Mä huomasin kans yöllä sen että oli viileetä, vaikka tuuletin puhalsikin koko yön. EI eilen muutenkaan ollu sitä ällöttävää hiostavaa olotilaa kun kerran, ku kävin kaupassa.

Ensimmäinen hieman viileämpi päivä ja elämä alkaa heti tuntua normaalimmalle. Olen siivonnut koko päivän. Päätin tehdä samantien suurimman osan helteen aikana kertyneistä rästihommista. Aamusta tein perusteellisemman viikkosiivouksen. Sitten meni petivaatteet ja pyykit koneeseen. Pölyt pyyhin erittäin tarkasti koko asunnosta lattialistat ja muut kolot. Vaihdoin samalla hieman sisustusta ja järkkäsin uusia asetelmia mm. uusista kirppislöydöistä, joita tein silloin "kesälomapäivänä".

Välissä käytiin ajelulla ja sen jälkeen Lidlissä ja S-marketissa. Syömiset on lähteneet melko lailla käsistä ja mussutan vain herkkuja. Vaaka näytti tänä aamuna melko paskan lukeman. Minulla näköjään sietää jonkun aikaa vetää herkkuja, ettei paino nouse, mutta sitten lopulta se tuntuu "räjähtävän" monta kiloa ylöspäin yhdessä yössä. Jotenkin perverssisti vain nautin kaikista herkuista ja viis välitän, kun vaatteet alkavat paukkumaan. Olen muuten ollut nyt hieman tyytyväisempi ulkonäkööni niin paino ei niin rassaa mieltä.

Minun ja miehen suhde on noussut johonkin "uuteen kukoistukseen". Uskokaa tai älkää, mutta sen jälkeen, kun mies lopetti Mirtatsapiinin käytön hän on samantien muuttunut takaisin omaksi ihanaksi itseksensä, kaikin puolin. Tokihan hän ihana on ollut koko ajan, mutta välillä oli sellaista apaattisuutta, väsymystä ja ärtyisyyttä, mitä en tunnistanut kuuluvan hän persoonaansa. Arvelinkin jo, että Mirta tekee miehestäni zombien ja varoitin siitä. Mies sitten halusi itse eroon ko. lääkkeestä. Ja kyllä kannatti. Lääke oli alunperin nukkumiseen. No, mies on nukkunut ihan hyvin ilman lääkettäkin. Muutenkin tuntuu, että olisimme saaneet uutta kipinää suhteeseemme ja se tuntuu kivalle.

Tämä päivä mennyt sen verran toiminnan merkeissä, että lukemiset sun muut rentoutumiset saavat jäädä huomiselle. Viime yö oli vielä hikinen. Sisällä on vieläkin aika lämmin eihän se yhdessä päivässä viilene. Odotan alkuviikon kunnollisempaa viielenemistä niin jos se elämä siitä alkaisi taas rullaamaan. Tuntuu hyvälle, että kaikki on taas palaamassa normaaleihin uomiinsa.

🙂🌻

Yö oli huono. Hikinen (eikö tämä asunto koskaan ala viilenemään, vaikka ulkona viilenee?!) ja näin painajaisia ex-miehestäni. Siinä unessa hän oli taas sellainen kylmä ja välinpitämätön, sekä valehteleva kieroilija, mikä hän oli oikeastikin suhteemme loppuajoilla. Kamala uni ja paljon ikäviä asioita nousi oitis elävästi mieleen ja tuon unen kautta muistin taas ihan selvästi millainen ex oli "huonoimmillaan".

Jossain vaiheessa yötä nousin vessaan. Muutenkin oli sellaista pyörimistä, levotonta ja herätessä tuntui, kuin ei olisi nukkunut ollenkaan. Päätä särkee hieman ja kaikki lihakset jumissa, niskat myös särkee. Huoh..

Onneksi parvekkeen ovesta tulee viileää ilmaa. Se tuntuu ihanalle. Taidan mennä sohvalle löffäämään kahvikupillisen kanssa. Vai menisinkö makkariin ja laittaisin Classicin soimaan ja joisin kahvin siellä. Taidan tehdä niin.

Kyllä se tämäkin päivä tästä alkaa vaikka vähän takkuisissa merkeissä.

Aamulla melko nopeasti sitten virkistyin ja tuli tunne, että haluan jonnekin tien päälle. Join ne kahvit makkarissa ja kuuntelin Radio Classicia (suosittelen kanavaa kaikille, jotka haluavat kuunnella kaunista, rauhoittavaa musiikkia, minulla se soi hiljaa taustalla aamusta iltaan..netistä löytyy sivu ja taajuudet) otin meikkilaatikon ja laitoin itseni ihmisen näköiseksi. Mielessä oli eräs kirppis siellä landella. Ajeltiin ensin ja mentiin sitten sinne..yllätys, sepäs olikin kiinni tänään. Eräs toinenkin missä olisin halunnut käydä oli kiinni. Mentiin sitten kylään entiselle naapurille. Juotiin kahvit takapihalla ja miehet vaihtoivat sisällä sohvan ja nojatuolien paikkaa. Heidän kissa oli kuollut viikolla (kuumuuteen?) ja se vähän teki surullista tunnelmaa.

Ajeltiin vielä sen jälkeen ja käytiin kaupassa. Oli pakko hakea juotavaa kesken matkan. Sen verran kuumasti aurinko paistaa vieläkin. Tänään onkin taas lämpimämpi päivä kuin eilen, mutta nyt pitäisi alkaa sitten ma-ti viilenemään paremmin. Sitä odotellessa.. Kotia tultua kokeilin, että josko viimein maistuisi jo "oikea" ruoka, kun kuukauden jo veivannut kaikkea aivan ilmanaikuista. Tein makkarakastikkeen ja keitettiin torilta ostettuja hyviä perunoita. No, ei se niin hyvin uponnut. Puoli lauatsellista ja se oli siinä. On vielä liian kuumaa syödä mitään tuollaisia kastikkeita.

Syönnin jälkeen latasin astiat koneeseen. Järjestelin huushollia ja nyt otin vielä jälkiruokakahvit ja tämän koneen syliin sohvalle ja aloin kirjoittaa. Otan kohta s-postilla yhteyttä erääseen tahoon, joka toimii henkimaailman asioissa. Se näkemäni painajainen ex-miehestäni oli sellainen, että jäin pohtimaan onko hänen sielullaan kaikki hyvin? Hänhän kuoli auto-onnettomuudessa viisi vuotta sitten. Usein sillä tavalla äkillisesti ja tapaturmaisesti esim. onnettomuudessa menehtyneen sielu jää harhailemaan tänne, eikä löydä tietä henkimaailmaan. On olemassa ihmisiä, jotka osaavat "johdattaa" tämän sielun valoon ja rauhaan. On minulla sinne muutakin asiaa.

Huomenna on maanantai. Tekisi mieli lähteä yhdelle mökille, mutta taitaa se jäädä syyskuun puolelle tai tämän kuun loppupuolelle. Minä se olen nurkinkurinen. Kun muilta ihmisiltä alkaa olla kesä ohitse niin minä alan vasta viettämään sitä eli suunnittelen mökkireissua, parvekkeelle kalusteiden ja syyskukkien laittamista ym. Onhan tässä muitakin suunnitelmia..se lapin reissu jossain vaiheessa (ja sinne ei lähdetä sitten asuntoautolla tekemään itsemurhaa, kuten hourailin silloin pahimmassa masennuksessa jos muistatte tämän ketjun alkuvaiheita..) Miehen tytär muuttaa opiskeluiden perässä eri puolelle suomea ja sinne pitäisi mennä syksyn aikana vierailulle, sekä minun äidin luokse myös. Ja vaikka mitä pienempää puuhaa olisi mutta saa nähdä mikä sitten toteutuu ja mikä ei. Miehen tyttäret ja lapsenlapsikin pitäisi kutsua kylään ym.

Olen ollut muutaman päivän melko tyynellä, rauhallisella ja jopa vähän onnellisella mielellä. Sitä mistä se johtuu en todellakaan tiedä. Kun katson peiliin näen, että silmiini on palannut elämä ja hymy. Onhan se katse välillä vakavakin, katsoo tummana jonnekin kakaisuuteen, välillä menneisyyteen, mutta kuolleen tuijottava se ei enää ole. Sydän on sielun koti ja silmät sielun peili. Kait sinne sydämeen on muuttanut elämä takaisin asumaan.

🌻🙂🌻

Ihana siivoilija AK 🙂🌻 Se on kyllä terveen merkki, kun innostuu puuhastelemaan pitkäksi aikaa ja nauttii tavallisesta elämästä. Hienoa kuulla, että elämä tuikkii taas silmistäkin. 🙂

Hei AK!
Tulin vierailemaan sinun ketjussasi kun aina kiinnostuneena luen mitä olet kirjoittanut. Minä voin tällä hetkellä huonosti, ahdistelee ja on levoton olo. Nukuin viime yönä kolme tuntia. En tiedä tykkäätkö huonoa kun tulen sinun ketjuusi kirjoittamaan pahasta olosta kun juuri olet kirjoittanut miten sinuun alkaa palata elämä. Olen iloinen puolestasi ja antaahan esimerkkisi minullekin toivoa että toipuisi kun ensin on käynyt syvällä. Huommenna aion mennä uimahalliin ja käydä myös kylmäaltaassa. Se on kuin avanto ja avantouinninhan sanotaan rentouttavan. Jos saan sossusta bussilipun voisin käydä joka arkipäivä uimassa. Saa nähdä miten käy.

MarianneM😍, Itse olet niin ihana! Joo, tuntuu kieltämättä kivalle, että vihdoinkin tuntee alkavansa olla elossa. Kuin olisi herännyt sadan, ei vaan tuhannen, vuoden unesta. Tällaista oloa minulla oli viimeksi silloin 2-3 vuotta sitten, kun "kaikki" oli hyvin. Halauksia sinulle ja kaikkea hyvää🙂🌻

Arka: Todellakaan ei haittaa, että kirjoitat huonosta olosta. Minä tunnen, että todella ymmärrän jos jollakin on huono olla, eikä se minun omaa oloa huononna. Olen ollut NIIN syvällä, että totta puhuen en olisi koskaan uskonut, että sieltä nousen edes tähän nykyiseen elämään. Olin melko varma, että päädyn tekemään IM. Masennus, ahdistus ja epätoivo oli niin syvää tai ainakin tuntui siltä. Jotenkin ihmeesti kuitenkin jaksoin toivoa ja uskoa, että voisin selvitä ihan pikku hiljaa, että voisin jäädä eloon ja elää vielä edes jollain tavalla normaalia elämää. Minulla on omaiseni (kuten sinullakin), uskoni (kuten sinullakin) ja pienet kiinnostuksen kohteeni ja harrastukseni (sinullakin esim. uiminen) joiden avulla menin päivä kerrallaan eteenpäin, vaikka tuskallisen hitaalle se tuntui. Kuitenkin, sieltä voi nousta. Turvata läheisiinsä, turvata Jumalaan, olla armollinen itselleen, olla kärsivällinen, antaa itsellensä luvan OLLA masentunut, itkeä..ja aina kun voimia ja halua tuntuu olevan niin lähteä liikkeelle, jonnekin (kauppaan, kirjastoon, kirpputoreille) helppoihin paikkoihin ensin ja antaa sitten taas itselleen lupa olla sen jälkeen uupunut ja levähtää, kunnes taas jaksaa uudelleen jne. Tätä kun jaksaa jatkaa niin pikkuhiljaa huomaa, että kaikki alkaa tuntumaan hieman helpommalle, kuin itsestään, mutta se ON hidasta..Kärsivällisyyttä!

Minä nautin hyvin pienistä asioista. Siitä, että ylipäätään herään aamulla, hyvästä kahvista, nähdessäni mieheni kasvot aamulla, nähdessäni itseni peilissä suht koht ihmisen näköisenä, kauppareissusta, löydöistä kirppikseltä, syödessäni jotain hyvää, kuullessani kaunista musiikkia, nähdessäni ystävällisen ihmisen hymyilevän minulle, katsoessani kaunista maisemaa ym. Ja nautin siitä, että VIHDOINKIN pystyn nauttimaan jostain niin pienistä suurista asioista.

Kaikkea hyvää, päivä ja hetki kerrallaan🙂👍🙂🌻

On tää suhteellista. Iloitsin jo ”viileistä” päivistä. Eilen huomasin, että oli 28 ja tänäänkin 28. Mutta ihana tuuli sentään on käynyt. Ehkäpä yöt ovat viilenneet eikä koti tunnu enää kuumalta.

Eilen kävin vielä pimeällä ihastelemassa superkuuta. Kuunvalo. Varmaan se paistoi autiotaloonkin. Sain monta kuvaa. 🙂

Olen yrittänyt olla iloinen niistä pienistäkin asioista, kuten ,AK, tännekin kertoilit omista jutuistasi. Välillä vaan tulee niin kertakaikkinen uskonpuute. Mikä minua on nyt ärsyttänyt ja masentanut? Ihmisten valitus, kun kesäloma loppuu ja PITÄÄ mennä töihin. No, mitäs nyt siihen ottasin kantaa työttömänä. Palkallista kesälomaa ei ole ollut vuosikausiin. Ja lehdet. Niissä annetaan ohjeita, miten taas tottua töihin. Voi...!!!!! Milloin olisi juttu, miten tottua työttömyyteen ja hyödyttömänä oloon. Sitä samaa kehää. Ja jos on joku juttu työttömistä, niin sehän on tyyliin, että miten potkut olivatkin onnenpotku tai miten löysin uuden uran. Kaikille ei käy niin. No niin. Tässä taas sivuan tuota työjuttua.

Toisaalta olen kyllä ollut niin särkyinenkin ja särkynyt, että enhän töihin kykenisikään. Mutta kohtahan ”pääsen” johonkin kuntouttavaan toimintaan. Miten ihmeessä ns. ilmaisella työllä (saahan siitä niin sen peruspäivärahan) mahdetaan kuntouttaa, kun ei ole onnistunut ne pätkätkään kun olen saanut palkkaakin. Eikä lääkäreiltäkään ole löytynyt apua.

Mieheni on nyt (vihdoin) tajunnut, miten allapäin olen. Hänkin on alkanut viemään minua ajeluille! (Kun sinä AK olet kertoillut niistä teidän ajeluista.) Ollaan käyty aika monessa paikassa tänä kesänä. Yhtenä iltana tajusin, että ajetaan yhden hautausmaan tienhaaran ohi ja huusin, että käänny tästä. Se hautausmaa on sellaisen ”pussin perällä” että en ole sinne ikinä tullut menneeksi käymään,kun ei ole kenenkään omaisen hautaa siellä. Nyt oli jo aika myöhä ja hämärää. Se olikin kaunis paikka ja valtavan iso. Metsässä. Tosi rauhoittava miljöö.

Nyt on kyllä niin masentunut olo, että hakeutuisin psyk.polille, jos siellä olis vähänkään erilainen lääkäri (niitä on siellä vain yksi). Se on mitätöinyt mun tunteet ja tuntuu pitävän mua vain lintsarina. Muistan vieläkin hänen lausahduksen reilun vuoden takaa, että Mene töihin! Jep. Jep. Minähän olen työtön. Nyt kesällä TK-lääkärinikin sanoi minulle, että unohdetaan nyt se koko masennus. Eli eihän sitä apua käytännössä saa mistään. Ei fyysiseen eikä psyykkiseen vaivaan.

Mutta hienoa, AK, että miehesi lääkkeen lopetus tuotti noin hyviä vaikutuksia, mitä olet tässä ketjussa kertoillut. 🙂

Yö oli TAAS huono. Vähän viileämpi, mutta ihan tarpeeksi lämmin ollut vielä. Tänään pitäisi sadetta ja ukkosia illaksi. Odotan..

Huomenna sitten kunnolla viilenee ja siitä eteenpäin. Sanomme miehen kanssa: hallelujaa!

Aamusta oli kuitenkin vauhti päällä. Lähdimme liikkeelle. Halusin käydä Plantagenissa pällistelemässä syyskukkia parvekkeelle ym. Samalla kävin ratsastusvaate ja varuste-liikkeessä. Olen ostanut sieltä ennen hyviä käyttövaatteita syksyksi ja talveksi. Vaikka en enään ratsasta niin tuntuu mukavalle ostaa joskus joku siihen "alaan" liittyvä verme. Siellä on paljon laadukkaita ja kestäviä vaatteita, joita voi käyttää muuhunkin kuin ratsastukseen.

Aamukahvin join taas makkarissa klassista kuunnellen. Minulla on melko tarkka aamurutiini, joka auttaa aloittamaan päivän "oikealla jalalla". Ensin nousen ja käyn vessassa pisulla ja pesulla, puen puhtaat alusvaatteet. Petaan sängyn ja makoilen siinä vähän aikaa päivää suunnitellen. Harjaan hiukset ja pyyhin kasvot kasvovedellä ja laitan päivävoiteen (tai mitä nyt milloinkin laitan). Sitten avaan radion hiljaiselle. Haen keittiöstä kupillisen kahvia ja jääkaapista vichyä. Menen makkariin ja istun sängyllä kahvia juoden, musiikkia kuunnellen ja katsellen ikkunasta ulos läheiseen metsikköön. Kun mies lähtee aamuköpötykselleen pihalle istun koneen ääreen ja luen uutiset ja katson tänne. Näin se aina alkaa.

Cittarissa käytiin ruokaostoksilla. Tutkin samalla meikkiosastoa ja ostin alennuksesta muutaman tuotteen. Kotona söin pienen aterian ja soitin erään kaupungin kirkkoherranvirastoon. Selvitin, että missä on sen henkilön hautapaikka, josta olen joskus aiemmin kertonut (se IM tehnyt mies) Asia selvisi vihdoinkin ja meinaan mennä käymään sinne ja viedä kukkia heti kun mahdollista. Hänet on haudattu samalle hautausmaalle miehen vanhempien kanssa, joten se käynti menee siinä samalla. Pitäisi muutenkin ottaa sellainen hautausmaapäivä taas, kunnostaa haudat ja ottaa ehkä sitten syksyisempiä kuvia kameralla. Nyt helteiden aikana en ole kuvannut missään mitään.

Hupaisaa on sekin, että minun "kauan kadoksissa olleet" sukulaisenikin harrastavat kaikki valokuvaamista, osa myös työkseen. Taidetaan sitten olla valokuvaajia koko suku..

Järkkäilin vähän paikkoja ja juttelin äidin kanssa. Mies laittoi pyykkikoneen hurraamaan.

Taitaa olla ukkosta ilmassa, kun vähän painostaa.

Jospa tänään saisin vähän syvennyttyä lukemisiin, kun kertynyt iso pino kirjaston antimia tänne🙂

täällä sataa taivan täydeltä vettä. Ilma puhdistui ja toivottavasti tyttökin paranee hiukan...

Sun päiväsi kuulosti kivalta.

anteeksi etten keksi mitään kirjoittaa

Hei AK!
Kiitos kun vastasit minulle ja sanoit että saan kirjoittaa. Mukava kuulla että päiväsi menneet hyvin. Minä nukuin toissayönä kolme tuntia ja viime yön valvoin. Kävin aamupäivällä uimassa (en jaksanut uida kuin 250m, alaselkään otti kovin) ja sen jälkeen nukahdin sohvalle. Mies antoi mun nukkua ja nukuin 7,5 tuntia. Sitten mies herätti mut laittamaan ruokaa kun oli uusi ruokalaji kokeilussa eikä osannut itse laittaa. Nyt on syöty ja tiskattu ja pitäis mennä nukkumaan. Jännittää vähän tuleeko uni kun päivällä nukuin niin paljon. Paha olo ollut koko päivän, ahdistellut. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

Hämärä☺️❤️ Kiva, kun olit kirjoittanut! Enimmäkseen elämän "virallinen" puoli osaa olla todella turhauttavaa (kaikki työ/työttömyys, lääkäri, Kela ym. asiat) ja huomaan itse helposti masentuvani jos kaikki alkaa pyöriä niiden ympärillä ja mitään hohdokasta/arjen ylittävää ei tapahdu. Sillä yritänkin aina jotain "seikkailuja" järjestää mahdollisimman usein, jotta niiden avulla voisin "unohtaa" ne tympeät. Pakkohan ne on hoitaa mitä on pakko, mutta niiden jälkeen heti jotain "satuseimpaa", kiitooss! Minulla meinasi tuon heinäkuun kanssa jo usko loppua..elämä meni melko pieneksi 4-seinän sisällä kuumuutta vastaan taisteluksi. Veto loppui, en halunnut lähteä ulos kuin pakosti, mieliala tylsistyi, laski ja melkein masennuin. Kaikki toiminta ja luovuus pysähtyi, kaikki alkoi ärsyttämään. Vaikka tiesin, että helteet loppuvat aikanaan niin ei se silloin lohduttanut, kun sitä p-askaa oli edessä vielä monta viikkoa. No, nytkin yli kuukausi jo huonoa nukkumista (helteiden vuoksi) on verottanut koko olemista, mutta jo muutama hieman viileämpi päivä alkaa nostaa takaisin elämään. Minulle ainakin hyvin nukkuminen (ja kellepä ei) on kaiken a ja o. Jo yksi huonosti nukuttu yö alkaa suistamaan minua raiteiltaan saati sitten kun se jatkuu yli kuukauden kuumuuden kera..no, tästäkin selvittiin🙂

Tekopyhyys ärsyttää minua. Ympärillä kuulee aina sen luokan kommentteja jostain klisheisestä aiheesta tyyliin "Kyllä meidän täytyy nyt nauttia näistä helteistä, kun kohta on talvi ja pakkasia piisaa" Ei, ei meidän todellakaan TÄYDY nauttia jos emme nauti. Kukaan ei voi määrätä niin. "Nyt ei saa valittaa kuumuudesta, kun kohta on talvi". Kyllä saa valittaa, eikä ole valittamista jos asiallisesti toteaa, että ei pidä kuumasta. Luulen, että töihin menemisestä valittavat henkilöt, joiden elämässä ei ole ehkä tapahtunut suurempia tragedioita..on sellainen tapa antaa kuva, että haluaisi mieluummin jatkaa kesäloman viettämistä ja kesää, oletetaan että se on oikein sanoa niin ja niin kuuluu sanoa. No, voihan tosin jollakin olla tympeä työ oikeasti minne ei haluaisi mennä..moni ei varmaan edes muista, että on olemassa työttömiä, joilla ei ole edes sitä tympeää työpaikkaa.

Toivottavasti sinun olo paranee. Tyhmää sanoa, mutta on niin kurjaa olla masentunut. Se on maailman v-ttumaisinta. Henkisessä vankilassa olemista ilman tietoa vapautuksesta. Kuulostaa aivan mahtavalle tuo pimeä ja autiotalo ym. Olet onnekas, että sinulla on sellainen paikka, jonne mennä. Täällä ei ole lähimaillakaan mitään autiota..Hienoa myös, että käyt miehesi kanssa ajeluilla. Minusta sekin avartaa elämää jo paljon, kun hyppää autoon ja lähtee katselemaan mitä missäkin näkyy. Minä tulisin varmasti hulluksi jos ei olisi autoa, jolla vinkaista ties minne vaikka autonpito onkin kamalan kallista. Minullahan ei ole korttia, mutta joskus toivon, että olisi niin voisin yksin lähteä ajelemaan ja retkeilemään vaikka kivahan mieheni kanssakin on ajella.

Ihanaa, alkaa viiletä ja jaksaa taas paremmin keksiä niitä luovempiakin puuhia, eikä vain välttämättömyyksiä. Elämä on jälleen elämää, eikä pelkkää elossa olemista. Luulen, että tuleva syksy ja sen hämärät (!) ovat meille monelle hyväksi. Ihmiset eivät enään ole ylipirteitä kesäisen teennäisesti vaan normaaleita ja itsekin saa rauhassa olla oma itsensä ja elää hiljaa omaa elämäänsä, eikä tarvitse paljastella paljasta pintaa vaan saa pukeutua suojaaviin vaatteisiin.

Juuri nyt parvekkeen ovesta tuulahtelee viileästi. Aurinko paistaa jo syksyisen matalalla, kirkkaasti, mutta ei paahtavasti. Ihanaa! Huomisesta alkaen viilenee kunnollisemmin, odotan hartaasti..

Toivon, että Hämärä sinun olosi paranee. Toivon myös, että jaksat kirjoittaa tänne aina silloin tällöin (tai tietysti niin usein, kuin haluat) ja kertoa kuulumisia. Kaikkea hyvää🙂👍

---------

Aamusta lähdimme sinne pidemmälle, erään kylän/kaupungin hautausmaalle etsimään sen mieheni nuoruudessa IM tehneen hänelle tutun miehen haudan. Löytyihän se. Samassa haudassa äitinsä ja isänsä kanssa. Samalla hautausmaalla oli paljonkin mieheni tuttujen ihmisten hautoja. Minun suvun hautoja siellä ei ole, koska ne ovat aivan eri puolella suomea. Hieman sateli välillä ja oli (onneksi) viileämpää. Tosin heti auringon alkaessa paistaa tuli ihan tarpeeksi lämmintä. Takaisin omassa kaupungissa kävimme ruokakaupassa ja kotiin syömään. Silloin oli jo iltapäivän puolta. Sisäpuhelin (summeri) sökähti ja kutsuttiin huoltomies. Eipä sitä puhelinta juuri paljon tarvitse, kun ei meillä vieraita laukkaa, mutta hyvähän se on olla kunnossa.

Lähestyvä syksy saa minut haaveisiin. Unohdun tuijottamaan ikkunasta kaunista, kultaista, matalaa valoa..tuulen liikettä puiden kellastuvissa lehdissä. Nautin viilentyvästä. Kaipaan retkiä ja menoja, elämää.

Päivä on vilahtanut jotenkin nopeasti, eikä siitä ole mitään sen kummempaa sanomista. Kaikki on ihan ok🙂🌻

Tänään päivä on ja ei ole ok.

Pitkään ja hartaudella odottamani oikeasti viileämpi päivä on nyt totta. Mutta nyt minulla vasta ei olekaan pirteä ja innokas olo. Heti aamusta oli olo, että jään sängyn pohjalle makaamaan. Kesti hinata itsensä ylös ja siitä asti koko päivä on ollut takkuisen tahmea ja itsellä kroppa kivireki ja pönttö sekaisin.

En tiedä. Fyysisesti jotenkin huonovointinen ja hönö olo. Sellainen kuvottava ja vatsa hieman kipeä, väsyttää ja vähän huimaa. Ihan sellainen, kuin ennen menkkoja, turvonnut, kireä ja vähän äkäinen, alakuloinen. Mutta, minullahan oli vasta ne, ettei ne nyt ihan vielä tosiaan pitäisi taas olla. Ehkä olen vain vetänyt liikaa herkkuja ja nyt kärsin sitä krapulaa.

Aamulla herätessä oli mieliala ja olo, että juhlat on nyt juhlittu. Meinaan inhotti ajatus kaikista mättämistäni roskaruoista ja kaikki muutenkin. Ehkä se on taas "vauhdikkaan" jakson jälkeen iskenyt tasausvaihe, kuten aina. Toisaalta tekis mieli vain maata ja jatkaa suklaan ja muun ahmimista, eikä miettiä mitään. Jokin kuitenkin haraa sisällä vastaan. Ehkä se on huono olo, joka siitä tulee.

Henkisestikin sellainen olo, aivan kuin seis, eikä ajatus oikein kulje. Vähän epätodellinen olo. Ihanaa on se, että ei ole kuuma. Siitä kiitos ja se "hallelujaa".

En olisi jaksanut lähteä minnekään, eikä ollut intoa. Lähdin kuitenkin miehen matkaan kauppaan. Kävimme vain kaupassa ja ajelimme vähän aikaa. Miestäkin jotenkin väsytti ja tulimme kotiin.

Hitsi, ei nyt oikein ajatus kulje. Ehkä tämä taas tästä🙂👍

Makoilen sohvalla ja katselen avonaisesta parvekkeen ovesta, kun tuuli lennättää jo keltaisia lehtiä. Ei ole kuuma ja se on hyvä. Mikään muu ei tunnukaan olevan tänään hyvin. Olen tosi tylsällä ja alakuloisella tuulella. Sisimmästäni nousee pelkoa kaikkea kohtaan. Onhan tässä jo pidemmän aikaa mennyt "liian" hyvin.

Enkö vain osaa nauttia siitä, että kaikki olisi hyvin? Kun on tottunut siihen, että hyvää ei kestä kauan. Alan kehittämään pelkoja ja huolestumisia. Sitten en enään osaa elää normaalisti. Vai hormoonitko minun päätä taas sekoittavat. Vatsaa särkee sillä tavalla. Niskat ainakin on jumissa. Tai sitten vain raukesin, kun kuuma meni pois. Ehkä elimistö huutaa unta sen koettelemuksen jälkeen, tiedä sitten.

Olen jotenkin seko tuulella. Katsoin omaa peilikuvaani ja se näytti epäuskottavan kelvolliselta (siis naama, ei kroppa) aloin sitäkin pelkäämään. Että näen jotain harhoja..Äiti yritti äsken soittaa. En halua vastata. En jaksa, enkä halua puhua kenenkään kanssa. Inhottaa tämä ainainen kohtalokkuuden tunne, joka on elämässä aina läsnä, sellainen jännite, että mitä tahansa voi tapahtua..en jaksa sellaista. Miksi elämä ei vain voi olla tavallista ilman mitään sen suurempia latauksia?!

Ehkä sielut eilisellä hautausmaareissulla vei meistä voimat. Mies kuorsaa makkarissa. Nukahti päiväunille. Minulla on levottoman, väsyneen, kuvottava olo. Pelokas ja vainoharhainen...

😞

Ihanan pirtsakka sää. Mukava vetää jo jotain pitkähihaista ylle kun lähtee ulos. Tervetuloa loppukesä, jossa on jo suuri aavistus syksyä. Kunhan noi kaikenmaailman pörriäiset vähenee, aloitan taas metsäkävelyt. Ja syksyllä voi istuttaa kanervia ikkunoille krysanteemien jälkeen.

Niin se varmaan ikään kuin kuuluu tähän ihmiseloon tuo valittaminen. Jos on töitä, niin niistä valitetaan (ja voihan ne tosiaan olla tympeitäkin ne jotkut työpaikat) ja jos ei ole, niin siitä valitetaan. Tai ihan mistä tahansa. Sain vain tässä muutamilta kavereilta sähköpostivuodatuksia, miten on taas tylsää aloittaa työt loman jälkeen (ja heillä kuitenkin on työt, joista ovat sanoneet, että viihtyvät). Se sai tämän työttömän statuksen taas vaan tuntumaan yhä kurjemmalta. Sain muuten kutsun työhaastatteluun. Ehdittiin sopia kellonaika ja kaikki ja sitten se soittaja sanoi, että ai niin, kerron tässä heti, että siitä työpaikkailmoituksesta oli unohtunut yksi työtehtävä. Just. Ja se sitten muutti koko työnkuvan ja työskentelyajan niin, että ei se minulle käy. Oli pakko sanoa, että ei kiitos. En tiedä, ymmärsikö se ihminen vai ei. Enhän minä alkanut hänelle minun sairaushistoriaani selvittämään. Tiesin vain, että en olisi selvinnyt siitä hommasta. Jos nyt ylipäätän edes olisin saanut sitä paikkaa haastattelun jälkeen. Harmittaahan tuo. Kun ilmoituksen perusteella ajattelin, että just mulle sellainen työ, josta voisin selviytyä.

Tänään satuin lukemaan kolumnin, jossa pohdittiin tätä, että tarviiko sitä olla niin perusteellisen positiivinen, kielteisyys on osa elämää. Ajatuksia ja tuntemuksia tulee ja menee. Oikein riemastuttava juttu. Ajattelin jo, että pitäiskö kerrankin laittaa kiitosta kirjoittajalle. Ajattelin etsiä jutussa mainittuja kirjoja aiheesta. Vaikka minäkin olen niitä, joiden on nyt vähän vaikea keskittyä kirjojen lukemiseen.

Innostuin (haa!) katselemaan syksyn kursseja ja tapahtumia lähikaupungissa. Vaikka siis mitä on. Paljon ilmaistakin tai edullista. Olen vain niin pitkään mennyt näiden särkyjen kanssa, että en ole aikoihin ”uskaltanut” ottaa mitään säännöllistä harrastusta tai juttua, missä käydä. Varsinkin jos ne maksaa jotain.

Jossain on pakko käydä - tosiaan. Ettei ihan jämähdä. Mulla on kyllä ajokortti ja auto käytössä (täällä on pakko olla kaks autoa, eihän täältä pääsis päivällä yksin minnekään), mutta en oikeen nauti ajamisesta. Joten itsekseni en huviajeluita tee. Ajan vaan olosuhteiden pakosta. Eilen mua ihan nauratti, kun mies kysyi illansuussa, että haluutko lähtee käymään yhdessä kirkossa. Siis mun umpiateisti mieheni kysyy moista??? No syy selvis. Hänellä oli asiaa yhteen paikkaan ja hän oli huomannut, että siellä paikkakunnalla on iso kirkko. Sinne sitten ajateltiin ja minä aattelin, että kunhan nyt käydään ajelulla ja hän hoitaa asiansa. Ihmeekseni hän kurvasi oikeesti sinne kirkon pihaan. Olikin aivan upea vanha kirkko siellä puiden katveessa. Sisälle ei päästy, kun kello oli jo niin paljon. Vanha kirkko kun oli, niin ympärillä iso upea vanha hautausmaa. Joten tehtiin hautausmaakävely. Vaihteeksi.

Niin. Ehkä tää taas tästä. Olin vaan niin aatellu, että olisin kesällä saanu jotain apua lääkäriltä ja sitten ei mitään. Kun luen noita kipujuttuja, niin mulla on kyllä semmoset kivut ja lääkkeitä kuluu, että mun pitäis saada selvästikin enemmän apua niihin kipuihin. TK-lääkärikin epäsi multa pääsyn yhteen hoitokokeiluun ihan vaan sillä, että hän oli kerran siihen laittanu lähetteen yhdelle potilaalle (jolla oli ihan eri vaiva kuin mulla) eikä sekään siitä mitään hyötynyt. Kun yksityislääkärit on mulle sanoneet, että se hoito vois tepsiä. Eikä ole varaa yksityisesti edes kokeilla. Niin. Äkkiä kyllä lääkäreiden, kelojen ja työkkäreiden kanssa tulee apeaksi. Työkkäri vaatis multa jotain lausuntoa terv.tilasta ja lääkäri ei halua mitään kirjoittaa. Viimeksi sanoi, että se muuten nykyään maksaa se lausunto monta kymppiä ja sinä joudut sen itse maksamaan. Että semmosta. Mutta sinähän tiedät nämä kaikki kuviot. Ja mitä minäkään olen anomassa loppujen lopuksi: että saisin apua kipuihini ja voisin elää kuta kuinkin elämää, jota normaaliksi sanotaan.

Pirteitä loppukesän päiviä!
🙂🌻