Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Sataa, sataa, ropisee...
Pe oli vilkas päivä ja olimme koko päivän liikenteessä. Lainasin kirjastosta taas isot pinkat lehtejä vkl varalle. Tutustuin uuteen kirppikseen, joka olikin tosi kiinnostava. Ruokaostoksia ja sen sellaista..
La eli eilen oli aurinkoisempi ilma. Heräsin ja aloin siivota jo kuuden jälkeen. Siihenpä se päivä sitten melkein tyssäsikin, kun rahat on loppu ja autosta bensa vähissä jne. Olin vähän turhautunut, kun olisi ollut ideoita vaikka mihin, mutta ei mahdollisuuksia. Käytiin sitten läheisellä hautausmaalla käppäilemässä ja kokattiin ja luin koko loppupäivän.
Tänään sataa kaatamalla ja minun mielestä on NIIN ihana ja raikas ilma. Taidan nykyään tykätä sateisista ilmoista. On niin viihtyisää herätä sateen ropinaan, venytellä sängyssä, nousta pesulle ja pukemaan, laahustaa keittiöön ja laittaa kuppi hyvää cappuccinoa, hakea Hessa oven välistä ja oikaista soffalle lukemaan maailman tapahtumia, kulttuuria. Hesari on kyllä ihan ykkönen. Koska raha ei ole yön aikana yhtään lisääntynyt tämä päivä on kotipäivä ja joutilaan, raukean, rento. Olen kasannut kaiken huomiseksi luettavan ja läpi käytävän materiaalin (huomennahan on palautus eli kirjastopäivä) ja lukenut ja lukenut..11 aikaan pyöräytin munakkaan mausteilla ja vihanneksilla ja nyt vain surffailen netissä ja sade jatkuu.. Olisipa koko kesä tällaista (joo, tiedän että monet ei tykkää..)
Harvinaista. Saan olla hetken aikaa yksin, kun mies on ex-naapurillamme. Olisin saanut tietty lähteä matkaan, mutta halusin jäädä kotiin. Halusin hetken omaa rauhaa. Kuunnella klassista musaa ja luonnon ääniä. Söin munakkaan ja join toisen kupin C:a.
Venyttelen pitkin asuntoa, kuin laiska kissa🙂
Hyvää Sunnuntaita!
Moi taas! Viime aikoina en ole lueskellut säännöllisesti tätä palstaa, mutta silloin tällöin kuitenkin. Elämään on tullut uusia aktiiviteetteja, kuten työharjoittelu, kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit- ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni. 🙂 Harmittaa, kun en aiemmin uskaltautunut noille tunneille, olen saanut kyllä sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia niistä. Tällä hetkellä voin pääsääntöisesti todella hyvin ja olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Edellinen vuosi näyttäytyy sumuisena, raskaana, ahdistavana ja harmaana. Joskus mietin tuota aikaa ja olen kiitollinen siitä, miten hyvin asiat nyt ovat. Selviytymisessä on kyllä ollut todella tärkeää se, että on uskaltanut hakea apua ja on ollut korkea motivaatio saada elämänsä kuntoon. Se korkea motivaatio tuli varmaan vasta pahimman masennuskauden väistyttyä. Mitä sydänsuruihin tulee, nekin ovat muuttuneet ärsytykseksi, josta on saanut energiaa mm. liikuntaan, että kiitos vain. 😉
Todella mukavaa lukea, että sinullekin AK on ilmeisesti vakiintunut parempi olo, vaikka huonoja päiviä joskus on, mutta sehän on normaalia. Lopulta pienistä arjen asioista nauttiminen tekee elämästä laadukasta ja kun voi paremmin, sitä ehkä keksii jotain uusia innostuksen aiheita ja tavoitteita, kuten vaikka tuo VHH ja painonhallinta. Minäkin kyllä suosittelisin lämpimästi liikuntaa, sellaista mikä sinusta tuntuisi mieluisalta. BTW, sekin on kivaa, että tulen mitä todennäköisemmin olemaan jo vuoden sisällä paremmassa kunnossa kuin kaksikymppisenä, helpottaa ikäkriisiä. 🙂
Nautihan uudesta kodista, sisustuslehdistä, kauniista esineistä, autoajeluista, kesästä, maukkaasta ja terveellisestä ruoasta sekä miehestäsi. 🙂🌻
MarianneM☺️❤️ Kiitos niin paljon, että kerroit kuulumisiasi! Oli tosi kiva kuulla, että sinulla pyyhkii noin hyvin🙂👍 Vaikka olenkin kyllä ajatellut, että sinulla menee hyvin..Kuulostaa tosi hyvälle nuo kuulumiset. Mieltä ilahduttaa ja kiitos myös tsemppauksesta🙂🌻 Oikein hyvää kesää ja elämää sinulle!
---------------------------
Olen nyt ollut oikein luovana ruoanlaitossa, heh. Tällä kertaa kanafileiden kanssa tuli kastike sipulista, valkoisista pavuista, tomaattimurskasta, valkosipuli, curry, turkkilainen jugurtti ja vähän soijaa. Hmm, aika hyvää oli. En ole pahemmin tuota juggea käyttänyt mihinkään ruokaan, mutta taidan alkaa käyttämään useamminkin, enkä pelkästään syö kylmänä hedelmien ja marjojen kanssa. Nyt on mennyt jo jonkin aikaa aika hyvin tuon ruokavalion kanssa. Tuntuu, että olen saanut siitä otteen, eikä tee nyt mieli mitään pullamössöjä (korvapuusti ja Fazerin sininen maistuivat jotenkin ällöttäville viimeksi..) Elimistö pyytää vain kasviksia ja mausteita, ehkä se tarvitsee niitä sitten. Olen ainakin innostunut nyt kunnolla maistelemaan kaikkea uuttakin, terveellistä. Ajatus jostain pakastepizzasta, jota kiskoin keväällä suorastaan inhottaa. Marjoja ja nokkosta tekee myös mieli. Ja onhan tuo vaakalukemakin jo siedettävällä tasolla, vaikka vielä on paljonkin pudotettavaa. 72kg näyttää nyt, kun vielä kaksi viikkoa sitten jotain melkein 77kg (mukana oli nesteitä ja turvotusta tietysti ja vehnäpullan aiheuttamaa pöhöä) Jotenkin alkaa olla jo vähän huom! vähän edes tyytyväisempi ja kevyempi olo fyysisestikin. Ja nyt tunnen pitkiin pitkiin aikoihin intoa ja luovuutta tehdä sitä ruokaa itse, enkä vain makaa koomassa ja odota, että mies tekee "jotain".
Olen kyllä hieman harmikseni huomannut sen, että mies ei oikein taida pysyä perässä tässä minun heräämisessäni sadan vuoden apatiasta. Olen nimittäin aistinut, että hän ei ole koko ajan ollut pelkästään tyytyväinen siihen, että siivoan kodin, teen ruokaa joka päivä, teen kaikkea itsenäisesti. Hassua, vaikka luulisi, että on vihdoin tyytyväinen, kun minäkin alan olemaan taas itsenäisempi ja tarkoitus on, että hän saisi levätä. Mutta, kaipa hän on nyt hämmentynyt (epävarma?) kun minä olenkin yhtäkkiä vahvempi kuin pitkään aikaan. Loukkaa vain välillä, kun tuntuu, että hän voisi enemmän kannustaa ja antaa hyvää palautetta ja rohkaista minua sen sijaan, että aistisin negatiivista ajatusta "heräämisestäni". Mies myös mielellään "syöttäisi" minulle vain pullaa ja kaikkea lihottavaa, eikä tunnu siitäkään olevan mielissään, että alan hoikistua ja tulla paremman näköiseksi.. Olen miettinyt, että tunteeko hän itsensä jotenkin tarpeettomammaksi nyt, kun jaksan itse elää ja tehdä kaikenlaista, eikä minua tarvitse enää "hoitaa" , enkä ole joka käänteessä riippuvainen hänestä..? Minussa tuollainen asenne herättää kyllä ärtymystä, vaikka yritänkin ymmärtää myös häntä.
No, minä nautin kyllä siitä, että se "kooma" on nyt, ainakin tältä erää, ohitse. Tunnen olevani taas elossa. Jaksan ja tykkään hommailla kotitöitä, siivota, tehdä ruokaa, sisustaa, lukea kirjoja/lehtejä, seurata maailman tapahtumia, liikkua puolet päivistä ihmisten ilmoilla, tehdä lyhyen tähtäimen suunnitelmia, haaveilla jostakin ym. Minulla on taas kiinnostuksen kohteita ja lisää tuntuu tulevan kaiken aikaa ja alan taas olla ulospäinkin sen näköinen, että olen "elossa". Tottapuhuen en uskonut välillä, että koskaan enää pääsisin edes tälle asteelle. Siksi olen tästä ihan tyytyväinen.
Onhan elämä silti mutkikasta, eikä mitään paratiisia. On paljonkin ongelmallisia asioita, mutta jotenkin pystyn enemmän olemaan niiden asioiden yläpuolella.
Pienet asiat, joista koostuu koko elämä. Se, että herää aamulla suht hyvällä tuulella ja nukkuneena, juo hyvän aamukahvin, ulkona on hyvä ilma, on sen verran rahaa ja autossa bensaa, että voi lähteä ruokakauppaan ja liikkeelle muutenkin, jaksaa keskittyä kirjastoon ja sen antimiin, harrastaa kirpputoreja, vanhoja tavaroita, askartelemista, sisustamista, vaatteita, ruoanlaittoa, haaveilla retkistä autiotaloille (kun niitä vain olisi täälläkin päin) pienistä matkoista jonnekin ym. Ja tietysti läheiset ihmiset, joita ilman ei olisi oikeastaan mitään.
Jopas nyt taas tuli lorua. On vain niin paljon näitä asioita mielessä, että vaikea sanoa lyhyesti..
Taidan vielä ottaa tänään päivän viimeisen C:n. Viikolla pakko rajoittaa sen herkun juomista, koska ei sekään nyt mitään kovin kevyttä ole. Yllättävän paljon kaloreita tulee sokerin ja maitovaahdon kanssa. Olen toivonut sellaista kahvikonetta, ehkä joskus saan sen. Arjen luksusta.
🌻🙂🌻🙂👍
Mäen ole paljoo täällä nyt ollut, kun alkaa ahdistaa yksi asia. Mut hyviä vointeja sulle. Tavataan taas myöhemmin.
Saloka Kiitos..toivottavasti ei mikään minun sanominen ahdista, mutta saattaa olla, että tajuan mikä sinusta tuntuu siltä, voin vain arvailla🙂
Aika pitkäksi on käynyt päivä. Yrittänyt kuluttaa aikaa, kun heräsin jo viiden jälkeen. Huomenna vasta tulee rahaa ja pääsee autolla liikenteeseen ja kauppaan ym. Jääkaappikin alkaa olla jo aika kuiva. Sateinen, hämärä ilma. Minun mielestä ihan ok.
Join aamukahvin ja tein vähän kotitöitä aamulla. 11 maissa kevyt lounas ja sen jälkeen lähdimme miehen kanssa pikku kävelylle tänne ympäristöön, mikä olikin ihan mukavaa. Saattaa olla, että alan käymään päivittäin kävelyllä. Tuntuu helpommalle kävellä, kun edes vähän panosta on tippunut. Minulla ei saisi kait senkään vuoksi olla ylipainoa, kun jaloissa on vikaa jo valmiiksi niin ei ne kestä liikakiloja. Senkin tajuamiseen sitten meni näin kauan aikaa. Miksi ei voi tajuta asioita aina kerralla vaan tipottain?!
Kävelyllä menimme rauhallisesti ja katselimme polkujen varsien kasveja ja muutama sienikin oli jo näkyvissä. Tuossa vieressä on omakotitalojen alue ja oli ihan mukava kävellä siellä ja katsella pihoja ja sen sellaista.
Ruoka ei ollut oikein hyvää. Sotkin sekaisin kaikkia jämiä mitä löysin jääkaapista. Koitin maustaa niin, että maistuu jollekin. Hyi..😝 Onneksi saa huomenna jotain järkevää kaappiin.
Sitä odotellessa🙂👍
Hei AK!
Haluan vain toivottaa sinulle oikein hyvää yötä ja siunausta huomiseen päivään!
Kysyn teiltä, rakkaat myötä-eläjät; Mikä lääke(kombinaatio) teillä on toiminut yleistyneen ahdistuneisuuteen? Itse aivan finaalissa ja hukassa kun ei sopivaa lääkitystä löytynyt.
Hei Timppa!
Minulla toimii Oxamin. Ketipinorista ei ole mitään apua. Valitettavasti en saa Oxaaminiin usein reseptiä joten joudun kestämään ahdistusta paljon. Mitä lääkkeitä sinulle on määrätty ja toimivatko ne?
Oi, Kiitos Arka☺️❤️ Olipa herttainen toivotus🙂 Sinulle myös kaikkea hyvää🙂👍
Timppa: Tervetuloa kirjoittelemaan. Minulla pahaan ahdistukseen parhaiten on auttanut Temesta. Se oli hyvä silloin, kun osasin käyttää sitä vain tarvittaessa. Jos siihen ei ole kehittynyt toleranssia niin sanoisin sen olevan loistava ahdistuksen poistaja, paniikin katkaisija, unen antaja jne. Se on myös eräs pahiten koukuttava bentsodiatsepiini, joten sen kanssa oltava tosi "kovana" ettei ala päivittäin ottamaan, kuten minä ja siitä seurasikin sitten lähes kahden vuoden jokapäiväinen käyttö (onneksi kuitenkin pienehköillä annoksilla) ja vuosi meni siihen, että pääsin siitä kokonaan irti. Nyt olen siitä irti, mutta e voi sanoa sen olleen helppoa. Temestaa kirjoitetaan käsittääkseni eniten psyk.osastoilta, minulla se aikanaan aloitettiin osastohoidossa (käytetään kovaan ahdistukseen, masennukseen, psykoottisuuteen) ja osastojen ulkopuolella kait vain psyk.lääkärit sitä määräävät (en siis tiedä miten nykyään)..summa summarum, erittäin hyvä lääke ahdistukseen "oikein" käytettynä. Luultavasti en olisi ilman tätä lääkettä selvinnyt hengissä tietyistä tapahtumista.. Kaikkea hyvää sinulle🙂👍
----------------------------
Elämme siis tiistaita. Nukuin vähän huonosti ja yö oli sekava. Aamulla heräsin hieman huonolla tuulella. Mies heti herättyään maksoi netissä vuokran ja laskuja ja meni tankkaamaan auton. Minä heräilin kahvin kanssa. Sitten lähdimme kauppaan ja asioille. Kävimme isossa Cittarissa. Nyt on järkevää ruokaa. Kävimme myös parissa kirpputorissa. Ei voitu kovin kauaa kierrellä, kun piti palata kotiin valmistelemaan miehen huomista kolonoskopiaa eli paksusuolen tähystystä. 4 litraa juotava tyhjäyslitkua ja paskottava sitten tuntitolkulla. Minä jouduin tuohon samaan viime kesänä, kun oli se suolisto-operaatio.. Mies söi ajoissa ja nyt kohta alkaa juoda litkua. Sittenhän ei saakaan syödä, kuin vasta huomenna sen tähystyksen jälkeen. Se on onneksi aamulla kymmeneltä. Siellä meneekin sitten aamupäivä ja sen jälkeen ei tietoa mitä voimme tehdä vai joutuuko mies kotona lepäilemään rääkin jälkeen jos on vatsa kipeä tjs.
Minulla on ollut ihan ok päivä, kun sain kaappiin ruokaa ja muutaman pienen löydön kirppiksiltä. Laukun ja huivin. Cittarista ostin sellaista hiuksiin jätettävää tehokkaan oloista hoitoainetta. Tänään en mene kävelylle, on muuta tekemistä (tekosyy🙂 en jaksa stressata siitä, koska paino on nyt laskusuunnassa muutenkin, joten hoikistuminen ei ole kiinni niin paljon liikunnasta.
Alan rakentamaan päivän ateriaa. Paistettua, kylmää broikkulia ja vihanneksia, juustoja. Jos iskee illalla napostelun tarve (jota ei tunnu nykyään niin olevan) on pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Ja jos aivan järkyttävä makeanhimo tulisi niin kaapissa on jemmassa kevytlimsapullo, josta otan lasillisen ja himo menee ohitse. Ennenhän siihen ei auttanut kuin ne kamalat määrät vehnäpatonkia lisukkeineen, Pepsi-Maxia pullo kerralla, suklaata jne. muistatte varmaan ne kertomani ahmiskohtaukset keväällä?
Alan saamaan tästä ruokavalion kontrolloinnista sellaista "piilotyydytystä", että saan olla vähän tarkkana, ettei lipsahda syömättömyydeksi. Nuorempana temppuilin penskasta asti ruoan kanssa ja parikymppisenä urheilin hulluna ja muistan, kuinka itkin kokonaisia päiviä sitä, että olen NIIN lihava, vaikka rasvaprosenttini oli todella alhainen ja painoindeksi kertoi minun olevan hyvin alipainoinen. Sitä jatkui monta vuotta. Ulkopuoliset olivat huolestuneita, itse en oikein edes tajunnut, että minulla oli asian suhteen ONGELMA. Äidilläni on aikanaan ollut paha anoreksia. Kuitenkin eräs päivä, kun katsoin kuvaa minusta parikymppisenä huomasin, että olin siinä melko laihan näköinen (no, olinhan myös nuorempi) mutta samalla ajattelin, että olin siinä laihana todella hyvän näköinen ja nyt huomaan tuon tuostakin, että tunnen mielihyvää siitä, että pystyn nyt kontrolloimaan syömistäni ja ajattelen vähän väliä sitä kuvaa, jossa olin laihan ja "hyvän" näköinen. No, tunnistan onneksi itse nämä ajatukseni, enkä anna niille valtaa mennä liian pitkälle. Haluan vain päästä nyt läskeistä eroon ja sellaiseksi, ettei kukaan minua kuvaillessaan voi sanoa, että olisin "pulleva". Minua ei haittaa vaikka kaikki muut ihmiset olisivat kuinka painavia, mutta MINÄ en saa enää olla. Piste.
Ilma on edelleen sateinen ja harmaa, viileä. Minä niin nautin näistä ilmoista. On vapauttavaa, kun ei tarvitse koko ajan pukeutua "liian" kesäisesti vaan voi olla sillain vaan puolikesäinen, heh. Hyvällä syyllä laittaa hupparin päälle. Jopa kevyempiä saappaita olen pitänyt, kun oli vain 12 astetta lämmintä ja satoi kylmästi. Nautin nyt näistä ilmoista ennenkuin ne helteet pamahtavat päälle ja pilaavat koko kesän (joo, ajattelen nurinkurisesti)
Mutta nyt..menen kokoamaan sitä skruudia, heissulivei!
Katsoin ikkunasta sateista metsää. Tuli tunne, kuinka haluaisin pakata repullisen tavaraa matkaan ja mennä jonnekin kauas, luonnon keskelle. Istuisin autiotalon portailla ja söisin omenaa. Seurana vain luonnon äänet.
Löysin ahdistuneisuuskohtauksen kourissa sivulle ja kirjoituksesi lukeminen rahoitti vähän. Vaikutat kirjoituksesi perusteellä miellyttävältä ja fiksulta. Tuntuu etten tekstiäsi lukiessani ole niin totaalisen yksin.
Nuru87: Kirjoittamasi kosketti minua. Kiitos kauniista ajatuksestasi. Tiedän itse, mitä on olla ahdistuksen vallassa ja se on tosi inhottavaa. En tiedä tilanteestasi enempää, mutta jos haluat niin kirjoita tänne lisää niin voisimme yhdessä miettiä tilannettasi.. Kaikkea hyvää sinun päivääsi tänään🙂👍
🙂🌻🙂🌻
Mies on pöristellyt itsensä tyhjäksi ja yhdeksän aikaan lähdemme sinne tähystykseen. Kurjahan se on kun syömättä pitää olla jne. Mutta sanoin, että kyllä sen kestää ja sitten saamme toivottavasti jotain selvyyksiä vatsaongelmiinsa.
Minä en tiedä vielä menenkö tähyn ajaksi pyörimään isoon kauppakeskukseen, joka on sen terkkarin vieressä. Täytyy vähän katsoa miten hommat menee.
Palailen myöhemmin!
toivottavasti tähy meni hyvin ja sun odotusaika. Ei ole mitenkään mielenkiintoinen tutkimus varmaan miehellesi,mut sen jälkeen pääsee syömään onneks.
Ahdistuneisuushäiriöön kokeiltiin Anafranialia joka teki kombon unettomuuteen määrätyn mirtazapinin kanssa. 5 peräkkäistä tajunnanmenetystä yms. Aikalailla kaikkia kokeillu, Lyrica toimii, mutten nää sillä juurikaan eroa siihen että nollaanko illalla parilla oluella. Jotain pitää keksiä, koska tuo yleistynyt ahdistuneisuushäiriö vie ennenaikaiseen hautaan. Lapseni on vasta 8v, niin se pitää elävien kirjoissa. Muuten ois helpoin se viimonen päätös.
Koetan saada tässä kuussa ajan, jos kokeiltais Temestaa. Sitä en ole syönyt, vaikka siinäkin kai tolet nousee nopeaan.
Saloka: Kiitos🙂🌻
Eilen oli vähän hösselipäivä ja en ehtinyt kirjoittaa. Aamulla painuimme sinne terkkariin, joka oli tosiaan toisella puolen (isoa) kaupunkia ja vieras paikka. Meidän lähiterkkari on suljettuna. No, perillä siellä menin suoraan siinä vieressä olevaan isoon kauppakeskukseen. Tuntui vähän hölmölle olla pitkästä aikaa yksin jossain niin isossa paikassa. Puoli toista tuntia kiertelin siellä ja siltikään ehtinyt kuin pari kerrosta ja muutamia liikkeitä. Niihin ylempiin en ede viitsinyt lähteä. Oli liikaa vaatetta päällä ja tuli tosi kuuma, kun ilma alkoi lämmentyä. Ostin jotain pientä. Nyt voin sanoa viimeinkin käyneeni siellä paikassa, tähän asti en koskaan. Läksin sieltä sinne terkkariin ja jouduin vähän etsimään ennenkuin löysin sen tähystyshuoneen. Mies olikin siellä jo lähdössä eli oli päässyt jo aiemmin jonkun peruutusajalla. Tähy oli mennyt hyvin ja suolikin onneksi vain lievästi ärtyneen näköinen, mutta ei mitään epänormaalia, eikä vaarallista. Nyt on sitten sekin ohitse.. Visibliniä neuvoivat syömään, mutta mieshän ei semmoista välitä käyttää.
Sieltä tultua aurinko paahtoi ja ilma alkoi lämpiämään. Oli vielä asioita hoidettavana ja miehen vatsa ei ollut tähystä kipeä (sai kipulääkettä) joten päätettiin samantien jatkaa matkaa ja hoitaa ne asiat. Lopulta oltiin kotona vasta kuuden maissa. Päivä oli ihan mielenkiintoinen ja tapahtumarikas.
Illalla tuli hienoinen tunteiden räjähdys minun puolelta, joka johti siihen, että pakotin meidät puhumaan muutamasta parisuhteeseemme liittyvästä asiasta, joita on mielestäni vaiettu liian pitkään. Mies ei niinkään mielellään olisi halunnut alkaa puhumaan. Lopulta sain kuitenkin hänetkin juttelemaan ja hyvä niin. Selvisi muutama asia, joista olin ollut väärinkäsityksen vallassa ja kiukutellut ihan turhaan. Mies kertoi omista ajatuksistaan ja nyt ymmärrän häntä paremmin. Se on siis tämä kuvio, että miehen krooniset kivut menevät pahaksi ja hän (ymmärrettävästi) ei oikein jaksa olla hyvällä tuulella. Sitten hän ei halua valittaa (kuten ilmaisi) ja koittaa hiljaa kestää olojaan. Minä sitten en aina tiedä missä mennään ja tulkitsen hänen vetäytymisensä aj pahantuulisuutensa niin, että se johtuu jotenkin minusta tai meidän suhteesta. Siitä sitten pahoitan mieleni ja muutun myös äkäiseksi tai alakuloiseksi, kun tunnen itseni huonoksi ja riittämättömäksi ja luulen, että toinen suurinpiirtein vihaa minua. No, asiahan ei niin ole. sanoin miehelle, ettei hänen pidä olla hiljaa vaan saa "valittaa" ja purkaa olojaan mieluummin, kuin vetäytyy kipuineen puhumattomuuteen ja minä en tiedä missä mennään. Mies lupasi puhua niistä enemmän ja minä lupasin kiukutella vähemmän. Sitten keskustelun päätteeksi painuimme ostamaan vielä jäätelöä.
Tänään lähdimme vasta 11 aikaan liikkeelle ja erääseen ruokakauppaan. Matkan varrella huomasin, että erääseen vanhaan taloon on avattu kesäkirppis ja menimme sinne samantien. Kannatti mennä. Ihanaa vanhaa tavaraa ja hinnat kohtuu edulliset, mikä nyt on harvinaista täällä suunnalla. Myyjä oli mukava ihminen ja juttelimme pitkään. Viehättävä paikka kokonaisuutena ja kiva kesämuisto. Taidan mennä sinne uudestaankin.
Käytiin sitten ruokaostokset. Kotona tein vähän ruokaa ja järjestin jääkaapin, sekä muunkin huushollin. Huomenna on siivouspäivä. Tekisi mieli siivota jo tänään, ettei siivous olisi aina lauantai-aamuna, jolloin voisi tehdä muutakin, kuten painua ulos tms. Olisi tehnyt mieli lähteä ulkoilemaan, mutta tuuli on niin kauhea, että saa nyt olla. Luulen, että alan siltikin siivoamaan nyt kohta..
Päänsisäisiä asioita en ole viime päivinä paljonkaan ehtinyt vatvata ja varmaan ihan hyvä niin.
Voi hyvänen áika, nyt vasta huomasin, että mitä minä oikein höpisen, eihän huomenna ole vielä lauantai vaan perjantai!!! Eikä siis mikään siivouspäivä. Jus joo, taitaa nyt meikäläisellä mennä vähän liian lujaa kun jo päivissä sekoilee näin. Joo, en ala siivoamaan sentään ihan vielä torstaina🙂
Ostin torilta mansikoita ja kirsikoita. Ne on nätisti kulhoissa.