Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Täällän yks haisuli myös. Saa nähä saanko tänään itteni raahattua suihkuun. on taas monta päivää edellisetä.
Kiitos sanoistasi.
jaksele sinä siellä. Mä täällä aivastelen, ja hiukan on nuhaa, mut siihen jää. pelkään että toi punkki on mun kroppaan tartuttanut jonkun sairauden.
Yö oli taas aivan karsea. Heräilin, räkä valui, kuola valui, nenä tukkeutui, kurkkuun sattui, nousin ylös, kävin vessassa, otin lääkettä, join ym.
Olo on lähinnä kuin jyrän alle jääneellä. Niistän tummenkeltaista räkää (anteeksi inhottavat kuvailuni tilastani). Pahinta on henkisesti. Soitin heti 8 terkkariin siitä nieluviljelyn tuloksesta. No, ok. Arvelinkin, ettei se vielä ole valmistunut. Se kuka vastasi terkkarista oli tosi töykeä ja tyly ja suurinpiirtein naureskeli minun asialle. V*tun h...!!! Alkaa olla huumori aika vähissä. To asti kuumetta ja kurkku ruvella, kauhea olo, eikä öitään saa nukuttua niin ei tässä oikein jaksa enää mitään v*ttuilua alkaa kuuntelemaan. Sitten kun kysyin, että osaako ollenkaan sanoa milloin se nv:n tulos olisi valmis niin sanoi että mistä hän sen voisi tietää? Hah, joo..no, eipä tietenkään mistään. Sanoin, että jään sitten odottelemaan sitä vastausta, että kiitos vaan ja hei.
Tuo kuuri, mitä olen nyt 2 pv syönyt ei ainakaan kovin tehokkalle tunnu. Mutta pää-asiahan on saada nyt tietää se nieluviljelyn tulos, että onko siellä bakteeri vai onko tämä joku virustauti mihin ei edes mitään lääkettä ole. Eihän sitä nyt antibioottiakaan summassa kannata popsia kovin kauan.
On tää taas niin tätä..taidan mennä tuonne sänkyyn makaamaan ja odottamaan kuolemaa.
täällä oli koko porukka syyslomalla. pitäis saada rahaa että sais tehtyä jotain lasten kanssa. ainii niin tänään olis perheneuvola. alkaa vituttaa tää ainaiseen kipuun herääminen. pinna niin loppu tätä paskaa. vomia teille!🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Voi hyvää päivää tätä elämää.
Heräsin perjantain ja lauantain välisenä yönä siihen, että oikea silmäni oli muurautunut umpeen. Kyseisen silmän alaluomi oli syyhynnyt jo monta päivää, mutta ajattelin sen johtuvan jostain ripsivärin ärsytyksestä. Eipä mitään. Se perkele oli tulehtunut. 😠 Hienoa aloittaa lauantaiaamu sillä, ettei näe kuin toisella silmällä ja toinen on rähmivä ja turvonnut punainen möllykkä. Näin piilolasien käyttäjälle silmätulehdus on about pahinta mahdollista. Jääkaapissa oli jotain ikivanhoja silmätippoja, joita sitten laitoin pahimpaan hätään. Ei ollut rahaa mennä lääkäriinkään. 😞 Lauantain pärjäsin yhdellä silmällä kunnes toisessakin (terveessäkin) silmässä alkoi tuntua tulehdusoireet. Eilinen päivä meni sitten sokeana kotona kun yritin etsiä 15 vuotta vanhoja silmälasejani jostakin. 😯🗯️
Nyt mietin menenkö lääkäriin tänään vai vasta perjantaina, jolloin olen käynyt hakemassa irtisanomislappuni... En aijo kyllä tehdä enää töitä tämän firman eteen kun 13 vuoden työpanos palkitaan lopputilillä. 13 vuoden aikana en ole ollut pois juuri koskaan ennen tämän kevään henkilökohtaista katastrofiani ja masennusta. Näin se sitten kostetaan. Pihalle vaan kun pää ei kestä... 😭
Rahat on loppu ja pakollisia menoja on vaikka mitä ennen kuun viimeistä päivää. Pakko varmaan lainata rahaa. Voi hitto tätä elämää.
Ja kyllä, niin turhaa kuin se onkin, mietin KUKA on tartuttanut minuun tämän helvetin silmätulehduksen.
Joko sinulla AK on parempi olo? Angiina on ikävä tauti kun mitään ei pysty nielemään. Ei tosiaan edes omaa sylkeään. Inhottavaa. V-pen on myös kaikista kamalinta. Onneksi olen nykyisin allerginen penisilliinille niin ei tarvitse haistella sitä. Se todellakin tulee läpi kehon kaikkiin nesteisiin. Hyh... ☹️
Tsemppiä 🙂🌻
Amassados☺️❤️☺️ Muista, kuten sanoit, sinä selviät, aina, Olet selvytyjätyyppi.🙂👍
🙂🌻---
Minulla on maailmanlopun tunnelmat ja ajatukset. Olen hokenut miten arvaamaton elämä voi olla. Edes yhtä viikkoa, yhtä päivää et tiedä, mitä se tuo? Onnea vai tuhoa?
Vielä pari viikko sitten olin elämääni melko tyytytväinen ja luomassa uuttaa elämää. Heräsin aamulla hyvntuulisena ja keksin paljon mielekästä puuhaa. Kaikki näytti jotenkin hyvältä.
Sitten tuli viime TO aamu, kun heräsin kuin napilla panettuna kurkku tajuttoman kipeänä ja kuumetta alkoi tulla. Nyt on maanantai. Sain nieluviljelyn tulokset, joka on negaa. Eli siis niiden mielestä minun kurkussa ei kasva mikään angiina-bakteeri, eivät tiedä mikä on ja veikkaavat virustautia. Minäpä paskat viruksille sanon. Lymfooma tämä on. Se minun ex-vakava sairaus, se on tullut takaisin. Tunnen kaikki sen vinkeet. Ihottuma, ruokahaluttomuus, turvotus, ja kuume, sekä erilaiset jatkuvat infektiot mille ei löydy selvitystä. Samaa rallia taas..
Se oli silloinkin syksy ja hoilattiin, että se on varmaan vaan joku virus, vaikka olin viikkotolkulla kuumessa yöt ja päivät ja kaikki veriarvot päin honkia. No, asia ratkaistiin diagnosoimalla minulle ihan toinen tauti ja alkamalla sitä lääkitä. Hip, hei! Vuosihan siinä meni melkein kituessa, kun ei yllättäin se lääkitys auttanut, kun syöpää harvemmin pelkästään kortisonilla hoidetaan😉 Sitten alkoikin jo olla henki lähdössä ja tuli kiire köörätä piipaa autolla isoon sairaalaan elvytykseen ja silleen.
Siitä on kulunut puolitoistavuotta ja kontrollit olleet puhtaat, mutta tämä hyvin nopeasti alkanut oireilu puhuu kyllä nyt sen pahimman puolesta. Ensin sain hysteerisen itkukohtauksen ja sen jälkeen olen oikeastaan vain maannut peiton alla ja ajatellut kaikelle että hälläväliä. Kuollaan sitten jos kuollaan. Teen sen omalla tavallani ja Yksin en lähde. Eli alkuperäinen suunnitelma edelleen voimassa.
Tästä sitä sitten lähdetään taas purkamaan..Vedin niin monta temestaa, että pää on kuin hattaraa, parempi niin etten itke koko ajan.
Elämä on....😞
Voi sinua, Autiotalon Kuuunvalo!
Toivon totisesti, että tuo huolesi osoittautuu turhaksi. Voimia sinulle tähän päivään ja tulevaan viikkoon tosi paljon. Olet ajatuksissani!😍 Kerro, miten menee. Toivottavsti kurkkusi tokenee mahdollisimman pian! Voi hyvin, eikun paremmin! 🙂🌻
Pidän peukkuja sinulle.
Voi ☹️ , toivon kanssa että kurkkusi on pelkkä ärhäkkä typerä virus, joka suo vaan koettelee tällä hetkellä.
Koko eilisen illan kelasin kaikkia vaihtoehtoja.
Jos se sama paska on taas päällä/edessä, minkä läpi jo taistelin ja tällä kertaa huonommilla mahdollisuuksilla vielä niin en ala sitä käymään läpi.
Vihaan elämääni. Aina samanlaista. Kun saa juuri itseni jalkeille ja kiinni elämän syrjästä niin AINA tapahtuu jotain paskaa, aina.
Minun tarkoitus ei ole elää. PISTE. Mitä elämää tällainen vuoristorata edes on? Olen pettynyt karvaasti liian monta kertaa.
Mitään kunnollista en ole tässä elämässä muutenkaan saanut aikaiseksi, enkä koskaan osannut elää "Oikein".
Voi AK, minulla on kanssasi varsin samanlaisia ajatuksia. *voimahalit!*
Ihmettelen, miksi et pääse nopeammin kunnollisiin ja kattavampiin tutkimuksiin syövän sairastettuasi?😯🗯️😑❓ Tuntuu tosi välinpitämättömältä touhulta, että sinua ei oteta vakavasti ja terveyskeskuksessakin vaan naureskellaan kun soitat sinne tuloksistasi. Minulla on hieman asenneongelmaa näitä "arvauskeskuksia" kohtaan. Tähän asti olen surutta käyttänyt työnantajan isolta yksityiseltä lääkäriasemalta ostamia työterveyspalveluja. Nyt kun työsuhde päättyy (irtisanomisajan jälkeen huhtikuun loppuun) joudun taloudellisen tilanteeni takia ehkä muuttamaan asennettani kun ei ole enää varaa mennä yksityiselle. Hitto tätä köyhyyttä!
Pähkäilin eilen pitkään mennäkö vai eikö mennä lääkäriin hakemaan silmätippoja. Menin kuitenkin ja kas kummaa; minulla on EDELLEEN poskiontelotulehdus. Nostaa sieltä tulehdusta silmiin. Helvetin hienoa. Ilmankos käveleminenkin on ollut niin raskasta. Olen ajatellut sen johtuvan vaan läskeistä. Sain uuden antibioottikuurin sekä silmätipat että alaluomen alle yöksi laitettavaa rasvaa. Ongelma vaan on, että tilillä on 0,15 euroa rahaa. Ihan järkyttävää. Köyhällä ei ole todellakaan varaa edes sairastua. Ensimmäistä kertaa elämässäni joudun turvautumaan pikavippiin, koska muutakaan keinoa ei ole. Palkka tulee vasta ensi viikon perjantaina. Lääkkeet on pakko saada ja mitään sossun maksaria en tule ikipäivänä saamaan, koska niiden silmissä olen hyvätuloinen, joka vaan elää yli varojensa. Selitä siellä sitten, että makselen tässä ex-mieheni minulle jättämiä laskuja vielä koko loppuvuoden... 😠
Huomenna minulla on aika omalle lääkärille. Siinä sitten punnitaan loppuvuoteni henkisiä voimavaroja. Voi olla, ettei niitä ole.
Jaksamista AK.
Haluaisin leijailla kuin perhonen. Kevyenä, kauniina ja huolia vailla. Haluaisin jättää tämän epäkuntoisen, petollisen ja vankilamaisen elimistöni tähän paikkaan ja leijailla paratiisiin.
Siellä me kaikki olemme sellaisia, kuin olemme parhaimmillamme olleet. Nuoria, kauniita, terveitä ja onnellisia. Siellä ei ole enää mitään huolta, eikä hätää, eikä masennusta.
Maan päällä ei ole kuin köyhyyttä, sairauttaa, pimeyttä, ilkeitä ihmisiä, masennusta ja päämäärättömyyttä.
Makaan vain paikoillani ja ajattelen paratiisia.
Ak voimia. Minäkin olen saanut voimia kun olet toivottanut "martat ja masat huut hiiteen". En tiedä pidätkö yllä olevasta mutta tarkoitus on hyvä.🙂
Hävettää sanoa mutta itsellä menee ihan mukavasti tällä hetkellä😎
Pari kuukautta sitten en voisi tätä todeksi uskoa🙂
Zimba: Olen liikuttunut siitä, että jaksat käydä täällä tsemppaamassa, kun kitisen täällä synkkänä. Minusta sinua oli kyllä kiva tsempata, kun olet koko ajan ollut niin huumorintajuinen ja vieläkin naurattaa ne kaikki "vaikeuksia mennä suihkuun"..-jutut, jota täällä ollut itse kenelläkin. Ihan vilpittömästi; olen iloinen, että sinulla menee nyt paremmin, olet sen varmasti ansainnut. Onko koiranpentu vielä kuvioissa? Kaikkea hyvää sinulle!
Ja Amassados: Ihanaa, että jaksat kirjoittaa..kirjoituksesi ovat olleet todella ajatuksia ja myötätuntoa herättäviä ja olen tuntenut itseni ihan ala-arvoiseksi, kun en ole jaksanut kirjoittaa mitään tsemppaavaa, vaikka sinullakin vaativa tilanne..ja tuo silmätulehdus, poskiontelotulehdus ja rahattomuus..olla rahattomana kipeä, se on niin syvältä, kun ei ole varaa edes apteekkiin mennä hakemaan helpotusta. Onneksi minun äiti (köyhä itsekin) oli niin ihana, että oli eilen laittanut minun tilille peräti 150e rahaa!!! Mies on tänään koko päivän huristellut pitkin kaupunkia hoitamassa asioita, apteekissa, ruokakaupassa ym. Ilman äidin apua olisimme olleet..no, lirissä. Sossustahan en tosiaan saanut maksaria lääkekuurilleni, koska ei olliut esittää kuittia siitä, että mihin käytin kesäkuussa saamani 100e toimeentulotukea. Että semmosta..en haluaisi rasisti olla, mutta tässäkin kaupungissa sitten maahanmuuttajille ostetaan uudet autot, lastenvaunut, urheiluvälineet ym. (tämä on faktatieto, ei olettamus. Sattumoisin mieheni tuttavia työskentelee töissä alan liikkeissä, joihin näitä tulee maksusitoumusten kanssa joka päivä ostamaan milloin mitäkin, eikä koskaan mitään halpaa..) No, siitä en osaa olla kateellinen, että joku saa jotain. Mutta siinä vaiheessa, kun minä en saa edes neljän egen maksaria lääkekuuriin niin on hommassa jotain vikaa..
No, nyt on..sitten kaikkea tarpeellista. Jopa tarpeetonta. Nimittäin Doris-keksipaketti tuossa yöpöydällä. Ja mies kävi aamulla siellä kirppiksellä ja löysi minulle sieltä ihanat korvakorut. Ja osti myös karkkipussin ja suklaapatukan kaupasta. Mies on ollut nyt tosi kultainen, eilisen hermoromahdukseni jälkeen..tietysti hän, raukka yrittää että pysyisin järjissäni. On hän lopulta hyvä ihminen, vaikka vähän hölmö joskus ns. "naisten asioissa", että ei oikein ymmärrä naisen sielunelämää jos ei väännä rautalangasta. No, kukaan ei voi olla täydellinen. Parasta oli kun ilmoitin eilen, että mikäli paskatauti olisi tehnyt paluun niin minun kanssa ei sitten tarvi enää olla yhdessä, että en ala enää pilaamaan kenenkään muun elämää sellaisella helvetillä..Mies sanois siihen heti, että voin lopettaa sellaiset horinat, että hän ei minua jätä ja olemme joka tapauksessa yhdessä vaikka miten kävisi. Minusta se oli niin liikuttavaa, että itkin pitkään..
Mutta ei tässä muuten ole sen helpompaa ollut, kuten varmaan kirjoitukseni paljastaneet. Tunnelmat ovat olleet raskaan, joutilaan, voimattoman synkeät..jo ihan fyysisen tilan vuoksi. Kurkku on sentään hieman alkanut olla parempi, mutta vielä on kuumetta, tosin lievemmin, mutta kuitenkin ja räkää..sitä räkää tuntuu olevan täynnä aivotkin. Koko ajan saa niistää paksua slaimia, hyi olkoon. Eniten tympii, kun ei jaksa tehdä mitään. Pienikin ponnistus saa hengästymään ja silleen. Maata vain ja siitä makaamisestahan minulla on jo traumaattisia muistoja. Olen maannut ennenkin, sekä fyysisen, että mentaalipuolen ongelmien vuoksi. Makaaminen on..hmm, no se tuo huonoja muistoja mieleen ja maatessa sitä alkaa lähinnä miettimään IM ja niin poispäin.
IM olen taas miettinyt ihan teoreettisena asiana, enkä sillä lailla, että nyt just teen sen. Entinen, hyvä psykiatrini sanoisi nyt, että: "Ahaa. Nyt mennään taas tässä vaiheessa. Elämääsi on ilmaantunut pelottava asia, jota et osaa käsitellä ja täten käännyt fantasiamaailmoihin ja turva-ajatukseen tämän maailman jättämisestä IM:n avulla." Ja minä vastaisin, että: "Niin."
Minä olen aina pelännyt. Milloin mitäkin. Ehkä epävakaan lapsuuteni ja nuoruuteni vuoksi, enkä osaa käsitellä pelkoja vaan menen niiden edessä kauhun valtaan, ahdistun ja haluan "kadota" tilanteesta jos se ei ratkea nopeasti ja niin että saan helpotuksen tunteen. Se kuuluu epävakaan persoonan käytösmalleihin.
Mitähän ihmettä aloin oikein pöpöttää tänne, yhtäkkiä uuvuin ja joudun nyt lopettamaan. Olen tässä samalla syönyt pitkästä aikaa ensimmäistä oikeaa ruokaani eli perunamuussia ja uunimakkaraa.
PS. Amassados, sellainen "pikku" seikka..en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut kun tämän monen päivän lähinnä nestepaaston ja riutumisen jälkeen menin vaakalle niin se perkele..se näytti, että olisin LIHONUT 2kg. Sanoin sille ääneen, että: "haista *ittu". Joko minulla ei ole aineenvaihduntaa olemassakaan tai kr-vajaatoiminta oikeasti tai sitten se vaaka on ihan kaska, joka joutaa kaatopaikalle. En meinaa enää koskaan punnita sillä.
Nyt vaivun takaisin sängyn syövereihin.
Palataan ja kiitos tosiaan teille kaikille ihanasta tsemppauksesta, olette kultaisia☺️❤️☺️
Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta tuo sairastumisesi, AK. Tuntuu myös ettei itsellä olisi lupa tuntea pärjäävänsä silloin kun toinen riutuu kovasti. Yritä jaksaa, toivon sydämestäni että se on vaan virus. Eikös jonain syksynä ollut mykoplasmaa, jonka oireet oli pitkittynyt kuumeilu ja kurkkutulehdus? Toivon sulle parempaa vointia, kokonaisesti 🌻🙂🌻
Koiran pentu on kuvioissa ja naisystävä kanssa heh heh.Koirahan on jo aika iso. Naisystävän helmoissa sitä tämä viikko menty.😎
Aina väliin omalla mökillä levähtämässä. Kummallakin semmonen luonne että väliin vaati omaa rauhaa, sopii kummallekkin tosi hyvin. Toiselle sopii toinen systeemi kuin toiselle.
🙂👍🙂👍🙂👍