Hienoa, teit sen mitä minä en osannut aikaansaada. Eli ketjun diabeteksesta. Minulla on kakkostyypin diabetes, joka ei lannistunut kovalla laihdutuksellakaan. Pistän insuliinia ja minulla Divormin retard lääkitys tukena. Minä olen niin lannistunut muiden elämääni säätelevien voimien ja vammojen edessä, että diabetekseni hoito täysin retuperällä. Se johtuu vain ja ainoastaan omasta typeryydestäni.
Jotenkin en vaan jaksa ajatella vielä sitäkin, kun se kuitenkin pienin murheistani. Pelkään suunnattomasti labroissa käyntiä, koska minulla pakoilevat suonet. Joudutaan aina kaivelemaan ja lopulta päädytään kämmenen päältä liruuttamaan. Asiaa ei yhtään helpota se, että koin muutaman kerran liian iholle tulleen urkinnan kohteeksi tulleeni. Minulta aivan tingattiin mitä oli tapahtunut. Onneksi ymmärsin pitää suuni kiinni, kun huomasin asian. Minulla suuria ongelmia ruokavalion kanssa. En syö lihaa, kanaa enkä kalaa. Minulle jää huutava proteiinin puute päivittäin. Joudun syömään valtavasti vitamiineja selvitäkseni.
Ei tämä masennus yhtään paranna soppaani. Entäpäs muut?

Mulla on 1 tyypin diabetes ja toistuva keskivaikea masennus diagnoosina. Diabetestä oon sairastanu 11,5 v ja masennusta 8v. Täytyy sanoo, et elämä on kyllä vaikeaa, ku on pakko hoitaa itteänsä ja välillä tulee niitä kausia, et vois jättää pistämättä yms. Mutta lisäsairauksien ajattelu auttaa hoidossa, ku en niitä taho. En tiiä miten oon jaksanu, mutta tuen avulla mennään, nykyään mulla käy kotisairaanhoitaja 2 krt viikossa, sit käyn psykan polilla ja ohjaajakin käy.

Saapi kysyä, jos tulee jtn mielen päälle 🙂