mutta täytyy tiedostaa joka hetki se, että aikamme täällä ei ole loppumaton ja lähtö voi tulla millä hetkellä hyvänsä ja siispä olla "valveilla" sitä varten. Valmis lähtemään iänkaikkiseen elämään ja Jeesuksen luo. Ja kuolemaa ei tarvitse pelätä, koska Jeesus on meidät kaikki lunastanut ja nimeltä kutsunut jo luokseen. Kuuntelin koko Jumalanpalveluksen ja minusta se oli tärkeä kokemus. Luulen, että Jumala halusi puhutella minua. Ainakin tuntui, kuin suoraan minulle olisi puhuttu. Kiva, että sinullakin on ollut vähemmän IM-ajatuksia ja ilmeisesti myös vähemmän pakko-ajatuksia. Kaikki tuollaiset röntgen ym. käynnit, yleensäkin terkkareissa ja sairaaloissa on inhottavia. Sairasaikana, kun otettiin paljon verikokeita minulla kävi kotisairaanhoitaja kotona ottamassa niitä ja se oli kyllä valtavan ihanaa, kun ei väsyneenä tarvinnut lähteä kotoa mihinkään vaan hoitaja tuli kotiin ja ne hoitajat olivat vielä hyvin mukavia ja usein puhuttiinkin vaikka mistä mieltä painavista asioista. Minustakinhan piti tulla sairaanhoitaja silloin aikanaan. Olisin halunnut niin itse, mutta puolestani päätettiin toisin ja pakotettiin menemään kouluun, josta en tykännyt ollenkaan (pitkä juttu, en viitsi siitä enempää kirjoittaa) tosin hoitotöissä olin sitten myöhemmin vanhusten parissa ilman sen kummempaa koulutusta pitkiäkin jaksoja, joten sitä alaa tuli nähdyksi ja tietysti potilaana nähnyt paljon sairaalamaailmaa. Hoitajien työ on kyllä kovaa, vastuullista ja huonopalkkaista, sekä kiireistä. Ei se mitään unelmatyötä ole, joten minua ei ole sillain harmittanut se, että minusta ei tullut hoitajaa. Usein arvostan kyllä hoitajia enemmän kuin lääkäreitä. Mutta ei siitäkään jaksa enempää jaaritella. Hyvää Sunnuntaita myös sinulle ja perheellesi. Yritetään jaksaa, kuten aina teemme🙂🌻

-----

Olen koko aamupäivän siivonnut. Vaikka ei mitään siivottavaa edes olisi ollut, mutta halusin vain käydä paikat läpi, kun toimintakykyä tänään tuntuu olevan aika hyvin. Mielihommaani on wc/kylppärin peseminen ja desinfioiminen, keittiön peseminen ja pölyjen pyyhkiminen, sekä petivaatteiden vaihtaminen. Välissä paistoin ja söin sen munakkaan ja siivouksen jälkeen söin suklaapuuroa ja kupin kahvia. Kyllä suklaapuuro on hyvää. Suosittelen kaikkia keittämään sitä, edelleen🙂 Ohje löytyy netistä. Siitä tulee ihan lapsuus aina mieleen, kun täti keitti sitä usein. Muuten olen lopettanut nyt herkkujen popsimisen. Näköjään niistäkin voi saada tarpeekseen, vaikka ei uskoisi. Yritän juoda reilusti (vettä).

Nyt löhöilen hetken puhtaassa sängyssä ja sitten olisi vielä parvekkeen siivoamista ja jotain muuta pientä. Pakko tehdä nyt, kun on virtaa. Ei voi jättää huomiseen mitään, kun ei koskaan tiedä onko sitten missä vireessä.

Muuten menee varmaan tutulla rutiinilla. Oleskellen ja radiota kuunnellen, mietiskellen. Ihan kiva kun ei IM pyöri koko ajan mielessä ja jaksaa jotain tehdä. Ei ole tarvetta ollut eilen, eikä tänään pamia ottaa. No, ensi viikolla sitä kuluu. Sen tiedän jo, joten otan kaiken irti tästä hetkestä ja päivästä. Ensi keskiviikosta seuraavaan keskiviikkoon on piinallisia asioita läsnä, mutta niistä en halua sen enempää puhua.

Hyvää ja Rauhallista sunnuntaita kaikille🌻🙂🌻

Nyt on hommat tehty. En keksi enää mitään tekemistä.

Oli hetken pirteämpää, kun outo valo-ilmiö taivaalla eli aurinko paistoi varmaan pari tuntia. Oikeasti se näytti aivan ihmeelliselle, kun ei täällä ole moneen viikkoon aurinkoa näkynyt.

Äidin kanssa jaksoin pitkästä aikaa puhua melko kauan puhelimessa.

Pitäisi alkaa jotain syömään. Ei ole oikein nälkä, kun tänään jo syönyt sen ison munakkaan ja suklaapuuroa. Luulen, että syön vain purkin vauvanruokaa. Niitä minulla on aina kaapissa siltä varalta, että muu ei maistu/en jaksa tehdä/muu ruoka loppuu ym. Minusta ne on ihan hyviä. Syön niitä 1-3 vuotiaille tarkoitettuja. Myös tuo vedenlitkiminen täyttää, eikä ole niin suuri tarve syödä.

Hiukset pitää tänään vielä pestä.

Loppupäivän varmaan vaan löhöän.

🙂🌻

Mä en o jaksanut eilen käydä suihkussa. Enkä tiä jaksanko tänäänkään mennä. Taas on varmaan yli viikko viime kerrasta. En vaan jaksa huolehtia enää ittestäni.
Taikinan sain sentään jääkaappiin maustumaan. Onneksi se on helppo tehä ja sitten sieltä laittaa uuniin. Tulee jotain syötyykin tänään sitten.
Olen jotenkin syvässä masiksessa, vissiin. Pitäisi jotenkin saada itteni täältä suosta pois.

Jos jotain kaivamalla kaivaa, luulin että mulla on pe asti aikaa tehä noita myyntijuttuja, mut mulla onkin yli viikko aikaa. Ehkä mä saan kaikki tehtyy.

Viikonlopusta on taas selvitty. Oli kyllä raskasta taas. Olen ollut puolikuntoinen ja jokainen päivä on ollut täynnä henkisiä koitoksia milloin mistäkin asiasta. Perjantaina olin niin väsynyt, että lähdin töistä puolen päivän aikaan päästäkseni nukkumaan. En vaan pystynyt nukahtamaan kun kummallinen ahdistus oli hiipinyt taas puristamaan rintakehää. Makasin koko iltapäivän kunnes olin pudota sohvalta jäätävän huimauksen vuoksi. Kaivoin verenpainemittarini esiin ja paineet oli taas melko alhaiset, 117/68. Leposyke huikeat 43!!! Meni sitten seuraava yö valvoessa kun pää tuntui sekaiselta ja karusellimaiselta. En uskaltanut ottaa edes melatoninia, zopinoxista puhumattakaan että olisin saanut nukuttua. Lauantai meni sumussa ja sunnuntaina juuri kun luulin, että olo olisi parempi, huimaus tuli takaisin.

Tyhmä ajatus, mutta pelkään, että mun pumppu sanoo sopimuksen irti. Isänisä oli 55v kun sai ekan sydänkohtauksen. Oma isä menehtyi 11 kk sitten sydänkohtaukseen täytettyään juuri 60v. Mulla on noita sydänoireita ollut jo vuosia. Vasemmalla kyljellä maatessa nukkumaan mennessä, sydän muljahtelee niin että pystyn tuntemaan sen jokaisen supistumisen ja liikkeen. Hengästyn helposti, vaikka mun pitäisi olla hyväkuntoinen. Tähän asti sitä on hoidettu astmana, mutta onko se sitä vai jotain muuta? Rintakipua esiintyy aina raskaan urheilusuorituksen jälkeen, pistävää kipua sydänalassa. Tähän asti sitäkään ei ole otettu tosissaan. Olen luulotautinen varmaan niin kauan kunnes jokin päivä tai yö pelkoni toteutuu ja pumppu lakkaa toimimasta.

Haluaisin vain olla kunnossa, en etsiä itselleni sairauksia. Tiedän, että jokin on nyt pahasti vialla kehossani, mutta diagnoosi puuttuu. Kuinka paljon yhdelle ihmiselle annetaan taakkaa? Mun kuorma alkaa olla aika maksimissa.

Saloka, Amassados🙂🌻

Eilen oli melko tylsis päivä, kun en päässyt netille ollenkaan. Jostain syystä koko nettiliittymä ei eilen toiminut, joku häiriö. En nyt ihan riippuvainen ole netistä, mutta kuitenkin sen käyttäminen osa päivärutiinia niin vähän outoa oli ja tympi, kun ei päässyt kirjoittamaan mihinkään.

Muutenkin. Ei ollut mitään tekemistä. Siivota ei enää viitsinyt, kun ei ollut siivottavaa. Netti oli tosiaan poissa pelistä. No, telkkariahan ei ole ollenkaan, enkä sitä kyllä katsoisikaan. Rahat on loppu. Autolla ei voi ajella ylimääräisiä, kun tälle viikolle tiedossa ihan oikeitakin ajoja parilla päivällä, mihin pitää säästää bensaa. Mitään luettavia kirjoja ei ollut. Aika "hubaa" siis. Melkein sitten vain istuin, makoilin, söin loppuja ruokia, mitä oli jäljellä. Itse asiassa otin 2 pamia ja sen jälkeen sain jonkun ihmeen syöntikohtauksen ja muutaman tunnin sisällä söin kaikkea mahdollista ja sitten olin ihan ähky. En tiedä mikä se oli, siis sellainen kohtaus. Loppuillan torkuin pamipäissään, oli niin tylsää.

Tänään ei ole paljon kummempi. Huomenna vasta se yksi tympeä meno/asia hoidettavana. Ja perjantaina yksi isompi sitten, pitemmän matkan päässä. Ja kaikki huipentuu ensi keskiviikkona, kun on se tärkein meno.

Kahvi mustana maistuu ihan hyi-hyi (maito loppu). Puolen päivän aikaan mies käy tuttavansa luona, joka ilmeisesti ostaa meiltä yhden tavaran niin ehkä saa siitä muutaman egen ja edes sen maitopurkin.

Mieli on ollut vähän sellainen tasainen/apaattinen. Ei nyt hurjan masentunut. Enemmän vain mietityttänyt/ahdistanut tietyt asiat. Kun sais ne kunnialla läpi niin elämä voisi taas jatkua.

Tänään vähän ollut IM nyt aamusta mielessä, yritän ajatella jotain muuta.

Nyt pitää alkaa soittamaan yhteen paskapaikkaan.

Palataan!

Amassados, kuulostaa pelottavalle tuo mitä kirjoitit. Siis onhan paljonkin sydän/verenpaine ym. oireita, jotka on pahan tuntoisia, mutta sinänsä vaarattomia. Mutta minusta sinun olisi kyllä viisasta laittaa vaikka paperille ylös noita kaikkia oireita ja tuntemuksia ja kertoa niistä lääkärille (tiedän, se on p*erseestä lähteä niille mitään kertomaan) mutta meinaan vaan, että jos suvussa ollut tuollaista niin kyllä silloin lääkärinkin pitäisi ottaa vakavammin. Tuli kyllä taas kerran mieleen se kilpirauhanen, siis vajis. Siinähän on noita, että huimaa ja syke on tosi alhainen. Sehän on myös niin, että kr-vajis pitempään jatkuessaan voi myös aiheuttaa sydän ja verisuonisairauksia. En halua pelotella, mutta luin eräästä naisesta, jolla paljastui pahempi vajis ja lääkäri oli sanonut, että olis voinut saada sydärin hetkellä millä hyvänsä, mutta tämä oli tietty ihan ääritapaus. En tiedä oliko nyt viisasta tuota kirjoittaa.. Jotenkin niistä oireista, mistä olet kertonut niin tulee kyllä ihan vajis mieleen, jotenkin sellainen tunne, että sinulla on pakko olla se...sellainenkihan on kuin "Wilsonin syndrooma" tjs. joka on "kakkostyypin" kilpirauhas vajari, joka ei näy tavallisissa (puutteellisissa) verikokeissa. Itsekin olen varma, että kilpparini ei toimi normaalisti, eikä ole toiminut enää pitkiin aikoihin, mutta tosiaan ei ole satoja euroja rahaa laittaa yksityisille spesialisteille, että sain oikeat (laajat) verikokeet ja mahdollisesti dg. ja lääkkeet. Ja vajishan vaikuttaa tosi paljon mielenterveyteen..huoh, olen ajatuksin mukana ja toivon voimia olemiseesi🙂🌻

Minulla ei tänään taas oikein nappaa tämä oleminen. Olen saanut asioita hoidettua, kaikki rutiini ym. mutta mieliala on innoton ja tasapaksu. Ja pelottaa lähinnä kaikki ja koko maailma, kun niitä ajattelee. Otin yhden temestan. Haluaisin vain olla ens keskiviikkoon asti jossain pöllyssä ja herätä vasta sitten, kun kaikki p*aska olisi ohitse. Ja jatkaa taas elämää..

Mietin äsken, että montako päivää siitä on, kun viimeksi olin ihmisten ilmoilla? Ja en muista. No, viime viikon lopulla kait se oli. Voi juma, taidan olla sekaisin. Mutta kun minua ei HUVITA lähteä minnekään, rahaa ei ole ja mies käy ne asiat mitkä pakko niin minun ei ole mitään järkeä lähteä. Tai siis en lähde, kun ei ole pakko. Kaupat ei edes kiinnosta minua nyt. Se kaatopaikka ei kiinnosta. Harmaa, synkkä ulko-ilma ja kylmyys ei kiinnosta.

No, huomennahan on pakko lähteä aamusta. Inhottaa koko ajatus.

Mies menee puolen päivän jälkeen sinne ja saa sen pienen rahasumman. Saa varmaan ainakin kahvimaitoa ja maidosta voi keittää manna/suklaapuuroa. Ja jotain ruokaa.

Jatkan pimeän päivän pällistelemistä.

Minulla on ihme olo. Temesta hieman turrutti päätä, mutta tekis mieli ottaa lisää ja olla kunnolla töpyrässä. Mieli on hyvin välinpitämätön tätä maailmaa kohtaan/haluaa paeta juuri tästä hetkestä, nykyisyydestä. Tämä hetki tuntuu olevan täynnä harmaata, tyhjää ja jotain inhottavaa, jota ei halua ajatella.

Kaikki päivät tuntuvat olevan sama, tylsä, pimeä jatkumo, josta ei pääse karkuun. Minun mielestä, ehkä inhottavin sanonta on: "tästä et pääse yli, etkä ympäri" tai "tämä asia sinun on vain kohdattava". Jonkun kohtaaminen on vain niin ahdistavaa ja pelottavaa. Minä en halua, kuin sen hyvän/parhaan tuoloksen ja mikään muu ei käy. Jos tulos on huono/epävarma haluan muuttua tomuksi ja kadota kaikesta, lopettaa tajuamasta mitään, lopettaa kaiken.

Minun on vaikea kestää pettymyksiä. Ollut aina. Yleensä se johtaa syvään masennukseen ja itsetuhoiseen käytökseen. Minun ongelma on se, että en voi kestää, että elämässä on huonoja asioita. Haluaisin, että kaikki olisi aina täydellistä, harmonista, kaunista satua. Sellaista se ei ole, kuin korkeintaan hetken kerrallaan. Olen kokenut elämässäni sellaisia ajanjaksoja ja aina masentuneena ikävöin niitä aikoja. Pisimmillään yksi tällainen "jakso" kesti monen monta vuotta.

Mutta..aina niitä on seurannut erittäin huonoja asioita. Eli itku pitkästä ilosta, se on pätenyt minun elämässä. Siksi en enää koskaan aidosti uskalla iloita mistään hyvästä, kuin ehkä yhtenä päivänä kerrallaan, koska on se kokemus, että mitä tyytyväisemmältä olo tuntuu niin sitä varmemmin se on tyyntä myrskyn edellä. Tämä on inhottava asia ja varmasti vaikuttaa elämääni huonontavasti paljon, kun luottamus on mennyt. Luottamusta on vaikea palauttaa, kun sen menettää.

Niin nostalgisen haikealle tuntuu se tunne, kun muistelee itseään päälle parikymppisenä, kun ihan tosissaan luuli, että kaikki elämässä menee, kuin itse haluaa ilman että edes tekisi mitään erikoista sen eteen. Luuli, että se nuoruus, kauneus, hyväkuntoisuus jatkuu vain ikuisesti. Tosiaan, että kaikki menisi kuin sadussa. Ja kuvitelmat, että itsestä tulisi jotain suurta..Ja nyt sitten totuus siitä aikuisuudesta. Ei ole ihan mennyt asiat putkeen noin kuin sitä kuvitteli. Mutta sitä kait se nuorena on..nuoruuden sinisilmäisyyttä.

Haluan vain lojua pää pökkyrässä. Katsella vanhoja kuvia ja kuvitella katoavani tästä hetkestä. Tässä hetkessä ei ole kuin tylsää, tympeitä asioita, peilissä ruma naama ja ulkona ruma maisema.

On sentään suklaalevy ja maito kahviin nyt.

Mutta ei se riitä. Tiedän, että myöhemmin otan lisää lääkettä.

Keitämme suklaapuuroa. Olen siihen koukussa. Se on niin ihanan makuista, edullista tehdä ja paljon parempaa, kuin kaikki kaupan esanssisen makuiset vanukkaat ym. Minä laitoin kuiva-aineet ja mies keittää. Söimme spaghettia ja jauhelihakastiketta. Että vihaan sitä ruokaa!!! Sitä on ollut liian usein nyt. No, sainhan sen suklaalevyn, kahvimaitoa ja nyt suklaapuuroa, joten parempi kun en valita.

Syönnin jälkeen otin yhden pamin. Tiesin jo aamulla, että otan tänään "reilummalla kädellä". Tuli hieman riahakas, hilpeämpi olo, mutta ei mitään sen kummempaa. Onhan minulla ennestään jo tolet aika pilvissä bentsoihin. Mutta nykyään pystyn käyttämään niin, että en ole koukussa. Toivottavasti tämä jakso ei kestä kovin kauan, etten taas jää koukkuun pikkuhiljaa. Mutta se tarkoittaa kyllä kuukausien käyttöä, kokemuksesta tiedän.

En ole tehnyt mitään ihmeellistä. Netissä roikkunut enimmäkseen. Ei ole mitään tekemistä täällä kotona. Kaikki siivottu, pyykit pesty, parveke siivottu ym. Huomenna sitten sinne asioille aamulla, mutta sekin on sellainen aika lyhyt käynti. En tiedä sitten tuleeko siellä kirppiksellä käytyä, kun en ole viikkoon käynyt. Nyt on kyllä sellainen vaihe, että ei niin niitä tavaroita tee mieli.

Enemmän henkiset asiat pyörii päässä.

Pesin äsken hiukset. On sitten huomenna vähän siistimpi, kun lähtee ovesta ulos.

Huomiseen!

Heräsin tänään jo neljän aikaan, enkä saanut enää nukuttua. Olo oli kuitenkin suht virkeä, kun nukahdin illalla jo yhdeksän maissa.

Aamutoimia ja sitten se asioille lähtö tai sen yhden asian hoitaminen. Ei kyllä olis napannut, mutta pakko oli lähteä. Oltiin jo puoli kahdeksalta siellä paikan päällä. Asia meni nopeasti. Sen jälkeen kävimme vain pikaisesti kaupassa.

Kotona joimme kahvit ja vähän aikaa tein pikkuisen kotihommia ja ovikello soi. Sain jonkin hulluuskohtauksen ja menin avaamaan. Siellä oli kaksi tuttua, uskovaista ihmistä, jotka käyvät aina silloin tällöin. Nyt ei oltu nähty pitkään aikaan. Muutaman kerran en ole avannut ovea. Oli ihan mukava jutella nyt pitkästä aikaa, olivat aika kauan.

Tämä päivä tähän saakka on mennyt siis aika nopeasti, enkä ole oikein mitään kunnollista vielä tehdä. Eipä tässä nyt niin ihme tekemistä olekaan.

Temestan otin kotiin tultua, kun sen verran jälkijännitystä tuli siitä asianhoito-käynnistä. Ehkä se vähän rentoutti ja siksi saatoin avata oven niille vieraillekin🙂

Mies alkoi tehdä ruokaa. Minulla on pää nyt hieman tyhjä, kun tuntikausia juttelin vieraiden kanssa ja omat päivärutiinit on nyt ihan sekaisin.

Yritän nyt orientoitua uudestaan tähän päivään. Ahdistuksiakin on, jotka liittyvät tähän päivään ja loppuvat (toivottavasti) vasta ensi keskiviikkona.

Palataan🙂🌻

Kirjoitin tänne äsken ja se kirjoitus pimahti jonnekin, kun tämä kone pätki.

Otin vielä yhden pamin ja eilenhän minulle tuli niistä riehakas olo ja nyt alkoi vaan väsyttämmään ja meinasin nukahtaa. Haukottelen koko ajan. Mutta ei sillain ahdista kyllä.

Tästä päivästä ei ole tullut mitään kunnollista, enkä ole saanut mistään kunnolla kiinni, kun aamulla oli se asiointi ja sitten tuli vieraat ja koko rytmi meni aivan sekaisin.

Sitten on nyt tämä keskiviikosta ensi keskiviikkoon paine-putki päällä. Tässä on kyseessä asioita, joista viime hetkessä on minun henki kyseessä. Näiden mukaan pitkälle määräytyy myös IM- asiat ja ajatukset, tulevaisuus.

Tänään aamulla, kun ajettiin tiellä ja rekka tuli vastaan en ihmetellyt vaikka ihmiset menee rekan alle. Niin helppoa se olis sinne mojauttaa ja silmänräpäyksessä kaikki olisi ohitse.

Kaikista eniten sattuu ajatus, että loppujen lopuksi rakastan elämää, enkä haluaisi siitä millään luopua.

Mutta jos on pakko...

Hei AK!
Oliko nuo uskovaiset ihmiset Jehovan todistajia. He ovat käyneet meillä joskus soittamassa ovikelloa. En ole pyytänyt sisälle kun mies ei tykkää. En ollenkaan tiedä miten jehovat eroavat ev. lut. uskovaisita. Anoppi on helluntailainen. itsekin olen ajatellut mennä sinne. Meitä lähin kirkko on kyllä vapaakirkko. Olen joskus käynyt siellä rukouspiirissä ja jumalanpalveluksessa. En tosin pitkään aikaan, olen vähän eristynyt. Kaikkea hyvää Sinulle ja miehellesi AK!

Arka🙂🌻 Kyllä, he ovat Jehovantodistajia. En ole samaa mieltä heidän kanssaan muutamista asioista, mutta se ei haittaa, koska he ovat muuten mukavia ihmisiä ja meillä on kuitenkin useista elämän ja hengellisistä asioista samojakin näkemyksiä. Puhumme paljon muustakin, kuin uskonnosta. Toinen heistä on suurin piirtein saman ikäinen kuin minä ja ammatiltaan sairaanhoitaja, joten hänelle olen avoimesti kertonut mm. epävakaasta pers.häiriöstäni yms. Eilen sovimme, että näkisimme ehkä kerran kuukaudessa. Sanoin, että useammin en jaksa sitoutua tapaamisiin. Olen sanonut suoraan, että jos minua alkaa ahdistamaan tai en jaksa keskustella enää uskonasioista niin sitten sanon sen suoraan. Niin kauan, kuin homma toimii minun ehdoillani niin se on ok, eikä mitään väkisten käännytystä. Minä olen kuitenkin kristitty, vaikka siinäkin joihinkin asioihin suhtaudun kriittisesti. Olen vieläkin epäluuloinen esim. Raamattua kohtaan, että onko se totta vai keksittyä jne. enkä jaksa Raamattua lukea kovinkaan paljon. Uskon kuitenkin Jumalaan ja Jeesus Kristukseen. Minun täti oli helluntailainen ja siinäkin uskossa on ihan hyviä asioita ja kivaa musiikkia. Meillä mies kyllä kuuntelee näitä Jehovia, mutta ei ota osaa keskusteluun. Se on minun asiani. Mies kyllä muuten kiinnostunut uskonasioista, kuten olenkin jo aiemmin kertonut. Hänellä on muutama hengellinen kokemus elämänsä varrelta, joita ilman ei ehkä enää olisi edes hengissä, näin hän on sanonut. Kiitos Arka ja kaikkea hyvää myös sinulle ja miehellesi🙂🌻

Olen ollut hiljaisella tavalla masentunut tänä aamuna. Sellainen vaisu ja surullinen olo. Vatsaa kivistää. Luulen, että menkat alkavat pian ja sekin tietysti vaikuttaa mielialaan. Kun heräsin, kävin aamupesulla, hain kahvin makkariin ja avasin radion aamuhartaudessa tuli eräs laulu, joka on minulle erittäin mieluinen. "Sinuun varaasi kaiken laitan". Se on Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen kaunis hengellinen laulu ja sen sanat uppoavat sydämeeni tikarin lailla. "Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu.." Laitan myöhemmin tänne sen koko sanoituksen se on niin kaunis ja kertoo suoraan minun ajatuksistani. Laulussa "Sinä" on tietenkin Jeesus, mutta minä ajattelen sen mielessäni niin, että se voi olla sekä Jeesus, että minun oma mieheni. Miehenihän on ollut minun pelastus ja tulee sitä olemaan viimeiseen hengenvetooni saakka.

Olen siis ollut alakuloinen, masentunut. Ikkunan takana on vielä pimeää. Tälle päivälle ei ole mitään erikoista. Olen kotona. Koitan tehdä jotain kotitöitä. Otan rauhoittavia jonkin verran. Mies menee jossain välissä asioille. Silloin aion kuunnella virsiä. Minä en saa nyt lohtua muusta, kuin kuoleman ajatuksista ja virsien kuuntelemisesta. Tämä maailma ei saa mieltäni syttymään tänään.

Olen kertakaikkisen kyllästynyt näihin pimeisiin päiviin ja siihen, että rauha ei ehkä enää koskaan palaa sydämeeni kuin se joskus oli. Tiedän nyt että kaikki on epävarmaa, enkä voi luottaa mihinkään. Silloin elämässä ei paljon ole mieltä. Minulla on ikävä Taivaskotiini, sinne valkoiseen ruusutarhaan.

SINUN VARAASI KAIKEN LAITAN

Sinun varaasi kaiken laitan
täällä kestä ei mikään muu.
Sinun kanssasi matkaa taitan
kunnes hämärä laskeutuu.

Sinun rakkautesi loistaa halki synkimmän pimeyden
sinä Jeesus voit yksin poistaa syyllisyyteni suuruuden.
Sinun kätesi minut johtaa läpi tuskan ja kauneuden
sinun valosi yössä hohtaa, hoidat kipuni salaisen.

Sinun kanssasi kerran lähden, synnyn kirkkauden maailmaan.
Sinun rakkautesi tähden elän luonasi ainiaan.

San. Anne-Mari Kaskinen
Säv. Petri Lehtinen

Tosi tylsä päivä tänäänkin. Omahan se on syyni, kun olen vain kotona, enkä halua lähteä minnekään. Siihenkin on vain ihan tyhmiä syitä, kuten en "jaksa", enkä halua, ei huvita ym. Jonkin verran siivonnut, mutta tuntuu teennäiselle. Miehelle jo vähän kiukutellut, vaikka ei ansaitse kiukuttelua. Lähinnä nettiä plärännyt. Tänään ottanut jo kolme 5mg pamia, kun tuntuu ettei ne kolahda mihinkään. En saa mitään "oloja" niistä, muuta kuin sen, että unohdan koko ajan, että huomenna aamulla on se meno isoon kaupunkiin, isompia asia hoitamaan. Ehkä vedänkin itseni sinnekin niin sekaisin, etten ällää siitä mitään. Menee matka hupaisemmin. Sitten onkin jo viikonloppu. Onneksi tulee huomenna rahaa. Meinaan ostaa herkkuja koko viikonlopuksi ja lohduttaa niillä itseäni ja tukahduttaa ahdistusta, joka liittyy vielä ensi viikon keskiviikkoon saakka.

Mies keitti taas suklaapuuroa isomman kattilallisen nyt ja meinaan vetää sitä heti kun se jäähtyy. Kohta en mahdu enää mihinkään vaatteeseen kun olen lihonut takaisin ne 5kg. Onneksi on talviaika ja voi peittää itseään vaatteilla.

Palataan!