Päivä valuu eteenpäin yhtä vetelänä, kuin ilma ulkona.

Vähän raivostuttaa tämä, ettei saa normaalia otetta mihinkään. Alkaa jotain, eikä oikein jaksa keskittyä, lopettaa sen..alkaa tekemään jotain muuta ja lösähtää vain tollottamaan ja unohtaa mitä oli tekemässä.

Mies aika sippi. Makoilee sohvalla ja katsoo Foxilta "hetki ennen tuhoa". Astmaatikolle hengitys vaikeaa kuumalla. Ollaan molemmat aika vetämättömissä. Minä en tee oikein mitään kunnolla. Kaikkea pientä, mutta ei mitään sen kummempaa. Lopulta tuntuu, että ei ole tehnyt mitään. Syödään vain fish and shipsiä tänään. Ei jaksa muuta alkaa laittamaan.

Olen lukenut kaikki lehdet. Kirjaa ei jaksa. Odotan vain ruokaa. Sitten varmaan vain makoilen ja kuuntelen musaa, leikin filosooffia. Minullahan on hyvin suuria, yhteiskunnan kannalta mullistavan tärkeitä mietelmiä, joita sitten kirjaan kaiken kansan nähtäville tänne Tukinetiin..hah, hah😀

Tainnut helle pehmentää pään, kun alkaa vaan naurattamaan, kun yrittää miettiä jotain vakavampaa.

Palataan🙂👍

Kohta on aika mennä nukkumaan. Hyvä niin. Tämä päivä on taas ollut ihan joutopäivä jos ei aamullista siivoamista oteta lukuun ja petivaatteiden vaihtoa ja jalkojen huoltamista.

Istuin äsken makkarin sängyllä. Katselin kuvia vanhasta puhelimestani, joka oli uusi joskus vuosia sitten. Nyt jo kännykäksi museokamaa. Oi, kuvia meidän silloisesta kodista ok-talosta luonnon keskeltä. Kesästä siellä. Sitten, kuvia suhteemme alkuajoilta. Katsoin tarkkaan kuvia itsestäni. Kuinka hoikka olen ollut! Ja hiukset kauniit. Nyt plösö ja tukka paska (ja paskainen).

Tuntuu, että nykymaailma kiitää eteenpäin. Nykyisessä maailmassa joku 5-6 vuotta on ihan silmänräpäys. Kaikki muuttuu. Vain kuvat kertovat sen mitä oli ja mitä me olimme.

🌻🙂🌻

Joo kaikki todellaki muuttuu silmänräpäyksessä välillä. Vaikka aikaa ei olekkaan ,kuin puolisen vuotta kaiken pahimman alamäen ja syöksykierteen alusta. Se kuka olen nyt ja kuka olin vielä kolme kuukautta sitten tuntuvat olevan valovuosien päässä toisistaan. Pään sisältö ja tapahtuvat asiat eivät tunnu välillä todellisilta. Olen melkein kiinni jossain suhteen tapaisessa.
Olen nyt vuorokauden yksin mökillä ja huomenna alkaa viimeiset yhteiset hetket tälle lomalle. En tiedä mikä tulee olemaan fiilis, kun ei ole varmuutta seuraavasta tapaamisesta. Välillä jään miettimään, tunnenko mitään, vaikka yritän antaa olla analysoinnin.
Kai tämä kuvio selkiintyy jossain vaiheessa. Aika näyttää.

Mä en ees halua kattoa vanhoja kuvia. Tulee vaan paha mieli kun näen niistä sen hoikan ihmisen ja nyt olen tälläinen valas. Tosin ei musta ole paljoo kuvia.

Mulla ei ole astma vaivanut tällä helteellä. Mut muuten olen ihan ventti. Tunnen oikee ku kädet on ihan "poikki" ja muukin kroppa. Tuntuu että ne painaa monta tuhatta kiloa. Haluaisi vaan nukkua ja nukkua... Huominen pelottaa. Teen mä minkä päätöksen tahansa, ni se harmittaa.

Rainbow: Olen iloinen puolestasi, että sinulla menee noin hyvin ja on ollut kivaa🙂👍 Toivottavasti jatkuukin hyvin. Hienoa, että jaksat liikkua ym. näillä ilmoilla ja nauttia niistä, kesä on kivempi niin. Hyvää kesänjatkoa sinulle!

Saloka🙂🌻 (Livahdan sinun ketjuun kirjoittamaan, kun olen ensin kirjoittanut tänne..)

--------------

Tämä päivä. Plääh..Olen jo jotenkin tullut mökkihöperöksi. Haluaisin vain koko ajan maata pyyhe yllä sängyllä. Korkeintaan nousta netille, vessaan ja jääkaapille välillä. Mieluiten joku tarjoilija kantaisi kaikki syötävät minulle makkariin ja kiikuttaisi koneenkin välillä ja taas veisi pois. En tunne erityistä masennusta vaan apatiaa vaan, kun tämä ilma on mielestäni jatkunut nyt yhteenkyytiin jo liian kauan. Inhoan sitä, että joka aamu kun herää se sama jatkuu, eikä saa vaihtelua, hengähdystaukoa, että saisi ladata itsensä kunnolla, nukkua hyvin ja virkistyä. Se, ettei jaksa toteuttaa itseään ja liian paljon kertyy sitten sisälle ja jää sinne jumiin, menee itsekin jumiin. Jumissa..tuntuu, että kaikki lihakset, koko kroppa on jonkun köppä-akan, jumissa, niskoja särkee, kivireki, tonnin painoinen, turvonnut, vetelä, voimaton, puuduksissa. Hyvä, että jaksaa täällä sisällä raahautua nurkasta toiseen. En valita täällä siksi, että haluaisin jotain sääliä..kerron vain miten oikeasti tunnen, koska en halua esittää mitään. Nyt alkaa tehdä jo tiukkaa välttämättömyydetkin ja jätän jopa tekemättä jotain. Päivät menee, kuin jossain sumussa, eikä aivot jaksa ajatella isompia kokonaisuuksia.

Harvoin minäkään haluan vanhoja kuvia katsella. Meni pitkään, että itkin aina, kun katsoin. En itke enään ja katson aina joskus. Haluaisin olla se saman näköinen, kuin niissä kuvissa. En voi kääntää aikaa taaksepäin. En voi nuortua viittä vuotta. En voi poistaa kokemiani rasittavia asioita ja sairauksia (jotka lyövät jälkensä ihmiseen) mutta silti..saahan sitä aina haluta ja haaveilla. Jos olisin yhtä hoikka ja pitkät hiukset olisin edes aika lähellä samaa näköä, ehkä pieni kosmeettinen kohennus naamaan auttaisi, mistä rahat siihen?

Nyt helteillä on ollut paljon aikaa vain olla ja miettiä. Vaikka heinäkuu on ollut rasittava on se tuonut mieleen paljon muistoja ja entisiä aikoja. Olen tajunnut, että elämässäni on vaikeista ajoista huolimatta ollut myös paljon onnellisia aikoja ja vuosia. Olen saanut elää täysillä itseäni ja unelmiani toteuttaen, nähnyt itseni menestyvän, ollut onnellinenkin. Ne vuodet ovat muistoissani kultakehyksissä. Äitini muistaa samoin ne ajat. Kertonut, että muistaa ne elämänsä onnellisimpina. Joskus niitä muistelemme. Meitä oli se pieni perhe. Yksi jäsen siitä on jo taivaassa. Me muut levällään pitkin suomea. Yksinäisiä ja omissa oloissamme. Kaikkien elämä paukkunut jollain tavalla radaltaan. Meillä oli ne vuodet..nyt on muistot.

Huomenna on pakko murtaa tämä erakoituminen ja lähteä hoitamaan ainakin yksi (epämiellyttävä) asia. Se on pakko tehdä ja keskiviikkona on sen toinen osa, joka vasta inhottava onkin. Ajattelen sitä asia koko ajan ja tavallaan pelkään. Enemmän inhoan, koska se palauttaa minua asioihin, joista olen saanut traumoja. En haluaisi palata niihin enään, mutta on pakko.

Haluaisin vain lojua täällä ilman yhtäkään velvollisuutta tai tylsää asiaa. Täysin irti kaikesta paskasta. Rauhassa. Upota pehmeään muumipeittoon.

Aamusta aikaisin oli lähtö liikenteeseen ja hoitamaan se eräs asia, joka meni kyllä sitten ihan hyvin. Nopea lähtö oli, en juonut edes aamukahvia. Hiuksia en ehtinyt laittamaan. Olen opetellut taas uuden kampauksen. Sellaisen minkä voi tehdä nopeasti ja ilman mitään muotoiluaineita. Hiukset on sen verran kasvaneet, että ne alkaa saada kiinni jo useammalla tavalla. Lyhyet ne silti on vieläkin verrattuna aikaisempiin. Aika naturellina lähdin liikkeelle, mutta ei se nyt minua haitannut. Onneksi sentään pesin hiukset eilen.

Kun olin hoitanut sen minun asian jatkettiin kauppoihin. Käytiin aika monessa ja sain muutaman jutun, jota minulta puuttui. Sen verran kuuma, että ei kauhean kauan viitsitty olla, kun miehellä meinaa happi loppua astmalääkkeistä huolimatta.

Kotona takaisin vasta keitin "aamukahvit" ja söin (taas) patonkia leikkeleiden kanssa. Sen jälkeen olenkin vain surffaillut netissä ja järjestin meikkilaatikkoni. En jaksa tehdä, enkä ajatella mitään kovin syvällistä. On tämä hellekausi sen verran vienyt voimia. Kun ei saa nukuttua kunnolla.

Joka päivä hoilaan näitä samoja, mutta ei tässä nyt sen kummempia kerrottavia taida olla. Päivästä toiseen menemistä ja syksyn odottamista. Se mökkireissu olisi kyllä kiva vielä tehdä. Haluaisin käydä uimassa meressä.

Siitä haaveillen😎

Olen koko illan tonkinut nettiä. Facesta löysin viimeinkin sen puuttuvan linkin eli erään lähisukulaisen, jota en ole nähnyt varmaan viiteentoista vuoteen. En kyllä haluakaan nähdä. Oli järkytys nähdä pitkästä aikaa hänen kuvansa ja tietää hänen kuulumisensa. En suhtaudu vihamielisesti, mutta jokin ahdistus nousee..en jaksa tarkemmin selostaa, mutta kaikki varmaan ymmärtävät tällaiset asiat, että on sukulaisia, joita ei niin välitä nähdä, eikä vaihtaa kuulumisia. Nyt olen "löytänyt" heidät kaikki netin kautta ja tullut tietoiseksi heidän nykyisistä kuvioistaan.

Samalla olen ahdistunut siitä, miten aika on kulunut. Tuntuu ihan oikeasti, että ihan vasta me kaikki olimme lapsia ja meillä oli se yhteinen elämä. No, se on harhaa. Me kaikki olemme jo keski-ikäisiä. Heillä on perheensä ja lapsensa, joita minä en ole tullut tuntemaan. Nyt katson vain vieraan näköisiä kuvia ja ihmettelen, että minne se kaikki entinen on kadonnut? No, emme elä enään 1980-lukua. Tai minä vain ehkä elän, mielessäni.

Netti on tosi kätevä ja tarpeellinenkin, mutta joskus se nostaa esille sellaisia asioita, joita ei ehkä edes haluaisi tietää. Netissä ovat kaikki. No, minä en ole Facessa, enkä varmaan tule ehkä koskaan menemäänkään sinne.

Tuntuu vain, että kaikki..sukulaiset, entiset luokkakaverit, ystävät elävät elämäänsä, menevät eteenpäin. Ovat normaaleja. On ammatit, työt, lapset, harrastukset..

Itse on tehnyt kaiken toisin. Niinhän se oli jo silloin lapsena. Yhä enemmän tunnen, että haluan jatkaa vain hiljaiseloani "piilossa" kaikelta ja koko maailmalta.

Illalla tosiaan iski lievää ahdistusta tuosta sukulaisasiasta. En pystynyt heti rauhoittumaan nukkumaan, kun mietin niitä. Selvennyksen vuoksi sanon, että nuo sukulaiset ovat minun elämässä sillä viisiin olleet "iso" tekijä, koska se paikka oli minulle kuin toinen koti. Siellä valitettavasti koin myös erittäin pahaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa (myös seksuaalista). Myös uskonasiat pelottavana olivat voimakkaasti läsnä siellä. Ei siis mitenkään tervehenkinen kasvupaikka lapselle, mutta kumma kyllä..lapsen mieli tallentaa myös ne kauniit ja hyvät asiat. Eli minulla on huonojen lisäksi myös niitä onnellisia muistoja sieltä. Tietysti niitä onnellisia vähemmän ja pahoja enemmän, kuten olikin.

Huomaan, että nyt kun olen itse aikuinen ja osaan ajatella asioita subjektiivisesti alan vasta ymmärtämään kuinka suuria asioita jouduin kokemaan siellä pienenä. Ei ihme, että nekin ovat jälkensä minuun jättäneet ja nykyään pelkkä sukulaisten kuvien näkeminen nostaa ahdistusta pintaan.

Valvoin sitten ja hikikin tursusi kuumaan vuoksi. Yöt tuntuvat nyt tympeille, enkä edes hauaisi alkaa nukkumaan vaan keksin kaikenlaista yötä vasten. Syön vielä sängyssä jotain, luen lehtejä, ramppaan juomassa, vessassa ym. Sitten aina huono yö ja aamu-yöstä kuselle ja yleensä nousen ylös samalla tai sitten vielä makaan puoli tuntia sängyssä ja odotan, että mies herää ja laittaa kahvin tulemaan.

Tänään on ihme kyllä ollut aika hyvä ja myönteinen fiilis. En tiedä miksi. Mitään järjellistä syytä siihen ei pitäisi olla. Huomenna on vielä se yksi tympeä/pelottava asiakin ja oikeasti minun pitäisi olla nyt ahdistunut ja alamaissa sen vuoksi.

Lähdimme jo aikaisin käymään kirjastossa. Palautin lehdet ja lainasin uuden pinkan. Onpahan sitten lukemista, kun lösähtää aloilleen ja yötä vasten, kun luen sängyssä. Lidlissä käytiin ja sieltä tuli enemmän ostettua sitä herkkupuolta. Limsaa ostan paljon sieltä, koska mielestäni se on edullista ja ihan välttävän makuista. Välillä toki ostan "oikeaa" limsaa muualta. Minä olen sellainen limsanarkki, että sanon aina "pahaan limsanhimoon menee mikä limsa tahansa, en ole siitä ronkeli"😀

Peilistä katsottuna alan kyllä taas näyttää melko läskille. Uskaltauduin tänä aamuna vaakalle ja kumma kyllä painon nousu ei ollut niin katastrofaalinen, kuin olin pelännyt. Pari, kolme kiloa ehkä. No, se on tarpeeksi. Naama pyöristyy heti ja vatsa pullottaa, reidet ja perse leviää. Jostain syystä se ei haitannut minua tänään ollenkaan. Jostain kumman syystä kevyt meikki naamalla ja "kampaus" onnistui sen verran hyvin, etten hävennyt itseäni. Oli itsevarmempi olo ja se selvästi heijastuu heti ulospäin. Huomaan, että silloin muutkin ihmiset katsovat hyväksyvämmin. Ehkä sitä on itse varmemman ja hyväntuulisemman oloinen ja hymyilee enemmän ja silloin ehkä kivemman näköinen, en tiedä. Minulle on tosi monta kertaa elämän aikana sanottu, että minulla on tosi kaunis hymy. Itseni mielestä se näyttää lähinnä vähä-älyiselle, jonkin eläimen irvistykselle..

Vaikka ilma on auringon paahteinen ja kuuma huomasin siinä aavistuksen syksyä. Ehkä se teki minuun jonkin tunnelman.

Kävin yhdessä halpiskaupassa. Ostin pari luomiväriä ja hiusjuttuja. Pientä kivaa päivän piristykseksi, tosin kyllä myös ihan tarpeellisia. Kotona takaisin keitimme kahvit ja söimme tuoreita croissanteja leikkeleiden kanssa. Syömiset on nyt aika lailla niin, että ei jakseta laittaa mitään isompia ruokia vaan ainoastaan helppoja juttuja. Ehkä ne ruoanlaittohommat taas syksyä kohti saa uutta nostetta. Tulee sienet ja marjat, omenat ym. Uusi pakastin ja Lapista riistalihaa ja sen sellaista. Tiedä vaikka siellä Lapissa tulisi viihdyttyä kauemminkin. Mieshän siellä mielellään vaikka asuisi koko ajan, kun on vanha lapinkävijä ja rakastaa sitä paikkaa. Minulle se on hieman eksoottisempi, joskin kiinnostava kohde.

Ei kait tässä muuta nyt. Jatketaan päivän viettoa🙂👍

Mä kävin pitkästä aikaa eilen vaa´alla ja yllätys oli kova. ei painoa olekaan tullut paljon mitään. olen edelleen alle 130 kiloinen valas. Yhdessä vaiheessa se oli jopa lähellä 134 kiloo. Pelkäsin että tämä makkaran syönti ja pepsin juonti on nostanut painoa. ja tietenkin tolkuton jätskin syönti. Mut ei...
Saispa olonkin hiukan paremmaksi. Nytkin on aika heikko olotila. Hikoilen ja en hikoile. Yritän jua pepsii, kun ei oikee inspii toi vesi tai mehu tällä hetkellä.

Heippa AK!

Minun on pitänyt monta kertaa kirjoittaa kun olen täällä käynyt lukemassa kuulumisiasi, mutta aina se on jäänyt. Tabletilla ilman näppäimistöä kirjoittaminen on ärsyttävää. Siksi olen odottanut sopivaa hetkeä päästäkseni läppärin ääreen. 😉

Kesä on mennyt kohdallani ohitse melkein huomaamatta. Kesäkuu oli todella kamala. Lopetin toukokuussa Mirtan syömisen, koska olo oli muka parempi. Kesäkuussa exä alkoi ottaa yhteyttä ja tästä aiheutui melkoista ahdistusta. Samoin töissä tunsin, että minulta vaadittiin työkokeilussakin täysi työpanos. Eli olisi pitänyt tehdä koko päivän työt neljään tuntiin. Hammasta purren sinnittelin työkokeiluni loppuun kieltäytyen sairauslomasta. Ajattelin saavani itseni kuntoon kuuden viikon kesäloman aikana. Ei se ihan niin mennyt. Olen ollut todella ahdistunut exästä johtuvista seikoista ja lääkärini painostuksesta jouduin aloittamaan uudelleen Mirtan käyttämisen. Hyvä puoli siinä on ollut, että olen saanut sen kanssa nukuttua. Ahdistuskin on vähentynyt. Paino sen sijaan ei. Painan nyt 13 kiloa enemmän kuin helmikuussa ennen Mirtan aloittamista! Paino on nyt 81,5 kg Se on aivan liikaa minulle, joka olen 166 cm kun oikein venytän itseäni. 😯🗯️ Olen masentunut tästä painon noususta ja siitä etten pysty hallitsemaan sitä. On aivan sama mitä syön tai miten paljon tai vähän. Paino nousee koko ajan, vaikka söisin pelkkää salaattia. Olen selittänyt tätä lääkärilleni (yrittänyt!), mutta ei se tajua...

On ollut todella raskasta exän häiritessä elämääni. Olen katkonut kaikki siteet häneen ja entisiin yhteisiin harrastuksiin, etten enää törmäisi häneen missään. Siitä huolimatta hän soittelee (selvin päin) rakkaudentunnustuksiaan, joissa sitten seuraavaan hengenvetoon kertoo, ettei missään nimessä kyllä halua minun kanssani mitään parisuhdetta, koska olen näin mielisairas. Kyllä, hän on käyttänyt tätä ilmaisua. On jopa sanonut minun olevan täysin valmis osastohoitoon. Kas kun lääkärini ei ole samaa mieltä?

Olen yrittänyt vain jatkaa elämääni hänestä piittaamatta. Olen aika hyvin siinä onnistunutkin. Minulla on muutama uusi ystävä, jotka eivät tunne exääni, ja olen ollut onnekas saadessani heistä seuraa ja vertaistukeakin. Muistatko AK, kun povasit minulle rakkautta alkukeväästä? Että tänä kesänä elämääni tulee vielä romantiikkaa. Sitä on ollut ilmassa, vaikka silloin sanoin, etten IKINÄ huoli ketään miestä enää. 😳☺️❤️😳 Tämä povauksesi on tuonut elämääni henkilön aivan yllättävältä taholta ja kiinnostuksen tunne on todella vahva ja molemminpuolinen. 😳😍😳

Toivottavasti sinulla on jo valoisampi olo. Kirjoituksissasi on huomannut kuumuuden aiheuttaman turhautumisen ja tietysti rahan puute stressaa itse kutakin. Tuli mieleen eräs sattunut juttu tuossa kun tuolla jossain viikkoja sitten kerroit kaupassa törmänneesi ostoskärryllä jonkun toisen kärryyn ja nainen saanut kauheat raivarit asiasta. Olin samoihin aikoihin eräällä soolotanssitunnilla, jossa keski-ikä oli melko paljon omaa ikääni korkeampi. Mehän olemme AK melkein samanikäisiä. 🙂 No, tiedättehän, että jumpissa ym ohjaaja on siellä edessä ja jumppaajat sitten siinä edessä kuka missäkin rivissä jne. Minä asemoidun aina eturiviin, koska olen lyhyt enkä näe takarivistä mitään. Eturivissä näen myös aina ohjaajan ettei tarvitse edessä olevasta katsoa, joka tekee tod.näk kuitenkin väärin. Menin tälläkin kertaa eturiviin. Taakseni jäi seisomaan eräs noin 5-kymppinen täti-ihminen. Siis hän jäi todellakin aivan taakseni lähes kiinni olkapäähäni. Jos olisin ottanut askeleenkin taaksepäin, olisin astunut hänen päälleen. Hänen takanaan oli noin 10 metriä tyhjää tilaa, mutta halusi itsepäisesti minun paikalleni hiillostamalla minun niskassani koko alkutunnin. Päätin, etten todellakaan väisty paikaltani, joten voitteko arvata mitä tämä matami teki: Hän tarttui minua olkapäästä ja alkoi TYÖNTÄÄ eteenpäin käskien vihaisella äänellä minun mennä eteenpäin (edessä ei ollut tilaa) koska kuulemma pelkäsi minun astuvani hänen päälleen korkokengilläni. Samalla mulkoili tappavasti 7 sentin korkkareitani. Vilkaisin häntä olkani yli suostumatta liikkua mihinkään. Käskin hänen itsensä mennä taaksepäin. Ei mennyt enkä minä liikahtanut mihinkään. Sen sijaan jatkoi niskaani hengittämistä koko lopputunnin ja kaikissa kohdissa, joissa piti liikkua taaksepäin ei tehnyt minulle yhtään tilaa vaan seisoi takanani . 😠 Voit uskoa, että olin täynnä pyhää raivoa tunnin jälkeen ja olisi tehnyt mieli nakata koko eukko järveen. Helle todellakin tekee ihmisistä ihan idiootteja...

Tässä nämä lähimmät kuulumiset. Ja niin, sairaslomalla olen jälleen.

Saloka🙂🌻

Hienoa, että painosi on pysytellyt noin hyvin kurissa. Minulla tullut kolmisen kiloa lisää siitä, kun jo sain itseni laihtumaan, mutta tiesinhän sen, kun "tahallaan" olen appanut herkkuja menemään. Vaaka näyttää tällä hetkellä 73kg. Yhä vain sinne 64kg on pitkä matka ja tiedä pääsenkö sinne koskaan. Nyt helteiden aikaan, kun ei jaksa vahdata syömisiään ja liikunta on vähäistä niin tietäähän sen miten käy. Toisaalta elämässä on niin paljon muutakin, kuin kokoaikainen painonsa miettiminen, ettei aina jaksa. Lihoo ja laihtuu, ehkä sitä taas joskus laihtuu🙂 Kun löytäisi jotain ihan aikuisten oikeasti hyvän makuisia terveellisiä ruokia. Kaikki ne meinaa olla tylsän makuisia, joihin kyllästyy aina. Kerma, voi ja sokeri. Huono, kun niihin on tottunut. Ja kaikenmaailman kakkuihin..ja limsaan. Minäkin olen välillä NIIN järkevä syömisissäni, kuten nyt yli 2kk tuli oltua. Sitten taas yhtäkkiä retkahdan ja vedän ihan mitä sattuu. Tarttis varmaan saada niin nopeita tuloksia, että jaksaisi olla innostunut. Kun helkkarin kovalla "työllä" saa vain muutaman vaivaisen kilon veks ja heti kun syö jotain herkkua niin paino alkaa taas nousta..ei sitä jaksa koko ajan olla ilman herkkuja popsien jotain paistettua kaalta päivästä toiseen. Joskus vuosia sitten pudotin yli 10kg korvaten aterioita proteiinipatukoilla ja muilla sellaisilla jutuilla. Pitäisi kokeilla sitä syksyllä. Jotkut patukat on ihan syötäviä.

----------------

Valvoin puoleen yöhön lehtejä lukien. En vain malttanut alkaa nukkumaan ja oli niin turkasen kuumakin. Heräsin jo sitten viiden jälkeen, enkä enään nukkunut. No, ei se haittaa. Menin aamupesulle ja mies keitti kahvit. Ampiaiset yrittävät tehdä hyökkäyksiä parvekkeen ovesta. Ne alkavat olemaan äkäisiä. Inhottavaa, sillä pelkään amppareita.

Tänään on iltapäivällä se tylsä käynti yhdessä paikassa. Yääk...Odottelen vain lähtöä sinne ja toivon, että kaikki menee ok. Odotan vain, että se olisi jo ohitse.

Sitä odotellen🙂👍

Hei AK!
Kiitos että laitoit minulle viestiä. Minua lohdutaa että ajattelet minua ja luet kirjoituksiani, Minulla tosiaan on paha olo mutta olet oikeassa että päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan mennään. Minä luen kuulumisesi joka päivä. Helteet ovat tosiaan aika rasittavia. Onneksi syksy on tulossa. Voinko pyyää että rukoilet puoletani koska olen ymmärtänyt että tapaat rukoilla.

Amassados: Oi, kuinka mukavaa oli kuulla sinusta. Et uskokaan, mutta juuri pari päivää sitten ajattelin sinua ja mietin, mitä sinulle kuuluu..Näin se intuitio pelaa😉 Minähän olen maankuulu näkijä ja minun rakkausennustukset pitävät aina kutinsa😀 (vitsi..) Ei vainkaan, mutta hienoa, että kirjoitit, vaikka tosi tympeälle kuulostaa tuo sinun exän sekoilu. Mahtaa olla rasittavaa tuollaista kokea. Hyvä, että olet niin vahva, kaikesta huolimatta ja olet saanut elämääsi uusiakin tuulia. Minulla on nyt vähän hoppu sauma tässä, palaan myöhemmin asiaan ja kirjoittelen sinulle. See you soon🙂

Arka: Kiitos kiitoksestasi🙂🌻 Kyllä minäkin luen sinun kuulumiset joka päivä. Jatketaan sillä linjalla🙂👍

----------

Huh, nyt se inhottava asia on hoidettu. En jaksa tarkemmin selostaa siitä, mutta sen verran sanon, että "jännitin" sitä jo ainakin kuukausi etukäteen, koska se liittyy asioihin, jotka ovat minulle traumaattisia. Asia meni hyvin ja nyt saan taas henkäistä pitkän tovin, ennen kuin joudun seuraavan kerran sen kanssa tekemisiin.

Helpotus on nyt päällä, myös väsymys, joka raukeaa ylle, kun jännitys menee pois, jokainen varmaan tietää mitä tarkoitan.

Aurinko vielä porotti niin kuumasti, ettei mitään rajaa. Odotan todella, että edes asteella parilla "viilenee" tässä loppuviikosta, kuten on luvattu.

Tekisi mieli pakata kassi ja painua jonnekin mökille muutamaksi päivää, mutta sen taidan tehdä vasta ilmojen jäähdyttyä.

Nyt taidan vain rauhassa elpyä sohvalla ja syödä kohta miehen keittämiä perunoita ja sitä samaa..tonnikalaa ja sipulia.

Olen kuin alkoholisti namujen suhteen.. ensin söin niitä helteen ja stressin (se jännittävä asia) vuoksi..nyt sitten sen vuoksi, kun jännitys raukesi..niin tietysti ryntäsin heti kotimatkalla kauppaan ja otin sieltä kanelipullia, pari suklaapatukkaa, karkkipussin, Pepsiä ym. No, en nyt kerralla niitä syö vaan jemmaan osan. Huvittaa vaan itseäkin tämä holtiton herkuttelu. Aivan, kuin jonkun alkoholistin juopottelu, sama riippuvushan se on, jota psyyke säätelee. Olen kait tunnesyöjä. Aina keksin syyn jostain siihen herkkujen syömiseen. Milloin on ulkona helle, eikä jaksa kunnon ruokaa laittaa, sitten on jännitystä ja stressiä jonkin asian vuoksi, sitten se jännitys menee ohitse ja sitä sitten pitää "juhlia" ym. Aina ollut sama juttu. Rauhoittavista lääkkeistä onneksi pääsin eroon, vaikka niihinkin olin kaksi vuotta koukussa. Alkoholia en toistaiseksi ole nauttinut moneen vuoteen. Nyt on vaan alkanut mieli tekemään silloin tällöin ottaa edes yksi drinkki. Enpä tiedä kannattaisiko edes kohtuukäyttö minun kohdalla vai menisikö sekin överiksi? Olenhan epävakaa pers.häiriöinen ja siihen kuuluu suuri alttius erilaisille päihde ym. riippuvuuksille. Tunnistan kyllä itsessäni taipumuksen jäädä helposti koukkuun milloin mihinkin. Toisaalta se tuo väriä elämään🙂

Joopa, odottelen perunoita. Eiköhän tämä päivä ollut tässä🙂👍

Ystävät,

Oli vähän taukoa kirjoittamisessa eilen.

Onneksi ei mitään negatiivista. En vain ollut koneen ääressä. Vietin yhden päivän "kesäloman"🙂

Sille se ainakin tuntui. Aamulla hyppäsimme autoon ja lähdimme ajelemaan erääseen kaupunkiin vähän kauemmas. Ilma oli kuuma, mutta pitemmällä matkalla ilmastointi teki olon ihan miellyttäväksi. Perillä kävimme eräällä suurella kirpputorilla, joka oli tosi hyvä paikka ja löysin paljon keräilemääni tavaraa. Kesätorilla kävimme ja syömässä.

Ajelimme koko päivän iltaan saakka muutaman kaupungin ja pienten kylien lävitse. Matkalla poikkesimme monissa kivoissa paikoissa. Sellaisissa, missä käytiin usein mennä kesinä, kun asiat olivat vielä hyvin. Tuli ihan nostalgisia muistoja suhteemme alkuajoilta ja niistä kesistä.

Olimme vasta illalla myöhempään kotona ja en jaksanut, enkä pystynyt keskittymään enään tänne kirjoittamiseen.

Tänään käytiin asioilla. Aamulla kirjastossa. Otin lehtejä ja muutaman kirjan. Ajattelin, kun on luvattu vihdoin vähän viileneviä ilmoja (hurraa! tervetuloa takaisin elämä), että jos vkl aikana saisi luettua. Kaupoissa käytiin ja Hesessä ym. paikoissa. Ihan kiva ollut pari päivää rällätä ympäriinsä. Viikonlopuksi voi sitten enemmän taas keskittyä kotiin. Huomenna siivousta ja sen sellaista perinteistä lauantaita. Odotan suuresti ensi viikon alusta viileämpiä kelejä. Minulla on PALJON suunnitelmia mitä sitten teen..kaikkea sellaista, minkä helle on nyt "estänyt".

Äidin kanssa juttelin puhelimessa. Pientä ruokaa tehtiin ja syötiin. Vapaata olemista lopun iltaa. Varmaan lueskelen. Hirveää, kun ei jaksa mitään syvällisempää tännekään kirjoittaa, kun tuntuu, ettei aivot taivu sellaiseen nyt.

Toivottavasti jaksatte odottaa, varmaan järkevämpääkin tekstiä on luvassa, kunhan helteet häipyvät hevon pers.... ja pääni alkaa taas pelittämään😀😎

Hyvää Perjantaita🙂🌻

Ou jee! Viileämpää! Ihanaa!

Kuuden aikaan täällä oli VAIN 13 astetta lämmintä.

Ei kait se ole mikhään, mä alan siivoamaan😉😀

Palataan!