Pamit vähän auttoi sumentamaan pääkoppaa.

Äiti soitti ja juttelin sen kanssa mm. niistä ilkeistä ihmisistä. Äidillä on niin paljon samanlaisia kokemuksia. Luulen, että suurin syy tälle lauenneelle masennukselleni sairastamisen ohessa oli juuri tuo puskan takaa tullut ilkeämielinen vainoaminen, jonka kohteeksi jouduin. Liian paljon traumaattisia muistoja ja ylä-asteella kohdatessani samanlaista käytöstä 3 vuotta lopulta olin valmis tekemään itsemurhan. Eli se oli vakavaa.

Mies ei ole ollut tietääkseen siitä sekoviestistä, jonka lähetin. Ymmärtää kait, että olen tasapainottomassa tilassa. Grillikylki paistuu uunissa. Luultavasti maistan sitä ja saa nähdä alkaako paska sitten lentämään. Ja mies toi lisää herkkuja, vaikka kielsin. Kait se sitten haluaa, että olen iloinen ja satakiloinen, hah. No, eipähän ainakaan herkut pääse loppumaan. taidankin ottaa lasin Pepsiä.

Amassados, poskiontelotulehdus on totisesti perseestä. Tuntuu, että omani kyllä helpottui ab-kuurilla, mutta ei se kokonaan ole vieläkään ohitse. Kiva jos jää krooniseksi. Ei olisi mikään ihme kaikenmaailman hometalojen jälkeen. Olo on tukkoinen ja väsynyt ja tietysti sitten mieli maassa.

Menen takaisin löffäämään. Ja kyllä. Marraskuu on aivan helvettiä.

Löhötään miehen kanssa makkarissa. Mies lukee kirjaa. Minä räppään tätä läppäriä. Radiossa tulee iltahartaus. Hetken on rauha näillä neliöillä.

Odotan, että tulisi nukkumaanmenoaika. Haluan nukahtaa. Herätä aamulla ja viettää paremman päivän, kuin tänään. Se on vain toive, enkä tiedä toteutuuko se.

Olen vetänyt herkkuja, ettei mitään rajaa. Vähän väliä hörpin Pepsiä.

Olihan se hienoa, että miehen vatsassa ei mitään pahempaa. Mihin minä ilman häntä joutuisin? Kuka eläisi sitten rinnallani tätä välillä jopa psykoottista epätodellisuutta? Kuka mukailisi mielialojani? Menisi kauppaan, kun minä en kykene. Kenen vatsan päällä iltaisin lötköttäisin, kuin kissa?

Huomiseksi luvattu kauheaa ilmaa. Räntäsadetta. En todellakaan tiedä pystynkö lähtemään minnekään.

Sen näkee sitten.

Ilta oli suhteellisen mukava herkkujen parissa ja löhöillessä vaan. Yön nukuin taas kuin tukki. Tosin heräsin jo puoli viideltä ja nousin ylös silloin.

Tänään lähden liikenteeseen. Meinaan mennä sinne ilkeiden ihmisten paikkaan jos vaikka tulisi taas haukutuksi niin se varmaan piristäisi mieltä. Korvakoruja en ainakaan laita, etten ole liian rivon näköinen.

Olo ei ole mitenkään pirteä, mutta en jaksa olla kolmatta päivää 4-seinän sisällä.

Saa nähdä mihin sitten rahkeet tänään riittää ja mitä paskaa sataa niskaan tänään.

Palataan🙂🌻

Nyt on tullut oltua liikkeellä. Oikeaan aikaan palasimme äsken kotiin, kun alkoi satamaan räntää vaakatasossa kovan tuulen kanssa. Tuntuu viihtyisälle istua makkarissa, pöytälampussa valo, juoda kahvia katsellen ulos hämärää, räntäsadetta.

Kävimme ensimmäiseksi siellä ilkeilijöiden paikassa. Otin asenteen, että sanon suorat sanat jos joku alkaa jotain marisemaan. Mies seisoi koko ajan vieressäni ja kumma kyllä kukaan ei nyt v-ttuillut mitään vaan olivat hyvin hiljaa. Sanoin muutaman mielipiteen ääneen, jotka toivottavasti kolahtivat niiden tajuntaan ja jatkossa voisivat olla yhtä hiljaa. No, jatkossa sen näkee. En kyllä meinaa siellä nyt ihan joka päivä käydä. Olen vähän kyllästynyt siellä käymiseen ja kuten olen sanonut tavara siellä on ollut nyt aika huonoa, eikä sitä muutenkaan loputtomini viitsi kerätä.

Sitten käytiin Cittarissa. Mies osti lihakeittoainekset. Minä ostin kaikkea mitä mieleen juolahti, että voisi maistua. Joo, herkkujakin. Laihduttaminen ei ole nyt ajatuksissa päällimäisenä. On tässä vakavampiakin asioita mietittävänä. Ja jos masennukseen voin saada helpotusta herkuista niin meinaan niitä itselleni (kohtuudella) suoda vaikka sitten tulisi muutama kilo. Ja kuka niitä edes talvella huomaa, kun paksut vaatteet ja enimmäkseen kuitenkin kotona läsötän.

Olo päässä on hieman epävakaa. Välillä tuntuu aika jees ja sitten taas samantien alan etsiä lohtua ajatuksesta, jopa IM-sellaisista. Taas se tuttu nauha pyörii päässä, että jonnekin mökille, kauniin luonnon keskelle, muutama viihtyisä viimeinen päivä ja sitten ikuiseen uneen. Tavallaan haluaisin elää, mutta kuitenkaan en oikein näe mitään kovin suuria syitä jatkaa elämää. Ehkä en ole niin vahvasti kiinni elämässä, kuin monet "normaalit" ihmiset. Näköalattomuutta.

Pimeys kyllä selvästi saa alavireiseksi. Eikä sitä paranna se kaikkien hoilaama klishee, että kun tulee lunta niin on valoisampaa. Ei se minun mielestä ole sen "valoisampaa" vaan samaa pimeää, monta kuukautta.

Masentavinta on ajatusmalli, että on koko ajan epävarma kauanko minun elämä jatkuu? Alan taas miettiä niin, että olenko edes keväällä enää hengissä? Olenko jouluna hengissä ym. Kauheaa, kun ei voi ajatella pidemmälle, kuin ehkä seuraavaan viikkoon. Oliko tämä kesä minun elämän viimeinen kesä jne.

Kun joku tulisi, joku enkeli ilmestyisi minulle ja sanoisi, että sinulla ei ole mitään hätää, sinä elät vielä kymmeniä vuosia. Sitten ehkä rauhoittuisin ja lopettaisin IM-ajatukset ja masennus väistyisi, en tiedä..

Tänään olen hieman jaksavampi kuin eilen ja meinaan alkaa siivoamaan.

See You Later.

Kävin eilen lääkärissä. Kolmas poskiontelotulehdus jyllää. Ei ole parantunut. Kohta 2 kk sairastanut. Olo on väsynyt ja raskas. Mieli samanlainen. Olen loppuviikon sairaslomalla ja nukun. Olen tällä hetkellä myös erittäin ahdistunut työtilanteestani ja siitä ettei asiaa tunnuta saatavan päätökseen. Ensimmäinen irtisanominen osoittautui laittomaksi. Nyt kuukauden verran asiaa vatkottuaan ovat ilmeisesti löytäneet jonkin muun porsaanreiän ja sain tiistaina uuden irtisanomisilmoituksen. Ei mitään tolkkua tunnu olevan. Aluksi päätin taistella työpaikastani, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen etten halua tehdä töitä yrityksessä, jossa asiat hoidetaan niin kuin kohdallani on hoidettu. Joten ihan sama, otan sen lopputilin ja olen vapaa.

Olen miettinyt paljon entistä elämääni ja ymmärrän nyt paremmin miksi kaikkien asioiden on ilmeisesti tarkoitus muuttua kohdallani näin paljon. Isän kuolema saattoi minut yhteen veljeni kanssa, jonka kanssa välit olivat katkenneet vuosia sitten erään naurettavan pikkuasian asian vuoksi. Parisuhteeni oli määrä loppua, jotta ymmärtäisin oman itseisarvoni enkä eläisi alistettuna ja masentuneena vailla omaa minää. Palkkatyöni on määrä loppua, jotta uskaltaisin vihdoin tehdä sitä mistä olen vuosia haaveillut: yhdistää työ ja harrastus. Luottaa siihen, että siivet kyllä kantaa ryhdyn mihin hyvänsä. Ajatustasolla ymmärrän paljonkin, mutta ihan kaikki ei ole kuitenkaan vielä kristallin kirkasta.

Surutyö erosta on kuitenkin jo tehty. Huomaan yhä harvemmin ajattelevani exää ja tällöinkin ajatukset eivät ole enää ahdistavia. Enemmän ajattelen uutta elämääni, uusia ystäviäni joita olen saanut (ja joihin en olisi edes tutustunut parisuhteessa exän kanssa ollessani koska hän halusi viettää kahdenkeskeistä elämää) ja vapautta valita itse oman ajankäyttöni. En ole enää kenenkään iloton kotiorja. Minulla on nyt oma elämä. Ensimmäisen kerran koko aikuisikäni aikana.

Mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo.

Amassados: On sinulla ollut ja on yhäkin raskas tilanne, mutta ihailen, että näet aina tuota valoa tilanteessa ja jaksat voimakkaasti mennä eteenpäin. Siksi sinulle käykin hyvin, kuten minulla on koko ajan ollut tuntemus.

Minulla tänään ensimmäistä päivää kahteen viikkoon fyysisesti parempi ja jaksavampi olo. Ehkä se alkaa vihdoinkin virus, flunssa, nielutulehdus, poskiontelotulehdus tai mikä sitten lie oli niin menemään pois. Sen myötä henkisestikin ehkä sen verran parempi vire, että en ole mitään pameja nappaillut koko päivänä. En ole itse asiassa ehtinyt kun olen ollut liikenteessä ja sitten siivonnut kotona ym. En ole paljoakaan makoillut tänään, kun ei ole väsyttänyt niin.

Ja siitä kirppiksestä ei nyt tullut masennus, kun en siellä kohdannut ilkeyttä.

Mutta..pari kertaa olen tänään kuitenki unohtunut tuijottamaan ikkunasta hämärään ja miettimään kuolemaa ja sen jälkeistä elämää ym. Ja myös IM-asioita. Ne varmaan seuraa mielessä niin kauan, kun tämä masennus kestää ja masennus taas on kiinni muutamasta asiasta, jotka pelottavat minua ja jotka vaativat selvittelyä, joiden aloittamista lykkään joka päivä, mutta joiden takaraja aloittaa on ensi viikon maanantai. pelkään vain mikä helvetti siitä sitten alkaa..ja mihin se kaikki lopulta johtaa..

Nyt illalla olen sitten levännyt ja syönyt kaikenlaisia herkkuja ja se miehen tekemä keittokin oli oikein hyvää.

🙂🌻

Tänään en halunnut lähteä minnekään.

En jaksa joka päivä olla ihmisten ilmoilla. Joka toinen pv riittää. Oikeastaan joka kolmas riittäisi. Ei ole sillä tavalla energiaa laittaa joka päiväiseen laukkaamiseen kylillä.

Mietin rutiinilla IM-ajatuksia. Ne on ne vanhat, samat levyt kun alkaa päässä pyörimään. Ei minulla ole muita konsteja käsitellä ahdistavia ja pelottavia tai turhauttavia ajatuksia. Ei epävakaalla persoonalla useinkaan ole. Tulee vaikeuksia niin ajatukset menee suoraan ahdistukseen ja itsetuhoajatuksiin.

Muutenkin se on sellaista hiljaista mietiskelyä samaan aikaan tuon pimeyden kanssa ulkona, että mikä tämä maailma lopulta on? Mitä täällä on minulle? Tai mitä annettavaa minulla on tälle maailmalle? Että olisko lopulta ihan järkevä ratkaisu häipyä takavasemmalle..

Minulla on kovalevy täynnä tettyjä asioita, enkä vaan kestä enää veivata aina niitä samoja. Pelätä, ahdistua, jännittää. Odottaa, olla epävarma ym. Sitähän minun koko elämä on suurinpiirtein ollut. Haluaisin saada jo rauhan.

Kaikkea en tänne kirjoita mitä ajattelen, koska sitten varmaan tulisi jo virkavalta hakemaan osastolle istumaan. On meinannut kerran jo tulla keväällä 2013 kun hoitaja luki otteen minun päiväkirjavihkosta, johon olin ajatuksiani kirjoittanut.

Ulkona on tosi pimeää. Tuskin valostuu koko päivänä. Ei huvittais tehdä tänään yhtään mitään. No, jotain pientä varmaan. Eilenhän siivosin, kun olin jaksavampi. On nytkin fyysinen olo aika ok, mitä nyt vähän jumissa, mutta henkinen puoli ei jaksa oikein mitään.

Palataan.

Olen yksin kotona. Mies on asioilla. Toisaalta tuntuu hyvälle saada olla rauhassa, mutta samalla tunkee päähän ajatus, että minunkin pitäisi olla siellä miehen mukana, eikä täällä makoilla. Sitten mietin, että miehestä on varmaan ihanaa olla ilman minua, omassa rauhassa liikkeellä. Joskus olen kysynytkin oliko hänestä mukava, kun sai kerrankin olla ilman minua jossain ja mies aina sanoo, että on mukavampi kun minä olen matkassa. Hah! En usko. En tajua miten mies jaksaa olla näin rasittavan ihmisen kanssa yhdessä. Siis silloin, kun olen masentunut. Kun olen vain melkein hiljaa, makaan ja puhun IM ja sen sellaisista asioista. Silloin kun olen hyvässä vireessä olen (kait?) ihan hyvää seuraa, mutta nyt jo kolmatta viikkoa varmasti hyvin raskasta seuraa, vaikka välillä yritänkin olla normaalimpi. Minusta tulee kuitenkin passiivinen, poissaoleva ja ärtyisä. Itse en jaksaisi ollenkaan katsella jos mies olisi tämmöinen. Hän on niin kiltti ja reipas ihminen, ettei koskaan aiheuta mitään ongelmia. Joskus vain puhua pulisee liikaa ja se ärsyttää minua, mutta on se nyt aika pieni "synti" verrattuna siihen millainen minä olen.

Mies on taas käynyt kaupassa ja hoitanut kaikki asiat. Minulla on mahdollisuus vaan kuuhkailla täällä kotona, eikä ole pakko lähteä minnekään. Kait sekin on jonkin tason luksusta. Saa vaan makoilla ja olla. Olla niin paskana, kuin on. Taitaa kaikilla täällä ottaa tämä pimeys voimille mitä olen lukenut muiden ketjuja ja kyllä se minutkin saa vedottomaksi ja apaattiseksi. Haluan istua vain yöpöydän lampun vieressä, että saan siitä valoa. Ulkona on niin ankea näköistä, ettei sinne edes huvittaisi mennä. Ei valostu kunnolla koko päivänä.

Radion puheohjelma papattaa monotonisesti taustalla. Juuri omiaan tällaiseen harmaaseen päivään. Taidan ottaa kupin vahvaa kahvia. Täytyy myöntää, että ei tässä niin kovin hyvin mene. Yksi päivä kun on reippaampi niin seuraava jo tökkii. Sitähän se masennus kait on. Kummasti sen aina unohtaa millaista tämä on..

Mies toi taas kaupasta herkkuja. Ja vanhan, englantilaisen posliinikannun sieltä kirpusta. Ihana se on. Tuo kaikkea, mistä tietää, että minä tykkään. Kusessa sitä olisi ilman noin hyvää kumppania. Ja antaa minun olla rauhassa alavireinen, väsynyt ja tekemätön. Ei moiti, eikä ihmettele, ei arvostele. Tekee hyvää ruokaa ja huolehtii asioista.

Enpä muuta ole tehnyt, kuin imuroinut. Ei jaksa, eikä innosta. Välillä suklaata pistellyt ja Pepsiä hörpännyt. Syömisistä en jaksa nyt nipottaa ollenkaan. Syön mitä maistuu. Vaikka monta suklaapatukkaa päivässä. Muutenhan en söisi mitään. Haaveilin tänään tuorepastasta ja nakkikastikkeesta, mutta en usko, että jaksan alkaa niitä tekemään. En tiedä tekisikö mies minulle. Hän lämmitti jo aiemmin eilistä tekemäänsä lihakeittoa, mutta en halunnut sitä syödä.

Otin kaksi pamia äsken. Tekisi mieli ahmia niitä, että olisi aivan kukkuu. No, parikin riittää lievään turtumukseen. rentoututtaa hieman ja saa paremmin loppupäivän menemään. temestaakin minulla on, mutta en tykkää sitä ottaa, kun se on "kovempaa" kamaa, ainakin minä menen liiankin veltoksi siitä. Opamoxiakin on jotain purkinpohjaa, mutta siitä en tykkää. Minulle lääkärit aina melko helpolla kirjoittaneet rauhoittavia. Mietin pitäisikö mennä psyk.polille kerjäämään lisää pameja joku päivä. No, tuskinpa viitsin mennä sinne. Ehkä yritän saada soittoajan lääkärille ja kerjään puhelimitse (tuskin onnistuu).

Näen itseni rumana. Näen maiseman ikkunan takana rumana. Näen maailman rumana. Inhoan, kun en saa mitään aikaiseksi. Odotan, että pamit alkavat vaikuttaa niin ehkä tulen hieman pehmeämmälle tuulelle.

Hei AK!
Voimia ja jaksamista Sinulle toivotan ja samoin myös ihanalle puolisollesi. Samaistun sinuun niin paljon siinä että minäkin ihmettelenmitenmieheni jaksaa minun kanssani, hän on mielestäni meistä se parempi puolisko. Kyllä hän välillä huutaa mutta ne kohtaukset on aina menneet ohi ja sanoo jälkeenpäin että rakastaa. Sanoin hänelle ettei ole elämänhalua, en itsemurhasta puhunut . Hän sanoi että se näkyy kyllä. Yritän kovasti olla pirteämpi etten vetäisi mieheni ja tyttäreni mielialaa koko ajan alaspäin. Muuten tyttärelläni on nyt poikaystävä.Siitä minä olen iloinenkun sen perusteella mitä olen tyttäreltäni kuullut hän on kunnon poika. Oletko muuten jaksanut milloinviimeksi lenkilläkäydä, viime päivinä et ilmeisesti ole känyt vaan olet ollut kotona.Makoiletko paljon päivisin vai jaksatko olla pystyssä. Minä olen yrittänyt vähentää makaamista, no tänään olen kyllä maannut.Lukenut olen sen sijaan muuta ajanlukua en ole keksinyt. Teillä on ihanaa kun teillä on auto. Onko se muuten uusikin hankinta muistan kun kirjoitit että miehesi meni autojauppaan. Kirjoitit yksi päivä ihanasti Jumalasta. Annetaan Jeesuksen pitää meistä huolen. Rukoilen puolestasi.

mulle ei ole rauhottavia vielä tyrkytetty. Ehkä niissä on laktoosia, ni ei niitä anneta. Nytkin voisin ottaa muutaman, ni ku jokunen tunti sitten ku tyttö piti älämälöä täällä. Mut ite on yksin pärjättävä.

Hei Arka! Kiitos, kun olet jaksanut kirjoittaa. En ole käynyt lenkillä aikoihin. En koskaan tähän vuoden aikaan lenkkeile, kun on huonot ilmat ja pimeää. Olen mieluummin sisällä. Pimeys, räntä ja vesisade ei houkuttele ulos. Minulla on oikeastaan syy siihen miksi IM-ajatukset on tulleet takaisin, mutta en tahdo täällä puhua siitä syystä. On siihen myös vaikuttanut, kun sairastin pitkän flunssan ja sitten kohtasin sitä ilkeyttä, josta olen kirjoittanut. Ne kaikki yhteensä ovat kait saaneet minua huonompaan kuntoon fyysisesti ja henkisesti. Ja pimeys..se on joka vuosi minulla tähan aikaan alkaa vain mieli mennä alas ja toimintakyky laskea ja alan makaamaan enemmän ja miettimään ties mitä. Olen minä välillä ylhäällä ja tänäänkin esim. imuroin. Mutta sitten aina välillä makoilen. Eilen minulla oli pirteämpää olin asioilla ja sitten siivosin ym. Tänään ollut taas tahkeampi päivä. Mutta, päivä kerrallaan ja tosiaan kuuntelen paljon radiota ja sieltä mielellään hengellisiä ohjelmia, koska ne lohduttavat mieltäni. Minun mies ei koskaan huuda, eikä sano mitään pahaa vaan on hiljaa silloin, kun on tympääntynyt. Mutta ihmiset on erilaisia. Voisiko sinun miehellä olla silloin kanssa jonkinasteista masennusta jos hän huutaa..ja on tietysti huolissaan sinusta. Kyllä hänkin on hyvä ihminen, kun rakastaa sinua ja sitten sen osoittaa ja pyytää anteeksi ja on rinnallasi. Minä en ole vieläkään mennyt hammaslääkäriin, vaikka kaksi hammasta lohjennut. Olen hammaslääkäripelkoinen, enkä saa itseäni sinne. Meillä mieskin välillä makoilee minun kanssani, tulee makkariin kanssani, kun haluaa lepuuttaa selkää niin makaamme sitten yhdessä. Hän hoitaa tosiaan asiat silloin, kun minä en halua lähteä minnekään. Mutta pyrin lähtemään ainakin joka toinen tai viimeistään kolmas päivä liikkeelle kotoa. Otan välillä diapamia ja se helpottaa, tosin se väsyttää sitten myös. Ja herkkuja syön aika paljon nyt vaikkei se terveellistä olekaan, mutta siitä tulee parempi mieli. Muistutan sinua siitä, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja silloin vastoinkäymiset voi hyvinkin nopeasti suistaa ajattelemaan itsetuhoa, vaikka olisi vasta äsken ollut elinvoimainen. Minullahan on epäilty jo pitkään myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta en ole halunnut sitä enempää tutkittavan. Siinähän myös vireystaso vaihtelee nopeasti. Mutta luulen, että minulla on vain tuo epävakaa ja lisäksi taipumusta psykoottisuuteen vaikeamman masennuksen aikana. Kiva, että tyttärelläsi on poikaystävä. Kaikkea hyvää sinulle. Yritetään jaksaa tämän pimeän ajan ylitse päivä kerrallaan ja muistetaan Jeesusta ja Jumalaa.

------

Otin ne 2 pamia ja melkein nukahdin sängylle. Nyt olo on vähän pöpperöinen. Söin vielä perunamuussia ja makkarapihvin, kun mies teki. Taidan syödä vielä herkkujakin. Ja kohta saakin sitten alkaa odottamaan nukkumaanmenoa. Huomenna taas uusi päivä vaikka en nyt sitä niin innolla odota.

Kuuntelen vielä radiota, iltaohjelmia.

Huomiseen!

Lauantai.

Yö meni ihan hyvin. Heräsin joskus puoli kuuden aikaan ja nousin ylös. Kahvit juotu ja aamupesuja tehty. Pyykkikone täytetty, mutta ei sitä vielä voi laittaa päälle. Ehkä tunnin päästä. Sänkyä petatessa tuli yhtäkkiä sellainen vapauttava ajatus, että halutessani tämä kaikki voi olla ohi hyvinkin pian. Ei pidä käsittää väärin. Niin kauan, kuin on rahkeita niin haluan elää, mutta kun maalliset mahdollisuudet loppuvat on aika siirtyä paratiisiin. Jotenkin tulin ajatuksesta hyvälle mielelle ja se auttaa minua jaksamaan tätä päivää. Eilen illalla otin 2 pamia. En tiedä otanko tänään. Ehkä en tarvitse.

Tälle päivälle on siivousta, ruoanlaittoa ja sellaisia kotitöitä. Lopun ajan kuuntelen varmaan radiota ja istun/makoilen mietiskelen asioita. Pimeys ja arki on tylsää. Kaipaan jännitystä ja sitä saan ajattelemalla esim. henkimaailman asioita. Tämä maallinen vaellus on melko tylsää. Päivästä toiseen samoja asioita, toistaa itseään.

Ehkä kaipaan ihmeitä.

Hetken paistoi aurinko. Nyt on taas harmaata ja hiljaista. Mies kävi ulkona ja nyt torkkuu sohvalla. Minä tein vähän kotitöitä ja söin patongin jämät leikkeileiden ja kahvin kanssa. Siivosin myös yhden kaapin. Vaikka näennäisesti olen normaalisti niin kuolema ja IM-ajatukset eivät nyt hetkeksikään mene pois päästäni. Ei se minua kuitenkaan niin ahdista. Olen sitten niiden kanssa. Saahan niistäkin sisältöä olemiseen vaikkei niin terveellä tavalla. Välillä tekisi mieli netistä katsella kaikkia vuokramökkejä juuri sitä "suunnitelmaa" varten, mutta en anna itselleni tässä vaiheessa lupaa sellaiseen. Päässäni risteilevät menneisyys ja nykyisyys sekaisin. Muista lapsuuden muistoja ja haluaisin niin päästä takaisin siihen maailmaan. Nykyisyys on harmaata ja epäkiinnostavaa. Koko aikuisuus on ihan syvältä. Nuoruus on ohitse ja en minä tällaista elämää itselleni suunnitellut. Mutta tämmöistä tämä nyt vaan on. Vaikea sitäkään on välillä kestää. Ja kapeaahan tämä nyt on ja aivan omasta syystä (kun ei huvita lähteä ajelemaan, eikä ulkoilemaan, koska ilma on synkkä ja masentava) mihinkään kirjaan ei jaksa keskittyä, siivotakaan ei voi loputtomiin, kun ei huvita muuta kuin maata ja syödä aina välillä ja kuunnella radiota. Siinäpä se. Pakko kait pakottaa itseään jotain tekemään.

Minä olen nähnyt paljon unia, joissa olen terve, kaunis, kuin ennen. Minulla on niissä unissa se oma yritys vielä ja maisemat ovat kauniit ja ihmiset mukavia. Tulee mieleen, että olen henkimaailmassa niissä unissa ja siellä jatkan työtäni, joka jäi kesken täällä maan päällä. Olen nähnyt paljon näitä unia ja ne ovat ihania. Oikein haluan illalla alkaa nukkumaan ja nähdä näitä unia.

Uskon todellakin, että paratiisi on olemassa. Ja sinne pääsevät kaikki. Mitään helvettiä ei ole olemassa. Jumala ja Jeesus ovat olemassa, sekä valon enkelit. Kuoleman hetki on kaunis, rakkaudellinen ja vapauttava, kaunis tapahtuma. Ja valossa näemme kaikki kuolleet rakkaamme, jotka tulevat meitä vastaan. Ja siellä jatkamme elämäämme vailla huolia, sairauksia, masennusta. Ikuisesti.

Jos saisin nyt nopeasti valita niin olisin valmis jättämään tämän maailman.

Kauhean pitkäveteinen päivä ollut. Kaikenlaista välillä hommaillut, mutta silti ollut pitkäpiimäistä. Siivonnut, siivonnut itseäni ym.

Pameja en ole ottanut. Ei ole nyt tehnyt mieli. Mietin, että niistä tulisi vain pökkyrä olo, mitä en nyt tarvitse, kun muutenkin meinaa välillä silmät alkaa luppaamaan jos menee maate. Johtuu ehkä myös syömäni herkkujen määrästä. Pitkästä aikaa sokeria niin paljon.

Mies keitti suklaapuuroa. Se on minun ykkösherkkua nyt viimeaikoina ollut. Keittäkää tekin se on tosi hyvää. Ohjeet löytyy netistä ja on yksinkertainen tehdä. Tulee ainakin halvemmaksi ja parempaa kuin kaupan suklaavanukkaat ym. mitä minä en kyllä edes osta.

Eli yhtä tylsästi ilta jatkuu. Räplään nettiä. Syön suklaapuuroa. Kuuntelen radiota. Nuokun. Odotan nukkumaanmenoa.

Odotan todella, että tämä matalapaine joku päivä menisi ohitse. Sitten alkaa tietysti se hypomaaninen ympäri kylää laukkaaminen, neuroottinen siivoaminen ja tavaroiden osteleminen. Mutta mukavampaa sekin, kuin tällainen. Silloin tuntee ainakin olevansa hengissä ja elävänsä täysillä.