Nyt se tuli äsken minunkin päähäni. Nimittäin im-ajatus. Se tuli vain hetkellisesti, mutta kuitenkin. Ohikiitävän hetken ajattelin, kuinka helppoa olisi lopettaa kaikki, ajaa vaikka rekan alle..

Oman huonommuuden tunteet meni niin pitkälle. Ja se, kuinka itse vaikutan parisuhteeseen ja meidän elämään. Ensinnäkin tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole enään saman näköinen, kuin silloin kun mies rakastui minuun. Olen rumempi, lyhempihiuksinen ja lihavampi. Tuntuu, että olen pettänyt miehen. Hän ei ole asiasta puhunut, mutta itse tunnen näin. Mieskin on lihonut ja huonokuntoisempi, kuin tavatessamme, mutta minä en mitenkään ajattele, että hän olisi "huonompi" sen vuoksi. Mutta, pelkään että naisen edellytetään enemmän pysymään hyvän näköisenä. Sitten tuntuu, että en enää pysty rakastamaan mistä, kuten ennen. Luultavasti siksi, koska en rakasta itseäni. Tunnen itseni kylmäksi ja etäiseksi, välinpitämättömäksi jne. Ehkä olenkin..Sitten tämä vaikuttaa niin, että en ole tyytyväinen, olen turhaantunut. Lähinnä itseeni, en toiseen. Sitten alan tylyksi ja olen alamaissa. En vain pysty olemaan silloin rakastava ja lämmin. Aivan kuin jotenkin halvaantuisin. Tottahan siitä sitten toinen loukkaantuu ja vetäytyy itseensä. Sitten tunnen oloni taas hylätyksi ja että minua ei huomioida ja olen yhä vihaisempi. Siitä tulee sitten kierre, kunnes se katkeaa johonkin.

Toisekseen tunnen, etten ole pystynyt täyttämään miehen toiveita perheestä. Luulen, että mies salaa toivonut koko ajan, että tekisimme lapsia. Minua ei ole aidosti kiinnostanut koskaan oman lapsen saaminen ja hän kyllä sen tietää, mutta kuitenkin..nyt tunnen itseni huonoksi ja epänormaaliksi, kun en halua lasta, en vieläkään vaikka olen jo 36v. Ja ehkäpä en saisikaan enään lasta vaikka haluaisinkin, alkaa hedelmällisyys olla varmaan jo aika morjens. No, kuitenkin tunnen nyt niin, että en ole miehen toiveiden mukainen, ettei elämämme ole mennyt, kuten hän toivoi. Tosin ei ole kyllä kaikki mennyt minunkaan toiveiden mukaisesti. Minun sairastuminen oli varmaan se suurin syy, mikä muutti asioita. Sekä fyysinen, että psyykkinen sairaus. Onhan mies myös sairastanut. Lasta ei ole tullut ja koiraa en ole myöskään halunnut. Lapsi ja koira. Niitä varmaan mies olisi halunnut. Minä en kumpaakaan.

Asioista ei puhuta. On hiljaisuus. Liian isoja asioita nostettavaksi pöydälle. Siispä leikitään, ettei niitä ole. Ja samalla ahdistutaan, aina välillä. Turhaudutaan, kiukutellaan. Tiedän, että pitäisi puhua, eikä kiukutella. En vain osaa puhua, eikä kait mieskään. Tiedän, että siitä ei hyvät seuraa. Edessä saattaa olla tällä menolla ero joku päivä. Pelottaa..

Mies kostaa kait sitten ottamalla etäisyyttä läheisyydestä. Myöskään seksielämää ei ole. Ja siitä minä pimahdan ja tunnen, ettei minua haluta ja olen naisena huono. Ja masennun, kuten nyt.

Tässäpä oli oikein vuodatus Juhannuksen kunniaksi. Halusin vain kertoa, että vaikka ulkoiset asiat ovat paremmin uuden kodin myötä niin sisällämme on varmaan oikea asioiden painolasti..enkä yhtään tiedä miten sitä purkaa. Kun ajattelenkin asioita alkaa vain itkettää.

Ja sekin itkettää ja olen pettynyt, että ajattelin edes im...

Juhannus on ollut kyllä täysi paska.

Minun ego on liian suuri ja se määrää liikaa tätä suhdetta. Minun on kadotettava osa itsestäni jos meinaan jatkaa tässä suhteessa. Ajatus on kauhea, mutta pakollinen. Vähän kuin se Monangen ajatus, että ei voi olla oma itsensä vaan on oltava toisenlainen, että kaikki voisi jatkua. Hänellä se on työ ja minulla tämä parisuhde. Yhtä kaikki:ahdistaa. Tiedän, että minun on oltava jollain tapaa se mitä en oikeasti olisi. Minun on myös joksikin aikaa kadotettava "omaa ääntäni", jotta voisin nähdä miten se vaikuttaa mieheen, helpottaako se hänen oloaan? Se on vaikeaa. En ole onnistunut vielä koskaan olemaan pitempää aikaa jokin muu kuin olen. Joskus on ollut vain helpompi esittää. Nyt se tuntuu hyvin vaikealle. Mutta on pakollista.

En tiedä miten siinä tulen pärjäämään.

Ak, kiitos kun kirjoitit ja anteeksi jos sohisin muurahaispesään. Ei ollut tarkoitus. Tiedän kuinka vaikeaa on seilata tunteiden kanssa.

Luen facesta, kuinka ihanaa niillä on ollut, samalla kun mä makaan sohvalla ovet tarkoin lukittu, ettei tänne pääse ees palokunta ovee rikkomatta. Äitini täyttää ensi vuonna pyöreitä. Hänellä on sosiaallisuutta. Mun omat synttärit ensi kuussa on pienet. Hädin tuskin sisko ehkä tänne vaivautuu tulee. Olenkin suunnitellut viettäväni yksin ja juovani kirkasta niin että muisti menee. TOivon vaan että varaamani juoma riittää siihen. Olen suunnitellut viettäväni 2 päivää. Tiistaina menen ekana kaupunkiin ostaa salaattia ym, että saadaan keskiviikkona tehdä tuoreita sämpylöitä ja niistä hampurilaisia. Tiistaina olisi urakka, tehdä 1½-2 kg lihapullataikina, josta tulee myös ne hampparipihvit. Varmaan tiistaina teen iltapalaksi vohveleitakin, joita syömme parvekkeella. Toivon vaan niin suuresti että tuttu tulee mun kans viettää ainakin ke alkuiltaan asti. Olen tämän pyynnön hänelle esittänyt, mut samalla hiipii selkää myöten ajatus, että hän tekee oharit.

Mulla ei ole ketään täällä oikeen. On perhe (isä, äiti, tyttö ja sisko perheineen) ja sitten on tuttu jota näen n. kerran kk jos silloinkaan. Juttelemme joka päivä puhelimessa. Pystyn hänelle puhumaan sellaisista asioita, mitä en muille pysty. Mut im jutuista en pysty. Tai no pystyn, mut ei hän ymmärrä. Äitille olen yrittänyt jutella tai laittaa viestiä, mut hän sivuttaa asian. Ihan ku häntä ei kiinnosta ollenkaan. Eli olen sit yksin tämän asian kanssa ja on helppoa hautua asiaa ja suunnitella.

Huomenna on hoitaja. Pelkään kertoa hänelle mitä haudon. Tosin missä vaiheessa voin siitä hänelle kertoa. Mulla on sisällä tosi paha olo. Ulkoa sitä ei näy ku väsymyksenä. Haluan käpertyä peittoon ja saada itkupotkuraivarin. En halua ketään nähä tai olla sosiaallinen. Haluan vajota maan alle.

Nyt on vielä vaikeampaa. Kielsin vanhempia ja tyttöä tulemasta tänne. siskonpoika on oksennellut mökillä ja muutenkin sisko ja hänen miehensä on ollut jonkinlaisessa mahataudissa to-pe. En halua itelleni mitään oksujuttua. Muutenkin on paha olla, joten en halua sitä ehdoin tahdoin. Sitä tyttö ei ymmärrä. Sain eilen äitin hiukan ymmärtämään.

Tämänkin päivä piti tulla eteen. Suihkussa pitäisi käydä ja astioita tiskata. Mulla on ihan sairaan paljon likaisia asitioita pitkin olkkaa ja keittiötä. Ehkä yksi koneellinen vielä. Eilen oli kamala syömisvimma. Olisin syönyt vaikka kerrostalon. yritin tukahduttaa sitä sitten näkkärillä. Join taas mehua ja teetä ni että vessas sai ravata.
Ulkona sataa kaatamalla ja pelkään että siellä alkaa ukkostaa. Herätessä kuulosti ihan ukkosen jyrinälle. Siksi en ole vielä mitään tehnykään. Eihän ukkosella saa mennä suihkuun tai laittaa koneita päälle.

ehkä mä otan ja menen sinne suihkuun. Ukkostaa sit tai ei. Päässä hiukan tuntuu että on ukkosta ilmassa. Ehkä saan mielenikin rauhottumaan, kun saan lämmintä vettä niskasta alas.

Mitä tämä taas sekoo tai sekoonko mä täällä. Luulin että kirjoitin omaan ketjuun, mut tämä onkin täällä. Anteeksi että on väärässä päässä.

Saloka, ei haittaa yhtään "sekoilu". Minä olen useita kertoja ollut kirjoittamaisillani väärään ketjuun, meidän ketjut kun on usein niin lähekkäin. Ihan mukava lukea, kun olet kirjoittanut minun ketjuun ja omaasi🙂

Tänäänkin on ollut hieman nuivelo päivä. Aamusta olin vähän alakuloisella tuulella ja aloin taas neuroottisena tarkkailemaan itseäni ja yhden kerran melkein purskahdin itkuun, kun katsoin peilistä hiuksiani joka puolelta. Minä vain en pysty hyväksymään sitä, että en ole enää se kaksvitonen. En tiedä miksi tämä on niin vaikeaa vai onko minulla joku "ikäkriisi" meneillään.

Aamupäivä meni melkein tähän neuroottisuuteen. Toki samalla tein jotain. Kone tilttasi taas aamusta ja mies joutui sitä (eli tätä) asentamaan. Kumma, kun on alkanut joka päivä temppuilemaan. Mies jo sanoi, että koko kone viedään kohta pois..minä siihen, että emmehän me ilman nettiä tule toimeen (niin, minä en tule kun en pääse sitten tännekään kirjoittamaan) No, ehkä se oli vain kiivastuksissa esitetty uhkaus.

Käytiin sitten ennen puoltapäivää vähän ajelemassa. Lidli ei ollut vielä auki, joten mentiin yhdelle isolle kirppikselle aikaa viettämään siihen saakka. Jotain pientä sälää tarttui mukaan. Se iso kirppis ei ole oikein viihtyisä. Liian iso ja liikaa porukkaa ja liian kalliit hinnat ja paljon ihan uutta kiinalaista romua.

Sitten käytiin Lidlissä ja kotia. Aamulla söin kreikkalaista jugurttia ja otin vitamiinit (pakko alkaa taas syömään niitä) ja sitten kotia tultua tein pikaisen munakkaan, jonne heittelin herkkusieniä, paprikaa, nakin palasia. Yritän nyt olla hieman kevyemmällä ruokavaliolla, koska olen totaalisen kyllästynyt läskeihini (taas..) Ei minulla ollut ennen koskaan vaikeuksia laihduttaa, mutta viimeisen puolen vuoden ajan on kilot vain jäkittäneet paikoillaan tai nousseet. Aineenvaihdunta kait seisoo paikoillaan. Enemmän tietty pitäisi liikkua, mutta minulla on siinä omat ongelmani ja en tykkää "lenkkeillä" missään pyörätiellä asfaltin päällä. Mieluummin ravaan kaupasta toiseen, tuleehan siinäkin liikuntaa kun siellä harppoo ja nousee portaita. Parempi ainakin kuin istuisi sohvalla koko päivän.

Olen nyt vähän paremmalla tuulella, mutta sellainen taustalla väijyvä raskasmielisyys on koko ajan läsnä. Se tulee siitä, että en pysty olemaan itseeni tyytyväinen. Välillä kun olin tyytyväisempi niin olin myös hyvällä tuulella.

Kait tämä tylsä, harmaa ilmakin hieman vaikuttaa mielialaan, vaikka helteitä en kaipaakaan. Nyt on vai koko ajan niin hämärää, kuin syksyllä.

Tuostapa tulikin mieleeni, että millainenhan juhannus on ollut Hämärällä? Entä Monangella? Mitä kuuluu Samille? Amassadokselle? MarianneM:lle? Muistatteko joulu ja kevätangstisen Susijengin🙂? Onneksi meillä kaikilla menee kait nyt hieman paremmin, mutta jotenkin jopa nostalginen olo tulee, kun muistelee niitä vuodatuksiamme silloin keväällä, kun ahdistuneena odotimme kesää ja nyt se kesä on sitten täällä..näin se aika menee. Nyt on lauma aika lailla hajalla, mutta ainahan tänne voi palata, kun pimeys koittaa..

Istun tässä sohvalla ja mietin huomista. Maanantai on kirjastopäivä, joten sinne ensin ja sitten olisi mielenkiintoista käydä kävelemässä ja kuvaamassa eräällä lähistön hautausmaalla. Ilma sen ratkaisee. Jos sataa niin sitten en mene ainakaan aamusta.

Taidan hinata itseni suihkuun.

Ajattelen teitä ystävät☺️❤️

Moi AK!

En ole unohtanut sinua. Edelleen käyn joka päivä lukemassa kuulumisesi, vaikka en enää omaan ketjuuni ole kirjoittanutkaan. Tabletilla on niin hankalaa kirjoittaa pitkästi ja töissäkään ei oikein ehdi edes tauolla keskittyä. Aina joku on silti häiritsemässä ja ajatus keskeytyy. Olen halunnut kirjoittaa sinulle ajatuksen kera, en nopeasti hosuen.☺️❤️

Tuntui todella tutulta tuo aiemmin kertomasi asioiden kriisiytyminen omaan tyytymättömyyteen ja riittämättömyyteen kaikesta. Minulla on ollut hyvin usein noita "vaiheita" elämässä ja siitä on usein alkanut myös masentuneisuutta. Tunnistan sen nyt kun voin itse jo vähän paremmin. Ja vaikka tämä alkuvuosi on ollut elämäni vaikein, olen joutunut miettimään itseäni ja omia toimintamallejani syvemmin kuin koskaan ennen.

Talvi 2013 oli todella vaikea ja olin tyytymätön ulkonäkööni, painooni, naiseuteeni, parisuhteeseen, miehen pettämiseen, omaan epävarmuuteen, ihan kaikkeen. Päätin tehdä muutoksen ja hain työnantajan järjestämälle työhyvinvointikurssille/kuntoremontille. Se teki todella hyvää ja sain siitä kipinää muuttaa oman ruokavalioni, jonka johdosta paino putosi puolessa vuodessa 17 kg. Se ei silti poistanut omaa sisäistä kaaosta, joka aiheutui parisuhteen ulkopuolisista kuvioista, joita mies harrasti edelleen. Itse asiassa kun olin viikon kuntoutuksessa, oli koko tämän "vapaaviikon" käyttänyt erään naisen yhteystietojen selvittämiseen ja tapaamisen järjestämiseen. Myöhemmin sain selville, että sitäkin suhdetta jatkui selkäni takana useita kuukausia kunnes nainen löysi uuden kohteen. Mies roikkui hänessä vielä senkin jälkeen. Oli mm. kertonut tälle naiselle olevansa kanssani vain yhteisen talolainan vuoksi. Ei kovin suurta rakkautta siis. ☹️

Nyt kun muistelen tuota kaikkea, en voi kuin ihmetellä miten olen pystynyt olemaan tuollaisessa suhteessa sairastumatta tätä pahemmin. Sinullakin AK on ollut valtavasti vastoinkäymisiä elämässä ja uskon että tietynlainen epävarmuus omasta olemisesta purkautuu aina keinolla millä hyvänsä. On se sitten tyytymättömyyttä ulkonäköön, parisuhteeseen tai elämään ylipäätänsä. Pitäisi vaan kysyä itseltään miksi olen tyytymätön? Mikä aiheuttaa tai laukaisee tämän tunteen? Mitä voisin sille tehdä? Ja miksi sen kissan nostaminen pöydälle on niin vaikeaa, että mieluummin yritetään jatkaa elämää ja vältellään vaikeita puheenaiheita? Hyvä parisuhde kyllä kestää vaikeatkin kysymykset. Ja sen, että saa olla oma itsensä omine vikoineen ja päähänpistoineen.

Tuli mieleen se kun kerroit teidän käyneen jossakin kaupassa, jossa miehesi oli näyttänyt sinulle sitä koriste-esinettä, josta kommentoi, että tämä on ihan kuin te. Ikuisesti yhdessä. Minun ex-mieheni ei olisi ikinä sanonut mitään vastaavaa. Eikä varmasti edes ajatellut niin. Joskus jopa sanoi, ettei usko enää elämänmittaisiin parisuhteisiin. Se oli aika loukkaavaa. Tuli tunne ettei edes halua olla kanssani tässä suhteessa, eikä kai oikeasti halunnutkaan kun piti hakea jännitystä muualta.

Minulla menee kuitenkin jo paremmin. Olen katkonut kaikki siteet häneen poistamalla hänet kaverilistaltani myös Facebookissa. Se oli kova paikka, mutta olo helpottui henkisesti heti. Olen itkenyt viimeiset 2 viikkoa aivan valtavasti kaikkea ja juhannus oli melko vaikea. Ei minulla mitään im-ajatuksia ole ollut kevään jälkeen, mutta suren silti menetettyä aikaa. Juhannuksena kaikki muistot tulivat mieleen. Hyvät ajat. Kaipaus, ikävä ja suru vellovat päivittäin mielessä, vaikka enää ei ehdistakaan niin paljon. Tai ahdistus menee nopeammin ohi, ei jää päälle. Mirtaa en ole syönyt toukokuun alun jälkeen. Lopetin sen lihottuani 8 kg kahdessa kuukaudessa. Yöunet lähti, ahdistus palasi ja kilot jäi eli hyötyä lopettamisesta en ole nähnyt. Tänään tapaan työterveyslääkärini. Ehkä hänellä olisi jotakin uusia ideoita asiaan. Osasairauslomani päättyy kuun loppuun. En ole vielä täydessä työkunnossa. Olenkohan ikinä?

Hang in there AK. Olen hengessä mukana joka päivä!😍🌻🙂🌻

Kiitos kultainen Amassados☺️❤️

Odotan Jehuleita. Olenkohan ainoa ihminen maailmassa, joka odottamalla odottaa heitä..Eilen kävivät oven takana. En ollut juttutuulella. Sanoivat tulevansa tänään uudestaan. Ei ole näkynyt. Kahdesta päivällä ventannut. Kait olen sitten niin yksinäinen ja vailla kontakteja minnekään. Miehen seura ei aina riitä. Ihminen kait tarvitsee joskus muutakin juttuseuraa, kuin oman puolisonsa.

Olen mennyt vähän matalalla nyt. Oma itse aiheuttanut hirveitä masennusfiiliksiä. Tiettyjen asioiden yläpuolelle tuntuu olevan vaikea päästä. Ja on kait liikaa aikaa vatkata näitä ongelmia. Raha on loppu, joten ollaan istuttu tämä päivä kotona ja ollut jotenkin aika turha päivä. Aamusta tein kotitöitä ja pesin hiukset. Sitten kauhistelin pari tuntia itseäni peilistä (joo, v-tun järkevää).

Ollut harmaa ilma. Ei olisi oikein huvittanutkaan lähteä minnekään.

Olen edelleen kiitollinen tästä asunnosta ja kaikesta uudesta "edistymisestä", mutta tapani mukaan pidemmän hyvän kauden jälkeen tulee AINA se tasoittumisvaihe. Uutuudenviehätys menee minulla ohitse aina supernopeasti, kaikessa.

Karmea nälkä, kun en ole vielä alkanut ruokaa laittamaan, kun ventannut niitä Jehovia. Taidan alkaa laittamaan. Ehkä he eivät tule tänään. Olisin kyllä vähän kaivannut keskustelua ja kaikesta muustakin, kuin uskonasioista.

Olen ollut nyt sunnuntaista asti vhh-ruokavaliolla ja vaaka näyttää jo pari kiloa vähemmän. Nyt meinaan ihan oikeasti pudottaa painoani. Olen tajunnut viimein sen, että niin kauan, kuin näytän läskille en todellakaan voi näyttää hyvälle. Siitä lähdetään. Hoikemmaksi ja tukka paremmaksi, siinä se.

Nyt alan laittamaan pihviä ananaksen, kastikkeen ja vihannesten kanssa.

miksi toiset saa painon tippuu ja mulla se on ni kiven takana ku voi olla va.

Samaa minäkin mietin. Kerran onnistuin laihduttamaan 8kg yhden kevään aikana hirmuisen dieetin avulla. Ei mitään järkeä. Olin kiukkuinen, nälkäinen, kieltäydyin kaikesta, mistä pidin jne.

Uutena täällä silmäilin pintapuolisesti paria ensimmäistä viestiketjua. Ja tämän ketjun, etenkin viimeisimpien kommenttien paino-ongelma nousi esiin. En halua olla ikävä ja ymmärrän ongelman vaikeuden, mutta ihmisen paino on oikeasti helpoimmin säädeltäviä asioita! Sisään vedetyt kalorit - ja kulutetut. Karkeasti seuraava. Saa herkutella massiivisti, jos liikkuu massiivisti ja paino suht ennallaan (massiivi herkuttelu, jatkuvasti, toki epäterveellistä).. Jos liikkuu kohtuullisesti, saa kohtuullisesti nauttia herkkuja. Jos ei liiku yhtään ja herkuttelee, lihoo ihan väistämättä ja paljon! Ja jos laihtua haluaa, muutosta on tehtävä. Ja kuka muu sen tekee kuin itse! Ahterit ylös sohvalta!!! Ihmiarvoon ei minun silmissäni vaikuta, minkä kokoinen on. Muuta jos itsetunto kytköksissä painoon ja ylipainosta kärsii, niin ei kun liikkeelle! Ja ruokavalio kuntoon! Monelaisia konsteja on tämä toteuttaa. Lähestulkoon joka kylässä on liikuntaa/jumppaa tarjolla, iso osa tietty maksaa, mutta mitä on tärkeää???. Netti vilisee ilmaisohjelmia. Halvalla saa supermarketista pieniä kotijumppavälineitä. Aktiivisuusranneke on tavallaan personal trainer: sohvaperunankin pitäisi pystyä liikkumaan 10 000 askelta /pv (ellei selkeää fyysistä estettä). Invesotointi maksaa jkv, mutta jos yhtään motivaatiota täyttää tavoitteita, niin loppupeleissä halpa invesotinti hyvinvointinsa eteen, varsinkin jos sen ihan kävelyllä (ilmainen) toteuttaa. Toivon, että ihmiset jotenkin pystyisivät murtamaan rakentamansa depressiomuurin (kaikki tuntuu olevan sallittua, kun masis, eikä mitään vastuuta). Kuka se kisaan hännän nostaa, ellei se itse! Akuutissa todella vaikeassa tilanteessa tietenkään tämä ei toimi; tarvitaan aikaa..) Mutta pitemmän päälle, jos asia häiritsee, niin siitä vaan härkää sarvista! Ravitsemusterapeutteja on. Ja myös netti täynnä ravitsemukseen liittyviä asioita. Ja liikuntaan. Oma panostus on se kriittinen kohta. Tsemppiä niille, jotka tilannettaan haluavat korjata!!!

Tänään on ollut ihan kiva päivä.

Aamusta jo oli parempi fiilis. Lähdimme kirjastoon, kun varaamiani kirjoja oli saapunut, sekä kävimme entisellä naapurilla kylässä ja hän tuli sitten meidän auton kyydillä yhteen kauppaan ja jäi sinne kaupungille pyörimään. Mukava on häntä nähdä aina välillä. On niitä harvoja ihmisiä, joita huomaan oikein kaipaavani välillä.

Kävimme sitten kaupassa ja yhdellä kirppiksellä. Kotiuduimme vasta iltapäivällä ja siivosin vähän, kun en tiennyt, että tulisivatko J:t tänään. No, ei heitä ole (taaskaan) näkynyt. Juttelin äidin kanssa puhelimessa. Laitoimme ruokaa. Olen selaillut lainaamiani Gloria-lehtejä, sekä erästä aivan ihanaa ruotsalaista kesäkodit-sisustuskirjaa. Niihin en kait koskaan kyllästy..

Eri ihmisten kanssa mudostui tänään miellyttäviä kontakteja. Pariin otteeseen sain jopa positiivista palautetta ulkomuodostani, mikä nyt tuntuu jo aivan ihmeelle. En kerro tätä siksi, että olisin niin itserakas (tiedän kyllä puutteeni) mutta en voi sille mitään, että tunnen olevani enemmän ELOSSA, kun joku huomioi minua. Siitä tulee hyvä mieli jos velä (kuten tänään) olin hieman nähnyt vaivaa olemukseni eteen ennen liikkeelle lähtöä. Jo parisen kiloa keventynyt olemus (näkyy kasvoissa, ei niin turvonnut naama) ja meikki, sekä laitetut hiukset (se mitä niitä yleensä on) kyllä vaikuttaa. Vaatteet nyt olivat mitä lie vanhaa rytkää, siinä olisi parantamisen varaa, mutta sitten tulee jo budjetti vastaan. Yritän hoikistua senkin vuoksi, että hoikempana olen aina löytänyt paremmin kirppiksiltä vaatteita ja niin haluaisin nytkin alkaa löytämään ja ainakin syksyllä kun on taas aika hankkia päällysvaatteita (takit ja kengät on niin kalliita kaupoissa).

Mutta..Jotenkin kaikessa on tärkeintä se hyvä mieli, että on parempi fiilis. Se on loppujen lopuksi kuitenkin aika harvinaista herkkua. Jo päiväkin sitä kantaa pitkälle. Se sitten mistä se hyvä fiilis syntyy on monen asian summa. Joskus vain kaikki natsaa ja joskus ei sitten mikään. Epävakaa pers.häiriö tietenkin tekee sitä epävakautta, vuoristorataa. Mutta senkin voi saada pidettyä hallinassa jos muuten on asiat melko ok.

Nyt on syöty ja loppuilta menee tutkiessa kirjoja ja lehtiä, peseytymällä ja sitten iltapaln laittamisella, joka tänään on tuoretta ananasta ja banaania kreikkalaisella jugurtilla. Yksinkertaista, mutta hyvää. K-Jugurtti on Lidlissä halpaa (iso pönttö), Ananakset ostan aina tarjouksista ja banaanit ei paljon maksa. Ostan yleensäkin paljon tarjouksista ja kerään ruokaa pakastimeen. Suomessahan ruoka on valtavan kallista verrattuna esim. Espanjaan ja moneen muuhun maahan. Tämä ruokahommakin on vähän kuin yksi harrastus tai käy melkein jo "työstä" selvittää eri tarjoukset ja juosta niiden perässä ja yleensäkin klaarata koko kuvio, mutta onhan se toisaalta antoisaa ja mielenkiintoistakin. Ainakin saa uusia makuelämyksiä kun yrittää vähällä rahalla taikoa kunnon aterioita. Meinaan seuraavaksi ottaa käyttöön enemmän kaalin ja porkkanan, sekä punajuuren.

Toivon, että hyvä fiilis jatkuu, mutta koska sitä ei koskaan tiedä niin nautin siitä niin kauan, kuin se kestää. Muutamakin päivä kerrallaan on mielestäni jo saavutus. Tai se, että välillä on päivä tai pari huonompaa, mutta sitten taas muutama parempi tai peräti hyvä. Se antaa kummasti toivoa rämpiä eteenpäin..

🙂👍🙂🌻

Huomenta.

Tänään taitaakin olla hiljainen päivä. Hiljainen siksi, että heräsin kurkku niin kipeänä, ettei tee mieli puhua, kuin pakolliset. Peitteitä kurkussa ei ainakaan näy, eikä muutakaan valkoista (ei kait ole mitään angiinaa) punoittaa kylläkin. On tämä aika arsesta, mutta ei voi mitään. Vältän turhaa puhumista jne.

Onneksi tänään ei ole mitään pakollista menemistä, joten taidan olla kotona kotitöitä tehden ja lueskellen, kun nyt minulla on paljon kirjoja ja lehtejä.

Muuten on kyllä ihan ok olo.

🙂👍

Olen Pirjettan kanssa samaa mieltä, itse on tehtävä ne muutokset joita elämäänsä haluaa. Jos haluaa tiputtaa painoa, ei kukaan muu sitä toisen puolesta voi tehdä. Itse on tehtävä ne muutokset, joita painonputoaminen vaatii. Netti on tosiaan täynnä erilaisia tukiohjelmia, halpojakin. Itse ostin aikanaan Superdieetin, siis sen jonka mukaan nämä samannimisen telkkariohjelmankin ihmiset laihduttavat. Tätä ennen oli kyllä kokeiltu kaikki mahdolliset kotikonstit kaalisoppakuureista Painonvartijoihin. Ei tarvinnut nähdä nälkää, eikä ollut hermo kireällä. Voin suositella lämpimästi.

Toki mielenterveyslääkkeillä on suora yhteys lihomiseen ja painonpudotuksen hankaloitumiseen. Mirtazapin toi minulle 8 kg kahdessa kuukaudessa. Lopetin sen käytön melkein 2 kk sitten ja tuosta kahdeksasta kilosta on lähtenyt 1,5 kg. Tuntuu epäreilulta, että joku lääke nostaa painon tähtitieteellisen nopeasti, mutta se ei kuitenkaan laske yhtä nopeasti lääkkeen lopettamisen jälkeen.

Kiitos, että osallistutte tämän ketjun ylläpitämiseen☺️❤️

Joo, näinhän se on, että itse sen päättää, mitä syö jne. Tosiaan niin kauan, kuin oli lääkitys Mirtatsapiini ja Temesta niin ei mitään toivoa laihtua ja pitkästi vielä noiden jälkeenkin (melkein puoli vuotta) aineenvaihdunta sekaisin ja "jumissa" eikä paino pudonnutkaan heti, kun nuo lopetti (kuten Amakin kirjoitti). Vaikka olin keväällä välillä ihan tosissaankin dieetillä. Tuntuu, että nyt vasta dieetti alkaa toimimaan, kuten sen pitääkin. Mutta aika nihkeää vauhtia paino nytkin putoaa. Mutta parempi tietysti vaikka vähän ja hitaammin, kuin ei ollenkaan. Aivan oikein, että Mirtan kans joillakin nousee paino, kuin "raketti". Minullahan paino nousi 16kg alle 2kk, mikä nyt on jo aivan sairaalloista. Onneksi olin alkuun laiha luikero, joten siihen saikin tulla painoa, mutta ei sentään noin paljon. Ja nämä "Mirtakilot" tuntuu istuvan sitkeässä.

----------------

Täällä päivä mennyt aika hiljaksiin. Tehtiin ruokaa ja syötiin. Mies imuroi ja pesee pyykkiä, kun minä en nyt jaksa. On vähän flunssainen olo, kurkku edelleen "paskana".. koitan appaa valkosipulia, sinkkiä ja c-vitamiinia. Vaikka eipä siinä nyt niin ihmeet auta jos tauti on päällä niin sitten on. Lämpöä, eikä kuumetta kyllä onneksi ole. Vähän nenä vuotaa ja tosiaan kurkku kipeä ja nuutunut olo. Jotain pikku kotitöitä tehnyt ja netissä surffaillut. Seuraavaksi taidan keittää kahvit ja alkaa lukemaan. Odotan taas toipuvani ja sitten on aktiivisempaa...

Sniisk, sniff,,🤕

Jotkin lääkkeet saattavat hidastaa aineenvaihduntaa. Ja toisaalta väsyttävät lääkkeet hankaloittaa aktiivia liikkumista. Mutta, jos lääkkeen (kuten mirtatsapiini) tuoteselosteessa kertotaan yleisenä haittavaikutuksena painonnousu, niin eikö silloin nimenomaan kannattaisi kiinnittää huomiota ruokavalioon? Ja liikkumiseen? Pois /vain herkuttelupäivinä esim. sokerisia juomia, leivonnaisia, mättöruokaa ym. Suurin osa kertyvistä kaloreista tulee varmasti lääkkeen lisäksi kaikesta muusta suuhun ahdetusta (ruokahalun lisääntyminen). Ja varsinkin jos ei yhtään liikuntaa harrasta. Jos ylipainoisenakin on tyytyväinen itseensä, niin mikäs siinä. Terveydellisest riskit kuitenkin ovat kiistattomat. Liikkuminen on oikeasti yksi parhaimmista "terapia"muodoista. Ja parhaimmillaan tietoisesti läsnäolevasti (mindfulness; jos ei tuttua, viittaan nettilinkkeihin kirjallisuuteen ym.) eli nykyhetkessä olevasti (pois pään sisältä), ympäristöä tarkkaillen. Ja jos ei yhtään ole liikkunut, niin hyvin pienestäkin voi aloittaa. Kävely on halpaa, vaatii vain kunnon jalkineet. Ja ensin vaikka 15 min. ja seuraavana päivänä vähän lisää. Jos laihtua todella haluaa ja siihen panostaa, niin äsketttäin ketjussa mainitttu Fitfarm-systeemi (monenlaisia ohjelmia, eri tarkoituksiin) on monellakin tehonnut. Lukekaapa vaikka Facebook- kommentteja ja selviytymistarinoita! Niin, sinänsä en mitään firmaa mainostaa halua. Itselläni ei ole laihtumisen tarvetta, mutta liikkumisen monipuolistamisen ja nimenomaan lihaskuntoharjoittelun (itselleni tuo ei niin mieluista, mutta etenkin tiettyä vammaani ajatellen todella hyödyllistä) aktiviomisen takia tuohonkin perhedyin. Ja Bestshape-vihkonen on erittäin motivoiva, päivittäisine kirjaamisineen. Ihan vain vinkkinä, jos kiinnostaa.