Hah, taidan olla tosi sekaisin.. Olen niin toivonut, että alkaisi satamaan ja tulisi ukkonen, että ilma puhdistuisi ja saisi jotain jännitystä tylsään päivään.

Äsken alkoi ihan yhtäkkiä satamaan kaatamalla ja ukkonen jyrisee. Pomppasin sängyllä istumaan ja tuijotin ulos, tuuletusikkuna ihan selälleen, haluan haistaa kiihkeästi sateen ja nurmikoiden tuoksun..ihanaa!

Minulla oli entisaikojen näyttelijän Leif Wagerin (mielestäni aivan ihana ja edustaa romantiikan aikakautta, jota ihailen..) kuva läppärin taustakuvana, katsoin sitä ja sadetta ja kuuntelin klassista musiikkia ja minua alkoi taas itkettämään. Se oli sellainen pikainen haikeamäry-kohtaus. Meni samantien ohitse.

Sanottakoon, että aamulla otin päiväksi vain puolikkaan rauhoittavan, tuon puolikkaan vaan siksi, ettei tulisi niin hirveitä viekkareita, en kestä niitä nyt tämän taudin lisukkeeksi vielä..

Yöllä näin unta kuolleesta ex-miehestäni. Hän sanoi siinä unessa vieläkin rakastavansa minua (oikeassa elämässä jätti minut muutama kuukausi ennen kuolemaansa) ja minä vastasin häntä halaten, että "niin minäkin rakasta sinua aina". Hyi, se oli jotenkin ahdistava uni, koska minä rakastan vain nykyistä miestäni, en tosin vihaisena muistele exää, oli omalla tavallaan hyvä ihminen, mutta en sentään muistele rakkaudella tms.

Ukkonen paukkuu! Paukahtaisipa niin, että KAIKKI lentäisi taivahan tuuliin, se vasta olisi jotain!

Ihan oikeasti Monange, toivoisin olevani jaksavampi ja juoksevani sinun kanssa sinne autiopaikalle, se olisi mahtavaa, mutta se on vain unelmaa, saa kait sairaallakin kuitenkin olla unelmia?

Kylläpä tekstini on kökköä tänään, ei minkäänlaista luovuutta, mikähän droppi minut täältä nostaisi..? Loppupeleissä on vähän mälsää, kun ei tiedä, kuinka paljon väsymys johtuu skeidataudista, huonosta nukkumisesta, vai masennuksesta?

Haaveilen yhä siitä aamusta, jolloin herään virkeänä ja hyväntuulisena ja jaksan hommailla koko päivän..Minä se sitten jaksan haaveilla, vaikka elämä olisi kuin kauheaa..

Haaveilen, että joku päivä tämä kaikki olisi vain muistoa, kuin pahaa unta..

Se kiva sade meni ohi ja tylsä aurinkoinen ilma jatkuu..tietysti se on "tylsä" siksi, kun en itse nyt osallistu siihen. Sain jotain syötyä ja nyt tekee jopa mieli jotain jälkiruokaa, mutta kokemuksesta viisastuneena en ahda kerralla liikaa, ettei ala....

Katsoin valkoisella pöydälläni olevaa vaaleansinistä pientä koriste-purjevenettä ja siitä tulee ihan Sipoo mieleen. Tämän ankean kesän kohokohtia ovat olleen ajeluretket siellä. Se maaseutu on hurmaava, ja ne rannat. Sanoin miehelle, että kun tästä pääsee jaloilleen niin muutammekin seuraavaksi Sipooseen. No, se nyt oli sellainen heitto. Mutta minussa on vähän sellaista vikaa, että saattaisin yhtäkkiä heilahtaa vaikka Inariin asumaan jos saisin jonkun ahaa-elämyksen. Ennen olin sellainen. Kun sain idean, uskoin siihen vuorenvarmasti ja toteutin sen samantien. No, oli siinä mukana nuoruuden hieman liian sinisilmäistä idealismia myös..Nythän olen jo vanha ja kyyninen varis, Kraak!

Se minussa olikin ennen parasta, että sain ideoita yhtenään ja toteutin niitä, se oli hyvin luovaa ja rohkeaa aikaa, täyttä elämää. Entinen mieheni oli kyllä sitä mieltä, että elämä kanssani oli ollut liian rasittavaa vuoristorataa juurikin tuon vuoksi. Hän olisi kaivannut vakaampaa ja "normaalimpaa". Nykyinen mieheni on samanlainen, kuin minä olin ennen ja ennen, silloin kun olin oma itseni, meillä oli niin hauskaa, kun kumpikin saimme aina yhtäkkiä ideoita ja toteutimme niitä. Kylllä meillä olikin ihana elämä..

Taas tulen haikeaksi ja osittain äkäiseksi. Osa siitä on rauhoittavan vieroitusoireita, sen tiedän. Mutta osa on aitoa tunnetta. Tunnetta, sitähän minä olen TÄYNNÄ. Olen varmaan maailman tunteellisin ihminen. Siksi kait olenkin tullut hulluksi😋 Tunteen paloa ja Tuskaa..sitähän se, minun elämä. Sitä TUNNETTA sitten yritän turruttaa lääkkeillä, että saisin hieman levätä niiltä.

Tunteillen, AK.

Voi AK, tuo kun kirjoitit, että: "Tunnetta, sitähän minä olen TÄYNNÄ. Olen varmaan maailman tunteellisin ihminen. Siksi kait olenkin tullut hulluksi Tunteen paloa ja Tuskaa..sitähän se, minun elämä. Sitä TUNNETTA sitten yritän turruttaa lääkkeillä, että saisin hieman levätä niiltä." Tuo on taas kuule aivan kuin minunkin sulkakynästäni! Älä lopeta kirjoittamista, olet minulle ainakin jo läheinenkin ystävä, vaikkakin ainakin nyt vain virtuaalinen, mutta toivon kyllä, että joskus vielä saisin sinuun tutustua paremminkin, ja voisimme käydä yhdessä autiotaloja katselemassa ja höpisemässä henkimaailmasta ja kaipuustamme menneisiin aikoihin... Olet saman henkisempi kuin kukaan aiemmin tapaamani ihminen, se on hämmästyttävää! Vaikka nyt oletkin sairaana, niin toivotaan, että keskiviikkona saisit avun ja paraneminen lähtisi käyntiin fyysisessä mielessä ja sitä kautta helpottaisi muu. On hyvä, että on unelmia. Sitten kun ei enää Mistään haaveile ja unelmoi, on sisältä KUOLLUT. Sitä mieltä minä olen. Tunnetaan mieluummin täysillä 😉

Toisin sinulle nyt pari kaunista pionia jos voisin, ne ovat minusta yksiä kauneimmistä kukista kanssa.. Olet paljon ajatuksissani ja toivon, että sinulla menisi vielä paremmin.

Minä olen ommellut koko päivän melkeinpä, kaikenlaisia erinäisiä kerääntyneitä projektejani.. Osa liittyy eilisiin kirpparilöytöihin. Olen vaan niin kärsimätön, että välillä menee ompelut ihan pieleen kun en malta käyttää kaavoja, enkä aina edes nuppineuloja...😳
Omaksi huvikseni vain teen. Yksi tapa harhauttaa kamalia ajatuksiani joita en haluaisi miettiä. Alan olla aivan super kyllästynyt siihen, että jatkuvasti kidutan itseäni samoja juttuja miettimällä. Pitäisi saada vaihdettua levyä!! Ei vaan onnistu..

Olisin toivonut, että myrsky olisi kanssa tullut tänne, odotin sitä jo eilen! Rakastan kunnon myrskyjä, niissä on tunnelmaa.. Mutta se meni ohi!!! Harmi. Ehkä huomenna olisi parempi onni... 🙂👍

Hienoa, että olet ommellut. Kuulostaa tosi mukavalle! Minun äiti on taitava ompelemaan melkein mitä vain ja muutenkin käsityöihminen. Minä taas..🙂 En osaa edes sukkaa kutoa, olen oikea tumpelo kaikissa käsitöissä. Minulla on kyllä silmää väreille, sisustamiselle ja somistamiselle, jotain osaan askarella (kuten esim. mainoksia, kylttejä, kortteja) Mieluiten haluaisin osata maalata upeita tauluja. Mun puoli sukua on taiteellisesti lahjakkaita, juurikin hyviä taidemaalareita, mutta minuun se ei ole sitten periytynyt, pyh! Minuun on varmaan periytynyt kaikki sairaudet ja mielisairaudet vaan🙂👍

No, tämä aamu oli hiukan parempi, kuin eilinen. Mies nukkui nyt koko yön vierashuoneessa, eikä ollut sätkimässä ja pyörimässä. Nukuin yhteen menoon jopa puoli viiteen saakka. Kuulostelin heti onko kiire vessaan..ei tuntunut ainakaan heti tarvetta. makoilin puoli kuuteen saakka. Aina kun herään saan jonkun ihme ahdistuksen päälle ja vähän aikaa sydän hakkaa ja mietin ahdistuneena kaikkea..Se ei ole kivaa. Kunpa voisi jollain hypnoosilla unohtaa kaikki ikävät asiat, ettei koko ajan miettisi niitä, eläisi vain aina sen päivän kerrallaan täysillä, kuten meidän naapurin kehityshäiriöinen kaveri, jolla on aivan mahtava asenne, se ei osaa murehtia mitään ja on aina innoissaan ja iloinen kaikesta! Voi, että mulla joskus käy oikein kateeksi, kun se on aina niin ihana, intoa ja iloa täynnä ja pienistä asioista aivan onnellinen. Tarttis olla sellainen häiriö kromosomeissa.

Kuitenkin, varpuset eivät ihan niin rankasti räpytelleet tänä aamuna, vähän löysästi vain, ja yhden kerran. Olo oli hivenen pirteämpi. Aloin heti siivota. Siivosin huone kerrallaan, välillä lepäsin ja taas siivosin. No, alkoihan se väsyttämään, mutta sain siinä ohessa vähän aamiaistakin nautittua. Mies auttoi siivouksessa ja väsyi itsekin🙂 Naureskeltiin siinä, että kyllä me ollaankin hyväkuntoisia, wau! Mulla on ainakin lihakset ja yleiskunto aivan pohjaa, kun on niin kauan enimmäkseen makoillut, ja ne raskaat hoidot tietty verotti kroppaa aika ankarasti. Yks hoitaja vertasi, että elimistölle jokainen sytostaattikerta on sama rasitus, kuin juoksisi maratonin, ja sitä sitten kahden viikon välein, puoli vuotta..et silleesti. Ja sen jälkeen tämä suolistoinfektio monta kuukautta, tämä on siitä tympeä, että bakteeri tuottaa toksiinia elimistöön, eli siis myrkkyä ja olokin on siksi, kuin myrkytetty..

Saatiin siivottua siis. Jossain välissä tarttis kaupassa käydä mutka. Ajattelin myös, että joskohan kävis Sipoossa pikku ajelulla, kun eilen olin koko päivän 4-seinän sisällä. Vois sitten samalla käydä kaupassa. Häpeän ja inhoan käsivarsiani ja jalkojani, joista on kadonnut paljon lihasmassaa makoilemisen aikana. Oikein ruikulat. Hyi kamala... Kaikenkaikkiaan inhoan itseäni tällä hetkellä aika kokonaisvaltaisesti. En tiedä kuuluuko se masennukseen, mutta eikö silloin just itsearvostus laske ja tuntee itsensä huonoksi ja ehkä rumaksi jne.

Ilma on aurinkoinen, kait koko päivän. Tykkään kyllä sateesta ja ukkosesta, kuin eilen..se on dramaattinen ilma. Nyt alan tässä ehkä valmistautua lähtemään jonnekin. Palaillaan!

Terveiset metsästä ja merenrannalta. Ajelimme sitten Sipooseen ja kiertelimme siellä kesäistä luontoa ihaillen. Ilma oli tosi kuuma, luulin, että olisi viileämpi. Mutta ihan kivaa se oli. Hieman kävelin yhden metsän aukiolla. Voi pojat, jos olisin normaalissa kunnossa niin vaeltaisin useimmat päivät tuolla luonnossa, lähtisin aina retkelle.

Kauhistuttaa, kun katson kalenteriin. Nyt on jo HEINÄKUU pitkällä menossa, eli kohta on kesä ohi..Jotenkin ahdistava ajatus, en tiedä miksi..ehkä siksi, että mielessäni olen alitajuisesti asettanut kesän takarajaksi jollekin..jollekin, joka pelottaa nyt. En halua ajatella koko asiaa, mutta tämä heinäkuu on sattunut täyteen kaikenmaailman kohtalokkaita päivämääriä ym, kun kalenteria katsoo. Elokuun alussa on viimeiset merkinnät...Toivotaan, että merkintöjä tulee senkin jälkeen, tulisi syksy ja alkaisi pikkuhiljaa joulun odotus (olen jouluhullu ja jaksan syksyn ja keskitalven vain joulun vuoksi..)

Olen miettinyt paljon asioita. Meillä kaikilla on jotain, mutta meillä kellään ei ole kaikkea..Jollakin on hyvä terveys ja jaksamista vaikka mihin, mutta muuten elämästä puuttuu jotain, esim hyvä parisuhde.. Minulta puuttuu sitä terveyspuolta, vaikka on kiva koti ja parisuhde..Näin kait se elämä menee usein. Vähän tympeä ajatus. Ainakaan elämä ei ole reilua, eikä tasapuolista, eikä hyville ihmisille aina käy hyvin.

Poikkesimme ruokakauppaan ja tulin kait "hulluksi", valitsin lehtipihvin ja tuorepastaa kermaisen kanttarellikastikkeen kanssa ruoaksi tänään..Ja mitenköhän meinaan saada sellaisen ruoan alas kurkusta?? Siinäpä onkin haastetta. Huh, en jaksa vielä edes ajatella koko asiaa..Mutta en oikeasti edes oikein keksi mitä voisin syödä. En tiedä onko tämä ruokavenkoilu nyt kiinni päästä (masennus/ahdistus) vai fysiikasta (mahatauti) vai kummastakin? No, yritän ainakin syödä, välillä en edes yrittänyt, enkä syönyt lähes mitään, mutta se nyt ei ainakaan ole hyvä juttu.

Entinen minäni katsoisi, että mitä helv..? Ennen, kuten olen sanonut, oikein ahmin ruokaa ja minun teki aina mieli vaikka mitä ja kaupassa kahmin ruokaa pienen perheen edestä..Ruoka oli iso osa elämääni ja syöminen melkein paras asia, se oli minulle harrastus. Ilmeisesti olen ihminen, joka joko syö koko ajan tai sitten ei ollenkaan. Siinäkin taas laidasta laitaan..kuten kaikessa.

Minua ahdistaa, koska huomenna on maanantai. Kuten olen jo edellä kirjoittanut maanantai on minulle aina jollain tavalla kamalan ahdistava päivä. En tiedä miksi.. Ehkä se juontaa juurensa jo kouluajoilta, kun inhosin kouluunmenemistä (olin koulukiusattu) ja sunnuntai-illat olivat ahdistavia, kun seuraavana aamuna piti taas mennä sinne kauhujen paikkaan eli kouluun..Mutta nykyään minua ahdistaa kaikki viralliset asiat, joita pitää hoitaa ja sen sellaiset..

Otin aamulla puolikkaan temestan, huomaan hienoisia vähennysoireita, yhden kerran purskahdin itkuun ajeluretkellä ja aloin hienoisesti kiukuttelemaan, mutta se meni samantien ohitse ja mies on jo ilmeisesti tottunut niihin ja osaa suhtautua hyvin. On se niin hyvä mies, suurin osa olis sen housuissa jo lähtenyt lätkimään, niin paljon se on joutunut mua tukemaan ja kaikkea kuulemaan, vaikka olenhan säännöllisesti kiittänytkin häntä ja tehnyt selväksi, kuinka hyvin hän on asiat hoitanut jne. mutta kuitenkin.. Ei kaikki miehet ois jäänyt jos vaimo sairastuu tms. joko henkisesti tai fyysisesti ja minulla niitä molempia..

Olen kuullut ja lukenut paljon surullisia tarinoita, kuinka mies on lähtenyt samantien, kun nainen on saanut jonkun ikävämmän diagnoosin. Joskus se on tosin nainen, joka jättää sairastuneen miehen, mutta yleisempää kuitenkin, että mies lähtee.

Minä en jätä miestäni ikinä, vaikka sattuisi mitä, siis joku pahempi sairastuminen tms. sen olen päättänyt jo ajat sitten, heti kun aloimme olemaan yhdessä, jotenkin vain t-i-e-s-i-n sen asian..

Joitain voi ällöttää, kun kehun parisuhdettani, mutta ajatelkaa se niin, että se on AINOA asia minun elämässäni, joka on hyvin. Suokaa minun antaa sille asialle kiitosta, koska niin vähän voin mitään hyvää mistään sanoa.

Uskollisuus on hyvin, hyvin harvinaista tässä maailmassa. En tarkoita pelkästään fyysistä uskollisuutta tai sitä pettääkö joku vai ei vaan kokonaisvaltaista uskollisuutta vanhanaikaiseen tyyliin, että kun ollaan yhdessä ollaan sitouduttu siihen toiseen 100% ja se juttu on elämää suurempi. Minulla on kait hyvin romanttiset ja idylliset mielikuvat, mikä on oikeaa rakkautta ja mikä ei, olen siinä asiassa hyvin vaativainen ja mustavalkoinen. Tämä suhde on ainakin tähän saakka vastannut sitä kuvaa, että antaisi vaikka henkensä toisen puolesta. Niin sen pitää olla. Vähempi ei riitä.

Iltapäivä on kuuma ja aurinkoinen. Meidän autossa on eräs tarvike, joka tuoksuu aivan tervalle. Nyt se tervan tuoksu on tarttunut minun puseroon. Se on hyvä tuoksu. Ikkuna on auki ja tuuli puhaltaa tosi laiskasti. Ruoka valmistuu. Hetken voisi melkein kuvitella, että elämä on normaalia ja normaalisti.

Terveisiä taustalta, mielelläänhän sinun juttuja lukee. Ei vain itsellä ole kummempaa kerrottavaa. 🙂 Näyttää siltä, että alan olla melkeinpä oma itseni taas..Suurimman osan ajasta tulevaisuuteen luottava ja positiivinen. Sydänsurut vain varjona ja sitten on sitä tavallista mielialojen heittelyä, mutta johan niihin on tottunut.. Onkohan se outoa, että joskus kun on tosi syvällä ja kuuntelee synkkää musiikkia niin jälkeenpäin se naurattaa? 😳

Kohta onkin jo maanantai ja uusi viikko, skeidahomma toivottavasti etenee. Jaksamista, onneksi sinulla on rakkautta ja hyviä asioita elämässä, vaikka nyt onkin kivuliasta henkisesti ja fyysisesti..

🙂🌻

Minä keksin tänä aamuna yhden jutun, millä ehkä tulen selviämään ainakin tästä heinäkuusta. Ajattelen, ainakin luulottelen itselleni, ettei minun tarvitse välttämättä elää enää pidempään, kuin tämän kuun tai ehkä elokuun alkuun, sehän on itsestäni kiinni. Jos kaikki menee hyvin niin elämäni jatkuu. Jos kaikki menee päin honkia niin poistun takavasemmalle. Ainakin siis uskottelen itselleni niin. Silloin kaikki tuntuu hieman helpommalle. On pakko olla jotain, joku konsti millä jaksaa eteenpäin tulevat päivät, jokin ajatus, joka tekee mielen vähän kevyemmäksi.

Ei ehkä kovinkaan positiivisesti ajateltu, mutta eipä minun ajatusmaailmani kait kovin positiivinen olekaan. Itse tiedän konstit jolla ainakin luulen pärjääväni. Eipä muuta tällä kertaa..ei näytä tälle illalle tulevan mitään kivaa ukkosta tai vesisadetta. Ruoka onneksi hujahti ihan hyvin alas, olisin kyllä luullut, ettei tule kuuloonkaan syödä mitään PIHVIÄ näin kuumalla ilmalla. Asia pihvi. Suolapähkinöitä pussi pöydällä. Aamulla siivotessa oti yhden lukemattoman kirjan tuohon esille, tyrkylle, että tarttuisin siihen jos jaksan, mutta eipä tunnu nyt olevan keskittymiskykyä kirjalle. Ajatukset taas hieman alkaa laukata päässä.

Palataan!

Hei Marianne! Kiva, kun vierailit🙂 Sinun kirjoituksista saa aina jotenkin niin rauhallisen mielen. Olet jotenkin rauhoittava ihminen..en tiedä miksi niin ajattelen. Olet järkevän oloinen. Olen varma, että sinulle käy vielä hyvin.

Minä tässä kirjoittelen ihan ajan kuluksi. Jotenkin aika alkoi käymään pitkäksi ja tuli tylsä tunnelma. Mieluimmin kait vain istuisin auton kyydissä ja katselisin tienpientareiden ihania kesäkukkia ja metsien humisevaa vihreyttä. Taidan olla oikea "pää pilvissä"-ihminen🙂

Mul on jalat maassa, pää pilvissä (Cheek, muistaakseni)

Olen aivan koukussa kaikkiin luontojuttuihin. Ne ovat aina olleet mieleen, mutta nykyään niiden merkitys on korostunut. Ja nyt, kun taas asuu kaupungissa kaipaa maaseutua. Olenhan pohjimmiltani ihan maalainen, landepaukku. Siellä, missä lapsena asuin lehmät jyrsivät nurmea lähes joka talon aitauksessa. Eipä taida sielläkään enää olla lehmiä kenelläkään. Meillä ei ollut lehmiä. Olimme kaupungista muuttaneet, kummajaiset siellä maalaisten keskellä.

Silloin oli niitä autiotaloja, vaikka kuinka. Minä tongin niitä intohimoisesti ja aina. Nyt olen yrittänyt ajellessamme luurata josko jossain näkyisi täälläpäin autiotalo, jota voisi mennä lähemmin tutkimaan, mutta hah, ei kait täällä mitään autiotaloja ole, kun jo tontit on haluttuja ja maksavat maltaita. Ei täällä talot autiona lätkötä.

Miehellä on joku ostomania. Ensin haluaa veneen, sitten koiran, sitten moottoripyörän, sitten uuden parisängyn, tauluja, ihan mitä vain..hah, yrittää varmaan raukka saada meidän elämään jotain kivaa noiden tavaroiden kautta. Miehessä on kyllä hieman ostoshullun vikaa. Siinä samassa jos on rahaa, keksii mitä ihmeellisimpiä tarpeita, mitä pitää ehdottomasti mennä heti hankkimaan. Oikea romunkerääjä ja mitään ei raaskisi pois heittää, heh. No, enemmän hupaisaa, kuin ärsyttävää. Minäkin tykkään joskus ostella, mutta heitän aika surutta kyllä menemäänkin, kun kyllästyn pian. Tai yleensä kyllä lahjoitan jollekin toiselle, että siitä olisi jotain hyötyä. Mutta tietty jos rikki tai huono niin sitten lentää veke.

Huh, mulla tosi tylsät jutut. Mutta tosiaan, vähän tylsää just nyt. En viitsi kattoa telkkua, en yleensäkään koskaan, sieltä ei tule MITÄÄN kiinnostavaa. Kuuntelen (yllättäin) klassista ja räppään tän koneen kans. Onneksi vatsa ei alkanut räyhäämään sen ruoan vuoksi, ehkä se on rauhoittumaan päin, ainahan saa toivoa..

Mun rakas pöytä on ihan ärsyttävässä kuosissa. Aamulla siivotessa oli pakko heittää ne valkoiset ruusut pois, kun olivat jo ihan morjens. Muutenkin se tuli tosi tylsän näköiseksi, kun otin muutaman tavaran pois ja laitoin ne kaappiin. Harvensin, kun oli liian paljon tavaroita ja nyt asetelma on ihan tylsä. Ilman kukkia pöytä on tosi valju. Olen niin tottunut, että mulla on lähes aina ruusuja tuossa vieressä.

Ääh, mitä oikeen pölötän. Nyt kyllä lopetan. Eihän tästä tule mitään. Joo, palataan!

No kiitos AK! Olen kyllä muuttunut tosi paljon, sanotaan kymmenessä vuodessa. Reilu kaksikymppisenä olemukseni oli kovin musta ja levoton. 🙂

Minäkään en jaksa katsoa telkkaria, tai siis sieltä ei tule oikein mitään kiinnostavaa. On vaikea keksiä illoiksi ajanvietettä..No netissä voi notkua, mutta ei sekään kauhean virkistävää taida aivoille olla. 😉 Jos olisi oma auto, ajelisin varmaan lähes joka ilta tuolla jossain kaupungilla ja maalla.

Illanjatkoja toivottelen ja aamuöisten varpusparvien kaikkoamista!

Ps. Onpas sinulla ollut rankka kokemus ihmissuhteesta ja sen päättymisestä, ja tietenkin sitä hienompaa, että kohtasit nykyisen miehesi. 🙂👍

Huomenta ja alkanutta viikkoa!

Mulla on tuttu maanantai-ahdistus päällä. En tiedä miksi mua ahdistaa aina nämä maanantait? Ehkä, kun kaikki viralliset jutut taas alkavat ja koen ne uhkaksi, että mitä tahansa pahaa voi tapahtua. Inhottava puhelu jostain virastosta, lääkärihommia, Kelan kans jotain ym. Olen kait saanut niin tarpeekseni kaikesta, että jo ajatuskin noista alkaa ahdistamaan.

Heräsin taas puoli viisi (niin, nyt se on puoli viisi, eikä neljä) ei tuntunut olevan tarve hyökätä heti vessaan. Varpuset ovat hieman rauhoittuneet. Makoilin kuuteen saakka ja vieläkin löhöilen sängyssä. En haluaisi nousta ollenkaan. Eipä kyllä ole mitään niin ihmeellistä tekemistäkään.

Nyt on aurinkoista. En tiedä, kuinka kuuma päivä on taas tulossa. Mua ahdisti taas niin paljon, että itsari pyöri päässä, kun heräsin. Jotenkin on niin paljon paineita taas kaikesta. En kestä..mun tekis mieli paeta jonnekin tiedottomuuteen.

Lääkkeitä ei kuitenkaan yllättäin tee mieli vetää niin kuin joskus ennen. Otan sen puolikkaan nyt aamulla, eihän se mitään auta, mutta välttää pahempia viekkareita, vaikka tuleehan niitä vähennykselläkin jo jonkin verran.

Ehkä tämä päivä saa mennä omalla painollaan, tiedä vielä, kun on näin apaattinen olo..

Huomenta kuitenkin teille kaikille, jotka satutte lukemaan!

Palailen, AK.

Tyhmäähn se on tulla tänne valittamaan, mutta täytyy sanoa, että tämä päivä ei ole lähtenyt hyvin käyntiin. Tympäisee ja masentaa kaikki. Lojun vain enkä saa tartuttua mihinkään. On se kumma, kun eilen oli paljon parempi päivä ja tänään taas tällainen..miksi nämä päivät on niin vaihtelevia? Onko se epävakaa persoona vai kaksuuntainen, mitä mullakin epäillään..enpä nyt ihan varauksetta siihenkään usko, koska sitä diagnoosia nyt tyrkytetään kaikille. Mutta epävakaa varmasti olen, sen uskon.

Ihan sellainen olo, ettei tämä maailma vois vähempää kiinnostaa tai tehdä mitään tai lähteä mihinkään, edes syödä aamupalaa tms. No, aamupesut sain tehtyä, puettua ja sängyn petattua ja netissä roikuttua, siinäpä se.

Alan taas lipua jonnekin henkimaailman puolelle. Niin käy aina, kun en kestä tätä maailmaa tai arkea. Silloin vain makaan, kuuntelen klassista musiikkia ja tuijotan ikkunasta. Kuvittelen millaista on henkimaailmassa ja eläydyn siihen, kuten olisin siellä. Ennen vielä vedin lisäksi pillereitä, että olin vähän usvassa. Nyt ei huvita vetää pillereitä, olen muuten vaan. No, eiköhän sitä aikansa lojuttua sitten taas kyllästy lojumiseen ja keksi jonkun edes pienen puuhan..Kauhean laiska olo tai sitten se hiivatin infektio vie taas mun voimia.

Olisi asioita, joita pitäisi hoitaa. Esim. varata aika hammaslääkäriin. Mutta sekin tuntuu vuorenkorkuiselle asialle. Tiedän, etten voi tänään tehdä sitä. Pitäisi tarkistaa Kelan sivuilta, missä mun kuntoutustuen jatkohakemus on menossa, en jaksa. Pitäisi tehdä aamiaista, en jaksa. Tiedän, etteä kaikki on tekosyytä, etten jaksa, oikeammin en viitsi/ei kiinnosta, siksi en saa itseäni liikkeelle. Eiköhän se ole masennusta..

Huomenta ystäväni ja kiitos lohdutuksen sanoista. Nukuin kanssa aivan sairaan huonosti, taas, täällä en saa nukuttua kun on epämukava sänky ja lokit ja varikset nahistelevat kovaan ääneen läpi yön.. Mutta nää nukkumisongelmat on mulla niin kroonisia, ettei yllätä yhtään, hah. En vaan siihen Mirtazapiiniin enää haluais ryhtyä! Mutta se mahdollisuus on, niitä mulla kaapissakin viel jonkin verran.

Minusta se, että saat kokoajan vähän pienennettyä annostusta ja etenet vieroituksessa on oikeasti iso juttu! Eli jos on hankala olla, niin ei ole mikään ihme. Luin just jutun jostain tyypistä joku monien vuosien bentsokoukun jälkeen oli ihan sairaalassa vieroituksessa, ei ollut mikään ihan iisi juttu. Eli se ei toden totta ole helppoa, niinkuin moni onkin jo sanonut! Sen kun muistat, niin sekin selittää varmaan sulla huonoja oloja jonkin verran.

Mulla on ihan tuo sama, että Kaikki tuntuu ihan ylisuurelta ponnistukselta. Ihan pienetkin ja tavalliset asiat. Täällä on siinä mielessä "helpompaa" (vaikka muuten ahdistavaa) käytännön asioissa, että mun äiti tekee kaikki ruoat (hah.. mutta se on sen tapa) ja isä lämmittää saunan ja käy kaupassa tarvittaessa, oikeastaan ainoa sellainen velvollisuus on mulla hoitaa tiskit. Ja toki ruokkia kissa yms. Muuten teen mitä teen, tai en tee jos en saa aikaiseksi. Toki teen, jos pyydetään, esim ne hiekkakasat eilen. Mutta yksi siskoista oli laittanut eilen tekstarin, en ole saanut aikaiseksi vastattua. Kaikkia tuollaisia pieniä asioita, mitä ei millään saa sitten tehtyä..

Voimia päivääsi, lööpaillaan tahoillamme.. 😋 Palaamisiin! Menen nyt tuonne talolle vähän pelon sekaisin tuntein, että miten se isä voi. Olivat tikanneet pään yms. Täytyy hälle esittää reipasta..

Minä en tiedä miksi, mutta minusta on jotenkin hirmu kodikasta, kun sinä olet siellä mökillä ja raportoit sieltä. Tietysti eläydyn siihen ja tuntuu, kuin itse olisin siellä. Se on tietysti ärsyttävää ja haitallista, se lokkien kirkuminen ym. mutta mulle tulee siitäkin jotenkin nostalginen olo, kun muistan, kuinka usein heräsin aamuyöstä viideltä lokkien rääkymiseen kesäisin siellä kaupungissa, josta alunperin olen kotoisin. Saattoi olla, että oli palannut jostain baarista just kotiin ja nukkunut ehkä tunnin ja sitten lokit herättivät. Voi että, se silloin ärsytti (nyt huvittaa)oi, niitä aikoja. Ei ollut paljon huolta huomisesta silloin..Olin jotain 23-vuotias, parisuhteessa kylläkin jo ollut useita vuosia, mutta elin suht vapaata elämää. En käynyt töissä. Harrastelin kaikkea taiteellista, sellaista boheemielämää. Olihan niitä silloinkin aina joskus ahdistuskausia, mutta aika lieviä ja olin hyvin toimintakykyinen.

Silleen on hyvä, että saat "valmista ruokaa" ym. saat niiltä asioilta levätä, mutta ymmärrän myös sen puolen, mikä siellä olossa ahdistaa, sen mitä kerroit. Mutta uskon kuitenkin, että siellä on sinun nyt parempi olla, kuin kaupungissa. Minä en ole yhtään varmaa onko kaupungissa asuminen kellekään ihmiselle terveellistä (no, nämä nyt on näitä minun höpinöitä ja ajatuksia vain..)

Aika helteistä. Mies on jotain pientä pulannut pihalla. Minä olen vain olla ällötellyt. No, sentään söin aiemmin aamiaisen ja sitten kävin kuistilla istumassa ja nypin pelargonia-amppelista kuivat pois. Miehelle sanoin, että on polvinivelet ihan kipeät (mulla on välillä nivelkipuja) ja sitten purskahdin itkuun. Tosi järkevää taas ja varmasti on benzon viekkareita tuo, että itkee ihan mitättömiä, tosin mulle on luonteenomaista käyttäytyä, kuin pikkuvauva, siis ennenkin olen saanut kaikkia ihmeen itkukohtauksia. Mutta nyt tämä on ihan typerää, itku tulee ihan kummista aiheista. Uskon, että lääkkeillä on suuri merkitys ja tähän saamattomuuteenkin ym. en ole yhtään oma itseni. Mutta, pilleriä en aio ottaa enää yhtään turhaa. Siinäpä yksi taistelu taas lisää tähän elämään.

Nyt hieman olo piristyi ja ajattelin, jos vähän katsoisi peiliin ja kävisi vaikka pikku ajelulla sen jälkeen voisi palata kotiin syömään (kanaa ja mozzarellaa tänään).

Mulla on ikävä muutamaa paikkaa sieltä missä ennen asuttiin. Siellä oli se yksi autiotalo, josta kerron aiemmin tässä ketjussani. Metsän keskellä hieman räsnsistynyt vanha mökki, jossa asui mieltervongelmainen henkilö, joka lopulta ampui itsensä siellä mökissä. Siitä lähtien se on ollut autiona. Ymmärrettävistä syistä siellä ei halua kukaan asua..

Olen ottanut kuvia siitä mökistä ja joskus katselen niitä pitkään ja mietin tuon henkilön elämää ja kaikkea siihen liittyvää. Hyvin kiehtovaa, vaikkakin tietysti surullistakin.

Teen kyllä aivan yksinkertaisen "pikameikin" ja laitan KOTSAN päähän (saa nauraa) onneksi se ei ole yhtään hiostava näin kuumallakaan. Pikameikki meinaa, että vähän meikkivoidetta, nudepink-huulipunaa, ripsiväriä ja kulmiin vähän tummennusta.

Mun pitäis mennä kampaajallekin. Oma tukka alkaa olla jo sen mittainen, että siitä saisi muotoon leikkaamalla ja värjäämällä ehkä jotain aikaiseksi. Vaikka lyhythän se vielä kuitenkin on. Sellainen "urheilijalook", ja minähän olenkin niin urheilullinen, heh heh. Oikea "läjä". Joka ikinen päivä mulla on kyllä ikävä omia entisiä pitkiä hiuksiani, jotka mulla oli lapsesta asti. Ne oli tosi pitkät ja ihan hienot🙂

Nyt taidan alkaa pulaamaan naamataulua. Että kehtaan mennä edes autoon istumaan. Palataan. Toivottavasti faijasi on ok, tuollaiset tapahtumat on tosi ikäviä☹️

Kotona, jälleen. Ajelimme ensin Sipooseen merenrantakahvilaan. En oikein tykännyt, kun oli niin paljon porukkaa siellä. Yleensä käymme aikaisemmin aamulla, niin siellä ei ole, kuin ehkä muutama kalastaja. Ilma on tosi kuuma. Sieltä ajelimme takaisinpäin ja sain yhtäkkiä päähänpiston, että menisimme SYÖMÄÄN jonnekin.. Meidän piti tehdä kanaa ja mozarellaa, mutta yhtäkkiä tuntui, että haluaisinkin mennä jonnekin syömään, enkä jaksa kotona tehdä mitään ruokaa, vaikka mieshän meillä taitavampana yleensä tekee ruoat. Sanoin, ettei hänkään varmaan jaksa näin kuumalla alkaa ruokaa tekemään ja hän myönsi, ettei varmaankaan. Menimme yhteen Kiinalaiseen. Otin friteerattua kanaa, yleensä otan aina friteerattuja jättikatkarapuja. No, en ollut oikein tyytyväinen siihen ateriaan, mautonta, mutta pää-asia taisikin olla käydä yleensä jossakin ulkona syömässä, eli tehdä jotain "normaalia". Kotimatkalla kaupassa ostettiin jotain pientä, huomiseksi on ne kanat mitä piti syödä tänään..

En tiedä miksi, mutta tästä päivästä jää silti hieman tylsä tunne. Taitaa olla, että olen itse tylsällä tuulella. Ja varmasti se on osaksi niitä vieroitusoireita, mutta en piittaa, en aio enää palata samaan lääkemäärään, kun olen jo vähän onnistunut vähentämään. Pahimpana mase-aikana meni 3 temestaa ja vielä jotain extrapilleriä/pv ja nyt menee puolitoista temestaa, eikä extraa. Eli yöksi yksi kokonainen ja päiväksi puolikas. Saattaahan se välillä vähän ahdistaa, heh..

Ulkona pilvet ovat peittäneet taivaan ja tuulee lujaa. Varmaan alkaa kohta satamaan, se olisi ihan mukavaa.

Pieni, mukava kokemus tältä päivältä ja ominaista minua jäädä muistelemaan tällaista: Eli, kun menimme Valintataloon siinä ovella seisoi iäkkäämpi rouva, joka alkoi puhua meille vaikka mitä. Minulla tuli siitä hyvä mieli. Olisin voinut jutella vaikka kuinka kauan. Olen niin tottunut, että täällä taajuuksilla ihmiset eivät todellakaan jää juttelemaan toistensa kanssa ja tämä rouva oli tosi järjissään, eikä mitenkään höprähtänyt. Tuli niin kodikas olo ja mietin vieläkin, mitä se mummo mahtaa nyt hommailla.

Ehkä mun elämä on nykyään niin rajoittunutta, että jään miettimään tuollaisiakin asioita kauaksi aikaa. Että sekin on kokemus jos juttelee jonkun kanssa jossain.

Sadetta odotellen, AK.

Melkein välittömästi, kun pääsin asettumaan tänne makkariin minua alkoi ahdistamaan tosi lujaa. Yleensä on just toisinpäin, että tämä makkari on paikka, jonne on kiva palata löffäämään, kun tulee jostain. Miksi tämä nyt ahdistaa? Olenko saanut tästä paikasta kyllikseni vai onko pääni vain nyt lääkkeen puutteesta sekaisin? Hyi hitsi..nyt tuntuu, etten viihdy täällä ollenkaan. Vai olenko saanut tarpeekseni koko tästä asunnosta ja paikkakunnasta? Pyh, joku mielenvika minuun iski vain. ehkä se siitä tasaantuu, mutta alan kyllä tarkkailemaan jos ahdistus alkaa aina iskeä täällä makkarissa niin silloin siinä on jokin viesti minulle, mitä minun olisi ehkä kuunneltava.

Vieläkin sadetta odottaen, AK.