Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Kiitos teille kaikille Rakkaille, kun olette jaksaneet tsempata☺️❤️☺️
Mies toi minulle koneen tänne sänkyyn. Olen peiton alla ja nukahdin tuossa välillä. Mittari näytti 37.7 ja vilu hytisyttää. Kurkku on kuin raastinraudalla raastettu. Ei paljon tee mieli puhua. Minulla oli ajatus, että eräs niistä meillä käyneistä vieraista oli hiljattain sairastanut mononukleoosin eli rauhaskuumeen ja siksi en olisi häntä halunnut tavatakaan. Olen nimittäin pentuna sen sairastanut ja se on inhottava. Olisi pitänyt vain tiukasti kuunnella omaa sisäistä ääntä, kun nyt kerran kurkku kipeä ja kuumetta. Mistä tietää vaikka olisi se rauhaskuume. Jotenkin olen vihainen, että pakotin itseni miehen vuoksi tapaamaan heidät ja nyt olen sairas. Olen varma, että ainakin JOKU virus heistä tarttui. Kaksi opiskelevaa ihmistä ja yksi tarhassa oleva lapsi, nehän levittävät kaikki taudit.
No, sille ei enää mitään mahda. Ei auta, kuin maata ja hytistä. Tämä sairastaminen tuo tietysti elävästi mieleen myös sen vakavan sairauden ja sen ajan. Mieli ei siis kovin korkealla. Taidan jatkaa makoilemista. Palaan parempikuntoisena🙂👍
Voiiiihhh.
Yö oli aika syvältä. Kuume vain nousi ja yöllä heräsin palelemiseen ja ottamaan buranaa. Aamulla kurkku oli vielä kipeämpi kuin eilen. En paljon puhu ja nieleminen sattuu. Kurkku on punainen, mutta ei mitään valkoisia pilkkuja. En tiedä onko bakteerin vai viruksen aiheuttama nielutulehdus. Täytyy pari päivää seurata ja jos ei ala helpottaa niin lekuriin saamaan antibioottia. Antibioottia välttelen kyllä viimeiseen saakka, koska inhoan niitä.
Miehelle ynisen lyhyesti asioita ja kirjoitan lapulle sanottavani. Äidille laitoin tekstaria tilanteestani, ettei kannata soittaa, kun en pysty puhumaan.
Pääkin on melko tollon oloinen, joten taidan lopettaa kirjoittamisen tähän ja yrittää vain levätä. Toivottavasti tämä paskatauti tästä alkaa menemääm pian pois.
Mies lähtee tänään taas yksin asioille.
flunssat on syvältä. TOivon että paranet nopeasti.
Paranemisia AK!☺️❤️☺️🌻🙂🌻
Tämän syksyn flunssat ovat kyllä olleet sitkeitä. Omasta ystäväpiiristä eräskin sai siitä jälkitautina keuhkokuumeen. 😞 Kannattaa siis ottaa vaan rauhallisesti ja pysyä peiton alla. Keho kyllä kertoo kun joku ei ole oikealla tolalla.
Minunkin oli tänä aamuna kammottavan vaikea päästä sängystä ylös. Siirsin herätystä vartin välein ja lopulta nousin viime minuutilla. Olo oli taas tukkoinen ja kipeän oloinen. Ei ole tämä minunkaan tauti mennyt täysin ohi. En ole kyllä paljon levännytkään. Ja nyt vielä stressaan tuota irtisanomista niin varmasti imen itseeni kaikki mahdolliset virukset.
Kävin eilen taas teatterissa. Tällä kertaa katsomassa Chicago-musikaalin. Onneksi olin varannut liput jo ajat sitten. Tässä rahatilanteessa ei olisi ollutkaan ylimääräistä. Esitys oli hyvä ja tanssijoiden joukossa oli tuttuja. 🙂😋 Heitä tietysti aina katselen eniten ja arvioin tanssijoiden koreografioita ja tekniikkaa. Se on kai ammattitauti. 🙂
Kerroit AK, että minusta tulee mieleen burleski. Hih! 😋 En ole kyllä koskaan kokeillut, mutta voisin kyllä. Joskin voisi olla pieni kynnys näillä läskeillä heilutella tissitasseleita... *heh* Olet kuitenkin oikeilla jäljillä, sillä rakastan 50-luvun tyyliä ja Pin Uppia. Pukeudun usein 50-luvun leninkiin ja laitan ajan henkiset kampaukset ja meikin. Harrastuksen puolesta esiinnyn kuitenkin jatkuvasti pienissä hepenissä strutsinsulat keikkuen, paljeteissa ja strasseissa. 😉 Rakastan parrasvaloja. ☺️❤️ Ehkä minunkin hetkeni tulee vielä loistaa.
Hyvää viikonloppua kaikille ja Woimahalit sinulle AK. Toivottavasti pian tervehdyt!
Kiitos Ihanaiset, kun jaksatte kirjoittaa tsemppiviestejä☺️❤️☺️
Anteeksi, että en itse jaksa (eikä pääkoppa) toimi mitään järkevää vastaamaan, enkä oikein jaksa olla positiivinen. On niin plääh olo. Ja kun sairaana makaa niin alkaa mielessä pyöriä kaikkea ahdistavaa ja vainoharhaistakin. Ikävä kyllä on elämässään kokenut niin paljon äkillisiä, traagisia juttuja, että se on ikäänkuin selkärangassa, että mikä tahansa tuho voi tulla ihan päivän, parin aikana.
Äsken, kun makasin sängyllä niin luin isämeidän ja muita rukouksia. Sanoin, että jätän henkeni ja koko elämäni Jumalan ja Jeesus Kristuksen haltuun ja jos minun on aika lähteä niin ottakoon minut sitten täältä. Kuulostaa ylidramaattiselle, mutta sairashistoriani huomioiden olen "hieman" henkisesti allerginen kaikelle sänkyyn kaatavalle taudille. Saan siitä traumaattisia fiiliksiä.
Mies on asioilla. Hänelläkin on ollut lämpöä jo monena päivänä, eilen illallakin 37,5. Mutta pakkohan jonkun on asioita hoitaa muuten oltaisiin ilman ruokaa ym. Ja mies on sellainen, että jos sille nousee lämpöä, kuumetta niin mitä enemmän sitä on niin sitä yliaktiivisemmaksi se käy..En tajua sitä, itselläni jos on jo lähemmäs 37 niin alan olla makuullaan. Muistan kerran kun mies oli tosi riehakas, ajeli autolla ympäri kyliä asioilla, siivosi ja teki kaikkea mahdollista niin hänellä olikin kuumetta yli 39 astetta!!!
Ja jos rehellinen olen niin kyllähän se kuolemanpelko mielessä jyllää. Jyllää se minulla ilman tautejakin, mutta varsinkin näin kun jotain ilmaantuu. Mietin itseäni ja miestä, että näinköhän ollaan enää keväällä hengissä?
Synkkää, mutta totta. Enkä kirjoita tällaisia saadakseni mitään myötätuntoa vaan kerron vain ihan suoraan mitä päässäni ajattelen.
Tekisi mieli kommentoida teidän mielenkiintoisia kirjoituksia, mutta en vain jaksa nyt.
Palataan🙂🌻
Otin vaihteeksi Panadolia. En viitsi koko ajan ottaa Buranaa, kun se ei ole hyväksi sisuskaluille. Löysin jääkaapista valkosipulin palasen ja imeskelin sitä sen pitäisi tappaa bakteereja kurkusta.
Mies tuli asioilta. Toi tilaamani satsin; kurkkuspastilleja, jaffaa, vauvanruokia, nakkeja, valkosipulia ym. Mynthonit tuntuu ihan hyvälle kurkussa. Voi, että toivon, että tämä tästä lähtisi pikkuhiljaa paranemaan, inhoan niin olla sairaana. Samalla pelkään, että en parane ikinä. En tiedä itsekään mitä ajattelen..
Istun sohvalla läppäri sylissä ja aurinko paistaa, pitkästä aikaa. Se vähän piristää mieltä vaikka oikeasti tuntuu, että mikään ei voi piristää.
Yritän vain olla.
Paranemis-hali!☺️❤️
Yö oli hirveä. Kurkkua vihloi kunnolla, eikä särkylääkkeet enää auttaneet kunnolla. En pystynyt enää kunnolla nielemään edes sylkeä vaan syljin yöpöydällä olleeseen juomalasiin ja (pätkäunta) nukkuessani kuolasin sitten tyynylle, kun vaistomaisesti varoin nielemistä. Kuumetta ollut koko ajan ottaessani sitten yöllä taas kuumelääkettä aamu-yöstä kylvin hiessä ja oli pakko nousta klo: 5.00 ylös märästä sängystä, yök. Katsoin kurkkuun ja sinne oli tullut lisää valkoista. Päätin, että lähden sairaalan päivystykseen vaikka ei olisi kyllä huvittanutkaan ollenkaan. Tuli vain tunne, että ei se tauti ainakaan kotona makaamalla parane jos on bakteeritulehdus niin tarvii antibiootin.
Ulkona on pakkasta ja auto oli jääkylmä. Siinä sitten hytisimme sairaalalle ja pari tuntia siellä meni päivystyksessä. Sain penissiliinikuurin ja mitä tod.näk kurkussani on angiina. Siltä se kyllä tuntuukin. Olo on kaikinpuolin melko kauhea. Tuöehdusarvo oli kiivennyt jo 139. Ei ihme, että kuumetta pitää.
Olen nyt ihan p.a ja sain sairaalasta lääkkeet päivystyspakkauksen maanantaihin saakka, että pääsen hakemaan sossusta maksarin tai joltain lainaamaan, eihän se maksa V-Pen Mega kuin jotain 4e.
Nyt lopetan kirjoittamisen. Pakko mennä maate, kun kylmä hytisyttää ja alkaa ottamaan lääkettä jos pääsisi vielä takaisin elävien kirjoihin.
Parempaa Lauantaita teille Kaikille🙂🌻
Jos mulla olisi rahaa ja jos tuntisimme muuten ku anonyyminä, laittaisin sulle rahaa. Mutta noi kummatkin estää avun pyynnön. Koita juoda lämmintä, vaikka se sattuu. Onko sulla hunajaa? Se voisi hiukan auttaa kurkkua. Sitä on tytölle käsketty ottaa.
Mut super iso hali sulle ja paljon paljon paranemisia.
Paljon parantavia ajatuksia lähetän sulle AK 🌻🙂🌻
Ihan hätkähdin kun luin että olet sairaana. En ole nyt muutamaan päivään ehtinyt käydä täällä sivuilla.
Jokainen päivä on eteenpäin, kuuri kohta tehoaa ja olosi kohenee. Paranemista ja voimaa sulle 🙂👍🙂🌻
Vielä isompi paranemis-hali (kuin edellinen)!☺️❤️
Jardin Prive☺️❤️
Saloka☺️❤️☺️ Olet kultainen! Minäkin kerran ajattelin, kun kirjoitit, että sinulla ei ole rahaa ja jotain piti apteekista, mitä minulla oli kaapissa käyttämättömänä silloin, että jos mahdollista niin olisin lähettänyt sen sinulle🙂 Ja sitten olen monta kertaa ajatellut, että jos asuisimme lähekkäin niin tulisin sinun luo siivoamaan ja sen sellaista. Onhan minulla nyt se päivystyspakkaus V-Peniä ja maanantaina saan kyllä sitten vaikka sossusta maksarin, että saan sen kuurin apteekista.
--🙂🌻--
Aika tujua tavaraa ne penissiliinit ja päälle särkylääkkeet niin alkoi hetkeksi nupissa heittää ja lähes 39 kohonnut kuumekin kait teki osansa. Nyt taas hikoiluttaa, kun kuume laskee. Inhoan Burana-hikeä. Se haisee, kuin kissan kusi. Mies toi läppärin tänne sänkyyn minulle hetkeksi. Sen verran sain kurkkua puudutettua lääkkeillä, että yritän nyt nauttia paljon nesteitä, vettä ja keltaista jaffaa. Saa nähdä missä vaiheessa alkaa penissilliistä ruikkupaska lentämään..
Vaikka se onkin turhaa niin mietin koko ajan, että mistä ja KUKA on tartuttanut minuun tämän? Angiina minulla on viimeksi ollut kymmenen vuotta sitten kerran elämässäni. Ja nyt..tosin eihän nieluviljelyn tuloksia saa kuin vasta ma, mutta hoitsu sanoi, että näyttää kyllä vahvasti Angiinalle. Olis nyt sitten bakteerisellainen, että tuo V-Pen tepsii siihen. Kiva jos se on joku virusjuttu, johon ei ole lääkettä..Mutta siis, mietin mahdollista tartuttajaa.
Siellä käymälläni kirppiksellähän pyörii tosi paljon porukkaa ja kaikki penkovat samoja tavaroita ja siellä puhutaan naamat lähekkäin jne. Tai sitten ne miehen omaiset. Epäilen varsinkin sitä pikkumuksua, joka on tarhassa..sieltähän leviää kaikki paskat ja ne kaks likkaa on kouluissa. No joo, turhaa ja vainoharhaista.
Lähetin jo äidille viestin, että taidan taas kyllästyä tähän maalliseen elämään ja varsinkin omaan, arvaamattomaan ruhoon, joka AINA taikoo jotain "kivoja" ylläreitä. Juuri aina kun alan luottamaan siihen niin se tekee jonkun tenän. Juuri kun yksi päivä äidille vuodatin innoissani, että ilmeisesti minulla ei olekaan sitä neuropatiaa jaloissa (tai se on parantunut sytojen jäljiltä ja lihakset olleet heikot vahvistuneet) kun nykyään minulla ei ole enää ongelmia jalkojeni kanssa, mikä on suuri asia. No, en minä nyt mitään kymmenen km lenkkiä jaksa lähteä tekemään, mutta voin elää normaalia elämää. Niin juuri kun sain tämän sanottua niin tuli Angiina. Kun yhdestä vaivasta pääsee niin lisää pukkaa..
Sanoin äidille, että sama olis mennä henkimaailmaan. Taas näitä minulle tyypillisiä pölinöitä, mutta varsinkin aina sairaana alan ikäänkuin irtaantua tästä maailmasta ja elää ajatuksin enemmän siellä toisessa. Kait se on joku mielen suojakonsti
Surffaan nyt vähän aikaa netissä ja pistän sitten taas pötkölleen. Ei tässä mikään urheilijanolo ole sentään..
Palataan🙂🌻
Voi sinua! Toivottavasti paranet pian!
Ihanat, kun jaksatte tsempata😍
Eilen tosiaan aloitettu lääkitys, mutta eihän se heti paranna. Netistä luin, että voi mennä montakin päivää. Ja sehän selviää huomenna nieluviljelyn tuloksesta onko tämä bakteeri vai virus-angiina. Toivottavasti ei ole virus, koska silloinhan siihen ei mitkään lääkkeet auta. Kohonnut crp kyllä viittaisi bakteeriin, mutta tiedä nyt aina noista. Olkoot mikä on niin alkaisi nyt paranemaan.
Haisen ihan kuselle. Siis hiki haisee. Penissiliini ja kuumelääkkeet kait tulee hikoillessa läpi. Olen niin sika, etten jaksa mennä suihkuun, eikä kannatakaan, koska hikoilen heti uudestaan. No olen minä tietty pikkupesuja tehnyt. Hiukset on paskaiset, hikiset, vaatteet haisee tunkalle, ou jee. Mies saa minua haistella. Miehestä puheen ollen meinasin jo eilen saada raivarin ja olisin huutanut jos kipeällä kurkulla olisin pystynyt. Onko mies niin hölmö, että kuvittelee minun tässä kunnossa tekevän kotiöitä? Astiakone oli aamulla täynnä likaisia astioita ja kun kysyin miksi helv sitä ei eilen ole pistetty käyntiin niin mies siihen virkkomaan, että luuli minun laittavan. Hah! Kyllä nuo miehet on joskus...no, se astiakone on yleensä minun hommia, mutta nyt..pikkuisen apua pyytäisin, kitooooosssss! Mies ei tajua, että se voisi omatoimisesti tehdä kotitöitä, kun minä olen kipeä. mutta ei..kaikki jää tekemättä ja minä en todellakaan ala sanomaan jos ei itse tajua, antaa olla kaiken sitten levällään. Kotonaan aikanaan äiti tehnyt kaiken ja miehet vaan mällänneet menemään, että se siitä. Kyllä mies sitten tekee jos minä ensin aloitan, mutta ei koskaan yksin ja oma-aloitteisesti. Ärsyttävää!!!!😠
No, ei tässä muuta. Menen vähän pikkupesulle ja sen jälkeen taas sängylle makaamaan. Kait tää tästä, joskus....🙂🌻
Istun makkarin sängyllä läppäri sylissä ja tuijotan välillä ikkunasta ulos pimeää, sateista maisemaa.
Juuri nyt tuntuu, että mikään tässä elämässä ei toimi. Ei toimi itse, oma kroppa. Koko ajan p.a ja kaikkea pitäisi hankkia. Huomennakin pitäisi keksiä jostain rahaa ruokaan ja lääkkeisiin. Ja jaksaa lähteä niitä hankkimaan. En tajua miten se edes on mahdollista.
En jaksa edes ajatella mitään. Taidan laittaa maate.
Kait ne asiat jotenkin järjestyy.