Olen jämähtänyt paikoilleni. Masennuin opiskeluaikana enkä sosiaalisten tilanteiden pelon takia ole kyennyt hakemaan kunnolla töitä valmistumisen jälkeen. Jumitan osa-aikaisessa hanttihommassa jo kolmatta vuotta. Työllistymismahdollisuus omalla alalla on todennäköisesti jo menetetty, sillä aktiivisempienkin on todella haastavaa työllistyä.
Toisaalta olen useamman kerran havahtunut myös siihen, etten koskaan edes kuvittele itseäni tekemässä oman alani hommia. Jos mietin itseäni tekemässä jotain työtä, se ei liity mitenkään opiskelemaani alaan. Miksi sitten junnaan ja junnaan tässä?
En uskalla etsiä muuta työtä tai edes pohtia opiskelumahdollisuuksia. Seuraan vaan, kun muut etenevät elämässään. Tiedän monia, jotka ovat lähteneet uudelleen opiskelemaan, jopa kokonaan uutta yliopistotutkintoa, ja he ovat saman ikäisiä kuin minä, 28-vuotiaita. Mistä he repivät motivaationsa?
Itse en uskalla innostua enää mistään. Joskus mielessä käy ajatus siitä, mitä voisin lähteä opiskelemaan, mutta seuraava ajatus on jo, että ”pyh, ei kannata, kämmäät kuitenkin”. En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä tai miten. Pelkään, että olen samassa tilanteessa vielä kymmenen vuodenkin päästä ja käyn tätä samaa ajatuskuviota läpi ☹️
Hei
Samaistun kyllä tähän tekstiisi. Oletko hakenut apua?
Minulla myös elämä junnaa paikallaan.. on junnannut jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä en ole työelämässä joten paluu työelämään sekä töiden hakeminen on itselle iso haaste .. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta joka on vain pahentunut.. senkin takia kun elämääni ei kuulu enään ns. säännöllistä rutiinia.
On paljon asioita mitä haluan tehdä ja toteuttaa, mutta ei kertakaikkisesti pelkojeni takia onnistu. Olen katkeroitunut kun en vain pääse elämässä eteenpäin.. tunnen itseni luuseriksi ja alisuoriutujaksi elämässäni.
Olen tosissani viimeaikoina miettinyt lääkärille menoa, koska en enään vain pärjää. Olen kauan uskotellut itselleni että tämä sairaus menisi ohi tai helpottuisi itsestään. mutta on käynyt päinvastoin..
cherrie kirjoitti 6.11.2017 13:18
Hei
Samaistun kyllä tähän tekstiisi. Oletko hakenut apua?
Minulla myös elämä junnaa paikallaan.. on junnannut jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä en ole työelämässä joten paluu työelämään sekä töiden hakeminen on itselle iso haaste .. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta joka on vain pahentunut.. senkin takia kun elämääni ei kuulu enään ns. säännöllistä rutiinia.
On paljon asioita mitä haluan tehdä ja toteuttaa, mutta ei kertakaikkisesti pelkojeni takia onnistu. Olen katkeroitunut kun en vain pääse elämässä eteenpäin.. tunnen itseni luuseriksi ja alisuoriutujaksi elämässäni.
Olen tosissani viimeaikoina miettinyt lääkärille menoa, koska en enään vain pärjää. Olen kauan uskotellut itselleni että tämä sairaus menisi ohi tai helpottuisi itsestään. mutta on käynyt päinvastoin..
Moi cherrie!
En ole hakenut apua. Opiskeluaikana kävin opintopsykologilla muutaman kerran. Sain hänen avullaan opinnot loppuun, masennuksen vallassa ja hampaat ahdistuksesta irvessä kylläkin. Ajattelin, että olo helpottuu, kunhan vain saan opiskelut kasaan, mutta epämääräinen ahdistus vaan jatkuu ja ajaa mut usein masennukseen. Ja masennuksesta ylös rämpiminen tuntuu kestävän aina kauemmin ja kauemmin. Kävin myös muutaman kerran keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa erään toisen syyn vuoksi.
Itse en jostain syystä usko saavani apua ammattiauttajilta. Opintopsykologin luona tuntui lähinnä vaan siltä, ettei häntä kiinnosta muu kuin valmistuminen, vaikka olin ihan sekaisin joka käynnillä. Ikään kuin mut olisi lähetetty metsään silmät sidottuina ilman karttaa tai kompassia ja sanottu vaan, että "kyllä sä sen tien vielä löydät". No en löytänyt, en edes pientä polkua, vaan lisää umpimetsää kilometritolkulla. Toisaalta ymmärrän kyllä, että heidän kuuluu nimenomaan auttaa opiskelun etenemisessä. Sairaanhoitajan luo en jostain syystä pystynyt menemään enää. Jätin muutaman käynnin välistä ja aloin häpeämään näitä väliin jääneitä kertoja.
Enkä nyt todellakaan halua lannistaa sua! Apua kannattaa kyllä hakea! Siihen täytyy vaan löytyä motivaatiota, jota itsellä ei ole kyllä yhtään.. olipas kannustavaa 😀
Välillä tulee myös todella epätodellinen olo ja alan pohtimaan, että miten ihmeessä olen joutunut tähän tilanteeseen? Onko tämä oikeasti mun elämää?
Ahdistaa, alkoi oikein oksettamaan.
Nyt täytyy lähteä töihin...
Niin tuttua.. Olen itsekin käynyt muinoin juttelemassa ammattiauttajan kanssa. En kokenut hyötyväni siitä yhtään.. Myös opinnot meni aikoinaan samalla tavalla kuin sinulla, teki tosi paljon mieli luovuttaa, mutta pakko oli saada yks etappi elämässä niin sanotusti suoritettua, vaikka hampaat irvessä.
Minkälaista osa-aika työtä sinä teet?
Itse olisin menossa lääkäriin siinä toivossa että saisin lääkityksen tähän vaivaani. Propral minulla on fyysiseen oireiluun käytössä mutta ei auta henkiseen puoleen yhtään. En mielellään haluaisi lääkkeitä syödäkkään mutta en näe enään muuta vaihtoehtoa kun kaikki poppas konstitkin on käytetty 🤔 Onko sinulla mitään lääkitystä käytössä ? Oletko harkinnut?
Tsemppiä sulle paljon!
Teen siivoustyötä iltaisin. Entä millaista työtä sinä olet tehnyt?
Oon myös käyttänyt propalia opiskeluaikana etenkin esiintymistilanteisiin, muttei se mullakaan auttanut psyykkiseen puoleen ollenkaan eikä oikeastaan fyysiseenkään, koska en pystynyt syömään isoja annoksia, sillä se aiheutti niin pahaa suun kuivumista ja käsien hikoilua. Mulla on myös ollut mirtatsapiinia lähinnä nukahtamishäiriöihin, mutta siitä jäi todella tokkurainen olo. Sen vuoksi taisin sen aikoinaan lopettaakin. Jotain kolmattakin käytin jonkin aikaa, mutten muista sen nimeä.
Mirtatsapiini muuten vei ahdisuksenkin pois, mutta liian tehokkaasti, niin etten välittänyt oikein mistään. Kerran lähdin töistäkin kesken kaiken kotiin, kun ei kiinnostanut pätkääkään. Onneksi kukaan ei tajunnut 😀 no saipahan kerran kokea mitä täysi huolettomuus on.
Nyt ei ole mitään lääkitystä käytössä. Ahdistus pysyy kurissa, kun olen niin hyvin oppinut välttelemään ahdistusta aiheuttavia tekijöitä. Muttei se mitää oikeaa elämää ole, kun tärkeitäkin asioita täytyy vältellä. Millaisia keinoja sulla on tai on ollut sosiaalisten tilanteiden pelon lievittämiseen? Tai vaan ahdistuksen lievittämiseen. Mulla ei oikein ole mitään. Joskus tv-sarjojen katsominen toi helpostusta, mutta nykyään tunnun pakenevan todellisuutta niihin. Ja kun sen telkun töllöttämisen lopettaa, niin ahdistus iskee moninkertaisena päälle.
Ootko saanut varattua lääkäriajan?
Tsemppiä sullekin! 🙂
Mulle ei myöskään tuo propral tahdo auttaa. Jos on oikein kova jännitys niin tahtoo kädet täristä siitä huolimatta, varsinkin se pään sisäinen hullunmylly vain kasvaa isommaksi. Eli ei todellakaan auta henkiseen puoleen mitenkään. ☹️
Olen lukenut tosi paljon näistä lääke asioista ja joillekin niistä on ollut kyllä todella hyvä vaste. Tietenkin eihän aina kaikki kaikille sovi. Itse olisin valmis kokeilemaan jos se yhtään helpottaisi elämää. Nyt olen jäänyt vain tosiaan jumittamaan tähän, enkä vain pääse eteenpäin vaikka tahtoa ois mutta pelko panee vastaan.. Lääkäri aikaa yritän kyllä varata mutta sekin tuppaa hieman jännittämään! En tiedä miten tuon asian esille, ymmärtääkö hän ongelmani vakavuutta, saanko apua.. Ehkä se vaikuttaa, etten ole pystynyt kertomaan aikaisemmin tästä sairaudesta kenellekään.. muuta kuin täällä palstalla, niin tuntuu vaikealla mennä kertomaan asiasta.
Ei mullakaan ole keinoja ahdistuksen lievittämiseen. Hetkeksi saa ajatukset pois esimerkiksi juuri liikunnan avulla, mutta siihen se ikävä kyllä jää. Ahdistuneisuutta on vaikea saada pois.
Kirjoittaminen auttaa välillä mua, ja liikunta myös, muttei ne vie ahdistusta pois kokonaan. En tiedä, mahtaako mikään viedä sitä kokonaan pois.
Oon ite ajatellu varata yksityiseltä puolelta lääkäriajan. Voikohan yksityisellä puolella saada suoraan ajan esim. psykologille? Jos sitä kautta saisi sitten lääkityksen. Vai pitääköhän sitten sitoutua keskustelukäynteihin... Niihin en kyllä pysty.
Sarpsa kirjoitti 7.11.2017 10:13
Kirjoittaminen auttaa välillä mua, ja liikunta myös, muttei ne vie ahdistusta pois kokonaan. En tiedä, mahtaako mikään viedä sitä kokonaan pois.
Oon ite ajatellu varata yksityiseltä puolelta lääkäriajan. Voikohan yksityisellä puolella saada suoraan ajan esim. psykologille? Jos sitä kautta saisi sitten lääkityksen. Vai pitääköhän sitten sitoutua keskustelukäynteihin... Niihin en kyllä pysty.
Minä ajattelin mennä yksityiselle lääkärille suoraan, hänhän voi heti määrätä lääkkeet ilman että täytyy mennä psykiatrille esimerkiksi. Eri asia kai jos haluaa saada sairaudestaan diagnoosin. En oikein luota tuohon julkiseen kun tuntuu että siellä ei oteta tosissaan? En tiedä sitten. Ja en halua itse mitään keskustelukäyntejä kun tiedän valmiiksi etteivät ne hyödytä itseäni. 🤔