Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Rainbow,
Vaatteet on joo..tosi kinkkisiä. Tuli mieleen, en tosin tiedä minkä kokoiset rinnat sinulla on, mutta niitähän on sellaisia liivejä ja toppeja, joilla saa rinnat "lintattua" aika lailla littanaksi jos ei halua, että ne näkyvät. Ja ainakin saa ne tuKevasti paikoilleen, että ne ei mitenkään heilu jne. Mutta..ehkä sitten kun sinun hiuksesi kasvavat niin sinun on helpompi alkaa muokkautumaan naisellisempaan tyyliin jos itse haluat niin.
Saattaa olla vähän kumma kysymys, mutta mietin vain, että haluatko itse olla enemmän naisellinen vai miehekäs? Kumpi sinusta tuntuu enemmän omalle itselle? Toivottavasti en kysynyt ihan tyhmiä😳
Minulla on myös "ongelma" rintojeni suhteen sillä lailla, että mietin kuumeisesti, että millaiset uudet rintaliivit ostaisin (entiset liivit kaikki ihan venyneitä ritsoja), että saisin mahdollisimman hyvännäköisen kaula-aukon paljastavampien kesäpaitojen/toppien kanssa. Jostain syystä rintani ovat nyt paljon isommat, kuin viime kesänä (olen tietysti lihonutkin ja epäilen jotain hormoonihäikkää) joten minun pitäisi saada nämä "kannut" ojennukseen hyvien liivien kanssa, ettei ne näytä ihan jollekin rötkylöille..hyi! Tarkoitus ei ole korostaa, eikä näytellä itseäni, mutta väkistenkinhän ne näkyy kevyemmällä kesävaatetuksella, joten haluan, että ne on ryhdikkäämmän näköiset, niin en anna niin "läskiä" vaikutelmaa.
On tämä naisena oleminen kyllä "vähän" mutkikasta..
🙂👍
Kirjoitan nyt vasta yhteenvetoa tästä päivästä ja kauppareissusta.
Aamulla lähdettiin ajoissa liikkeelle. Ajattelin, että päästään sitten ajoissa takaisinkin ennen kuin ilma kuumenee kovin paljon. Kuumassa autossa ei ole kiva istua. Tosin unohdin, että onhan meidän autossa ihan hyvä ilmastointi🙂
Mentiin ensin yhteen "tarjouslatoon". Vaatteita ei ollut mitään oikein minun makuun. Sitten kenkien kimppuun. Yleisilmeeltään melko rumia koppuroita tai ilmanaikuisia lippanoita läppänöitä. Sovitin valehtelematta melkein kaikki ne kengät (jotka olivat vähänkään järkevämmän näköisiä) No, kaikissa oli jotain vikaa. Liian ruma, ruma väri, ei-naisellinen, kanootti terveyssandaali, inhottava materiaali, ei pysy jalassa jne. Haluan, että kengässä on korkoa. Minun on helpompi kävellä korkokengällä, kuin lattanalla pohjalla. No, nyt on muotia sellaiset kiilapohjat ja jopa tosi rumat korkkipohjat..hyi olkoon. Minusta ne näyttää ihan jonkun hirviön kaviolle🙂 Minusta kengän pitää olla a)kaunis ja upean näköinen b)kauniin värinen c)sitten voi alkaa miettimään pystyykö sillä kävelemään. Tosissaan, on kyllä aika vaikea löytää kenkää, joka olisi samaan aikaan kaunis, kauniin värinen, upea, naisellinen, klassinen olematta tylsä, hyvä jalalle ja hyvä kävellä ja vielä suht järkevän hintainen. No, en sitten ostanut mitään kenkiä, kun ei löytynyt sopivaa, enkä viitsi väkisten ostaa kenkää, johon en ihastu. Meinaan ottaa aikalisän ja rauhassa katsella kenkiä muualtakin. Eihän se kesä nyt ihan huomenna vielä ole. Ja hätävarana minulla on parit viimekesäiset, toiset jopa aivan iskemättömät (mutta hieman epäsopivat). Pystyin yllättävän tyynesti suhtautumaan koko kenkähommaan. Vain yhden kerran meinasin herpata ja kyynelet nousi silmiin, kun ajattelin etten ikinä löydä kenkiä kesäksi ja mies sanoi kauniiksi sellaisia kenkiä, jotka minun mielestä oli tylsät koppurat. Mieskään ei kohta uskalla sanoa mielipidettään mistään, kun pelkää että saan jonkun itkuraivokohtauksen julkisella paikalla (hupaisaa, vaikka ei oikeasti ollenkaan hupaisaa). Muutaman kerran äkisin miehelle, kun väsyin kenkien sovitukseen. Mutta, se on meillä valitettavasti tuttu ja totuttu tapa ja aika normaalia, ja aika pientä kuitenkin ja minä olen lapsesta asti ollut sellainen. Toki ihan oikeasti yritän aina välttää, etten ala äkisemään, mutta harvoin se onnistuu. Onneksi minuutin päästä unohdan äkinät, kun syvennyn johonkin ihan muuhun.
Muutenkaan sieltä kaupasta ei oikein mitään järkevää löytynyt. Kenkien sovitukessa meni puolitoista tuntia ja muuten vielä pyörittiin siellä niin ajattelin, etten enää viitsi lähteä muualle yrittämään löytää mitään, kun tämäkin missä asumme on niin helkatin iso ja laaja alue, että täällä on heti tuhat kauppaa, eikä niitä kaikkia voi käydä läpi noinvain. Täytyy aina miettiä korkeintaan muutama mihin menee ja melkein reittikin etukäteen, missä järjestyksessä jne. No, mentiin vielä toiseen isompaan "roinakauppaan", siellä ei ole ollenkaan kenkiä ja vaatteita, mutta mentiinkin katselemaan ihan muita juttuja, suoraan sanottuna minä halusin katsoa josko olisi hyviä suklaatarjouksia🙂 Olihan siellä..Nyt on jemmassa Marsia, Kitekatia, Kinderiä ja suklaalevy. Ei nyt ihan lempparisuklaata, mutta tiedän että suklaahimon iskiessä nuo menee ihan täydestä ja edullisia olivat. Tykkään ostaa herkkuja jemmaan ja sitten oikein nautin siitä, kun pitkitän niiden syömistä. taidan olla pimahtanut.
Sillä välin, kun me kiersimme kauppoja oli ulkona aurinko alkanut helottamaan ja tullut tosi kuuma ilma. Auto oli kuumentunut jne. Päätettiin, että mennään seuraavaksi ruokakauppaan ja sitten kotiin. Oli jo iltapäivän puolella. Päätin, että palaan joku muu päivä uudestaan noihin kauppoihin ja muutamaan muuhun tekemään järjestelmällisempiä tutkimuksia. Alkoi olla jo nälkä jne. Ruokakaupassa juttelin yhden tosi kivan naisen kanssa. Keskustelu lähti liikkeelle naisen ihanasta käsilaukusta, joka oli kärryssä esillä ja sitä oli pakko kommentoida. Se laukku oli laadukas ja kaunis. Muuallakin kaupoissa kohtasin muutaman mukavan ihmisen ja se piristi päivää. Joskus olen sillä tuulella, että juttelen mielellään ihmisten kanssa.
Ajateltiin tehdä huomenna ajatuksen kanssa ruokaostoksia ja nyt haluttiin vain nopeasti valmistuvaa. Unohdin terveysruoat ja otettiin parempia nakkeja ja kanafileitä, italiansalaattia, perunasalaattia ja sen sellaista. Kotona mies laittoi ne grilliin ja syötiin niitä kuistilla. Söin myös yhden suklaapatukan ja Pepsi Maxia (tällä kertaa) Nyt illalla en ole syönyt kuin 3 pientä kanelipullaa eli aika tyhmät syömiset tänään, mutta en nyt jaksa nipottaa. Herkkuja on siis suklaata, Aino lakritsijäätelöä, Pepsiä ja niitä kanelipullia ja luulen, että syön niitä pikkuhiljaa loppuviikon aikana. Huomenna tosin menemme taas ruokakauppaan ja saatan hommata lisääkin, en tiedä vielä.
Naapuri kävi istumassa meidän kuistilla. Ilma kuumeni melko paljon. Juttelin äidin kanssa puhelimessa kaksi kertaa. Tämä päivä oli aika mukava. Oli virikkeitä ja oma mieli oli jonkinlaisessa tasapainossa, ja saatoin olla aika vapautuneesti tuntematta itseäni hirviön näköiseksi. Näköjään sekin on aika paljon mielialasta kiinni. Vaikka en olekaan kaunotar niin pystyn olemaan aika vapautunut ja jopa itsevarma jos mieleni on oikeassa asennossa ja vastaavasti taas tunnen joskus etten edes voi olla ihmisten ilmoilla jos olen tietyllä mielellä.
Olen ajatellut alkaa syömään melko vapautuneesti ja sekaisin herkkuja ja terveellisiä ruokia. Onko siinä järkeä? En tiedä. Yritän vain syödä monipuolisesti ja myös mielitekojeni mukaan, ettei elämä mene liian tylsäksi.
Telkusta alkaisi yhdeksältä eräs historiallinen dokumentti. En tiedä jaksanko alkaa sitä katsomaan vaan laitanko ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa sitten huomenna taas kierrellä kaupoissa ja mitä nyt keksiikään.
Nyt tulee niin pitkästä tekstiä, että parempi lopettaa.
🙂👍😎
Ei noi onneksi ole enää niin isot. C tai D riippuen liivistä. En vaan tykkää niistä. Ilman liivejä ne on kuvottavat. En mä pitkiä hiuksia tule ikinä enää kasvattamaan, viimeksi ollut alle 10-vuotiaana selän pituiset. Lyhyenä haluan hiukset pitää. Ei musta taida olla naiseksi ikinä. Kaikki yritykset ostaa jotain naisten vaatteita kuolee, kun tajuan miten typerälle näytän niissä.
Töissä on helppoa, kun kaikilla on samat vaatteet, en eroa jätkistä.
Hametta en voisi ikinä kuvitella pitäväni. On vaan jotenkin hankalaa. Kengät on joko maiharit tais lenkkarit. En vaan osaa.
Ja kun pukeudun miten pukeudun, niin ei sillä herätetä kenenkään kiinnostusta.
Rainbow: Jokainen kait meistä taaplaa tavallaan. Olen kyllä miettinyt, että meistä jokainen, joka ei ole oikein tyytyväinen tai on epävarma ulkonäöllisistä tai tyylillisistä seikoista tarvitsisi ulkopuolisen, asiantuntevan ihmisen kartoittamaan puutteet ja vahvuudet ja antamaan ideoita esim. pukeutumiseen, hiustyyliin jne. Se on sitten eri asia ottaisimmeko neuvosta vaarin, mutta saisi ainakin kuulla, mikä on hyvää, ettei harhautuisi miettimään, että on pelkästään karsean näköinen jne. Minä ainakin pistän tämän ajatuksen korvan taakse ja ehkä jossain vaiheessa jos on rahuskaa niin voisi jossain konsultaatiossa käydä.
🙂🌻🙂🌻
Kukkuu. Se on keskiviikko tänään. Heräsin puoli viideltä. Heitin lirit ja painuin takaisin sänkyyn ja hetken pyörittyäni nukahdin ja heräsin vasta puoli seitsemältä. Mies oli jo herännyt ja keitti kahvia keittiössä. Jalat on pikkuisen rasittuneen oloiset siitä eilisestä kenkäruljanssista ja muusta ramppaamisesta. Mietin mitä tänään pitäisi tehdä. Jääkaappi kartoittaa, että mitä siellä on ja mitä sinne tarvii. Kauppalista tehdä. Siivota voisi tänään, niin paljon pölyä tulee nyt ikkunoista sisään. Petivaatteet vaihtaa. Olisihan tuota kaikenlaista, mutta se on eri asia, mikä sitten käytännössä toteutuu.
Minua alkoi yhtäkkiä pelottamaan, kun luin miesten viidenkympin villityksestä. Mies täyttää vuoden päästä 50 ja mitä jos se saa tarpeekseen minusta ja etsii jonkun normaalin/nuoremman naisen itselleen? Kamalasti alkoi tuo ajatus ahdistamaan. Exäkin täytti 45 vuotta, kun alkoi sekoilla ja halusi yhtäkkiä olla niin vapaa ja seikkailla ties missä ja kaikkea kummaa. Silloin vannoin, että ei enää yhtäkään keski-iän kriisin kanssa painivaa ukkoa, mutta kas, nyksähän on aivan saman ikäinen, kuin exäkin, siis silloin kun mentiin yhteen ja nyt siis kohta 50. Ja minä 36. En siis vielä vanha, mutta en nuorikaan. Mitähän ihmettä minun olisi tehtävä. Varmaan ainakin lopetettava ne äkinät ja ilkeät/ivalliset kommentit, joita minulla on tapana huonona päivänä sanoa. On pitkä lista, missä minulla olisi parannettavaa, mutta saanko itseäni paranettua niissä asioissa? En tiedä. Mutta pakko on jotain tsempata. Pitäisi varmaan tämän kesän aikana kehua miestä enemmän ja elvyttää meidän sänkyelämää (jostain syystä seksi ei oikein vieläkään kiinnosta minua, mutta varmaan siitä huolimatta tehtävä asialle jotain..)
Kaikkea kummaa mieli aina kehittää. Aina jotain pelkoja. Täytyisi kait alkaa sotaan pelkoja vastaan ja lytätä niitä systemaattisesti.
Tällaisia mietelmiä tälle aamulle..kirjoitelkaa omia ajatuksianne asioista jos jaksatte, minusta on mielenkiintoista lukea niitä, kun elämäni on muuten aika yksipuoleista sosiaalisten suhteiden kannalta (kun olen itse ne kaikki lopettanut). Tämä nettideittailu teidän kanssa tuntuu sopivalle sosiaaliselle kontaktille🙂
Hei Autiotalon Kuunvalo!
Tulin näin aamusta katsomaan mitä sinulle kuuluu, Kiva kun olit kirjoittanut. Minulla on taas yksi tylsä päivä edessä, ei ole muuta tekemistä kuin tiskaaminen ja sitten ruuanlaitto illalla. Katsottiin miehen kanssa MasterChef USA tallennuksesa, stä jostain syystä tykkään katsoa kun laitetaan ruokaa. Toivon edelleen että löyydät itsellesi ne mieluisat kesäkengät.
Mä olen yrittänyt mennä avoimin mielin kauppaan ja kokeilla semmoisia, mitä en itse edes ajattelisi sovittavani. Kaverin ja veljen kanssa välillä käynyt ja niiltä kysellyt, onko joku hyvä. En vain itse oikein ymmärrä pukeutumisesta mitään, enkä meikkaamisista. Tosin meikkaamiseen tuskin ikinä alan, nypin kulmia ja kuorin ihoa, siinä kaikki.
Jotenkin nuo vaatteet, mitä kaupoissa on nyt tyrkyllä, eivät ole makuuni 😀 Ehkä siksi, että liian 80-lukua moni. Värit aika kamalia jne.
Olen niin tottunut olemaan jätkä, ostan vaatteita miesten puolelta, koska ne on perusjuttuja ilman ihmeellisyyksiä.
Tulee vaan niin ahdistunut olo, kun pitäisi olla naisellisempi ja en vaan osaa. Kai olen jossain rajalla, en oikein kumpaakaan?
Autiotalon Kuunvalo kirjoitti 22.4.2014 17:41
Amassados,
Olen vilpittömästi iloinen puolestasi, että sinulla menee noinkin hyvin, vaikka tilanne on varmasti hyvin haastava henkisesti. Olet tosi vahva, kun jaksat nousta asioiden yäpuolelle, etkä lamaannut täysin ja pystyt noin hyvin hoitamaan käytännön asioita jne.
....
Hienoa, kuulostaa siltä, että olet nyt aika vahvalla tiellä. Nostan hattua sinulle! On sellainen tunne, että tulet kyllä pärjäämään ja tuskinpa noin upea nainen kauaksi aikaa yksin jää jos ei sitten halua niin. Minulla vain on tunne, että sinulle tulisi romantiikkaakin elämääsi ehkä vielä kesän aikana (minussahan on sitä ennustajan vikaa..)*Halit*
Ou mai gaad, älä vaan povaa mitään rakkauksia mulle. Olen jo vannonut etten koskaan rakastu, enkä huoli enää yhtään miestä vierelleni. Pidän jalat ristissä ja muutan nunnaluostariin. 😎😉😀
Mutta totta puhuen olen yllättynyt, että vientiä näyttäisi olevan edelleen. Se on vähän yllättävää, sillä olen viimeiset 3 vuotta elänyt parisuhteessa, jossa olen kuullut olevani vain surkea, masentunut, vihainen ja milloin mitäkin negatiivista. Ja että koska minä olen näin HUONO VAIMO, on iloa pitänyt etsiä muualta kuin kotoa. Siis suhteista parisuhteen ulkopuolelta. Että ihan mieluummin on muiden naisten seurassa kun katselee minun masentuneisuuttani. Eikä ole ymmärtänyt, että masennus on vain pahentunut tuolla itsetunnon alaspolkemisella ja ihmisarvon vähentämisellä.
On siis jotenkin hassua, että näinkin huono ihminen voi olla muiden mielestä nyt kuitenkin kiinnostava ja varteenotettava treffikumppani. 😐
Olen edelleen sairauslomalla ja syön mielialalääkkeitä, mutta liekö sitten ne plus lisääntynyt auringonvalo yhdessä ajan kanssa tehneet tehtävänsä. Nyt alan itsekin uskoa siihen, että pääsen tämän tilanteeni yläpuolelle ja olen jo sen verran vahva, etten enää romahda takaisin sinne missä tilani oli helmikuun puolivälissä.
Tuokoon kevät ja kesä lisää hyviä asioita elämäämme. Ainakin odotan, että pääsen istuttamaan uuden kotini takapihalle oman näköisen kukkapenkin. 🌻🙂🌻
Arka: Kiitos, kun kirjoitit. Minä en paljon katso telkkua nykyään, kun tuntuu, ettei sieltä tule mitään mielenkiintoista. En viitsi väkisten tuijottaa. Niistä ne päivät täyttyy täälläkin, ihan perusasioista. Joskus on tylsää ja joskus ei niinkään. Jos olisi enemmän rahaa olisi enemmän mahdollisuuksiakin, mutta sitä on niin tottunut elämään köyhyysrajalla, ettei osaa enää ajatellakaan mitä kaikkea voisi tehdä/hankkia jos olisi rahaa. En sillain ole rahan perään, mutta nykyään ajatellut, että kyllä se toisi elämään enemmän mahdollisuuksia jos olisi rahaa ja voisi itseään hoitaa aivan eri tavalla. Kärpänen on köyhän paras (ja ainoa) ystävä, niinhän sitä sanotaan🙂 Tietyt päivät, kun on rahaa ja sitten taas loppuaika ei ole. Jos löytäisi halvemman asunnon niin olisi edes vähän enemmän rahaa. Kaikkea hyvää sinulle🙂🌻
Rainbow: Olen samaa mieltä, että tuolla kaupoissa nämä kasarityyliset muoti"rytkyt" on aika karsean näköisiä ja sopii mielestäni lähinnä teineille jos nyt heillekään. Ei ne vaatteet minuakaan oikein houkuta, kun näyttävät ällöille jo henkarissa roikkuessa. Kalliimpia merkkivaatteita on sitten siistimpiä, sporttisempia, kalssisen ajattomia ja hyvälaatuisia, mutta minulla ei ole varaa maksaa jostain housuista ja paidoista sataa tai kahtasataa egeä kipaleelta. Tuntuu, että kaikki paidatkin ovat jotain ihme lutrakkeita, sellaisia kapeita ja pitkiä ja tiukkoja. Kummallinen malli. Mille kirahville ne on suunniteltu? Tuntuu, että on näitä hirveän värisiä teiniretkuja tai sitten ihan tätityylisiä telttoja. Olen aika kyllästynyt nyt kaikkiin vaate ja kenkähommiin.
Amassados: Oi, kuinka ihanaa. Kuulostaa tosi hyvälle sinun meininki. Hirveän vahva olet, kun jaksat noin hyvin tsempata. Kävin lukemassa toisestakin osastosta sinun ketjua. Olen varma, että sinulla lähtee menemään hyvin ja et joudu olemaan yksin kauaa aikaa. Kyllä sinulla varmasti on vientiä heti kun itse niin haluat. Kuulostaa kauhealle, että miehesi on harrastanut tuollaista henkistä väkivaltaa. Ei ihme jos siinä masentuukin. Minä en pystyisi ollenkaan kuuntelemaan sellaista haukkumista. Miehesi on varmaan narsistinen. Tai siis se entinen miehesi. Varmasti löydät vielä paljon paremman miehen. *Halit*
🙂🌻🙂🌻
Minun päivä on ollut aika aneeminen. Aamusta vähän hommailin kotitöitä ja sitten käytiin kaupassa. Ei oltu kauaa, kun miehen selkä on tosi huonona, eikä jaksa kauaa kävellä. Minun syömiset on olleet vähän sekaisin. Söin vain patonkia ja lisukkeita ja Pepsiä. Tuli siitä patongista huono olo ja jouduin oksentamaan. Tosin luulen, että oksettava olo tuli henkisestä ahdistuksesta, joka iski minuun yhtäkkiä sellaisen asian vuoksi, mitä en tässä ala selostamaan. Minua alkaa usein oksettamaan jos "järkytyn" jostain äkillisesti. Sen oksentamisen jälkeen en ole tehnyt paljon mitään, paitsi pessyt hiukset. Huomenna olisi vaikka mitä menoa, katson minne jaksan lähteä. Ehkä mies hoitaa niitä, kun ovat hänen asioitaan (lääkäriä sun muuta). Tuntuu nyt, että on ajatukset vähän tyhjät, joten taidan lopettaa. Palataan taas🙂🌻 Kiva, kun olette kirjoittaneet tänne!
AK,
eipä se minunkaan ruokailu mennyt sitten tänään ihan oppikirjan mukaan. En ehtinyt syömään kunnolla ennen asuntonäyttöjä, joten kävin sitten niiden jälkeen Mäkkärissä hakemassa El Maco -aterian. Vartissa hampurilaisen ja ranskalaiset naamariin ja huuhtelin alas light colalla. Ei ole yhtä hyvää kuin Pepsi Max mutta siihen oli tyytyminen.
Illalla tyhjensin lopun keksivarastoni (ei ollut kuin neljä Dominokeksiä jäänyt kaapin perälle) ja olisin voinut syödä mitä vaan eteen olisi tullut. En osaa päättää minkä asunnon valitsen ja pelkkä asian pähkäily tarvitsisi nyt jotakin "mietintäruokaa" kuten Maraboun minttusuklaata tai vastaavaa... Siwakin on jo kiinni. Pakko kai jättää pohdinnat huomiseen.
Amassados: Anteeksi vain, mutta minua naurattaa tuo sinun kuvaus eilisen päivän syömisistäsi🙂 Kuulosti niin tutulle ja hupaiselle koko juttu. Minullakin usein, että on joku stressaava asia tai olotila ja otan ikäänkuin miniaikalisän ongelman pohtimiseen ja vetäisen satsin jotain vähemmän terveellistä. Kait se siihen stressiin auttaa, tai ainakin siltä tuntuu, ei kait se oikeasti auta mihinkään, epäterveellinen ruoka nimittäin🙂 Olet hyvässä asemassa, kun saat valita sen asunnon. Toivottavasti saat mukavan asunnon🙂👍
🙂🌻🙂🌻
Eilen laitoin taas kookosta päähän ja tukka jäi aivan rasvaiseksi, vaikka pesin illalla kahteen kertaan. Muutenkin iski eilen hirveä hiusahdistus, kun mielestäni hiuksia on taas lähtenyt enemmän, kuin olisi sallittua. Pelkään kaljuuntuvani tätä tahtia. Olen pitänyt taukoa vitamiineista, mutta täytyy kait taas alkaa popsimaan niitä jos niistä olisi jotain apua. Hiuspohja myös hilseilee jonkinverran ja nyt aamulla pesin hiukset Nizoralilla. Pelkään, että on seborrea, joka aiheuttaa hilseilyä ja hiustenlähtöä. Olen koko aamun skitsoillut tätä hiusasiaa, vaikka tiedän, ettei se todellakaan murehtimalla parane, mutta ei sille mitään voi, että alkaa paniikkia iskeä, kun hiuksia tippuu koko ajan.
En ole oikein mitään muuta tänään vielä ehtinyt tehdä, kuin värkätä hiusten kanssa. Nyt mietin mitä ehkä söisin aamiaiseksi. Jotenkin ei ruokakaan oikein maistu, kun alkaa stressaamaan. Miehellä on tänään asioita hoidettavana. En tiedä haluanko lähteä matkaan. Vähän sellainen olo, etten ehkä halua lähteä mihinkään. Oma olemus nyt sressaa sen verran. Kaupassakin kait pitäisi taas käydä, mutta ehkä laitan miehen sinnekin.
Ärsyttää, kun ei ole nyt rahaa ostaa mitään tuotteita, mitkä voisi auttaa tätä hiusasiaa. Kait tähän auttaisi parhaiten se Mc-ateria, hah haa!
Yritän tässä saada tätä päivää jotenkin alkuun..
🙂👍
Sain hiusahdistuksen hieman kuriin.
Päätimme miehen kanssa alkaa siivoamaan, vaikka ei hirveästi huvittaisi. Oikeasti minua huvittaisi vain hypätä autoon ja ajella kaikkialla jännittäviä maaseutusyrjäteitä ja ostaa ehkä jäätelökopilta jäätelöä ja syödä joku oikein ällöpaskatörkyateria (makkikset). No, se jää haaveksi tänään. Miehellä on ne asiat iltapäivällä, joten ei lähdetä nyt minnekään ajelemaan. Menee kotona kökkimiseksi.
Täytyy vain keskittyä nyt siivoamiseen ja sitten voisi ehkä löffätä tänään kuistilla. Syömisistä en tiedä nyt ollenkaan mitä söisin. Ei oikein tee edes mitään niin mieli, joten aamiaista en sitten syönyt. Toivottavasti ei syömiset taas lopu kokonaan, kuten viime kesänä ja sitten laihduinkin ryminällä, eikä se ollut yhtään kivaa.
Tänään tykkään: Bon Agua-vichy villivadelma, auringon paiste, pölyrätti, sinfoniat radiosta.
Tulinpa käymään ja lukemaan täällä. Hiusahdistuksesta minäkin tiedän kaiken! Hiuksia lähtee, ovat ohuet, rasvoittuvat päivässä. Ja sojottavat ihan mihin suuntaan haluavat. Minulla on päässäni niin monia pyörtyväisiä, että ilman kunnon laittamista ja lakkaamista näitä ei kerta kaikkiaan saa mitenkään. Ja sehän tässä onkin kun ei vain jaksa laittaa. Leikkaustakin nää tarvisivat, mutta en vain kykene menemään parturiin. Tääkin ongelma on ollut ennenkin. Ja kun eihän se parturilla käynti edes auta. Kotiin kun tulee niin on samat ongelmat.
Mutta anteeksi, kun täälläkin valitan. Hienoa, että jopa pidät pölyrätistä🙂🌻. Olen sinulle positiivisella tavalla kateellinen (jos ymmärrät mitä tarkoitan), kun olet jo noin pitkällä parantumisessa/kuntoutumisessa/tai mitä nyt sitten onkin. Ja sinulle on kuitenkin takana todella rankat hoitojaksot (luin vähän merkintöjäsi.)
Kivet, kiva kun olet kirjoittanut🙂
Joo, kyllä noiden hiusten kanssa hermot menee. Minullakin just tällä hetkellä sellaiset ohuet, rasvoittuvat (aina likaisen näköiset jos ei ole just pesty) ja saa miettiä paniikissa, että laitanko auki vai kiinni, kun aina ovat yhtä tyhmän näköiset. Minun "entiset" hiukset vielä oli erityisen (anteeksi omakehu) hyvät, pitkät ja paksut. Olin tunnettu hienoista hiuksistani, joten sillähän tämä nykyinen hiirenhäntäliuruletti "vähän" masentaa. Onneksi tällä paikkakunnalla kukaan ei tiedä minkä näköinen olen ennen ollut. Saan olla rauhassa vaikka minkä näköinen, vaikka tottahan se surettaa, kun itse tietää, että on ollut joskus hohdokkaampikin. Mutta, kauneus ei ole ikuista. Onhan tässä ikääkin tullut vuosia lisää näiden vaikeuksien ja sairauksien kanssa painiessa, että eiköhän se hohto vähemmälläkin ala karisemaan jossain vaiheessa. Minä olen sitten aivan sairaan kateellinen tuosta sinun 10km pyöräilystä😀 Sama, kuin sanottaisiin, että lähdepä lentoon ja lennä vaikka Marsin kiertoradalle tai hyppää kuuhun takaperin volttia kerien..tai sitten, kun lukee, että joku vetää ihan rutiinilla jotain 20km juoksulenkkejä niin se kuulostaa ihan..hmm, aika epätodelliselle minun korvaani. Jatkan sinulle kirjoittelua tuonne sinun omaan ketjuusi🙂
🙂🌻🙂🌻
Tästä päivästä muodostui hieman erilainen, kuin aamulla kaavailin. Olin juuri ottamassa pölyrätsää käteeni ja mies oli imuroinut, kun aloin miettimään, että haluankin mennä silloin samantien käymään eräässä kaupassa, jossa oli muutama hyvä tarjous. Halusin lähteä sinne samantien ennen kuin alan väsyttämään itseäni siivouksella. Rätsä jäi siihen paikkaan ja mies ehti just vähän juoda kahvia ja sitten menimme. Siellä kaupassa aiheutti vähän sekaannusta, kun ei tahtonut alkaa löytymään niitä tarjoustuotteita. No, minä olin sekoillut, yllättäin. Vasta osa niistä tarjouksista oli voimassa ja osa vasta muina päivinä. Minulla aina sama juttu, kun kiireessä jotain katson niin en "näe" kaikkia huomautuksia milloin mikäkin tarjous on voimassa jne. otin sitten niitä, mitkä olivat tarjouksessa. Ostin vappuperuukin, kun oli niin halpa. Ajattelin, että pidän sitä päässäni ihan muuten vaan, mutta on se sen verran halpa tuote, että liian epäaidon ja muovisen näköinen. Enkä minä taida enää osata peruukkia pitää, kun en kunnolla osannut silloinkaan, kun se oli enemmän tarpeellista. Olisi vain niin kiva, kun olisi joskus kunnon tukka päässä, jota ei alitajuisesti koko ajan häpeäisi ja vieroksuisi. Aika vapautuneesti kyllä kaupassa kykenin olemaan ja juttuakin tuli muutaman ihmisen kanssa, oli mukava jutella, joten en niin neuroottinen ollut. Sitten koin kumman tapahtuman. Eräs mies katsoi minua pitkään, enkä ollenkaan saanut katseesta selvää oliko se katse negatiivinen vai positiivinen. En kyllä mitenkään voi ymmärtää, että olisi ollut mitenkään kiinnostunut pos. mielessä. Menin niin paniikkiin siitä katseesta, että laskin äkkiä katseeni sinne pakastealtaaseen, enkä uskaltanut enää katsoa sitä miestä ollenkaan. Hupaisaa on se, että joskus ennen olen ollut paljon rohkeampi (kun itsetuntoni on ollut parempi) enkä tosiaan olisi mennyt paniikkiin jos joku katsoo minua vaan ollut tyytyväinen. Mutta..en tosiaan nyt tiedä millä mielellä se mies katsoi, ehkä katsoikin, että kamalat hiukset tuolla eukolla tai jotain vastaavaa tuli heti mieleen..no, paha mennä sanomaan. No, enhän elä muita miehiä, kuin omaa miestäni varten ja haluaisin vain hänen silmissään olla paremman näköinen. Muilla miehillä ei ole mitään väliä.
Sitten tuotiin ostokset kotia ja miehen pitikin samantien lähteä sinne omille asioilleen. Yhtäkkiä halusinkin lähteä hänen matkaan ja jatkettiin sitten matkaa sinne miehen lääkäriin. Siellä meni melkein tunti. Sen jälkeen mentiin vielä sossuun asunnonhakuasioista, muutenhan me ei saada sossusta mitään avustuksia tms. Ollaan kyllä haettu, mutta meillä on liian kallis asunto ja siksi emme saa mitään toimeentulotukea jne. No, koko ajanhan tässä etsitään sopivampaa, mutta kaupungin asunnot ovat aikamoisia slummeja ja niihin on pitkät jonot ja yksityiset ei halua vuokrata kun on luottotiedoissa sanomista. Aika vaikea tilanne, mutta luotan vain, että se asunto jostain löytyy. Siellä sossussakin meni varmaan tunti.
Kotiin tultua naapuri tuli käymään miehen kanssa turisemassa. Minä päätinkin räväyttää sillä aikaa leikkimällä kokkia ja laitoin oikein ranskalaiset uuniin, makkaraa uuniin ja paistoin itselleni pannulla kananugetteja. Wau! No, aikamoista sähläämistä se oli, mutta mies oli hieman iloisesti yllättynyt, ettei hänen tarvinnut laittaa ruokaa, kuten on tehnyt varmaan viimeiset kaksi vuotta. No, ei se mikään huippuateria ollut, mutta päätin että alkaisin enemmän osallistumaan ruokahuoltoon, ettei se olisi aina miehen vastuulla. Ei hän siitä koskaan valita, mutta tiedän, että olisi tyytyväinen jos osallistuisin enemmän. Olen kyllä joskus aina yrittänyt, mutta kun se minun laittaminen on sellaista sähläämistä niin sitten mies on kuitenkin tullut ja tekaissut homman ja minä sitten ajatellut, että no, antaa sitten hänen laittaa jne. Mutta nyt ajattelin, että voin alkaa ihan vaan tekemään jotain ainakin joka toinen päivä, että hän saisi levähtää. Ei se köksääminen kipeällä selällä hänellekään mitään herkkua ole.
Minä olen nyt syömisissä mennyt ihan metsään, mutta en jaksa välittää. Pitäisi omassa olemuksessa tai muussa olemisessa tapahtua taas jotain, mistä saisi motivaatiota alkaa kyttäämään jälleen syömisiään. Söin jäätelönkin matkan varrella ja sitten tosiaan ranskalaisia ja kananugetteja. Tiedän, että syön tänään vielä Aino lakritsijäätelöä (ihan sikahyvää) ja juon limsaa, vähän.
Siivous siis jäi minun osalta tänään tekemättä, mutta muuten oli aika aktiivipäivä. Seuraavaksi taidan ottaa sitä jäätelöä ja rojahtaa tänään tulleen Kodin Kuvalehden kanssa lepotuoliin lukemaan.
🙂👍😎
Mulla on nyt ongelmana se, että mun suu kuivuu ihan sairaan paljon. koko ajan sais juoda. T on tullut tässä kevään aikana. Ehkä se on joku häiriö vaan.
Hiukset tuntuu vaan kasvavan koko ajan enemmän ku ehin niitä hoitaa. Mietin, pitäisikö mun lopettaa toi vit. syöminen kesäksi, mut sitten pelkään että hiukset kärsii siitä.
Saloka: mulle ne mainosti jotain suihkeita? apteekissa, kun lääkkeitä hain. Ei ole ollut vielä ongelmaksi asti tuota kuivumista, joten en sitten kysellyt enempää. Olisko semmoisista apua?
Mä syön purkkaa jonkin pitkin päivää, niin sekin voipi mulla auttaa asiaan.