Minulla on nyt hieman sekavaa aikaa. Ensinnäkin, eilen illalla luin muutaman tutkimuksen puhelimien ja läppäreiden säteilyhaitoista ja huomasin, ettei ehkä ole hyväksi kaikki päivät istua koneen vieressä tai läppäri sylissä. Minullakin kone ollut makuuhuoneessa, jossa myös paljon muitakin sähkölaitteita.

Voi kuulostaa sairaalle, mutta kone on nyt lentänyt ulos makkarista. Ensin vein sen toimistohuoneeseen. Siellä se on kuitenkin liian kaukana ja toin sen nyt olohuoneeseen. Kännykkä on väliajat, kun en sitä käytä, kaapissa. Ylimääräiset sähköjohdot olen repinyt irti pistokkeista, että esim. televisio ei ole valmisuvirrassa jatkuvasti. Olen olliut aika ahdistunut tästä sähköasiasta nyt ja mietin sitä koko ajan. En jaksa tarkemmin alkaa asiaa selostamaan, kun yritän tämänkin kirjoittaa nopeasti. Yritän nyt olla vähemmällä koneen käytöllä niin, etten koko ajan ole koneen edessä.

Tällaiset järjestelyt ovat hieman rasittavia, mutta yritän sopeutua. Toivottavasti ei ole pää sekoamassa..ulkonäköahdistus/hiusahdistus on ollut aivan kauheaa nyt. Lisäksi saimme tiedon mahdollisesta uudesta asunnosta ja sitä pitää mennä huomenna katsomaan. Ajatus muutosta on hieman liikaa, en tajua miten jaksan sen ja sitten sopeutuminen uuteen paikkaan jne. Lisäksi se asunto on paljon pienempi, kuin nykyinen ja mietin paniikissa mihin kaikki tavarat mahtuvat.

Olen vähän epävakaassa tilassa ajatuksiltani, joten taidan mennä pois tästä koneelta. Jos kirjoitan nyt vähemmän niin se on tämän säteilytilanteen ja asuntotilanteen vuoksi. Pakko saada nyt vähän mieltä järjestykseen.

🙂🌻

Äsken heitti pahasti miinukselle. Tuli henkisesti ja fyysisesti tosi huono olo ja yhtäkkiä tuli tosi voimakkaana mieleen itsemurha-ajatus. Pystyn sitä kyllä jotenkin hallitsemaan, mutta silti se tuntuu kurjalle, että yhä vielä voi tuollainen tulla mieleen.

Tosi nopeasti voi ajatukset ja olo romahtaa. Muutenkin tänään ollut itkuinen olo ja sellainen, ettei oikein mikään onnistu ja tämä elämä on liian vaikeaa, jotta tätä osaisi elää. Kaikki koetut vaikeuden puskevat mieleen, mutta myös ne onnelliset, menneet ajat, kun elämä oli vielä normaalia ja oli voimakkaita unelmia ja tavoitteita.

Tuntuu, että tämä nykyinen elämä on vain tyhjä kuori, jonka sisällä tuuli ulvoo. Sitten tuli taas sellainen tunne, etten tunnista itseäni, miestäni ja tätä elämääni, että onko tämä minun vai jonkun muun elämää ja miten olen tähän päätynyt jne. Inhottavan sekava olo. Olen yrittänyt vain maata ja olla aloillaan.

Näistä kaikista tuntemuksista seuraa kauhea väsymyskohtaus tai voimattomuus. Tuntee olevansa sata vuotta vanha ja painavansa sata tonnia.

Ei taida olla ihan meikäläisen päivä tänään. Mies on hirveän kiltti ja minua niin säälittää, että hän joutuu elämään tällaisen sairasmielisen ihmisen kanssa. Hänellä voisi olla paljon parempi elämä jonkun normaalin kanssa.

Alkaa vain itkettämään.

Ikävää, että sinullakin noin kovasti kaikki ahdistaa ja tuntuu epätoivoiselta. En voi muuta sanoa, kun että sama täällä ja se ei taida lohduttaa.

Itselläkin ollut ihan hirveä päivä eli tunteen kyllä tiedän. Itsemurha-ajatuksia myös. Ei näe vaihtoehtoja. Ei taida niitä olla, pilaantunut yksilö olen. Mutta minulle sinä kyllä olet ollut tärkeä täällä tukena.

Vielä tuosta sähköasiasta. Ymmärrän, että jos ja kun jokin asia alkaa ahdístamaan niin siitähän ei seitten pääse irti millään. Minulla niitä on myös monia ja esim. tuon muuttoon liittyvän ahdistuksen jaan täysin kanssasi. Minun pitäisi tyhjentää yksi työhuone, mutta se ahdistaa niin, kun en tiedä mihin ne tavarat änkeen. Täällä kotonakin kun kaikki paikat pursuaa tavaraa.. Ja kun ei osaa tehdä päätöksiä sen suhteen, mitä tarvii mitä ei ja mihin miiäkin tavara viedään tai hävitetään. (Toivottavasti en nyt ahdistanut sinua vain enemmän😮)

Sähkö: joo, voihan sillä olla pitkällä aikavälillä ihmisille seuraamuksia. Sitä ei varmaan kukaan osaa täysin ennustaa. Ja olen minäkin lukenut ja katsonut jonkun dokkarin jossain, olikohan Ranskassa vuoristoosa, asuvista kahdesta naisesta, jotka eivät voi asua muualla, koska heillä on sähköyliherkkyys. Mutta, jos sinulla ei ole mitään selkeää oiretta esim. tietokoneella istumisen jälkeen, pystyisitkö vain unohtamaan asian? Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Et kuitenkaan istune koneella 8h päivässä? Sorry, tässä yksi masentunut rikkinäinen pähkähullu yrittää neuvoa ja auttaa🙄

Taidan olla pimahtanut.

Ole itkenyt tänään vähän väliä, salaa, ettei mies näe.

Olen vain katsonut peiliin ja itkenyt, koska olen niin ruma, enkä jaksa enää elää rumana, mutta en saa apua, koska minulla ei ole rahaa mihinkään kauneusleikkauksiin ja mitä hyöytä toisaalta olisi olla kaunis ja mielipuoli? Haluaisin olla kaunis ja tasapainoinen, elämäniloinen. Sellainen, kuin joskus olin.

Tiedän, että kukaan ei voi minua tässä auttaa tai lohduttaa, eikä tarvikaan, en odota sellaista. Oli vain pakko kirjoittaa tämä. Uskon, että harva ihminen tuntee itseään niin rumaksi, kuin minä.

En edes voi katsoa miestä silmiin.

Tänään olen oikeasti miettinyt poistumista täältä. Tuntuu, etten jaksa elää tällaisena.

AK rakas. Anteeksi ensinnäkin että en ole nyt kirjoittanut näinkään pitkään aikaan. Viestisi minulle oli aivan todella tärkeä ja kosketti minua syvästi. Olit niin hyvin ymmärtänyt kaiken ja uskon, että oletkin melkein varmaan ainoa olento tässä maailmassa joka minun mielenmaisemaani voi edes ymmärtää. Se on hirmuisen tärkeää minulle. Tässä on vain siis ollut jotenkin ihan hirmu hankalaa ja oikeastaan kaikki voimat on menneet itsensä koossa pitämiseen ja siitä selviämiseen. Sellainen olo ollut jotenkin pinnassa, etten tunnista itseäni ja olen aktiivisesti pelännyt, että jotenkin sekoan! Se on kamala tunne, koska se vie vaan pahemmin mennessään jos sen imuun joutuu ja sitten täytyy skarpata jo ihan kunnolla. Sellainen ihan totaalisen ulkopuolinen olo tästä maailmasta, omasta elämästä, ei mitään kosketuspintaa menneisiin oman elämän juttuihin, todella kummallinen ja inhottava olo! Pitäisi jotenkin onnistua "maadoittamaan" itsensä.

Olen lukenut kaikki kuulumisesi, en yhtään ihmettele, että se exäsi kuoleman vuosipäivä iski, iskisi varmaan minullakin ja kovaa. Minulle ihan esim ensimmäisen vakavan parisuhteeni poikaystävän syntymäpäivä edelleen tuo mieleen kaikkea kun se päivä on.. ja näitähän päiviä nyt on vuosi täynnä jos ne vaan sattuu sopivasti muistamaan! Oli myös harmi, että sinulla ilmeisesti juuri tänään huono päivä ja im mielessä😑❓ Olisikin normaali ja pääsisi ikuisiksi ajoiksi eroon kaikista negatiivisista ajatuksistaan ja oloistaan.. Se taitaa olla liikaa pyydetty😞 Minunkin elämä tuntuu ihan liian hankalalta elää. Kaikki suistuu niin helposti raiteiltaan. Minulle kävi tänään ihan samallalailla, olin jo saamassa itseäni taas paremmalle tuulelle ja olinkin jonkin aikaa, mutta sitten yksi sinänsä pieni asia tapahtui, joka romutti koko korttitalon ja nyt olen edelleen sillä tiellä ja kanssa ihan väsynyt ja lopussa taas kaikkeen tähän paskaan mitä elämäkseni kutsun ja joka helvetin kulman takana odottaviin epäonnistumisiin ja pikkujuttuihin mitkä pilaavat aina fiiliksen.. Harmi että nyt näin negatiivista tekstiä suollan, olen pahoillani siitäkin, olisin halunnut kirjoittaa sinulle jotain, mikä piristäisi! No, olen synkällä päällä nyt. Taas🤕
Terapeuttini tänään puhui aika paljon siitä, miten virtuaalisuhteet ei ole aitoja ystävyyssuhteita (puhuin siellä siitä, miten koen, että kaikki ovat hylänneet minut. Eikä se ole pelkkää kuvittelua. Ei kukaan ollut tukenani silloin kun vajosin, ja vajosin kokoajan vain syvemmälle, siitä en ole edelleenkään päässyt eroon, siitä jonkin sortin katkeruudesta / epäluottamuksen tunteesta, mikä siitä tulee, kun kaikki kaikkoavat ympäriltä. Ei ehkä mikään ihme, että ennemmin viihdyn nykyisin yksin, enkä mielelläni kerro oloistani muuta kuin täällä ja terapiassa. Niin mutta, tuli siitä vähän paha mieli, kun tosiaan puhuttiin nettiystävyyksistä, koska minä kyllä koen, että tämä tänne kirjoittelu ja kuulumisten lukeminen ainakin minulle antaa paljon ja on oikeastaan paljon tärkeämpi kuin monien "oikeiden" ystävieni kanssa viettämäni aika. Joten en aio ottaa liian vakavasti terapeutin sanomisia.. jos kerran tämä ystävyyssuhde minulle toimii paremmin!!
Mitähän oikein höpötän, toivottavasti tämä ei ole ihan siansaksaa, olen tosi väsynyt nimittäin enkä koskaan oikolue näitä.. Anteeksi tosiaan että olen ollut näin huono ystävä. Toivottavasti siellä menisi kohta jo helpommin. ☺️❤️☺️ Ainiin, ja olen kyllä lukenut Lorna Byrnen kirjan (kirjoja, olisikohan niitä ollut kaksi?) ja teki minuun suuren vaikutuksen, muistan kun itkin kun sitä luin. Olen myös kutsunut enkelit käymään luonani joskus. Se oli koskettava rituaali. Siitäkin kyllä on vuosia. Pitäisi varmaan tutkia, miten se tehtiin ja tehdä taas uudestaan.

M-Rakas☺️❤️☺️ Ihanaa, kun olit kirjoittanut. Olen minä ajatellut sinua joka päivä, mutta ymmärtänyt, että et "tahallaan" ole kirjoittamatta vaan sinulla on joko niin kiire/haluat pitää etäisyyttä tähän Tukariin tai sitten olet negavirran imussa. Jännää, että sitä jotenkin "tietää" mitä toisella on meneillään. Välillä sitten ajattelee "tietävänsä" väärin ja mieli alkaa jauhaa, että: "nyt se M:kin on sinun marinoihin kyllästynyt ja jättänyt sinut, olet surkea jne.) Ihan hullua, mutta minun mieli on sellainen, että se väkisten aina alkaa väittämään, että joku ihminen on minuun kyllästynyt ja meinaa "hylätä" minut. Näin on ollut aina (no, lapsuudessa koin hylkäämisiä tuon tuostakin, joten ehkä siksi..) ja epävakauteenhan se liittyy, että on koko ajan tuntosarvet sojossa ja ylireagoi kaikkeen, tarvii jatkuvaa vakuuttelua toiselta ja varmistusta, ettei toinen aio jättää jne. No, minulla iän myötä tuo puoli hieman lieventynyt, mutta vieläkin jos olen epätsapainoisemmassa tilassa se tulee salamana esille. Olen myös tosi epäilevä ja joskus vainoharhainen kaikkea, jopa puolisoa kohtaan. Tulkitsen sanoja, lauseita, ilmeitä tarkoittamaan sitä, että hän ei enää rakasta ja haluaa erota minusta. Puolisolle varmaan tosi ihanaa olla sellaisen ihmisen kanssa. No, onneksi se ei ole ihan jokapäiväistä, ei kait muuten kukaan jaksaisi. M sinun kirjoituksessa oli taas kaikki niin ymmärrettävää ja "tuttua". Tuntuu ihan kodikkaalle lukea sinua. Tulee nostalginen tunne, kuin olisi palannut kotiinsa. Heh, mitäkähän minä oikein runoilen tässä? Palaan myöhemmin uudestaan sinun kirjoitukseen ja vastaan siihen. Nyt täytyy yrittää saada tämä päivä rullaamaan. *Halit Rakas*

Kivet: Kiitos, että olet kirjoittanut🙂 Sinun ajatuksissa ja olemisessa on niin paljon samaa, kuin minulla on ollut/on yhä, että olet minulle vertaishenkilö. Lisäksi kirjoitat mielenkiintoisesti ja hyvin. Hienoa, että olet jatkanut kirjoittamista tänne. Saattaa olla, että kirjoittaminen on sinulle luonteva tapa purkaa itseäsi, niin kuin minullekin. Palaan myöhemmin myös sinun kirjoituksiin uudestaan.

🙂🌻🙂🌻

Yö meni nukkuessa. Heräsin tavoilleni uskollisena viiden jälkeen lirille. Oli vähän semmoinen tunne, että taas uusi päivä..plääh. Mutta ei nyt ehkä yhtä romahdusmainen olo, kuin eilen. Peiliin aion katsoa tänään vain pikaisesti ja sen minkä on pakko. Yritän kiinnittää vähemmän ajatusenergiaa ulkonäkööni, koska se ei murehtimalla parane kuitenkaan. Yritän kiinnittää huomiotani muihin, arkisiin asioihin. Hassua, minusta ei yhtään tunnu siltä, että olisi lauantai. Meillä on tänään sen yhden asunnon katsominen. Kävimme jo eilen ajelemassa ja vilkulemassa sitä ulkoapäin. 2011 valmistunut kerrostalo. Siisti, moderni ja hyvä sijainti. Mutta..ei minua innosta sellainen betoniviidakko. Mutta pakkohan sinne on muuttaa jos sen asunnon saamme. Onhan se kuitenkin uusi asunto verrattuna niihin 50, 60 ja 70-luvun ryöhkiin, jotka ovat kurjia lähiöitä.

Asunnon katsominen on iltapäivällä vasta. Onneksi ei nyt ole niin masentunut olo, kuin eilen niin täytyy suunnitella vaikka siivoamista ja sen sellaista. En oikein tiedä mikä se eilinen romahdus oli. Niitä tulee kyllä aina välillä, mutta niiden syntymekanismi on yhä arvoituksellinen. Aina ne yhtä inhottavalle tuntuu kuitenkin.

Se, että olitte kirjoittaneet tänne toi minulle taas kerran paremman mielen🙂

Vaikka mieli ei olekaan niin masentunut, kuin eilen niin jotenkin kummasti en saa mitään aikaan. Istun vain tässä läppärin kanssa (ja saan siitä säteilyä) enkä jaksa välittää nyt siitäkään. Jotenkin tietoisuuteni on taas niin kääntynyt itseeni, etten osaa muodostaa edes mielipidettä ulkona paistavasta auringosta, että onko se mukavaa vai ei vai ihan yhdentekevää. Jotenkin sellainen tunteeton, tyhjä, aivokuollut olo. On vain, mutta ei ELÄ-olo taas kerran. On vain, minuutista ja tunnista toiseen. Ihme, että muistaa hengittää. Tiedän, että pitäisi kammeta itsensä tekemään jotain, mutta kun ei oikeasti huvittaisi. Sitten jään istumaan ja mielessä pyörivät kaikki tyhmät, turhanpäiväiset asiat, kuten oma ulkonäkö jne. Yritän enää olla puhumatta tuosta ulkonäöstä, koska ei varmaan kukaan enää jaksa kuulla siitä mitään, enkä ihmettele. Itseänikin v*tuttaa, että se määrää nyt koko elämää, mutta en oikein voi sille mitään. Tämä on taas joku tällainen kausi. Ehkä se on vain kevät ja tuleva kesä, kirkas valo, joka paljastaa kaikki naaman juonteet ja puutteet.

Kamalan energiaton olo. Eilinen romahdus taisi viedä voimat kokonaan.

Kyllä minulla nyt on pinna kummallisen kireänä.

Kadun hirveästi, että miehelle äsken sanoin pahasti ja siitä huomaan, että ilmeisesti olen sitten ihan masentunut tällä hetkellä. Netistä luin pitkästä aikaa masennuksen oireista ja huomaan itselläni ne kaikki. Ja tämä saamattomuus, välinpitämättömyys ja kiukkuisuus.

Äsken mies tuli jotain minulle selittämään. En jaksanut puhua. Mies jatkoi vain ja sitten sanoin jotain ihan hirveää eli käskin hänen painua v*ttuun! Mies lähti samantien. Hetken kuluttua tuli takaisin, kuin en olisi sanonut mitään sen kummempaa.

Itse purskahdin itkuun samantien, kun mies oli mennyt ja itku kurkussa olen vieläkin. Mietin onko tähän osuutta bentsojen lopetuksella (yleensä silloin tällä tavalla hermo romuna)..vai mistä nyt kiikastaa?

I dont know..

Kyllä taas tuli todistettua se, että mies on uskomattoman kärsivällinen ja ihan huipputyyppi. Vaikka sanoin niin rumasti hänelle, mitä ei pitäisi ikinä sanoa toiselle ja vielä ilman syytä.

Kun mies tuli ulkoa hän halasi minua pitkään. Vaikka oikeasti hänellä olisi ollut oikeus olla suuttunut ja osoittaa sen. Minä tietysti aloin itkeä vollottamaan, kun hän halasi ja pyysin anteeksi, että sanoin niin. Hän kuittasi sanomiseni kädenheilautuksella.

Mies ei ehdi nyt mököttämään, koska hän hoiti paperiasiamme kuntoon sitä asuntonäyttöä varten, kävi suihkussa ja ajoi partansa.

Minä tunnen itseni aika törkyiseksi ja likaiseksi, mutta en hirveästi nyt jaksa/viitsi tehdä asialle mitään. Alakerran ja hampaiden pesulla, kainaloiden pesulla/dödöllä nyt mennään. Kauhutukka johonkin kuosiin, huulipuna ja kulmakarvoihin vähän väriä ja vaatteiden vaihto ja korvakorujen laittaminen. Siinäpä se, minun laiskan naisen laittautuminen.

Vähän ehkä helpotti se itkeä vollottaminen. Ensin meinasin, että otan vähän bentsoa avuksi, mutta en taida ottaa. Siitä nyt on niin minimaalinen vaikutus vain. Yritän nyt pysyä ihan "selvin"päin.

Löysin netistä mielenkiintoisen kirjavinkin.

Ann Heberlein: En tahdo kuolla en vain jaksa elää.

Kertoo kaksisuuntaisesta. Nimi on varmaan kuin jokaisen meidän elämästä joskus.

Kuunvalo; rumuudessa ja siinä, että mikään vaatekerta ei mahdu päälleni, et voi vetää minulle vertoja! On minulla kaapissa vaatteita, mutta pieniä. Enkä vain kykene menemään kauppaan, en löytäisi sieltä mitään ja sitten iskisi paniikki. On minulla ehkä kahdet housut, jotka saan jalkaani, mutta ne eivät siis mitenkään istu! Yläosat sitten ovat makkarankuoria.

Äsken mies lähti lasten kanssa pelaamaan pesistä. Olisin voinut lähteä mukaan, mutta minulla ei ole urheiluvaatteita, jotka mahtuisivat päälleni. Ehkä olisi vain pitänyt lähteä sinne seisoskelemaan.

Tuo uusi kerrostaloasuntohan kuulostaa kivalta! Tai siis näin ulkopuolisesta. Tiedän kyllä, että muutto olisi minulle sama kuin sanoisi, että paranna spitaalinen tai masentunut🤕

Ja minulle tämä kanava on todella tärkeä, soisin, että tänne kirjoittaisi useampikin. Olen itse asiassa ihmetellyt, että ihmeen vähän ihmiset nykyään kirjoittavat. Vaikka toisaalta käsittääkseni masentuneita on yhä enemmän. Joskus aikaisemmin kirjoitin tukiasemalle, mutta sivustoahan on kaiketi "korjattu" jo vuosia. Ja nyt kun olen kuumeisesti etsinyt netistä vertaistukipalstoja niin muutamassa löytämässäni on kyllä tosi hiljaista. Tämä on paras.

Masentuneelle vertaistuki on minusta ihan ensiarvoisen tärkeää. EI tarvi kaunistella yms. Tosin en kyllä jaksa kaunistella muillekaan, niinpä en sitten soittele kenellekään ja lähinnä ahdistun, jos joku "normi" soittaa ja kyselee vointiani.

Olen (tällä kertaa) onnellisesti pyörällä päästäni.

Kävimme katsomassa sitä asuntoa ja se oli aivan huippu! Tosiaan 2011 valmistunut ja vain asunnon omistajat asuneet siinä ja "säästeliäästi" käyttäneet sitä kakkosasuntona. Kaikki vaaleaa, siistiä, uutta. Laadukkaat materiaalit ja hieno huoneratkaisu. Neliöitään paljon isomman oloinen. Koneellinen ilmanvaihto, sauna, kaikki..ja parveke, joka siis on tosi suuri, lasitettu "lisähuone", jossa kesällä mahtuu olemaan iso pöytä ja tuolit, aurinkotuoli, grilli (siellä saa grillata sähkögrillillä, ei tietysti millään käryävällä kaasugrillillä) ja kaiken lisäksi omistaja jättää meille sinne aivan uuden kesäkaluston ja ties mitä ihania (ja kalliita) parvekekalusteita, sekä olohuoneeseen kristallisen kattoplafondin ja ties mitä kaikkea muuta.. Ja me siis saimme sen asunnon🙂 Teimme jo samantien vuokrasopimuksen.

Olen aika mykistynyt koko jutusta. Viimein löytyi vuokranantaja, joka ei tuijottanut pelkkiin luottotietomerkintöihin ja arvosti sitä, että rehellisesti kerroimme tilanteemme jne. Ja se nainen oli aivan ihana ihminen, juttelimme vaikka mitä. Siihen asuntoon olisi ollut tulijoita varmaan miljoona, mutta nainen halusi antaa sen meille. Lahjoitti vielä minulle erään aika arvokkaan merkkilaukun jne.

Emme siis joudukaan minnekään "slummiin" asumaan, kuten koko ajan olen pelännyt. Muuttaminen on tietysti iso operaatio, mutta nyt voi sitäkin suunnitella toiveikkaalla mielellä, kun tietää, että pääsee muuttamaan noin hyvään asuntoon. Oikeasti en kyllä vieläkään tiedä, miten jaksan koko muuton, siis teknisesti kaikki tavaran rahtaamiset jne. (muuttofirma on tietenkin saatava, koska minä en jaksa portaita kantaa mitään ja miehen selkä ei kestä) mutta henkisesti on kuin iso kivi pudonnut sydämeltä, kun tiedän, että olemme nyt turvassa ja pitkä-aikainen ja vaikea asunnonetsiminen on ohitse.

Tuntuu aivan ihmeelle koko asia. Aivan, kuin taivaasta ohjattu, että se nainen soitti meille ja noin ihana asunto ja vielä saimme sen. Pääkaupunkiseudulla on aika vaikea saada hyvää uudehkoa asuntoa jos on ei-töissäkäyvä, vähävarainen ja vielä luottotiedoton. Siinähän on jo kaikki "epätoivotun" vuokralaisen ominaisuudet nätisti paketissa. Tämä vuokranantaja ei kuitenkaan ole ennakkoluuloinen vaan ymmärsi, että luottiksetkin voivat mennä monesta syystä ja ymmärsi meidän sairaudet jne. muutenkin vaikutti hyvin mielenkiintoiselle ja huumorintajuiselle, luovalle ihmiselle. Tulin hänen kanssaan oikein hyvin juttuun ja luulen, että minulla on hänen kanssaan paljonkin puhuttavaa myös jatkossa.

Nyt en jaksa kirjoittaa enämpää. Olen onnellinen, mutta ihan rättiväsynyt kaikesta hyörinästä ja tunnekuohuista (minähän siellä sitten pillahdin itkuun, kun olin niin onnellinen ja huojentunut kun selvisi, että saamme sen asunnon jne.) Lisäksi sain uutta toivoa siitä, etten olekaan ehkä vanhan, kulahtaneen hirviön näköinen, koska vuokraemäntä sanoi, että kun tulimme sinne niin hän katsoi ensin ihmeissään, että minkä "tyttären" kanssa mieheni tulee paikalle. No, mieshän on minua vanhempi, mutta itse olen mielestäni niin rupsahtanut, ettei minua nyt kukaan voisi luulla NIIN nuoreksi, että olen miehen tytär, hah, hah! No, ehkä se oli jotain ovelaa imartelua, mutta en oikein usko, koska oli muuten rehellisen oloinen ihminen. Olin kyllä kevyesti meikannut ja kötöstänyt pienelle ponnarille surkeat hiukseni, että juuri ja juuri kehtasin sinne mennä näytille.

Soitin jo äidille ilouutiset. Nyt taidan yrittää syödä jotain vaikka tuntuu, että olen niin täpinöissäni ja samalla väsynyt. Mutta, olen saanut nyt elämääni uutta toivoa.

Siitä tuli vielä aika kumma tunne, kun vuokraemäntä oli hyvin kiinnostunut henkimaailman asioista ja tuli sellainen tunne, että näki "meidän lävitse" ja mikä hassuinta hän oli aivan saman näköinen, kuin minä. Aivan, kuin olisi ollut minun äiti tai sisko tai jotain. Tosi outoa ja kiehtovaa...

🙂👍🙂👍🙂👍

sulla on tosi ihana mies. Tollaisia aarteita ei ole joka oksalla. Pidä häänestä kiinni.

Pyörin täällä ja siellä ja tuolla. Yritän saada tätä pahaa oloa jotenkin pois, mut huonolla menestyksellä.

Saloka☺️❤️☺️ Kiitos, olet aivan oikessa. Eilen sen taas huomasin, että se ainakin elämässäni on onnellisesti, että on niin hyvä puoliso, joka jaksaa rakastaa ja sietää niin hyvinä, kuin varsinkin huonoina. Ja on muutenkin kiltti. Huolehtii asioista, tekee ruokaa, osaa tehdä kaikki kodin ja pihan huoltohommat (ja myös tekee niitä), harvoin juo, ei riitele, ei koskaan arvostele, moiti, sano rumasti. Ja pyrkii yleensä ottamaan huomioon minun toivomuksiani ja hankkimaan mitä haluan (jos vain rahatilanne) antaa periksi. Ja kaiken tämän hän tekee kovien kroonisten hermosärkyjen ja muiden vaivojen alaisena. Joo, ihmeellinen on..Ja on vielä älykäs ja raamikas mies. Tiedän, että tuollaisen miehen aika moni ottaisi ilomielin. Ja yhä uudestaan muistan, että hän on pysynyt rinnallani kaikki ne ajat, kun olin vakavasti sairas, kuskasi sairaalaan kaikki hoitokerrat ja oli mukana (puoli vuotta) ja silloinkin hoiti KAIKKI meidän asiat, kun minä en kyennyt mihinkään. Sairauden jälkeen kosi minua, menimme naimisiin, sitten kesti viime kesän ja minun voimalliset mielensekoilut, mikä pilasi koko kesän häneltäkin, otti hyvin sen, kun syksyllä 2vko osastolla, kävi joka päivä luonani, toi kaikkea mitä tarvin ja ne ihanat, tulipunaiset ruusut toi sinne pönttölään jne. Miehen ansiota, että olen yleensä tässä, hengissä ja näinkin järjissäni. Kyllä minä soisin kaikille naisille ihanan, huolehtivan puolison.

Kivet: Kirjoitat edelleen tosi hyvin ja asiaa. Luen mielelläni mitä kirjoitat. Löydän niistä ja ajatuksistasi niin paljon samaa verrattuna itseeni. Olen iloinen, että olet jatkanut kirjoittamista. Kirjoittelin sinulle jo eilen illalla, mutta jouduin lopettamaan kesken ja pyyhkimään keskeneräisen kirjoituksen, kun oli sitä hässäkkää. Päätin sitten kirjoittaa tänään. Kirjoittelen tuonne sinun ketjuun🙂

------🙂-----------

Yö meni ihan ok. Heräsin viiden jälkeen, enkä enää saanut unta. Nousin ylös ja mieskin heräsi. Ajattelin heti sitä uutta asuntoa ja olen ajatellut sitä melkein koko ajan. Vaikea oikein keskittyä mihinkään muuhun. Sen verran väänsin itsestäni, että söin aamiaista ja siivosin. Tulin välillä kirjoittamaan tänne ja jatkan sitten vielä siivouksia. Mies laittoi pyykkikoneen pyörimään. Olemme puhuneet uudesta asunnosta ja suunnitelleet sitä. Muutto, asumistuki jne. ilmoitukset on tehty, mitkä pystyy netissä tekemään.

Olen ihan pihalla päivistä. Koko ajan unohdan, että nyt on sunnuntai. Tuntuu ihan lauantaille tai jollekin arkipäivälle. Mutta ei sunnuntaille. Koivun siitepöly kait lentää aika kiitettävästi ja olemme aivastelleet molemmat vähän väliä. Allergiat on kyllä niin perfeestä. Kuukausi aikaa pistää huusholli pakettiin ja siirtää se toiseen paikkaan. Kyllähän sen ehtii. tekisi mieli pakata jo kaikki tavarat, mutta ehkä tänään on hieman liian aikaista. onneksi olen jo pitkin kevättä laittanut turhaa tavaraa pois ja mies on tyhjentänyt varastoa omista tavaroistaan (työkalut, muutama isompi kone jne. myynyt niitä pois) Uusi asuntohan on puolet pienempi, kuin nykyinen..mutta ihan hyvä niin. Ei kaksi ihmistä tarvi mitään sataa neliötä. Täälläkin pari huonetta ollut melko vähällä käytöllä ja siivoaminen on aina operaatio, kun on paljon lääniä. Nyt minua ei enää sureta sekään, että ei ole kuistia, kun siellä on se tosi iso, lasitettu "parvekehuone", joka on jotenkin todella miellyttävä ja luulen, että siellä oleskellaan aika paljon kesällä. Se on vielä sellainen, että pysyy mukavan viileänä kesällä, eikä ole kuuma helteillä, kuulostaa tosi hyvälle. Minulla ei sinne parvekkeelle olisi ollut paljon kalustetta (ja meidän nykyinen pienehkö ulkokalusto olisi täyttänyt vain yhden nurkan sitä partsia ja olisi näyttänyt ihan hassulle) mutta ei ole siitkään ongelmaa, kun v-antaja jättää ne omat kalusteensa sinne, jotka on vielä tosi hienot ja laadukkaat materiaalit. Sitten sinne parvekkeelle jää pieni koristeellinen takka, jossa on kiva pitää tulta kesäiltoina, myös koristekiviä ja isoja simpukankuoria sun muuta kaunista tavaraa jää sinne. Oikeastaan se on siis melkein kokonaan valmiiksi sisustettu sellaisella mitä minulla ei ikinä olisi varaa sinne ostaa. Olen tosi kiitollinen siitä.

Tältä osin kesä näyttää siis pelastuneen. Emme joutuneet minnekään narkkien ja alkoholistien paratiisiin (en heitä mitenkään väheksy, mutta en ihan halua heidän naapurissaan asua ja kuunnella yötä päivää jotain meukkaamista, kun en itsekään sellaista harrasta) Tuolla uudessa talossa on lähes kaikki omistusasuntoja ja omistajat asuvat niissä itse, ei siis ole sellaista tiuhaan vaihtuvaa muuttoliikennettä ja suurin osa asujista on keski-ikäisiä ja vanhempia. Muutama lapsiperhe. Rauhallinen talo. Ihana kun rappukäytävä, hissi, ovisummerit ja kaikki on ihan uusia, eikä siellä haise tunkkaiselle. Tulee aivan mieleen, kuin olisi jossain hotellissa. No, nyt yritän lopettaa tämän hehkuttamisen, mutta mietin vain, että tuo asunto tuli kyllä meille niin oikeaan saumaan, ettei ole tosikaan.

Jonkinlaisen mökkireissun haluaisin kyllä vielä meidän kesään tai jonkin muun kesämatkan tai retken. Äsken juuri ajattelin, että varastan naapurin asuntoauton ja lähden sillä etsimään autiotaloja pitkin suomea🙂 No joo, haaveitahan saa olla.

Naapuri ilmestyi meidän kuistille. Lahjoitin hänelle äsken nopeasti kaikki loput suklaani, jotta en syö niitä kaikkia. Annan yleensäkin hänelle aina kaikki karkit ja herkut, joita ensin ostan ja sitten en jostain syystä syökään, kuten myös sellaiset tavarat joita en enää käytä. Hän ottaa aina tosi iloisena vastaan kaiken, joten hänelle on kiva antaa kaikenlaista. Vähän tulee kyllä naapuria ikävä, kun tästä muutetaan, tiedän, että emme varmaan niin paljon enää näe sitten. Olemme niin huonoja kyläilemään, enkä välitä kotiin kutsua vieraita. Tässä on ollut niin luontevaa, kun hän asuu naapurissa ja saattaa pyörähtää tähän ihan milloin vain ja ihme kyllä se ei ahdista minua, koska hän on kehitysvammainen. Jos joku "normi" ihminen laukkaisi täällä niin olisin tosi ahdistunut asiasta. Tämän naapurin seurassa on aina hauskaa ja voi olla mitkä tahansa rytkyt päällä, eikä hän katso arvostellen vaan on aina iloinen ja mukava ja auttavainen. Miehen paras kaveri🙂 Naapuri on siis minua hieman nuorempi mieshenkilö.

Haluaisin mennä ajelulle erääseen paikkaan ja ostamaan pallojäätelöä. Jotenkin on niin kesäinen fiilis..ajatus siitä asunnosta ja ihanasta parvekkeesta, missä lekotella pitää mielialaani nyt aika hyvänä. Jo oli aikakin saada tämä asuntoasia ratkaistua, se on ollut iso huoli ja stressi, kun ei ole tiennyt minne "joutuu" tästä lähtemään. Nyt asia selvisi parhain päin.

Pakko jatkaa siivousta loppuun. Sänkykin pitäisi mälvätä.

AK,
ihanaa että saitte sen asunnon!!! 😍
Tyhmä sanonta, mutta asioilla on aina taipumus järjestyä tavalla tai toisella. Sitä paitsi uskon, että universumi antaa hyville ihmisille hyviä asioita. Omassa elämässäni olen tässä kuluneina kuukausina huomannut, että kun antaa itselleen luvan elää, asioita vaan tapahtuu siten kuin on tarkoituskin. Itse arvoin vielä perjantaina kolmen asunnon välillä, mutta päädyin nyt siihen ensimmäiseen. Tuntui ihan lottovoitolta kun isännöinti vastasi, että laittavat omaan laskuunsa ne makuuhuoneiden lattiat kuntoon.
Onnittelluhalaukset täältä! 🌻🙂🌻☺️❤️☺️🌻🙂🌻

Kivet,
minullekin tämä palsta on ollut henkireikä. Luulen, että moderointi vähentää innokkaampaa kirjoittelua. Toisaalta se myös mahdollistaa kirjoittelun pysyvän asialinjoilla. Jokainen on varmaan tutustunut Suomi24:n tarjontaan, jossa asiallista keskustelua ei saada mistään aiheesta.