Onnea Kuunvalo asunnosta! Kirjoituksesi kuulostaa siltä, kun olisit koko ajan metrin maanpinnan yläpuolella😎 Sitä on mukava lukea ja tuntea kiitollisuutta toisen puolesta vaikka itsellä ei omassa olossa ja tilanteessa olekaan mitään hehkuttamista. Onnea vielä.🌻🙂🌻

Olen taas laskeutumassa alas eilisen huuman pilvilinnoista. Valtava elämään syöksymisen tunne on tasoittunut. Minähän tunnen usein heti tunteen, jota sanon tylsyydeksi ja tarkoittaa sitä, ettei joka sekunti ole valtavan jännittävää ja hohdokkaita, mystisiä tapahtumia maaniseen tahtiin. Niin, se on tylsyyttä. Hah!

Tuollaisen huippukokemuksen jälkeen minuun yleensä iskee joku tyhjyys. Ainakin tuntuu vähän tyhjältä ja ontolta, eikä taas tiedä paikkaansa tässä maailmassa. Ei se kait ole mikään masennus vaan mielen tasautuminen suuresta tunnereaktiosta. Edelleen olen kuitenkin todella tyytyväinen, että saimme sen asunnon ja odotan, että päästään sinne muuttamaan. Se asia ei ole muuttunut, mutta tänään taas olen tuntenut itseni ihan hirveän rumaksi ja se vetää itsetuntoa alaspäin. Ei voi kokea olevansa kovin huippu jos tuntee olevansa tosi ruma. Turha kait tätä on täällä joka päivä valittaa ja tiedän, että myös masennukseen kuuluu oireena sellainen, että kokee itsensä kauhean vastenmielisen näköiseksi jne. Saatan olla kuitenkin masentunut, vaikken olisi ihan itsarin partaalla ja en tiedä kuinka suuri osa tuota ulkonäköahdistusta aiheutuu sitten mielialoista ja kuinka suurelta osin olen oikesti ruma. Olen tullut siihen tulokseen, että jos saisin paremman ihon ja hiukset niin en oikeastaan olisi kovinkaan ruma. Huono iho ja tyhmät hiukset tekevät naisella aika paljon asiaa ulkonäköön. No, näitäkään asioita ei korjata ihan yhdessä päivässä. Edelleenkin tarvisin varmaan jonkun ulkopuolisen ammattilaisen näkökulmaa siihen, mikä minun ulkonäössä on vialla ja mikä ei. Toisaalta en uskalla ja kehtaa mennä minnekään "näytille". Pelkään, että sieltä tulisi sellaista kritiikkiä, että sen jälkeen vähäinenkin illuusio omasta itsestä murenisi.

Tyhmä kierre. Ensin pitäisi saada rohkeutta, että uskaltaisi mennä saamaan niitä neuvoja jonnekin. Kun pelkää, eikä uskalla mennä minnekään niin ongelmat kasaantuvat, mieli apeutuu, peilikuva muuttu yhä masentavamman näköiseksi, josta taas masentuu ja ajattelee, että aivan sama, en jaksa edes yrittää ja esim. syö jotain roskaruokaa, ei jaksa käydä suihkussa, sitten menettää taas itsekunnioituksensa ja koko kierre vaan pahenee ja asiat paisuvat omassa mielessä vuoren korkuisiksi, vaikka joku ulkopuolinen voisi nähdä heti ratkaisun asiaan, jolle itse on sokeutunut.

Tänään on ollut lämmin kesäpäivä. Kävimme ajelulla siellä jäätelökoppipaikassa. Se oli hirveää. Kun lähestyimme koppia näin, että siellä maleksi hirveästi porukkaa. Suurinpiirtein koko kylä oli siellä viettämässä aikaa ja lipomassa jäätelöitään. En ollut valmistautunut kohtaamaan niin paljon ihmisiä ja olin pukeutunut ihan kauheisiin vaatteisiin. Siellä oli lauma nuoria shortseissa ja tosi vähissä vaatteissa. No, he olivat ihan hyvän näköisiä, kuten nuoret aina ovat ja minuun iski joku paniikki. En yksinkertaiseksi halunnut mennä sinne väkijoukon keskelle pyörimään. Mies haki sitten sen jäätelön ja se oli makua, jota inhoan. No, en sanonut sitä. Muutenkin huomasin, että minua ärsytti taas, että oli kesäinen ilma ja kaikki pyörätiet oli täynnä lenkkeilijöitä, koiranlenkittäjiä ja äitejä lastenrattaiden kanssa siis ihan normaaleja ihmisiä ja se kait se ärsyttääkin, kun toiset elää normaalilla tavalla ja itse ei koe olevansa samaa porukkaa. Eli vähän taas tätä neuroottista asennetta suhteessa minä ja toiset ihmiset. Taitaa olla ikuisuusasia.

Aiemmin päivällä olin jopa kolme kertaa aloittamassa kirjoittamista Kivelle ja muille, mutta aina se kirjoitus keskeytyi jonkin asian vuoksi ja oli pakko lopettaa. Nyt en oikein tunne enää pystyväni aloittamaan taas alusta, enkä muista mitä ajattelin kirjoittaa. Suokaa siis anteeksi, etten kirjoita nyt teille, kun en viitsi mitään pelkkää diiba-daabaa kirjoittaa.

Pesullekin pitäisi itsensä pakottaa...

Hei Autuotalon Kuunvalo!
Lämpimät onnittelut asunnosta. Milloin muutatte sinne?

Kiitos teille kaikille, jotka olette onnitelleet asunnonsaannista. Onhan se tosi hieno juttu. Minulle vain iski nyt joku aika totaalinen jumitus päälle. Eilen illalla taas kasvoihin nousi kutittavia, punaisia pahkuroita. Katsoin netistä ja saattaa olla jonkinlaista nokkosrokkoa/ihottumaa. Laitoin korttaria ja otin yöksi antihistamiinia. Minä jotenkin menen aina ihan lamautuneeksi, kun kasvot menevät "pilalle". Kait se on niin iso häpeä, kun muutenkin tuntee rumaksi ja sitten vielä tuollainen punoitus naamaan ja iho on kyllä kipeäkin. nyt tuntuu etten tiedä mitä uskallan syödä ja miten olla, että mikä sen aina laukaisee? Ei ole ennen ollut tällaista.

Yöllä pyörin ja hyörin ja aamulla herätessä olin aivan seis. Olen ollut itseasiassa niin väsynyt, että en ole kyennyt tekemään mitään. No, tietysti normaalit käynyt vessassa, pukenut, petannut sängyt jne. Mutta en jaksanut/halunnut lähteä miehen matkaan asioille, kun on rampattavaa Kelassa, sossussa ja terkkarissa jne. En vai ykisnkertaisesti kyennyt lähtemään ihmisten ilmoille. Pää on ihan jumissa, eikä ajatuskaan oikein kulje. Se allergialääke kyllä väsyttää, mutta ei kait tässä määrin? No, koivun siitepölyä on aivan keltaisenaan joka paikka ja se tietysti voi tehdä vaikka mitä oiretta, kun ollaan aivasteltu monta kertaa päivässä.

Mutta jotenkin yleisesti ei oikein nappaa tänään koko elämä. Asunto on ainoa, mikä tuntuu valopilkulle, mutta itse sinne muuttaminen on tosi raskas ajatus, siis se muuton tekninen puoli. Enhän minä jaksa mitään laatikoita kantaa, hyvä, että jaksan edes pakata mitään, mutta kait me joku muuttofirma saadaan avuksi. Ei ole vielä oikein tarkkaa tietoa.

Yleisesti vain joku kamala lamaannus ja itseinho päällä. Tekisi mieli vetää pamia naamaan, mutta katsotaan nyt otanko? Ehkä se ahdistukseen auttaisi, mutta väsyttää sitten vain enemmän. Vaikka sama kait se on mitä tässä vetää, kun on jo tällä tolalla.

Ai niin, nythän on maanantai..unohdin. I hate mondays.

Tekisi mieli vain lojua, eikä tehdä yhtään mitään.

Miehen vuoksi en kehtaa koko päivää vain lojua, kun hän laukkaa asioita hoitamassa vaan kampesin itseni sängyltä ja aloin pölyjä pyyhkimään, niitähän täällä riittää. Aloitin siitä, mihin eilen jäin (kun en ehtinyt koko siivousta tehdä) ja pyyhin makkarin, mikä on pahin pöypesä täällä, kun räppänä ja ikkuna auki koko ajan ja parkkipaikalta tulee pölyä, kun autot sitä nostaa ja lentää sitten tuulen mukana tänne suuntaan.

Pölyt siis pyyhitty. Pitäisi kait kaappeja alkaa käymään läpi ja katsoa mitä haluaa heittää pois. Olen kyllä jo heittänyt aika paljon, joten en tiedä onko sitä raivattavaa enää niin paljon. Mies toi kaupasta minulle karkkipussin ja vetäisin heti puolet naamaan. Tuli vähän ällö olo. Aamulla söin kylmän hiillosmakkaran. Syömiset on kyllä nyt menneet aivan kuralle, oikeastaan en syö paljoa mitään, kun en uskalla, yritän seurata mistä naamaihottuma johtuu. Toisaalta en kyllä voisi olla syömättäkään koko ajan. Vaaka näytti parin kilon pudotusta, mutta se nyt on vaan nesteitä, ei läskiä.

Kyllähän täällä tekemistä riittäisi, kun vain saisi aikaan tehdä. Nyt on kyllä semmoinen jumipäivä, että ei hyvää päivää. Saa oikein hokea itselleen, että: "nouse ylös, kävele keittiöön, ota rätti ja ala pyyhkiä". Onkohan joku salainen kirurgi tehnyt minulle yön aikana lobotomian päähän?

No, ei auta. Meinasin tänään tehdä meidän ruoan. Miehelle makkaraa ja minulle kananugetteja. Wau! No, muuta ei nyt tällä haavaa ole. Perunat tietty pitää laittaa ja itselleni en tiedä vielä mitä lisuketta. Kunhan nyt jotain saa aikaan. Ajattelin pitää kiinni siitä, että köksään ainakin joka toinen päivä, ettei miehen tarvi joka päivä.

Toivottavasti teillä muilla on vähän enemmän virtaa kintaassa, kuin minulla.

Sanoin miehelle, että meinaan tänään tehdä ruoan.

Katsoi minua, kuin tärähtänyttä🙂

Sanoi, että hän ainakin kuorii perunat, ettei minun tarvi. No, en kyllä olisi jaksanutkaan niitä perunoita kuoria. Ajattelin, että mies kuorii perunat ja minä teen muun.

Siinä sitten aloin tekemään ja jotenkin se homma vain meni niin, että lopulta mies teki kaiken ja minä poistuin takavasemmalle.

Ei se anna minun "sotkea" keittiössä tai epäilee, etten osaa tehdä niitä ruokia, että sekoilen jotain ja ne menee pilalle.

Syötiin sitten. Minä vedin ison kasan makkaraperunoita (taas..) ja kulkeen vielä kananugetteja. Nyt janottaa ja kittaan vichyä.

Olo on aika halvaantunut. Tuskinpa teen tänään yhtään mitään.

Kävin suihkussa. Ei siitä nyt mitenkään ihmeellinen olo tullut, mutta saipahan jalkapohjat raspattua ja varpaankynnet leikattua, kainalokarvat ajeltua, ja siistittyä muitakin karvoja. Kyllä ihmisessä on paljon tekemistä. Täytyy joka läpeä sutata ja karvoja poistaa, rasvata ja ruokkia.

Mitä siis tänään olen tehnyt? Herännyt, käynyt vessassa, pukeutunut, petannut sängyt, roikkunut netissä, kirjoittanut tänne, pyyhkinyt pölyjä, taas kirjoittanut tänne, tehnytmukaruokaa, syönyt, käynyt suihkussa, taas kirjoittanut tänne...

En siis oikeasti ole tehnyt mitään.

Kunpa voisi joku päivä tänne kirjoittaa tyyliin: Heräsin (pirteänä) kävin aamulenkillä, kirjoitin runon, siivosin, kävimme miehen kanssa asioilla, teimme yhdessä ruokaa, kävimme yhdessä lenkillä koiran kanssa, voimistelin, luin kirjoja ja lehtiä, sisustin kotia ja järjestin vaatekaappini, saunoin ja tein iltapalaa, menin tyytyväisenä nukkumaan.

🙂🌻

Mä voisin tilata sun miehesi tekemään mulle ruokaa vaikka kerran viikossa. Nyt olen saanut hiukan tressii pois, kun teen 2-3 pvä ruuat kerralla. Tänään ostin maksalaatikkoa huomiseksi ruuaksi. Mut ikuinen ongelma on vvoiman puuttuminen ja se, mitä tänään jaksaa tehä ruuaksi.

Ootko siihen kassvojen ihottumaan kattonut paheneeko silloin kun syöt viljaa? Se tekee osilla herkästi ihottumaa, vaikka ei keliakiaa oliskaan. EI mullakaan ole keliakiaa, mut viljat saa mahan turpoomaan ja tulee tosi huono olo, Maha möyrii myös pahemman kerran.

Saloka,

Ihan hyvä idea. Minun mies on niin hyväsydäminen, että varmasti tulisi ruokaa laittamaan sinunkin luokse. Minä voisin tulla vaikka pölyjä pyyhkimään🙂 Ruoanlaitto on tosi raskasta puuhaa. Ainakin voimattomana. En tajua miten mies jaksaa aina tehdä ruokaa. Jos hän ei tekisi ruokaa niin söisimme varmaan aina jotain pakastepizzoja. Kaipa hänen on pakko tehdä. Siksi ajattelinkin, että alan häntä jeesaamaan siinä ruoan laittamisessa, ettei hän ala liikaa kyllästymään koko hommaan. Sinäkin olet ahkera, kun laitat itse ruokaa.

Olen minä välillä ollut viljattomalla, mutta en kovin kauaa, kun olen sitten sörtunut pullaa ja patonkia syömään. Pitäisi kokeilla pitemmän aikaa maidotonta ja viljatonta. Ja allergiakokeet pitäisi tehdä. Tämä siitepölyaika selvästi herkistää sellaisille ruoille, jotka ovat sukua siitepölyille. Ihottuma naamassa on kyllä vihon viimeistä, eikä siihen voi koko ajan olla korttaria laittamassa, kun menee iho pilalle. Täytyy vaan yrittää pärjätä sen kanssa.

-----🙂🌻-------

Istuin olkkarin lepotuolissa ja luin Kodin Kuvalehtiä, vanhoja numeroita. Otin katkarapuja sulamaan. Meinaan syödä niitä avokadon kanssa iltapalaksi. Tekisi mieli syödä myös sellaisia kreikkalaisia jättipapuja, mutta ne on mausteliemessä ja se on niin ätyä,että pelkään saavani siitä jonkun allergisen reaktion. Aika perfeestä jos täytyy nyt alkaa syömisiä kyttäämään, että mikä tekee iho-oireita. Muutenkin jo tuo syöminen vähän mutkikas juttu.

On se sittenkin ehkä kiva tunne, kun on käynyt suihkussa. Pitäisi kait alkaa käymään enemmänkin😀

Samanlaisia fiiliksiä minullakin Kuunvalo. Tuo sinun "ihmisessä on paljon tekemistä" tai en nyt tarkalleen muista sanoitko juuri noin, mutta ainakin tunsin todella samankaltaisuutta kanssasi. Ja tuo sinun toivepäiväsi kuulostaa ihanalta. Sitä itsekin niin kovasti ihmettelen, että kun ei nuo toiveet ja haaveet todellakaan ole kovin kummoisia vaan ihan toteutettavissa niin silti ne tuntuvat kuin ihan jambomambo-saavuttamattomilta. Ja minulla nyt vielä enemmän, sinä olet kuitenkin jo aika hyvällä tolalla tai matkalla parempaan. Ehkä se sieltä vielä onnen päivä(t) koittavat.

Miehesi on kyllä keittiössä kuin omani. Hän on aina tehnyt kaiken. Kotitöistä siivoaminen on ollut aina enemmän mun hommaani ja olen ollut aika tarkkakin siitä. No, nyt meillä ei juurikaan siivota ja ahdistelen vain yritän sulkea silmäni pölyltä ja rojulta, jota kertyy kolmilapsisessa perheessä. Oliko sinulla muuten lapsia. Vaikka lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja heidän takiaan, ja miehen, en vain voi tehdä itselleni mitään lopullista. Mutta se syyllisyys siitä, että heillä on tällainen masentunut, saamaton, toimintakyvytön äiti, on musertava.

Huomaan muuten aina, että tulen tänne sun ketjuusi aina valitteleen omiani vaikka alun perin piti kommentoida sinun elämääsi.🙄 Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Ja olethan sinä jo paljon saanut tehtyä, kun kerrot, että olet jo mennyt kaappeja läpi sillä silmällä. Mä tässä vähän yritin kanssa, mutta sitä ryönää ja tavaraa on niin paljon. Enkä osaa päättää mitä niille tekisi, mitä veisi minnekin. Siis ihan hyvääkin tavaraa, mutta mitä ei vaan tarvi. Ei vaan jaksa ja saa tehdyksi ja mentyä kirpputorille myymään. Varsinkin sitä lasten tavaraa ja varustetta on ja uusiakin pitäisi hankkia, kun kasvavat. Ei ole totta, taas tää meni mun omiin asioihin!

Mä en muuten ollenkaan usko, että olet niin ruma tai vastenmielisen näköinen kuin kirjoitat. Musta tuntuu, että näet itsesi sellaisena, mutta se ei ole todellista. Tosin, näinhän se menee; ei omille ajatuksille ja tuntemuksille mitään voi. Ei siinä muiden sanomiset auta.

Autiontalon Kuunvalo

Hyvää Vappua🙂🌻

Moi AK,

luulen, että on aika yleisestä, että haaveilemme jostakin minkä luulemme tekevän meidät onnelliseksi. Siitä unelmapäivästä ja unelmaelämästä. Kuitenkin meillä itsellämme on usein avaimet siihen, mitä teemme tai emme tee. Minäkin haaveilin olevani laihempi ja että jos näin olisi, miehenikin rakastaisi minua enemmän ja näkisi kuinka upea olen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hoikempana voin toki fyysisesti paremmin, mutta henkisesti olin aivan romahduksen partaalla seuratessani kuinka edelleen muut asiat (ja muut naiset) asetettiin minun edelleni. Ja elämäni romahtikin sitten helmikuussa kun tämä parisuhde ajoi karille.

Mikä estää meitä tekemästä niitä asioita, joista tulemme onnelliseksi? Raha? Aika?
Jaksaminen?

Kerroit, että retkenne jäätelökojulle meni pieleen koska siellä oli paljon porukkaa ja nuoria vähissä vaatteissa. Olen tuntenut tuon saman ulkopuolisuuden tunteen monesti tietyissä tilanteissa. Olen esim. saattanut lähteä innolla vaikka tanssimaan ja sitten paikanpäällä huomattuani, että kaikki ovat nuoria, kauniita, hoikkia ja minä vanha ja lihava, haluan paeta paikalta ja iltani on pilalla. Tulee tunne ettei kukaan kaipaa minua siellä ja että on aivan sama olenko täällä vai kotona, kukaan ei edes huomaa. Olen järkeillyt sen liittyvän tähän omaan epävakauteen jollakin tapaa. Kun mieli on tasapainossa, viihdyn missä tahansa itsevarmana. Jos on huono jakso, en kelpaa omasta mielestäni mihinkään.

Minäkin kadehdin niitä, jotka kertovat juosseensa vaikka 10 kilometrin lenkin tuosta noin vaan. Itse varmaan kuolisin sadan metrin jälkeen. 😋😀

Minun mieli on hieman kevyempi ja jollakin tapaa juhlallinen.

Vaikka en vappua sen kummemmin juhlaksi noteeraa, mutta onhan se kesän alkamisen ajankohta ja huomaa, kuinka pitkällä kevät jo on, pian ohitse. Koivuissa lehdet jo hyvää vauhtia. Kesä on tulossa!

On se kauheaa, kun tuo mieli tekee tepposia. Aamulla olin jotenkin ihan pihalla tästä maailmasta ja sain kertakaikkisen paniikin, kun katsoin peiliin. Tiedostan, että minulla on nyt menossa joku pahimman luokan identiteettikriisi. Luulen, että nyt kun mieli ei ole enää sillä tavalla sairas, kuin esim. viime vuonna tähän aikaan, olen enemmän kiinni elämässä ja alan taas pitkästä aikaa pitää tärkeinä sellaisia asioita, että miltä näytän jne. Viime vuonna en juuri sellaisesta välittänyt. Kukapa välittää onko hiukset hyvin jos on juuri tekemässä itsemurhan. Nyt siis olen toipunut sen verran, että alan taas palata elämän normaaleihin asioihin ja haluaisin tietysti olla se entinen, elinvoimainen oma itseni samantien ja tuntuu vaikealle se, kuinka hitaasti asiat kehittyvät eteenpäin ja se, että matkan varrella on ehkä tullut muutoksia, joita ei voi muuttaa vaan niiden kanssa on opittava elämään. Ja se, ettei vielä edes tiedä, mihin tämä tie lopulta johtaa, kaikkihan me olemme matkalla, tietämättöminä matkan päämäärää.

Aamulla siis tuntui, etten voi lähteä mihinkään. Että pää on sekaisin ja ulkonäkö liian kamala. Miehelle sitten valitin hiuksiani ja kaikkea. Mies lohdutti, etten ole ruman näköinen (varmaan uskaltaisikin sanoa, vaikka olisinkin, hah haa) siinä vähän aikaa jumitettuani sitten päätin, että lähdettävä se on, vaikka olisin kuinka kauhea. Keräsin sisua ja ajattelin, että olen sen näköinen, kuin olen ja sillä sipuli! Uusi Marimekon pirteä "kesäkassi" värikkyydellään antoi minulle edes hiukan itsevarmuutta. Se kassi oli minun suojakilpi. Mustan kevyen puseron ja helmikorvisten kanssa se antoi..no, ainakin asiallisen lookin. Hiukset oli pakko laittaa kiinni. Se laiskan naisen meikki ja laittautumisrituaali. Ja taas uudestaan, sadannen kerran katsoin kaupungilla, että siellä kadulla on niin monen näköistä dallaajaa, etten minä erotu sieltä seasta mitenkään vaikka kulkisin jätesäkki päällä. Aivan turhaa aina skitsoilla ja luulla olevansa maailman hirvein. Ainakaan vaatteiden osalta.

Halusin käydä kirjastossa. Mielessä oli se kaksisuuntaisesta kertova kirja ja sen löysinkin sieltä. Ja kolme muuta kirjaa väliltä psykologia-kaunokirjallisuus-sisustus. Ajattelin pitkästä aikaa syventyä kirjoihin ja elvyttää lukuharrastusta. Sitten mies haki eräästä virastosta yhden asiakirjan. Kirjastossa minulle tuli jotenkin sellainen juhlallinen tunnelma. En osaa sanoa mikä sen aiheutti. Ehkä se oli joku muisto lapsuudesta, kun oltiin tässä vaiheessa kevättä, eikä koulua ollut enää paljon ennen kesälomia ja fiilistelin silloinkin jossain kirjastossa tietysti. Kirjat. Keväinen ilma. Marimekon kassi. Kaikki yhteensä. Sitten menimme ruokauppaan. Sinne on melkein aina kiva mennä. Tutuksi tullut "lähikauppa", jossa tutut myyjät ja henkilökunta. Tulee aina rupateltua ohimennen. Tänään siellä oli jotenkin erityisen kivaa. Olin kait itse vapautuneella ja sosiaalisella tuulella niin sain enemmän irti siitä. Tosin, olen usein miettinyt, että en usko sen kaupan väen edes tajuavan, että minulla on ongelmia. Sen verran hyvä olen "näyttelemään" kuin kaikki olisi ihan hyvin. Ja koska olen työskennellyt yli kymmenen vuotta asiakaspalvelutöissä aikaisemmin niin osaan ottaa sellaisen "virkaminän" päälle ainakin enimmäkseen. Tosin joskus suojaukseni murtuu jos olen aivan epätasapainoisella tuulella ja saan jonkun kohtauksen, mutta sen kohtauksenkin osaan saada niin, ettei vieraat niin huomaa, että olen "sekaisin". Romahtaa ja saada raivokohtaus "sivistyneesti"..mitähän minä oikein pöpötän? Ehkäpä ne kaikki ovatkin jo ajat sitten tajunneet, että olen pähkähullu ja minä itse vain en tajua, että he tajuavat, heh.

Ruokia oli tosi vaikea ostaa. Ajatukset lentelivät ihan muualla, enkä oikein keksinyt mitään kunnollista syötävää, jota tekisi mieli. Tai..lehtipihviä ja sushia olisi kyllä tehnyt mieli, mutta rahavarat eivät nyt antaneet periksi sellaisia ostaa (harvoinpa noita saa ostettua, joskus kuitenkin) niinpä sitten juhlatunnelmissa löin läskiksi ja ostin uunituoreen, ihanan, vehnäpatongin (yllättäin), mustaa kokenlaskijaa, herkkusienimakkaraleikkelettä, Pepsi Maxia (olipa yllätys), Marianne-kääretorttua (syön vasta vappuna) ja sellaisia Fazerin uusia Fazerina-suklaakeksejä, jotka on muuten aivan älyttömän hyviä. Jos diggaatte Fazerina suklaasta niin ostakaapa ihmeessä noita uusia keksejä, niihin jää koukkuun ihan sadalla. Huomiseksi kanafileitä grilliin ja en muista loppuja. Enimmäkseen kuitenkin herkkuja, mutta ne on vappendahlin kunniaksi.

Kotona vedin heti kahdeksan palaa patonkia ja paksusti Oivariinia päällä. Pepsi Maxia. Koskenlaskijajuustoa. Leikkelettä. Fazerinakeksejä. Naaaammmmmm!

Aurinko meni vähän pilveen. Olen odottanut sitä luvattua pilvistä ja sadetta, joka huuhtoisi noita pölyjä pois. Auton katto on keltainen siitepölystä. Kuuntelen klassista radiosta ja seuraavaksi varmaan otan noita kirjoja ja syvennyn niihin tai ainakin toivon niin. Mitkään kotityöt ei nyt kiinnosta minua ollenkaan, joten en tee niitä.

Haluan vain kuunnella musaa, lorvailla, lukea ja mietiskellä, kuin suuri filosooffi, hah! Niin ja tietenkin syödä herkkuja.

Terveisin, Suuri Filosoofffffi.

Täälläpä oli tosi filosofisia pohdintoja ja hyviä.

Amassados: hyviä kysymyksiä. Itse olen sitä mieltä, että jaksaminen tai pelko estää meitä elämästä siten kuin haluaisimme tai sitten tosiaan masennus. Joo, rahakin, mutta mielestäni moni asia on kiinni korvien välistä ainakin itsellä. Kun vain saisi sen vivun väännettyä, jolla näkisi että lasissa on vielä jotain, ei niin että kohta se on tyhjä.

Kuunvalo: kirjoituksesi henkii kevättä ja orastavaa kasvua ja tervehtymistä. Olen iloinen puolestasi.

Fazerina keksit ☺️❤️
Ostin eilen hetken mielijohteesta ja vedin illalla puoli pakettia.😍 Pitäisi lailla kieltää tuollaiset koukuttavat keksit. Varmaan sama jos lapioisi sokeria suoraan suuhunsa. 😀