Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Kiirettä on tänään pitänyt. Ensimmäisen kerran istun koko päivänä ja taidankin istua koko loppuillan.
Aamu alkoi kuuden maissa, kun yön olin nähnyt painajaisia. Illalla yhtäkkiä minut valtasi ahdistus erään asian vuoksi, jota en tässä selitä. Sain maistaa ja muistaa, mitä oli elää ahdistuneena, eikä se tunne ollut hyvä. Ajattelin buustata yö-unta yhdellä 5mg pamilla, mutta ei se mihinkään kolahtanut. Ehkä jopa teki ne painajaiset..en meinaa enää ottaa sitä. Taitaa olla rauhoittavilla jo sellaiset tolet, ettei ihan pieni määrä mihinkään kolahda. Onneksi pääsin sentään eroon päivittäisestä käytöstä.
Saman tien, kun sain silmäni auki niin mies ilmoitti jo heränneensä aikaisemmin ja lähtevänsä lähimmälle absille ostamaan kahvia, että saadaan aamukahvit. Rahapäivä siis tänään. Jäin makoilemaan vähäksi aikaa ja vähän ahdisti ne yölliset painajaiset. Pakotin itseni normaaleihin aamutoimiin. Kahvi maistui hyvälle. Oli vaihteeksi kalliimpaa kahvia Lidlin kuran sijaan, vaikka kyllä sitäkin juo kun tottuu.
Ennen yhdeksää lähdettiin liikenteeseen. Ensimmäisenä tietysti kirppikselle. Lähdettiin sieltä 2 Ikean kassia täynnä tavaraa (!) Vaatetta, liinavaatetta, kenkää, astiaa. Todellinen löytöjen päivä. Tuotiin ne kamat kotiin ja jatkettiin matkaa. Tarjouskauppaan ja sieltä tarpeellista pesuaineita ym. Sitten Cittariin euron päiville ja mielestäni sieltäkin hyviä "löytöjä". Loput ruoat Lidlistä.
Iltapäivän puolella kotiin ja melkoinen järjesteleminen kaikissa kirppis, ruoka ja taloustavaroissa. En ole koko päivänä ehtinyt kuin aamukahvin, päiväkahvin ja smoothien juoda. Nyt on taas huusholli kunnossa ja huilaan hetken. Äidin kanssa juttelin puhelimessa.
Minä en tajua sellaista asiaa, kun jos lihon muutaman kilon niin muutun "näkymättömäksi". Tarkoitan, että ihmiset eivät ole minulle niin ystävällisiä, eivätkä huomaavinaan. Kun laihdun muutaman kilon niin käytös muuttuu heti erilaiseksi ja puhun nyt siis vieraista ihmisistä, joita kohtaa liikkuessaan ihmisten ilmoilla. En oikeasti tajua, miten muutamalla kilolla voi olla niin iso vaikutus suuntaan taikka toiseen. Ja tämä on testattu ja huomattu monta kertaa, ettei ole vain sattumaa. Valitettavasti näyttää siltä, että ihmisen ulkonäöllä (ja juuri painolla) on liian paljon vaikutusta siihen, miten sinuun suhtaudutaan.
Itseäni liikuuttaa vain se, että muutaman kilon ja puhun nyt tosiaan vain 3-4kg laihempana alan löytää paremmin vaatteita, jotka edes jotenkin mahtuvat päälle ja se tuntuu kivalle. Ja se, että naama ei ole kuin ilmapallo. Mietin, että mitä sitten jos laihtuisin hiljalleen ne 20kg, että miltä sitten näyttäisin? En muista enää miltä näytän sen näköisenä vaikka kuinka yritän muistella🙂
Huomennakin on asioita, mutta ei niin paljon kuin tänään. Vielä perjantainakin on muutamia menoja. Ei pääse pitkästymään.
🙂🌻
Ahdistus on onneksi mennyt pois. Olisi ollut mälsää jos se olisi jäänyt seuralaiseksi pidemmäksi aikaa.
Aamulla heräsin suht pirteänä ja mieliala oli kumma kyllä hyvä jo kun aukaisin silmäni. Mies oli herännyt jo aikaisemmin ja tuli sängyn reunalle istumaan ja halimaan minua☺️❤️ meidän suhde on nyt taas piristynyt ja mies on ollut huomaavaisempi, muistaen mm. ne minulle tärkeät kukat ym.🙂
Tavalliset aamukuviot kahvia ja klassista musiikkia. Meikki naamaan ja tänään myös irtoripset. Päälle tummansiniset stretchfarkut, tummansininen paita, beige tikkitakki, pantterikuvioinen iso huivi kaulaan, kullanvärinen iso olkalaukku😎 Ja korviin strassikorvanapit. Oikea Miss Kirppis! Nimittäin kirppikseltä ostettu melkein koko garderobi.
Tänä aamuna olikin tämän viikon viimeinen kirppisaamu. Pe ja La en mene sinne koskaan, koska silloin on muuta tekemistä. Ihan kivat löydöt, muutama kaunis, patinoitunut kori, joista meinaan joulukukka-asetelmia ja sellaisen koriamppelin kattoon roikkumaan, sekä muutamia astioita. Vaatteita ei tällä kertaa. Ai niin ja yksi aivan ihastuttava vanha, kulahtanut metallin värinen koristeellinen kynttilälyhty.
Sitten tultiin kotiin, kun huoltomies tuli käymään katsomassa makkarin patteria, joka ei ole pelittänyt. Jotenkin jumissa ja nyt asia hoidettu. Mies lähti käymään eräässä autokaupassa, kun hänellä on se autonvaihtoprojekti meneillään. Minä en millään halunnut sinne lähteä, kun mielestäni autoliikkeet maailman tylsimpiä paikkoja ja autot ei minua kiinnosta ollenkaan. Sanoin miehelle, että hän saa päättää mihin vaihtaa ja millaisen hankkii, kunhan siinä on ilmastointi, sisätilalämmitin ja vetokoukku ja ei leviä heti kättelyssä. Suoraan sanottuna minua ei edes kiinnosta mikä auto meille tulee. Vuosien varrella ne autot on vaihtuneet niin tiuhaan tahtiin (mies on autohullu) että en ole enää pysynyt kärryillä. Kunhan on aina joku menopeli alla niin thats it.
Olen siis nyt yksin kotona jonkin aikaa ja taidan vain pyöriä netissä, kun mitään ihmeempää järkättävääkään ei nyt ole. Nautin omasta rauhastani. Kahvia tänään mennyt pari kuppia ja yksi raakasuklaapähkinä-appelsiinipatukka, kun muuta ei ole vielä ehtinyt. Pitäisi pyöräyttää uusi erä smoothieta🙂
Aurinkoista päivää kaikille🙂🌻
Mies on vielä siellä autoliikkeessä. Hierovat kauppoja eräästä biilistä. Minulla on ollut ihan mukavaa pitkästä aikaa olla hetki yksin kotona.
Surffaillut netissä, kuunnellut YouTubesta 80-luvun musaa. Vaipunut muistoihin ja muistanut, että on paljon hyvääkin muistettavaa.
Pieni retki menneisyyteen.
Taidan alkaa veivaamaan smoothia.
Ulkona alkoi tuulemaan kovasti ja meni harmaaksi. Ehkä kohta sataa..
Hei AK!
Halusin tulla käymään ketjussasi kun toivon että kirjoitat minulle jotain. Et ehkä muistele mielelläsi asiaa mutta minua kiinnostaisi tietää kauanko sinulla oli niitä itsemurha-ajatuksia. Kerro jos jaksat muistella asiaa.Minä kävin tänään lääkärissä ja siellä kyllä puhuin itsemurha-ajatuksista. Sain lähetteen päiväsairaalaan-. Lisäksi sain ataraxia ahdistukseen mutta muut reseptit unohtui uusia. No soitin sinne ja pyysin uusintaa. Minusta on kiva lukea kun teet aina niin hyviä löytöjä kirpparilta. Nyt keitän kahvit ja menen turvapeiton alle makaamaan.
Arka🙂🌻 Hienoa, että lääkärissä puhuit niistä IM-ajatuksista ja toivottavasti siitä päiväsairaalasta voisi olla jotain hyötyä. Voin kyllä joku toinen päivä muistella niitä omia IM-aikoja, nyt ei taida olla ihan oikea mielentila olen nimittäin pitkästä aikaa vähän ahdistunut..😞 Kirjoitellaan myöhemmin. Kaikkea hyvää sinulle, koita jaksaa!
-----------
Päivä oli tosi kiva. Kävimme toisessa kaupungissa pitkästä aikaa missä ei ole käyty yli vuoteen. Muutamassa kaupassa kävimme ja parilla kirppiksellä. Kotia tultua alkoi taas se ahdistuksen aihe pyörimään päässä. Se liittyy aiemmin sairastamaani vakavaan sairauteen ja sen pelkoon. Alkoi pyörimään mielessä jos se onkin tullut takaisin..en tiedä miten jaksaisin sitä enää. En tajua miten se nyt yhtäkkiä on alkanut taas ahdistamaan, kun pitkään ollut niin hyvää aikaa. Nappasin yhden miedon pamin ja taidan ottaa toisenkin. Temestaa en viitsi ottaa, kun se on niin vahvaa. Inhottava tunne olla pitkästä aikaa ahdistunut ja kieltämättä jopa IM ja toisaalta kuolemanpelko ovat mielessä. En kyllä kestä jos tämä taas alkaa syksyä kohden mennä olo ahdistuneeksi, kuten viime syksynä kun jouduin sinne pönttölään. Toisaalta kiva taas pitkästä aikaa vetää rauhoittavia🙂
Tänään jotenkin tuo sumuinen ja sateinen, synkkä ilmakin on synkistänyt minua..Aamusta oli ihan reipas olo, mutta päivän mittaan mieliala on laskenut. Tähän asti olen ainakin tykännyt syksystä, mutta nyt tuon ahdistuksen aiheen noustua pintaan alkaa synkkä ilmakin tympimään.
Mielessä pyörii vain, että jos sairastun uudestaan niin en kestä sitä, enkä ehkä enää selviä siitä muutenkaan. Mitään sellaisia oireita ei ole, että voisin lääkärille mennä valittamaan, mutta oma pää vain kummittelee. Tällaisina pelon hetkinä palaavat vanhat ahdistukset ja jopa ajatukset IM melko voimakkaana mieleen.
Kun katsoo ulos pimenevään iltaan niin tulee mieleen, että onko tämä elämä sittenkään niin elämisen arvoista. Siellä rajan takana olisi ikuinen rauha ja kauneus..
Otin toisenkin pamin ja samalla syöminen riistäytyi käsistä. Olin varannut viikonlopuksi pitkästä aikaa 2 bebeleivosta ja yhden suklaapatukan. Söin ne bebet heti kertalaakista ja maistui hyvälle. Sitten vähän ajan päästä söin sen suklaankin ja nyt tekee taas mieli jotain. Nyt on kyllä vähän hilpeämpi, tosin tökkyräinen olo. Inhottavaa, kun pamit tekee tökkyrän olon, mitä temesta ei tee, mutta en uskalla alkaa temestaa ottamaan, etten vaan jää siihen taas koukkuun. Toisaalta tuntuu pitkästä aikaa ihan kivalle olla vähän hönössä ja tietää ainakin, että nukkuu sikeästi ensi yön.
Ei se maata kaada jos joskus sekoilee vaan se voi tehdä hyvääkin psyykelle relata ja käydä läpi pohjamutia. Olen niin pitkään elänyt iisisti. Äidin kanssa viestitellyt ja ollaan vaihdettu ajatuksia elämän turhuuden tunteista. Että päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta entiset pahat asiat kummittelee alitajunnassa ja elämä tuntuu vähän turhalle, kun ei ole sellaisia tavoitteita ja unelmia, kuin nuorempana. Sitä vain täyttää päivänsä kaikella puuhalla, joka nyt ei oikein vie mihinkään, paitsi pitää tietysti järjissään, päivä kerrallaan.
Toivon, että oloni alkaa palaamaan normaaliksi mahdollisimman pian. En halua elää tällaisen mielentilan kanssa kovin pitkään.
🙂🌻
Hei Kuunvalo!
En ole vähään aikaan kirjottanu tänne, mutta olen lukenut viestiketjua koko ajan. Oon iloinnut kun olet ollut niin hyvällä mallilla sekä aktiivinen että laihtumisvaiheesa! Kaikki ihanat smoothiet ja makean välttäminen, olet päässyt niin hyvään alkuun. Nyt olen hirveän huolestunut ettet vaan alkais syöksykierrettä lääkkeiden kautta takaisin koukkuun ja lihomiseen. Ja ahdistukseen ja pettymyksen keskelle. Voi että! Älä putoa sinne vellovaan veteen! Olen nyt oikein rukoustaakan alla ja huutamalla huudan Jeesusta sun avuksi, että saisit ittesi raiteille takas, pitäisit mielessä sen mikä on kaikkein tärkeintä. Ei MIKÄÄN EIKÄ KUKAAN voi vied sua pois armon alta.
Älä pelkää sairautta tai kuolemaa. Elämä on tärkeää ja elämä on elämisen arvoista, koska olet ihan sellaisenasi ihana ja tärkeä ihminen! Jumalan taideteos!
Minun mies on nyt heittäny yrittämisen sikseen, on taas lyricassa kiinni mut onneksi aika pienellä annoksella. Mutta pettymys on aivan hirveä koska se oli jo irti koko aineesta. Panacod ei kuulemma riitä, nyt on sellanen stressi aihe päällä ja olemme reissussa viikonlopun yli. Säryt on iskeneet päälle, autolla pitäis ajella 700 km. Minäkin voisin ajaa, mutta mies ei pysty istumaan muiden kuljetettavana eli hermoilee apurin penkillä. Eli hänen on ajettava itse vaikka ei ehkä olis viisasta...kirjoitan siis reissussa ollessa tätä ja joudun nyt lopettamaan täällä majapaikassa yökukkumisen tältä erää. Pidät sinut Kuunvalo rukouksissa tiukasti mielessä, tiedän ettei yksikään huokaisu mene hukkaan. Meillä on elävä rukouksia kuunteleva Jumala!
Yön nukuin kuin tukki pamien vuoksi.
Olin nukahtanut päiväpaita yllä ja heräsin poikittain sängystä.
Olo ei ole sillain ahdistunut kuin eilen, mitä nyt vähän pöpperöinen.
Huomaan, että en kaipaa takaisin sitä aikaa, kun vedin rauhoittavia päivittäin. Ei ihme jos olenkin ollut tööt.
Koitan tässä hommailla normaaleja lauantaihommia. Hyvin pimeä ja sateinen ilma. Ei huvita mennä ulos ainakaan, eikä ehkä minnekään muuallekaan. On niin paljon tullut taas mentyä, että voisi tänään rauhoittua kotihommiin vaan.
🙂🌻
Kiitos Kuratassu🙂 Kiitos, kun tsemppasit. Itsekin olen vähän kauhistunut siitä, kuinka helposti voisi taas lähteä käsistä noiden rauhoittavien ja syömisten kanssa. En kuitenkaan meinaa luovuttaa minkään hetkellisen ahdistuksen vuoksi kovaa tekemääni työtä paremman tulevaisuuden suhteen. Minunkin mies joutuu joka päivä ottamaan Lyricaa, kun se on ainoa lääke, joka auttaa. Siinä on vaan kovat sivuoireet ja koukkuunhan siihen jää, kurjaa..tsemppiä sinun miehellesi. En tiedä milloin tai voiko oma mieheni koskaan lopettaa Lyrican syöntiä, kun kivut on hirveät ilman sitä..Koitan rukoilla kyllä välillä aina. Kaikkea hyvää sinulle sinne reissuun🙂🌻
-----------
Tosiaan koko päivän siivonnut hulluna. Tyhjensin kaikki vaatekaapit. Pyyhin pölyt ja puistelin vaatteet ja on siellä muutakin tavaraa esim. kankaita. Sitten tietysti järkkäsin kaiken takaisin. Siihen päälle koko kämpän normaali siivous ja tavaroiden (joita on paljon) järjestäminen. Siivouksen jälkeen iski vähän väsymys ja sen väsymyksen myötä taas se ahdistava tunne. Huomaan, että olisi helppoa taas alkaa vetämään rauhoittavia jos en tietäisi, että siitä ei ole mitään hyötyä vaan ainoastaan v-mainen kierre. Kaipa niistä eilisistä pameista jotain krapulaa. Mutta..on tämä nyt muutenkin jotenkin ankeaa, kun ulkona on kylmä, harmaata ja tosi synkkää. Valot pitää olla päällä koko ajan. Mieskin on vähän puolivetoisella tuulella ja yleisfiilis täällä sellainen vaisu. Ollaan hiljaa vaan ja möllötetään. Tosin minun pitää vieläkin jatkaa siivouksia ja sen jälkeen tehdä smoothieta ja pestä hiukset. Ehkä sen jälkeen voisin sitten vähän rauhoittua. Pelkään kait että ahdistus iskee heti takaisin jos en tee mitään. Enkä edes tiedä miksi olen niin ahdistunut nyt..tekisi mieli vain olla yksin ja maata musaa kuunnellen. Kummasti miehen seurakin melkein vain ärsyttää vaikka hän ei ole edes mitään "väärää" tehnyt. Taidan olla sekoamassa...😞
Moikka AK 🙂🌻
Poikkesin tänne kurkkaamaan miten jakselet. On mullakin ollut alavireistä, jospa tämä syksyn harmaus ja pimeys sittenkin vaikuttaa ankeuttavasti vaikka olemmekin syksystä tykkääviä.
Älä anna periksi huonoille fiiliksille, pidä pintasi, sulla riittää sisua, olen huomannut sen .
Kannustavia ajatuksia sulle paljon🌻🙂🌻🙂👍
Mieli on taas jotenkin maassa. Ei oikein ilahduta mikään, eikä huvita mikään. Ulkona ollut kamalan pimeä ja synkkä ilma koko päivän. Ärsyttää tämä oma olotila, että miten voi yhtäkkiä mennä mieli tällaiseksi, kun ihan vasta pari päivää sitten oli vielä vauhti päällä. Viime yönä näin painajaisiakin, että äitini oli kuollut. Hirveä uni. Varmaan taas pameista johtuvaa..viimeksikin kun otin niin yöllä näin painajaisia.
Jotenkin hirveän turha ja surullinen, tyhjä olo. Tuntuu, kuin siitä hyvästä vireestä olisi muisto vain jäljellä. Itkuinen ja ärtynyt olo.
Ja miehen pelkkä puhekin ärsyttää, kauheaa.
Inhottavaa olla masentuneen oloinen.
En oikeastaan edes muistanut miltä tuntuu olla näin allapäin, ettei mikään huvita ja kaikki ahdistaa. Tai on vain tyhjä ja innoton olo. Ja pimeyskin ahdistaa..
Mies kävi kylässä ex-naapurilla. Tullessaan soitti, että tarviiko kaupasta jotain? En jaksanut kunnolla jutella vaan äkisin vain jotain ja sanoin, ettei tartte mitään.
Toi minulle sitten kysymättä karkkipussin ja paketin jäätelöä! Rontti! Tietää, että olen laihdutuskuurilla. Ei kait enää tiennyt miten muuten olisi piristänyt.
Tietenkin revin pussin auki ja söin karkkeja. Jäätelöä en aloita tänään. Enpä kyllä ole tänää syönytkään mitään joten voihan ne kalorit sitten ottaa karkeista.
Luulen, että otan diapamin.
Anteeksi vain koko maailmalle.
Otin 2 diapamia, tosin vain 5mg mutta kuitenkin. Nyt ei mikään järkipuhe itselleni auttanut. Mielessä on liikaa ahdistusta. En halua tarkkaan analysoida miksi olen ahdistunut ne asiat tuntuvat liian yksityisiltä. Aion myös syödä, kaikenlaista. En tiedä kuinka kauan tämä vaihe kestää tai mihin tämä johtaa. En kuitenkaan pidä tästä, kun minulla oli jo monta kuukautta niin seesteinen olo. Näin minä saatan sitten yhtäkkiä venksahtaa. Epävakaa persoonallisuushäiriö on sellainen..
Nyt on jotenkin ihanan töppyräinen olo, eikä niin ahdistunut. Nämä pikku pamit ei ole niin paha juttu, mutta temestoja en meinaa alkaa enää vetämään, ne on kovempaa tavaraa.
Se viimeöinen uni äitini kuolemasta oli niin kauhea, että en ole vieläkään selvinnyt siitä. Se saa minut ajattelemaan kaikkia henkimaailman asioita.
Ehkäpä olen itsekin sinne matkalla. Vaikka niinhän me kaikki olemme, joka päivä päivän lähempänä kuolemaa.
Hei Kuunvalo! Niinhän me kaikki olemme, mutta eihän sitä olisi arvannut että näin lähellä.
Miten paljon olisin toivonutkaan, että elämäni olisi tarjonnut edes omalle lapselleni jotakin parempaa- edes tavallista. Jotain sellaista, jota olen omilta vanhemmiltani saanut. Mutta onko kuitenkin niin, että piru on ollut kyytimiehenä minulle? Miten saan kyydittäjän pois? Olen työttömyys uhan alla, miesystäväni juo kuin pesusieni - en edes haluaisi katsella sitä kun itsenikin helpompi niin, töitä ei tahdo löytyä, mitää uutta ei tahdo löytyä, ikä painaa - pelkäään, että yli 50v vuotiaaalla ei ole tulevaisuutta, ystävät jättivät, uusia ystäviä ei löydy - MIKSI HALUAISINKAAN, elämäni on eletty, eikä mieheni siinä ole enää mukana. Olen väsynyt. Pelkään, että syöpä on levinnyt koko kehooni. Tuskin voisin tuntea itseni niin väsyneeksi ja turvonneeksi. Vaatteet ei tahdo mahtua päälleni. On huono olla. On huono olla olemassa ja elossa. Mitä teen? Tahtoisin pois. Menisin heti, jos voisin turvata jotain lapselleni. En voi turvata. EHkä mieheni uusi nainen turvaa, mutten usko siihen. Mitä hän välittäisi pojastani. Kenties mielistelyn verran.. En tiedä, mitä ykköstyneet kakkoset välittävät. Luultavastri eivät muusta, kuin miehen mielialoista ☹️ Omat lapsethan heille paljon tärkeämpiä.