diagnoosin vaihtuminen
Eli ensin mut määriteltiin dissosiaatiopotilaaksi. Näen koko aika tosi pahoja harhoja.
Nyt seuraavan lääkärin diagnoosina olikin psykoosi ja mahdollinen skitsofrenia.
On tosi rankkaa tää mun elämä. Näen harhoja jopa sisällä. Luulen mm. Että on tulipalo vaikkei ole.
Ulkona näen ihmisiä maassa ja tulipaloja.
Ensiviikolla aloitan päiväosaston psykiatrian polilla. Onko ketään muuta ollut sellaisessa, kokemuksia?
Pelottaa tuo päiväosasto kun siellä joutuu joka ma tekemään ulkona puolen tunnin lenkin ja mun on vaikea olla ulkona muutenkin kun näen harhoja koko ajan.
En tiä miks ees kirjotin. Piti varmaan vaan purkaa jonnekin. Kiitos jos luit.
Minä en noista muista tiedä mutta minusta diagnoosin vaihtuminen on aika tavallista. Minulla ainakin vaihtui jopa fyysisissä sydänsairauksissa kunnes löydettiin monien tutkimusten jälkeen oikea mille kirjoitettiin b- todistus jolla sain Kelan tuet.
Voimia vaan.
Kyselit kokemuksista psykan päiväyksiköistä. Varmasti psykan päiväyksiköt ovat kaikki vähän erilaisia, mutta itselle ollut hyvä kokemus (takana siis myös psykan sairaalahoitojaksoja/ vuosia "pari kertaa kuussa keskustelutapaamisia" hoitohistoriassa, mutta vähän eri diagnoos(e)illa/oireilla kuin sulla).
Päiväyksikössä olen saanut tiiviimpää hoitoa ja kontaktia hoitohenkilökuntaan kuin tunti/2 viikkoa hoitosuunnitelmissa, ja hoitajaan tutustuu myös paremmin, kun tulee niin paljon aikaa nähtyä ihan hoitokeskustelujen ulkopuolellakin (ja nopeammin - mulle ollut aina ongelmia lämmetä uusille ihmisille, ottaa aikansa). Kuitenkin samalla voi asua kotosalla, illat ovat omassa käytössä, ystäviä ja perhettä pystyy näkemään, kodistaan huolehtimaan ja näin ollen mukavampi ja "itsenäisempi" olo kuin 24/7 sairaalahoidossa voi koskaan olla. Harmittaa ainoastaan, että vasta viime vuonna pääsi täällä aloittamaan.
Näen päiväyksikössä paljon hyvää; ainakin mun paikassa tulee nähtyä muitakin mielenterveyskuntoutujia, tulee edes hiukan sosiaalista elämää pakolla, kun yhdessä hoitajien ja kuntoutujien kanssa kahvitellaan ja samoissa tiloissa ollaan päivät. Toisaalta jokainen ymmärtää, että toisilla on vaikeutensa, eikä mitään puhumattomuutta tai hermostuneisuutta ole katsottu pahalla tai pidetty "outona".
Alun perin jännitin pahasti yksikköön tulemista, mutta nyt paikka tuntuu jo vähän turvasatamalta. Mulla oli aluksi pirun vaikeaa aloittaminen, vieläkin vähän, sosiaaliset tilanteet jännittää ja jo paikalle pääsy haaste. Mutta tavallaan auttanut jopa huomata, ettei se nyt maailmanloppu ole ollut vaikka siellä aluksi tuli muutaman kerran romahdettuakin ja ryhmästä poistuttua kesken kaiken ahdistuksen yllättäessä. Mun tilanteessa ollut siis hyvä "sosiaalistamis" paikka.
Toivottavasti saat sieltä jotain irti ja on sulle hyvä paikka. Paljonhan riippuu henkilökunnasta ja ilmapiiristä/hengestä.