Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Loppu-ilta on ollut aivan kammottava. Mielialani vajosi yhtäkkiä ihan pohjamutiin.. siis ihan totaalinen tympäännys ja epätoivo nielaisi minut..
Tuntuu, ettei silmissäkään näy, kuin harmaata ja mustaa. Olen niin väsynyt, niin epätoivoinen, niin ahdistunut, niin lamaantunut, niin apaattinen, niin pettynyt kaikkeen.
Pitäisi ottaa iltapalaa, mutta venyn vain tässä sängyllä. Tuntuu, ettei millään ole mitään väliä. Olen romahtanut, taas kerran.
Katsoin typerää lapsuuteni ohjelmaa Ihmemiestä. Siinä Ihmemies Mc Cyver oli väliaikaisesti kuollut ja siirtynyt henkimaailmaan ja tapasi siellä kaikki omaisensa. Katsoin sitä kyyneleet silmissä.
Pääni on ihan tyhjä. En keksi enää mitä tekisin. En jaksa edes puhua. Olen hirveän v-tutuksen vallassa. Tekisi mieli ottaa vähän useampikin pilleri. toisaalta nekin tuntuvat typerille.
En jaksa edes kättä liikauttaa. Ja huomenna se shaisse-souvi. Minun elämä on ihan syvältä.
Eniten vihaan itseäni, kun olen tällainen surkea valittaja luuseri.
En ole koskaan mihinkään tyytyväinen.
Sellainen ihminen ei tule koskaan onnelliseksi.
Onneksi tulee yö ja pääsee nukkumaan. Inhottaa jo valmiiksi huominen aamu.
Olen vajonnut negatiivisuuden mereen.
Pakko purkaa päätänsä vielä lisää, koska miehelle en viitsi valittaa, vaikka näkeehän hän minusta etten ole hyvällä tuulella.
En ymmärrä (se mitä monangekin sanoi) että miten sitä voi yhtäkkiä mennä niin eri tuntoihin? Mistä tämä vajoaminen johtuu? Oi, mistä????? No, vihan takanahan on pelko jos psykologiaa on uskominen. Minä tunnen itseni kiukkuiseksi ja vihaiseksi. Olenko vain väsynyt vai pelkäänkö? Mitä minä pelkään? No, kaikkea. Aivan kaikkea. Minä en ole yhtään rohkea vaan aivan pelkuri.
Tunnen itseni myös pohjattoman surulliseksi. Siitä, että kaikki meni näin. Että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Suren entistä elämääni. Sitä mitä oli ja mitä ei ole enää. Oikesti en haluaisi edes herätä huomenna. Olisi ihana unessa kävellä läpi usvaisen metsän kohti auringonnousua, kohti valkoista taloa, jonka pihalla kasvavat ruusut valtoimenaan, siellä olisi kotona.
Tämä maailma on vain surkea, ankea kyläpaikka.
Huomenta! Hyi, että eilinen ilta oli ankea😞 Kahden aikaan yölä heräsin, kun mies kuorsasi ja siirryin vierashuoneeseen nukkumaan. Ihme kyllä, en herännyt 4 vaan nukuin oikein ruhtinaallisesti puoli kuuteen saakka. No, olo ei kyllä ole yhtään virkistynyt, päinvastoin. Ja mitä oli heti ensimmäiseksi aamulla? Skeidashow!! Yhteensä kahdeksaan näytepurkkiin sitä itseään ja tarrat veivata niihin kiinni ja kirjoittaa nimet ym tiedot.
Väsyttää, koska lämpö on hieman koholla. Ei edes yli 37 mutta kun mun peruslämpö on aika matala alle 36 usein aamuisin, päivisin jotain 36.0-36.2 ja nyt on jo aamusta 36.7 eli jotain tulehduksenpoikasta kehittelee (suolistossa se infektio tietysti). No, näytteiden tulokset kuulen vasta ens keskiviikkona..fuck, olisin luullut, että parissa päivässä, sen olis vielä kestänyt, mutta ens keskiviikkoon asti tätä oloa..tekis mieli alkaa vetään sitä mahalääkettä omin päin (mulla on sitä viikon kuuri kaapissa) mutta jospa nyt kerrankin toimisin ja uskoisin lääkäriä, enkä tee niin. No, särkylääkettä ainakin otan tänään, se on varma. Ne kakkelit on nyt jääkaapissa (harvoin sitä kakkaa on jääkaapissa, yleensä jotain vähän parempaa) ja täytyy kiikuttaa sairaalan labraan, kun se aukeaa. Sitten vielä kahtena päivänä ne yhdet näytteet. Hoh, hoijaa..
Aika tylsä on mieliala. Ei oikein taas mikään kiinnosta, mutta en jaksa valittaakaan. Käperryn vaan jonnekin itseeni ja olen, kuin robotti. Mutta en todellakaan ole hyvällä tuulella. Onneksi syömiset on nyt onnistuneet paremmin, toivottavasti sama suunta jatkuu ahdistuksesta huolimatta. Tosi inhottavaa, kun ei voi tietää edes tästä loppupäivään, että minne mieliala vinksahtaa..Nyt taas stressiä tuon fyysisen vuoksi ja varmaan joudun vetämään enemmän rauhottavaa sun muuta.
En tiedä miten jaksan edes lähteä minnekään tai liikkua missään. Tuskinpa kovin paljon liikunkaan..eli menikö tämä taas 4-seinän sisällä vehtaamiseksi, bueno!
Päivä on vielä niin alussa, etten tiedä vielä mistään mitään.
Palataan ja katsellaan!
Jotain piristystä elämään kun täällä oli monta viestiä lukematta, olen kyllä hienosti koukussa tähän. Sitten luin ton kun AK kirjoitit, että "kesäkin on kohta ohi", ihan ÄLYTÖN ahdistus tuli ihan vaan siitä taas, ehkä en olekaan valmis päästämään tätä kesää näin vaan valumaan hukkaan, mutta minkäs teet kun en edes sängystä ylös pääse, hah. Että nyt vihaan itseäni. Koen syyllisyyttä siitä, että esim sinulla edes noita fyysisiä, "oikeita" vaivoja, minkä takia "saat" olla maassa, minun pitäisi varmaan kaiken järjen mukaan vaan olla iloinen kaikesta ja nauttia elämästäni! Ei onnistu...... ja koen olevani maailman epäonnistunein.
Nukuin taas ihan hullun paljon, näin aivan sairaan mielenkiintoista unta, missä mentiin pyyhkeeseen käärittynä hyppäämällä ja tarpeeksi siihen uskomalla kahden eri aikakauden välillä, sitten toinen maailma oli sellainen mustalaisten leiri (vanhanaikaisia puisia vaunuja ja kaikkea muuta nastaa, ei siis mikään nykyaika) ja toinen oli sellaiset tanssiaiset jossain vielä vanhemmassa aikakaudessa. Se oli tosi monimutkainen uni, taas, meitä oli muutaman ihmisen porukka, olimme lapsia, aina sen taulun läpi päästessämme muutuimme vähäsen, mutta kuitenkin olimme samoja persoonia, jotenkin minun piti pelastaa sellainen pieni poika joutumasta sellaisen ilkeän sirkustirehtöörin kilpa-ajajaksi, ja se onnistui tekemällä tiettyjä valintoja noissa rinnakkaismaailmoissa eri aikoihin... en nyt jaksa selittää paremmin, koska menisi ikuisuus, mutta olisin voinut nousta jo klo5, mutta ONNEKSI jatkoin unia, koska halusin, että sen pojan pelastaminen onnistuu, ja onnistuihan se😀 Nyt sitten tuli taas vedettyä 12h yö.. Mutta uni oli sen arvoinen, ja se vain jatkui ja jatkui! Se pyyhe, mikä unessa oli, on minulla kaapissa, pitäisiköhän alkaa koittaa, josko siihen kääriytyneenä ja tauluja päin hyppimällä pääsisin pakoon täältä... Jos vain tarpeeksi uskoisin siiihen, toimisikohan???!? 😀
Ainiin, AK, olen 162cm ja 54kg, minulle se on hyvä. Vaihtelen välillä hiustenväriä, nyt sellainen hunajansävy tjn. siniset silmät. Pukeudun usein aika näyttävästi. Tykkään väreistä ja koruista ja ennenkaikkea kaikista vanhoista, kummallisista vaatteista. Jos saisin valita, olisin tyylillisesti ehdottomasti 70-lukulainen. Yleensä käytän aina korkokenkiä. Usein kuulen olevani kaunis tms, mutta uskon, että aika paljon ihan siitäkin, että julkiselle paikalle mennessäni kyllä laittaudun. tiedä sitten.
Ja anteeksi, että olen vallannut sun ketjun! Höpisen täällä vaan omia juttujani. Sinun piristykseksi?
P.S. Sinulla on ihan sama normiruumiinlämpö kuin minulla. Ehkä se onkin selitys kaikkeen😉
Tsemppiä päivään!!!! Kakka jääkaapissa alkoi naurattaa, vaikka ei varmaan saisi....🙂👍
AK, katsopa tämä! Olisiko aika mieletöntä tehdä ihan oma tutkimusmatka hylättyihin mestoihin:
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2354175/United-States-decay-Images-forgotten-America-ruins-20th-century-left-abandoned-New-York-north-eastern-states.html
Aina katson tällaiset jutut, jos tulee vastaan. Niin kiehtovaa!!!! Miettiä ketä tuollakin on kaikkina menneinä vuosina pyörinyt.. Ehkä tästä on sunkin mielikuvitukselle piristystä 🙂
Ostin heti itse tuon kirjan eBaysta! Minulla on vähän ongelmana myös shoppailu, teen sitä piristääkseni itseäni ja palkitakseni itseäni, you name it..... 😉
Mutta, tuo kirja on varmasti supermielenkiintoinen!!!!!
Voin lainata sinulle joskus jos kiinnostaa ja keksin siihen keinon.
Täällä taas..Aamulla lähdimme toimittamaan kaskat labraan. Sinne meni säkillinen p-skaa, heh. No joo, oikeasti ei yhtään naurata koko juttu, mutta onhan se toisaalta koomista, ei sille mitään voi. Arvelin, etten tänään jaksa mennä mihinkään.. No, eipä pitänyt paikkansa. Tuli mentyä paikasta toiseen niin, että NYT olen aika väsynyt. Ja lähdin vielä niin aikaisin liikkeelle ilman aamiaista ja ilman mitään mömmöjä..niin ei saisi tehdä, mutta minkäs voit, kun olin jo liikenteessä eli niitä kakkeleita viemässä ja sitten sain päähäni, että haluan sinne kivaan merenrantapaikkaan Sipoossa..meri-ilma tekee niin hyvää mielelle ja väsyneelle kropalle. Ja kuinka helppo ja hyvä se on hengittää..Nousin siellä autosta ja käveleskelin vähän ympäriinsä, sekä tietysti tapani mukaan aloin puhua höpisemään muutamien ihmisten kanssa siellä..Nykyään ihmisten ilmoilla olen joko väsynyt ja kiukkuinen, tai sitten aivan ylisosiaalinen ja puheripulinen. Puhuisin vaikka puhelintolpan kanssa. No, sieltä merenrannalta jatkoimme ajelemista lähikaupunkiin ja siellä kiersimme mm. yhden ison kirpputorin. Heh, siellä innostuin (sekin vei energiaa) kun löysin jotain ulkomaalaisten feikkilaukkuja (joihin olen koukussa) ja IHANA (ja tosi aito..) Louis Vuitton-kopio tarttui matkaan välittömästi, sekä pitsinen ja ruusukuvioitu pieni pöytäliina tuohon minun "alttarille" eli makkarin pöydälle. Haalin siihen aina jotain uutta ja se on niin täynnä, ettei kohta mahdu enää mitään..ai niin, ja pinkin värinen pienempi Mariskoolikopio. Sitten vielä ruokakaupassa. Yhteensä tähän kaikkeen meni monta tuntia.
Heti kotona minua alkoi ahdistamaan jotenkin.. Autossa siedän kaikkea paremmin, kun saa kiinnittää huomiota kauniisiin maisemiin ja LIIKKUA. Tai ehkä se oli väsymystä, tai ehkä lääkkeen puutetta..mutta heti kotona minua alkoi jokin ahdistamaan..ja ahdistaa vieläkin, mutta yritän saada sen hallintaan..varmaan joudun ottamaan vähän bentsoa kohta, kun jaksan..ja sitten jossain välissä kun olen kerännyt voimia alan laittamaan sen ostamani liinan tuohon pöydälle (ensin täytyy tyhjätä koko pöytä tavaroista ja pyyhkiä pölyt, joita ei kyllä paljon ole, koska lähes neuroottisena pyyhin pölyjä, varsinkin tuosta pöydältä..) varmaankin, että tuntisin tekeväni edes jotain täällä kotona.
Kyllä minua surettaa kovasti se, että fyysisesti olen tässä kunnossa..kyllä minun masennus pitkälti johtuu siitä, että tunnen fyysisyyteni rajoittavan elämääni niin paljon. Tiedän, etten oikeasti ole tällainen, mutta silti vain olen tällainen..aivan kuin olisi vankina omassa kehossa, joka ei toimi, kuten ennen. Siksi tunnen välillä halua lopettaa koko elämäni. En viitsi tänne edes kirjoittaa kaikkea, mitä olemme miehen kanssa puhuneet elämästä ja mahdollisesti sen lopettamisesta jossain vaiheessa meidän kummankin sairauksien vuoksi, sekä siksi, ettemme oikein viihdy tässä maailmassa. Muistelemme jatkuvasti entisiä aikoja, tarkoitan kummankin lapsuutta ja nuoruutta, sekä aikoja, jolloin meillä oli vielä onnellinen elämä (asuimme siellä omakotitalossa maalla ym.) taidamme olla kumpikin aika kyllästyneitä tähän elämään ja nykyiseen yhteiskuntaan. Yhdessä kyllä viihdymme, mutta emme ehkä tässä maailmassa..No, varmaan nämä on sellaisia ajatuksia, joilla lohdutamme itseämme, että jos oikein huonoksi muuttuu niin pääsemme pois tästä maailmasta, parempaan paikkaan.
Minun tekisi mieli kuunnella pitkästä aikaa virsiä ja hengellisiä lauluja. en varsinaisesti ole uskovainen, mutta ne laulut ovat lohdullisia. Olen kuunnellut niitä jo pitkät ajat ja osin lapsuudesta lähtien, koska tätini on uskovainen. Enimmäkseen kyllä kuuntelen klassista musiikkia (hermoni kestävät sitä) ja joskus vanhoja iskelmiä ym. Olen oikea muumio-mummo! Elän, kuin jokin mummo. Voi, Luoja tätä elämätä..No, ei voi mitään, näillä on vain mentävä niin kauan, kuin henki kulkee ja tietysti toivon, että fyysisesti joku päivä olisin enemmän voimissani ja voisin elää edes normaalia elämää, jatkaa siitä mihin kerran jäin..
Kiitos kommenteista! Anteeksi, etten jaksa just nyt laittaa palautetta. Mun on pakko ottaa vähän lääkettä ja levätä, kävin äsken vetämässä varpusparvet vessassa, eikä ole mikään kovin ylevä olo..otan sen pamin ja kuuntelen vaikka virsiä, kyllä se siitä taas..palaan myöhemmin🙂
Jaksamista päivään AK, tuli mieleen linkittää "hautajaisbiisini" 🙂
Hei MarianneM, kiitos linkityksestä, vaikka en vielä sitä kuunnellutkaan🙂 Olen kait vähän tööt, koska otin ensin yhden ja sitten toisenkin pamin (tosin vain 5mg pillereitä). Minun oli pakko rauhoittaa itseni, koska luultavasti temestan puutteesta sain kamalan itkukohtauksen, josta ei meinannut tulla loppua. Miehelle tilitin tuntojani ja tajusin, että nyt on vieroitusoireita pelissä. No, otin pamit ja kyllä, kyllä ne rauhoittaa ja vie pöntöksi robotiksi, jolla ei paljon päässä säteile, mutta se nyt on aivan sama. Mieluiten niin, kuin kamala ahdistus ja itku, joidenkin vieroitusoireiden takia.
Tyhjensin pöydän ja laitoin uuden liinan. Ja sitten tavarat takaisin, pienen pientä puuhaa pamipäissään, hah. No, sitten söin sushia (olen jo vähän kyllästynyt siihen..yhdessä välissä en muuta syönytkään) ja sitten söin korvapuustin ja sipsipussi on valmiina tuossa. Et semmottiis..taitaa mennä jossain vaiheessa syömiset laidasta laitaan (kuten kaikki muukin) ensin en pysty syömään ja sitten syön kaikenaikaa. No, mulla on toistaiseksi varmaan ravintovajaus ja kroppa ehkä alkaa ottamaan takaisin menetettyjä kiloja tai jotain..en jaksa nyt ajatella ruoan terveellisyyttä, kunhan nyt mätän menemään mikä sattuu maistumaan. eiköhän se ole parempi niinkin, kuin ei mitään?
Ennen olin ruokafriikki. Siis rakastin syömistä. Saatoin jo edellisenä päivänä miettiä mitä syön seuraavana päivänä. Mies on/oli myös ruokafani ja syöminen oli meidän yhteinen harrastus. Kuulostaa varmaan oudolle, mutta me tosiaankin rakastimme hyvää ruokaa ja söimme monipuolisesti ym. Syömiset olivat tähtihetkiä silloinkin, kun muuten oli huolia.
Kyllä se varmaan meni minun puoleltani jo syömishäiriön puolelle. Koko elämä melkein pyöri ruoan ympärillä. Mielestäni ahmin, mutta en oksentanut tai vahtinut kiloja, enkä tuntenut syyllisyyttä, mutta muuten ajattelin koko ajan ruokaa, joku riippuvaisuus se oli.
Mitähän ihmettä oikein pölötän. En edes muista miksi tulin tänne skrivaamaan..hah, taidan olla lievässä pillerihönössä.
Monange, ajattelen sinua. Oletkohan jo lähtenyt mökille? Kiitos, että näit vaivaa ja muistit minua tuolla linkillä, se oli ihan super, mutta juuri silloin olin niin ahdistunut, että kun katsoin kuvaa jostain autiosta kirkosta, niin meinasin saada pannarikohtauksen. Minusta alkaa yhä enemmän tuntua, että olemme hyvin samanlaiset. En jaksa luetella kaikkea, mutta kun kaikki kuulostaa aivan samalle.. Minäkin sain ennen voimaa siitä, että laittauduin näyttävän näköiseksi ja lähdin liikenteeseen, se oli tosi kivaa. No, nykyään en oikein jaksa ajatella semmoisia, vaikka yritänkin katsoa, etten lähde ihan kummituksen näköisenä ihmisten ilmoille. Mutta kyllähän väsymys ja riutuminen, sekä masennus varmaan minun kasvoillani näkyy. Ulkonäkö on hieman rupsahtanut, voeeee...
taidan lopettaa tämän hölötyksen, kun ei mulla päässä nyt ajatukset oikein leikkaa...Palataan!
Valvottuja öitä, yksinäistä kesälomaa. Rauhoittavatkaan ei toimi enää. Elämä on paskaa. Enkä minä enää välitä. Pääsis vain pois kärsimästä.
Can't show your hand
Can't play that ace in here
Never see, never see another day
Don't bring your friends
Don't bring your friends Send them all away
Don't meet your end
Don't meet your end in here
Don't throw, don't throw your life away
Don't you change, don't drop your guard
Double bluff throw down your cards Death has put his mark on you Man and boy and child Boogey man, back to start Walk a crooked mile in my shoes baby
MOTORHEAD - WALK A CROOKED MILE
Huomenta! Kurja valittaa aina, mutta yö oli karsea. Illalla aloin sängyssä nuokkumaan jo ennen yhdeksää (varmaan ne pamit).
No, yöllä nukuin vain pätkissä ja silloiinkin näin painajaisia, että asuimme miehen kanssa venäjällä, jossain kammottavassa, ränsistyneessä ja synkässä kerrostalossa, jossa oli jotain pelottavaa, mutta en muista mitä..Se oli kuitenkin inhottava uni. Välillä pyörin valveilla ja hikoilin. Heräsin neljältä siihen, että varpusparvi jälleen lensi, onneksi ei sänkyyn, vaan wc-pönttöön. Ja sen jälkeen olen kakkinut jo 2 kertaa.. Vetää olon vähän surkeaksi. Väsyttää ja p-ska lentää, mikäpä sen mukavampi aamun aloitus. No, ehkä itse edesautoin asiaa eilen ahmimalla niitä herkkuja. Se korvapuusti taisi laukaista koko sopan, vatsa ei kestä mitään pullamössöjä, mutta kun teki mieli niin kovasti...
Luulen, että myös sillä oli asiansa unettomuuteen, että eilen en koko päivänä ottanut temestaa. Otin pameja, ajattelin että niiden voimin pystyn olemaan ilman temestaa, mutta eipä se taidakaan niin mennä. Elimistö vaatii juuri sitä tiettyä myrkkyä, eikä anna huijata itseään. Nyt aamulla oli muutenkin sen verran apaattinen olo, että otin temestan. Saa nähdä tuleeko yhtään toimintakykyä sen avulla. Vaikka en kyllä tiedä mitä tässä tänään voi edes tehdä tai mennä mihinkään, kun valvomisen takia voimat pois ja takapuoli heikolla hapella (saa nauraa, vaikkei tämä paljoa naurata..)
Enpä oikein osaa nyt mitään järkeävää ajatella, enkä myöskään kirjoittaa. Sen verran töttis olo. Täytyy tässä yrittää koota itseään, pienin vauvanaskelin vaikka..
Yst.terv, Ripuloiva Narkomaani AK.
Terveiset mökiltä, täällä ollaan! Kone mukana, eikä oikeastaan mitään eroa ahdistukseen, mutta ajattelin, että täällä helpompi edes vähän urheilla ja olla ulkona kuin siellä kaupungissa missä hautaudun sänkyyn 24/7.
Voimia AK, toivotaan että taas tulee parempi päivä ja tässäkin päivässä olisi joku hyvä hetki. Auttaako sinua ollenkaan jotkut maitohappobakteerit? Banaanihan kai kovettaa kanssa vatsaa. Voisi olla helppo syötävä. Olet ajatuksissa kanssa, eilen ajelin tänne Sipoon ohi, niin mietin että missähän pyörit. Minä menen nyt aamukahvia laittamaan. Nukuin kanssa tosi tosi huonosti, joka toinen yö selkeästi parempi ja sitten jokatoinen aivan hirveä, yritän ajatella nyt niin, että jos uni sitten tulee päivällä, niin nukun hyvillä mielin enkä koe siitä syyllisyyttä ainakaan.
🙂👍
Olen päässyt sängyssä istuvaan asentoon, läppäri sylissä WAU! Ja nyt sujuvasti SUUNNITTELEN tekemisiä.. Ihan ensimmäiseksi pitäisi viedä likapyykit likapyykkikoriin. Sitten pitäisi ottaa jääkaapista vichypullo ja tuoda se tänne makkariin. Sitten pitäisi varovasti yrittää syödä jotain aamupalaa (mikäli ei tule takakautta ulos). Mutta miksi kaikki tämä tuntuu vähän ylivoimaiselle?
Puhumattakaan siivoamisesta ja esim. vessan pesusta, mikä on pakko tehdä. Pitäisi myös itsensä pestä (suihkuun) ja sänkyvaatteita vaihtaa..apuaaaa! Olisikohan vanha kunnon konsti eli pakottaminen nyt poikaa? En jaksaisi edes pakottaa. Unettoman yön jälkeen joka ikinen liike tuntuu, kuin raahaisi sementtisäkkiä..
Luin juuri, että sängyssä makaaminen heikentää ihmisen lihasvoimia, jopa 5% päivässä, eipä tartte ihmetellä, että minne ne lihakset on meikäläisestä hävinneet, kun makaa niin paljon. Hyi helv, että alkoi inhottamaan. Inhottaa koko makaaminen, ihan tosissaan!
Alan varmaan vihan voimalla kohta hommailemaan. Sitten tietysti väsähdän ja alan miehelle kiukuttelemaan ja saan itkukohtauksia. Voi anustappi tätä mun elämää. Täytyy tehdä pakkohommat ja sitten tuupertua, ihan miten vaan.
Monange on siis mökillä..byhyyy🙂 Mitähän MarianneM:lle kuuluu?
Toivottavasti AK jaksat tehdä jotain pikkujuttuja edes, niistäkin voi sitten olla hyvillä mielin. Luulen, että suihkussa käyminen ainakin piristäisi ja tulisi raikkaampi olo niin fyysisesti kuin henkisesti. 🙂 Muistan muutamia vuosia sitten, kun olin tosi lamaantunut ja surkuttelin siivotonta kämppääni, niin sain jostain ahaa- elämyksen, että eihän minun tarvitse surkutella sitä tilaa vaan VOIN tehdä sille jotain- naks- ja aloin ilomielin siivota.
Harmi, kun perusasiat eli syöminen ja nukkuminenkin tuottavat vaikeuksia, voi olla kroppa ja mieli kyllä sekaisin siitä..:/ Oletko huomannut mitään, mikä voisi auttaa nukkumista tai vatsan toimintaa? Vaikuttavatko lääkkeet miten? Mä olen nyt toista päivää ilman rauhoittavaa, olen käynyt läpi fiiliksiä laidasta laitaan..Eilen oli itsarimeininkiä- surua, vihaa, sitten naurua ja iloakin. Tämä päivä alkoi painostavalla suruntunteella, sellainen möykky rinnassa..Kävin sitten ajatuksiani ja tunteitani läpi, kunnes siihen kyllästyin. 🙂
Jaksamista päivään ja kiva kun kirjoittelet tänne. 🙂
Kiitos Rakkaat Ystävät,
Oli niin liikuttavaa, että olitte viitsineet minua muistaa🙂 Uskokaa tai älkää, mutta sekin jo piristää hieman ja ei ole niin yksinäinen olo näiden asioiden kanssa, kun täällä on ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita. Miehelleni en viitsi niin koko ajan näistä puhua, ymmärätte varmaan, ettei hänenkään velvollisuus ole olla minun terapeutti ja jatkuva lohduttaja, vaikka hän jaksaakin olla niin hyvin tukena. Mutta, muuten olen aika lailla yksinäinen. Paras ystävättäreni on jo minun mielestäni joutunut ihan liikaa kuuntelemaan huoliani, en kehtaa enää valittaa tästä mahajutusta hänelle, enkä oikein muustakaan. Hänelläkin on omia huolia ja kiire, kun omassa perheessään on tekemistä ja menemistä. Äidilleni en viitsi myöskään päivittäin valittaa, hän kun on joutunut kaikkea kauheaa kuulemaan jo aivan liian kauan. Siinäpä ne mun lähimmät ihmiset sitten onkin.
Olen muutenkin sellainen, että jos mulla menee huonosti niin en sitä halua edes näyttää, kuin ehkä noille aivan lähimmille. Minulla on taipumus silloin vain passivoitua ja sulkeutua itseeni, ja ahdistua siitä sitten. Siksi on niin hyvä tänne kirjoittaa ja purkaa mieltään, vaikka melkein ei kehtaisi enää tännekään valittaa mitään, sekin alkaa jo hävettämään pikkuhiljaa😞 Tunnen huonoutta ja syyllisyyttä siitä, että olen tällainen, vaikka eihän se tietty minun syy ole, jos sairastan tms. Mulla on vaan aika kovat kriteerit itseni suhteen ja tunnen epäonnistuneeni täydellisesti nykyään.
Ajattelin, että tulkoot vaikka p-skat housuun ja lähdin miehen matkaan liikenteeseen, en jaksanut olla täällä kotona. Tein oikein pikaisen "hätämeikin" eli vain aivan välttämätön ja vedin kotsan (peruukki) päähän ja menoksi. Onhan mulla jo omaakin tukkaa sen verta päässä, ettei tarttis välttis käyttää tekotukkaa, mutta jotenkin en tunne oloani yhtään omakseni lyhyellä tukalla, kun on aina ennen ollut pitkä. No, "kotsa" on sellainen puolipitkä. vähän kerroksittain leikattu malli, tumma, melkein musta. Helppo kampaus, kun sen heittää päähän vaan..
Autossa ensin olin, kuin unessa. Aika kuuma ilma. Odotin autossa, kun mies kävi auton varaosaliikkeessä (mua ei niin hirveesti ne paikat kiinnosta, enkä muutenkaan jaksanut sinne lähteä sisälle) Katselin vain autoista nousevia ihmisiä ja autoon palaavia ihmisiä. Olen muutenkin sellainen, että katselen aina tarkkaan ihmisiä, varsinkin nykyään. Jotenkin tuli haikea olo, kun mietin millaista NIIDEN elämä mahtaa olla, missä ne asuu ja onko ne onnellisia (hirveän monet ihmiset ovat onnettoman ja kireän näköisiä), mulla siis tuli haikea olo, etten tiedä niistä ihmisistä mitään..joo, tosi kumma tunne ja vaikea selittää. Katselin kaikkea, kuin hidastetussa elokuvassa. Varmaan olinkin jossain unessa.
Matkalla kerroin miehelle siitä viimeöisestä painajaisesta, että asuimme venäjällä rähjääntyneessä ja vaarallisessa kerrostalossa, jossa oli jotain pahaa ja kamala tunnelma. Oli jotenkin helpottavaa selittää siitä. Seuraavaksi mulle tuli haikea olo, kun katselin niin täydellisen kaunista luontoa, kun se on nyt ihan täydessä kukoistuksessaan. Mutta oikeastihan syksy on ihan pian. Mun mielestä elokuun puoliväli, kun alkaa koulut ja työt on jo syksyä ja kesän loppu. Odotin aivan erilaista kesää, että olisin ollut jo parempikuntoisempi ja olisimme reissaanneetkin ym. Ja olisin jaksanut enemmän laittaa ja nauttia tästä uudesta kodista ym. Mutta, tästä tuli nyt tällainen. Kurjaa, kun viime kesäkin oli aika surkea, vaikka ei nyt tämän veroinen.
Ilman tätä superbakteeria olisin jo varmasti ollutkin paremmassa kunnossa. Että pitää olla huono tuuri mulla joka asiassa..
Ei ois niin paha jos olisin jo saanut aloittaa lääkekuurin tähän, mutta kun pitää ventata niitä viljelyn tuloksia ens viikon keskiviikkoon saakka, ja sitten vasta saan aloittaa lääkkeen ja toivottavasti saan lähetteen sinne Hyksin infektiopolille pikaisesti ja pääsen siihen skeidansiirto-operaatioon ja vihdoinkin eroon tästä fucking p-ska-bakteerista. Sitten voin vasta alkaa oikeasti (toivottavasti) kuntoutumaan tästä kaikesta.
Söin kotia tultua lämmitetyn karjalanpiirakan voilla ja juustolla ja lasillisen mustikkakeittoa. Ainakin toistaiseksi pysynyt sisällä. yritän taas syödä useammin pienempiä annoksia jotain. Tekisi niin mieli vetää pullaa ja jäätelö ym. mutta en uskalla, koska se eilinen tuore korvapuusti varmasti laukaisi sen varpuskakan.. Tämä nyt menee ihan kakkeliksi koko mun ketju, mut hei, enhän määäää sille mithäään voi..just joo, näin se alkaa jo päässä vippaamaan oikein tosissaan😋
Olen nyt tosi itsekäs, pölötän vain omia asioitani, enkä jaksa ottaa kantaa teidän asioihinne, vaikka te olette viitsineet kirjoittaa minulle. Monange, kiva ajatus, että olet mökillä ja jaksoit käydä juoksemassa jopa jne. Onhan luonnon läheisyys aina eri asia, kuin kaupungin hulina. Ja jos ei ole terveydellisiä esteitä niin kyllä mökillä olo aina kotona makaamisen voittaa, vaikkei välttämättä vie ahdistusta ja masista pois. Marianne, vaikutat olevan ajatteleva ja järkevä, sekä positiivinenkin ihminen, jaksat aina löytää jotain hyvää huononkin keskellä.
Mulle on niin tuttua tuo mennä itsaritunnelmista iloisempaan ja sitten taas aivan itsaritunnelmiin, sanon sitä tyhjyydeksi ja "putoamiseksi". Onneksi ne tilat eivät kestä niin kamalan kauaa, kun on kerran pää, kuin tuuliviiri niin ei jaksa kamalan kauaa olla samoissa, ei edes itsaritunnelmissa, eikä kyllä ei-itsaressakaan, taitaa olla aivan mahdotonta ja parantumaton mielenvika..Inhottaa noiden rauhoittavien syönti, mutta kuten sanoin niin kauan, kuin mulla on näitä ongelmia, tulen niitä napsimaan, tiedä sitten kuin paljon ne olotilaa muokkaavat kurjempaan, ahdistuneempaan ja masentuneempaan suuntaan, kuten niistä sanotaan jos pitempään käyttää..en jaksa kyllä ajatella (eli en halua)
Timppa: Eilen mietinkin jo missä oikein luuraat? Ajattelin, että olet niin kyllästynyt minun jorinoihin että et enää vitsi tänne tulla. Kiva, kun kävit ja ymmärrän sinua kyllä, kun itselläkin välillä aivan kuolemantunnelmat.
Ehkä pitäisi vain kylmän rauhallisesti lopettaa valittaminen ja märehtiminen asioissa, mutta jostain kumman syystä se ei tunnu oikein hyvin onnistuvan. Ehkä kuitenkin pikkuhiljaa..
Eniten mua pistää vihaksi se, että ilman näitä sairastamisia ym mulla olisi asiat aika hyvin ja tuskin olisin mitenkään niin masentunut. Kun on kuitenkin rakastava puoliso ja mukava koti ym niin nehän ovat (minun mielestä) tärkeimmät asiat.
Mutta siellä autoajelulla päätin, että tulen selviämään tästä, konstilla millä hyvänsä. yhtäkkiä se vain tuli mun mieleen, että taistelen vaikka hampaat irvessä kaiken sen puolesta mitä mulla on. No, sitä nyt tiedä, kuinka monta sekuntia tuo taistelutahto pysyy yllä, mutta ainakin hetken ajattelin niin..parempi kait sekin, kuin joka minuutti ajatella millä saisi itsensä hengiltä😉
Kyllä minä sen tiedän, etten minä oikeasti halua kuolla, vaikka välillä niin ajattelenkin. Ne ovat sellaisia lohtufantasioita silloin, kun on mieli ihan pohjalla, eikä usko selvityvänsä millään, silloin tuntuu, että olisi oikeasti parempi kun kaikki loppuisi, ettei tästä koskaan tule mitään ym.
Kun saisi kärvisteltyä jotenkin sinne ens viikkoon, että saisi sitten ne lääkkeet aloittaa ja asiat jotenkin rullaamaan eteenpäin..
Nyt yritän tehdä jotain muutakin, kuin jumittaa koneella.. Palaan tänne myöhemmin, olenhan aivan koukussa tähän, tämä on kuitenkin jonkinlainen henkireikä, vaikka joskus kirjoittaminenkin tuntuu turhalta..