Arka, kiitos kauniista sanoistasi🙂

En oikein muuten osaa neuvoa tuohon eläkkeellä olemiseen sopeutumiseen, kuin että tarvisi varmaan olla jotakin sellaista tekemistä, jossa voisit tuntea olevasi osaava ja "pätevä", ehkä saisit siitä hyvää palautetta, joka nostaisi itsetuntoa ja voisit tottua ajatukseen, että voit tuntea itsesi ihan hyväksi, vaikka et ole töissä. Sitä, mitä tuo tekeminen olisi ei tietysti osaa kukaan muu kuin sinä tietää..🙂👍

-------------

Minä olen tänään ollut melko masentuneella tuulella. Helle kait laittanut lakoon, ehkä hormoonit (hiukan päätä särkee, menkat tulossa..)

Tekisi vain löhötä sängyssä pyyhe päällä ja lukea lehtiä. Ja niin olen melkein tehnytkin paitsi sohvalla olen nyt.

Mielessä on aika paljon pyörinyt masennusta siitä, että tuntee itsensä niin huonokuntoiseksi, kuin raihnainen vanhus. Minullahan on jaloissa sitä hermovikaa, jonka vuoksi en pysty kait koskaan enään juoksemaan, en hyppimään yms. Sytostaattihoito vahingoitti jotenkin jalkojen ääreishermoja. Jalat on jäykähköt polvista alaspäin, nilkat myös, pohjelihakset heikot ja kait lyhentyneet, koska korkokengillä pystyn kävelemään paljon paremmin, kuin matalapohjaisilla.

Olen tänään surrut sitä, että en ehkä koskaan enään tee sellaisia asioita kuin: kävele nopeasti ja vauhdikkaasti jalkojen väsymättä ja kävelyn muuttumatta töksähteleväksi, juokse, hypi, pelaa jalkapalloa, polje pyörällä pitkiä matkoja..

Ilman saamiani hoitoja olisin tietysti hauta-arkussa. Parempi vaihtoehto siis, että sain hoidot ja olen elossa, vaikka jalat onkin tällaiset. Mutta..ei se ole kuitenkaan niin mieltäylentävää joutua "nilkuttamaan" ja murehtimaan, ettei pysty kunnolla tekemään sitä tai sitä asiaa 36-vuotiaana.

En ole kovin paljoa näitä asioita vatkannut, mutta tänään jotenkin oli "otollinen" hetki alkaa miettimään..ja masentaahan se. Keväällä lääkärille puhuin asiasta toisen käynnin yhteydessä. Lääkärit suhtautuvat aika yliolkaisesti. Sanovat, että se on yleistä, että sytohoidoista jää kaikenlaisia haittoja ja jos on se hermovika niin sille ei oikein pysty mitään tekemään. Jos on kipuja niin sitten siihen on lääkitys. No, minulla ei (luojan kiitos) ole kipuja, mutta pelkkiin toiminallisiin ongelmiin ei sitten ole mitään hoitoja?

No, en nyt ihan toivottomuuksiin halua vaipua. Ehkä jotain konsteja voisi olla. Olisi niin kiva jos voisi alkaa paremmin harrastamaan liikuntaa. Ja pelottaa lisäviat mitä voi tulla jos jalat ei toimi kunnolla, tulee asentovirheitä, selkäkipuja, ties mitä..hun, en halua edes miettiä kaikkea.

Tänään en mene minnekään. Ei ole rahaa, eikä mitään asioita. Jossain rannalla olisi ehkä voinut käydä, mutta eilenkään siellä kalliolla ei voinut kauaa olla, kun aurinko paahtoi niin kuumasti.

Haaveiluksi taitaa tämä päivä mennä.

😞

Taas taitaa sateet mennä tuolta läheltä ohi. Ukkonen jyrisee siellä oikein kunnolla. Täällä paistaa aurinko. Tämä hiostava keli on kamalaa. Päänsärkyä pukkas aamusta. Ei jaksa oikein mitään. Semmosta kesäkoomaa. Ostin kaupasta aamulla jäätelöä ja kokista. Muuten en hirveesti niistä nauti, mutta nyt ei vaan riitä kylmä vesi, vaikka sitäkin kuluu. Toinen on suolanhimo, jota taltutan fetajuustolla.

Kesä on ollut vaihteleva, osittain tapahtumarikas. Siihen on kuulunut onnen täyteisiä hetkiä (minä siis pystyn kokemaan suuria onnen tunteita) ja sitten taas tunneskaalan toista ääripäätä. Jotenkin tyhjä olo tällä hetkellä. Odotan syksyä ja sitten mietin, että miksi? Mitä sitten? Muutakin kuin että voin vaihtaa syysverhot. 😉 Olen jotenkin kadottanut sen kevään ja alkukesän jo hieman positiivisemman ajatusmaailman. Säryt ovat kyllä vaivannee aika tavalla ja pääsin vielä lisätutkimuksiin, mutta kun verikokeista ei mitään poikkeavaa löydy, niin ei sitten. Eipä lääkäreiltä apua saa. Olen taas jotenkin ihan tyhjän päällä. Töistä ei tietoakaan. Ja nyt tuntuu, että oikeasti en jaksaisikaan käydä säännöllisesti töissä kipujeni kanssa. Väliin sitä miettii, että tässäkö tämä kaikki nyt sitten on?

Maailman uutisetkin jotenkin masentavia. Mihin kaikki on menossa? Ehkä ei kannattaisi tällä olotilalla niitä juuri seurata. Usein kuulee sanottavan, että kun ns. tekee hyviä asioita, niin sen hyvän saa takaisin. Olen seurannut yhden läheisen elämää ja todennut, että ei se aina noin mene. Miksi joillakin se elämä on vaan takkuista ja vastoinkäymisiä täynnä, vaikka kuinka ns. huolehtisivat läheisistään ja tuottaisivat positiivisia asioita ympärilleen.

Kovin on nyt mielessäni synkkää. Aurinkokin meni pilveen ja ukkonen möyryää tuolla jossain oikein urakalla. AK, oletko etsinyt netistä paikkakuntasi/seutusi autioita taloja? Minä tein niin ja mitäpä löysinkään. Kävin oikein mielenkiintoisessa paikassa sitten ja ajattelin, että miten sinä, AK, olisit siellä painellut innoissasi. 🙂👍

Hämärä☺️❤️

Sinä olet kyllä ihana, kun "ilmestyt" aina paikalle, kun alan vajota jonnekin synkempiin vesiin. Kuten juuri tänä aamuna ja tänään koko päivän olen ollut nykyiseen elämääni sovitettuna harvinaisen alamaissa. Epäilen pääsyyksi juuri tuota kuumuutta, joka on jatkunut liian kauan minun sietokyvylle. Alkaa olemaan silä tavalla melko veltto ote elämään. Ei jaksa olla niin positiivinen, toteuttaa ideoita ja suunnitella. Tekee vain helppojen ratkaisujen mukaan ja välttämättömimmän. Mieli askartelee yhtä ja toista, mutta fysiikka ei jaksa toteuttaa. Sitten se alkaa ärsyttämään, sitä turhautuu ja jää paikoilleen polkemaan. Ajatukset alkavat pyöriä synkempien asioiden ympärillä, muistaa taas ne heikkoudet elämässä ja omassa itsessä. Sitten minä alan lipsumaan terveellisestä ruokavaliosta ja muista perusasioista, syön mitä sattuu jne.

Kirjoituksessasi Hämärä oli paljon samaa ajatusmaailmaa, kuin minullakin täällä. Tuntuu vähän, että kesän "paras" anti alkaa olla takana ja juuri se, että vaikka odottaa syksyä niin mitä sitten? No, samanahan se elämä jatkuu, paitsi ettei ole kuuma, mutta sittenhän tulee jo kylmä ja "huonot" ilmat, pimeä ym. Tarkoitan vain, että eihän se elämä siitä kovinkaan paljoa miksikään muutu vuodenajan vaihtuessa. Samalla tavalla elää omassa itsessään ja asioidensa kanssa. Vain maisemien väri ja vaatekerrat vaihtuvat.. Ja tosiaan, nuo maailman uutiset. Putinin lähipiirikin jo sotaa maalailee Eurooppaan. Aamulla juuri menin ajattelemaan sitäkin asiaa, kun netistä luin. Mietin, että miten sitä sitten pärjäisi jos vielä sota tulisi ja ääriolosuhteet, kun fyysinen kuntokaan ei mikään urheilijan ole, että jaksaisi juosta karkuun..hmmm, sotaa. Muutenkin on tympinyt suomen politiikka, yhteiskunnan meininki jne. Minulla ne teemat kyllä nousevat aina hyvin nopeasti pinnalle, kun kmieliala notkahtaa. Tässä yhteiskunnassa mielestäni on yhtä sun toista pahan kerran vialla, mutta loppujen lopuksi en tiedä olisiko minulla tällä helteellä energiaa edes alkaa niistä puhumaan jos tilaisuus tulisi, ainakaan kovin syvällisesti, mutta päässäni niitä ajattelen.

On vähän tyhjä olo väliin ollut. Kesä lähti vauhdikkaasti käyntiin ja tosiaan paljon kivoja tapahtumiakin on ollut, mutta nyt tuntuu, että tämä heinäkuu on ollut melko syvältä. Jotenkin se kesän taika meni nopeasti ohitse ja alkoi tämä kesän "tylsä" vaihe. No, olenhan sanonut, että minusta heinäkuu on aina tylsä. Elo ja syyskuu ovat taas aivan eri tavalla mielenkiintoisia ja tunnelmallisia. Jotenkin se on rauhoittavaa, että elämä alkaa joka taholla palailemaan "oikeille" urilleen ja kaikki kesähössötys jää taakse. Minä haluaisin kyllä vielä tehdä jonkun mökkireissun tms joka tästä kesästä vielä uupuu. Ja ne autiotalot🙂 voi hitsi, en ole oikein kunnolla jaksanut niistä ottaa selvää tai ei niitä täällä oikein taida ollakaan..oli kyllä tosi jännää tuo, että sinä olet ottanut selvää ja käynytkin jossain, hyvin jännittävää🙂👍 odotan siksikin syksyä, että voisin aktivoitua tässäkin asiassa.

Minun ja miehen kesä on ollut aika lailla rahallisesti rajoitettua. Miehen asiat Kelan ja Eteran kanssa eivät ole menneet putkeen ja ollaan oltu melko pienillä "tienesteillä". On se hassua, että viime kesä, jolloin en henkisesti kyennyt mihinkään oli rahallisesti paljon parempi ja nyt sitten kun olisi halunnut itseään toteuttaa niin siihen ei ole rahallisesti ollut varaa.

Minähän otin tietoisesti kesäksi "lomaa" kaikista lääkäriasioista, kun ne alkoivat olla jo henkisesti tosiaan liikaa..mitä kauemmaksi lääkäreistä menen sitä suurempi on kynnys sinne koneistoon "palata". Alkaa kait traumat nostamaan päätään, kun näkeekin valkotakkisen. On ne tympeitä asioita, mutta pakkohan niitäkin on aina välillä kohdata. Se juuri, ettei saa apua, se syö ihmistä tosi paljon. Miehelläni on erinäisiä fyysisiä vaivoja jatkuvasti, mutta hän ei saa niihin mitään apua mistään. Alkaa siinä leppoisampikin ihminen muuttumaan vihaisemmaksi. Kuka sitä jaksaa, ainaista kärsimystä ilman mitään apua tai edes ymmärtämystä mistään suunnasta..

Tämmöistä tämä on. Päivä kerrallaan, helteen armoilla, rahoja laskien, mielialaa ylläpitäen, syksyä odottaen jne.

Taidan ottaa mansikoita sulamaan jos niistä saisi vähän nostetta päivään.

Koitetaan jaksaa jatkaa hiljaisia taisteluja🙂👍

Vihdoinkin satoi ja ukkosti. Ei ihan päällä, mutta melkein. Sade on jo ohitse, mutta viilensi ehkä hieman ilmaa.

Tein hedelmärahkaa, jota mieskin maisteli. Olin ihan tyytyväinen, kun hän ei yleensä innostu mistään hedelmäjutuista. Sitten sulatin vielä mansikoita ja söin niitä.

Muuten vain makoilen lähinnä sohvalla tai makkarissa ja luen Kauneus ja Terveys-lehtejä.

Ehkä tämä tästä taas..

Ehkä tämä ei tästä sittenkään..

Aamulla heräsin väsyneenä ja päätä särki jo valmiiksi. Tuli olo, etten jaksa tai halua nousta sieltä sängynpohjalta ollenkaan.

Koko kroppa painaa tonnin ja jalat on raskaat. Hyvä, että jaksaa kävellä täällä asunnossa. Hiissaa vaan makkarin, keittiön ja vessan väliä.

Kävin vaakalla ja se näyttää melkein 5kg painon nousua. Alkaa vähän v-tuttamaan. Niin kauan kun en syö mitään tai pelkkiä hedelmiä niin paino laskee tai edes pysyy samassa. Heti jos erehdyn yleensä syömään jotain saati sitten pari patonkia tms. niin paino nousee heti. Tulee sellainen olo, että aivan sama, kun en pysty elämään normaalisti. En pysty syömään normaalisti, en pysty liikkumaan normaalisti, en ajattelemaan normaalisti. Olen kait tästä loppuikäni turvonnut, läski ja mielenvikainen.

Olen kyllä nyt aika pohjalla. Väsyttää, eikä huvita mikään. Suorastaan v-tuttaa kaikki. Tuntuu, ettei millään ponnisteluilla ole mitään merkitystä. Kaikki palaa aina samaan paskaan ruutuun takaisin.

En vaan jaksa nyt olla positiivinen. Tuntuu, että takki on tyhjänä. Tiedän, että tämä jatkuva kuumuus ja huono nukkuminen syö voimat ja sitten menee kaikki muukin päin mäntyä. Tämä vaan on jatkunut liian kauan. Alan inhoamaan jo tätä kesää.

Inhoan myös aurinkoa. Kun se jatkuvasti paahtaa aamusta iltaan. Parempi, kun olisi pilvistä. Pelkkä auringonvalon näkeminen saa minut pahalle tuulelle.

Joo, olen kait taas pimahtanut.

Täällä toinen väsynyt. Yritän litkiä vettä, mut se tekee pahaa oloa. Ja jollei sitä litkis, ni sittenkin on paha olo. Voisin mennä nukkumaan takasin, mut en kehtaa. Voisin itkeä, jos pystyisin. olen täysin lukossa. Haluan tämän kaiken loppuvan...

voimia sulle monta sataa kiloa!

Rakas Saloka, kiitos☺️❤️

Sama minulla. Kraanavettä koittanut litkiä, mutta minulla se menee huonosti alas ja tekee vaan "pöhöttyneen" ja heikon olon. Laimentaa kait kehon suoloja tai jotain. On myös sellainen seikka, että tavallinen vesi ei kait "imeydy" elimistöön yhtä hyvin, kuin vaikka vichy, kookosvesi ym.

En sitten oikeastaan juo sitä kraanavettäkään. Samaan aikaan tekee mieli vain roskaruokaa ja ei mitään. Huvittaa vain maata pikkarit päällä selällään sängyllä ja odottaa viilentävää ilmavirtausta. No, nyt istun puolialasti sohvalla kone sylissä. Mies lähti käymään kaupassa ja koitti houkutella minua matkaan. En millään voinut lähteä. Hyvä, että saan pidettyä itseni kasassa täällä kotona. En tunne niin ahdistusta tai varsinaista masennusta, mutta olen vain ihan vetelä ja aivot ei toimi. Kuumuus kait sitten vienyt tällaiseksi. Ja tietysti sellainen tympääntynyt mieliala, eikä oikein jaksa keskittyä mihinkään.

Tuo, että tekisi mieli vain maata ja mennä pois..tänä aamuna hiipi minullakin jo jopa IM mieleen, kun tajusin, että olen aivan "kykenemättömällä" tolalla tänään. Samalla mieleen tunki kaikkia omia vikoja, häpeää ja pelkoa. Aloin melkein itkeä pillittämään, kun sanoin miehelle, etten jaksa lähteä kauppaan. Oikeasti kait olisin fyysisesti just ja just jaksanut, mutta mieli sanoi "etten jaksa". Enkä olisi kyllä jaksanut laittaa itseäni ihmisen näköiseksi. Tukka pesemättä jne. Joka päivä on pitänyt pesullekin mennä, mutta en ole mennyt. Siis oikein kunnolla suihkuun. Se tuntuu vain ihan mahdottomalle. Pesen muuten ja tukkaan suihkutan kuivashampoota ja vaatteita vaihdan (joo, tosi ällöttävää..)

On taas sellainen huonommuudentunne, ettei edes halua näyttäytyä muille ihmisille missään julkisella paikalla. Tunnen olevani täynnä vikoja ja erottuvani heti negatiivisesti. tiedän, että se on ehkä mieleni tuottamaa harhaa, mutta en voi sille mitään. Elämänvoima ja itsevarmuus on nyt ihan nollissa.

Tarvisi olla muutama päivä viileää. Saisi nukkua paremmin, ladata akut ja olisi varmaan jo ihan eri ihminen. Ihana olisi päästä myös jonnekin mökille, ihan omaan rauhaan, pois kaupungin hälinästä..tunne, että tarvisi saada täydellinen rauha ja hiljaisuus, hermolepoa.

Nyt lepuutan hermojani väärällä tavalla. Tilasin mieheltä kauppareiissulta kaikkea mahdollista epäterveellistä. Patonkia, limsaa jne. Jotenkin vain tunnen, että minun on PAKKO vetää niitä, muuten en saa itseäni pysymään kasassa. Ja se, että vaakalukema vain jumittaa samana tai peräti nousee heti, kun syö jotain mieliteon mukaan raivostuttaa minua niin paljon, etten ala koko ajan elämään sen vaakan mukaan. Luulen, että ainakin 10kg kropassa on jotain epämääräistä nestettä ja muuta p-askaa. Olisi hupaista testata jotain nesteenpostolääkettä, että näkisi saako se turvotusta pois. Luulen että kilpirauhanen ei toimi kunnolla ja aineenvaihdunta on ihan nollissa. En tiedä voiko tämä kuumuus tehdä tällaista tuvotusta. Kasvot, kädet ja jalat tuntuu turvonneelle.

Olin äsken kaupassa. Siis puhelimen välityksellä. Mies on niin kiva, kun en lähtenyt kauppaan niin se pitää puhelinyhteyden tänne koko ajan. Soitti jo matkalta ja sitten uudestaan, kun tuli kauppaan. Koko kaupassa olo ajan juttelimme ja minä sanelin kauppalistaa ja mies laittoi tuotteita koriin. Sanoinkin, että aivan kuin olisimme yhdessä kaupassa ja meitä vähän huvitti. Ihan oikea konsti minulle "olla kaupassa" puhelimen välityksellä silloin kun en muuten siihen kykene. Mies ei tykkää olla yksin liikkeellä, kun ollaan totuttu yhdessä olemaan aina. No, onhan se tietysti ihan hyvä, parempi kuin se että lähtisi aina mielellään yksin, eikä pitäisi yhteyttä minuun. Taidetaan kyllä olla vähän liiankin kanssa yhdessä aina, mutta ei muuta osata. Tulee aina mieleen, että kyllä mies on hyvä ihminen, kun jaksaa minua ja epävakauttani ja aina tehdä asiat sen mukaan millä tolalla minä olen. Vaikka kyllähän minäkin paljon yritän ja niin, että olisi mahdollisimman normaalia elämää, mutta aina se ei onnistu, kuten tänään. Ilman miestä olisin kyllä usein kusessa. Jos olisin yksin niin jäisi kaupassakäynnit tekemättä tällaisina päivinä ja sitten en söisi mitään.

Miehellä on tänään psyk.polin lääkäri. Sen vuoksi, että saa eläkelaitosta varten uuden B-todistuksen kroonisen hermokivun aiheuttamasta masennuksesta ja unettomuudesta. Miehellä on diagnosoitu agitoitunut masennus, mikä johtuu siis näistä hänen fyysisistä vaivoistaan ja niiden aiheuttamasta taloudellisesta konkurssista, stressistä ym. Oikeaa eläkettä tuntuu vaikealle saada, kun kyseessä ei ole pelkästään mt-ongelmat, vaan pää-asiallinen vaiva on fyysinen ja sitä on seurannut masennusta, joka ei ole "tarpeeksi" vakavaa ollakseen syy eläkkeeseen. Selkävikahan ei siis ole Eteran mielestä mikään syy eläkkeeseen, vaikka hyvä, että mies pystyy kävelemään ja sekin vain koska on niin sinnikäs sissi, ettei anna periksi. kepin kanssa nytkin kulkee. No, jos on vaikea, krooninen selkävika ja siitä aiheutuneet krooniset hermosäryt, vaikea-asteinen astma ja keuhkoahtaumatauti, uniapnea, unettomuus ja masennus, sekä kasa muita "lievempiä" vaivoja niin sitähän onkin ihminen tosiaan täysin työkykyinen, hah. Kummallisia näkemyksiä nykyään. Ennen vanhaan tuolla listalla olisi napsahtanut eläke laakista. Minun äiti sain joskus 1990-luvun puolella sairaseläkkeen sellaisen vaivan vuoksi (ei mt-ongelma vaan tuki ja liikuntaelinvaiva) jollaisella ei tänä päivänä saisi edes väliaikaista eläkettä ja hyvä että edes saikkua. Kovaksi on ajat siitä menneet. Oikeasti sairaat ihmiset ei saa eläkettä..

Nyt jäin tilittämään näistä. Oikeasti odotan, että mies tulee kohta kotiin ja saan alkaa mässäämään sitä patonkia ja muuta. Mies lähtee melkein samantien sitten sinne lääkärille. Vähän mälsää, että en nyt lähde sinnekään mukaan. En vain viitsi, kun se lääkäri on sama lääkäri kuin minulla on. En halua nyt nähdä sitä "neurootikkoa". Pelkkä ajatuskin inhottaa. Se ihminen saa minut aina hermostuneeksi pelkällä olemuksellaan vaikka muuten kyllä ihan hyvä lääkäri onkin. Siis kirjoittaa ihan asiallisia lausuntoja jne.

Tämä päivä on sitten taas joutopäivä. Ei vaan ole motivaaiota, eikä virtaa tehdä oikein mitään tänään. Voisihan sitä vaikka siivota tai jotain, mutta se ei nyt tunnu yhtään innostavalle. Lähinnä vain makaan ja kulutan aikaa aivot narikassa ja odotan, että aurinko menisi pilveen ja alkaisi vaikka sataa...

😴😴

Olin äsken vuodessa 1985.

Minun ajatuksissani aina se vuosi on nostalgian huippu. Luulenpa, että sinä kesänä tapahtui paljon. Se oli myös kuuma kesä. Aurinko paistoi koko ajan. Valmistauduin menemään ensimmäiselle luokalle kouluun. Olin kesän sukulaisilla hoidossa. Siellä oli paljon eläimiä ja ihmisiä. Aurinkoa, ihmisiä, leikkejä, jäätelöä, purkkaa, karkkeja, yökyläilyä, seikkailuja.. Joka paikassa soi Whamin "wake me up before you go go". Myös eräs tuntemani kylän poika menehtyi armeijassa sinä vuonna. Pienelle lapselle oli vähän mysteeri, kun poika lähti arkeijaan, eikä sieltä enään palannut. Kaikille se oli järkytys. Enimmäkseen se kesä oli kuitenkin aurinkoa ja tulevaisuutta; kaikki oli vielä edessä.

---------

Taidan tosiaan olla tänään tosi pohjalla. Itkuhan siinä tuli kun YouTubesta kuuntelin muutaman 80-luvun nostalgia-biisin. Ei minun lapsuus aina niin onnea ollut, mutta ilmeisesti sen verran, että ikävä sinne tulee. Ainakin kun vertaa tähän nykyisyyteen. Varsinkin A-han biisi "take on me", jonka videolla tyttö lukee sarjakuvaa ja sarjakuvan supersankari ojentaa hänelle kätensä ja vie toisiin maailmoihin. Siitä kait minä olen tässä elämässä aina haaveillut, että joku veisi pois kaikesta pahasta. Onhan niin pari kertaa käynytkin, mutta elämä ei silti ole satua. Se paha tulee aina vastaan. Paratiisi ei ole kestävää. Minä en kestä arkea. Arjen pitäisi olla kaunista satua.

---------

Mies on läärillä. Minä istun täällä omissa oloissani sohvalla alasti kone sylissä. Kaihtimet on kiinni ja vähän hämärää. Pieni virtaus käy ikkunasta. toivon, että alkaa satamaan. Pitäisi jaksaa rukoilla, että Jumala nostaisi minut tästäkin kuopasta, mutta en taida jaksaa. Söin jo yhden donitsin ja muutaman täytelakun. Kohta syön patonkia ja juon limsaa. En jaksa saada otetta mistään. Makaan vaan ja inhoan koko nykyisyyttä.

----------

Tulihan se ukkosmyräkkä eilen kohdalle, kun niin odotin. Olihan aikamoinen. Mutta eipä tuo lämpötilaa juurikaan pudottanut kuin hetkellisesti. Tuntuu nyt, että päivät vain valuu jonnekin. Sitä vain sinnittelee olonsa kanssa. Nyt on tosiaan semmonen suvantovaihe menossa. Sitä miettii, että mitä sitten? Vois lainata laulun sanoja "jos painais oven kiinni perässään, lähtis kävelemään". Mutta mihin? "seuraa juhannus ja joulu, uudestaan ja uudestaan". Niinpä.

Kohta on ainakin elokuu. Jospa se siitä. Vaikka tosiaan, kuten AK kirjoitit, välillä tulee olo, että "Ehkä tämä ei tästä sittenkään.." Raihnainen kroppa. Tuttu juttu. Olisin ihan mielelläni jollain eläkkeellä, koska en oikein ole työkykyinen. Arka kyseli, miten tottuu eläkkeellä oloon. Minullekin on haettu edes määräaikaista eläkettä monen vaivan takia, mutta ei - virallisesti olen täysin työkykyinen. Sitten roikun kortistossa ja nyt olen syyllistynyt, kun en onnistu edes saamaan töitä. Haen silloin tällöin "sopivia" paikkoja ja sitten pelkäänkin, että jos vaikka minut otettaisin siihen paikkaan ja taas epäonnistuisin. Olen jo niin monen työsuhteen menettänyt terveydentilani vuoksi. Luulen ymmärtäväni (saa oikaista jos olen väärässä), mitä Arka oikeastaann kysymyksellä tarkoitti. Kun on työelämässä mukana, on jotenkin elämässä mukana ja kun kokee itsensä tarpeelliseksi, se on henkisesti positiivista. Eläkkeellä on kotona. Elinpiiri kaventuu. Nuo ns. vapaaehtoistyöt ovat yksi mahdollisuus. Olen niitä itsekin pohtinut. Nyt vain koen olevani jossain välitilassa (heti tuli mieleen, mitä se termi tuo AK:lle mieleen. Eikös se jotenkin liippaa "henkien" elämää). En oikein osaa tarttua mihinkään, kun mikään ei oikein johda mihinkään. Mulla ei ole enää edes ammatti-identiteettiä. Olen niin tehnyt pätkätöitä viimeiset kymmenen-kaksitoista vuotta, että koko identiteetti on silppurissa. Olen tippunut kelkasta.

Menipäs nyt vakavaksi. Tänään tämmönen helle päivä.

😑❓

Mä en ees muista koska oon viimeks ollu suihkussa ja pessy hiukset. Jalkapohjat on niin mustat että äiti kiinnitti niihin jo huomion. Laitan dödöä vaan kainaloon, joten se isompi haju lähtee pois. En va saa mentyy. Aina on joku esteenä.Se on varmaan tämä alakuloisuus7masennus joka on tiellä ajatuksen ja tekemisen osalta.

Hei AK!
Sinulla on ihana mies, oikea aarre. Niin on minullakin, hänkin muuten yleensä soittaa minulle jos on lähtenyt yksin jonnekin asioille. Tai sitten soittaa mulle jos minä olen liikenteessä yksin. Onneksi kännykät on keksitty. Mekin tehdään paljon asioita yhdessä mutta nyt syksymmällä ajattelin kyllä alkaa käydä uimahallissa ihan senkin takia että jos miehen tekee välillä mieli olla yksin. Bussimatkoineen uimahallireissussa menee jokunen tunti. Nyt uimahalli on vielä kesätauolla. Tukihenkilöni on kesälomalla ja hänen sijaisensa soitti ja kyseli kuulumisia. Eipä oikein tehnyt mieli jutella aivan ventovieraan ihmisen knssa vaikka mukavltahan hän vaikutti. Kiltisti kuitenkin vastailin kun hän kyseli. Aikoo soittaa maanantaina uudestaan. Eniten olen hyötynyt tukihenkilöstä siten että kun hänellä on auto niin on käyttänyt minua kaupassa, kirjastossa ja apteekissa. Ei minun tee mieli jutella ongelmistani hänelle. Mielummin kirjoitan tänne. Minä olen muuten ihan samanlainen että tuntuu ettei mitään saisi syödä että paino laskisi. En mielestäni syö kovin paljoa mutta silti olen ylipainoinen. Eilenkin syötiin vain pottuja ja jauhelihakastiketta neljältä ja sitten illalla palaset kääretorttua. Tyttärellä loppui muuten kesätyöt, ehtii vielä vähän olla lomallaa ennenkuin koulu alkaa. Onneksi hän viihtyi hyvin kesätyöpaikassa. Sai puhelinnumeron minne soittaa jos haluaa ensi kesänä töitä. Olisi ihana jos pääsee ensi kesänäkin samaan paikkaan kun hän niin hyvin siellä viihtyy. Nyt on muuten yö kun kirjoitan tätä, taidan yrittää vielä nukkua vähän. Voimia sinulle paljon, yritetään kestää, onneksi ollaan menossa syksyä kohti.

Olen ollut jotenkin liikuttunut ja kiitollinen siitä, että YSTÄVÄT olette tänne kirjoittaneet noin paljon🙂 KIITOS teille! Se tuntuu tosi merkitykselliselle varsinkin, kun alkaa vajoamaan masennukseen, kuten nyt on ollut. Ei ehkä siihen niin syvään, kuin pahimpina aikoina, mutta masennukseen kuitenkin. Jotenkin maagiselle tuntuu, että kun alan vajoamaan alkaa ympäristö "nostamaan" minua. Saattaa nyt kuulostaa kummalle, mutta olen huomannut tällaisia asioita ympärilläni, jo pidemmän aikaa.

Tarkoitan siis, että ennen aina kun vaivuin epätoivoon niin se kesti pitkän aikaa, enkä (enkö sitten vain nähnyt?) huomannut, että ympäristössäni kukaan olisi "nostanut" minua sieltä olotilasta. Ehkä olin vain liian syvällä ja sokea. Nyt olen huomannut, että kun alan oikeasti masentumaan niin alkaa tapahtumaan..Ensinnäkin mies on ollut aivan ihana nyt jo monta päivää, vaikka itselläänkin on vaikeaa. Jotenkin hän on osannut olla niin, että olen saanut "levätä" ja samalla saanut häneltä "innostusta" tähän elämään. Muualtakin suunalta, mitä en kaikkea viitsi alkaa tähän selittämään on aivan yllättäen tullut positiivisia asioita ja tuntuu, kuin jokin "voima" päättäväisesti nostaisi minua sieltä masennuksesta jos alan sinne ajautumaan. Ehkä myös se, että eilen kävin aika syvällä, itkinkin ja muistelin niitä 85-vuoden tapahtumia, lepäsin vain ja mies auttoi niin paljon, ehkä se auttoi, koska tänään on ollut melko paljon paremmat tunnelmat..ja sitten te ystävät olitte niin moni tänne kirjoittaneet ja jakaneet tuntemuksia, se tosiaan auttaa.

Eilen ilta oli taas superhikinen. Kuuma, kostea, hikinen..voisi laulaa sen iänpäivän vanhan, typerän renkutuksen mukaan. En edes yrittänyt alkaa nukkumaan ennen puoltayötä. Luin taas lehtejä ihanan tunnelmallisessa pimeydessä, pöytälampun valossa. Se on kyllä ihanaa, että alkaa yöt pimentyä. Minä en ole koskaan tykännyt mistään "yöttömästä" yöstä.

Aamulla oli aika tahmeaa herätä, mutta tuli ajatus, että haluan lähteä jonnekin, kun eilisen vain istuin kotona. Menimme ennen pahinta kuumuutta jo yhdeksäksi Lidliin. Ostimme muutamia hyviksi tuntemiamme tuotteita siitä Espanjalaisesta teemaviikosta. Sitten toimme ruoat (ja varsinkin pakasteet) kotiin ja jatkoimme matkaa sinne yhdelle kalliorannalle. Löysin sieltä mökkiläisten jätekierrätyspisteestä aivan ihanan, ison pärekorin. Hieman nuhraantunut, mutta sopiva parvekkeelle. Meinaan laittaa siihen syksyllä kanervia tai jouluna havuja. Sellaiset korithan maksavat nykyään uutena kymppitolkulla, siis oikeat käsityönä tehdyt. Juttelin vähän aikaa vanhemman rouvan ja hänen ihanan villakoiran kanssa. Se koira riehaantui saamastaan huomiosta niin paljon, että alkoi ajamaan takaa häntäänsä😀 Tuuli tosi kovasti, eikä oltu siellä kauaa. Aallot löivät kallioihin ja olisi tehnyt mieli syöksyä niiden sekaan uimaan ja sukeltamaan. Meressä uiminen tekisi sielulle, sekä ruumiille todella hyvää.

Nyt sataa, viimeinkin. Ilma raikastui ainakin hetkeksi hieman. Mies kävi suihkussa (hän on siisti, käy lähes joka päivä suihkussa ja pesee itsensä huolellisesti pesuaineella ja sienellä hangaten) ei hän koskaan haiskahdakaan ollenkaan pahalle. Minä olen aika rentona vain oleillut..kuumuus ottaa voimille, sekä allergialääke jonka jouduin ottamaan nyt keskellä päivää (yleensä otan vasta yöksi, koska se on väsyttävä). Tuntuu, kuin olisi vähän pilvessä sen otettuaan, mutta mieluummin se, kuin koko ajan aivastaa. Siellä rannalla oli paljon pujoa.

Nyt on ruoka valmis, joten alan syömään. Meinaan lukea vielä myöhemmin uudestaan teidän kirjoituksia ja varmaan myös kommentoida niihin🙂

Palataan!

Nukuin, mutta väsyttää silti.

Olisi tehnyt mieli jäädä sänkyyn makaamaan.

Oli kuitenkin väännettävä itsensä ylös ja herättävä väkisten.

En jaksa meikata, mutta kampasin tukan ja laitoin pienelle nutturalle, kun ei enään muuten voi pitää, kun on niin paskaiset hiukset. Vähän vain kuivashampoota (jokaisen mt-ongelmaisen pelastus?) suihkutellut hiuksiin, että ei ihan liimaletille näyttäisi, mutta kyllä se siltä jo näyttää, kun yli viikko viimeisestä pesusta.. Kainalot ja muut lävet pesin kyllä aamulla. Sellainen olo, että aivan sama miltä näytän. En jaksa stressata siitä koko aikaa, vaikka sitten jossain vaiheessa kärsinkin jos näytän huonolle. Yritän opetella rennompaa asennetta ja höpöttää itselleni, että ei kukaan ehdi siellä ihmisten ilmoilla minua vahtimaan, että mille näytän, ei ketään kiinnosta ja kaikki miettivät vain miltä itse näyttävät.

Tänään onkin vaativa päivä, kun pitää kaikki kauppa-asiat tehdä, apteekit sun muut. Parilla kirppiksellä meinasin, ihan mielenpiristystä. Syömiset..varmaan sama roskalinja jatkuu, kun olen päässyt vauhtiin ja laihduttaminen ei tällä haavaa kiinnosta, kun ei kuumuuden vuoksi voi mennä edes kävelylenkeille, että saisi liikuntaa.

Ollaan sitten possulin näköinen, käyhän se näinkin🙂👍

Hyvää Perjantai-aamua!

Terv, Possu A.K

Possu on käynyt asioilla.

Yleensä on mukavampi lähteä kauppaan, kun on rahapäivä. Tänään ei olisi kyllä voinut vähempää kiinnostaa. Kyllä tämä kuumuus on todellakin tehnyt tehtävänsä meikäläisessä. Tuntuu, että oma kroppakin on jo kivireki, jota raahaa perässä. Mutta, koska kuumuus ei valittamalla lopu niin sen kanssa täytyy vain oppia elämään.

Lieneekö mielikin jo mennyt sen verran välinpitämättömän lötköksi, että en edes suuremmin välittänyt räjähtäneestä lookistani. Olen huomannut, että muutkaan ihmiset harvoin ovat mitään huippumallitasoa. Yritän ajatella, että "olen, mikä olen". Ajattelin alkaa sellaiseksi boheemitaiteilijaksi, joka pukeutuu ihan miten huvittaa. Sellainen kait tavallaan olen aina ollut.

Cittarissa ja Lidlissä en paljon jaksanut keskittyä ruokien miettimiseen ja otinkin vain mitä päähän pällähti. Mitään kauppalistaa en ollut kirjoittanut. Aika paljon tuli herkkuja ostettua. Kävin oikein leipomossakin. Limsaa myös. En jaksa ajatella syömisiä niin kauan, kuin helle jatkuu.

Parissa kirppiksessä ja sieltä teinkin löytöjä ja se vähän piristää mieltä. Kirjastossakin oli aikomus käydä, mutta en sitten muistanut, kun oli niin paljon muuta.

Saa nähdä saanko tämän vkl aikana itseni raahattua suihkuun. Kyllä olisi jo korkein aika. Taitaa vesikauhu vaivata.

Mies kippasi pikkupullon Jallua ja kuorsaa makkarissa. Hän on kätevä alkoholin ottaja. Noin kerran parissa kuukaudessa juo pienen pullon viinaa tai kaljalaatikon. Sen jälkeen menee välittömästi nukkumaan ja herätessään on sitten selvinnyt, eikä mitään krapulaa. Minä en edelleenkään ole "uskaltanut" kokeilla mitään alkoa. Taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi🙂

Minä valmistelen huomisen päivän siivouksia. Meinaan huomenna siivota kunnolla, vaikka olisi kuinka kuuma. Inhottaa, kun tuntuu, että kämppä olisi jotenkin superlikainen ja pölyinen, vaikka tuskin on.

🙂🌻

Väsyttää taas vaikka eilen illalla aloin jo 10 aikaan nukkumaan, kun olin niin poikki. Tai..tavallaan ei väsytä sillain, että nukkumaan pitäisi laittaa, enkä haukottele, mutta kait se on kroppa, joka on voimaton ja vetelä.

Mies heräsi illalla Jallu-uniltaan ja kävi vielä jäätelöautosta hakemassa kassillisen jäätelöä. Oli vähän huvittavaa, kun paukkasi makkariin ja heilauttu muovikassin sängylle ja ihmettelin, että mitä laatikoita siellä kassissa on. Jäätlölaatikoitahan siellä. Ihan kiva yllärihän se oli.

Ei miehellä onneksi mitään krapulaa tule. Reippaasti aamulla heräsi, kävi pienen aamukävelyn köpöttämässä ja alkoi sitten imuroimaan. Minä makasin ensin vain sängyllä kahvit juotuani ja ehdin jo ajatella, että jos ei siivoais tänä lauataina ollenkaan. Ei ois vähempää voinut kiinnostaa alkaa nurkkia kuuraamaan.

Pakotin itselleni sitten rätin kouraan ja yritin mahd. hitaasti, kuin hidastetussa elokuvassa tehdä sen siivouksen, mutta hikeä tunki silti iholle. No, siivous saatiin silti tehtyä.

Minä just aamulla ajattelin tuota miestä, että on se kyllä mukava mies, kun jaksaa aina minun kanssa olla 24/7 eikä oikeastaan ilman minua käy koskaan missään (paitsi asioilla joskus ja silloinkin aina tahtoo minua mukaan) eikä varsinkaan koskaan istu ravintoloissa tai missään ukkojen kanssa, ei juo kuin harvoin, ei ole määräileväinen, eikä vaikea luonne, ei arvostele tai hauku koskaan (vaikka minussa on ollut paljonkin sanomista vuosien varrella) jaksaa kestää mt-ongelmaisen oirehtimisia, on rehellinen ja luotettava, hoitaa asiat jämptisti, sopii kaikesta minun kanssa, eikä tee selän takana mitään (kuten exä aina teki) tekee kotitöitä, jaksaa piristää kun olen maassa, huumorintajuinen ja vielä kivan näköinenkin (vaikka se ulkonäkö nyt pitkässä suhteessa alkaa olla sivuseikka) mutta kokonaisuutena sellainen paketti, että ei voisi paljon enempää toivoa. En osaa edes ajatella missä kusessa olisin ilman miestä. Nyt varsinkin, kun lopetti Mirtatsapiinin ottamisen niin on palautunut enemmän entiseksi mukavaksi itseksensä. Mielestäni Mirta välillä teki hänestä vähän passiivisen ja jopa äkäisen tai ainakin negatiivisen. Sanoin hänelle monta kertaa, että minun mielestä hänen persoonallisuus muuttuu sen lääkkeen vuoksi ja kysyin tarviiko hän sitä todella. Sanoi, että nukkumiseen jonkin verran, mutta eipä oikeastaan muuten. Rohkaisin kokeilemaan lopettamista ja lopettaminen on miehellä mennyt tosi hyvin ja kuten sanoin nyt hän on taas oma itsensä enemmän. Ja tosiaan sekin, että Mirta kerää miehellä nestettä ympäri kroppaa ja varsinkin vatsaan. Astmaatikolla muutenkin jo tukala olla ja varsinkin jos iso vatsa alkaa painaa keuhkoja ym. Nyt ajan kanssa saa nähdä alkaako vatsa pienenemään. Varmaan ei ikinä jos mies entiseen tahtiin iltaisin naukuu herkkuja jääkaapista😀

Aurinko porottaa ulkona jo täyttä kyytiä. Minä olen suoraan sanottuna niin kypsänä tähän kamalaan ilmaan, etten edes viitsi sitä enään sanoa. Yöt on huonoja ja päivät pinnistelemistä. Oi syksy, joudu jo!

Minulla on menkat. Alkoi illalla, kuten pitikin. Siksikin muutaman päivän varmaan ollut "masentunut". Pms-oireita. Vatsa on vähän kipeä ja hieman kiukuttaa nytkin. Ja turvotus..se on aivan kamalaa. Näytän, kuin olisi pumpattu jotain hyytelöä täyteen koko kroppa. Aivan hirveää. Ei nuorempana tämmöistä ollut. Olo on melko punkero ja sitten lisäksi tietty ne herkut mitä olen vetänyt. Vaakalle en viitsi mennä. Vaatteet kyllä kertoat missä mennään. No, en laita vaatteita päälle kiristämään. On niin kuumaakin, että pelkkä muumipyyhe päällä. Muumit on kohta sängyssäkin. Ostin eilen merimuumi-pussilakansetin, sen vaaleanpunaisen ja meinaan vaihtaa sen tänään sänkyyn.

Ei nyt ole tämän ihmeempiä. Täytyy katsoa mihin päivä alkaa kehittymään. Kotoa ei oikein mihinkään huvita lähteä. Korkeintaan pikku ajelulle, mutta en tiedä siitäkään. Luulenpa, että menee löffäämiseksi.

Hyvää Launtaita Kaikille🙂🌻