Olen yö päivän vaatteissa. Iloitkoon ne jotka pystyvät. Minä kärsin. Via dolorosa. Kuuntelen maailman valitusta ja uppoudun sen virran vietäväksi. Pieni elämäni tässä maailmankaikkeudessa on vain tähdenlento. Muurahaisten yhdyskunta tämä on. Jokaisella hommansa. Syksy, tuo masennuksen tuoja. Tule luokseni viimein. Ja anna pimeys. Tuo ainoa mitä syys voi tarjota.

Vittu kun ei jaksais enään elää...☹️

Olin äsken tienristeyksessä. Joko tapan itseni tai sitten alan polttaa tupakkaa? Aloin polttaa. Parempi niin...

😭

Tuhansien tähtien lailla yritän luoda valoa tähän surulliseen elämään. Kaikki on turhaa, mutta silti täytyy yrittää. Täytyy olla yli-ihminen. Vain toinen ihminen voi toisen pelastaa. JOs näin ei käy sulaudun yöhön. Kuljen varjon lailla pitkin syksyn pimeitä katuja. Haaveilen elämästä jota en ole vielä elänyt. Haaveilen rakkaudesta. Haaveilen että joskus voisin olla jollekin tärkeä. Toiselle kadotetulle sielulle. Voisin painaa pään päätä vasten. Vain olla. Pimeys tulee, mutta haluaisin olla jollekin aurinko. Tämä kaikki kuulostaa ehkä naurettavalta. Mutta olen mieluummin naurettava, kuin kuollut...

Olet erityinen, et naurettava. 🙂

Kiitos Soroppi! 🙂

Olen tuhannesti kiitollinen sinulle ja vaikka elämäni kulkee varjojen tietä, näen kuitenkin valon kirkkaana. Se on toivo. Usko, toivo rakkaus. Suurin niistä minulle on toivo. Rakkaus jonossa seuraava.

Sieluni on kipeä ja ruumiini, mutta silti jaksan tanssia elämän valssia. Haluan ennen kaikkea elää: kokea tuskan ja kauneuden. Elämä on loppujen lopuksi hieno asia. Vaikka varjo seuraakin perässä. 🙂

Tahdon rakastaa elämää, vaikkai piru perisi. Haluan syleilllä auringon langettamia säteitä. Noita säteitä jotka pian ovat muisto vain. Haluan kiittää Jumalaa: Kiitos tästä silmän räpäyksestä jota elämäksi kutsutaan. Loppujen lopuksi olen kiitollinen...🙂🌻

Tuntuu että tarvisin naisen elämääni. Sitten kaikki olis varmaan hyvin..?

Minkä takia tän elämän pitää olla näin vaikeeta? En halua olla yksin enkä halua olla porukassa. Haluan välillä kuolla, mutta toisaalta haluaisin vaan nauttia elämästä.

Haluan lukkiutua kotiini, mutta samalla haluan elää aktiivista elämää.

Onko muilla samanlaista?

Haluaisin löytää jonkun tarkoituksen olemassa ololle, enkä pitää näin turhana koko elämää...☹️

Sitten vielä se että haluaisin vaan maata... Voimat on välillä niin loppu. 😭

Voi kun elämä olis vähän helpompaa...

Olen jotenkin niin jumissa, mutta itsemurhaa en halua tehdä vaikka se kummitteleekin mielessä.😭

Tuntuu siltä että on kaksi vaihtoehtoa joko elää täyttä elämää tai sitten lopettaa tää kärsimys...

Mulla on kanssa itsetuhoisia ajatuksia, lievempänä kyllä kuin ennen sairaala jaksoa. Mutta ne pahenee iltaa kohden. Illalla meen sitten vaan nukkumaan ja yritän ne ajatukset sivuttaa.

Yksin ollessani kärsin yksinäisyydestä mutta toisten seurassa väsyn nopeasti. Haluaisin kanssa elämää muuallakin kuin vain neljän seinän sisällä mutta välillä siihen ei vaan oo voimia eikä mahdollisuutta.

Runo:

Pohjattoman kaipuun suosta nousen hennoilla perhosen siivillä kohti valoa, jota auringoksi kutsutaan. Vapauteen, stratosfääriin, avaruuden painottomuuteen. Tutkimaan linnunradan ihmeellistä maailmaa. Painovoima heikkenee. Leiun kohti ikuista unta. Kohti kuuta matkaan. Kaikkeuden mysteerit tajunnassa. Mars matkaan. Hengitän raskaasti. Herään...