Tänään on tapahtunut jotain sellaista, mikä on hieman kääntänyt ajatusmaailmaani eri kulmaan. Suoraan sanottuna olen aika kiihtynyt. Sanoinhan, että elämäni on hyvin jännittävää.. Nyt se on vielä enemmän jännittävää ja NYT minä olen oman elämäni herra. Tämä on salakieltä, mutta olkoon niin. Jokainen, joka lukee tekee omat johtopäätöksensä.

Sanotaan vaikka näin, että tämä päivä tulee jäämään (minun) historiankirjoihini. Tästä päivästä alkaa uusi kausi eräällä tasolla. Tietysti muuten kaikki jatkuu, kuin tähänkin saakka, mutta taustalla on toinen tietoisuus. Minulla on nyt myös valtaa asioihin. En ole aivan avuton. Se on ihan hyvä tunne. Nyt voisi alkaa vaikka nauttia kesästä, vielä on kesää jäljellä..🙂

Toivottavasti en tämänpäiväisen vuoksi pamahda johonkin maniaan tai psykoosiin. Temestaa en ole ottanut tänään vielä yhtään (tiedän, sitä ei saa lopettaa seinään), mutta ainakin tänään tuntuu, etten tarvisi sitä ollenkaan. Olen kyllä tietoinen, että fysiikkani tulee vaatimaan annoksensa, eli ehkä otan vaikka puolikkaan ihan suosiolla kohta kun syön jotain, vaikka nyt varsinkin tuntuu, ettei ruoka jaksaisi kiinnostaa, kun olen hieman kiihdyksissäni.

Jatkan elämääni siis entisiä uria. Mutta tieto jostakin muustakin on takaraivossani. Vihdoinkin. Tänään aurinko paistaa kirkkaammin ja yöpöydän ruusut hohtavat valkeampina.

Tänään on tosiaan ollut mielenkiintoinen päivä..

Aamulla mies lähti kaverinsa kanssa viemään sen kaatopaikkakuorman. Minä vasta makoilin sängyllä ja mietin mitä tekisin kuumana päivänä ja mitä en ainakaan jaksaisi tehdä (siivota).. tympeissäni mietin myös syömisiä, että maistuuko ollenkaan, kun kuuma ym.

En ehtinyt ottaa edes temestaa, kun mies ehdotti, että lähtisin heidän matkaan viemään kaatiskuormaa. Melkein kieltäydyin automaattisesti. Ajattelin, etten jaksa helteeseen lähteä.. No, sitten kuitenkin lähdin ja olikin ihan kiva lenkki. Käytiin kaatis, ruokakaupassa ym. Vaikka oli kuuma, mutta autossa ilmastointi.

Kun sieltä kotia syötiin vähän (ei todellakaan paljon maistunut) ja haettiin päivän posti. Se toi mukanaan kirjeen, jonka vuoksi lähdimme Kelan konttoriin. Nyt olikin ilma jo todella kuuma. Sieltä jatkettiin vielä K-Rautakauppaan.. Sitten alkoikin tulla hieman sippi olo ja painuimme kotia.

Nyt olen vain makoillut makkarissa, onneksi meidän koti on viileä ja varjoinen suurimman osan aikaa. Täällä voi levähtää. Eikä tässä vielä kaikki! Illalla 8 on vielä käytävä yhdessä paikassa.. Plääh, melkoinen päivä ja sitten vielä tuo "shokkijuttu", josta kerroin edellä...

Miehellä kun on astma niin helle pistää hengittämisen tukalalle ja minulla muuten vain huono yleiskunto, ei tahdo jaksaa kuumuutta. Mutta, kuten sanoin onneksi autossa ilmastointi ja asunto melko viileä. Ne auttavat jo todella paljon.

No, ainakaan ei "ehdi" olla niin masentunut, kun täytyy laukata paikasta toiseen. Totuushan on kuitenkin, että masentuneessa tilassa pahinta on jäädä makaamaan liian pitkäksi aikaa 4-seinän sisälle. Minähän sen kokemuksesta tiedän, mutta jos on oikein syvällä masennuksessa ei vaan jaksa lähteä.

Pitäisi kait taas yrittää jotain syödä ja illalla syön kyllä jäätelöä, varmasti. Minulla on merisuolakiteitä, joita imeskelen välillä ja kulauttelen vettä päälle, ei ainakaan suolan puute pääse yllättämään. Merisuola on kohtuudella terveellistä keholle.

Mies ístuu kuistilla varjossa ja pulaa laitteen kanssa, jonka osti K-raudasta.. Ei se osaa koskaan pelkästään makoilla..🙂

Olemme tänäänkin parisen kertaa muistaneet kertoa, kuinka paljon rakastamme toisiamme. Me ihan oikeasti Rakastamme toisiamme syvästi. Mikä olisi elämässä Rakkautta tärkeämpää? Oli se sitten Rakkautta puolisoon, vanhempaan, lapseen, eläimeen. Syvä rakkaus voittaa kaiken. Ja se, että tahtoo rakastaa toista. Ilman rakkautta minä olisin ainakin jo ajat sitten hajonnut.. Oikeastaan vain Rakkaus pitää minut kasassa ja antaa tarkoitusta elämälle.

Tällä hetkellä ei tee niin kovasti mieli vetää bentsoja. En nyt tarkoita, että voisin niitä jättää, mutta se ettei himoa niitä alati on kait ihan positive merkki.

Elän oikeasti vain päivän kerrallaan. Tämä päivä on ollut pitkästä aikaa hyvä päivä. Tämän päivän kun voisi kehystää tauluksi seinälle, jota muistella sitten taas pahana päivänä..

Onpas ollut vauhdikas päivä. En muista milloin viimeksi olisin näin paljon ollut liikenteessä. Vielä kahdeksalta piti käydä yhdessä paikassa ja sieltä tultiin kotiin ihan tässä vasta. Nopeasti piti iltapalaa ottaa. Tänään ei tosiaan ole "ehtinyt" olla kovin masentunut, siis kun ei ole koko päivää ollut aikaa makoilla ja mietiskellä.

hassua, että tänään, kun oli kuumin päivä tuli oltua paljon liikkeellä, kun olisin voinut vaikka vannoa, että olen 4 seinän sisällä viileässä koko päivän enkä jaksa liikkua mihinkään. Ja just päinvastoin meni. Olihan päivä kuuma, mutta jotenkin se vain meni siinä hujauksessa.

huomiseksi luvattu ukkosia ja sadetta. Tulisi vain. Tykkään niin ukkosesta ja sateesta kesällä.. Syömiset jäi kiireen vuoksi turhan kevyeksi tänään, mutta ei nyt sentään ihan syömättäkään. Täytyy yrittää huomenna tankata enemmän. Saisi paino nousta vielä n. 3kg niin olisin omassa normipainossani. Pari kiloa olen saanut jo nostettua onneksi, vaivalla.

Lääkitykset on jäänyt tänään vähälle. Puolikkaalla temestalla menty. Aika omituista. No, yöksi on pakko ottaa kokonainen pilleri, ettei aamulla ole aivan kamala olo. Pakko alkaa kohta yrittämään nukkumista. Tuntuu kyllä, että kävisi aivan ylikierroksilla.

Hyvää Yötä!

Huomenta! Odotin tälle päivälle sadetta ja ukkosia, koska tykkään sellaisesta ilmasta ja olisi saanut hieman ilma viilentyä. Olisi jaksanut siivota ja jotain hommailla. Eilen en ehtinyt, kun olin poissa kotoa ja suosiolla kyllä päätin, etten mitää siivoakaan niin kuumalla.

Heräsin jälleen perinteisesti klo: 4.00 (voi vuohen vehkeet, että alkaa ärsyttämään tuo) nukahdin vielä ehkä puoli tuntia ja jossakin horroksessa makasin puoli 6 saakka. Nousin ja tein aamupesut. Makkarissa petasin sängyn, laitoin telkun kautta Ylen Klassisen soimaan (joka aamuiset rutiinit). Miehen heräämisrutiinit on sellaiset, että se nousee sängystä, pukee, ottaa lääkkeet, laittaa kahvin tippumaan, käy vessassa, ottaa kahvia kuppiin, menee kuistille juomaan ja tupakoimaan, antaa oraville ruokaa ja vettä, juttelee niille, tätä ainakin tunnin ajan.

Minäkin menin vähäksi aikaa kuistille istumaan ja seuraamaan oravia. Naapurin kissat on alkaneet kyttäämään oravia. Toivottavasti ei nappaa niitä. Tykkään kyllä kissoistakin, joten en ole kumpienkaan puolella. Mies on vihainen oravien puolesta, se on ottanut ne niin lemmikikseen🙂

Tänä aamuna oli vähemmän ahdistunut olo, kuin pitkään aikaan. Johtuu varmaan siitä eilisestä jutusta, jota en voi tarkemmin tässä alkaa selittämään. Nyt tuntuu, ettei ole mikään kiire ryntäämään pilleriä ottamaan. Ennenhän aamulla temestan ottaminen on ollut mun rutiini ensimmäisten tekosten joukossa. Nyt en tunne ainakaan heti tarvetta ottaa. Aion kuulostella itseäni, enkä ota turhan takia, mutta en nyt seinäänkään lopeta (vaarallista) eilenhän otin vasta iltapäivällä puolikkaan, kun yleensä jo aamusta kokonaisen kun ahdistaa enemmän.

Jotenkin hieman vapautuneempi olo. Ja vähän kesäisempi, rennompi fiilis. Vaikka minä nyt en koskaan osaa oikeasti rento olla. Ehkä ulospäin olen, mutta pään sisällä myllertää jatkuvat huolen ja pelon, ahdistuksen, masennuksen, jopa paniikin tunteet vaihtelevalla voimakkuudella. just nyt ei ole olo kamalimmasta päästä, mutta olen tottunut siihen, että se voi vaihtua hetkessä. Lisäksi koska olen epävakaa persoona, reagoin (ylireagoin) melkein kaikkeen. Niin hyvään kuin huonoon ja tämä aiheuttaa äkillisiä mielialanmuutoksia.

Pitäisi saada ruokavalioon lisättyä enemmän tuoretta tavaraa, hedelmiä ja vihanneksia. Näin kesällähän se olisi helppoa, mutta kun ei tunnu vain uppoavan, kait se pitäis niitäkin vain väkisten pistää menemään tai sitten tehdä jotain smoothie-juttuja, pistää ne ihan velliksi ja juoda..olisko ideaa? Mun vatsa ei oikein reagoi hyvin kaikkiin tuollaisiin juttuihin.

No, suunnittelen. Eiköhän se päivä tästä taas lähde käyntiin.

Voi että kun kiinnostaisi kuulla lisää siitä, mitä eilen tapahtui!! Mutta hyvä jos se on nostanut mielialaa siellä🙂

Miten muuten, tuli tuosta kirjoittamastasi mieleen, onko sulla diagnosoitu epävakaa persoonallisuus? Miten muuten diagnoosisi? Kiinnostaisi, kun kuulostaa niin tutulta kaikki. Tosin mullahan on kysymys auki myös onko kakssuuntaista. Näissä taitaa mennä aina herra ties miten kauan, että edes pystytään mitään sanomaan. Mutta jotenkin kiinnostaisi tietää, ja koen, että olisi kiva senkin takia selvittää, että osaisi sitten ehkä vähän paremmin ymmärtääkin itseään ja omaa sekavaa mieltään... Nyt tuntuu, etten oikein pysy kärryillä itsekään usein. Niin olis kiva kuulla sun kokemuksia.

Sullahan tuo lääkkeistä irti -puuha etenee nyt oikein vauhdilla, hieno juttu! Ja syömistenkin osalta. Vaikka on kuuma. Se asettaa aina omia haasteita. Laita vaikka jugurttia vähäksi aikaa pakkaseen / jäisiä marjoja, niin tulee viilentävä smoothie samalla! Tai voihan sen tehdä vaikka mehuunkin, jos ei halua niin paksua siitä. Koita kuitenkin 😎

Kiitos Monange!

Mulla on diagnosoitu psykoottinen masennus 2009 (sen eron jälkeen, kun olin osastolla hoidossa yli kuukauden). Lisäksi sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin, sekä narsistisin piirtein. Huh, siinäpä se. No, masennus ei ole ollut psykoottistasoista tuon 2009 jälkeen. Tuo pershäiriö🙂 siihen kyllä uskon, koska tunnistan siitä niin paljon piirteitä ja sellaiseenhan liittyy usein myös masennus, ahdistus ym. piirteitä ja oireita. Lääkkeiden, enkä terapiankaan ole kokenut auttavan mun kohdalla, joten kait olen sitten toivoton tapaus. Psykoterapiaa on suositeltu, pitkä-aikaisena, mutta en tosiaan jaksa sellaiseen ainakaan nykyään keskittyä.. Kuntoutustuen jatkohakemus on vedossa Kelassa.

En ottanut temestaa aamulla. Aika hyvin mennyt. Vain yhden "raivokohtauksen" sain ja sekin aivan turhasta syystä ja parin minuutin ajan räyhäsin miehelle ja paukutin ikkunaa kiinni ja auki, sitten purskahdin itkuun (tunnistin oireen johtuvan temestan puutteesta, mutta rauhoituin sitten, enkä nyt ala turhaan ottamaan temestaa) Mies ei onneksi suuttunut, ei ollut kuulevinaan ja tuli jonkun ajan päästä juttelemaan ihan pokkana (ihana oli taas, vaikka minä räyhäsin niin ei hermostunut) Mies oli niin suloisen näköinen, kun pihalla "leikki" radio-ohjattavan helikopterin kanssa 🙂 Se aina keksii kaikkea tekemistä, vaikka silläkin huolet painaa ym. Olen kyllä niin rakastunut tuohon mieheen. Se on oikeasti aivan ihana😍☺️❤️☺️

Noista pershäiriöistähän löytyy aika paljon tietoa googlaamalla. Kannattaa lukea ja kuulostella tuntuuko omalle itselle.

Nyt mietin vähän pallo hukassa mitä alkaisin tekemään. Siivoamista pitäisi tehdä vaikka se ei nyt satu huvittamaan ollenkaan..No, ehkä jossain vaiheessa. Huvittaisi lähteä ajelemaan autolla jonnekin, tässä on aika lähellä yksi ihana merenrantapaikka, ja jäätelöä vois ostaa samalla matkalla..hieno suunnitelma, eri asia teenkö niin, vai lamaannunko nyt temen puutteesta ja loppupäivä menee pilalle, toivottavasti ei..

Alkaa satamaan. Katselen sitä ja kuuntelen vähän aikaa klassista, ja mietiskelen.

Väsyin. Tipahdin..

Tympii niin, että pää meinaa räjähtää. En tiedä tekeekö tuo trooppinen ilma vai mikä, että väsähdin yhtäkkiä tosi kovasti. Eilen oli kova menopäivä ja tänään heti aamusta. äsken pakotin itseni siivoamaan ja sen jälkeen olenkin maannut tässä ja vajonnut melkein jo alakuloon..

Oli pari päivää jo niin "normaalin" tuntoisia, että muistin jälleen miltä tuntuu normaali elämä ja sitten, kun yhtäkkiä taas vajoaa takaisin siihen väsymyksen ja alakulon usvaan niin voi että, se tuntuu kamalalle, melkein kestämättömälle. tekisi mieli vaan tehdä ja tehdä ja tehdä väkisten kaikkea niin paljon, että taju lähtee. Niin paljon ottaa päähän olla tällainen puolikuntoinen.

Jouduin ottamaan temestaa. Olen ollut pari päivää tosi vähällä lääkkeellä, ehkä silläkin oli osuutta asiaan. Otin puolikkaan, en kokonaista. En tiedä auttaako puolikas mitään, mutta en halua ottaa heti kokonaista, koska siitä ei kuitenkaan mitään oikeasti ole apua vaan otan sitä pelkästään, koska olen riippuvainen.

Mieliala laski kyllä. Ajattelen, että nytkö se kamaluus taas alkaa, että olen masentunut, etten jaksa mitään muuten, kuin pakottamalla. Sekin on pidemmän päälle kamalaa aina vaan pakottaa itseään.

No, onhan minulla se lohtu, mistä eilen sanoin. Mieluummin vaan eläisin jaksavana normaalia elämää. En vaadi liikoja, vain normaalia, tasapainoista, arkista, hyvää elämää. Ennen olen sellaistakin kokenut, joten tiedän, kuinka ihanaa se on.

Täytyy kait ottaa taas taisteluasenne kehiin, ei tästä muuten selviä. Mutta tympäisee silti tosi pahasti.

Minun päässä on tunnelma pahasti lätsähtänyt. Onko ihminen sekopää jos tunnelmat muuttuvat näin nopeasti? Onko se sitten sitä epävakautta? Onko pershäiriöni pahentunut jotenkin? Vai suutuinko vain fyysisen väsymyksen vuoksi?

Miksi en osaa olla huutamatta miehelle? Nyt on mieskin selvästi pahoittanut mielensä ja kireällä tuulella. Ja minä liian väsynyt ja alakuloinen paikatakseni tekoni. Miksi en koskaan opi, etten voi purkaa pahaa oloani lähimmäisiini? Eihän mieskään räyhää minulle, vaikka on jatkuvasti kipeä ja muitakin ongelmia. Myöskin äidilleni joskus "kostan" pahaa oloani, en tosin kehtaa räyhätä, mutta en vastaa puheluihin tai lievemmin äkisen puhelimessa tai lähetän synkkiä tekstiviestejä jne.

Keväämmällä, kun olin aivan pohjalla ja makasin ja itkin vain suurimman osan päivästä, puhuin joka päivä miehelle ja äidille itsemurhan tekemisestä. Se on varmasti ollut aivan hirveän raskasta kuultavaa. Äitini ainakin oli tosi huolissaan ja pyysi, etten tekisi mitään itselleni. Miehelle se on varmaan myöskin ollut niin raskasta, että lopulta hän on lähtenyt mukaan niihin puheisiin. Ehkä hän on väsynyt niin paljon, että on tullut toivottomaksi.

Ihan kaikkea en täälläkään kirjoita. Ei siksi, että olisin vilpillinen vaan siksi, että on tapahtunut niin suuria ja kauheita asioita, ettei niitä jaksa edes kirjoittaa. Ihme, että olemme edes vielä olemassa. Ettemme ole jo tehneet jotain peruuttamatonta. Ei tässä voi mennä kuin taas päivän kerrallaan. Kiva oli pudota taas tikkailta, juuri kun oli jo paljon parempi olo, no olihan se tosiaan jo peräti 2 päivää. Olen yhä vakuuttuneempi, että minulla on päässä vikaa ja pahemman kerran. se on vain ajan kysymys, kun mieheni tosiaan kyllästyy ja sanoo "näkemiin". Sen jälkeen ei ole enää mitään. Yritän pitää sen mielessäni seuraavan kerran, kun tekee mieli alkaa äkisemään.

Olen luuseri vaikka haluaisin olla taistelija. Olen itkupilli vaikka haluaisin olla kova järki-ihminen, enkä tunteideni vietävänä oleva. Olen itsekäs. Todella huono ihminen ja siksi minulle on kärsimykset laitettukin.

Olen ihan päästäni sekaisin ja tännekin vain kirjoitan kokoajan pakonomaisesti. Itkettää jotenkin kaikki ja tuntuu, että kaikki energia olisi valunut jonnekin. Mitä ihmettä tämä on? Olenko niin riippuvainen bentsoista, että pieni vähennys saa minut sekopääksi? Jos, niin aivan kamalaa. Tunnen itseni ihmisraunioksi ja mokailen vain. Olen jo toistamiseen räyhännyt miehelle, kun hermot on mennyt. Nyt on paha mieli ja synkeä tunnelma koko mökissä. Minulla on syyllinen olo, että olen tämmöinen ja mitä kaikkea mies on saanut kestää minun takia. Ja kuka on tukenut miestä kaiken tämän aikana? Ei kukaan.

Kauheimman itkukohtauksen sain, kun lääkärin b-lausunnossa luki miehellä, että "vaimon vaikean tilanteen vuoksi ei ole pystynyt kotona näyttämään pahaa oloaan. On yrittänyt tukea vaimoaan ja tytärtään ym..ja kun mulla juuri on se syyllisyys millainen olen..ja sitten vielä oikein psykiatrian lääkäri kirjoittaa sen todistukseen..voi pyhät sylvit, en tiedä miten tämän kestän. Alkaa olla takki aika tyhjä..

Ei ole pystynyt näyttämään pahaa oloaan kotona..hirveä lause. Minä kun olen aina luullut, että me pystymme oikeasti näyttämään kaikki tunteemme tai kertomaan niistä. Ilmeisesti näin ei sitten ole. Silloinhan se on kamala kärsimys toiselle..ihme, että vielä ollaan sitten yhdessä. tekisi mieli erota itse, ettei kenenkään tartte enää kärsiä mun takia, kun tää elämä on mullekin yhtä kärsimystä..

Miten tää taas tämmöseksi meni??????

Olen yksin. Hämärässä huoneessa. Makkarissa. Ovi kiinni. Kaihtimet suljettu. Otin puolikkaan lisää temestaa. Ei kait siitä mitään hyötyä ole, mutta otin kuitenkin. Eipä tässä voi muutakaan tehdä. V-tutuksen määrä on kauhea. Huomaan, etten oikeastaan ole masentunut vaan ainoastaan kettuuntunut. Jotenkin vain KAIKKI ottaa päähän. Tekisi mieli vain huutaa ja raivota, heitellä tavaroita, itkeä.

Mieskin on taas niiiiiiin empaattisella tuulella. Painui pihalle lennättämään typerää lennokkiaan naapurin kaverin kanssa. Ei sitten voi minua YHTÄÄN lohduttaa???? No, aivan sama. Mennään sitten näin. Ensi yö nukutaan eri sängyissä tai nukkukoot vaikka naapurin kanssa NAAPURIN sängyssä. Aivan sama, kaikelle. Olen yksinkertaisesti vidduundunut koko elämään ja kaikkeen. Itseeni eníten. Miehelle olisi suuri vapautus päästä minusta eroon, se on varma. Mensi sitten ja jättäisi minut jos kerran olen niin yhdentekevä. Ei tarvitse kyllä enää tulla mitään minulle lässyttämään. Otan kovan linjan. tekisi mieli ottaa ero. Tällaisen luuserin olisi ihan sama asua yksinään, ettei tarvisi kenenkään minua katsella ja saisi rauhassa rypeä niin paljon kuin huvittaa, kaikessa rauhassa.

Toisen vuoksi pitää aina yrittää jotain. Olla pirteä, siivota, siivota itsensä, siivota kaikkea, syödä normaalisti, yrittää olla normaali. Luoja, että olen väsynyt kaikkeen...

En jaksa enää tapella. Aion tehdä itsemurhan tämän kesän aikana. Juuri luin lehdestä joku oli ajanut autolla rekan alle ja kuollut. ajattelin, joku onnellinen on päässyt pois tästä maailmasta. Onnettomuus oli selvä itsemurha, siihen jutussa viitattiin. Taas on joku lähtenyt täältä kuolemanvarjon laaksosta taivaan kotiin. Rauha hänen sielulleen. Minä en saa koskaan rauhaa täällä. Minun sieluni on kärsinyt koko ikänsä. Eikö sitä voisi jo armahtaa. Kaikki hyvät tunteeni ovat kuolleet. Alan vihata jopa omaisiani. Ilmoitin äsken äiidilleni tekstarilla, että tapan itseni tämän kesän aikana. Tuli viesti takaisin: "et saa tappaa itseäsi" lähetin takas viestin, jossa kysyin miksi en saisi tappaa itseäni. Ei ole vielä tullut vastausta. Mieskin vain tympäisee minua. Ja itseäni vihaan eniten. Siksikin, että ruikutan tässä. nyt lopetan tämän kirjoittelun, ei tässä ole mitään järkeä.

Mie en vaan enää taida jaksaa.

Hoh, hoijaa..

Nyt olen rauhoittunut tasaiseen tylsyyteen ja valmistautunut taas palaamaan "apatiaan" tai "utopiaan". Aivan, kuinka vain. No, tuskinpa itsemurhaa tässä ihan pian teen. Se oli taas sellainen vättyyntyneen ihmisen äkkinäinen purkaus. Tämä kuumuus ei kait oikeasti tee hyvää ei pääkopalle, eikä kropalle. Niveliä särkee ja veto on pois. Päässä ketutus. Ei kait tämmöiselle hullulle mikään sovi, ikinä.

Kohta pääsee nukkumaan. En jaksa enää stressata neljältä heräämistä. Minkä sille voi. herää jos herää. Tässä on taas aamusta alkaen käyty koko tunteiden vaiheikas skaala lävitse tyyneydestä, innostuksen kautta väsymykseen, raivoon ja epätoivoon, lopulta apatiaan. Aikamoinen saavutus. taisi olla osuutta bentsojen niukkuudella. Vaikka en tuntisi niitä just sillä hetkellä tarvitsevan, kun olen virkeämpi niin se kostautuu parin päivän säteellä jos niitä alkaa jyrkästi skippaamaan. Onhan tuo jo n. 10 000 kertaa nähty, mutta ei sitä ikinä usko.

Tänään oli siis puoleen päivään saakka hyvä ja sen jälkeen huono päivä. Mutta kait minä niin sinnikäs hullu olen, etten itseäni ota päiviltä niin kauan, kuin jotenkin pystyn olemaan.

Nyt lopetan tämä päivän tähän. Heippodei.

Taas uusi päivä, Millähän sitä saisi itsensä innostumaan jostakin.. Tulisi edes sade ja myrskyilma, se piristäisi. Mutta ei, aurinkoa, aurinkoa, hellettä, kuumuutta.. Voi luoja, en tykkää tämmöisistä ilmoista. Ilma on hapeton ja väsyttävä.

Tuntuu, että taas vaihteeksi on takki aika tyhjä. Tylsä ja mitäänsanomaton olo. Otan kohta temestaa. Kaikki on samaa innotonta mössöä minun päässä. Miehellekin olen kiukutellut jo pienesti. ei hyvin mene. No, johan tässä olikin jo pari hyvää päivää.

"On lainaa ilon sekunnitkin, Ne surun tunnein maksetaan".

Timppa: Olit heittänyt kommentin, ettet enää jaksa? Mitkä on fiilikset nyt ja mikä sua masentaa?

Täällähän oli menty laidasta laitaan viimeisten viestien aikana, luin kaikki kerralla. Tämä kuumuus on kyllä ihan kamalaa. Tulisi kauhea myrsky ja rankkasade, sitä olisi jotenkin helpompi kestää... Mullakaan ei mene hyvin. Meidän fiilikset menee nähtävästi aika samoja ratoja, harmi vain.

Voimia silti ja toivotaan, että vielä tulee lisää niitä hyviä päiviä ja jaksaisit odottaa siihen saakka että näkisit nekin🙂🌻