Joo..ei tästä mitään tule..tänään. Turha yrittää nyt mitään. Lojun vain tässä, kuin lahna, enkä saa itseäni ylös tai tekemään mitään. Ei sitten. Maataan sitten.. Mulla näköjään jos on takana uneton yö ja jotain sairashäsmäkkää vielä päälle niin ei kannata unelmoida kovin kummoisesta päivästä..en viitsi PAKOLLA pakottaa jos en jaksa. Ehkä keho tietää milloin jaksaa ja milloin ei. Mulla alkoi tekemään mieli ottaa rauhoittavaa. Ihan sellainen tyhmä, turha mieliteko ottaa extrapilleriä keskellä päivää..Olen ottanut jo kokonaisen temestan aamulla ja se saa riittää, kun yöksi joudun kuitenkin ottamaan taas.

Otinkin Para-Tabsin. Ajattelin, jos se veisi sairasoireita vähän pois niin ehkä jaksais tehdä jotain tai mennä vielä tänään käymään jossain (ehkä autoajelulla) myöhemmin. Jos mulla on fyysisestikin huono olo niin mulla tulee selvästi heti halua huumata itseni, etten niin tajuais selvästi sitä huonoa oloa. Olen aivan varma, että jos olisin paremmassa kunnossa tarvisin rauhoittaviakin paljon vähemmän, enkä ehkä jatkuvasti ollenkaan. Hyi, taas tuli mieleen, että olisi IHANA olla ihan kuutamolla. Eikä! Taas tätä..Luulenpa, että mulla on vain mitta niiiiiiiin täynnä fyysistä jaksamattomuutta, että mulla on siitä jo trauma, että ahdistun, enkä kestä sitä ja haluan paeta sitä. Varmaan tyypillistä sellaisilla, jotka sairastavat pitkiä aikoja, jos on kroonisia pahoja kipuja tms. No, mulla ei nyt ole kipuja, mutta fyysistä vetämättömyyttä. Mullahan on vatsainfektio ja infektiot väsyttää, ja tietty on muutenkin vielä huonokuntoinen niistä rankoista hoidoista, mitä sain puoli vuotta. Kaikki tää yhteensä vetää varmaan aika kanttuvei ja mielenkin sekavaksi.

En voi kuunnella nyt edes Eppuja, enkä mitään koskettavia sanoituksia, sillä alkaisin heti vollata, enkä jaksa sitä nyt vaikka se voisi helpottaakin. En ainakaan halua miehelle näyttää itkeväni, kun eilen just romahdin sen nähden. Mies sanoo, että hänelle tulee aina niin paha mieli,kun minä itken ja hän tuntee, ettei voi auttaa oikein mitenkään. Varmasti jos mies itkisi niin menisin aivan hysteeriseksi ja soittaisin jotain kriisiapua tänne kotiin, heh. Ajattelin äsken, että alan vetämään jotain amfetamiinia, että saan virtaa itseeni, no en kait, mutta olisi ihana jos olisi joku aine, jolla sais ihan oikeasti apua ja jaksavuutta.

Mun päivä menee nyt aivan haaveiluksi jos en sitten iltaa myöten tee jotain. Sitähän en vielä tiedä. Mutta tuskinpa mitään kovin kummoista tapahtuu. Ehkä ajelemme Sipooseen, kuten yleensä. Niin, Monange, en asu Sipoossa jos olet saanut sellaisen käsityksen, mutta ihan sen rajalla kuitenkin ja siksi sinne on lyhyt matka hurauttaa. Sipoon maaseutu on kyllä aivan ihana, vähän kuin etelä-ruotsissa. Ylensäkin Itä-Uusimaa on tosi kaunis.

Pitäis taas veivata jotain syötävääkin. En keksi yhtään mitä söisin. Jäätelöä vaan tekis mieli, mutta sitä ei nyt maha kestä. Karjalanpiirakka ja mustikkakeitto sentään toistaiseksi pysynyt sisällä. Jotain aika laimeaa syötävää saisi olla. Jos saisin valita niin vetäisin paneerattuja jättikatkarapuja ja jäätelöä.

Jos olisin entinen, terve ja jaksava oma itseni tiedän mitä olisin tänäänkin tehnyt. Heti aamusta olisin siivonnut. Sitten olisimme lähteneet kauppaan ja ostaneet hyviä ruokia. olisimme syöneet hyvin. Olisimme ajaneet Sipooseen ja olisin poiminut sieltä kukkia maljakkoon keittiön pöydälle ja ehkä leiponut jotain. Sitten olisin lukenut ehkä pinon sisustuslehtiä ja lukenut jotain kirjaa. Illalla olisin käynyt saunassa ja suihkussa ja suunnitellut hyvillä mielin seuraavaa päivää. Eli ei mitään niin ihmeellistä vaan ihan tavallista arkea. En siis tavoittele kuuta taivaalta, enkä kaipaa mitään kovin suureellista.

Just nyt en jaksa muuta, kuin kuunnella Ylen Klassista telkun kautta ja maata tässä tai siis nythän istun sängyssä läppäri sylissä. Seuraavaksi tulee Dvorakin pianojuttu.. Tunnen itseni yllättäin vähän yksinäiseksi tai ehkä se on vain määrittämätöntä ahdistusta. Miksi pitää aina kokoajan ylianalysoida kaikkea??? Jokaista tuntemusta??? Haloo, onks valoo???

Tuli äsken totaalinen romahdus. Istuin tässä ja tajusin yhtäkkiä, kuinka väsynyt olen. Tajusin myös aivan selvästi ja kirkkaasti, että jos tämä väsymys ei mene pois ja jos en saa normaalia oloani pian takaisin en halua enää elää. En kestä kohta pätkääkään tätä oloa enää. Varmaan vaikea ymmärtää kenenkään, mutta en vain jaksa. Olen kaksi vuotta kärsinyt enemmän tai vähemmän. En jaksa enää. En vain jaksa..Äsken, kun tajusin sen niin purskahdin itkuun, mutta nyt en voi edes itkeä rauhassa, kun mies tuli sisälle ulkoa ja en halua heti huolestuttaa sitä. Voi surkeus tätä olotilaa..

Iso halaus täältä, pura sydäntäsi tänne, josko se auttaisi pahimman yli! Tulin katsomaan miten pärjäilet. Varmasti riepoo.. Menisipä kuntosi vähän parempaan ja saisit ne lääkkeet..

Täällä yritän paeta ajatuksiani lukemalla kirjaa..On tosi kuuma. Ei huvita sinne lenkillekään varmaan tänään mennä. Isämmekin tuli paikalle, kysyi, että "miten voit?" En tiennyt mitä sanoa ja alkoi ärsyttää, että tentataan... olen mieluiten itsekseni, enkä myöskään halua näyttää sitä muille ja kuormittaa. Jättäisivätkä minut rauhaan...

Kävimme kääntymässä äitini kanssa kylällä yhden hänen vanhan tutun luona ihan ohikulkumatkalla, olivat juuri hankkineet uuden kissanpennun! Se oli AIVAN ihana 😍 Olen mietiskellyt, että voisin ottaa toisen kissan.. Kun ei tuo ihmisseura tunnu tällä hetkellä yhtä kivalta kun kissojen... Jos tulee vastaan sopiva, niin mitä luultavimmin toteutankin ajatuksen! Katsotaan nyt, rauhassa kuitenkin..

Istun nyt sisällä koneella vaikka ulkona aurinko, ja syön karkkia. Heh... Sellainen olo, että olen kiukutteleva pikkulapsi. Sitä kai tuo vanhempien läsnäolo, vaikkakin jossain näkymättömissä (onneksi) teettää.

Voimia AK. Palataan taas. Olen kyllä linjoilla täältäkin käsin🙂👍

AK, älä vain koe huonoa mieltä siitä, että kirjoitat rehellisesti tuntemuksistasi, sitähän varten tämä paikka on. Ja tosiaan läheisiään ei viitsi koko ajan kuormittaa.. Minusta on kyllä täysin ymmärrettävää, että olosi on jatkuvasti raskas. Kumpa jaksaisit ensi viikkoon ja ne lääkkeet toimisivat ja saisit perusasiat, syömisen ja nukkumisen kuntoon. Toivoa paremmasta sinulla tuntuisi olevan, niinkuin itsekin sanoit, et tavoittele kuuta taivaalta. Ja nuori kuitenkin vielä olet (sanoo 34-v joka itse kärsii ikäkriisistä..;)), terveitä vuosiahan sinulla voi olla vaikka kuinka paljon edessä, ja mukavia kesiä, kun vain pääsisit siihen kuntoon, että jaksaisit kunnolla huolehtia fyysisestäkin terveydestä. Nykyisessä tilanteessasi varmasti väsyttää niin fyysisesti kuin henkisesti.

Epävakaan mielen kanssa eläminen on tosiaan oma taakkansa, mutta senkin kanssa voinee oppia elämään ja sanotaan, että epävakaus tasaantuu iänkin myötä. Jos elämä on muuten tasapainoista- eli on esimerkiksi hyvä ja toimiva parisuhde niin se varmasti auttaa.

Itsarifiiliksistä ja "putoamisesta", minullakin on niin, että haluan kyllä elää, mutta kun on tosi vaikeeta niin se ajatus jotenkin helpottaa, että jos on liian raskasta voi "lähteä". Olen myös huomannut, että kun antaa ajatuksensa syöksyä synkimpiin syvyyksiin niin ei siellä kuitenkaan jaksa kauaa olla, ne fiilikset ja se "tarve rypeä" menevät ohi.

Minulla on ollut tänään epämääräistä pelkoa, en tiedä johtuuko se siitä, että en ole ottanut rauhoittavaa. Ymmärrän kyllä sen, että kun on tuskaisaa niin miksipä ei ottaisi sitä lääkettä, jonka ihan reseptillä on saanut..Ja myönnetäköön, että bentso"pilvessä" on joskus kiva olla. 😳 Alkoholi ei ole mulle sopinut muutamaan vuoteen, tulee kauhea ahdistus ja väsymys krapulassa. Jospa olisin heinäkuun ihan tipaton, ottaa sitten joskus rauhoittavan jos "humalaa" kaipaa. 😳

Tsemppiä iltaasi 🙂🌻

Hei Autiotalon Kuunvalo!

Toivottavasti et loukkaannu tai suutu tästä mitä sanon, mutta oletko miettinyt sitä mahdollisuutta että osa pahasta olostasi johtuisi päivittäisestä bentsojen käytöstä?

Kun rauhoittavia lääkkeitä syö päivittäin pitkän aikaa useamman tabletin päivässä niin ne rupeavat "ylläpitämään" ahdistusta. Lisäksi ne latistavat tunteita, vaikuttavat muistiin ja aiheuttavat väsymystä. Kun tilanne menee tarpeeksi pitkälle niin elämä rupeaa pyörimään pillereiden ympärillä ja mikään muu kuin pilleripöhnässä oleminen ei kiinnosta. Ja tässä vaiheessa riippuvuutta on lähes mahdotonta katkaista yksin.

Minulla on valitettavasti omakohtaista kokemusta asiasta. Kaksi vuotta sitten eräs lääkäri kirjoitti minulle päivittäiseen käyttöön erään vahvan rauhoittavan lääkkeen ja lienee sanomattakin selvää että tällä hetkellä olen riippuvainen kyseisestä lääkkeestä. Olen koettanut päästä lääkkeestä eroon viime vuoden lokakuusta lähtien ja olen saanut tiputettua puolitoista tablettia. Käytän vielä 2,5 tablettia päivittäin. Tilanne on kauhea; lääke ei auta enää lainkaan mutta sen vähentäminen aiheuttaa kauheat vieroitusoireet. Tahtoisin todella paljon eroon kyseisestä lääkkeestä koska se aiheuttaa juurikin noita mainitsemiani oireita; muisti pätkii ja tunne-elämäni on latistunut pahasti. Pelkään että joudun lähtemään vieroitukseen jotta pääsisin eroon noista lopuistakin pillereistä.

Kerroin tämän kaiken siksi että en tahtoisi kenenkään joutuvan samanlaiseen tilanteeseen kuin missä itse olen. Sinulla päivittäistä käyttöä ei taida olla takana niin kauan kuin minulla joten lääkkeiden lopettaminen olisi helpompaa.

Olipa mukava yllätys vilkaista tänne, kun te olitte jaksaneet kirjoittaa minulle. Vaikka muuten olenkin aika synkällä tuulella niin sydäntä lämmitti jälleen teidän "viestit". Tuli niin tympeä olo, että menin vähäksi aikaa makaamaan vierashuoneeseen oikein peiton alle..saatoin nukahtaa vähän aikaa, en ole varma.

Monange, vaikka sinua ahdistaisikin siellä mökillä niin kuulosti silti kivalle, että olet vanhempiesi kanssa siellä "turvassa". Minä kun en ole vanhempieni kanssa sillain tekemisissä olosuhteiden pakosta niin ehkä se siksi kuulosti kivalle. Ja tuo kissajuttu oli mukava🙂

MarianneM, sinä se osaat aina yhtä lohdullisesti kirjoittaa. En minäkään välitä alkoholista. En saa siitä mitään tyydytystä. No, ennen en kyllä välittänyt mistään päihteistä..On totta, että kun antaa itsensä syöksyä ihan pohjamutiin niin ei siellä kauaa jaksa olla, hupaisaa. Sitten sitä alkaa jo luontaisesti nousemaan sieltä "normi-huonolle-tasolle".

Loretta, En todellakaan tykkää huonoa ja kiva, että kerroit omasta kokemuksestasi. Ehkä silläkin on jokin tarkoitus minulle..Kirjoitit järkeviä ja olen kyllä itsekin kauhulla ajatellut, kuinka paljon olen muuttunut entisestä ja mikä osuus tuolla lääkkeellä siihen on..on se pirullista olla koukussa tuollaiseen nappiin. Ei se minullakaan enää auta sillain kuin joskus alkuun siitä oli selvä apu, nyt sitä ottaa vain estääkseen viekkarit, luulenpa, että viimeyön unettomuuskin johtui juurikin siitä, että en ollut ottanut sitä lääkettä..

Oi voi, vatsa on kipeä..se Para-Tabsi ei auttanut hitsin vertaa. Hirveää kitua tällaisena. Paras "lääke" oli, kun tulin vierashuoneesta takaisin makkariin, jossa mies katsoi telkkua. meillä on sellainen hassu tapa, että mies tulee makaamaan pää minun vatsan päällä ja minä silitän hänen päätään. Yleensä nukahtaa siihen sitten. Miehen pää kipeän vatsan päällä tuntui mukavalle. Minunkin pitäisi varmaan hankkia kissa tai pieni koira (oikeastaan haluaisin pienen villakoiran) joka nukkuisi vatsani päällä ja jota saisin silittää..🙂

No, jotain on syötävä, on hiukkasen nälkä, vaikka muuten ei mikään hyvä olo. Enhän ole tänään syönyt, kuin sen yhden karjalanpiirakan ja mustikkakeittoa, ei hyvä ollenkaan😞 Aion syödä vauvanruokaa, se on helppo ja vatsaystävällinen syötävä ja niitä purkkeja on aina mulla kaapissa siltä varalta jos en saa muuta alas..ja olenhan muutenkin taas vajonnut vauvan tasolle mankuessani täällä, heh.

Kyllä minua oikeasti vähän hävettää tänne kirjoittaa, mutta selvästi se on hyödyllistä. Voi tytöt jos joku päivä selviän tästä normaalin kirjoihin niin pidän oikeasti ne juhlat ja kutsun teidät sinne😋

Nyt menen ottamaan sitä vauvansosetta ja toivon, ettei soseet ala lentämään toisesta päästä ja tähän en kyllä viitsi laittaa hymiötä.. Kun saisi edes nukuttua ensi yönä, olen kyllä niin sippi, että kumma jos ei nukuta..

Hyvää iltaa ja Yötä teille Kaikille, palataan taas!

Huomenta! Yö meni mitenkuten. Sammuin taas jo puoli kymmenen ja heräsin kolmen jälkeen eka kerran. Mies jotain hyöri unissaan. Menin vierashuoneeseen nukkumaan. Heräsin viideltä skeidaamaan..sen jälkeen en enää nukkunut. Vatsassa huono olo ja muutenkin kuvottava olo. Pitäisi lähteä ne viimeiset näytteet viemään labraan. Pelkkä ajatus lähteä jonnekin tökkii..ei, en jaksaisi/haluaisi lähteä mihinkään. Olen jo tosi väsynyt tähän skeidatautiin, en tajua miten jaksan tän olon kans ens keskiviikkoon ennenkuin saan edes lääkettä. Mulla olis tuolla kaapissa viikon kuuri sitä, mutta en vitsi alkaa omin luvin vetämään, koska jos joudunkin jostain syystä toimittamaan uuden näytteen, bakteeri ei enää näy siinä ja sitten en ainakaan saa mitään hoitoa.

Hämärä, sateinen ilma. Tänään pitäisi kyllä vähän siivota sun muuta, kun eilinen meni aivan penkin alle. En ottanut heti aamusta temestaa, en tiedä joudunko kuitenkin ottamaan päivällä, kun en nyt ota, mutta katsotaan..

Voi kunpa mun olo alkaisi parantua, mutta eihän se parane ennen kuin saan hoitoa..

Täytyy vain yrittää eteenpäin, eihän siinä muu auta. Tää on kyllä tosi syvältä tämmöinen.

Huomenta sullekin AK! Harmaa päivä joo, en osaa muuta sanoa kuin jaksamista, koetetaan pakolliset jutut ainakin hoitaa. On kyllä melkoista skeidaa aina välillä..;)

Hei Marianne! Kiva, kun vierailit. Mulla oli tosiaan aamulla olo, ettei mihinkään.. No, sitten kuitenkin "kimpaannuin" ja kiskoin vaatteet päälle ja lähdin miehen kans kiikuttaan ne viimeiset kakat labraan. Lievästi väsynyt ja pöppyräinen olo, en ole temestaakaan vielä ottanut..otin äsken särkylääkkeen. Niin, kävimme pikku mutkan ajelemassa samalla ja pysähdyttiin yhdellä rannalla. En jaksanut lähteä kävelemään, mutta avasin auton oven ja hengitin meri-ilmaa. Se on kyllä hyvää hengittää. Muuten aika kostea, kuuma, lösö ilma..

Elämänlaatu, kun ei se muutenkaan ole mikään kovin huikea, alkaa kyllä nopeasti kärsiä jos syö, nukkuu ja voi muutenkin huonosti. Hyi Luoja, että inhoan sellaista. Kyllä siinä äkkiä menee usko koetukselle koko elämään ja kaikkeen ja synkkyys valtaa mielen. Varsinkin tällaisella epävakaalla henkilöllä..

Mutta, en minäkään nyt pidempään turise, kun ei ole oikein mitään järkevää sanottavaa, on jotenkin päässä niin soossia, ettei kunnollisia ajatuksia synny, täytyy kait alkaa jotain vähän toimimaan..

Palaillaan, AK.

Lorettan kanssa samoja kokemuksia...itse olen taistellut puoli vuotta lääkeriippuvuuden kanssa. Nyt ensimmäistä kertaa on asian suhteen valoa tunnelin päässä. Lääkehimo kadonnut, ja ajatukset eivät kokoajan pyöri lääkkeessä. Eikä ole edes vierotusoireita, mikä täysin uutta tässä.

Kyseinen lääke koukuttaa nopeasti ja rauhottavaa olen syönyt jo reilu 3 vuotta. Lääkärit eivät kontrolloi syömistä, vaan uutta saa vanhan tilalle helposti.

Itse myös huomannut että en saa enää sitä tyydytystä lääkkeistä mitä olen hakenut. Mies on hyppinyt seinille aina kun olen viimeaikoina lääkettä ottanut, koska muutun tunnekylmäksi, etäiseksi, hajamieliseksi, väsyneeksi jne.

Pahimmillaan lääkkeitä on mennyt 6/pvä. Yleensä 4kpl. Nyt kun muutama päivä mennyt ilman lääkkeitä; on olossakin tapahtunut jo positiivisia muutoksia: Tunnen aidosti asioita piiitkästä aikaa. Jopa niitä ilon ja onnen tunteita. Vaikka sairastan myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, on senkin suhteen olo pitkästä aikaa tasaantunut. Totesin eilen miehellekkin että olo on kuin uudestisyntyneellä niin pitkään aikaan kun muistan.

Monia retkahduksia on tapahtunut kun lääkettä olen yrittänyt lopettaa, eikä se nytkään tarkoita ettei sellaista tapahtuisi. Mutta koska en ole kertaakaan onnistunut näinkään pitkälle pääsemään, niin iloitsen nyt tästä ja päivä kerrallaan on pakko mennä eteenpäin. Välillä vaan hetki kerrallaan..

Voimia kaikille omissa taisteluissaan..
🙂👍

Selvennän vielä että lääkettä olen siis syönyt jo reilu 3 vuotta, mutta puoli vuotta se on ollut kunnon ongelmia. Sitä ennen käyttö pysyi hallinnassa, kunnes karkasi lapasesta. Ja useamman kerran yrittänyt lopettaa.

Silveri: Tunnekylmä, hajamielinen, etäinen, väsynyt..Kuulostaa pelottavan tutulle! Minähän olen "huonona" juuri tuollainen. En ole niin tarkasti ajatellutkaan, mitä kaikkea tuo temesta-lääke voisi tehdä..oikeastaan en ole hakunnutkaan, enkä jaksanut niin ajatella, paitsi välillä muutaman kerran, kun olen tyhmästi yrittänyt melkein kerrasta eroon, mikä ei tietenkään onnistu, vaan tulee kauhea olo..ja vaarallistakin se on. Luin, että pahimmillaan voi tulla psykoosi tai sydänpysähdys, tai samanlaisia kramppeja, kuin alkoholisteille (viinakrampit)..Kiitos, kun jaoit kokemuksesi ja olen oikeasti iloinen puolestasi, että olet noin onnistunut. Minäkin haluaisin oikeasti kiihkeästi eroon noista mömmöistä, mutta tiedän, etten pääse ennenkuin oloni on enemmän tasapainossa.

No, tänään en ole vielä ottanut. Pari kertaa olen sannut itkukohtauksen, mutta ne on menneet ohitse. Yöksi tietenkin joudun ottamaan, mutta aion olla ottamatta ainakin aina, kun vähääkään voin. Mieluummin itken välillä ja puran ahdistusta niin, kuin olen kokopäivätöppyrässä ja tuollainen, kuin kuvailit. Temesta on kans pirullinen lääke. Toimii ensin tosi hyvin ahdistuksen poistajana, mutta siihen jää koukkuun nopeasti ja vieroittaminen on kuulema tuskaa..heh, ei paljon rohkaise, mut en nyt jaksa liikaa ajatella sitä vaan juurikin päivä kerrallaan. Mikä tässä elämässä nyt olisi varmaa? Ei mikään. Ei edes se, että olisimme huomenna hengissä, joten aivan turha ajatella asioita kovin pitkälle.

Elikäs, aamulla kävimme ne skeidat ja ajelulla. Sen jälkeen otin pari särkylääkettä ja olo hieman helpottui. Päätin vain alkaa siivoamaan, jos sitä nyt voi sanoa siivoamiseksi, kun pesin vain vessan ja keittiön ja pyyhin pölyt joka huoneesta. Imuroida en jaksa, enkä mopata, liian raskasta ja liikaa pinta-alaa, eikä mies voi selkävikansa vuoksi niitä tehdä, joten meillä ei paljon lattioita siivota ja se on niiiiiiin inhottavaa. Pitäisi tilata joku siivousliike siivoamaan välillä oikein kunnolla koko huusholli. Vaikka ei täällä likaista silleen ole, kun kuitenkin sen verran usein "pakotan" itseäni just pesemään ja pyyhkimään pölyt ja välillä siivoan oikein desinfioivien puhdistusaineiden kanssa just vessan ja keittön ym.

Terveenä siivosin joka päivä. Eli olen jopa hieman neuroottinen asian suhteen ja siksi otan sen hirveän raskaasti, kun nykyään en jaksa olla sellainen "tehosiivoaja" ja "kodin hengetär", kuin ennen, eli siivosin ja leivoin ja sisustin hela tiden..

Hyi että, täällä makuuhuoneessa HAISEE! Ei, en ole skeidannut housuuni vaan mies tilasi netistä sellaisen veitsen/puukon, ja sen pakkaus haisi aivan hirveälle HOMEELLE! Se haju tarttui nyt joka paikkaan ja olen aivan, että yäääääkkkkk! Olen aikaisemmin maininnut, että olen asunut eräämmässäkin homeisessa asunnossa (en tietenkään tahallaan) ja siksi terveyteni ilmeisesti alkoikin romahtaa näiden homeasuntojen seurauksena (se nyt on yksi teoria vaan), mutta nykyään haistan homeen jo kilometrin päähän..

Epäilen, että tämäkään asunto ei ole täysin freessi, koska täällä on aikaisemmin ollut kylppärin vesivaurio, joka kyllä rempattu, kuten koko asunto, mutta kuinka hyvin ja asianmukaisesti se on tehty? Vai onko vain peitetty homeet jne. Sitä tapahtuu niin paljon. Mielestäni kodinhoitohuoneessa dunkkaa välillä omituinen, sekä vessassa, joku tunkkainen joka tapauksessa. Saattaa olla tämäkin asunto homeessa tai ainakin kosteusvaurioinen ja siinäpä vielä yksi huoli muiden joukossa. harmi, koska tykkään tästä asunnosta aika paljon ja muutettua on tullut jo miljoona kertaa, joten ei jaksaisi todellakaan muuttaa koko ajan. Kerrostaloon en ainakaan halua, omakotitalo on paras, mutta tässä kunnossa en jaksa siellä paljoakaan tehdä, joten se olisi enemmän rasite, kuin ilo. Rivitalo on ihan ok (jos ei ole joku homeinen..) Tämä on paritalo, missä nyt asutaan ja ihan ok. Tosin pitäisi tehdä joku kuntotarkastus tänne, että saisi varmistuksen onko täällä jotain vikaa. Tai sitten minä olen jo tullut vainoharhaiseksi, tosin vaistoni on kyllä yleensä aika usein oikeassa, minulla on sellainen "kuudes aisti", uskokoot ken tahtoo tai olkoot uskomatta, minä uskon näihin asioihin aika vahvasti, kuten henki/rinnakkaismaailmaan, kuolemanjälkeiseen elämään jne. Sekin on niin vaikeaa, kun on silleen herkkä ja "aistiva" henkilö niin se on rasittavaa ja kuluttavaa olla sellainen "antenni".

Taas pölötän mitä sattuu. On muuten ihan sikakuuma ulkona, varjossa 27 astetta. Sen siivoamisen jälkeen lähdin vielä miehen matkaan postiin ja pikaisesti Valintataloon ja oli jo päivä pitkällä ja tosi kuuma..huh. Mies ei saa kunnolla happea näin kuumalla, kun on astmaatikko ja ilmahan on tosi hapeton, niin sekin on vähän hankalaa. Eli olen tänään pakottamalla itseni saanut jotain aikaan ja käynyt kotoa ihmisten ilmoilla, vaikka ei kyllä ole ollut yhtään sellainen olo. No, temestaa ei tee vieläkään mieli ottaa, joten ilmeisesti selviydyin tänään ilman aamu ja päivänappia..tosin se vähennys voi alkaa tuntumaan jo yöllä tai huomenna, se tulee usein viiveellä, kun elimistö alkaa "naukumaan" sitä ainetta ja sitten tuleekin yhtäkkiä ihan romahdus/itsariolo ja joutuu äkkiä paikkaamaan "vajetta", huh mitä sirkusta..

Mikähän puheripuli minuun nyt iski? No, taidan lopettaa tän hölötyksen ja vähän levähtää, ennenkuin alan käymään ihan ylikierroksilla, kuten joskus käy kun en ota temestaa, eli olen tavallaan väsynyt, mutta silti puhua papatan aivan solkenaan ja olen levoton..ja sitten tulee joku romahdus, yleensä seuraavana päivänä.

Täytyy kait vähän relata nyt, ai niin, ostin muuten voisilmäpullan..sorruin ostamaan, ja se on mun mahalle ja ripulille ihan myrkkyä..haukkasin siitä jo kaksi kertaa, hah. Mutta en jaksa koko ajan tsempata ton mahajutun kans..pitää olla muutakin elämää..😎

Minun on kirjoitettava tänne eräs mielikuva, joka on pyörinyt mielessäni jo monta kuukautta. En tiedä mistä se tulee, onko se tulevaisuutta vai jostain entisestä elämästä muistikuva, mutta se on hyvin tarkka ja menee näin:

Olen Naantalissa. Vanha puutalo/huvila. Istun antiikilla kalustetussa huoneessa, taitaa olla olohuone. Tunnelma on unelias, kesä, iltapäivän aurinko paistaa hieman pölyisen ikkunan lävitse. Istun vihreässä mukavassa nojatuolissa ja kädessäni on kristallinen lasi, olisiko liköörilasi tms. Juon sen sisällön. Siinä on jotain myrkyllistä. Nukahdan ja olen poissa. Kaikki on hyvin rauhallista..

En tiedä miksi tuo mielikuva seuraa minua päivästä toiseen. Mielestäni olen kuitenkin mies tuossa mielikuvassa, joten olisikohan kysymys jostain edellisestä elämästäni jos olen vaikka tehnyt itsemurhan silloin. Ja ehkä siksi minulla on päähänpinttymä itsemurhasta, jos olen aiemminkin tehnyt niin, jos se on minun sielulle jotenkin ominaista.

No, toisaalta masentavaa. Kyllä minä haluaisin tästä tervehtyä ja jatkaa elämää. En minä haluaisi ainakaan vapaaehtoisesti kuolla. Haluaisin olla fyysisesti edes normaalikuntoinen ja henkisesti jossakin taspainossa ja elää vain aivan tavallista ja normaalia elämää, myös pienine kohokohtineen ja juhlanhetkineen.

Kamala, kun mietin taas isoja asioita. Miksi minun täytyy aina niin dramaattisesti miettiä LIIAN ISOJA asioita?? Enkö osaa vain elää kokoaikaa miettimättä jotain kamaluuksia ja kohtalokkaita asioita.

Alkaa kohta taas tympäisemään oma itseni😝

Minusta tuo näkysi oli hurjan kiehtova!!!! Oikein karvat nousi pystyyn! Uskon, että se on entisen elämäsi henki, mikä yrittää kertoa sinulle, että tuo teko kummittelee edelleen, eikä siis ole Sinun päästäsi nyt, vaan henki ehkä haluaa, että sovitat hänen puolestaan hänen itsemurhansa tms ja elät oman elämäsi loppuun saakka riistämättä sitä itseltäsi niinkuin hän teki??! Oi, näen sen niin!

Olen itse ihan juhlallisella tuulella, olen miettinyt menneitä ihmissukupolvia ja salaisuuksia ja historioita, kävin lenkillä ja juoksin tuonne kylille, missä yksi ihan luhistunut autiotalo, ei edes kattoa enää ja seinät kaatuilee ja sisällä kasvaa kaikenmaailman puita jo, mutta se on silti ihan älyttömän kiehtova paikka, olin siellä vasta nyt ensimmäistä kertaa sisällä saakka! piti sinulle tulla kertomaan ehdottomasti😉 Kiipeilin kuin Tarzan siellä ja olin aivan haltioissani. Otin kuvia. Ja pihalta (en tosin tiedä, onko joskus ollut jopa osa taloa) löysin yhden hullun ison pensaan alta supervanhan ompelukoneen ja pöydän!!!! Hirvittävän hieno!!! Ajattelin mennä kyselemään kyliltä, kenelle talo on mahdollisesti kuulunut ja voisinko ostaa pöydän itselleni, se jotenkin hurmasi minut aivan täysin, ja nyt olen ihan obsessed että pakko tietää tuosta koko talon tarinasta lisää.. ! 😀

Pitkästä aikaa koin ihan mieletöntä innostumista ja olin aivan taivaissa kun mietin vain, ihan itsekseni sieltä kotiin juostessani, kaikkia menneitä aikoja ennen meitä, ja hukuin ihan omiin haaveisiini, onnistuin ihan täysin unohtamaan hetkeksi kaiken muun kurjuuden tässä nykyisessä elämässä! Varsinainen pakokeino.

Olen vieläkin aivan fiiliksissä... Olisitpa ollut mukana🙂🌻

Voi Monange, Kirjoitít niin ihania..Olen koko päivän mielessäni kuvitellut sitä autiopaikkaa, missä seikkailit..Kuulosti aivan mahtavalle. Todella hienoa, että olet löytänyt sen ja saanut innotuksen tunnetta siitä, oikeasti hienoa!🙂

Ja kiitos miten suhtauduit asiaani tuosta "Naantalin näystä", ensin ajattelin, että on liian sekoa edes kirjoittaa siitä, mutta onneksi sinä ainakin ymmärsit sen🙂👍 Ja tuo teoriasi sen synnystä voi hyvinkin olla aivan oikea. Jotain sellaista olen itsekin ajatellut.

Eihän tiedä, vaikka ne lääkkeet alkaisivat pikkuhiljaa auttaa sinua? Niissähän usein kestää viikkokausia ennen kuin alkavat auttamaan.

Minä olen nyt lyhytsanainen ja töksähtelevä, mutta siihen on syynsä. Tämä päivä on ollut aivan kauhea. Yöllä heräsin taas kahden aikaan ja siirryin vierashuoneeseen nukkumaan. Nukuin viiteen saakka ja heräsin varpusparveen..kaksi kertaa peräkkäin sitä. Olin TODELLA väsynyt ja heikko olo, meinasin jo lähteä päivystykseen, mutta en kuitenkaan. Nyt päivällä ei ole skeidaa tullut, mutta todella apaattinen, voimaton olo.. En tajua miten jaksan enää odotta sitä lääkitystä, muka keskiviikkoon saakka, hah!

Olen ollut nyt iltapäivästä ihan suicide-tunnelmissa. Olen niiiin kyllästynyt tähän vetämättömää nja sairaaseen oloon. Mieskin on väsynyt ja torkkunut pitkin päivää. Alan epäillä yhä vahvemmin, että täällä asunnossa on hometta tai jotain, joka pahentaa jo ennestään heikkoa terveydentilaamme. Ei tällainen jatkuva uupumus ole normaalia. tokihan minua tämä skeidatauti uuvuttaa nyt, mutta kuitenkin. Että mieskin on noin väsynyt..

Ihan itkettää kaikki tämä..kaikki on niin hirveää, ja epätiedossa elämistä, kun ei tulevaisuudesta tiedä, että paraneeko tämä olotila koskaan ja kuin kauan tätä vielä kestää ja tuleeko koskaan normaaliksi jne. Joinain päivinä todella tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä ja olemme joutuneet jonkun epäonnen jatkumon uhreiksi..

Kun tämä uupumus ja saamattomuus ja ilottomuus vain poistuisi..Oi, kunpa ne poistuisivat. Kunpa ei tarvitsisi pakottaa itseään kaikkeen tekemiseen..Nyt en jaksa muuta kuin maata vain paikoillani, en jaksa edes oikein puhua mitään. Jos puhelin nyt soisi, en vastaisi siihen.

Ajattelin jo tänään, että lopetan tämän kirjoittamisen tänne, koska elämäni on niin outoa, ettei kukaan kait edes usko eikä jaksa lukea tällaista ainaista valitusta ja marinaa ja ajattelee, että valitan turhaan tai valehtelen..

Pyydän anteeksi synkkyyttäni, mutta 2 viikkoa skeidataudissa ei oikein mieltä ylennä, alkaa olla elämänhalu ja voimat aika kortilla.¨

Synkkää Päivänjatkoa (mustaa huumoria)😎