Tosi matala mieliala. Mies meni asioille. Hyvä niin, että saan olla jonkin aikaa rauhassa. Väsyttää. En tiedä väsyttääkö nuo antibiootit kans kun on sellainen sumuinen, töppyrä olo. En jaksa tehdä mitään kunnolla. Haahuilen vain ympäriinsä ja makoilen välillä.

IM pyöri äsken mielessä. Mietin sitä Rautavaaran tapausta. Mietin, että äsken se nainen ja lapset vielä oli olemassa jo nyt ei. Niin nopeasti ihminen voi poistua tästä elämästä.

Inhottaa tuleva marraskuu. Se on aina kauhein. Joulu ei kiinnosta minua nyt yhtään, vaikka yleensä olen innoissani siitä. Nyt se tuntuu olevan aivan sama.

Väsyttää ja yskittää, päätä särkee. Muuten tuntuu flunssa olevan jo vähän parempi, mutt mieliala mataa maassa.

Menen takaisin makoilemaan sängylle. Radio hajosi eilen, joten en voi kuunnella rakastamaani musiikkia.

Ajatus vain, että olisi ihan häipyä täältä paratiisiin.

Katson ikkunasta, kun kultaiset lehdet lentävät tuulessa.

Miksi mekin emme voisi lentää? Iloisena, tuulessa, vapaana? Kuin lehdet, kuin elämämme kirjan kellastuneet sivut, muistot. Muistohan meistä kaikista lopuksi jää, ei muuta. Mutta me jatkamme iloisina matkaa sinne lopulliseen.

Me jätämme pimeyden taaksemme. Olemme kevyitä, kuin perhoset. Olemme kauniita, nuoria, terveitä. Näemme valon. Näemme kaikki rakkaamme. Siinä he todellakin ovat ja jälleennäkeminen on täynnä rakkautta. Sinne jäämme, valoon.

------

Pyykkikone hurraa. Mies haukottelee sohvalla kirjan kanssa. Minä istun makkarin sängyllä läppäri sylissä. Radio soittaa klassista. Siis olohuoneessa. Makkarin pieni radio hajosi eilen ja on oudon hiljaista.

Meidän pesässä taitaa olla matalapainetta.

Minäkin sanoin sille "martta masennus matalapaineelle" että on nyt 1-2 päivää kylässä mutta asumaan ei jää. Sen jälkeen pitää ruveta ainaski siivoamaan omia sotkuja. Kyllä hää sitte tajuaa lähteä, heh heh😉.
Tätä minun selviytymistä😎.

Muista Ak, jos jokin asia ei ole pakollinen niin se ei ole kiireellinen. Suurin piirtein näin. Minä ainaski makoilen jos makoilututtaa. Jos nyt ei joka päivä ole liikuntaa niin ei se maailma siihen kaadu, Tärkeä asia liikunta on.

Hei, AK!

Harmaa päivä. Lähden miehen luo viikonlopuksi. Toisaalta tuo reissu on kiva, ei olla nähty kasvokkain yli kuukauteen. Toisaalta en voi ottaa yliannostuksia sinä aikana. Olen sen verran korrekti, etten halua hänen joutuvan siellä miettimään, mitä minulle pitäisi tehdä.

Tää syksy ei tunnu nyt lainkaan hyvältä. ☹️

Mitä sinulle ja miehellesi kuuluu?

Voimiä tähän harmauteen! 😍

Zimba:Kiitos!

Yö meni aika hyvin. Aamulla päätin, että tänään en ole koko päivää kotona. Menin miehen kanssa kirppikselle. Siellä on nyt alkanut olla aika huonoa tavaraa ja minua ei enää kiinnosta niin paljon ravata siellä. Lisäksi muutama siellä käyvä henkilö on osoittautunut melkoiseksi mutantiksi, joten saattaa olla, etten käy siellä enää niin paljon. Tässä välillä ehdin kahmia sieltä jo niin paljon tavaraa, että ongelmissa kohta niidenkin kanssa. Se käynti ei siis varsinaisesti piristänyt mieltä. Kunhan nyt yritän vain pitää jotain rutiineja yllä. Enemmän on kyllä aina loka-marras, osittain joulukuukin minulla mennyt aina 4-seinän sisällä nyhväten, kun muutun masentuneemmaksi ja energiattomaksi, eikä mikään tahdo kiinnostaa. Nyt yritän, ettei ihan makaamiseksi menisi tämä kaamosaika. Pakotan itseni tekemään tiettyjä asioita.

Pelottavasti ajatukset vain harhailevat sinne toiseen maailmaan siirtymisen parissa. Ihan yhtäkkiä äskenkin, kun mies meni torkuille makkariin ja hetken makasimme siinä vierekkäin, kun minä järjestin makkaria ja katsoin ikkunasta ulos, aurinko paistoi hetken niin minulle tuli sellainen hyvä ja huoleton olo, että ei meillä ole mitään hätää, että meni asiat niin kuin meni niin me voimme aina siirtyä sinne toiseen maailmaan.

Että näennäisesti elän aika normaalisti, kuten ennenkin, mutta mieli on selvästi epävakaampi ja energiat vähemmässä, kuin vielä esim. kk sitten. Se on varmasti se marraskuun lähestyminen. Se on minulle aina sellaista kauhu-aikaa. Tekisi mieli hommata joku kirkasvalolamppu, mutta ei ole varaa sellaiseen.

Jo tuo, että rakas, pieni radioni sökähti makkarista, jota tykkäsin siellä kuunnella on masentanut minua. On niin kammottavan hiljaista ilman sitä. Sitten vain kuuntelen hiljaisuutta ja mieli alkaa harhailla ties minne. Mies sanoo, että voinhan kuunnella olkkarin radiota. No, se ei ole sama asia, kun haluaisin juuri kuunnella makkarissa, plääh, turha kait tätä on selittää, ei kukaan ymmärrä. Minulla on niin kummallisia tapoja, joihin piinnyn kiinni.

Muutaman astian löysin kirpusta. Täytyy alkaa ne mälväämään ja pakottaa itseään joihinkin kotitöihin. Mieluiten vain makaisin ja miettisin vaikka avarutta ym.

Jaksoin sitten siivota noin puolet asunnosta ja sitten en enää jaksanutkaan. Loppupäivän olen vain lojunut. Tunnen olevani aika pohjalla. Jos eläisin yksin niin en varmaan paljon liikkuisi tästä petistä muuta kuin jääkaapille ja vessaan. Ja varmaan olisin tukevassa rauhoittavissa koko ajan. Tavallaan ärsyttää, että ei saa olla rauhassa masentunut vaan täytyy ajatella puolisoaan, vaikka ei jaksaisi.

Oikeastaan kun mietin tätä elämää niin kiinnostus aika moneen asiaan on kadonnut. Mieli on sellainen tyhjä ja innoton. Sanoin tänään miehelle, että minua ärsyttää lehtien joulumainonta, enkä meinaa ehkä viettää joulua ollenkaan. Ei se joulu ole enää se lapsuuden joulun idylli. Täällä keskellä suurkaupunkia se on vain markkinahumua ja bisnestä. Ja hirveästi rahaa menee kaikkeen joulukrääsään, parin päivän vuoksi.

Olen kyllä fyysisestikin väsynyt ja vedoton. Jos aamusta on pirteämpi olo niin iltapäivä ja ilta menee vain makoillessa. Oliko muka flunssa, joka veti mielen näin alas? En tiedä mikä, mutta joku on nyt laukaissut masennuksen.

Mietin vain taas sitä Rautavaaran juttua. Varmaan minua kiehtoo ajatus siitä, että joku todella päätti mennä sinne toiseen maailmaan.

Minun horinat ei ole kovin täysjärkisiä, joten taidan olla kirjoittamatta enempää.

Heräsin 4 aikaan, enkä saanut enää unta. Heti kun avasin silmäni pimeässä makkarissa niin IM tuli mieleen. Että silleen..Mieliala on melko pohjalukemissa. Ei ihan oikeasti kiinnosta mikään. Väsynyt ja voimaton olo. Tosin voihan tuo a-bioottikin väsyttää, mutta tuskin se nyt saa IM-ajatuksia päähän. Mietin vain koko ajan milloin ja miten sen tehdä. Sellaisia mietin. On yleinen pettymyksen tunne koko elämään ja kelaan kaikkea, mikä on mennyt pieleen elämässäni eli voi sanoa melkein kaikki. Mietin miten voi olla, että yhdelle ihmiselle näin paljon laitetaan pahaa elämään, kuin minulla ollut koko elämän ajan. Tunnen, että olen taistellut koko elämäni ja nyt olen siihen HYVIN väsynyt. Haluaisin vain pois täältä.

Tänäänhän on Halloween, joten kaikenlainen henkimaailman läsnä-olo ja sen ajatteleminen on luonnollista. Meinaan yrittää jaksaa vähän siivota ja sitten saan siistissä makuuhuoneessa lojua, ehkä sytytän kynttilän ja ajattelen kaikkia kuolleita ja henkimaailmaa yleensä. Otan varmasti diapamia. Hyvä on, että sitä ei tarvitse ottaa kuin yksi 5mg pilleri niin se vie ahdistusta pois. Mutta otan sitä vasta illemmalla.

Minua ei tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa tämä maanpäällinen oleminen. Niinpä yritänkin olla mahdollisimman muissa maailmoissa. Ulos en halua mennä, enkä minnekään. Haluan olla vain kotona omien ajatuksieni kanssa.

Heippa AK,

hyvä että vointisi on jo kohentunut ainakin flunssan osalta. Mikään ei ole hirveämpää kuin olla puolikuntoisena. Ei jaksa mitään. Minulla on jo pitkään ollut vetämätön olo. Oikeastaan siitä syyskuun puolivälistä asti, jolloin ensimmäinen poskiontelotulehdus iski. Päällä se on edelleen. Poskionteloa särkee ja aamuisin tuntuu ettei päätä jaksaisi nostaa tyynyltä. Viimeisin antibioottikuuri loppui eilen. Minusta vointi on vaan pahentunut sen jälkeen kun aloin syödä lääkkeitä. Luultavasti joudun seuraavaksi punktoitavaksi. En ole ikinä ollut ja ajatus nenääni tökkivistä neuloista kauhistuttaa.😯🗯️

En ole vielä käynyt siellä gynellä ihmettelemässä estrogeenituloksiani. Odottelen parempaa rahatilannetta, että voisin mennä. Samoin pitäisi mennä sisätautilääkärille, koska työpaikkalääkärin mielestä kilppariarvoni ovat normaalit. Joo, ovat periaatteessa viitearvojen sisällä, juuri ja juuri, mutta esim. vapaan kilpirauhashormonin määrä on tosi matala. Ihan ala-arvolla. Kr-oireitahan mulla on ollut jo kymmenisen vuotta. Ehkä järkyttävä väsymys ja masennuskin on oikeasti johtunut aiemmin kr-vajaatoiminnasta. Se selittäisi myös 10 vuotta jatkuneen tolkuttoman hiustenlähdön, jonka vuoksi alan olla aika harvahiuksinen. Samoin jatkuva jalkojen turvotus ja palelu kuuluu oireistoon. Ehkä pahin kaikista on kuitenkin yöhikoilu. Siksi noi estrogeenitkin otettiin kun luulin olevani vaihdevuosissa, vaikka se on kai aika harvinaista alle 4-kymppisillä. 😐😑❓

Viikonloppuna en aijo tehdä mitään. Syksy on syvältä jostakin. Tulisi edes lunta niin maailma valostuisi edes vähän.

Amassados☺️❤️

Minä en nyt tykkää tästä olemisesta ollenkaan. Olen kuin huumattu (jo valmiiksi vaikka en olekaan vielä itseäni huumannut) Lojun vain makkarissa läppäri sylissä ja ajattelen, että voisin tehdä jotain, mutta silti en tee, eikä oikein huvitakaan, eikä virtaa mihinkään riitä.

Mies meni pihalle hommailemaan auton kanssa. Vissiin vaihtaa talvirenkaat. Tuohon autoon mennyt tässä kuussa niin paljon rahaa, että siksi ollaan koko ajan p.a ja nytkin jääkaapi miltei tyhjä. Olisin halunnut koko pyhät löhöillä sängyssä ja syödä nameja, mutta tuskin saan yhtään mitään.

On sellainen olo, että vähän irti tästä maailmasta. Ehkä vähän psykoottinen olo..Pää on samalla kevyen ja raskaan oloinen ja ajatukset kummallisia.

Ei ole pitkään aikaan ollut tällaista. Tämä alkoi kaksi viikko sitten, kun flunssa/posk.ont.tulehdus alkoi. Ehkä en sitten ole vielä toipunut tarpeeksi. En tiedä. Inhoan koko elimistöäni ja tunnen olevani kehoni vanki. Haluaisin vapauttaa itseni.

Ei vain ole välineitä nyt.

Äsken, kun istuin tässä sängyllä ja katsoin ikkunasta ulos ajattelin, kuinka ihanaa olisi jos joku Rakas Lähimmäinen henkimaailmasta tulisi tuonne ikkunan taakse ja kysyisi haluanko lähteä hänen mukaansa toiseen maailmaan. Kysyisin voisiko mies tulla mukaan? Luultavasti ei, koska vain minua olisi tultu hakemaan. Lähtisin kuitenkin mukaan. Olisihan se tosin miehen kannalta ikävää jos löytäisi minut ulkoa tullessa nukahtaneena ikiuneen tästä sängyltä. Miehellä on jo muutenkin trauma isänsä ja äitinsä aikaisesta poismenosta. Tiedän, että mies kaipaa vanhempiaan ja haluaisi myös nähdä heidät.

Tämä elämä vain tuntuu niin kamalan turhauttavalle ja turhalle. Mitä tässä muka on? Persoonallisuushäiriöinen luonne, jota ei voi muuttaa. Ei ammattia, ei perhettä. Ei omaisuutta. Harrastus joku kirppiksellä käyminen. Mitään ei ole elämästä jäänyt käteen, kuin sontaa. Traumoja vain ja enimmäkseen epärehellisiä ihmisiä. Lyhyitä onnen hetkiä ja piiiitkiä onnettomuuden hetkiä. "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan" sopii minun elämääni kuvaamaan erittäin hyvin, kuten laulussa Särkyneen toiveen katu.

Eihän tässä sillain vanha ole, mutta tullut elettyä jo pian 37 vuotta. Ihmisiä menehtyy huomattavasti nuorempanakin. Ja kun ei tulevaisuudessa ole oikein mitään odotettavaa.

Vaikea jaksaa tunnista toiseen.

Jostain kumman syystä nyt illalla ollut hieman parempi olo..ehkä ne Halloweenin henget sitten tuli tänne tunnelmaa kohottamaan?

Mies kävi kaupassa ja toi..no, ihan perusruokaa, halvimmasta päästä kun ei ollut paljon ruokarahaa. Eli mitään herkkuja en saanut, kuten olisin halunnut. Mutta nälkä meni pois.

Musavehkeet muutettiin makkariin sen rikkoontuneen radion tilalle ja kuuntelin Frank Sinatraa. Sinatrasta tulee aina mieleen eräs yö ihanan laivan sviitissä sata vuotta sitten minun ja miehen alku-ajoilta. Tykkäsin kyllä FS jo penskana.

Katselin vanhoja valokuvia Vaarin nuoruudesta. Perin muutaman albumin Vaarin nukuttua pois. Oi, niitä aikoja. 20-50-luvuilta. Huolettomia kesäkuvia, joissa seurue makoilee kukkivalla niityllä tai uimarannalla ja seuraavaksi onkin sitten jo sota. Silti he näyttävät nuorille, kauniille ja onnellisille. Elämänsä alussa, kuitenkin. Tuskinpa niistä valokuvien nuorista kukaan enää tässä maailmassa. Niin ne ajat kuluvat...

🙂🌻

Hei AK!
Samaistuin tuohon toiveeseesi nukkua pois täältä ja päästä taivaan iloon. No, kerranhan se vielä tapahtuukin. Mikä on vetänyt mielialasi noin matalaksi, voit pitkään jo niin hyvin. Sanoit että sinulla ei ole perhettä mutta onhan sinulla kun sinulla on miehesi. Ammattia ei tässä taida olla meillä kummallakaan.Minulla on tunne etten ole osannut elää niin kuin olisi pitänyt ja kadun voimakkaasti sitä etten valmistunut sairaanhoitajaksi sen yhden päättötyön takia. Nyt olen sitten eläkeläinen. Mutta on jotain mukavaakin tapahtunut; Tytär on löytänyt poikaystävän. En ole tavannut häntä vieelä mutta olen saanut hyvän kuvan hänestä kun vei tyttären ulos syömään ja eilen kävivät leffassa katsomassa elökuvaa joka tytärtäni kiinnosti. Minulla on ollut IM-ajatuksia mutta siitä olen Jeesukselle kiitollinen että iso osa pakkoajatuksista on ollut nyt pois. Pirkko Jalovaara on rukoillut tätä paljon, häntäkin haluan kiittää. On se silti koko ajan mielessäni tuo sairaanhoitaja-asia ja se onraskasta mutta jotenkn se pakonomainen kipeidenajatusten jankkaaminen on hellittänyt.Minulla on tulossa se päiväsiaraala, en mene sine mielelläni mutta on onneksi vasta loppukuussa. Rukoilen puolestasi tänään ja toivon että olosi paranee.Ehkä se sairastamasi flunssa vielä on vaikuttamasa että olet alakuloinen.

Minä en saanut nukuttua, joten olen pyörinyt ajatuksissani koko aamuyön. Tuonpuoleista ja elämän rajallisuutta mietin. Tutustuin keväällä harrastuksen kautta erääseen mukavaan ihmiseen, josta huokui jonkinlainen seesteys, vaikka lapsiperheen arkea elääkin ja rahat ovat tiukalla. Omista vaikeuksistaan huolimatta on aina ollut valmis tarjoamaan apuaan. Olen rivien välistä lukenut, että uskonasiat ovat hänelle tärkeitä, mutta ei ole koskaan niitä minulle yrittänyt tyrkyttää.

Olen jo pitkään miettinyt onko ystävystymisellämme ollut ennalta määrätty tarkoitus. Tulemme täysin eri piireistä, olemme eri ikäisiä ja itse olen kotoisin ihan eri puolelta Suomea. Kuitenkin koko ajan tulee eteen tilanteita, joissa aiemmat elämämme ovat kohdanneet. Viimeisin omituinen kytkös oli kun kerroin hänelle seurustelleeni 16-vuotiaana erään pojan kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin hän, joskin lähes 10 v aiemmin. Yllättäen tunsi tämän pojan, hänen vanhempansa ja tiesi että entinen poikaystäväni on nyt jo kuollut. Olin järkyttynyt kuulemastani. Ja eniten siitä, että oli tosiaan kuollut niin nuorena.

Elämä voi päättyä milloin tahansa. Pitäisi aina elää niin ettei mitään jää sanomatta. Minulla ja isällä jäi paljon sanomatta kun hän kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen vuosi sitten viikko ennen joulua. En tiedä olisiko se tuonut välejämme lähemmäs, tuskin. Mutta jonkinlaisen sisäisen rauhan olisin ehkä saavuttanut itse kun olisin tiennyt yrittäneeni kaikkeni.

Näissä mietteissä kohti lauantaita...

Yö meni ok. Ei ehkä ihan niin masentunut olo, mutta en sitten tiedä loppupäivästä. Ainakin se tieto, että jääkaapissa on vain tylsiä ruokia ja viikonloppu tulee olemaan pitkäveteinen lähinnä pännivät mielessä.

Luultavasti enimmäkseen vaan lojun ja mietiskelen syntyjä syviä.

Marraskuu. Hyi, sanonko mitä.. I hate marraskuu. Sitä ei tarvisi olla olemassa, eikä sen puoleen myöskään joulu ja tammikuuta. Mitä enemmän ajattelen joulua niin sitä enemmän minua tympäisee se. Inhottaa kaikki nyt jo mainoksissa tyrkytetyt ylihintaiset joulukoristeet, konvehdit ja muut krääsät. Joulu on kyllä todellakin nykyään vain markkinajuhla. Siksipä en meinaakaan enää viettää sitä. Useana vuonna olen yrittänyt luoda sen joulutunnelman, joka oli lapsena. No, sitä ei näillä nykyisillä systeemeillä voi luoda, joten saa olla koko homma. Aivan turha tuhlata satoja euroja jonkun kahden päivän vuoksi ja stressata itsensä mielisairaaksi saako kaikki hankittua. Eri asia jos olisi lapsia, mutta kun ei ole niin mitä sitä kahdelle aikuiselle (miestä ei edes kiinnosta koko joulu) yrittää väkisten vääntää.

No niin. Menen takaisin pesääni murjottamaan. Onneksi ei sentään ihan IM-fiilikset tänään. Ehkä se vielä tästä, joskus....