Mies kävi metsässä ja toi sieltä saaliiksi ison kipollisen kanttiksia. Minä sillä aikaa pistin huushollin kuntoon ja järkkäilin niitä kirppislöytöjäni.

Lähdettiin vielä uudestaan liikenteeseen autolla ja kaupungin toiselle puolen erääseen kirjastoon, jonne olin varannut kirjoja. Se on yksi niistä kolmesta kirjastosta, jota täällä käytän.

Sainkin varaamani ja löysin muutaman mielenkiintoisen syksyn uutuuskirjan. Jos ne alkais ihan kirjatkin taas maistua, eikä aina vaan lehdet. Yksi kirja on tosin smoothie-opas. Olen nyt innostunut päivittäin tekemään kaikenlaisia smoothieita. Välillä tuo mylly oli melkein käyttämättä. Nyt haluaisin pistää kaiken soseeksi🙂 Iltaa varten tein mansikoista, mangosta, Lidlin marjacompotista (sikahyvää ja edullista), rahkasta ja maidosta sörsselin, jota maistatin miehelläkin lusikallisen ja taisi tykätä. Riisikakkujahan hän syö jo ihan mukisematta😀 Vinkkasin, että niitähän ne bodaritkin vetävät välipalaksi, heh. Käytän aina jonkin "terveysjutun" kanssa tätä konstia niin mies paremmin suostuu syömään.

Äidillekin sanoin riisikakuista ja hän oli tänään niitä hakenut Lidlistä. Huomenna taidan kyllä keittää kaurapuuroa kun tulee sitä jo ikävä. Eipä uskoisi, että voi himoita kaurapuuroakin. Herkkuja ei ihme kyllä tee mieli juuri ollenkaan. Mutta se on vain siksi kun niitä ei ole täällä. Jos nyt maistaisin vaikka mokkapalan niin ihmettelisin varmaan miten olen voinut olla ilman sitä. Eli parasta siis vaan pysyä erossa niistä ja kaikesta muustakin. Kävin tänään vaakalla ja oli melkein vitsi, että se näyttää vielä samat v-tun 80kg kuin ennenkin..😠 Peilistä katsottuna näen kyllä, että (nesteitä?) pöhötystä on lähtenyt ja olen "kapeamman" näköinen. No, kait siihen saa puoli vuotta olla lähes syömättä, että vaaka suostuu edes hievahtamaan. V-tun idiootti koko vaaka!!!!!!!!!

Mies paistaa niitä sieniä. Syödään niitä illemmalla. Taidan alkaa lukemaan kirjaston juttuja. äiti varmaan soittaa myöhemmin, että mitä mieltä oli riisikakeista.

See You!

Oot pysyny hienosti vahvana herkuttomana🙂 hieno juttu!!! Eilen meni puoli kymppiin kivun kanssa taistellen. Tänään vielä yritän... Vähän itkettää jo. Mut vähän toi pami saa säryn tuomaa ahdistusta pois. Ootan vas klo22.00 saa ottaa nukahtamis lääkkern ja selvii huomiselle. Kaiholla oon tänää muistellu aikaa ennen särkyjä kuin kivaa oli🙂 mulla on rahat nii loppu ettei lääkkeitä saa nyt ees uusia määrättyjä ostettuu.. Vielä 10päivää. Kunhan nyt lapsille ruoat saa. Mies on onneks ostanu mulle ruokaa. Ja kuljetellu mun lapsia. Eikä näytä enää ananakselta🙂 siisti tukka tuli🙂 vois itekki riisikakkuja ostaa. Meillä yleensä vaan enää hapankorppuu ja näkkärii. Kauheeta ku lapset joutuu kärsii ku kaikki rahat menee mun lääkäreihin ja lääkkeisiin. Mehusta on luovuttu ja juustosta, kunkusta . Maidosta. On tää julmaa. On spesiaalii jos raaskii vicyä ostaa. Onneks vettä tulee hanasta ja mies ostaa maitoo ni saa lapsille edes lasillisen päivässä. Täytyy kyllä täs kuussa jaksaa hakee tt-tukee. Vihaan sitä paperijuoksutusta. Aina ne keksii jotai mitä puuttuu. Nyt tää tipahtaa ihanaan pami/lääke pöhnään.

Hei Kuunvalo, ja miksei muutkin ketjussa käyvät.
En tiennyt tämmöisen olemassaolosta ollenkaan, ennenkun aloin etsiä lääkevieroitukseen liittyviä neuvoja. Kahlasin läpi koko 400sivua, viikko siihen meni. Luin välillä itkien, välillä hymyillen. Ootte eläviä ihmisiä ja tämä ei oo mitään reality-teatteria.
KUUNVALO: miten ihmeessä sulla onkaan ollu vuoristorataa, mutta oot vielä kyydissä! Ihanasti kirjoittelet. Toivon sinulle ja teille muillekin valtavasti kaikkea hyvää. Tiedän että Jumala taivaassa näkee ja kuulee, ilman Häntä en olis itsekään täällä.
Olin aikoinaan vähällä hypätä jonnekin pois, koska olin eroprosessin jäljiltä raunioina. Esteenä itsetuholle oli yksinhuoltajuus ja rakkaus omaan lapseen. Mutta silloin kun monttu oli syvimmillään, kohtasin Ihmisen, joka johdatti mut Jeesuksen tuntemiseen. Muutaman vuotta kävin läpi sen jälkeen tuskaa ja aloin olla voiton puolella. Pääsin irti koukuista. Sain myös uuden ihanan puolison, hänen kanssaan kolme tervettä lasta.
Lääkevierotus liittyykin puolisoni hermolääke- ja särkylääkekierteeseen, unilääkkeitä ei enää ole muita kuin melatoniini.
Sain tästä viestiketjusta toivoa ja voimia kannustaa häntä irti lääkkeistä. Kyllä me selviämme vielä ja hän pääsee montusta ylös!

hei, ero on kyllä ihan hirveetä☹️ itse ainakin murruin ja sorruin ihan kokonaa. mä en ole ns uskossa. olin kyllä 7 vuotta, ja koin sen turhaksi. uskon kyllä Jumalaan mutta en halua enää uskoa että Jumala voi auttaa jotenkin mua. parantaa tai viedä kivu jos mä rukoilen. koska ei Hän vieny. ja jos pytyy eikä vie niin on se musta aika sadistinen Jumala. joten en usko että Jumal pystyy mun kipuja viemään. tästä huolimatta uskon että kun näitä elämiä on taivaassa jaettu joskus niin oon tienny mihin oon lähteny. asiat on ennalta määrätty. ja että kun kuolen niin pääsen ns taivaaseen eli johonkin energiamassaan missä telepaattisesti olen yhteydessä rakkaimpiini ja niihinkin ketä en edes vielä tiedä olevan mun rakkaimpia jne. ja saan lohtua siitä että pääsen sinne joskus ja kipu loppuu. mutta en siihen että Jumala veis mun kivut ja parantais, sitä on niin monet ihmise munt lisäksi rukoillu. eri seurakunnat jne vieläkin osa sukua jaksaa rukoilla. mä oon tyytyny siihen että jos Jumala vois niin se olis jo. ei kukaan omaa lasta tälleen haluais kiduttaa, jos ajatellaan ns . raamatun mukaan että oltais Jumalan lapsia. että tässä mun näkemys. mutta en halua että kukaan omasta uskosktaa luopuu jne. siitä varmasti on siinä muodossaan jokaille jotain merkitystä kun on. tässä vaan yksi näkemys muurahaispesässä. eli ainakan en pidä koko raamattua totuutena. enkä osaa sanoa mitä pitäisin siitä totuutena. en ole sitä edes puolia lukenut. saarnoja kyllä sen 7 vuotta lähes joka sunnuntai. no juu. ei niit tärekee juttu. mutta en itsekkään tässä enää olis jos lapsia ei olis! velvollisuus ja pienen pieni toivo silloin tällöin että joku päivä tähänkin jotain keksitään ja saa elää kivutonta elämää. tai edes ns normaalia elämää. saisin ton koulun käytyä ja töitä ja pystyisin tehdä ja sais edes töitä. nyt kyllä lääkäri ehdotti että jos kuitenkin kuntoutukseen. en vielä suostunu. taaskaan. ei se kunotutus mua muuta, vaan joku lääke, tai jokin ehkä tulevaisuudessa. hammas lääkärikin snao että purentaongelmisista 90% on ratkaius kun ovat smanlaisia, mutta ei kukaan varsinaisesti ikinä rupea tutkimaan jotain asiaa joka edustaa 1% purenta hammas leukanivel ongelmista. totesin vain että mulle se olis lottovoitto! lääkräiä nauratti. noh...hyvähän se on että iloa voi vielä muille tuoda.
kyllä nuoruus oli ihanaa, helppoa, oli kavereita, en ollu yksinäine, ei ollu vielä kipuja. mä musita että alko 19v ja silloinkin ei ollu tällaista, vähemmän ja paljon harvemmin. musita ekan tällaisne kivun , niin en söin kaikki akipulääkeitä mitä kaapista löyty, silloinen avopuoliso anto ne , silmiä en saa nu enää auki. kun sattu niin paljon. hän kanto mut sänkyyn. olin tosi järkyttyny että niin kovaa päänsrkyä voi olla. no siitä se silloin lähti. mutta kuin ihanaa huoletonta. elämä oli, ja jos särki sai levätä. 20 vuotiaana meni toinen leukanivel. sitten toinen josku pari vuotta sen jäkeen. en muist sitä tarkkaan. nykyään ei voi edes sopia tapamaisia tai tkemisiä kun ei tiedä särkeekö niin paljon ettei voi mennä tai osallistua. oon lukenu kirjan mielenvoimasta että saa ite säädeltyä ettei säre. kävin hypnosissa 5 kertaa, ei apua eikä niistä kirjan jutusitakaan. uni on välillä ihanaa ja välillä pelottavaa. unessa ei voi hallita itseään. mä en halua hinkuttaa mun kipeitä hampait aja leukoja koko yötä silti mä teen niin . vaikka kuin päästä tai kuuntelen hypnoosia joka on mulle tehty siihen etten tekis niin. se nauha hokee ettne tunne tarvetta tehdä niin. no juu en mä tunne tarvetta mä vaan teen. välillä pelkään että mun alitajunta, kun haluan esim kuolla että mä unissani syön kaikki mun lääkkeet, en uskalla säilyttä siksi mitään lääkeitä makuuhuoneessa. uni on sillen pelottavaa kun teen sen aika asiaa mit äen halua tehdä. niin sitten sitä ajattelee että mitä jos tekee jotian muutakin mitä ei halua tehdä. tai haluaa mutta ei halua. siis alitajuisesti. onks kelään muulla tätä pelkoa?
no mutta hyvä puoli on nyt että kun raha ton loppu niin tulee pieni paasto viikko🙂 tuo että ei unessa pyty kontrolloimaan , että on jossainn toisessa tilassa saa mysö ajattelemaan että sielu ja ruumis on todella erikseen. mussa on jotian erillistä,... josku mä ajattelen että oon syntyny väärälle paleetalle. ehkä se on just se tunne että se oikee paleett/taivas/energia on jossian tuolla minne mä kuulun. mä luulen ettei mulla ole muuta tarkotusta tässä elämässä kun olla äiti. ja ehkä opettaa mun puolisoa empaatttisemmaksi, kun se on ollu aikoinaan kauheen kylmä ja mun kipujen takia se on oppinu empatiaa ja siät että muullakin on väliä kun rahalla. en tiiä. jännä nähd mihin tää kaikki sitten päättyy. toisaalta pelottaa kun sehän voi olla jotain ihan kamallaa. kamalampaa kipua ja ahdistusta kun nyt. mutta hyvää vanhuutta odotellessa. tekis mieli ostaa kukkasia, mutta ei ole rahaa. ja tekis mieli ostaa lapsille juustoa. ehkä mä sitten ostan. vielä siiehn riittää raha. takis mieli hemmotella niitä edes sillä että ne unohtais että mä oon taas ollu usean päivän ihan toiminta kyvytön kotona ollessa. toivoisinn että myös että saisin hyvän ystävän.
jep jep. tällasta tänään. kiitos et saan kirjotella tänne. ja lukea sun kirjotuksia. siitä on ollu apua, en tunne itteeni enää niin yksinäiseksi🙂!🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻

Heippa ystävät. Terveiset haudan takaa. No, ei nyt ehkä ihan sanan mukaisesti, mutta olen saanut jonkun kamalan syysflunssan ja ääneni on painunut alas kuin parhaimman pubiruusun wiskibasso. Yö meni köhiessä ja kuumeisena pyöriessä. Nytkin paleltaa ihan koko ajan ja pää on tukossa. 😯🗯️

Aamulla erehdyin käymään vaa'alla. Samaa saatanan lukemaa näyttää edelleen: 82,9kg. En laihdu näköjään sitten millään. Teki mieli heittää vaaka seinään!!! Ihan sama syönkö mirtaa vai en, läskit on ja pysyy. Päänsärky sentään on hieman hellittänyt eli varmaan noi lopetusoireet alkaa vähitellen hiipua. Olen ollut pari päivää tosi huonolla tuulella. Oikeastaan siitä exän kohtaamisesta lähtien. Hän on kyllä tuhoisa ihminen, koska onnistuu jo pelkillä ilmeillään aiheuttamaan pahaa mieltä. On todellinen narsisti. Nytkin mitä kauemmin erosta on kulunut, sen enemmän hän puhuu kaikille kuinka minä olen niin mielisairas ja tasapainoton, ettei parisuhde "tollasen" kanssa voi onnistua. Kummallisesti on unohtanut oman pettämisensä, joka aiheutti minun masennuksen. Siitä ei kyllä puhuta mitään. Oma osuutensa on unohtunut. No, turha minun on sitä miettiä. Hän ei muutu (vaikka sitä toivoisinkin) ja ainoa oikea tapa on irrottautua koko ihmisestä.

Olen miettinyt työasioitakin. Meillä on taas käynnissä yt-neuvottelut ja saattaa olla, että työni loppuu. Olen yrittänyt pohtia asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei se olisi ollenkaan maailmanloppu. Olen kyllästynyt nykyisen työni sisältöön ja sen kohtuuttomiin vaatimuksiin, joilla ihmiset ajetaan loppuun. Olen miettinyt monenlaisia mahdollisuuksia ja totaalinen alan vaihto kiinnostaisi. Itse asiassa haluaisin auttaa ihmisiä. En ole mikään sairaanhoitaja-tyyppi, sellainen ei minua kiinnosta. Silti jonkinlainen terapeutin työ voisi olla kuitenkin minua varten. Joskin poikaystäväehdokkaan mielestä kuuluisin tanssimaan isoille estradeille. Viime viikolla olisi ollut erään ison musikaalin audition, koe-esiintymiset. Mietin pitkään, mutta en hakenut mukaan. En uskaltanut. ☹️

Voisiko AK ihottumasi olla allergiaa tai yliherkkyyttä esim. joillekin hedelmille. Muistan kun viimeksi se oli valloillaan, sinulla oli silloin kokeellisen keittiösi hedelmäshowt käynnissä ja teit kaiken maailman smoothieita. Josko se mangokin on sellaista mikä herkistää?
Mahtavaa, että olet päättänyt jaksaa kävellä ja olet asettanut itsellesi kävelytavoitteita. Minäkin asetin itselleni tavoitteen juosta ensi kesänä joku "virallinen juoksutapahtuma". Olisin tyytyväinen jos pystyisin juoksemaan kympin, mutta tällä hetkellä tuntuu etten vaan saa itsestäni mitään irti. En ole käynyt kuukauteen juoksemassa. Olen jotenkin energiaton.
Näillä kiloilla juokseminen on tuskaa ja polvi sattuu kävellessä. Juostessa se ei satu, mutta kävellessä kipeytyy. Tyhmää. Onneksi vielä pystyy tanssimaan, vaikka eilen balettitunnilla olin taas hirveässä itseinhon vallassa katsellessani peilistä valkoista pursuavaa läskiäni. Olen kyllä ällöttävä näky. Itseäkin inhottaa.

Nyt lähden poikaystäväehdokkaan luo. Saa luvan lämmittää minulle saunan. Hänkin on sairauslomalla masennuksen vuoksi. On kyllä helppoa, että kun meillä on samanlaisia murheita ja ongelmia niin ei tarvitse esittää mitään. Voi olla juuri niin onneton kuin on ja toinen ymmärtää. Vielä kun roihuava rakkaus löytyisi niin tämä olisi täydellinen parisuhde, vaan taitaa olla niin, että tämä suhde ei sitä minulle tarjoa.

Oi, Rakkaat Ystävät☺️❤️

Olette kirjoittaneet tänne runsaasti ja tosi mielenkiintoisia tekstejä. Valitettavasti minun päivä on nyt vain niin (ihan hyvällä tavalla) hösseliä, että en halua kevyesti vain jotain vastata esim. Kuratassun (mikä ihana nimmari) liikuttavaan viestiin, Lilliksen ajatuksiin uskonnosta tai Aman kuulumisiin "haudan takaa" (meinasin saada sydärin ensin tuosta "haudan takaa", kun ajattelin jo että jotain kohtalokasta tapahtunut, heh, mutta oli se kyllä ihan hupaisesti sanottu🙂)..niin eli kirjoitan tähän vain nopeasti oman päivän rapsan ja kun olen rauhoittunut niin tulen vastaamaan teille.

Aamulla oli ihan hyvä mieli ja suht pirteä olo. Mieskin oli nukkunut hieman paremmin ja pulisimme jo heti silmät auki saatuamme kaikkea "vitsikästä". Aamukahvit ja sen jälkeen mietin, että mitä tänään? Jotenkin oli fiilis, että tänään en kävele kirppikselle vaan menemme autolla koska muitakin asioita kauemmas pitkin kaupunkia. Miehen selkä alkaa ilmoitella liiasta kävelystä niin ajattelin, että hän jo kauhulla odottaa, että minä taas "komennan" meidät tien päälle🙂 Siispä laitoin itseni "auto-lookiin" kun monta päivää ollut enemmänkin sporttisempi "olen tässä lenkillä-look". Oli ihan kiva taas monen päivän tauon jälkeen meikata enemmän, irtoripset ja kaikki muut systeemit ja korut ym. Yllättäen huomaan, että kasvoni ovat selvästi kaventuneet ja meikki näyttää taas paremmalle ts. en näytä naamasta niin turvonneelle porsaalle, kuin vehnämössöjä vetäessäni (v-tun patongit😉) Vartalo nyt on ihan kauhea, kuten aina, mutta pöhötystä siitäkin vähän lähtenyt ja nyt ensimmäisen kerran se perhanan vaaka näytti lukeman alta 80kg tarkemmin 79kg, heh..ärsytti vain kun se jäkitti kuin mikäkin siinä samassa 80kg vaikka mitä ois tehnyt, tai oikeastaan se oli 81kg ja rapiat päälle. Jospa se tästä...kumma miten jo parin kilon pudotus muka voi jossain tuntua, mutta naamassa se näkyy. Olen pysynyt kovana syömisten suhteen (kiitos tsempistä🙂) eikä ole kovin tehnyt herkkuja mieli, olen jotenkin jo alkanut "unohtaa" niitä, kun ei ne ole koko ajan nenän edessä. Tänään tosin Lidistä ostin riisikakun päälle laitettavaksi sellaista suklaapähkinälevitettä, joka maistuu ihan Maraboun Dubbel Nougat-patukalle, nam! Mutta, vain yksi riisikakku sen kanssa ja ohuelti sitä tahnaa..vie ainakin suklaanhakuja tehokkaasti kun maistuu ihan riisisuklaalle. Lidissä paistopisteen olen ohittanut raakasti vilkaisemattakaan niitä perhanan patonkeja.

Autolla siis ensin kirppikselle ja sieltä teinkin taas löytöjä ja juttelin muutaman mukavan tuttavan kanssa. Sitten useamman kirjaston kierros. Jouluhulluna kaipaan jo joululehtejä ja kirjoja, joista imeä joulutunnelmaa ja suunnitelmia pikkuhiljaa..kiersimme siis useamman paikan ja sain varastoista sieltä penkoa niitä kirjoja ja niitä on nyt vino pino olkkarin pöydällä. On tosin muitakin kirjoja ja ilmaiskirjoja mitä kirjastosta sai..eli lukemista siis riittää. Sitten käytiin Lidlissä. Kotona kahvit ja pientä välipalaa. Juttelin äidin kanssa puhelimessa. Sitten järjestelin huushollia ja tein päivittäiset kotityöt. Sitten alkoi ruoanlaitot ja välillä surffailin netissä jokapäiväiset sivuni. Päivä on vilahtanut kuin siivillä mukavan vauhdikkaasti ja hyvässä tunnelmassa. Paljon mukavia ihmisiä tänään eri paikoissa ja kivoja keskusteluja esim. muiden kirja ja wanhan tavaran ystävien kanssa..

Nyt on ruoka pöydässä ja tarvii alkaa syömään, joten jatkan juttuja myöhemmin..🙂👍

Valkokankaan tuolla puolen.

Ihana ohjelma radio classicilla. Elokuvamusiikkia, jota myös rakastan. Hetken vain makoilin ja kuuntelin. Tuttu musiikki jostain tv-sarjasta, jota en enää muista. Se vei minut muistoissa lapsuuteen ja maaseudun kesään. Ainahan se tuntui kesä olevan. Aurinko paistoi lempeästi ja korkealta. Tuomet tuoksuivat ja lapset pyöräilivät kylätietä. Mietin, että olen tosiaan tullut aikuiseksi, kun alan melkein päivittäin vajoamaan muistoihini milloin minkäkin virikkeen sysäämänä. Milloin se on antiikkelehdessä kuva tutuista muovisista koulumukeista 80-luvulta tai vielä vanhempia marimekon kankaita 70-luvulta.

Siellä oli paljon ihanaa, jota tulee ikävä. Mikään ei enää ole kuin silloin, ei tietenkään. Ei ole mummoa, eikä vaaria. Ei tätiä, eikä serkkuja. Kyllä he ovat siellä jossain, mutta eivät minulle olemassa. Mummo ja Vaari ovatkin sitten jo taivaassa. Onhan niitä muitakin, kylän mummoja ja koiria, kissoja. Valokuvissa vain ja siellä ikuisen valon maassa. Hyvä, etteivät nähneet nykyisyyttä. Eivät mistään jää paitsi. Maailma on mennyt hulluksi he sanoisivat.

Kylätiet. Metsät. Joki. Kyläkauppa. Pieni koulu. Autiotalot. Pitkät kesät ja kesä-yöt. Eläimet. Irtokarkit. Sipsit ja Cocis. Domino keksit. Miami Vice. Madonna. Samantha Fox. Sabrina. Dingo. Petelius ja Kalliala, aaa-puu-va. Kuvapaperivihkot. Ystäväkirjat. Käristemakkara. Barbiet. Legot. Mon Amiet. Master of Universe. My little pony. Smurffit. Maailman vahvin nalle. Europe. Joulut. Talvipakkaset. Luistelu. Hiihto. Pelastusarmeijan kirpputori. Helluntaisurakunta. Käristemakkara. Uiminen. Traktorit. Syksyiset pellot. Kurkiaurat.

Pihallamme oli ulkovarasto. Sen vintillä kesähuone, jossa oli joku asunut 70-luvulla. Sinne kiivettiin jyrkät portaat ja sinne piti mennä salaa, koska meitä lapsia oli kielletty menemästä vintille, koska portaat saattavat olla lahot ja vaaralliset. Tietysti sinne menin. Kuinka jännitävää. Mietin, kuka tuossa hetekassa on mahtanut nukkua. Petivaatteetkin vielä paikoillaan. Pölyistä. Aurinko paistoi pienen ikkunan läpi. Aikakauslehti Seura kannessaan tummatukkainen mies ilman paitaa. Ihmettelin miksi sillä ei ole paitaa päällä. Tapani Kansa. En tiennyt sellaista. Myöhemmin kuulin radiosta, kun sain omaan huoneeseeni äidin vanhan radion. Mies, jolla oli kumman käreä ääni lauloi usein. Kirka. Danny. Jake Nymanin onnenpäivät. Radio avasi uuden maailman.

Sitten ulkovarasto päätettiin tyhjentää vanhasta rojusta. Äiti tilasi kaatopaikkakuorman. Kaikki vanhat aarteet heiteltiin sinne ja niin ne menivät kaatopaikalle. Minä itkin ja äiti lohdutti minua. Sitten tuli syksy ja alkoi ensimmäinen luokka koulua.

Alkoi matka kohti aikuisuutta ja tätä päivää🙂

yritän tässä tuhlata aikaa, ettei tarvis tarttua siivous vermeihin. Mut se on edessä kumminkin. Nyt alkaa päätäkin oireilla. Plää... Täällä ois siivojan paikka vapaa.

Mä muuten join aamupalan. Siitä on pitkä aika (jollei su lasketa) koska olisin jotain aamupalaa ottanut. Tais olla heinäkuu.

Mut taidan mennä sohvalle pitkäks ja kuunnella musaa.

Saloka: Lupaan kiitää sinne siiivoamaan heti, kun olen tämän oman kämpän saanut puunattua, heh🙂 Minäkin "juon" aamiaisen silloin, kun se on pelkkä kahvi tai sitten smoothie..vartos hetki, kun saan tämän valmiiksi niin otan Sinipiian kainaloon, hyppään autoon ja hurautan sinne. Mies voi imuroida, kuten aina. Voi kestää vähän aikaa, kun Sherlock Holmesin/Selvänäkijän kyvyilläni saan intuition olinpaikastasi😉 No vitsi.. Palataan!

🙂🌻-----

Milloinkahan minun päivään tulisi sellainen oikeasti rauhallinen hetki, että olisi aikaa vastailla teille kirjoittaneille, kun päässäni on koko päivän pyörinyt Kuratassun miehen lääkeriippuvuus, Amassadoksen painoasiat ja Lilliksen ajatukset uskonasioista🙂

Heräsin viiden aikaan jo enkä saanut enää unta. Tosiasiassa en halunnutkaan enää nukkua. Oli jotenkin ihana herätä niin aikaisin ( ei se kyllä minulle mitenkään harvinaista ole) mutta tunnelma oli kiva, mies nukkui vielä, oli hiljaista ja hämärää, sain rauhassa venytellä ja loikoilla itseni hereille ja aloittaa päivän. Olen kyllä oikea tunnelma-ihminen. Jos hyvä tunnelma olen aivan tyytyväinen ja jos tunnelma jotenkin pilaantuu niin mieliala saattaa romahtaa..olen kait yliherkkä reagoimaan pieniinkin sävyihin.

Jo pelkästään se, että aamulla saan herätä rauhassa, avata tuuletusikkunan, hakea kahvia, kuunnella radiota ja myöhemmin kun avaan verhon niin ulkona on sumua, jota vasten aurinko alkaa nousemaan. Se on päivän paras hetki..

Lähdimme jo ennen 9 liikenteeseen. Menimme tutun Osto ja Myyntiin. Teimme pikkukaupat ja saimme ruokarahaa. Koska Kelan paska viivyttelee yhä erästä tiettyä maksua, eikä maksanut meille sitä muutaman kybän maksua niin johan siitä jo budjetti meni sekaisin ja pakko oli relisoida omaisuutta, ettei tarvitse kynsiä syödä. Nyt meillä ei ole telkkaria. No, minua se ei todellakaan haittaa. En katso televisiota koskaan ja inhosin sitä isoa lotiskoa muutenkin koko ajan (meillä oli vuoden vanha telkku, joka ostettiin aikaisempaan kotiin) minusta se telkku vei liian paljon tilaa meidän huushollista ja tyhmää, että se vie tilaa ja sitä ei lähes koskaan katsota. Tai mies kerran päivässä katsoo uutiset. Ne uutiset näkee netistä. Minä en tarvitse kuin netin. Sanoin usein huvikseni, että koko toosa joutaa hävittää. No, nyt ei ole enää sitä riesaa. Mies on ollut vähän hiljainen. Lohdutin häntä, että voimme myöhemmin ostaa sellaisen nyt niin muodikkaan pienen (valkoisen) pikkutelkun mikälie tietokonetv siis näyttää läppärin ruudulle😀 no, olen minä tosi tekninen kun en edes tiedä mikä sen nimi on, mutta telkku kuitenkin..kätevämpi vain kuin se iso kohlo. Sellaisen pienen voi aina "piilottaa" jonnekin nurkkaan, eikä se hallitse koko olohuoneen näkymää.

Tutussa kirppispaikassa vietimme sen jälkeen miltei pari tuntia. Löysin monta kivaa, halpaa esinettä. Jopa ilmaisnurkasta löysin kaksi erittäin kaunista tyynynpäällistä, sekä pikkuvikaisen arabian (!) teekannun, valkoisen. Meinaan alkaa kartoittamaan sieltä joulukrääsää, sitten kun sitä alkaa sinne ilmestymään. Tiedän jo, että teen sieltä edullisesti löytöjä joulua ajatellen. Vähävaraiselle se on oikea löytöpaikka.

Sitten käytiin kaupassa. Lidlissä. En ostanut taaskaan YHTÄÄN herkkuja. Patongit oikein inhottivat kun marssin siitä ohitse. Matkaan lähti keittoaineksia, joista keitimme jauheliha-juureskeiton. Smoothie-aineksia ym. Ja tietysti riisikakkuja🙂

Tänään huomasin, että housut sujahtivat helpommin jalkaan ja aamulla vatsa näytti hoikemmalle. Kasvot ovat selvästi kapeammat. No, se ei haittaa mitään😀 Onhan tuota ylimääräistä silti vielä ihan tarpeeksi matkaa sinne 64kg kun nyt vaaka näyttää 79kg.

Tiedä sitten olenko liikaa vouhkannut menemään, kun sen kauppareissun (ja kävimme vielä yhdellä toisellakin kirppiksellä) jälkeen iski jotenkin vähän herpaantuminen ja väsy tai voimattomuus..luulen, että olen vain liikaa sauhunnut innoissani ja nyt tuli pienimuotoinen stoppi. Kun pääsimme kotiin niin laitoin ruoat jääkaappiin ja pakastimeen, purkasin "kirppissäkin" ja menin sohvalle lojumaan lukien päivän postia. Mies teki keiton ja söimme sitä. Aloittelin siivousta jo, mutta teen sitä tosi hiljalleen, koska tuntuu, että (henkinen) veto olisi nyt vähän hakusessa. Mieliala muuttui jotenkin tyhjäksi sen kaupan jälkeen. tekisi mieli vain maata. Haluan kuitenkin siivota. Teen sen sitten "mummovauhtia".

Muuten on ollut kyllä jotenkin tosi antoisa ja mielihyvää tuonut viikko. Tuo kirppisharrastus on nyt elpynyt oikein vauhdilla ja kotona on vaikka mitä mielenkiintoisia löytöjä ihailtavana (niin, minulle se mummonaikainen teekannu voi olla päivän pelastus) läjäpäin kirjaston kirjoja, myös ne joulukirjat luettavana. Kaapissa järkevää ruokaa. Kotityöt ja kodin laittaminen. Suunitelmat taas uudesta luontoretkestä ja ulkoilut (tänään en jaksa kun on vielä siivouskin) ikkunasta kauniit maisemat ym. Ja se oma hivenen kaventunut ulkomuoto tekee kevyemmän mielen. On asetettu tavoitteita ja saavutettukin niitä..

Nyt lähden kuuraamaan kylppäriä, Heissulivei🙂🌻🙂👍

Siivosin sitten ja tein muutaman muunkin homman. Aika naatiksi veti ja jonkun aikaa lötkötin sängyllä. Syömiset jääneet tänään kahteen kuppiin kahvia ja yhteen lautaselliseen keittoa. Äsken otin kaksi riisikakkua ja sipaisin maapähkinävoita päälle. Hetken mielijohteessa avasin jääkaappiin lojumaan jääneen kevytcokistölkin ja maistoin siitä janooni. Ei se niin hyvälle maistunut, mutta tajusin kuinka siihen voisi taas helposti jäädä koukkuun. Se kylmyys, makeus, hiilihapot, tuntuma kun juoma sihisee janoiseen kurkkuun..joo, kyllä olis helppo taas ratketa limsaa kittaamaan, mutta ei. En anna periksi.

Iltapalaa syön vielä 8 aikaan tosin en tiedä mitä, koska en jaksa alkaa laittamaan mitään. Ehkä se on valmis mansikkarahka tänään. Ja varmaan pari riisikakkua lisää. Huomenna pakko syödä järkevämmin🙂

Olen vähän ärsyyntynyt, kun mies on mököttänyt koko päivän. Tiedän, että hänen selkänsä on kipeä kovasti, mutta mielestäni siinä on muutakin. Koitin kysyä mutta vakuuttaa, ettei mökötä😉 no kyllä vain möksää..ehkä sai silti trauman, kun telkku lähti. Miehethän ovat naimisissa telkkareidensa kanssa. Minun exä jopa niin kovin, että aikanaan uhkasin laittaa lehteen vihityt palstalle ilmoituksen valokuvan kanssa hänestä ja telkkarista. Telkkarilla olisi tietysti ollut morsiushuntu päällä, hah. No, hän närkästyi tästä vitsistä aina..ottaa vaan päähän tällainen hautajaistunnelma, kun toinen hiljaa jäkittää. Koitan itsekin jäkittää, mutta samalla olen sisäisesti ärtynyt.

🙂🌻

siis luovuitteko te telvisiosta kokonaan?
mun tietokone on alkaun pitää ärsyttävää piip piiip piiiiip ääntä. mullkun korvat on soinu jo 14 vuotta niin tuollainen piip ppiiip ääni saa mut kiehumaan. onneks meidän jääkaappi mitää vana hiljasta murin rohia ääntä eikä vinkuvaa ääntä. mithän sitä tänään tekis. pääsee koulusta jo puoliltapäivin. voisin hakee likan ajoissa päivkodista mutta sitten se vaan vinkuu k u ei ole mitään tekemistä, ehkä vietä koululaisen kanssa laatuaikaa jos ei se sitten mene kavereille.
koskettavia nuo sinun lapsuuden muistelot. 🌻🙂🌻
no niin pakkelia naamaan ja matikkaa opiskelemaan. mies käy tänään niissä reumakokeissa, eilen sillä oli lääkäri, ja vasta 2,10 on soittoaika lääkärille että saa tulokse, se lääkäri ei sii antanu mitään sen kipeisiin käsiin. ja unilääkkeeksi ataraxia mitä se unohti hakea niin kävi taas mun lääkekaapilla. välillä niin ahdistaa se että se jätti mut ja me jouduttiin lasten kanss käymään kaikki se muutos hevletti ja paha olo läpi keväällä. tekis mieli potkii se välillä pihalle ku tulee niinv ihaseksi siitä kun muistan sen.

Lillis, huomenta ja huomenta kaikki muutkin.

Kyllä me tällä hetkellä pistimme toosan pois, mutta tarkoitus olisi kyllä lähitulevassa ostaa uusi🙂 Sellainen pienempi ja valkoinen. Illalla katseltiin niitä netistä. Thompson merkkinen 26 tuumainen olisi jotain 300e eli aika edullinen. Kun halusin vain siitä mustasta isosta rotiskosta eroon. Se ostettiin sinne isompaan asuntoon vuosi sitten mistä muutimme tänne pienempään.

Olen vähän alakuloisella mielellä. Heti kun heräsin niin aloin jo sängyssä synkistellä. Ensimmäisenä pamahti mieleen, että olen jo näin vanha ja mitä minun elämästä on jäänyt käteen? Mitään kunnollista en ole saanut aikaan. Joo, tietysti olen jotain saanut aikaan, mutta en mitään sellaista, mitä ihmiset yleensä. No, tämä on se sama ajatus, joka aina säännöllisesti huonolla hetkellä palaa mieleeni. Sitten aloin laskea, että ei mene kovinkaan kauaa kun olen jo viisikymppinen, siis wtf???? Mihin minun elämä on oikein hujahtanut???? Tuntuu, että olen koko elämäni paininut vain kaikkien ongelmien ja katastrofien kanssa ja siihen on kaikki energia mennyt. Tuntuu, että elämä on mennyt hukkaan. Nyt olen jo näin vanha ja kaikki alkaa olemaan myöhäistä, enkä edelleenkään edes halua monia asioita, joita ihmiset yleisesti tekevät. Huoh..

Sitten olen alakuloinen siksi, että suorastaan v-tuttaa tämä parisuhde. Tympäännys tuli kait siitä miehen mököttämisestä, mutta se sai minut ajattelemaan kaikkea muutakin, taas kerran. Järjellä tajuan, että suhteeni on kyllä hyvä. Mies on kunnollinen ja on kulkenut rinnallani uskollisesti kaikki nämä elämän myrskyt. Mutta aika ajoin tietyt asiat alkaa ottaa minua pattiin. Miehen lapsuudenkodissa ei kait ole paljon osoitettu mitään tunteita, eikä annettu positiivista palautetta mistään. Miehessä on vähän nämä samat piirteet josta olen usein sanonutkin. Olen huomannut, että hellyyden ja rakkauden tunteiden osoittaminen on miehelle hankalaa. On sen itsekin joskus myöntänyt, ettei osaa. Tarkoitan nyt ihan fyysistä hellyyttä. Hänestä on hankala "hoitaa" toista esim. silittää tai hieroa hartioita tai edes halata. Kyllä hän melkein joka päivä silti halaa, joskus antaa samalla pusun, joka ilta sanoo rakastavansa..mutta se on jotenkin sellaista konemaista, ei sellaista oikeasti hellää. Asiasta on aikanaan ollut paljonkin puhetta, enää en jaksa siitä sanoa. Eihän toista sanomalla saa muutettua. Myös vaikeaa välillä hyväksyä se, että tämä suhde ei anna minulle mitään mahdollisuutta kokea itseäni todella naiseksi. Tarkoitan seksiä myös. Sitä on hyvin harvoin johtuen miehen fyysisistä esteistä. Enimmäkseen ajattelen, että asia on ok, enkä kaipaa enempää, mutta joskus havahdun ajattelemaan, että naisellinen elämäni menee melko hukkaan tällaisessa vähäseksisessä suhteessa. En saa oikeastaan koskaan kokea, että minua haluttaisiin kunnolla, enkä saa itsekään tilaisuutta osoittaa omaa seksuaalisuuttani. Oikeastaan minua ei hirveästi nykyään enää huvita, koska olen kyllästynyt koko asiaan. Mies usein soimaa omaa miehisyyttään ja sitä, ettei hän kykene kaikkine vikoineen kuin harvoin. Silloin aina sanon ettei asia merkitse, että on meillä ihan hyvä suhde vaikka onkin harvoin seksiä. Mutta..joskus aina tosiaan havahdun siihen, että asiat voisivat olla toisin ja voisin elää "täydempää" elämää, eikä tällaista nunnan elämää. Muistan ajat, kun meillä oli HYVIN aktiivista sillä rintamalla ja kyllähän sitä tunsi itsensä enemmän naiseksi ja oli tyytyväisempi itseensä ja suhteeseensa. Mutta nyt on näin..suhteessani on kuitenkin niin paljon hyviä asioita, että en ala kaatamaan sitä tällaisen vuoksi. Enkä edes osaa kuvitella elämää ilman miestäni. Eli siis se, että miehen on vaikea osoittaa positiivisia tunteita tai sanoa hyviä asioita lähimmäisistään, hellyydenosoittaminen on vähän sitä ja tätä, ja seksiä ei juuri ole ja näiden vaikutus itseeni, sitä mietin tänään ja olen vähän alavireinen. Vai olenko vain väsynyt? Vai onko tämä taas pms-mielialaoireita kun on muutama päivä menkkoihin.. Mies kerran tokaisi, että voi sitä välittämistä osoittaa muutenkin kuin hellimällä. Hänen oma isänsä oli sellainen perinteinen äijä, joka ei leperrellyt, mutta piti perheestään hyvän huolen, oli rehellinen ja kunnollinen ym. Luulen, että mies on ottanut mallin sieltä. Olen kyllä huomannutkin, että usein kun mies haluaa osoittaa välittämistään niin hän haluaa ostaa minulle vaikka uuden puhelimen tai jonkin härvelin tai jotain muuta materiaalista tai tekee jonkun minun toivoman asian ym. mutta kyllä minä haluaisin silti ihan fyysistä hellyyttä enemmän, koska se saa minut tuntemaan itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. En kuitenkaan jaksa enää asiasta jankuttaa koska se ei näytä koskaan muuttuvan. Se täytyy kait vain hyväksyä mutta välillä masennun siitä. Miehen kaaliin ei ole sellainenkaan asia mennyt, että haluan silloin tällöin, että minulle ostetaan kukkia. Näin yksinkertainen asia ja ei..Mies pitää ilmeisesti turhana ja jotenkin naismaisena sellaisen käytöksen (joo, hoh hoijaa) silloin kun olin sairaana niin silloin kyllä osti kukkia ja vaikka mitä, mutta nykyään taas ei. Olen monta kertaa ihan rautalangasta vääntänyt, että onko se niin vaikeaa joskus ostaa kukkia? Mies siihen valittaa, että ei ole koskaan rahaa. Siihen sanon, että onhan meillä JOSKUS aina rahaa ja se kimppu maksaa jotain 4e, joten kyllä on joskus varaa. No, joskus sitten kun olen asiasta muistuttanut niin sitten ostaa, mutta se tuntuu pakotetulle eikä romanttiselle. Mutta en asiasta muistuta niin ei osta. Minua ottaa siis päähän, että suhteessani ei tunnu olevan romantiikaa. Olisi tosi kiva jos mies joskus yllättäisi ja toisi oma-aloitteisesti kukkia ihan arjen keskellä, tekisi jonkun illallisen kynttilän valossa tai muuta vastaavaa. Tuntuu, etten koskaan saa olla se prinsessa jota joku ihailisi ja palvoisi (hah, hah) kaikki on aina vaan arkista ja latteaa jotenkin, urautunutta ja rutiininomaista. Miten siinä sitten jaksaa olla hehkeä nainen? Joskus ei mitenkään ja joskus tuntuu, että kuolee sisäisesti. Minä olen muutenkin itsetunnoltani heikko ja tarvisin kait jatkuvasti vakuutusta siitä, että olen rakastettu ym. Alan tuntea että minua ei rakasteta, enkä ole viehättävä jo menee pitkän aikaa ilman mitään erikoishuomiota. Silloin minä muutun itsekin kylmäksi ja v-mäiseksi ja sitten mies taas ihmettelee, että mitä tuo akka tuossa kiukuttelee..sitten hän yhtäkkiä saattaakin ihan jotenkin muuten huomioida, vaikka ostaa jonkin ihan muun vekottimen minulle ja sitten taa siitä tulen paremmalle tuulelle. No, tämä on meillä ikuisuusasia. Tosin en kyllä itsekään innostu huomioimaan miestä nykyään kovin usein, koska olen katkera siitä, että minua ei huomioida..

Tulipa nyt paapatettua tänne parisuhdeasiaa, mutta välillä näitä tulee vatvottua. Olen tänään jotenkin apaattinen ja vedoton. Ei oikein huvita lähteä mihinkään, eikä tehdä mitään. Tuntuu, että on ollut niin vilkkaita päiviä, että olen jo tehnyt kaikkea niin paljon.

Täytyy katsella mitä päivä tuo tullessaan.

Hei ystävät!
Syysflunssa olikin poskiontelotulehdus ja nyt makaan tiukasti peiton alla kuumehoureissani. Onneksi pikkukissat pitävät seuraa. Ovat kyllä ihania. Ihan kuin tietäisivät, että olen kipeä kun makoilevat lähelläni.

Vaa'alla en ole nyt käynyt enkä mene. Viimeksi meinasi jo vaaka lentää ovesta ulos. Näyttäköön mitä näyttää. Olen kyllä sokerikoukussa tällä hetkellä, joten ehkä on osittain itseäkin syyttäminen tästä lihomiskierteestä. Ennen eroa ja henkistä romahdustani noudatin tiukkaa ruokavaliota johon ei suklaan mässyttely kuulunut. Enkä sitä kaivannut. Eron jälkeen lakkasin syömästä ja lääkäri rohkaisi syömään ihan mitä vaan josta saisin edes vähän energiaa. Samalla määrättiin mirtaa ja helvetti karkasi käsistä.

Olen ollut koko viikon huonotuulinen. Luulin sen johtuvan exästä mutta taitaa johtuakin poikaystäväehdokkaasta. Minun puoleltani suhteessamme ei ole mitään tunnetta mukana, mutta hänellä mitä ilmeisimmin on. Puhuimme tästä jo siinä vaiheessa kun suhteemme eteni makuuhuoneen suuntaan. Hän vakuutti silloin, että homma on ihan ok. Ettei tässä ole muuta kuin vähän intiimimpi kaveruussuhde. Tällä viikolla häneltä on kuitenkin tullut viestejä kuinka olen ihana ja miten haluaisi olla vieressäni jne. Asia on saanut minut käytännössä pakokauhun valtaan. En halua, että ajattelee minua tuossa mielessä koska en pysty tuntemaan samoin. Minusta tuntuu, että hän ripustautuu minuun ja ahdistun. Olen jo nyt vihainen siitä, että hän ei noudattanut pelisääntöjä. Tunnen myös syyllisyyttä siitä etten voi olla sitä mitä jän haluaa ja mietin voinko irrottautua tästä suhteesta vai masentuuko hän siitä lisää. En kuitenkaan koe, että elämäntehtäväni olisi vetää hänet ylös masennuksestaan ilman, että kärsisin siitä itse. Vaikea tilanne.

Minulla tuli AK mieleen eräs lapsuuteni autiotalo. Kerron siitä kokemuksesta myöhemmin.

Palataan ystävät. Syksyistä perjantaita kaikille. 🌻🙂🌻

rohkeaa luopua telkusta. Mä en siihen varmaan kykenisi.

Mies huomasi, että olen allapäin. Tuli sitten halaamaan ja sänkyyn viereen makaamaan. Kyllä hän yritti siis saada pirteämmälle tuulelle. Kysyi, että enkö meinaa tänään mennä kirppikselle. Sanoin jotain, että ei huvita tänään. Hän sitten sanoi, että jos emme lähde kylille niin hän taitaa mennä lähimetsään katsomaan jos olisi sieniä. Pyysi lähtemään matkaan, mutta en halunnut. Tiesin jo päässäni, että haluan nyt olla hetken aikaa yksin ja aivan rauhassa alavireisten ajatusteni kanssa. En jaksa olla nyt seurallinen, joten miehenkin parempi olla itsekseen vähän aikaa.

Taidan olla tosi pikkumainen, mutta kelaan sitä, että aina sama juttu. Sitten vasta kun suutun ja masennun läheisyyden ym. puutteesta niin sitten mies alkaa sitä kyllä antamaan, mutta siinä vaiheessa minä haluan vain olla yksin eikä se enää tehoa. Jos hän jakaisi sitä tasaisesti jo ENNEN kuin suutun niin tätä ongelmaa ei olisi. Jotenkin kamalan turhauttavaa.

Siinä mielessä exä oli ihana, että jaksoi joka päivä halia, silitellä ja antaa aina huomiota siitä, että olen kaunis, ja mitä kaikkea osaan tehdä jne. (no toki silloin varmaan olinkin nuorempi ja kauniimpi mutta kuitenkin) Mutta hän vain oli sen luonteinen, että tykkäsi hoivata. Teki voileivätkin valmiiksi ja lähti kauppaan hakemaan herkkuja jos pyysin. Toi kukkia ja lahjoja aina silloin tällöin ym. Nukahdin aina siihen, kun hän silitti hiuksiani ja selkääni. Lopulta oli kuitenkin lipevä lurjus..

Vaikka nyxä on tökerömpi näissä asioissa hän on kuitenkin suoraselkäinen ja rehellinen, eikä huijaa ja petkuta. Tai jätä maksuja maksamatta tai haaskaa yhteisiä rahoja omin päin.

Kukaan ei siis ole täydellinen. Jos joku asia on hyvin niin joku sitten mättää. Ehkä kuitenkin mieluummin otan miehen, joka on rehellinen eikä tarvitse koko ajan pelätä mitä epärehellistä hän tekee tai hoitaako asioita.

Ärsyttää vaan se, että jos nyxässä olisi vielä tuo hellyysasia kunnossa niin hän olisikin jo täydellinen🙂 Ei hän osaa helliä kuin eläimiä. Niitä kyllä silittäisi ja lellisi vaikka 24/7 ja ehkä siksi en kestäkään että meillä olisi mitään eläintä kun sitten minun pitäisi jatkuvasti katsella kuinka hän sitä eläintä hellii mutta ei minua..joo naurettavaa, tiedän.

Mies kerran sanoi alkuaikoina kun häntä silitin selästä, että kuinka kivalle se tuntuu ja että kukaan ei koskaan ole häntä hellinyt, ei edes vanhemmat. Ehkä se syy on tosiaan siellä menneisyydessä. Hän ei ole tottunut sellaiseen. Mutta enää en jaksa koko ajan antaa hellyyttä toiselle jos en saa sitä takaisin.

Kylläpä nyt jaksan täällä ratkuttaa, mutta oikeasti olen vähän huonolla tuulella. Taitaa olla niitä pms-oireita, kun pinna niin kireällä ja masentunut olo.

Alan veivaamaan smoothieta jos se vaikka saisi minut enemmän tolalleen. Juonut vain pari kuppia kahvia tänään.

Ja ulkona auringonpaiste vain ärsyttää😠 (taidan olla tosiaan sekaisin)