Viime yönä en nähnyt painajaisia. Nukuin, kuin tukki varmaan pamien vuoksi.

Nyt aamusta ei niinkään ahdista. Loppupäivästä en tiedä. Taustavalo kiitos paljon tsempistä. Joo, luulen kyllä, että tuo yhtäkkiä tullut pimeys ja hämäryys hämää mieltä ja saa kuitenkin vähän vajaakierroksille, vaikka muuten syksystä tykkääkin. Mutta tuollainen synkkä ilma, mikä nyt ollut niin siitä vähän vaikea repiä mitään riemua.

Eiköhän se tässä mene eteenpäin jolkotellessa. Eilisen karkkipussin jämät lahjoitin miehelle, syökööt itse tuomansa karkit🙂 Jäätelö on pakastimessa ja saa siellä toistaiseksi pysyä. En sitten eilen onneksi sen vajaan karkkipussi lisäksi sortunut muuta ahmimaan.

Kyllä tämä kait jotain "syysahdistusta" taitaa olla, en sano masennus, kun en kuitenkaan masentuneeksi tunne itseäni, enemmän alkaa sitten ahdistamaan jos jotain. Kun tietää, että pitkä pimeä aika kuukaustolkulla on edessä pakkasineen niin se vähän mietityttää.

Mieskin huokailee sohvalla istuen. Sanoin, että voi mennä vaikka ajelulle tai metsään jos ei jaksa olla sisällä. No, ei mene ilman minua koskaan melkein minnekään. Vähän korpeaa se, kun haluaisin olla edes hetken yksin ja omassa rauhassa ja laitella yksin huushollia, ettei koko ajan olisi toinen siinä vieressä, kun on aika pieni tämä asuntokin niin tuntuu, ettei koskaan ole mitään omaa rauhaa.

Minä en halua nyt lähteä tuonne kylmään ja hämärään, ei innosta ja metsäkin on litimärkä. Katsellaan sitten viikolla niitä ulkoiluja jos tulee parempaa ilmaa.

Sunnuntaita Kaikille Lukijoille/Tukijoille🙂🌻

Taikatalvi☺️❤️

Kirjoituksesi kosketti minua. Sanoit, että pelkäät syövän levinneen ym. Onko sinulla siis olemassa oleva tauti vai pelkäätkö muuten vain, että sinulla olisi sellainen?

Minusta oli hyvin kirjoitettu tuo, että itse piru kyytimiehenä..itsekin olen usein miettinyt, että mikä piru minun elämässä vaanii, olkapäällä jatkuvasti jos ei sitä vastaan taistele kaikin voimin, siltä ainakin tuntuu. Niin paljon on vastoinkäymistä siunaantunut ihan lapsuudesta saakka, ettei uskoisi yhdelle ihmiselle niin paljon edes voivan.

Jos sinulla on syöpä niin oletko saanut siihen jo hoitoja vai missä vaihessa menet sen kanssa? Se on kertakaikkiaan rankka ja elämän mullistava asia, sellainen tauti. Siinä väkisin muuttuu kaikki. Ymmärrän ajatuksesi lapsesi asemasta, minulla ei ole lapsia ja melkein voin sanoa, että onneksi ei ole. Kun ei koskaan tiedä kauanko täällä vielä potkitaan niin ei sellaiseen epävarmuuteen voi lapsia enää tehdä, tällä iällä.

Joinakin päivinä luotan elämään ja melkein unohdan ikävät. Sitten ne taas palaavat mieleen ja läsnä oikein rytinällä. Tuntuu, että kuolemaa tässä tehdään ja kaikki on kuilun partaalla. Alkaa jopa IM pyöriä mielessä, vaikkakaan ei niin voimakkaasti kuin aikaisemmin. Mutta sellaisia hetkellisiä päähänpistoja. Koitan rukoilla ja elää päivän kerrallaan. Muutahan ei oikein voi.

Ikävä, että miehesi juo. En ihmettele, että olet väsynyt. Sellaisen katseleminen vie voimat. Ja se juominen tuo niin paljon niitä muita "oheisilmiöitä". Valehtelua, piittaamattomuutta, itsekkyyttä, pettämistä ym. Tiedän nämä kuviot edellisestä suhteestani, joka päättyi exän juomiseen ja sekoiluihin.

Taikatalvi, kirjoittele tänne jos jaksat, enemmän tilanteestasi. Minä ainakin haluaisin kuulla lisää ajatuksiasi. Voimahali sinulle🌻🙂🌻

Taikatalvi, anteeksi en huomannutkaan, että sinullahan olikin jo oma ketju aloitettuna tuohon alemmas, jossa kerroitkin enemmän tilanteestasi. Luin sen pikaisesti, mutta meinaan lukea vielä paremmin ajan kanssa. Minullahan oli lymfooma eli imusolmukesyöpä, tarkemmin Hodgkinin tauti. Tai oli ja oli, hoidot sain ja puhtaat paperit, mutta mielessä se taitaa kasvaa vieläkin, kun ajoittain tuntuu, ettei se minusta ole mihinkään lähtenyt. Onhan noita vuosikontrolleja vielä monta vuotta edessä ja 4 kk välein lääkärissä käynti syöpiksellä. Ja oikeat terveen paperithan saa vasta 5 puhtaan vuoden jälkeen. Tuntuu utopistiselle ajatella, että enää täällä potkisi edes viiden vuoden jälkeen, mutta Herra tietää? Ja inhottavaa, että koko syöpä-aihe on taas alkanut mielessä kummitella, kun tässä välissä en sitä melkein edes muistanut. Mutta tavallaan kyllä ihan hyvä aina välillä siitä jotain puhua, kirjoittaa ja purkaa asiaa mielestään..mutta mitään oikeasti hyvää ei siinä asiassa ole, enkä voi sanoa koko kokemuksen minua mitenkään autuaaksi tehneen, kuten jotkut potilaat julistavat. Paskat! Kyllä antaisin pois koko asian vaikka heti, eikä ikävä tulisi!

----------------------

Sänky on meuhattu (ei seksillä vaan siivouksella, yllättäen). Kaikki irtonainen on pesussa ja pyykkikone hurraa. Petari, tyynyt ja peitot on parvekkeella raikastumassa. Koko höskä imuroitiin. Päätin jo eilen tehdä sen urakan tänään.

Mies on hiljaisella tuulella. Ei siitä ota selvää, mikä sitä hiljaisena pitää. Luulen, että kivut ja toteutumaton autohanke, josta tuli pettymys. Mutta varmaan eniten selkäkipu. Yritän antaa hänen olla rauhassa ja elää tässä sivussa omaa elämääni, vaikka taas eilen illalla ja tänään on mieleen hiipinyt, että vähissä on taas meillä halaukset, puhumattakaan mistään muusta..Mutta sille "muulle" on kyllä paljon esteitä, miehen puolelta. Selkävika, potenssiongelmat, ja eräs muu juttu ala-päässä, josta en nyt tässä enempää selosta, se tulee ja menee aina välillä ja tietysti sen Lyrican tuoma iso vatsa, joka haittaa myös naimista (anteeksi vain suora kielenkäyttö, mutta kait me kaikki aika aikuisia ollaan?) Netistä luin, että Lyrica vie mieheltä kyvyt ja niin tuntuu olevan. Minulle seksi ei ole edes se kymmeneksi tärkein asia suhteessa vaan enemmän yhdessäolo, turvallisuus ym. Seksiä on elämässäni ollut jo aivan riittämiin, joten en sitä niin kaipaa, mutta se hellyys, se läheisyys..taas sitä alan kaipaamaan. Haluaisin vain, että minua silitettäisiin hellästi ja saisin kirjaimellisesti tuntea olevani rakastettu juuri sellaisena kuin olen.

Nämä nyt ovat tällaisia ihmisen pieniä, suuria haaveita ja tarpeita. Koskaan ne eivät tunnu ihan toteutuvan. Mutta eipä silti, en minä kokenut mitään hellyyttä lapsuudessakaan ja sieltä varmaan jäänytkin tarve olla hellimisen kohteena. Exä oli ainoa, joka helli minua ennen kuin muuttui kuspääksi. Sen koommin en ole sitä laatua kokenut. Se vähän joskus v-tuttaa, mutta ilmankin toki oppii elämään.

Olisi ihana maata jossain pehmeällä patjalla ja kaikki te Tukinettiläiset silittäisitte minua ja kertoisitte, kuinka ihana ja hyvä ihminen olen🙂 Hah, no toivottavasti jokainen tajusi sen olevan vitsi ja kyllähän te tavallaan "silitättekin" minua sisältä käsin, kun tsemppaatte☺️❤️

Täytyy varmaan mennä sänky mälväämään loppuun ja sitten keksiä taas jotain muuta. En taas osaa olla paikoillani ollenkaan, ahdistusta?!

Sänky tuli siivottua niin hyvin kuin sen pystyy. Nyt on puhtaat ja tuuletetut kaikki siellä imuroitujen runkopatjojen ja petareiden päällä.

Muutoin on päivä mennyt vähän omia menojaan. Ulkona koko päivän pimeää ja synkkää ja kuulema kylmä. Mies käynyt pihalla. Minä en ole nokkaani ulos laittanut. Ei ole edes huvittanut.

Välillä meinas taas ahdistus iskeä, mutta yrittänyt ohittaa sen. Päätä hieman särkee. Ja kumma kyllä, tekee mieli suklaata ja sipsejä, hah. No, niitä ei onneksi täällä ole, eikä tule. en tottavie meinaa luopua dieetistäni. Ruoaksi meni jauhelihasienikastiketta ja kesäkurpitsaa. Oli tosi hyvää. Mutta annoskoot pidän pieninä.

Minulla on kait, kuten Arallakin taipumusta ahdistuneena jonkinlaiseen pakko-ajatteluun siitä asiasta, mikä milloinkin ahdistaa. Nyt en voi muuta kuin melkein koko ajan ajatella sitä ahdistukseni aiheuttavaa asiaa. Olen aina ollut sellainen. Jos joku alkaa ahdistamaan niin mietin sitä melkein 24/7. Se on kauheaa ja siksi aikanaan jäin koukkuun rauhoittaviin, koska se oli ainoa keino hallita ahdistustani. Ilman niitä aika varmasti olisin tehnyt IM ja tämän sanon ihan tosissaan. Muistaakseni lausunnossa, jonka entisen paikkakuntani psykiatri kirjoitti oltuani lähes 2kk siellä psyk.osastolla (pakkohoidossa) niin siinä lausunnossa luki jotain "pakkoneuroosista", mutta minulla ei ole enää sitä paperia, enkä muista, että mitä siinä tarkalleen luki, mutta jotain niin, että kovassa stressissä ja ahdistuksessa alan ajattelemaan pakko neuroottisesti milloin mistäkin asiasta. Inhottavaa on kun tuntuu, että niin kauan kuin se asia vaivaa niin se vaivaa sitten koko ajan, ennen kuin jotenkin ratkeaa.

Ja muistelen, että ennenkin juuri syksyisin näitä ahdistus/pakko-ahdistuksia on ollut enemmän, kuin muulloin.

Mutta, suurinpiirtein pidän pääni kylmänä ja olen normaalisti. Tuskin minusta ulospäin huomaa muuta kuin sen, että olen ehkä hieman hiljaisempi ja poissaolevampi kuin tavallisesti.

Nyt vain öllötellään ja odotellaan taas sitä parempaa aikaa🙂🌻

Ainoa, mikä minua tällä hetkellä innostaa on tavaroiden ostaminen. Kauniiden sisustustavaroiden ja vaatteiden ostaminen. Katselen netistä sisustusverkkokauppojen sivuja ja räjähdän kohta, kun ei ole rahaa ostaa mitään vaikka maailma on täynnä kaunista tavaraa. Minä haluan vain ostaa ja ostaa ja ostaa....

Siten tunnen olevani elossa.

Pimeää maanantaita ystävät.
Ulkona on hämärää, vaikka kello on jo kymmenen. Valkeneeko päivä tänään lainkaan?
Minulla on ollut hieman vaikea viikko takana, joten olen pysytellyt hiljaa, vaikka joka päivä olen käynyt lukemassa AK:n kirjoituksia.

Oma mielialani putosi ihan pohjalukemiin viime viikolla kun maanantaina eräs harrastuksen kautta tuttu nainen laittoi facebook päivityksessään hääkuvansa. Oli vihitty viikonloppuna poikaystävänsä kanssa, jonka on tavannut harrastuksemme parissa pari vuotta sitten. Ihanaa tietysti heille, että ovat rakastuneita ja avioituvat, mutta minulle tuli asiasta järkyttävä ahdistus. Ihan tyhmää, mutta mietin vaan omaa tilannettani, että lähes 7 vuoden parisuhteen jälkeen mies ei halunnut avioitua kanssani vaan petti minkä kerkesi ja lopulta koko suhde levisi käsiin mielenterveyteni pettäessä pikkuhiljaa. Tuntuu niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta etten ikinä tapaa ketään sellaista miestä, joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen ja haluaisi avioitua kanssani ja viettää loppuelämänsä rinnallani. ☹️ Näissä syvissä ahdistuksen syövereissä ryvin koko viime viikon.

En jaksanut edes Pojun kanssa hengailla. Jotenkin ärsyttää senkin soittelu. En tykkää puhua sen kanssa puhelimessa, koska kuulostaa niin vähäjärkiseltä jaarittelijalta. Meillä kaikilla ei vaan ole yhtä hyvä ulosanti ja minua alkaa hermostuttaa jos joudun odottamaan mitä toinen luurin päässä sanoo. Viesteissään on hyvinkin terävä ja kasvokkain keskustellessa, mutta puhelimessa siitä ei saa mitään irti. Silti tykkäisi soitella mulle ja minä en jaksa pätkääkään kuunnella. 🙄 Joskus muutenkin tuntuu, että työpäivän jälkeen kaipaisin rauhaa ja hiljaisuutta enkä jaarittelua. Joten ymmärrän AK hyvin, että välillä neliöt tuntuvat liian pieniltä kun haluaisi hetken olla yksin ja toinen on koko ajan paikalla.

Vaihdoin vaakaan patterit. Ei olisi pitänyt. Olen taas lihonnut. Painan nyt 84 kg. Voi luoja kauanko tätä turpoamista jatkuu, vaikka mirtat on lopetettu. Mun vartalo on aivan käsittämättömän mallinen tällä hetkellä. Rasva kerääntyy ihan ihme paikkoihin. Selkään ja vatsaan. Hassuinta on, että vyötärö on melkein ennallaan, mutta alavatsaan on ilmestynyt roikkuva läskimakkara. Todellakin se roikkuu!!! Olen tullut siihen tulokseen, ettei tämä tila voi olla normaali. Nämä lääkkeet on jotenkin sekoittaneet oman aineenvaihduntani ja hormonitoimintani. Olen jopa alkanut epäillä kilpirauhasen vajaatoimintaa. Hiukset tippuu ja paino nousee hallitsemattomasti, vaikka tanssin ja treenaan 2-3 tuntia päivässä. Taidan varata ajan lääkärille.

Kaipa tämä viikko tästä lähtee käyntiin. Toivottavasti paremmin kuin edellinen.

Mietin tässä, kehtaisiko jo laittaa tuikut palamaan parvekkeelle. Ehkä otan riskin ja meen kohta laittamaan. Sisälle en kynttilöitä laita palamaan...

Saloka, Aivan hyvin voi tuikut laittaa. Ilman muuta. Nythän on jo täysi syksy ja pimeää. Minä alan ihan näinä päivinä asentamaan lyhdyt parvekkeelle ja sisälläkin alan pikkuhiljaa virittelemään tulia🙂👍

Amassados, Sitä on siis ollut ilmassa. Alakuloa meinaan. Tuntuu olevan monellakin meistä ollut. Ehkä pimeät siis hieman vaikuttavat, muun ohella. Itse huomaan, että tarkkana saa olla ja mieluisaa tekemistä itselleen kehitellä, ettei ala vajoamaan, vaikka tilanne ei yhtä traaginen olekaan, kuin viime syksynä, kun näihin aikoihin olin muistaakseni jo siellä Pönttölässä ja olin vakuuttunut, että katoan tästä maailmasta. Siihen nähden asiat ovat edistyneet positiiviseen suuntaan paljonkin, mutta mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi jos on ikänsä ollut tunteiltaan epävakaa niin jo pelkkä pimeys voi alkaa horjuttamaan mielialaa saatika jos siinä jotain muuta tekijää vielä lisänä. Itse luin eilen erään naisen kirjoittaman kertomuksen elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa ja välilä oli oikein mietittävä, että onko se minun kirjoittama teksti? Siis kaikki täsmäsi. Meillähän on suvussa kaksisuuntaista. Minulla on tähän asti vain arvottu, että olenko epävakaa pers.häiriöinen vaiko kaksisuuntainen vai molempia, niinkin voi olla. Naisen kertomus passasi kyllä yhtä hyvin myös epävakaaseen ja siinä sanottiinkin, että usein on vaikea erottaa epävakaata ja kaksisuuntaista. Minulle aivan sama kumpi olen, miellän olevani enemmän epävakaa. Mutta siis perintötaipumusta kaksariin kyllä löytyy vahvasti..

tuosta naimisiinmenosta..Exän kanssa, jonka kanssa olin yhdessä ikävuodet 18-31 kihlauduimme puoli vuotta tapaamisen jälkeen. Emme oikeastaan koskaan pitäneet naimisiinmenoa tärkeänä, emmekä halunneet häitä. Minä varsinkaan. Elimme avoliitossa ja yhdessähän asuimme jo hyvin pian tapaamisemme jälkeen. Jossain vaiheessa ennen kolmeakymppiä minulle tuli joku ihme romantiikkavaihe päälle ja leikkelin lehdistä kauniita kuvia häihin ja hääpareihin liittyen. Muistan vieläkin, kuinka säästin lehden, jossa oli monen sivun juttu ihanilla kuvilla silloin naimisiin menneistä Mikko Leppilammesta ja Emiliasta. Mutta..oikeastaan en haaveillut häistä exäni kanssa vaan oli joku epämääräinen halu tavata joku vielä "oikeampi", joku satujen prinssi tms. Lapsellisia ajatuksia. Kun sitten 31 vuotiaana ja eronneena istuin lamaantuneena yksin yksiössäni niin ajattelin masentuneena, että en siis koskaan enää tapaa ketään kenen kanssa olla, mennä naimisiin ja tehdä ehkä lapsia. Silloin ajatus oli viiltävä. Tunsin itseni epäonnistuneeksi. Muistan, että sanoin silloiselle parhaalle ystävättärelleni, että jos vielä joskus alan jonkun hyvän miehen kanssa niin mahdollisimman nopeasti naimisiin ja lapsia kehiin, että saa sen miehen sillä "varmistettua", hah..no lapsellisia ajatuksia nuokin ja eromasennuksen aiheuttamia.

Naimisiin en ehkä mene koskaan. Olen nyt siis 36v enkä vieläkään ole naimisissa virallisesti. Olemme nyxän kanssa olleet yhdessä pian 5 vuotta. Alkuun minä halusin kihlautua ja unelmoin, että se tapahtuisi perinteisin menoin ja juhannuksena. Nimenomaan juhannuksena ja tietysti naimisiin sitten säällisen ajan päästä kihlauksesta. No, aina tuli jotain estettä (yleensä rahallista) että ei edes ollut vara ostaa sormuksia ym. Olin kuitenkin tyytyväinen elämäämme niin, olimme niin rakastuneita. Sitten minä sairastuin vakavasti ja siinä ei enää jaksanut ajatella muuta kuin että jäisi henkiin. Rankkojen hoitojen loputtua keväällä 2013 mies yllätti minut ja kosi minua. Tietysti vastasin kyynelsilmin, että KYLLÄ. Kihlasormuksen hän laittoi sormeeni samantien. Olimme jo aiemmin päättäneet, että menemme naimisiin maistraatissa ja sen jälkeen lähdemme häämatkalle. Kirkkohäitä ei halua kumpikaan. No, mies oli jo varannut maistraattiin ajan vihkimistä varten. Sitten minä "pimahdin". Iski joku rimakauhu ja tuntui, että asiat etenee liian vauhdilla (ottakaa huomioon, että olin edelleen suuren ahdistuksen, masennuksen ja kuolemanpelon vallassa) ja ajattelin, että en halua peruukki päässä (hiukset olivat silloin vasta siilitukka hoitojen jälijiltä) naimisiin mennä ja muutenkin vieläkin aivan sairaan näköisenä ja hermorauniona. Mies olisi kovasti halunnut mennä silloin. Minun toiveesta vihkiminen silloin peruttiin ja päätettiin toteuttaa parempana ajankohtana. No, sitä ei ole tullut vieläkään..Mies ei enää asiasta puhu, mutta on antanut ymmärtää, että on loukkaantunut siitä, että emme silloin menneet naimisiin. Ymmärrän sen, mutta ymmärrän myös omaa tilannettani silloin..minulla ei ole mitään hinkua mennä naimisiin vaan kihlat riittävät. Kuitenkaan tavallaan ei ole mitään vastaankaan, en osaa oikein itsekään tietää mitä ajattelen. Asia vain on nyt unohdettu jonnekin. Pikkuhiljaa nyt kun olen päässyt henkisesti elämään paremmin kiinni niin joskus huomaan miettiväni meidän häitä..jos mies nyt enää sitten haluaa mennä. Huh, monimutkaista..Olen kuitenkin senkin jo hyväksynyt, että en ehkä koskaan tule tekemään/saamaan lapsia, enkä menemään naimisiin. Ei se kauhealle ajatukselle tunnu. Mutta kukapa sitä koskaan tietää, kun ajatukset muuttuvat ne saattavat sitten muuttua niin silmänräpäyksessä🙂

Kuule, sanon, että voi v'ttu sitä Mirtaa. Täsmälleen kuten kuvailit on minullekin käynyt. Ajattele, Mirta lopetettu pian vuosi sitten ja vieläkin ne sen aikana tulleet läskit ovat olemassa. Ja juuri nimenomaan minullekin kertynyt ihme paikkoihin mihin ei ennen tullut eli juuri mahaan ja sinne alamahaan sellainen inhottava "pussukka", joka on oikeasti oksettavan näköinen!!!!! Sitten, käsivarsiin (Allit) siis voi perk...ei ole ennen sellaisiakaan tullut! Ja ne reidet, ne reidet..löysää taikinaa ja sellua..ja kaikki Mirtan jälkeen ja tuntuu aivan mahdottomalle saada niitä pois, millään. Pitäisi kait rasvaimuun mennä. Ennen lihoessa lihoin tasaisesti, enkä koskaan vatsasta ja vyötärö on minullakin ollut aina ja on vieläkin samanlaisena, mutta selän puolella makkarat (tosin pienet) ja se mahapussukka ja jonkinlaista pulleutta kertynyt myös häpykukkulan päälle, mitä ei ennen ollut, ällöttävää! Rinnat myös kasvaneet paljon, eivätkä pienene laihduttamalla, joten olisko Mirta jotenkin muuttanut hormonitoimintaa? Itse kyllä myös epäilen kilpparia. Minulla ollut ennenkin kr-häiriötä ja ehkä Mirta (ja se asumamme homeasunto) yhdessä ovat voineet häiritä kilpparin tomintaa. Minullahan pitkään ja varsinkin siellä homeasunnossa lähti tukkaa päästä niin, että hiukset ohenivat ja nyt vasta alkaneet hieman vahvistua..ja se kamala lihominen ja turvotus, väsymys ym. Mutta, en ota selvää mikä on mitäkin. Sen vain olen lukenut, että useat mielialalääkkeet saattavat aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa..myös minun 2 vuotta popsimani rauhoittavat, puhumattakaan solumyrkyt ja sädetykset, sekä rajut lääkitykset, mitä sain sairauteni aikana..On siinä ollut rasitusta kerrakseen. Sinun kannattaisi ehkä tarkistuttaa kilppariarvot. Niin minunkin..mutta pistän vielä toivoni nyt kun olen edes vähän alkanut hoikkenemaan, että jospa se ei olisikaan kilppari, en jaksaisi millään mennä sen vuoksi lääkäriin, kun on tuota lääkärirallia ollut niin riittämiin. Hirveää, kun tuntee, ettei ole "omassa" kehossaan vaan jossain häiriintyneessä läskivuoressa, jota ei enää hallitse, vaikka mitä tekisi. Sen olen huomannut, että minun pitää olla melkein syömättä, että laihdun edes vähän. Jopa normaalilla syömisellä ja suositelluilla kalorimäärillä lihon ja silloinkin kun harrastan liikuntaa. Niin raivostuttavaa..tuntuu, ettei uskalla syödä enää mitään. Eilen katsoin kuviani muutaman vuoden takaa, kun kaikki oli vielä "hyvin" ja kuinka näytinkään lähes laihalle/hyvin hoikalle ja olinhan minä..20kg laihempi, kuin nyt. Olin itse asiassa tosi hyvän näköinen. Siinäpä kimmoketta taas dieetin jatkamiseen. Haluan olla joku päivä samanpainoinen kuin silloin eli korkeintaan 60kg. Olen siis 164cm. Nyt paino jumittaa siinä 78-79kg vaikka olen dieetillä, enkä syö paljon mitään. Lähtöpaino oli lähes 82kg eli enpä ole paljoa laihtunut, vaikka tosiaan melkein syömättä..ennen vanhaan olisin laihtunut näillä syömisillä jo muutamassa viikossa 10-15kg, että kyllä se Mirta jotain elimistössä muutti ja onhan tästä kuullut muualtakin.

Nyt kävi sellainen juttu, että minun rintaliivistä poksahti kaarituki ulos ja se pistää niin maa penteleesti minun tissiä. Valitettavasti piti kertoa tästä päivästä vaikka mitä, mutta en pysty kun pitää alkaa värkkäämään noitten liivien kanssa..no voin sanoa, että ahdistus on toistaiseksi onneksi hellittänyt ja tänään on ollut erittäin vauhdikas ja mukava päivä heti aamusta alkaen liikenteessä kaupoissa, kirppiksillä ym. ja mukavia löytöjä tehnyt, kun on ostohimo valloillaan (taas) ja huomenna sama jatkuu..🙂 Still Alive ja jatkan rapsaa huomenna! Tissiin sattuu..aaauuuuhhhhhhh!!!!!!

😎🙂👍

Kirjoitan nyt vähän jatkoa, kun sain tuon rintaliivi-asian hoitoon. Hupaisaa, että eilen kävin viimeksi pika pyrähdyksen Seppälässä ja minulle tuli hyvin vahva tunne, että uudet liivit on kertakaikkiaan pakko ostaa. No, en ostanut..ja tässä tulos. Kaarituki siis paukahti ja huomenna on mentävä ostamaan uudet. Hävettää, että naisena en ole asiaa hoitanut jo aiemmin vaan vanhat, venyneet lätkät päällä vain sinnitellyt. No, kesällähän kävin useammassa paikassa sovittamassa, mutta silloin olin niin läski, että en löytänyt esim. Seppälästä mitään. Seppälän koot ihmeen pieniä, vaikka olisi esim. kuppikoko C-DD niin nekin on kuin jotain teinien liivejä. Liiviliikkeeseen ei ole vara mennä. Saa nähdä miten akan huomenna käy, nyt ei voi enää luistaa..heh, heh.

Siis tänään on ahdistus ollut onneksi taas poissa ja päivä oli mukava ja tapahtumallinen. Aamukahvien jälkeen meikit naamaan ja aika rohkea asu oli tänään päällä. Minun mittapuulla siis rohkea..Eli niittikoristeiset reisisaappaat, tiukat farkut, musta pitsipusero ja tyköistuva nahkarotsi. Kullanvärinen iso laukku. Isot, riippuvat korvikset, tukka vähän pörröllään jne. En tiedä miten sekosin, että nuo laitoin. Olen jo pitkään vienyt tyyliäni naisellisemman rohkeammaksi. Olen vihdoinkin päättänyt, että en ala enää 36-vuotiaana estoilemaan mitään vaan nyt jos koskaan näytän ihan sille, kuin minua huvittaa. Jos en ole varma sopiiko joku vaate minulle niin mottoni on, että jos haluan sen laittaa niin pistetään se sopimaan!!! Ja pian huomaakin, että kas, tämähän sopii minulle ihan hyvin. Mielestäni en silti näytä mitenkään suttuiselle tai h......e vaikka olisi rohkea tyyli ja enemmän meikkiä, irtoripset, koruja, huiveja ym. Olen kyllä saanut muutamia kehuja tyylistäni ja ainakin miehet ovat huomanneet paremmin, heh. Kuitenkin tiedän, että välillä tulee niitä päiviä, että mieluummin painun keskelle metsää retkelle ilman meikkiä ja eräkamppeet päällä tai löhöän kotona collareissa ja villasukissa ilman meikkiä ja tukka paskaisena..fiiliksen mukaan, milloin mitäkin. Mukavaa on kuitenkin se, että en ole enää pitkään aikaan tuntenut itseäni rumaksi, kuten meni välillä pitkän aikaa. Tottakait hetkellisiä huonoja päiviä, mutta niitähän on kaikilla. Mutta sellainen järjetön inho peiliin katsoessa on nyt poissa. Puhun nyt siis naamasta ja hiuksista ja vartalon ylä-osasta, vatsa, peppu, reidet ja muut nyt on ihan yhtä inhottavat, kuin ennenkin..mutta pahinta oli se oman naaman inhoaminen niin että joskus itki kun katsoi peiliin..no, possunaama on poissa.

Löysin tänään kirppikseltä vaatteita ja astioita. Toiselta kirppikseltä erään ihanan turkisliivin ja koruja. Käytiin kirjastossa ja ruokakaupassa ja vaikka missä, useammassa paikassa ja ajeltiin pitkin kaupunkia. Huomenna taas asioille ja liikkeelle..loppuviikko varmaan menee joka aamuisen kirppiksen jälkeen enemmän luonnon parissa jos ilmat sallivat. On metsä nyt ahdistuksissa jäänyt vähän vähemmälle..

🌻🙂🌻

Laitoin ne kynttilät. Tuli jotenkin haikee fiilis kun katoin niitä peilin kautta. Mieleen tuli isän rakas kuollut koira (2 v. sitten). Hänen kanssa polttelimme kynttilöitä. Muutenkin on nyt haikee fiilis. Haluaisin niin mennä tuonelaan, että tapaan siellä kaikki menetetyt ihmiset. Tuntuu että olen täällä yksin va. Ykin isossa karussa elämässä.

Anteeksi haikee fiilikseni ja viestini. Taidan mennä hakemaan uuden mukillisen teetä. Taidan jua itteni täyteen teetä, ni ku eilen join 2 litraa teetä. Samalla saa aineenvaihdunnan käyntiin. Laskut onneks sain maksettua ja jäi jopa 40 e rahaakin jäljelle. Onneksi muutaman päivän päästä tulee hiukan rahaa, mut niillä on selvittävä loppu kuuhun sitten. Tyttö tarvis kenkii ja jotain muutakin. Mä tarviin kenkii ja takin. Yritän pärjätä tolla collaritakilla mahdollisimman pitkään. Hiukan oli kylmä tänään kävellä labraan, mut tarvii ma laittaa pitkähihainen alle, ni pärjää.

Voimia ja iso puristus (hali) sinulle.

Moi. Mä olen niin väsyny. Ahdistunu. Itkunen ja loppu☹️ sain rivatrilliä... En tykänny. Tekis mieli vaan itkee ja hakata itteensä. Tsemppii kaikille alkaneeseen syksyyn. Toivottavasti saloka saat jostain itselles ja tyttärelles kengät ja takin!!! Kylmä alkaa tosiaan olla. Mä aloin lukee ruumiista irtautumisesta...

Moikkelis koikkelis (joo, väsynyt naurupäivä takana)! Luen tätä ketjua edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, minusta on mukava lukea sinun AK ja muidenkin kuulumisia. Mullla on myös ollut syysankeutta ja surumielisyyttä, mutta eihän jatkuvasti voi ns.päivä paistaakaan? Minä suoritan elämää, käyn töissä, urheilen, olen sosiaalinen kun huvittaa ja synkistelen välillä kotona. Nyt on tällaista. Pidän kyllä itse asiassa pimeydestä, mutta harmaus ahdistaa. Myös keväällä ahdistaa se harmaus ja harmaat illat, ei niinkään valo tai aurinko sinänsä.

Voimia siis matkaanne kohti sydäntalvea 😮 joka menee kuitenkin nopsaan ohi ja sitten ihmetellään kevättä. 🙂🌻

Saloka☺️❤️ Kiitos ja halirutistus, iso hali sinnekin. Ei haittaa ollenkaan jos kirjoittaa synkempääkin. Niinhän ne päivät ovat, joskus harmaita, tyhjiä, alavireisiä ja silloin ajatukset lähtee helposti kulkemaan sinne jonnekin..sinne, missä he ovat, jotka eivät enää täällä ole. Kyllä minäkin useinkin ajattelen mm. Vaariani ja Mummuani, Exääni ja monia eläimiä tosiaan, jotka ovat varsinkin lapsuudessa elämääni ilahduttaneet. Turhina päivinä tuntuu, että sitä on elänyt jo niin värikkään ja tapahtumarikkaan elämän, että voisi jo vaikka "livahtaa" sinne puolen ja nähdä heidät kaikki. Sitä ajattelee, että ei omassa elämässä enää ole oikein mitään tavoitteita ja sen sellaista. Hyvänä päivänä sitten jaksaa taas haluta elää. Mutta, minulla on aina, koko ikäni ollut mielessä ajatuksia henkimaailmasta, kuolemasta ja kaikesta sellaisesta. Pohtinut niitä ja ikäänkuin hakenut sitä kautta mielelle pakotietä tästä maailmasta. Äitini kanssa me mietittiin useinkin, kun olin pentu, että millaista siellä toisessa maailmassa on ja luettiin kirjojakin siitä. Vaikeina aikoina äitini joskus masentuneena sanoi, että voisi ihan hyvin mennä sinne. En minä sitä säikähtänyt vaan jotenkin ymmärsin. Juurikin pimeän tulo ja kynttilät varsinkin saa aina minut ajattelemaan kaikkia tuonpuoleisia asioita. Toivoisin kuitenkin saavani ainakin muutamia vuosia vielä elää, mutta jos kuolema tulisi niin tietäisin, että en menetä oikeastaan mitään liian arvokasta täällä..on tämä maailma jo nähty. Minusta sinä kirjoitat aina hyvin tunnelmallisesti noita "synkempiä" ajatuksia ja tykkään lukea niitä, ehkä siksi, että tunnistan ne myös itsessäni. Me kans tänään maksettiin aamulla nettipankilla vuokra ja laskuja ja rahaa jäi n. 70e. 14.p tulee muutama kymppi ja seuraavaksi 22.p takuueläke, että ei tässä pääse rikastumaan. Ne summat menee yhdessä parissa päivässä. Minulla avokadot "mätänee" kulhossa, kun en ole muistanut niitä syödä. Pitää kait tänään tehdä niistä, kesäkurpitsasta ja tonnikalasta joku mössö. Kesäkurpitsaa ja jauhelihaa söin eilen. Avot ja kk:t otin Cittarin euron päiviltä, kun olivat niin halpoja ja siitä asti venyttänyt niitä, pitäisi alkaa ne syömään loppuun. Vaatteita etsin sieltä kirppikseltä nyt aktiivisesti, kun ei ole vara ostaa kaupasta lähes mitään. On niin sairaan kalliita kaikki, kymppitolkulla kappale aina. Kirpparilta ja kierrätyksestä saa osan jopa ilmaiseksi, se vasta on asia mitä arvostan ja olen kiitollinen siitä. Ihan hyvää tavaraa siellä, kun jaksaa vaan käydä aktiivisesti penkomassa.. Kynttilävaloa sinulle pimeisiin iltoihin!

Lillis, onkohan se meihin kaikkiin vähän tämä syksy alkanut vaikuttamaan? Ymmärrän kyllä, että sinulla ne kivutkin (eikä ihme) tekevät joistain päivistä vaikeampia kestää..Kurjaa, että sinulla on huono olo. Itse en ole Rivaa koskaan kokeillut, muita bentsoja kylläkin, kuten kaikki jo tietävätkin. Sehän on kait aika mieto rauhoittava. Minullakin on pitkästä aikaa tullut päiviä, jolloin ahdistus on saanut minut ottamaan diapamia. Uskon, että tämä vuodenaika vaikuttaa asiaan. Niin on aina ollut, vaikka muuten syksy ihan jees, kivempi kuin kesä, mutta ne pimeät, kuitenkin...Voimia ja kirjoittele jos jaksat🙂👍

MarianneM, Usko tai älä, mutta olen viime päivinä ajatellut sinua taisi olla viimeksi tänä aamuna, heh..oisko jotain telepatiaa? Siis ajattelin, että mitäköhän sinulle kuuluu ja olenkin odottanut vähän ja tiennyt, että joku päivä varmasti kerrot kuulumisia🙂 Olen jotenkin luottanut siihen, että sinulla menee ihan hyvin, ettei mitään pahempaa ole. Olet niin selväpäisen oloinen ihminen, ollut koko ajan. Jotenkin sinua lukiessa tulee aina hyvä olla en tiedä mitä se on, olen sanonut siitä ennenkin..Sinusta vaan lähtee jotain hyvää energiaa ja minä intuitiivisena ihmisenä tunnen sen itsessäni. Oli tosi kiva kuulla sinusta ja kuulostaa, että olet yhä ihan valon puolella, kaikillahan meillä niitä hämärämpiäkin päiviä. Olen ehkä salaa odottanut, että ainakin osa "Susijengiä" alkaisi ilmoitella itsestään, kun syksy taas alkaa ja talvi, joulunaika ja se "hirveä" kevät😀 Olen ajatellut Sinua, Samia (paljonkin, että missä hän vaeltelee ja miten voi..) Monangea (valitettavasti minulla on tunne, etten enää saa kuulla hänestä, mutta toivon, että kaikki on ok..) Hämärää, josta kuulinkin joitakin aikoja sitten, mutta muistelen taas häntä ja odotan jos tulisi uusia kuulumisia ja monen monta henkilöä, jotka kirjoittelimme varsinkin viime joulun alla, talvena ja keväänä. Susijengi tervetuloa takaisin, vanhat ja uudet sudet! Kaikkea hyvää sinulle ja HALIT☺️❤️ Kirjoittele taas joku päivä.

🙂🌻---------

Kauhean aktiivinen päivä taas ollut tänään. Nyt vasta istun paikoilleni hetkeksi. Heräsin jo 4 jälkeen ja makoilin sängyssä 5 kunnes nousin ylös ja aloitin aamutoimet. Se tuttu rutiini eli pesut, pukemiset, kahvit, meikkaaminen ja sen sellaiset. Rytmi alkaa jo muistuttamaan aikaa, jolloin menin töihin yhdeksäksi (yksityisyrittäjänä ollessa). Yhdeksäksi siis taas sinne kirppiskeskukseen, sieltähän se päivä nykyään aina alkaa. Aina sieltä tekee löytöjä ja jos rahaa ei ole niin saa jotain ilmaiseksi ottaa ja näkee tuttuja. Muutenkin se rytmittää päivää mukavasti, kun sen jälkeen hoidetaan muut asiat, kuten tänään käytiin Cittarissa ruokaostoksilla. Sen jälkeen kotona lataan pyykkikoneeseen kaikki pestävät kangastavarat ja järkkään muutenkin kaikki ne oikeisiin paikkoihin. Sovitan vaatteet ja mietin mikä menee minnekin kaappiin ym. Tänään vielä sen rupeaman jälkeen nopeasti kahvit nautittuani aloin ja siivosin koko asunnon, imuroin erityisen huolellisesti, sekä myös sohvan kauttaaltaan ja kaikki sohvatyynyt ja peitot tuuletin ulkona. Koko päivä mennyt ensin siellä liikenteessä, sitten siivotessa ja nyt vasta alan laittamaan jotain ruokaa, joka tänään avokadoa, kesäkurpitsaa ja tonnikalaa. Vaaka näyttää taas kilon vähemmän eli 78kg mutta on tässä pari päivää mennytkin melkein syömättä, kun muka ollut niin kiire. yhdessä vaiheessa meinasi taas jo ahdistus vallata mielen, kun erehdyin antamaan sille sijaa mielessäni siis sille ahdistavalle ajatukselle, mutta sain jotenkin sen sitten kuriin ja nyt jatkan taas siitä eteenpäin. Minua aina tähän vuodenaikaan ja seuraavaksi keväällä ahdistaa eniten, milloin mikäkin asia. Siis ahdistun helposti. Sitten se on jotain sellaista ihmettä kuolemanpelkoa tai että elämäni loppuu yhtäkkiä tai kaikkea muuta sellaista traagista kun alkaa mielessä pyöriä..täytyy yrittää vaan pitää pää kasassa ja unohtaa (joo, helppo sanoa).. Äidin kanssa juttelin. Hän lähetti minulle oman kuvansa puhelimeen ja kyllä, hän oli ihan saman näköinen kuin ennenkin, vaikka valittaa että on ihan rupsahtanut ja kauhean näköinen. Hah! Eikä ole vaan kivan näköinen, ja ihan minun äidin näköinen, tyylikäs ikääntyvä ihminen 70v ei voi olla enää mikään parikymppisen näköinen. Nyt kyllä annoin hänelle palautetta, jotta lopettaa välittömästi sen höpöttämisen, kuinka on kauhean näköinen, koska ei kerran ole ja piste. Emme siis ole livenä vähään aikaan nähneet niin siksi lähettelemme kuvia itsestämme toisillemme.

Puuh, pakko alkaa vähän rentoutumaan ja syömään. Onhan tässä jo tänään renattu ympäriinsä ja huushollia meuhattu.

Palataan Ystävät, tosi kivaa kun olitte niin moni tänne kirjoittanut🙂🙂🌻

Harmaan pimeä, viimainen sadepäivä.

Tänään ei oikeastaan mikään ole mennyt erityisen huonosti, mutta ei myös mitään erityisen hyvää. Herätessä jo oli hieman ne ahdistuksen aiheet mielessä ja vaikka näennäisesti olen kaikesta suoriutunut niin joku hyvä fiilis tästä päivästä puuttuu..

Onko se taas tuo pimeys? Kun saa hieman alavireiseksi, vaikka kuinka yrittäisi olla pirteä. Aamulla käyty liikenteessä kirppiksellä (tänään ei sielläkään mitään kivaa..) ja eräs ihminen sai siellä jonkun raivarin ja alkoi meukkaamaan henkilökunnalle, josta tuli myös jotenkin tympeä olo. Alkaako syksy sekoittamaan yleisesti ihmisten mieltä? Mies kävi terkkarissa ja sai lähetteen viikon päästä vatsan ultraan. Se on eräs kontrolli vanhasta asiasta, mutta sillä tavalla vähän jännittävä, että onko siellä kaikki kunnossa?

Jotenkin olen silläkin tavalla neuroottinen, että tarkkailen koko ajan itseäni ja luulottelen, pohdin kaikelaista..ja nyt tuo miehenkin juttu mietityttää. Pelkään, että hän sairastuu otenkin pahemmin ja menehtyy vaikka ja mitä minä sitten tällä elämällä teen? Varmaan muuttaisin äidin luokse, mutta samalla mietin saanko itse olla elossa ja kuinka kauan..?

Tiedän, että ajatukseni ovat nyt vähän negatiivisia, mutta ei voi mitään. Hommailen kuitenkin nyt ihan normaalisti kotihommia ja koitan elää normaalisti. Nuo ajatukset vain tunkevat vähän väliä mieleen ja synkkyys ikkunan takana ei jaksa innostaa.

Ahdistus tuli ja todella tyhjä olo. Tiesin jo aamulla siellä kirppiksellä, kun ahdistuin siitä tunnelmasta, kun se yksi ihminen pimahti ja sitten en löytänyt/saanut mitään kivaa sieltä, että koko päivä on pilalla. Siihen lisäksi vielä kauhea ilma ja se miehen lääkärikäynti, sekä oma nyt ailahtelevampi mieliala..

Yritin tsempata, mutta en jaksanut olla "selvistä päin" vaan otin pari mietoa pamia. Vähän saa ahdistusta katkaistua, ettei ajatukset kelaa samaa rataa. Onneksi on pameja jemmassa. On tosin temestaa ja opamoxiakin (vanhoja varastoja) mutta niihin ei ole tarvetta koskea.

Pikku pöhnässä pöhnin täällä. Tein kasvispyttipannua kaikista jämistä. Smoothieta en ole jaksanut alkaa veivaamaan.

Taidan mennä makoilemaan ja kuuntelemaan musaa, vain valua pois tästä pimeästä päivästä..sitä ensin on tosin vähän vaatteiden järkkäämistä.

😴