Ei ole tulevaisuutta

Ei ole tulevaisuutta

Käyttäjä Markettanen aloittanut aikaan 28.09.2021 klo 17:40 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Markettanen kirjoittanut 28.09.2021 klo 17:40

Odotan vaan että joku tauti tappais, ei tarvis kitua enää.
Vaikea masennukseni alkoi reaktiivisena 30 v sitten ja siitä piti parantua.
Olen ravannut erilaisissa psykoterapioissa, syönyt erilaisia lääkkeita, ollut sairaalahoidossakin masennuksen takia.
Kaikki tämä vain tekohengitystä, eivät ole auttaneet masennukseen.
Elämässäni ei ole iloa eikä toivoa ja toimeentulokin on jatkuvasti veitsen terällä, joten sekään ei tilannetta paranna, vaan vetää alaspäin.

Riippakivenä on lisäks ADHD, mikä vaikuttaa siten että tylsistymisen kynnys on matala.

Mitään riippuvuussuhteita ei ole mihinkään aineisiin, onneksi. Vaikka itsensä turruttaminen voisi helpottaa hetkeksi.

Haluisin osata nauraa, iloita elämästä, nyt odotan vaan että päivä kuluisi pian, että pääsen nukkumaan ja toivon että yö kestäisi kauan.

Elämääni kuuluu vain 3 lenkkiä päivässä. Koirat pitävät minut elossa, jollei niitä olisi, niin ei minuakaan olisi enään.

Itseni eteen en jaksa tehdä mitään, koirien eteen teen kaikkeni, koska ne ovat rakkaita minulle.

Ihmissuhteita ei enää ole, on vain hyvän päivän tuttuja.

Jouduin 15v sitten työkyvyttömyyseläkkeelle, paloin työssäni loppuun, osa syyllinen on ADHD, kun vauhtipyörä käynnistetään, niin se ei pysähdy.

Taustalla on isäpuoleni hokema, tosta likasta ei tuu ikinä mitään. Luulen että olen koko ikäni sen vuoksi todistellut itselleni, että olen hyvä ja ahkera ja teen työni täydellisesti ja kiihdytän tahtia, jos työt lisääntyy .. näin tein kohtalokkaasti.

Siinä meni mulla stressinsietokykykin lopullisesti.

Kun en kelvannut enää töihin, niin tunsin pudonneeni kokonaan ulkopuolelle ja se ei ole kadonnut mihinkään.

Eräs ystäväni, nyk entinen ystävä, sanoi kuuluisan lausahduksen, ota itteäs niskasta kiinni, on hänelläkin masennusta. Mutta masennustahan on eriasteista ja erilaista, sitä hän ei ymmärtänyt.

Aiemmin kesän aurinko piristi, nyt ei sekään enään auta. Talvi kuluu zombiena.

Haluisin jaksaa tehdä jotain, mutta hyvä kun aamulla saan itseni pakotettua lenkille. Sitten odotan päivälenkkiä ja seuraavaks iltalenkkiä, jotta pääsen taas nukkumaan.

Koen itseni hyödyttömäksi olennoksi, nukun paskon ja kulutan luonnonvaroja.

Joku sano jossain viestiketjussa, jotenkin näin että kannattais suhtautua masennukseen kuten mihin tahansa sairauteen.. siis en mä ainakaan iloton ja tylsämielinen ja jatkuva uupumus niskassa halua olla.

Elän just sen aikaa vaan kun koirani elää ja se on siinä sitten. Mua ei saa mihinkään vanhustentaloon jossa on muiden armoilla.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: Viesti karkas liian aikasin, kesken kirjotuksen
Käyttäjä sheepl3 kirjoittanut 28.09.2021 klo 20:19

olet rohkea ja itse asiassa kovienkin haasteiden edessä älyttömän hyödyllinen!

se että yhä kannat vastuuta elävistä kaikkien traumojen halki kertoo

enemmän sinusta kun mikään elämänkirjakansio koskaan

dogisi varmaan rakastavat sinua kovin paljon 🙂

mutta

kukaan ei voi - eikä saa pakottaa sinua jaksamaan

joten

on hienoa että itse siihen pystyt

toivon totisesti sulle ja koirille hyvää

nauttikaa yhteisistä hetkistä

ja lisään vielä sen että vaikka jokainen meistä

on täysin omanlainen

niin emme ole yksin

🐏

Käyttäjä Markettanen kirjoittanut 29.09.2021 klo 15:57

Olen yksin, ei ole kontaktia siskopuoleenkaan, joka asuu ulkomailla.

Vanhempani ovat kuolleet.

Ystäviä ei ole.

Parisuhdetta tai seurustelusuhdettakaan ei ole.

Kaupan kassa on ainoa jonka kassa vaihdan kohteliaisuudet, joten "puhekaverini" ovat koirani.

Tähän ei korona ole "syyllinen", tämä on pitkäkestoisempaa..

Ahdistus pukkaa päälle myös, viime yönäkään en nukkunut kuin pari tuntia. Itkin ja pelkäsin, että vanha koirani ei enää kohta jaksa, kun on sydänsairaus. Ei ole ketään kelle puhuisin tästäkään pahasta olosta. Koirani on ollut minulla yli 13v. eli meillä on pitkä yhteinen taival takana. Se on niin empaattinen koira, että en tiedä miten kestän sen menetyksen, toivon että olisi kanssani viel pitkään, mutta en voi laittaa etusijalle itseäni vaan koiran hyvinvointi on tärkeämpi asia.

Vaikea kohdata ihmisiä kun ahdistus on huonossa vaiheessa.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 30.09.2021 klo 08:55

Markettanen, olen samaa mieltä, että on vaikea kohdata ketään ihmisiä, kun ahdistus on huonossa vaiheessa. Silloin en ainakaan itse jaksa tai pysty.

Käyttäjä Tolkkua kirjoittanut 17.10.2021 klo 17:14

Hei Markettanen,

Itsekkin jo vuosia masennusta sairastaneena tuntuu tosi ikävältä kun hoidot ja lääkkeet eivät auta sinua.Itselläkin koirat ovat olleet keskeisessä roolissa selviämisestä,mutta uuden tyyppinen lääke saattoi olla se ratkaiseva tekijä alkaa taas tuntemaan ja haluamaan elämältä vielä jotain.Toivon todella että tilanteesi vielä päivitetään tämän hetken tiedon valossa.Toisinaan eläkkeelle siirretyt eivät ole aktiivisten hoitojen piirissä joka edellyttää usein kohtuutonta aloitteellisuutta masentuneena.

Ja somen koiriin liittyvät ryhmät saattaisivat jotain muuta tarjota niinä parempina hetkinä?