Ehkä on jo aika antaa periksi...
Olen uusi tulokas näillä sivuilla, enkä tiedä miten homma täällä toimii. Tänään tuli kuitenkin tuhannennen kerran olo, että ei kertakaikkiaan enää jaksa ja oli pakko etsiä joku purkautumiskeino, joku apu.
Mulla koko elämä on ollut yhtä taistelua, lapsesta asti. Elämä on sisältänyt heitteillejättöä, pahoinpitelyjä, alistamista, hyväksikäyttöä…vähän joka lähtöön noita elämän pahempia puolia. Aina olen selvinnyt ja mennyt eteenpäin näissä karikoissa. Oppinut selviytymään huumorintajulla, positiivisuudella ja uskolla tulevaan. Kunnes tämän vuoden alusta sitten tuli se ”viimeinen niitti” mun positiivisuudelle.
Kaikki tähän nykyiseen tilanteeseen varmaan alkoi syntymään jo kuusi vuotta sitten, jolloin alkoi tulla sairauksia sairauksien perään. Joka vuosi jotain uutta ja jatkuvia tutkimuksia sairaaloissa. Samaan aikaan jäin työttömäksi. Viime vuonna mies sitten kyllästyi näihin mun jatkuviin uusiin sairauksiin ja otti ja lähti. Ei siinä mitään, parempi olikin kun lähti, koska en enää itsekkään jaksanut niitä jatkuvia syyllistämisiä, kuinka laiska ja leikkisairas olen. Ei auttanut hänen päätä kääntämään lääkäreiden lausunnot mun terveydentilasta.
Eli eron jälkeen jouduin hakeutumaan sosiaaliavun pariin. Viime vuosi menikin ihan ok, koska sain ainakin sähkölaskuihin helpotusta siltä taholta, vaikka muuta apua en saanutkaan. Tämän vuoden alusta sitten sekin apu loppui. Multa meni talven sähkölaskuihin jo pelkästään koko työttömyyskorvaukset. Söin puuroa ja vain odotin, että tulisi kesä. Asun niin syrjässä, että mulla ei ollut mahdollisuutta edes mennä leipäjonoon.
Rahan puute tänä vuonna on sitten tietysti johtanut siihen, että olen vain kotona. En käy missään. Ja tässä vaiheessa on ystävyyskin punnittu, koska kukaan ei ole käynyt edes mun luona. Eikä kukaan ole ottanut yhteyttä. Nyt en enää edes jaksaisi, jos joku tulisi käymään. Olen aivan totaalisen eristäytynyt tähän omaan kotiini. Kaupassa käyntikin jo alkaa ahdistamaan. Ei vaan jaksa enää yhtään mitään. Pienen pieni toive kuitenkin mussa jossain syvällä sisimmässä piilee, koska nyt kirjoitan tätä tarinaa. Pieni toive, että näkisin tulevaisuudessa edes jonkin pienen valon pilkahduksen.
Hei! Kovin rankalta sinun elämäntilanteesi vaikuttaa. Olet ollut sisukas pärjääjä koko elämäsi ja nyt alkavat voimavarat olla lopussa. Monesti on osoitettu,että psyykkinen kuormitus myös laukaisee fyysisetkin sairaudet. Onko sinun mahdollista puhua asiasta hoitavien henkilöiden kanssa ja saada sieltä käsin myös apua psyykkiseen pahoinvointiin. Myös terveyskeskus voi antaa lähetteen maksuttomaan keskusteluhoitoon mielenterveystoimistossa. Apua sinun on saatava pikaisesti,koska monet ikävät asiat painavat mieltäsi.Toivon kaikkea hyvää sinulle ja rohkeutta hakea apua.
Hei, ja kiitos viestistä!
Avun pyytäminen on todella vaikeaa. Soitin kerran kriisiapuun ja yritin selittää tilannettani. Joko minä ymmärsin kriisiavun puhelinlinjan merkityksen aivan väärin, tai sitten vastaajalla oli todella huono päivä. Selvittäessäni omaa tilannetta, toisessa päässä mut keskeytettiin ja sanottiin "Ei tämä ole mikään sosiaalitoimisto, eikä täältä saa mitään rahaa. Soita sosiaalitoimistoon.". Siinä vaiheessa pääsi totaalisesti itku ja kysyin että eikö kriisiavusta pitäisi saada apua kriisiin. Siis puheapua. Eli se avunpyyntö sai vain avun pyytämisen entistä vaikeammaksi.
Terveyskeskuksesta saa avun vain yhteen vaivaan kerrallaan. Pitäisi erikseen pyytää vastaanottoaika keskusteluavun saamiseen ja ajat yleensäkin venyvät monien viikkojen päähän. Ja kynnys ajanvaraukseen totaalisen väsymisen vuoksi on korkea.
Jos olisikin mahdollisuus päästä, ilman mitään lähetteitä, puhumaan, niin olisi hyvä.
Avun hakeminen ja saaminen on tosiaan joskus älyttömän vaikeaa, vielä silloin kun se olisi äärettömän tärkeää. Toivon, että jaksat kuitenkin soittaa ja varata aikaa, vaikka se menisi viikkojen päähän. Olisiko mahdollista soittaa heti aamulla ja saada mahdollisesti aika samalle päivälle? Soittaessa älä ainakaan esitä terveempää, tai jaksavampaa kuin olet. Ja laita vaikka itsellesi ylös vähän, mitä haluat sanoa, missä tulla kuulluksi 🙂 Tsemppiä!
Haluaisin kovasti auttaa sinua. Onko kotipaikkakunnallasi mielenterveystoimisto. Siellä on yleensä päivystysaika,jolloin voi soittaa. Myös seurakunnilla on Auttava puhelin. Kyllä sinun on apua saatava jostakin. Ei kannata lannistua,jos jossakin on ammattitaidoton ja tyly ihminen. Nyt on kyse sinun elämästä ja jaksamisestasi. Niin rankalta kuin se kuullostaa itse on oltava aktiivinen avun hakemisessa. Harvoin on siinä rinnalla läheisiä,jotka edes huomaavat miten paha tilanne on.
Kuulostaapa tosiaan siltä että kriisipuhelimen työntekijällä on tosiaan ollut hieman huono hetki, tai että hän ei ole tajunnut hätääsi.
Musta kyllä kuulostaa että sä tartteisit keskusteluapua esim. psyk. sairaanhoitajan kanssa. Ehkä se aika kannattaisi varata vaikka sen saamiseen kestääkin jokunen viikko, eihän siinä mitään menetäkään? Myös paikallisista kriisikeskuksista voi kysyä aikaa ihan kasvokkain keskusteluun, niissä saattaa olla lyhyemmät jonot kuin terveyskeskusten puolella. Tai soittaa uudestaan, on siellä varmasti useampia päivystyksiä.
Jaksamista sulle 🙂🌻