Ikuisuuden tuolla puolen. Galaksien takana. Poseidonin tähtisumussa. Liidän vailla huomista. Elän henkäys kerrallaan. Jumala mielessä. Haluaisin käpertyä kasaan. Luhistua kuin kuoleva aurinko. Kärsimys on läsnä. Se seuraa kuin varjo kivikkoisella tiellä jota elämäksi kutsumme. Rakkauden voima ei ole yltänyt vielä minulle. Varjojen sankarille, joka lohduttomasti jatkaa joka päiväistä konttaamistaan kohti vääjäämätöntä. Olen anti-sankareista anti-sankarein. Olen ikuinen odottaja. Odotan hyvää, vaikka aavistan pahaa. Tuhannet lammikot koristavat kotiani. Ne ovat kyynelistä, joita olen sisimpääni kätkenyt. Olen sodan jälkeinen raunio, mutta kovimmankin asfaltin alta nousee tuo elämän kukka ja se iloitsee auringon alla. Tästä pienestä elämästä minkä Jumala tai evoluutio on antanut. Haluan olla tuo asfaltti-kukka...

En halua loukata nyt ketään, mutta musta tuntuu että monet mielenterveys ongelmaiset kategorioivat otsinsa aina tiettyyn ryhmään kuuluvaksi. En sano etten itsekin olisi joskus niin tehnyt. Mutta tässä esimerkki: esim. jos on masentunut, niin ajatellaan että olen masentunut enkä mitään muuta tai jos on skitsofrenia niin ajatellaan että on skitsofreenikko, aivan kuin se olisi jokin ammatti.

Mun mielestä ihminen on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä sairaus. Sairaus voi olla vakava, mutta se on vaan osa ihmistä. Onhan se tietenkin helpompi ajatella että kuuluu johonkin ryhmään. Mutta toivottavasti kuuluisi positiivisella tavalla johonkin ryhmään. Esim. jalkapalloilija tai muusikko.

On helppo aina nähdä elämässä ja maailmassa ne kurjat asiat, mutta olisi mielestäni tärkeää että yrittää olla positiivinen kaiken kurjuuden keskellä. En tarkoita yltiö positiivisuutta, mutta sellaista että kunnioittaisi omaa ja muiden elämää. Ja yrittäisi tehdä elämästä helppoa itselle ja muille.

Ihminen on kuitenkin "lauma eläin". Ja on tärkeää pitää yllä hyvää ilmapiiriä. Kyllä täällä maailmassa on niin paljon murheita, että minusta kaikki positiiviset asiat jotka elämästä löytää niin kannattaa säilyttää mielessä ja levittää positiivisuutta muihinkin. Tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei kannata tehdä tahallaan itselleen hallaa... Hyvää keskiviikkoa kaikille!🙂

Kävelin marraskuun sumuisia katuja kylmyys sydämmessä. Kesä oli mennyt eilisen mukana. Kuin nuoruus. Näitä vanhenevia luitani liikutin tuulen hyväilleissä kasvoja. Olin kuin hyvästit jättämässä. Suru valtasi sielun, tässä on kaikki. Tässäkö on elämäni. Näinkö se menee ja yritän vain pysytellä kyydissä.

Liekki sisälläni oli lähes tukahdutettu. Kaikkeni olin antanut mutta se ei riitä. Elämä riistää kaiken. Surullinen olin koko ihmiskunnan puolesta. Annoin anteeksi ilkimyksille annoin anteeksi Jumalalle kesken-eräisyyteni ja annoin anteeksi itselleni omat virheet. Halusin sulautua yöhön. Siihen viimeiseen. Tuuli-kellojen soidessa suru-marssia. Verestävät silmät. Vuotava nenä. Pakko oli silti jatkaa tätä kirottua elämää...

Elää haluan. Elämän koluan. Läpi suon läpi tuskan. Tämän elämän laivan kuskaan. Majakka tuolla majakka siellä. Mikä oottaa mua tällä pimeällä tiellä? Mieli murtuu sydänkin. Välissä taivaan ja helvetin. Yhdessä käymme käsi kädessä. Pimeässä maailmassa tässä...

Kai tässä jotenkin oon taas elämän syrjässä kiinni. Oon kyllä kulkenut maanpäällisen Helvetin läpi, mutta alkaa tuntua että ehkä selviän.

Tai en tiedä. Olen sentään oppinut kärsimään ja taistelemaan jos ei muuta. Kärsimys on osa elämää siltä ei voi välttyä. En tarkoita että sen pitäisi olla jatkuvaa, mutta osa se on.

Olen päättänyt elää. Kaikista kivuista ja masennuksesta ja harhoista ja lääkekoukuista ja maailman katastroofeista ja paskasta huolimatta. Aion taistella ja nähdä ihmisiä, jutella, urheilla, lukea, opiskella ja jos hyvä säkä käy niin ehkä joskus tapaan vielä jonkun josta saan kumppanin.

Ei pidä jäädä yksin. Sen olen huomannut. Jos on liian kauan yksin niin pää sekoo. Yritetään tehdä tästä elämästä paratiisi... 🙂

Kuulostaa hyvältä. Siis ei ne kärsimykset ja helvetti mitä oot joutunut kokemaan vaan toi sun asenne. Noin pitäis vaan jaksaa kaiken pahan keskellä että elämä on elettävän arvoista ja jotain hyvää löytyy kunvaan uskoo ja etsii. Yritän itsekin toimia niin että kaikesta huolimatta en jää kotiin vaan yritän nähdä ihmisiä ja ystäviä. Nyt jopa harkitsen klubitalolle menemistä. Nyt kun vointi on vähän parempi. Töihin meno saa vielä odottaa,

Tsemppiä.🙂👍

Täytyy pitää toivoo yllä. Vaikka sitä ei paljoa olisi. Kyllähän myrskyn jälkeen on aina kuitenkin pouta.🙂

Äitiemme kohduista pulpahdamme tähän maailmaan joka voi olla paratiisi tai helvetti. Elämme tuli jalkojen alla. Ahdistus ainoana kumppanina. Synkkien murheiden laaksossa kuljemme käsi kädessä kohti tuntematonta. Kohti taivasta tai kuolemaa. Yksin elämme loppujen lopuksi. Pallo jatka liikettään. Ihmiset häviävät tuhkana tuuleen. Kynttilän liekki sammuu. Itken silmäni veres lihalle. Koko elämä on tässä. En voi muuta olettaa. Koko kärsimys näytelmä missä jokainen saa pääroolin.

Tollanen runo. 🙂