Nyt on iskenyt jo täysi epätoivo. En edes tiedä miten voisin tulla enää onnelliseksi. Erosin pitkäaikaisesta avoliitosta reilu vuosi sitten pettämisen, valehtelun etc. takia. Samalla meni myös muita ihmissuhteita pilalle ja poikki sillä kaikki pettäminenkin tapahtui kaveripiirissä…

Olemme välillä koittaneet exän kanssa saada asiat sovittua jotta voisimme palata yhteen, sillä molemmilla on vielä reilusti tunteita. Kaipaan yhteistä arkea, joka oli mielestäni parasta suhteessamme. Asiat on silti tuntuneet menevän entistä pahemmin jumiin, vaikka olemme kertaalleen käyneet yhdessä terapiassa. Nyt välit onkin jo oikeastaan poikki, kiitos jälleen ystäväpiiristä löytyneiden ihmisten jotka olivat menneet sanomaan minusta jotain täysin perätöntä tälle exälle…

Olen yrittänyt opetella nauttimaan arjesta yksinäni, kulkenut paljon bileissä, tapahtumissa etc. mutta huomannut etten kiinnostu kenestäkään tapaamastani ihmisestä. En osaa enää edes haaveilla tulevasta, en varsinkaan perhettä/parisuhdetta tai mitään. Mikä pointti on edes rakastua ja aloittaa elämä jonkun kanssa yhdessä kun rakkaus kuitenkin hiipuu ja päädytään vaan pettämään ja loukkaamaan. En juurikaan nauti kavereideni seurasta. Koko ajan joutuu varomaan sanomisiaan ja tekemisiään ettei joku onnistu vääntämään niitä jotenkin mua vastaan. Yksinolokin on pelkkää kellon tuijottelua. Käyn lenkillä ja salilla, näen kavereita, katson tv:tä ja käyn töissä. Mikä pointti tässäkään on? Päivät kuluu, viikot vierii ja vuodenajat vaihtuu. Haaveilen paremminkin menneestä, siitä kun vielä oli elämä.